Salaliittoteoriat (Litteä maa, Reptiliaanit, NWO, Illuminati, HAARP ja muut)

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 611
Samoin tiedotusvälineiden kaikki tietojen lähteet juontuvat puoleen kymmeneen maailmassa vaikuttavaan suureen uutislähteeseen. Elokuva ja filmiteollisuus yrittää muokata meidän ajatuksiamme keinoin, joita voidaan lähinnä kuvata kömpelöksi propagandaksi. Kaikilla näillä on se yksi määrätty omistajataho, taho jonka toimia, toimintatapoja ja tavoitteita ei saa edes mitenkään arvostella. Jo Voltaire sanoi aikoinaan, että tiedät kuka on vallassa, kun mietit ketä et saa arvostella. Niinpä.
Pistäpä jotain esimerkkiä, mitä tai miten ei saa arvostella?
 
tle88

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 117
No vaikkapa tämä juttu:
Pertti Salolainen järkyttyi aiheuttamastaan juutalaiskohusta

Suomen pitäisi siis irtisanoutua jostain ja ottaa myös poliittiset tehtävät pois poliitikolta sen takia, että mies kommentoi julkisesti jotain tämän suuntaista: "Yhdysvaltain on vaikea ottaa neutraalimpaa kantaa Israelin ja palestiinalaisten kiistassa, koska Yhdysvaltain juutalaisilla on paljon vaikutusvaltaa maan taloudessa ja tiedotusvälineissä."

>>> Ajatusrikoshan se tuollainen kommentti on. <<<

Tuota... kysyitkö ihan tosissasi esimerkkiä siitä, ettei saa arvostella mitenkään tai natsikortti heilahtaa?
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
177
Liiteänlätynteoria on osoitettu vääräksi jo kymmeniä kertoja mutta sama laulu jatkuu ja asia menee kuten uskovaisilla yleensäkin eli kielletään kaikki todisteet jotka kumoavat kyseisen teorian. Vielä kun keksivät selityksen miten on mahdollista että lätyn reuna kylpee auringonvalossa 24/7 tiettynä vuoden aikana mutta keskusta on pimeänä...
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 611
No vaikkapa tämä juttu:
Pertti Salolainen järkyttyi aiheuttamastaan juutalaiskohusta

Suomen pitäisi siis irtisanoutua jostain ja ottaa myös poliittiset tehtävät pois poliitikolta sen takia, että mies kommentoi julkisesti jotain tämän suuntaista: "Yhdysvaltain on vaikea ottaa neutraalimpaa kantaa Israelin ja palestiinalaisten kiistassa, koska Yhdysvaltain juutalaisilla on paljon vaikutusvaltaa maan taloudessa ja tiedotusvälineissä."

>>> Ajatusrikoshan se tuollainen kommentti on. <<<

Tuota... kysyitkö ihan tosissasi esimerkkiä siitä, ettei saa arvostella mitenkään tai natsikortti heilahtaa?
Tarkistetaan faktat: Salolainen arvosteli ja ei käynyt mitenkään. Ottaen huomioon kuinka isosta ja vaikutusvaltaisesta "salaliitosta" onkaan kyse, maailmassa esiintyy ja on esiintynyt aika lailla paljon kritiikkiä juutalaisia kohtaan.

Sinun mielestäsi kritiikin kohteen ei pitäisi vastata?
 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
1 609
Vielä kun keksivät selityksen miten on mahdollista että lätyn reuna kylpee auringonvalossa 24/7 tiettynä vuoden aikana mutta keskusta on pimeänä...
Reuna ei ikinä kylve auringonvalossa 24/7, vain keskusta kylpee auringonvalossa kesällä.

Reunasta puheen ollen, mistä johtuu että Etelämannerista ja pohjoisnavasta ei ole mitään hyviä tarkkoja satelliittikuvia, vaikka kaikista muista paikoista on maapallolla? Mistä johtuu että Etelämanner on paljon kylmempi kuin ns. pohjoisnapa? Jos aurinko on niin suuri kun sanotaan, miten voi olla jäätä pohjois- ja etelänavoilla? Sen pitäisi sulattaa kaikki jäät.

Miksi me näemme samat tähdet kesällä ja talvella, vaikka maapallo muka on toisella puolella auringon kiertoradalla? Galaksi myös kulkee 828,000 km/h, mutta tähdet pysyy samoissa paikoissa.

Monet kuvittelee että aurinkokunta on paikalla tieteen mukaan, mutta tämä video kuvaa paremmin aurinkokuntateoriaa:

Viimeksi muokattu:

Miksi me näemme samat tähdet kesällä ja talvella, vaikka maapallo muka on toisella puolella auringon kiertoradalla? Galaksi myös kulkee koko ajan, mutta tähdet pysyy samoissa paikoissa.

Varmaan vastasit mun viestiin mutta ei se mitään. Ja kyllä siellä etelämantereella on tiettynä vuodenaikana edelleen se aurinko 24/7 näkyvissä ihan todistetusti mutta ei siinä mitään jos teidän lätyssä ei näin asia ole. http://www.dailymail.co.uk/sciencet...e-reveals-life-antarctica-sun-NEVER-sets.html
Jos hirveästi epäilyttää niin tuonne voi varata matkan ja käydä itse katsomassa. Linkin olenkin tänne jo kerran laittanut.

Mites toi teidän "taivaankansi" oikeen toimii?? Pohjoisessa se pyörii yhteen suuntaan ja etelässä toiseen??
 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
1 609
Tuli mieleen tämä eilen, kun mietin Einsteinin suhteellisuusteoriaa ja litteätä maata. Maa voi olla litteä ja pyöreä samaa aikaan, eri näkökulmista.

Meidän aistit on evoluution kautta sopeutunut tulkitsemaan tätä maailmaa, mitä kaikki eläimet näkevät. Eläimet ei voi rakentaa raketteja ja mennä avaruuteen tai rakentaa mikroskooppeja sun muuta joilla he näkevät atomeja. Siksi me näemme vikoja todellisuudessa kun me katsomme sitä liian läheltä tai liian kaukaa, koska meidän aistit on ohjelmoitu vain havaitsemaan tiettyä tasoa todellisuudesta. Kuten atomien maailmassa (kvanttifysiikka), atomit toimivat epäloogisesti, mutta myös, jos me menemme raketilla liian ylös litteässä maassa, perspektiivi väärentää sen pallon muotoiseksi, koska litteän maan reunat on koko ajan kauempana ja kauempana, niin että ne häviää horisonttiin.

Meidän silmät toimii niin että mitä kauempana joku esine on, sitä pienemmältä se vaikuttaa ("todellisuus" ei välttämättä ole tällä tavalla, vaan tämä on ohjelmoitu meidän silmiin niin että me voimme nähdä kolmessa ulottuvuudessa, koska oikeasti voimme nähdä vain kaksi ulottuvuutta). Esimerkiksi jos katsot pitkää käytävää, se pienenee ja kohdistuu näköhorisontin keskipisteeseen.

Evoluutio/Jumala oletti että eläimet ja apinat ei voi päästä liian korkealle litteässä maassa, siksi sitä ei ohjelmoitu meihin. Mutta tietyssä vaiheessa evoluutiossa ihmisiin tuli vikoja joka sai aivot kasvamaan liian suureksi, niin että me pystyimme keksimään raketteja, mikroskooppeja ja teleskooppeja, niin että me voimme nähdä asioita mitä eläimet ei voi nähdä.

Voi olla että maa toimii samalla tavalla kuin vanhat pelit kuten pac-man, että kun lähestyt reunaa, tulet ulos toisesta reunasta. Se ei tarkoita että pac-man on pallon muotoinen. Myöskään maa ei ole pallo sen vuoksi että tulet ulos toiselta puolelta jos menet tarpeeksi kauas. Tähdet ja muut isot esineet avaruudessa näyttää olevan pyöreitä/pisteitä, vaikka ne on litteitä neliskantteja, koska perspektiivi pienentää kaikki näköhorisontin keskipisteeseen.

Juutalaiset ja monet muut kansat latasi alas tämän ilmestyksen Jumalalta ja sen symboli on esimerkiksi Hinduismissa (shatkona) ja Israelin lipussa, joka on kolme nelikulmiota kolmessa ulottuvuudessa (muslimit palvovat sitä Kaaban muodossa, ja Kristityt ristin muodossa, joka on vain kuutio joka on aukaistu):

Tämä selittää myös sen miksi NASA:n kuvat näyttävät väärennetyiltä ja epäaidoilta, koska kamerat ja meidän silmät ei ole ohjelmoitu ottamaan kuvia siltä etäisyydeltä, mikä aiheuttaa vikoja maan muotoon tai meidän aisteihin. Voi olla että maa on "juutalaisen" tähden muotoinen, joka koostuu neljästä nelikulmiosta (Hindut ja ihmiset Atlantiksella latasi alas tämän tiedon astraalisesta valoverkosta paljon ennen juutalaisia).
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 458
Reuna ei ikinä kylve auringonvalossa 24/7, vain keskusta kylpee auringonvalossa kesällä.
Kylläpä tuo vaan kylpee.

Miksi me näemme samat tähdet kesällä ja talvella, vaikka maapallo muka on toisella puolella auringon kiertoradalla? Galaksi myös kulkee 828,000 km/h, mutta tähdet pysyy samoissa paikoissa.
Tuossa ei ole mitään ihmeellistä, kun suhteuttaa tuon nopeuden niihin etäisyyksiin, mitkä tässä tapauksessa on kyseessä. Toki ymmärrän, että joillakin voi olla hankaluuksia hahmottaa suuria lukuja.
 
tle88

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 117
Totta kai kritiikin kohde saa vastata. Ja kyseisessä kuppikunnassa, siis juutalaisissa, on myös niitä ns. toisinajattelijoita.
Norman Finkelstein – Wikipedia
Samoin englannissa joku vaikutusvaltaisempi juutalainen lehtimies otti varmaankin noin kuukausi sitten kantaa siihen, että se "Anti Defamation League" (Anti-Defamation League - Wikipedia) toimii jo siten, että se lähinnä vain vahingoittaa kaikkia omia tavoitteitaan ja koko edustamaansa yhteisöä. Edelleen uudelleen sanottuna: Totta kai kritiikin kohde saa vastata. Mutta "meitä ei saa arvostella, meille on tehty muinoin vääryyttä" -kortilla pelaamisen voisi jo lopettaa. Ainakaan minuun kyseinen argumentti ei enää pure ei niin yhtään.

Ei siitä päästä kuitenkaan yhtään mihinkään, että tämän planeetan kukkulan kuninkaina ovat nyt aivan silmiinpistävän tarkkaan rajattuna joukko ihmisiä, joiden tavoitteena on globalisaatio ja kansallisvaltioiden tuhoaminen, ja sen mukavana sivutuotteena he käytännössä voivat jotakuinkin ryöstää meidät muut aivan puille paljaille. Ja se on tylympi juttu, että se sama porukka edustaa nyt myös äärimmäisen vahvasti erästä lähi-idän vanhaa "kirjan uskontoa". Kyllä siitä äkkiä syntyy se yhtäläisyysmerkki tuohon väliin. Ihminen on vain vähän tyhmä, jos hän ei näe sitä yhtäläisyyttä tuossa kohden. Sitä asiaa ei muutama väliin ostettu bulvaani pysty myöskään miksikään muuttamaan. Tuo kyseinen porukka on ottanut oikeudekseen vähän "uudelleen järjestellä" tätä maailmaa, ja siltä tämä maailma nyt sitten myös näyttääkin. Tahtoa on ollut enemmän kuin taitoa ja kykyjä. Ja kyllä, koska myös minä satun asumaan tässä samassa maailmassa, niin ne tekemiset koskevat nyt myös minuakin, ja ne hankkeet ovat muuttuneet nyt myös minun asioikseni.

Heh... Meinasin alkaa tähän jo piipittämään, etten minä ole mikään juutalaisia vihaava natsi... saatanan saatana, hyvin ne ovat tosiaankin saaneet ehdollistettua. Pitäisi varmaan muka jo alkaa irtisanoutumaan kaikenlaisesta epämääräisestä... kun onhan sitä jo kuitenkin vähän sellainen ajatusrikollinen... Hoksaatteko? Hyvin ovat globalistit pelanneet korttinsa meitä muita vastaan. Jos vastustat globalisaatiota ja niitä ryhmiä jotka ovat sen takana, niin olet melko varmasti käytännössä silloin sitä porukkaa, joka yrittää laittaa ihmisiä kaasukammioihin tai polttaa niitä elävältä... mikä on oikeastaan jo aika todistettavaakin, eikö ? Tätähän se tyhmyysvetoinen valtamedia kokoajan laulaa, ja pysyy vieläpä koko ajan nuotissaankin aivan puhtaasti. Minkäänlaista yksityisen rahanluontioikeuden tai globalisaation kritiikkiä ei sallita. Se häpäistään, joka edes uskaltaa aukaista suunsa näistä asioista. Näistä yhteiskunnallisista epäkohdista.

Minä nyt vain satun olemaan ihan tavallinen suomalainen mies. Minun ei tarvitse pyytää anteeksi ei niin yhtään mitään. Ei keneltäkään. Pidän vankkumattomana oikeutenani arvostella perseilyä aivan missä tahansa minä sitä satun näkemään ja havaitsemaan. Erityisesti vielä kun kyseinen perseily alkaa jo vaikuttamaan minun omaan maahani, ja uhkaa muuttaa sen sikolätiksi, niin sen jälkeen minä kyllä alan pillastumaan ja etsimään niitä syyllisiä tähän sangen epäedulliseen muutokseen. Eikä niitä tarvitse edes kovin kummoisesti etsiä. Näkösällähän nuo syylliset ovat. Hyväkkäät. Tuekseen ne ovat vieläpä saaneet ja valjastaneet minun verorahoillani loisivan tyhmän joutoväen, jota ne usuttavat kimppuun kunhan vain vastustajan henkilöllisyys saadaan jotenkin selville. - Ei tämä nykyinen meno tässä maassa nyt oikein kestä enää älyllistä tarkastelua. Nämä rasmukset sun muut varis verkostot eivät edusta mitään muuta kuin puhdasta poliittista väkivaltaa. Toiminnan tarkoituksena on pelotella toista mieltä olevia ihmisiä ja hiljentää heitä.

Liika yrittäminen onneksi kääntyy yleensä itseään vastaan, ja liika päälle tunkeminen vain nostattaa ihmisten vastustusta. EU junailee aivan käsittämättömiä asioita, siellä on menossa sellaisia hankkeita, jotka pyyhkäisevät kokonaan pois koko EU:n vähäisenkin olemassa olon oikeutuksen. Hyödyt jäävät aivan mitättömiksi, jos toisessa vaakakupissa on sananvapauden kaventamista, sensuuria ja suoranaista toista mieltä olevien poliittista tukahduttamista. Uutta suita tukkivaa lainsäädäntöä kehitellään myös koko ajan. Nämä globalisaatio ja ääliöhumanisti -intoilijat ovat itse osoittautuneet niiksi kaikkein pahimmiksi fasisteiksi, mitä maa päällään kantaa. Aivan kammottavaa porukkaa kerta kaikkiaan. Myös pilkkanimi "Eurostoliitto" on minusta oikein hyvin oikeutettu tälle maanosan nykyiselle keskushallinnolle.

Milloin muuten järjestetään ne VAALIT, missä päästään vaihtamaan esim. tuo Juncker kavereineen pois viroistaan? Hehän ovat EU:n toimeenpaneva hallitus. Aivan. Me elämme jo nyt globalisaatiota ajavassa suoranaisessa diktatuurissa. Se vain valheellisesti esittää olevansa jotain aivan muuta. Jossain vanhassa sanonnassa sanotaan, että saatanan kaikkein ovelin keksintö on väittää, ettei saatanaa edes ole. Silloin saa touhuta ihan vapaasti ja rauhassa.

Kyllähän sitä tuntee itsensä vähän pöljäksi, kun foliohatut ovat olleetkin koko ajan ainakin osittain oikeassa. Kukapa olisi uskonut.

T -.-

Ps. Käsitykseni mukaan Salolainen "pelastui" vain ja ainoastaan siitä syystä, että Ben Zyskowicz hänet kyseiseltä mustamaalaus kampanjalta pelasti. Ilman tätä tukea hän olisi ollut luultavasti poliittinen ruumis, ja ura eurooppalaisena poliitikkona olisi päättynyt. Tuo yksinkertainen toteamus aiheutti noin reunalle vieneen läheltä piti tilanteen miehen koko pitkälle uralle.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
177
ihmetyttää miten täälläkin ketjussa jotkut elävät kieltoisuuden tilassa ja listataan esim NWO-termi samaan ketjuun litteän maan ja liskomiesten kanssa ym totaalisen hulluuden kanssa. hyvin on globalistien sumutus mennyt tajuntaan. NWO, vai kutsutaanko nyt sitä sitten vaikka eri termein globalistieliitin agendaksi, on realiteetti jolle vielä naureskellaan, vaikka vaikutukset ja konkretian voi kuka tahansa todeta lukemalla uutisia. soroksen kautta ohjailtavilla miljoonilla ohjaillaan kulttuurimädätystä, kommunistien valtaannousua ja tuetaan antifan sekä muslimeiden väkivaltaryhmiä länsimaissa tuhoamaan yhteiskuntarauha ja järjestys.
Salaliittoteoriat ovat nykyisin miljoonabisnes missä taotaan rahaa milloin milläkin "faktalla" ja syötetään väärää tietoa rahankiilto silmissä ja kun esille nousee jokin oikea fakta jostain asiasta jossa esim. käytetään valtaa väärin niin se hukkuu kaikkeen paskaan.
 
Liittynyt
09.02.2017
Viestejä
27
Shaquille O'Neal tulee myös ulos kaapista litteän maan uskonsa kanssa:

Shaq on koripalloilija ja rappari... ja tummaihoinen. Alkaako joku muu huomaamaan kuvion? Mikä se on amerikkalaisissa urheilijoissa, rappareissa ja tummaihoisissa joka vetää heidät litteään maahan? Jonkun käyttäjän teoria täällä oli että se johtuu siitä että urheilijat saa niin paljon iskuja päähän, mutta luulen että siinä on muita syitä takana.

Tummaihoiset Amerikassa esimerkiksi ei luota yhtä paljon valtioon kun valkoihoiset, varmaan esimerkiksi koska mustia on sorrettu Amerikassa aikoinaan. Lisäksi rapparikulttuuriin vaikuttaa kuuluvan salaliittoteoriat. Pieni syy miksi urheilijat tulee ulos kaapista voi olla että Eric Dubay, yksi tunnetuimmista litteän maan kannattajista harrastaa muun muassa Wing Chunia, mutta se on vain pieni syy. Tietysti se että kun yksi urheilija tulee ulos kaapista, se leviää koko urheilukulttuuriin, ja se varmaan vaikuttaa paljon.
Huoh :facepalm:

Shaq O'Neal on tunnettu vekkulina huumorimiehenä, eikä todellakaan ole tyhmä mies hän. Ihan hyvin voi vetää nenästä koko radiokööriä. Ja koripallosta tietävät kyllä, että päähänsä ei ole vastaanottanut osumia varmaan lainkaan uransa aikana, ettei sekään mitään selitä. Lähes aina kentän isoin mies, siellä vähän muut ottivat osumaa tuon jättiläisen toimesta.
 
Liittynyt
09.02.2017
Viestejä
27
Seuraavan 100 vuoden sisällä saavutetaan teknologinen singulariteetti ja paremmin koulutettu ja täten paremmin toimeentuleva kansanosa voi kopioida tietoisuutensa sähköiseen muotoon ja elää ikuisesti robottivartalossa ja halutessaan kokonaan simulaatiossa, kunhan vain huolto pelaa. Teknologinen kehitys kiihtyy eksponentaalisesti.
Samaan aikaan lähinnä vain heikompi kansanosa jatkaa enää lisääntymistä biologisesti ja näin olemme eronneet kahdeksi aivan erilaiseksi olomuodoksi, jota teknologinen uusi superolentojen kansa hallitsee.

...niin, tai sitten ei.
Täyttä roskaa
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
225
Vaikka skitsofrenian positiivisiin oireisiin luetaankin harhat niin minusta tämä ei kauhean positiiviselta tunnu.

Edit:

Joku olikin jo käsitellyt aiheen. Jatkettaisko sitten replitiaaneilla ja muilla kivoilla karvakavereilla?

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
91
Reuna ei ikinä kylve auringonvalossa 24/7, vain keskusta kylpee auringonvalossa kesällä.

Reunasta puheen ollen, mistä johtuu että Etelämannerista ja pohjoisnavasta ei ole mitään hyviä tarkkoja satelliittikuvia, vaikka kaikista muista paikoista on maapallolla? Mistä johtuu että Etelämanner on paljon kylmempi kuin ns. pohjoisnapa? Jos aurinko on niin suuri kun sanotaan, miten voi olla jäätä pohjois- ja etelänavoilla? Sen pitäisi sulattaa kaikki jäät.

Miksi me näemme samat tähdet kesällä ja talvella, vaikka maapallo muka on toisella puolella auringon kiertoradalla? Galaksi myös kulkee 828,000 km/h, mutta tähdet pysyy samoissa paikoissa.

Monet kuvittelee että aurinkokunta on paikalla tieteen mukaan, mutta tämä video kuvaa paremmin aurinkokuntateoriaa:

Etelänapa on kylmepi koska sen alla on iso manner ja siten vähemmän merivettä tasoittamassa lämpöjä. Lisäksi se on vuoristoisempi ja paksun jääkerroksen takia sen keskikorkeus merenpinnasta on kilometri tai pari. Sokerina pohjalla sitä kiertää Länsituulten virta joka pitää huolen, että mitään lämpimiä vesiä ei pääse lähelle etelänapaa.
 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
1 609
Jotain hyötyä mythbustersistakin

Kuten on mainittu tuhat kertaa aikaisemmin, kalansilmälinssi tuossa videossa väärentää kuvan niin että maa näyttää pyöreältä.

Katso viesti #560 tässä ketjussa, johon linkkasin videon jossa ilmapallo on paljon korkeammalla kun sinun videossa, ja silti maa on litteä. Videoita, joissa harrastajat lähettää ilmapalloja avaruuteen, löytyy vaikka kuinka paljon, ja tavalliset ihmiset on luotettavampia kun auktoriteetit kuten Mythbusters.

Kalansilmälinssi on kyllä hyvä tapa saada ihmisiä uskomaan palloon. Itsekin aikoinaan uskoin tuollaisiin videoihin (ja luulin siksi että oli vaikka kuinka paljon videoita joissa näkyy maan kaarevuus) kun en vielä tiennyt kalansilmälinssistä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 271

Eikö se kalansilmälinssi pitäisi vääristää myös ton siiven tosta ja muut esineet jotka näkyy videolla
 
Liittynyt
10.11.2016
Viestejä
249
Kyllähän tuossa se sanookin vielä, että "edge of our planet has definite curve to it".

Ainiin... tietenkin tälle tyypille on maksettu että se sanoo noin ja on osa salaliittoa, jolla yritetään piilottaa maan tasaisuus, eikö vain?
 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
1 609
Riittää kun katsoo videon kommentteja niin heti löytyy todiste kalansilmälinssistä: "At around 1:39, watch how the curve moves more round. Fish eye bastard".

"Common sense is what tells us the earth is flat"- Albert Einstein
 
Tää menee kyllä kerta kerralta huvittavammaks. Nyt jo lainataan Einsteinia pannukakkumaateorian puolestapuhujana. Puhumattakaan youtuben kommenteissa olevista todisteista.

:sdrunk:
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 196
Olkoon maa litteä, pyöreä tai vaikka kuu juustoa, niin tuo Mythbustersin video on joko todella huonosti editoitu tai, no en edes keksi muuta. Kyllä siinä mielestäni aika paljon "maalätyn / jalkapallon" kaareus elää: 67500Ft loiva kaareus, 1:54 sama korkeus: todella loiva kaareus, 2:00 sama korkeus isompi kaareus, 70kFt kovempi kaareus, 2:33 sama korkeus (70k) loivempi kaareus.

Ei ihme jos ihmisiä epäilyttää, varsinkin jos salaliittoja haluaa pohtia :think:

Olisiko syynä sitten ihan vain perspektiivi? :)
 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
1 609
Einsteinin mukaan ei ole mitään optista koetta joka voi todistaa että maa liikkuu: "Since then I have come to believe that the motion of the Earth cannot be detected by any optical experiment, though the Earth is revolving around the Sun."

Einsteinin mukaan on yhtä oikein sanoa että aurinko kulkee maan ympäri, kun että sanoa että maa kulkee auringon ympäri: "The struggle, so violent in the early days of science, between the views of Ptolemy and Copernicus would then be quite meaningless. Either coordinate system could be used with equal justification. The two sentences, 'the sun is at rest and the earth moves,' or 'the sun moves and the earth is at rest,' would simply mean two different conventions concerning two different coordinate systems."

Lisäksi Einsteinin suhteellisuusteoriassa on ns. ekvivalenssiperiaate, joka tarkoittaa että kiihtyvyys ja painovoima ovat sama asia. Kun hän mietti tätä asiaa, hän ajatteli että sen sijaan että omena tippuu alas, voisi ihan yhtä hyvin sanoa että maa liikkuu ylöspäin, ja siksi omena näyttää tippuvan alas. Tämä on sama mitä useat litteän maan kannattajat sanovat, että painovoima johtuu siitä että maa kiihtyy. Einstein ja litteän maan kannattajat ovat siis samaa mieltä painovoiman suhteen.

Lisäksi suhteellisuusteoriassa sanotaan että avaruus kaareutuu isojen esineiden ympärillä, kuten maan ympärillä esimerkiksi, mikä selittää miksi maa näyttää pyöreältä avaruudesta, vaikka se oikeasti on litteä.

Einsteinhan oli juutalainen, joten juutalaisten pyhä kirja Tanak, oli tuttu hänelle, ja siksi hän tiesi että maa on litteä.
 
Kun näin hyvin ymmärrät suhteellisuusteoriaa ja fysiikkaa ylipäänsä, niin Mieleeni tuli sellainen asia, että oletko julkaissut jotain alaan liittyviä tutkimuksia? Mikäli olet, voiko niihin tutustua jossain? Mikäli et, niin suosittelen vahvasti. Sinulla olisi varmasti paljon annettavaa luonnotieteille.
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 196
Koska etelämanner (maata ympäröivä jäävalli) estää sen. Maailmanympäripurjehtijat purjehtii ympyrässä.
Tästähän tulee mieleen se Jim Carreyn klassikko, olikos Truman Show :D

Voisitko piirtää nykyisin tuntemaamme karttaan sen ympyrän jota nämä purjehtivat? :think:

Etelämannerko siis käsityksesi mukaan rajaa koko nykyisen kartan reunat jotta sieltä ei päästä pois? :think:
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 196
Ja kun jäähän sulaa reikä, niin kaikki valtamerien vedet pääsee valumaan avaruuteen. Ribs kaikki kalat. :(
Eikun ne kaikki kalat ui poispäin, sen sijaan avaruuden imu vetää mannerlaatat sinne reikään ja tilanne on taas entisellään, tosin Suomi on sitten sielä päiväntasaajalla kuten ennenvanhaan :)
 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
1 609
Kun näin hyvin ymmärrät suhteellisuusteoriaa ja fysiikkaa ylipäänsä, niin Mieleeni tuli sellainen asia, että oletko julkaissut jotain alaan liittyviä tutkimuksia? Mikäli olet, voiko niihin tutustua jossain? Mikäli et, niin suosittelen vahvasti. Sinulla olisi varmasti paljon annettavaa luonnotieteille.
Tämähän on vain yleissivistävää tietoa. En ole mikään fyysikko vain sen takia että ymmärrän vähän suhteellisuusteoriaa.
 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
1 609
Tästähän tulee mieleen se Jim Carreyn klassikko, olikos Truman Show :D
Truman Show on ehkä se filmi johon litteän maa on koodattu kaikista selkeimmin. Monet litteän maan kannattajat on tehnyt analyysejä Truman Showsta, mutta ikävä kyllä enimmissä ei ole ääntä youtubessa (tekijänoikeuksien takia, tai ehkä koska jotkut pelkäävät ihmisten löytävän totuuden): The Truman Show

Voi olla että monet Hollywoodissa tietävät että maa on litteä ja siksi laittaa salaisia viestejä filmeihin että ihmiset heräisivät ja huomaisivat että he elävät Truman Showissa. Mark Sargent on yksiä tunnetuimmista litteän maan kannattajista youtubessa, ja hän uskoo että me elämme eräänlaisessa Truman Show simulaatiossa.

Voisitko piirtää nykyisin tuntemaamme karttaan sen ympyrän jota nämä purjehtivat? :think:

Etelämannerko siis käsityksesi mukaan rajaa koko nykyisen kartan reunat jotta sieltä ei päästä pois? :think:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 458
Truman Show on ehkä se filmi johon litteän maa on koodattu kaikista selkeimmin. Monet litteän maan kannattajat on tehnyt analyysejä Truman Showsta, mutta ikävä kyllä enimmissä ei ole ääntä youtubessa (tekijänoikeuksien takia, tai ehkä koska jotkut pelkäävät että ihmiset löytävät totuuden): The Truman Show

Voi olla että monet Hollywoodissa tietävät että maa on litteä ja siksi laittaa salaisia viestejä filmeihin että ihmiset heräisivät ja huomaisivat että he elävät Truman Showissa. Mark Sargent on yksiä tunnetuimmista litteän maan kannattajista youtubessa, ja hän uskoo että me elämme eräänlaisessa Truman Show simulaatiossa.

Onko tässa oikeat mittasuhteet? Jos ei, niin miksi ei? Tasosta ei tarvitse tehdä projektiokarttaa.

Mikä on lyhin matka Tulimaasta Australiaan?
 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
1 609
Onko tässa oikeat mittasuhteet? Jos ei, niin miksi ei? Tasosta ei tarvitse tehdä projektiokarttaa.
Syy miksi mittasuhteet ei ole oikeat johtuu varmaan siitä että enimmät on uskonut maapalloteoriaan pari viimeistä vuosisataa, joten kartat on tehty sen perusteella. Jos katsoo aikaisempia karttoja, kuten yksi vanha Buddhalainen kartta, niin siinä on oikeat mittasuhteet.

Mikä on lyhin matka Tulimaasta Australiaan?
No, jos maa olisi pallo, selvästi lyhyin matka olisi tietysti Etelämantereen yli, mutta jostain syystä mikään lentokone ei lennä sen yli, vaikka siinä säästäisi paljon aikaa ja polttoainetta. Ehkä johtuu siitä että Etelämanner on jäävalli jonka yli ei voi lentää...
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 271
“The South pole is set on a plateau 10,000 feet high" -- Admiral Richard E. Byrd

Jos osaa googlettaa, niin voi löytää kuvia:

Tuo on siis Antarctica—Cliffs higher than a hundred feet mark the edge of the Ross Ice Shelf, a glacier-fed slab the size of France connected to the Antarctic coast. Fissure lines near the edge show where the next iceberg may calve.

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 271
No, jos maa olisi pallo, selvästi lyhyin matka olisi tietysti Etelämantereen yli, mutta jostain syystä mikään lentokone ei lennä sen yli, vaikka siinä säästäisi paljon aikaa ja polttoainetta. Ehkä johtuu siitä että Etelämanner on jäävalli jonka yli ei voi lentää...
This is an interesting question, and there are three reasons why no commercial flight overflies Antarctica:

Geography

Due to the arrangement of the three populated southern continents, flying over Antarctica wouldn't actually be shorter for most routes. South America, Africa, and Australia form a rough triangle at the "bottom of the world" and the shortest leg between their largest airports misses most of Antarctica.

Still, there are a few routes where it would make sense. And the shortest route isn't always best, since one must also consider prevailing winds. I read that it would be favorable to fly Sydney to Buenos Aires (currently the most-southern flight) at 80 degrees south (over Antarctica) rather than 72 degrees (the great circle) due to winds.

ETOPS

ETOPS rules cover where twin-engine jets can fly. Antarctica is considered off-limits for twin-engine jets even though it's technically "land". This isn't a real roadblock since there are a good number of 4-engine jets that don't need to abide by ETOPS, but it limits the type of plane that theoretically could fly there and thus rules out all but the largest jets. So any flight over Antarctica would have to connect large-enough cities to fill a large four-engine jet. Bringing us back to the answer about geography...

Special Rules

The real reason no commercial flight over-flies Antarctica is that there are special aviation rules for flights that do. These rules were designed for sightseeing flights but apply to commercial flights as well. Planes flying below 72 degrees latitude need special survival equipment on board, and no commercial carrier would want to stock planes with all this stuff just to save a bit of fuel. It would limit the number of seats available (see ETOPS above) and would require special equipment and training. This could seriously screw up the airline's schedules.

So that's why no commercial flight over-flies Antarctica!
 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
1 609
Tuo on siis Antarctica
Niin, eli Etelämanner suomenkielellä. Etelämanner on jäävalli joka ympäröi litteää maata. Katso kartta viestissä #608.

Eli mannerjään sulaminen ym ilmaston lämpeneminen tai kemiallinen sulaminen onkin isompi uhka kuin pallouskovaiset ymmärtää...
lol, mutta kuten voi ehkä odottaa salaliittoteoreetikoilta, litteän maan kannattajat ei usko ihmisen aiheuttamaan ilmaston lämpenemiseen. Tai en ole ainakaan vielä nähnyt ketään joka uskoisi siihen. Siksi olen joskus sanonut että jos ei usko ilmaston lämpenemiseen, se on sama asia kun uskoisi että maa on litteä.

Kukaan ei tiedä varmasti mitä on jäävallin takana, mutta jos se jatkuu loputtomiin, silloin sillä ei ehkä ole niin paljon väliä kuinka paljon se sulaa. Ilmaston lämpeneminen on suuri ongelma maapallossa, koska maapallo on äärellinen, mutta litteässä maassa ei välttämättä ole rajoja.
 
Liittynyt
01.02.2017
Viestejä
753
Kukaan ei tiedä varmasti mitä on jäävallin takana, mutta jos se jatkuu loputtomiin, silloin sillä ei ole mitään väliä kuinka paljon se sulaa. Ilmaston lämpeneminen on suuri ongelma maapallossa, koska maapallo on äärellinen, mutta litteässä maassa ei välttämättä ole rajoja.
Eli ihan turhaan tuhlataan rakettipolttoainetta kuuhun, kun jäävallin takana on tilaa.

Lisäys: Toisaalta onhan sillä väliä paljon se sulaa, koska lättyhän on paljon nopeammin veden alla.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 271
Kukaan ei tiedä varmasti mitä on jäävallin takana, mutta jos se jatkuu loputtomiin, silloin sillä ei ehkä ole niin paljon väliä kuinka paljon se sulaa. Ilmaston lämpeneminen on suuri ongelma maapallossa, koska maapallo on äärellinen, mutta litteässä maassa ei välttämättä ole rajoja.
Siinä vähän tietoja jos luulit olevan loputtomiin

Antarctic region of the Southern Hemisphere, almost entirely south of the Antarctic Circle, and is surrounded by the Southern Ocean. At 14,000,000 square kilometres (5,400,000 square miles), it is the fifth-largest continent. For comparison, Antarctica is nearly twice the size of Australia. About 98% of Antarctica is covered by ice that averages 1.9 km (1.2 mi; 6,200 ft) in thickness,[5] which extends to all but the northernmost reaches of the Antarctic Peninsula.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 458
Syy miksi mittasuhteet ei ole oikeat johtuu varmaan siitä että enimmät on uskonut maapalloteoriaan pari viimeistä vuosisataa, joten kartat on tehty sen perusteella. Jos katsoo aikaisempia karttoja, kuten yksi vanha Buddhalainen kartta, niin siinä on oikeat mittasuhteet.
Ei, vaan se johtuu, että tuo kartta on pallo muutettuna tasoksi. Mutta laita ihmeessa meidän ihmeteltäväksi tuo vanha Buddhalainen kartta.

No, jos maa olisi pallo, selvästi lyhyin matka olisi tietysti Etelämantereen yli, mutta jostain syystä mikään lentokone ei lennä sen yli, vaikka siinä säästäisi paljon aikaa ja polttoainetta. Ehkä johtuu siitä että Etelämanner on jäävalli jonka yli ei voi lentää...
En pyytänyt mitään jossitteluita, vaan kysyin, että mikä on lyhin reitti Tulimaasta Australiaan. Siellä sinun littumaassasi siis.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
243 595
Viestejä
4 252 797
Jäsenet
71 345
Uusin jäsen
Eero.hk

Hinta.fi

Ylös Bottom