Retkeily, vaellus ja telttailu

Liittynyt
12.12.2018
Viestejä
241
Halpisvarusteet.

Vaikka käytän paljon DIY- ja halpiskamppeita, on tullut rinkkojen kanssa pysyttyä pääosin kunnon kamoissa. Tänään on kuitenkin Lidlissä 70-litrainen rinkka myynnissä hintaan 39,99€, joten hintansa puolesta se houkuttaa (ja painokin ihan maltillinen 1385g). Nelihenkisen perheen kesken retkeily ja vaellus lisääntyy ja lapset on muuttuneet nuoriksi, isompi käy jo aikuisesta - ei kaikille ole varaa ostaa 200-300€ rinkkaa, makuupusseista puhumattakaan.

Tuolla vielä lisäinfoa.

Uskaltaisitteko itse lähteä kairaan tuommoisen halpisrinkan kanssa? Mitä ottaisitte huomioon? Meneekö rahat hukkaan?

Eihän noille varmaan kymmenien reissujen käyttöikää voi ennustaa, mutta olen tottunut ompelemaan ja korjailemaan varusteita kyllä - rinkat mukaanlukien. Korjaussetti kyllä kulkee mukana.

Tällä hetkellä käytössä pari kappaletta Savotta 825-putkirinkkoja, joista vanhempi 80-luvulta ja silti edelleen käy ja kukkuu, mutta painaa myös. Lisäksi 90-luvun nuorisomallin anatomic-rinkkaa ja satunnaisia kirppislöytöjä, mm. Haltin partiorinkkaa ja Halti Leaf - rinkka, josta repeili paperinohuet kankaat mitensattuu. Nämä alkaa kaikki kuitenkin pikkuhiljaa olemaan käyttöikänsä iltapuolella, ja mukavuudelle + keveydelle olis kysyntää.
Rinkassa näkisin kolme asiaa. Eka on ominaisuudet jotka tuossa on vähän heikommat, tämä ei haittaa. Esim. huonommat taskut tai tosi painava (tuossa yllättävän sopiva paino). Toinen on sitten ergonomia, todennäköisesti saat tuosta paikat kipeäksi. Selviää toki testilenkillä. Kolmas on kestävyys, jos rinkka hajoaa kairassa katastrofaalisesti (vaikkapa olkain) varmasti ketuttaa ja voipi olla "vaarallistakin" jos olet useamman yön päässä ja et saa korjattua.
 
Liittynyt
12.10.2018
Viestejä
835
Hyvää nuku yö luonnossa iltapäivää kaikille ja tässä kuvat Trangiasta. Kahvin keittelyä.

Tuo kattila on käytetty noin 10 kertaa ja väristä näkee miten hyvin toimii. Alumiini ulkona ja rosteri sisällä. Kaikki mahtuu samaan pakettiin, kahva myös vaikka ei näy kuvassa. Kaasupoltin on paras mitä olen omistanut. Kylmin testi noin - 15 aamulla ja talvikaasulla toimi täysi moitteetta. Ei siis extreme mutta harrastelijan extreme.

Ps. Pari oluttakin on nyt mukana :cool:
 
Liitteet

Liittynyt
27.11.2016
Viestejä
1 157
Olen vuosikausia retkeillyt raksahousuilla (puuvilla-polyesteri). Toimii ja etenkin mahtavasti taskuja, mutta joustamattomat ja vähän raskaat.

Nyt tuli herätteenä ostettua tarjouksesta kevyet softshellhousut. Pärjääköhän noilla vilpoisemmalla syyskelilläkin (0-10)? Kestävyys ei taatusti ole tuollaisten raskaampien tasoa, mutta se on ihan ok, kun risukossa rämpimiseen ei ole tulossa.

Vai pitäisikö viedä sittenkin takaisin ja hankkia jossain välissä puuvilla-polyesteriset retkihousut, joissa vaan strategiset paikat softshelliä joustavuutta lisäämässä.
 
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
513
Paa alle pitkikset?
Kylmän kestävyys on aika yksilöllisistä, siinä missä muut vetää kolmatta kerrosta päälle, mä saatan vasta vaihtaa shortsit pitkiin.
 
Joo varmaan täytyy testata niin että kerrasto mukana ja jos palelee, niin ottaa puhtaasti kesäpöksyiksi, kun tosiaan "halvalla sai" - ei luonne ihan luota tälläisiin moderneihin materiaaleihin vaan käytössä on esim. SA:n sarkaa omalta synnyinvuodelta :). Mutta lähtökohtaisestihan jalkopäästä ei kovin pahasti palele vrt yläkroppa ja melkein enemmän merkkaa tuulenpitävyys.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
6 111

Hommaa toppa- tai tuuli-shortsit jotka menee housujen päälle. Reisistä katoaa lämpöä yllättävän paljon.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
282
Suositelkaa rinkkaa. Tarvetta olisi ilmeisesti suht kookkaalle, kun joutuu kantamaan omat ja lasten kamat, eikä ainakaan vielä kamat ole mitään kevytretkeilijän unelmia.
 
Liittynyt
10.03.2021
Viestejä
169
Olisko Savotta Jääkäri XL ns. paras?
En oo ruaskinu ostaa vielä. En edes retkitukun tms 20% alennuksella. En oo moista pitäny selässä mutta hypistelly niitä pienempiä ja vaikuttas todella hyvältä.

Oisko kellään oikeeta kokemusta? Tuo PALS -systeemi on vaan niin pirun hyvä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 690
Suositelkaa rinkkaa. Tarvetta olisi ilmeisesti suht kookkaalle, kun joutuu kantamaan omat ja lasten kamat, eikä ainakaan vielä kamat ole mitään kevytretkeilijän unelmia.
Fjällräven Kajka, 75 tai 85 litrainen, saattaa saada alle 300€ tarjouksesta. Jääkärit on hyviä päiväreppuja, pitemmällä patikalla tai painavien tavaroiden kanssa ei säätövarat pärjää Kajkalle.
 
Tähän olen nyt omienkin pähkäilyjen perusteella päätynyt. Savottaan ihastuin kyllä enemmän, mutta hinta on sen verran suolainen omaan käyttöön, että jätän sen pois laskuista. Tuo säädettävyys olisi kyllä plussaa, saisi paremmin puolisonkin selkään välillä.
 
Oikein pienikokoiselle puolisolle ei välttämättä tuo miesten malli sovi, mutta hetken sitä nyt kantaa kyllä, olettaisin että kantolaitteen selkäosan leveyssäädöstä loppuu varat pienentää. Siinä taitaa olla ero miesten ja naisten mallin välillä, naisten mallissa tosin nuo olkaremmit on enemmän kaarevat, rintojen ohittamiseksi. Kajka tehty tukevasta kankaasta, isot sivutaskut imaisee tavaraa aika hyvin ja tuon isoimman osan aukaiseminen kahdella vetoketjulla on iso plussa. Siitä kautta puran ja pakkaan tavarat, yläkautta tulee vaan lisättyä tavaraa sitten lopussa.
 
Liittynyt
12.12.2018
Viestejä
241
Suositelkaa rinkkaa. Tarvetta olisi ilmeisesti suht kookkaalle, kun joutuu kantamaan omat ja lasten kamat, eikä ainakaan vielä kamat ole mitään kevytretkeilijän unelmia.
Jos joskus meinaa hankkia kevyempiä kamoja niin älä nyt neljän kilon rinkkaa osta. Mulla menee omat ja lasten kamat 60 litran Levityssa, 15kg on tuossa mukavuusraja itsellä. Tuo on aika hepponen mutta vaimon GG Crown 2 herättää luottamusta kestävyyden suhteen paremmin. 1.5kg paikkeilla saa jo 20kg mukavasti kannettua ja parin kilon rinkoilla enemmänkin.
 
Liittynyt
01.12.2019
Viestejä
215
Itsellä vuoden 1990 savotta 906. Sopivasti taskuja, mutta tuo iso alatasku on turhan suuri pelkille ruokailutarpeille. Painoa on kyllä tyhjänäkin ihan reilusti ja ikääntyneellä repulla remmit alkaneet jäykistyä. Saisikohan tuohon jääkärirepusta vyön pehmusteineen?

Puolisolle ostettiin Kajka 75. Hyvin istuu 155cm pituisen selkään. Positiivisesti yllätyin säätömahdollisuulksista ja taskujen käytettävyydestä. Miinusta siitä, ettei repun ulkopuolelle voi kovin simppelisti ripustaa esim makuualustaa tms isompaa. Liikkeessä myyjä sovitutti useampaa merkkiä ja mallia, joista tuo istui parhaiten. Kannattanee siis käydä paikan päälläkin ihmettelemässä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 690
Jos joskus meinaa hankkia kevyempiä kamoja niin älä nyt neljän kilon rinkkaa osta. Mulla menee omat ja lasten kamat 60 litran Levityssa, 15kg on tuossa mukavuusraja itsellä. Tuo on aika hepponen mutta vaimon GG Crown 2 herättää luottamusta kestävyyden suhteen paremmin. 1.5kg paikkeilla saa jo 20kg mukavasti kannettua ja parin kilon rinkoilla enemmänkin.
Kaikessa nyt voi viilailla, mutta ekaksi rinkaksi tuo Kajka ei ole ollenkaan huono, itsellä saattaa olla jopa se viimeinen. 75l painaa 3,3 kg, ei ole itsellä haitannut pätkääkään. Grammanviilaus sitten erikseen, minua ei muutama lisäkilo haittaa, usein ne on ne parhaimman makuiset syötävät siellä rinkassa.

Miinusta siitä, ettei repun ulkopuolelle voi kovin simppelisti ripustaa esim makuualustaa tms isompaa.
Irtoremmiparilla saa tehtyä pystyvetoketjujen väliin kiinnikkeet, kuljetan siinä vapoja ja foamialustaa. Toiset remmit saa pujoteltua siihen alaosan vetoketjun yläpuolella oleviin lenkkeihin.
 
Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
4 558
Ihmettelen kyllä tuota rinkkojen suunnittelussa kun kiinnityspisteitä on tunnuttu oikein välteltävän. Luulisi jonkun makuualustan ym. kiinnityspisteen olevan vakio jokaisen ok rinkan alaosassa (tai ylä), mutta eipäs vaan ole.
 
Liittynyt
12.12.2018
Viestejä
241
Kaikessa nyt voi viilailla, mutta ekaksi rinkaksi tuo Kajka ei ole ollenkaan huono, itsellä saattaa olla jopa se viimeinen. 75l painaa 3,3 kg, ei ole itsellä haitannut pätkääkään. Grammanviilaus sitten erikseen, minua ei muutama lisäkilo haittaa, usein ne on ne parhaimman makuiset syötävät siellä rinkassa.
Ei se huono ole varmasti ja jo kilon kevyempi kuin Savotat. Eräilyrepun vaan ei tarvitse kestää armeijaspeksin verran kulutusta, jossa Savotat ym. on vahvoilla. Ison summan (300-600e) laittaminen painavaan rinkkaan aloittelevana retkeilijänä on mielestäni vähän höpsöä. Sitten kun on pari reissua takana ja tietää paljonko rinkan pitää kestää sekä paljonko siellä on painoa vähän paremmin voi valita kalliimman laitteen sen mukaan.
 
Liittynyt
01.06.2017
Viestejä
553
Vaimolla, joka retkeilee minua enemmän, on Kajka. Vaikka siitä tykkääkin todella paljon, niin on nyt vuosien jälkeen alkanut kadehtimaan minun Ospreyn Aetheria, kun on niin kevyempi ja mukavampi kantaa. Eli minä ehdotan siis Ospreyn rinkkaa. Kaverillani oli myös Keb, mutta sen vaihtoi nopeasti pois johonkin ultralight huuhaaseen. Todella kestävää tekoa varmasti nuo Fjällrävenit, mutta kannattaa kyllä rohkeasti käydä jossain testailemassa vähän muitakin.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 690
Ei se huono ole varmasti ja jo kilon kevyempi kuin Savotat. Eräilyrepun vaan ei tarvitse kestää armeijaspeksin verran kulutusta, jossa Savotat ym. on vahvoilla. Ison summan (300-600e) laittaminen painavaan rinkkaan aloittelevana retkeilijänä on mielestäni vähän höpsöä. Sitten kun on pari reissua takana ja tietää paljonko rinkan pitää kestää sekä paljonko siellä on painoa vähän paremmin voi valita kalliimman laitteen sen mukaan.
Itsellä on tapana ostaa kampe pitemmäksi aikaa kuin muutamaksi vuodeksi, siihen tuo Kajka sopii oikein hyvin. Kestävää kangasta ja pitkäikäinen, toki niitä rinkkoja voi ostella vaikka joka vuosi perheeseen useamman. Ekaksi rinkaksi tuo on hyvä. Taisin itse maksaa puolison 75l Kajkasta 275€ ja omasta 290€, tuohon hintaan ei oikein kestävämpää saa, toki ehdotuksia otetaan vastaan. Rinkan keston varaan en laskisi mitään, se joko kestää tai sitten ei kestä, jokainen itse sitten heittelee ja repii kamppeita kuten tahtoo. Kajka ei nyt sieltä heikoimmasta päästä ole, Lidl-reput sitten erikseen. Nytkin näyttäisi olevan Sissoksella yksi 275€:

En ole mikään Fjällu-fanboy, mutta aika moni tuohon on päätynyt ja siitä tykännyt.
 
Liittynyt
28.03.2017
Viestejä
343
Tilavia ja hyviä rinkkoja kantaa löytyy myös tuolta 1-1,5kg paikkeilta Kajkaa huomattavasti halvemmalla. Esim Exped Lightning 75, Sierra Design Flex Capasitor 60-75 ja Ospreyn malleista löytyy kohtuu hyviä kannettavia kohtuullisen kevyinä. Flex Capasitor(40-60l) on ainakin itselle ollut paras rinkka kantaa mitä kokeillut.

Kesälle saa kohtuu kustannuksilla alle 10kg kannettavat vaellusvarusteet (ilman ruokaa) kun ei vaan tuhlaa rahojaan tiettyihin ”painavaa kalliilla” merkkeihin.
 
Liittynyt
12.12.2018
Viestejä
241
Itsellä on tapana ostaa kampe pitemmäksi aikaa kuin muutamaksi vuodeksi, siihen tuo Kajka sopii oikein hyvin. Kestävää kangasta ja pitkäikäinen, toki niitä rinkkoja voi ostella vaikka joka vuosi perheeseen useamman. Ekaksi rinkaksi tuo on hyvä. Taisin itse maksaa puolison 75l Kajkasta 275€ ja omasta 290€, tuohon hintaan ei oikein kestävämpää saa, toki ehdotuksia otetaan vastaan. Rinkan keston varaan en laskisi mitään, se joko kestää tai sitten ei kestä, jokainen itse sitten heittelee ja repii kamppeita kuten tahtoo. Kajka ei nyt sieltä heikoimmasta päästä ole, Lidl-reput sitten erikseen. Nytkin näyttäisi olevan Sissoksella yksi 275€:

En ole mikään Fjällu-fanboy, mutta aika moni tuohon on päätynyt ja siitä tykännyt.
Onpas heikkoa argumentointia. Meinaat että vaikkapa Ospreyn rinkat ei kestä? Ekaksi rinkaksi ostaisin noin 1,5kg vajaa 200e rinkan. Siitä voi sitten keventää myöhemmin kun tietää mitä haluaa tai hommata raskaampaa ja kestävämpää jos jotenkin saa rikki tai haluaa kantaa kiviä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 690
Onpas heikkoa argumentointia. Meinaat että vaikkapa Ospreyn rinkat ei kestä? Ekaksi rinkaksi ostaisin noin 1,5kg vajaa 200e rinkan. Siitä voi sitten keventää myöhemmin kun tietää mitä haluaa tai hommata raskaampaa ja kestävämpää jos jotenkin saa rikki tai haluaa kantaa kiviä.
Mitäs tuossa heikkoa on? Kysyttiin rinkkaa, suosittelin Kajkaa ja siihen oli kysyjäkin itse päätynyt. Ospreyn reppuja (ihan siis reppuja, ei rinkkaa) on minullakin ollut, eikä valittamista. Nyt löytyy Savottaa 3 eri mallia, Lekan Särmää 2 eri reppua, Hagorin pari erikokoista keikkalaukkua ja satunnaisia reppuja 3-4. En siis mikään merkkiuskollinen tässä asiassa ole.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
870
Itseltä ääni edellä mainitulle exped lightingille jos vaan rinkan tila riittää - 75 litraisista sieltä pienemmästä päästä. Rinkka on kevyt ja siinä on erinomainen kantosysteemi. Naisten mallissa säädöt riittää myös pienikokoisille/ lyhytselkäisille. Taskujen puolesta aika askeettinen, mutta itselle ainakin löytyy kaikki tarvittava.
 
Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
4 558
En ota kantaa muuten, mutta omasta mielestäni aloittelijalle on hyvä idea ostaa ensin vähän isompi rinkka mitä ajattelee tarvitsevansa kuin pienempi. Omalla kokemuksella se tavaran määrä vähenee ja kevenee kokemuksen mukana - siis jos vähenee. Toinen tärkeä juttu on katsoa että niille kaikista isoimmille/painavammille tavaroille on joku sopiva säilytyspaikka siinä rinkassa tai sen ulkopuolella.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 477
Ei ole kyllä mitään tolkkua ostaa noita Fjällrävenin tuskaisen painavia tekeleitä.
Aloittelija haksahtaa tietysti markkinointiin ja sitten ihmetellään, kun eka vaellus jää myös viimeiseksi, kun pelkkä reppu painaa liki 4 kiloa ja tunturin rinne on raskas.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
1 297
Kilo sinne tai tänne rinkassa ei nyt tosiaankaan ole mikään maailmanloppu. Ihan sama kantaako sen extrapainon vyötäröllä laardina tai rinkassa. Huono kunto sen sijaan voi tehdä sen vaelluksen tuskaiseksi ja viimeiseksi.
 
Uskaltaisin sanoa että kilot rinkassa tuntuu aika paljon pahemmin kuin kilot vyötäröllä. Mitä huonompi kunto, sen suurempi vaikutus niillä kiloilla on. Jos kaikki varuste valinnat tekee ”no ei sillä 150% painon lisällä ole vaikutusta kun se on vain pari kiloa” ajatuksella, niin kannettavaa tulee aika reilusti. Tietty aloittelijalle ei ihan pahimmat rungottomat UL rinkat sovi, mutta noissa 1-1,5kg rinkoissa on jo ihan hyvin kantokykyä ~20kg asti ja x-pac kankaat myös kestää käyttöäkin.
 
Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
4 558
Ei ole kyllä mitään tolkkua ostaa noita Fjällrävenin tuskaisen painavia tekeleitä.
Aloittelija haksahtaa tietysti markkinointiin ja sitten ihmetellään, kun eka vaellus jää myös viimeiseksi, kun pelkkä reppu painaa liki 4 kiloa ja tunturin rinne on raskas.
Mistä sen aloittelijan pitäisi se tietää että jokainen kilogramma painaa kuin helvetti? Minusta se on osa oppimisprosessia ja ihan normaalia.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
164
Uskaltaisin sanoa että kilot rinkassa tuntuu aika paljon pahemmin kuin kilot vyötäröllä. Mitä huonompi kunto, sen suurempi vaikutus niillä kiloilla on. Jos kaikki varuste valinnat tekee ”no ei sillä 150% painon lisällä ole vaikutusta kun se on vain pari kiloa” ajatuksella, niin kannettavaa tulee aika reilusti. Tietty aloittelijalle ei ihan pahimmat rungottomat UL rinkat sovi, mutta noissa 1-1,5kg rinkoissa on jo ihan hyvin kantokykyä ~20kg asti ja x-pac kankaat myös kestää käyttöäkin.
En nyt kohdista vastaustani kirjoittajaan, vaan viestin asiaan. Pienimuotoinen ketjureaktio tästä varusteasiasta syntyy tämmöisenä huonokuntoisena ja isokokoisena vaeltelijana.

Kaikki kamppeethan on jo lähtökohtaisesti isompia ja sitä myötä painavempia kuin m-kokoisella kaverilla. Testasin esim Thermarestin Uberlightia makuualustana, mutta kahden takuuvaihdon jälkeen oli pakko luovuttaa ja todeta, ettei kestä allani ja vaihdoin järeämpään patjaan. Yksinkertaisesti ei löydy päälle sopivaa (ultra)kevyttä kampetta, ainakaan kohtuuhintaan. Mitään viidensadan takkeja en ole valmis hommaamaan. Tätä myötä kuorma kasvaa vähän huomaamatta ja sitten tarvitaankin rinkalta tilavuutta ja kantokykyä. Itse kanniskelen Berghausin atlasta, joka on jossain kolmen kilon yläpuolella.

Otan mielelläni vastaan ehdotuksia kevyemmästä kantovälineestä, jolla tämmöinen 190-senttinen ukko saa 25kg romunsa kannettua. Ja reilusti mitoitettuja kevyitä vaatteita saa myös ehdottaa.
 
Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
4 558
Jos nyt ottaisi senkin lähtökohdan mukaan tähän että etenkään uudet vaeltajat eivät osta yleensä heti ensimmäisenä kaikista kevyimpiä ja kalliimpia varusteita. Eikä kaikilla ole tosiaan rahaa niihin. Mitä halvemmalla haluaa päästä vaelluksessa niin sitä enemmän ne kamat painavat. Minusta sekin on jo validi syy suositella uudelle vaeltajalle hieman tukevampia ja isompia rinkkoja. Tai sitten kertoo rehellisesti että se kevyt tai ultrakevyt vaeltaminen tarkoittaa jotain 4k€+ investointia heti alkuun.
 
Kesälle saa kohtuu edullisesti kevyttäkin varustetta, usein huomattavasti halvemmalla kun FJ ja muut kivijalkojen "merkkituotteet". Laadukkaammat kevytrinkatkin kestää ja toimii hyvin 20kg paikkeilla, mihin pitäisi jo hieman huonommatkin varusteet saada mukaan.

Itsellä Lightning 75 ollut packraft käytössä, melontavehkeiden kanssa kannettavaa 25kg paikkeilla viikon reissulla. 20kg jälkeen kylläkin kannettavuus alkaa kärsimään kyseisellä rinkalla ja 25kg aikalailla maksimi mitä kantolaite kestää kohtuu huoletonta käyttöä.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
189
Tuntuu kyllä tosi kovalta tuo Lightningin kapasiteetti omaan korvaan, mutta pakko se on uskoa. Mulla on 85L Kajka, jonka ostin talvihommia ajatellen. On paljon parempi kantaa kuin vanha 60l Deuteri. Säädöt vaikuttaa tietysti paljon ja omalle 190+cm kokoiselle kropalle Kajka istui parhaiten. Eräs kaveri vaihtoi Ospreyn Savottaan kertausreissun jälkeen. Totesi, että on se putkirinkka vaan niin paljon mukavampi kantaa, vaikka enemmän painaakin. Makuasioita siis nämäkin. Olen minäkin esim. tuota Lightningia harkinnut kesärinkaksi, mutta ei tule tarpeeksi öitä, jotta hankintaa voisi perustella.

Millaisia monipolttoainekeittimiä IO-Techin vaeltajilla on käytössä? Tekisi mieli hommata, kun tuo kaasu on vähän onneton talvikäytössä. Primuksen Omnifuelia ajatellut kestävän pumpun ja yleisten kehujen takia. MSRn Whisperliten puhdistusteknologia ja leveämpi liekki toisaalta houkuttelee…
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
430

Riittäiskö ihan talvikaasu? Itse ainakin sillä olen pärjännyt ihan hyvin, taitaa joku about -20 olla noissa rajana.
 
Liittynyt
27.11.2016
Viestejä
1 157
Jos nyt ottaisi senkin lähtökohdan mukaan tähän että etenkään uudet vaeltajat eivät osta yleensä heti ensimmäisenä kaikista kevyimpiä ja kalliimpia varusteita. Eikä kaikilla ole tosiaan rahaa niihin. Mitä halvemmalla haluaa päästä vaelluksessa niin sitä enemmän ne kamat painavat. Minusta sekin on jo validi syy suositella uudelle vaeltajalle hieman tukevampia ja isompia rinkkoja. Tai sitten kertoo rehellisesti että se kevyt tai ultrakevyt vaeltaminen tarkoittaa jotain 4k€+ investointia heti alkuun.
Kevyt on suhteellista ja hinnat myös. Omat kesätavarat varmaan noin 10kg + ruoat. Isoimpina rinkka (2,5kg/<200€)), teltta (2,1kg/100€), makuupussi (600g/<100€), -alusta (600g/n. 50€) ja trangia (800g/n. 50€). Eli ei kovin painavaa tai kallista, vaikka teltta on kyllä ostettu oikeasti hyvästä tarjouksista ja yli tuplat saisi "normaalitarjouksessa" maksaa.

Rinkan painossa on se ongelma, että se on aina sama, lähdet sitten viikonlopuksi metsään kevyen riippumaton kanssa tai viikoksi tunturiin. Kun tosiaan ne Savotat ja Fjällrävenit vielä on aika tyyritä, niin itse hankkisin jonkun tuollaisen parin kilon rinkan ja sijoittaisin säästyvän rahan vaikka kevyempään telttaan, jolloin saakin samaan rahaan jo pari kiloa kevyemmän setin.

Tietenkin paino ei ole tärkein asia ja jos rinkka on huono kantaa, niin se on se ja sama onko painoa kilo sinne tai tänne. Rinkan ergonomiaa ei oikein kotioloissa (saati kaupassa) pysty kunnolla kuitenkaan testaamaan, mitä nyt itselle huonoimmat karsimaan pois, joten se on aina hiukan arpapeliä ja kallis ei välttämättä ole parempi.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
189
Riittäiskö ihan talvikaasu? Itse ainakin sillä olen pärjännyt ihan hyvin, taitaa joku about -20 olla noissa rajana.
Ei tunnu Pocket Rocketin kanssa riittävän, keittoaika on hidas. Harkitsin kyllä Primukset Gravityä tai vastaavaa, joka saattaisi olla parempi. Toisaalta esim. Omnifuelilla saa kaasuakin poltettua.
 
Liittynyt
28.03.2017
Viestejä
343
Millaisia monipolttoainekeittimiä IO-Techin vaeltajilla on käytössä? Tekisi mieli hommata, kun tuo kaasu on vähän onneton talvikäytössä. Primuksen Omnifuelia ajatellut kestävän pumpun ja yleisten kehujen takia. MSRn Whisperliten puhdistusteknologia ja leveämpi liekki toisaalta houkuttelee…
Primukset pitää melko kovaa ääntää ilman silenceria, mikä taas lisää painoa ja esilämmitysaikaa. Iteltä löytyy 2* Omnifuel (v1) laatikossa ja 1x Omnifuel Ti ja näitä ei voi kovin hiljaiseksi kuvailla.

Whisperlite on noita ainakin huomattavasti hiljaisempi ja tuntuu olevan myös luotettava mitä tuttujen kokemuksia kuunnellut. Haittapuolena taasen hieman heikompi liekin säätö keittämistä ajatellen.

Kevyemmille pakkasille riittää myös kaasukeitin, missä kaasupulloa voi pitää ylösalaisin. Tai ainakin ne toimii paremmin, kuin pulloon suoraan ruuvattavat.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
870
Whisperlite on hyvä. Raskaammalla hiihtovaelluksella kahden hengen vesien keittely lumesta vie tunteja aikaa per päivä, joten ääniasia on oikeasti merkittävä. Säätöjä ei käytännössä ole, mutta en ole kaivannutkaan kun talvivaelluksilla kokkaus on aina tasoa kiehuvat vedet kuivaruoan päälle kun kaikki muu on jäässä. Turvallinen telttakäyttö vaatii keitinlaatikon ja teltassa on mukava keitellä, kun siellä on suojassa ja keitin nostaa sisälämpötilaa 10-15 astetta ulkoilmaa korkeammaksi.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
282
Kiitoksia kommenteista, olikin tullut monta hienoa pointtia. Pitää vielä käydä kaupassa testaamassa paria vaihtoehtoa ennen lopullista ostopäätöstä. Tosin aika heikosti täälläpäin kivijalassa vaihtoehtoja.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
189
Primukset pitää melko kovaa ääntää ilman silenceria, mikä taas lisää painoa ja esilämmitysaikaa. Iteltä löytyy 2* Omnifuel (v1) laatikossa ja 1x Omnifuel Ti ja näitä ei voi kovin hiljaiseksi kuvailla.

Whisperlite on noita ainakin huomattavasti hiljaisempi ja tuntuu olevan myös luotettava mitä tuttujen kokemuksia kuunnellut. Haittapuolena taasen hieman heikompi liekin säätö keittämistä ajatellen.

Kevyemmille pakkasille riittää myös kaasukeitin, missä kaasupulloa voi pitää ylösalaisin. Tai ainakin ne toimii paremmin, kuin pulloon suoraan ruuvattavat.
Whisperlite on hyvä. Raskaammalla hiihtovaelluksella kahden hengen vesien keittely lumesta vie tunteja aikaa per päivä, joten ääniasia on oikeasti merkittävä. Säätöjä ei käytännössä ole, mutta en ole kaivannutkaan kun talvivaelluksilla kokkaus on aina tasoa kiehuvat vedet kuivaruoan päälle kun kaikki muu on jäässä. Turvallinen telttakäyttö vaatii keitinlaatikon ja teltassa on mukava keitellä, kun siellä on suojassa ja keitin nostaa sisälämpötilaa 10-15 astetta ulkoilmaa korkeammaksi.

MSRn Whisperliteä ovat netissä kehuneet luotettavaksi vuosienkin käytön jälkeen. Vain muoviset pumput ilmeisesti hajoaa silloin tällöin. Ehkä liekinsäätöä kaipaisin. Kuuntelin viime talven leirissä, kun kolmessa teltassa keitettiin MSRn XGK keittimillä ja oli kyllä kova suhina lähialueella. Oletettavasti yhteensä 6 kyseistä keitintä oli samaan aikaan päällä.

Työkaveri sanoi lämmittävänsä teltassa toisella keittimellä teräslevyä, jotta saa varusteet kuivamaan ja T-paitakelit sisälle.

Laittakaapa kuvia keitinlaatikoistanne, jos kuvia löytyy. Kiinnostaa millaisiin ratkaisuihin olette päätyneet.

Otan mielelläni vastaan ehdotuksia kevyemmästä kantovälineestä, jolla tämmöinen 190-senttinen ukko saa 25kg romunsa kannettua. Ja reilusti mitoitettuja kevyitä vaatteita saa myös ehdottaa.
Arcteryx sopii ainakin minulle XL-koossa ja niillä hiukan kevyempiä vaihtoehtoja.193cm ja 100kg kaveri kyseessä. Semmonen melko tasapaksu ruumiinrakenne pienellä elintasomahalla varustettuna.
 
Liittynyt
28.03.2017
Viestejä
343
En nyt kohdista vastaustani kirjoittajaan, vaan viestin asiaan. Pienimuotoinen ketjureaktio tästä varusteasiasta syntyy tämmöisenä huonokuntoisena ja isokokoisena vaeltelijana.

Kaikki kamppeethan on jo lähtökohtaisesti isompia ja sitä myötä painavempia kuin m-kokoisella kaverilla. Testasin esim Thermarestin Uberlightia makuualustana, mutta kahden takuuvaihdon jälkeen oli pakko luovuttaa ja todeta, ettei kestä allani ja vaihdoin järeämpään patjaan. Yksinkertaisesti ei löydy päälle sopivaa (ultra)kevyttä kampetta, ainakaan kohtuuhintaan. Mitään viidensadan takkeja en ole valmis hommaamaan. Tätä myötä kuorma kasvaa vähän huomaamatta ja sitten tarvitaankin rinkalta tilavuutta ja kantokykyä. Itse kanniskelen Berghausin atlasta, joka on jossain kolmen kilon yläpuolella.

Otan mielelläni vastaan ehdotuksia kevyemmästä kantovälineestä, jolla tämmöinen 190-senttinen ukko saa 25kg romunsa kannettua. Ja reilusti mitoitettuja kevyitä vaatteita saa myös ehdottaa.
Itsellä myös viime vuodet korostunut ajatus mitä oikeasti vaelluksella tarvitsee mukaan ja kesällä lopulta selviää aika vähällä, jos vaatekappaleet on vain itselle oikein valittu. Vaatteiden paino ja pakkautuvuus ei kuitenkaan kasva kovin paljoa siirryttäessä M-> XL, valittu tyyppi vaikuttaa huomattavasti enemmän.

Uberlight ei varmasti ole ihan kestävimmästä päästä, itsellä x-lite ja se tuntuu jo uberlightia tukevammalta. Tosin liimaukset näissä pettää jo kevyempiekin alla, viime kesänä alle 80kg vaelluskaverilla petti pari saumaa uberlightista pään kohdalta ja taisi olla jo toinen yksilö käytössä.

Oma varustelista pidemmille vaelluksille kesällä:
Telttaa lukuunottamatta varusteet ihan kohtuu hintaisia, makuupussi nyt aavistuksen kivijalkojen perus untuvapussia kalliimpi. Syksyllä lista kasvaa lähinnä merino välipaidalla ja sadehousuilla. Lyhyemmillä vaelluksilla sitten ruuan laatu paranee ja mahdollisesti keittiö paremmin ruuanlaittoon sopivaksi, loput varusteet pysyy pääasiassa samoina.
 
Varsin mielenkiintoinen listaus. Oletko tuolla kokoonpanolla kulkenut pohjoisessa? Omat reissut painottuneet pääasiassa käsivarteen ja Kaldoaiviin, etelän lähiretkeilyä lukuunottamatta. Onko kokemusta miten teltallasi pärjäisi tunturialueella avomaastossa? Samoin kiinnitin huomiota makuualustaan ja small kokoon. Ilmeisesti tottuu helpostikin nukkumaan jalat ulkona patjalta, vain tuon istuinalustan päällä?

Omat vaatteet saa kyllä olla xxl-kokoa ja sekin melko väljää mitoitusta, mutta en nyt takerru siihen sen enempää. Yksilökohtaista on se.. Cumuluksen valikoimaan pitää makuupusseissa tutustua, vaikuttaa vielä lähes siedettävän hintaisilta vaikka vähän joutuisi leventämäänkin säkkiä.
 
Teltalla nyt lähemmäksi 30 yötä avotunturissa viettänyt + muut yöpymiset. Malli kestää kohtuullisesti tuulta, mutta on tarkka että ovien kiilat ovat hyvin maassa tuulisimmilla keleillä ja mielellään tuettuna kivillä.
Nukkumisessa on siis täytettävä patja kehon alla ja jalkojen alla reppu + istuinalusta. Toimii itsellä todella hyvin ja tykkään nukkua sillä enemmin kuin täysipitkällä asustalla, vaikka kuulostaakin epämukavalta ideana. Tuossa siis rinkka nostaa tuota ohutta alustaa sen verta ilmaan, että tulee suunnilleen samaan tasoon patjan kanssa. Yhdistelmä tuntuu jotenkin leveämmältä kuin täysipitkä patja, kun nukkuma-asennosta riippuen osien väliin saa vähän kulmaa myötäilemään kehoa.

Tuolla kokoonpanolla viime kesänä käveli kalottireittiä Kautokeino-Kilpisjärvi välin. Edellisenä kesänä Vätsäri-Kaldoaivi-Kevo kanjoni väliä 240km, missä myös avotunturia kohtuullisesti. Tosin toissakesänä rinkkana oli Sierra design Flex Capacitor 40-60l ja makuualustana Exped Synmat UL m.

Cumuluksen valikoimassa tähän asti hinta-laatusuhde ollut kohdallaan ja kustomointi hyvä mahdollisuus, jos oma kehonrakenne vaatii väljempää pussia tai muutoksia perus rakenteeseen.
 
Liittynyt
17.02.2018
Viestejä
1 009

Cumulus on tosiaan vielä noi vuosi sitten ollut hintalastusuhteeltaan ylivoimainen. Ennen hintojen nousua on taloon ehtinyt tulla neljä pussia sieltä, mutta nyt jos pitäisi ostaa alkaa hinnat olemaan niin korkealla että kilpailuakin on.
 
Hintojen nousu on tosiaan ollut aika kovaa viime vuosina ja ei enää ole itsestäänselvä valinta. M400 Comforter ja X-lite 300 molemmissa näyttää olevan yli 50€ nousua. Takin hinnassakin näyttää olevan pari kymppiä nousua.
 
Liittynyt
07.12.2018
Viestejä
103
Itsellä myös viime vuodet korostunut ajatus mitä oikeasti vaelluksella tarvitsee mukaan ja kesällä lopulta selviää aika vähällä, jos vaatekappaleet on vain itselle oikein valittu. Vaatteiden paino ja pakkautuvuus ei kuitenkaan kasva kovin paljoa siirryttäessä M-> XL, valittu tyyppi vaikuttaa huomattavasti enemmän.

Uberlight ei varmasti ole ihan kestävimmästä päästä, itsellä x-lite ja se tuntuu jo uberlightia tukevammalta. Tosin liimaukset näissä pettää jo kevyempiekin alla, viime kesänä alle 80kg vaelluskaverilla petti pari saumaa uberlightista pään kohdalta ja taisi olla jo toinen yksilö käytössä.

Oma varustelista pidemmille vaelluksille kesällä:
Telttaa lukuunottamatta varusteet ihan kohtuu hintaisia, makuupussi nyt aavistuksen kivijalkojen perus untuvapussia kalliimpi. Syksyllä lista kasvaa lähinnä merino välipaidalla ja sadehousuilla. Lyhyemmillä vaelluksilla sitten ruuan laatu paranee ja mahdollisesti keittiö paremmin ruuanlaittoon sopivaksi, loput varusteet pysyy pääasiassa samoina.
Hyvä setti. Nämä höpötihöpöt jostain 4k€ retkiseteista on kyllä koomisia. Rahaa voi helposti pistää palamaan, mutta esim käytettynä ostaessa säästää jo pitkän pennin. Mutta jos saa kommentoida sen verran tuota listausta niin kaasun kanisterin paino ei vähene retken aikana eli ei ole consumable :tongue:. Käytätkö ollenkaan pakkauspusseja esim ruoalle, kattilalle jne, koska ne uupuvat?

En kyllä tiedä miksi tätä kevytretkeilyä jaksetaan parjata varsinkin internetissä. Omasta mielestä kulkeminen kevyesti on reilusti mukavampaa ja turvallisempaa. Sen verran on myös polkua takana, että ei tarvitse miettiä tarvitsenko tuota ja tätä. Helppo lähteä extempore ja matalalla kynnyksellä reissuun. Oma kesän ensimmäinen patikka oli 250km kylmiltään, yhdellä ruoan täydennyksellä. Toisaalta itsellä ei ole tarve kommentoida muiden tapaa retkeillä mitä tulee vermeisiin.

https://lighterpack.com/r/3cch2e Tässä oma tämän syksyn lista. Syyskuussa Lapissa tuli käytyä patikalla ja useampana yönä meni pakkaselle. 124km ja 87km retket eri kohteissa. Kesälle on sitten eri vaatetusta ja ohuempi viltti, mutta muuten käytännössä sama.
 
En tiedä parjataankonsitä levytretkeilyä nyt sen kummemmin ellei sitä tuputeta. Esim. FB:n vaellusryhmissä bäkee välillä että kevytretkeilyä harrastavat melko hyökkäävästi arvostelevat jopa peruskamaa kamaa ehdottavia vastauksia. Siitä tulee helposti puolustusreaktio.

Itse vedän aika keskitien kulkijana tuossa suhteessa. Budjettikin on sellainen että jos tavara kestää 500-1000 vaelluspäivää, saa se maksaakin. Ostanko uuden pelikoneen vai Hillbergin, Talvipussin ja talvialustan samalla rahalla? Halpaa retkeily on vakavaan Atk-harrastukseen verrattuna, kun kamat ei vanhene muutamassa vuodessa.

Tässä esim. oma tämän syksyn viikon reissun kamalistaus. Ei ole järjestelty taiteen sääntöjen mukaan, kunhan punnasin ja listasin kun kaveri kysyi. Teltta on painava, mutta samalla mennään myös vaimon kanssa ja en ole raaskinut ostaa kolmatta telttaa kun talvitelttakin löytyy. Makuualustat on myös painavia, mutta ne ovat ainoa yhdistelmä jolla oikeasti olen nukkunut vaelluksilla. Tuplalusikka tuli vahingossa mukaan..

Sellainen paino että ei missään kohtaa kyllä harmita, tuntuu omaan makuun kevyeltäkin selässä vaikka tuntureita tuli ylitettyä useampikin.

Liittynyt
28.03.2017
Viestejä
343
Hyvä setti. Nämä höpötihöpöt jostain 4k€ retkiseteista on kyllä koomisia. Rahaa voi helposti pistää palamaan, mutta esim käytettynä ostaessa säästää jo pitkän pennin. Mutta jos saa kommentoida sen verran tuota listausta niin kaasun kanisterin paino ei vähene retken aikana eli ei ole consumable :tongue:. Käytätkö ollenkaan pakkauspusseja esim ruoalle, kattilalle jne, koska ne uupuvat?

En kyllä tiedä miksi tätä kevytretkeilyä jaksetaan parjata varsinkin internetissä. Omasta mielestä kulkeminen kevyesti on reilusti mukavampaa ja turvallisempaa. Sen verran on myös polkua takana, että ei tarvitse miettiä tarvitsenko tuota ja tätä. Helppo lähteä extempore ja matalalla kynnyksellä reissuun. Oma kesän ensimmäinen patikka oli 250km kylmiltään, yhdellä ruoan täydennyksellä. Toisaalta itsellä ei ole tarve kommentoida muiden tapaa retkeillä mitä tulee vermeisiin.

https://lighterpack.com/r/3cch2e Tässä oma tämän syksyn lista. Syyskuussa Lapissa tuli käytyä patikalla ja useampana yönä meni pakkaselle. 124km ja 87km retket eri kohteissa. Kesälle on sitten eri vaatetusta ja ohuempi viltti, mutta muuten käytännössä sama.
Kaasu on sellanen semi consumable, puolet tuosta painosta kuitenkin tippuu matkalla, omassa luokituksessa consumable on tavara jonka määrä riippuu matkan kestosta ja kuluu käytettäessä. Tosin pyrkimys ostaa uusi kanisteri täydennyksenä matkalta jos tarvitsee enemmän kuin 100g, mikä kesällä riittää itsellä noin kahdeksi viikoksi.
Pakkauspussit ruualle on laskettu mukaan päiväpainoon, en ihan gramman tarkkaa erittelyä ole lähtenyt tekemään.

Kevytretkeilystä ihmisillä on kuva että se on helkutin kallista ja mennään turvallisuudesta välittämättä jättäen tarpeellisia varusteita pois. Totta että kalleimmat kevytvarusteet on kalliita, mutta niin on myös Hillebergin teltat ja Fjällravenin tuotteet, mitä huomattavasti halvemmalla saa jo laadukasta kevempää varustetta. Itselle myös kevytretkeily tuo turvallisuutta, liukastumiset ja kompuroinnit vähentynyt selkeästi painon vähetessä, vaikka päivämatkat samalla kasvaneet. Väsynyt keho ja raskas rinkka ei ole kovin hyvä yhdistelmä huonossa maastossa kulkemiseen. Tosin itsellä viime reissun suunniteltu ~400km jäi puoliväliin, kun vasemman jalan akillesjänne tulehtui ja oli jätettävä matka Kilpisjärvelle.

Tolla omalla setillä kaikkinensa hankittaessa ollut hintaa noin 3000€, siitä teltta tekee ~1000€ veroineen ja tullin kanssa, Inreach 400€(aika monelle tarpeeton, jos kulkee porukassa, puhelinverkkojen aluuella tai yleisillä reiteillä), makuupussi 330€, kevytuntuvatakki 220€, rinkka 165€, Sadetakki 129€, makuualusta 129€ ja varmaan halvimpana osana keitin 12€. Oikeastaan ~250€ maksava Lanshan 2 pro olisi itselle jopa parempi vaihtoehto teltaksi, tuo pakkautuu aika paljon pienempään tilaan ja paino ei paljoa kasvaisi.
 
Liittynyt
28.03.2017
Viestejä
343
onkos jossain ynnätty yhteen noita retkikamojen hintoja jo vain kirjootuksen aikana ehti hyvä hyvä :giggle:lisää kiitos, varmaan 4 tonnia täytty aika äkkiä jos jalkineet 120€ - 400€ ynm.
Jos itse lähtisin kohtuu kevyttä settiä kasamaan sulan vaelluksille tyhjästä, niin nyt lista näyttäisi suunnilleen tältä:
Teltta: Lanshan 2 Pro 250€
Makuupussi/Quilt: Cumulus Comforter m400, 279€
Alusta: Thermarest neoair X-lite: 200€
Rinkka: Sierra Design Flex Capacitor 40-60l 169€
kengät: jalkaan sopivat polkujuoksu kengät 100-200€

Kattila: Toaks 650/750ml 50€
Lusikka: Toaks 13€
Keitin: BRS 3000t 20€

Kalvotakki: 150-250€
Kevytuntuva: Cumulus inverse 249€
Merinokerrasto: 100€
Sauvat: 130€
tuulitakki: 80€

Eli noin 2000€ pintaan saisin itselle kesälle uuden setin mihin olisin hyvin tyytyväinen. Lisäksi vaatteita ja kenkiä nyt voi käyttää muutenkin kotona lenkkeillessä.
 
Liittynyt
17.02.2018
Viestejä
1 009
Pikainen summaus pääasioista (katson hinnat tänään ja lisään muistinvaraiset ostohinnat):

Teltta: Hilleberg Rogen, 1025 € (oikeasti n. 750 €)
Makuualusta: Exped Synmat 7 LW, 200 €
Makuupussi: Cumulus Lite Line 300 Custom, 393 € (oikea ostohinta noin 260 €)
Rinkka: Osprey Kestrel 58l, 142 €
Kengät: ne jotka tähän leveään jalkaan sai sopimaan, n. 200 €
Housut: n. 100-200 € vaellushousut säästä riippuen

Sauvat n. 150 € (säädettävät, että vaimokin voi käyttää)

Titaaniset kattilat ja mukit n. 50 € kpl

Vaatteista suurin osa ei ole vaellus spesifiä, joten turha niiden hintoja on vaelluskamoiksi laskea. Kevytuntsikkaa ja kalvokamoja tulee käytettyä enemmän koirankusetuksessa kuin vaellellessa.

Eiköhän noihin ole noin 3000 euroa mennyt. Vuotta kohden kuitenkin vielä aika vähän. Kamaa vaihtuu välillä ja yleensä niistä saa kohtuullisen hinnan myydessäkin.

Sitten jos listaa talvikamat niin on euro/vaelluspäivä suhde roimasti huonompi.
Kevytuntuva: Cumulus inverse 249€
Onko Cumuluksen rotsi ollut hyvä? Olen miettinyt pikkasen raskaampaa untuvaa, mutta Cumuluksen takeista ei kauheasti ole tullut juttua vastaan ja maailma tuntuu suosivan muita merkkejä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 394
Viestejä
4 159 661
Jäsenet
70 409
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom