• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Postin Lakko 2019

Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
1
Asia ei ehkä ole noin mustavalkoinen. Mitä jos Posti poistuisi pörssistä, eikä olisi pörssiyhtiö? Muuttuisi voittoa tavoittelemattomaksi yhtiöksi? Pörssiyhtiöiden tarkoitus kun on vain ja ainoastaan tuottaa voittoa osakkeenomistajille, toki valtio on yksi omistajista. Nythän jollei palkkoja lasketa, Postin liiketulos laskee (vuonna 2018 se oli n. 20 miljoonaa euroa) eikä tuottaisi yhtä paljon voittoa, jonka seurauksena osakkeenomistajille maksetaan vähemmän osinkoja.

Ottaisitko itse 30% palkanalennuksen jotta osakkeenomistajien osingot pysyisivät samana?
Posti ei ole pörssiyhtiö.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 558
Jotain lisiä pelkästä työkokemuksesta en tule kyllä myöskään koskaan ymmärtämään. Miksi siitä, että on ollut pitkään talossa, pitäisi maksaa lisää, jos se ei työn tulokseen vaikuta mitenkään. Toki eriasia esim. konsultti/asiantuntijahommissa, joissa kokemus näkyy usein hyvinkin suoraan työn tuloksissa.
Tämä oli mielenkiintoinen toteamus.

Miksi se duunari ei ansaitse niitä kokemuslisiä (ikälisiä) samalla tavalla kuin korkeasti koulutettu. On paljon mahdollista, että se duunari on omassa työssään pätevämpi kuin korkeastikoulutettu omassaan. Kuitenkin kun teet samaa työtä vuosia se ns. "hiljainen tieto" lisääntyy ja samalla työn laatu ja mitä saadaan aikaiseksi ainakin yleensä paranee, kun kaikki ylimääräinen sählääminen vähenee. Eiköhän duunarikin ole kuitenkin palkkansa ansainnut, vaikka se julkisessa keskusteluissa joitakin tuntuu häiritsevän.
 
Liittynyt
15.07.2017
Viestejä
196
Jos kerta duunista ei uudella kaavalla makseta tarpeeksi niin ei siihen varmaan saada työntekijöitäkään.

Se, että nykypäivänä työnantaja Suomessa joutuu tekemään kiinteistönsä aidan reiän, että saa salakuljetettua työhaluisia ihmisiä laillisiin töihin kuulostaa kyllä aivan uskomattomalta setiltä. Kirjejakelun yhtiöittäminen ja eikun myyntiin, joku sen saneeraa. Aika ajoi kirjeiden ohi, ei auta itku siinä.
 
Liittynyt
20.12.2016
Viestejä
145
Enemmän mua säälittää ne paperikoneiden valvomotyöntekijät jotka repii korkeampaa liksaa ja niillä saattaa sentää olla joskus valvomon tuoli väärin säädetty tai kahviautomaatista saa pahaa kahvia puhumattakaan siitä että vessa on varattuna vaikka kauhea kakkahätä.
Enpä tiennytkään että metsäyhtiöt ovat valtion puljuja.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 991
Kyllähän työt maistuu, eikai siitä ole kyse. Työstä vaan pitäisi saada myös sitä palkkaa.
24h työviikko tuolla pitkän uran tehneellä esimerkkihenkilöllä. Ja 2300€/kk palkkaa. On siinä tuntipalkka yli 22€. Miten näet että tuollaisella tuntipalkalla pärjää kilpailussa muille lähettipalveluille?

Yöjakeluun opiskelijat menisi hyvin. Kouluthan alkaa aikaisintaan kahdeksalta. Ja tosiaan voisi sitä jakelua harventaa vaikka kolmipäiväiseksi.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 991
Lumessa fillarilla ennen auroja klo 3 yöllä. Kiipeä toppavaatteissa edestakaisi kerrostaloja painavien laukkujen kanssa.4h yössä. Toista kuutena yönä viikossa. Mikäs tossa nyt erityisen raskasta olis..
.
Merkittävästi lumisia öitä on kymmenen vuodessa, jos on oikein sateinen vuosi, eli että lumisade ajoittuu aurauksen ja yövuoron väliin. Eli ei mitään. Kovat pakkaset saattaa polkupyöräilijää vituttaa enemmän.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 024

Asutko helsingissä? Aika alakanttiin tuo arvioisi on lumen suhteen muualla.

Tässä lakossahan on periaatteessa kysymys siitä että työehtoshoppailu loppuu ja työstä maksetaan. Ei se ole liikaa jos tuosta työstä maksetaan pari tonnia käteenjäävä osuus 40h työviikolla. Jos tuo postin halpuutus menee läpi, se leviää muuallekin.
 
Liittynyt
11.11.2016
Viestejä
9
24h työviikko tuolla pitkän uran tehneellä esimerkkihenkilöllä. Ja 2300€/kk palkkaa. On siinä tuntipalkka yli 22€. Miten näet että tuollaisella tuntipalkalla pärjää kilpailussa muille lähettipalveluille?

Yöjakeluun opiskelijat menisi hyvin. Kouluthan alkaa aikaisintaan kahdeksalta. Ja tosiaan voisi sitä jakelua harventaa vaikka kolmipäiväiseksi.
Tosta yöjakelustahan maksetaan nykyään alle 10€/h yölisien (0,80€/h) kanssa. Ei varmaan kovin montaa noita 22€/h kavereita löydy jakamasta. Harva opiskelijakaan on valmis noilla liksoilla pilaamassa yöuniaan, opiskelujaan ja kroppaansa juoksemalla 24päivää kuukaudessa rappusia. Enemmän rahaa saa iltavuorosta kaupankassalta.
 
a85

Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 009
Olisivat ees pitänyt kaiken seis. Nää nyky lakkoilut on tällästä puolivillasta touhua. Nyt ei mummojen terveiset mene perille, mutta YH-mammojen peräsuristimet kulkee kaalimato kaupoista kotiovelle. :facepalm: Olisi sen verran pitänyt pistää lakkoa ettei mikään postin palvelu toimi, niin olisi jotain pontta tolle touhulle.

Mutta metsään on menty siinä kun tälläinen valtion perus infra on yhtiöitetty, niin hyvän asiakaspalvelun sijasta tehdään rahaa, välittämättä niistä asiakkaista. :tdown:
 
neoflix

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
882
tänään vein aamulla paketin postin tiskille, mielenkiinnolla seurailen et miten livakkaan liikkuu täällä itäsuomessa :)
 
Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
1 307
Tosta yöjakelustahan maksetaan nykyään alle 10€/h yölisien (0,80€/h) kanssa. Ei varmaan kovin montaa noita 22€/h kavereita löydy jakamasta. Harva opiskelijakaan on valmis noilla liksoilla pilaamassa yöuniaan, opiskelujaan ja kroppaansa juoksemalla 24päivää kuukaudessa rappusia. Enemmän rahaa saa iltavuorosta kaupankassalta.
Eihän tuossa palkassa ole järjen häivää, joka ikisestä päivätyöstä saa saman tai enemmän.

"Sanomalehdenjakajan tuntipalkka pääkaupunkiseudulla on 8,98 euroa/tunti. Klo 00–06 väliseltä työajalta maksamme myös yölisän 0,80 euroa/tunti."

Ei helvetti:D 2005 tuli ja soitti tuosta palkasta tulee mieleen
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 991
Suomi on muuallakin kuin pääkaupunkiseudulla.
Taitaa täältä olla vajaa parisataa km heseen.

Pohjoisessa sataa vähemmän kuin etelässä. Pohjoisessa kuitenkin kylmästä ilmasta johtuen useammin lumena, ja samasta syystä se myös jää maahan. Keskimäärin lunta on maassa alle 50cm siellä missä 90% suomalaisista asuu. Montako 10cm lumisadetta tuohon mahtuu, jotka vielä ajoittuu aurauksen ja yötyön väliin? Toki lumi painuu kasaan, joten sanotaanko vaikka se kymmenen kertaa vuodessa. Tämäkään ei ole ongelma, sillä postin pyöristä valtaosa on sähköavusteisia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 884
Ihan ajallaan postipate toi tänään Discandoon paketin kotiin.
 
H0rna

Oberste Führer
Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 174
Mutta tässähän posti ajaa samalla palkkojen alennusta ETTÄ lähes 200 työtunnin ylimääräistä työtä ilman erillistä korvausta. Itsehän haistattaisin vitut ja menisin lassila&tikanojalle siivoamaan kun sais paremman palkan...:mad:
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
219
Onko jossain nähtävillä dataa, että perinteinen printtipuoli olisi Postille nykyään jotenkin tappiollista bisnestä?

Mutta tässähän posti ajaa samalla palkkojen alennusta ETTÄ lähes 200 työtunnin ylimääräistä työtä ilman erillistä korvausta. Itsehän haistattaisin vitut ja menisin lassila&tikanojalle siivoamaan kun sais paremman palkan...:mad:
Mistähän tämä on revitty? Ymmärtääkseni Posti takaa palkkojen pysymisen samana seuraavalla neuvottelukaudella?

Tämä oli mielenkiintoinen toteamus.

Miksi se duunari ei ansaitse niitä kokemuslisiä (ikälisiä) samalla tavalla kuin korkeasti koulutettu. On paljon mahdollista, että se duunari on omassa työssään pätevämpi kuin korkeastikoulutettu omassaan. Kuitenkin kun teet samaa työtä vuosia se ns. "hiljainen tieto" lisääntyy ja samalla työn laatu ja mitä saadaan aikaiseksi ainakin yleensä paranee, kun kaikki ylimääräinen sählääminen vähenee. Eiköhän duunarikin ole kuitenkin palkkansa ansainnut, vaikka se julkisessa keskusteluissa joitakin tuntuu häiritsevän.
Siksi, että asiantuntijatyössä vuosien kokemus tuottaa arvoa lisääntyneellä tiedolla, eli esimerkiksi tiedon kautta prosessin parantamisella tai uusien palveluiden tuoman lisäarvon kautta. Tuota ei juurikaan voida mitata kuin onnistuneiden projektien ja niistä saatavien säästöjen kautta. Yleensä asiantuntijatyössä ei myöskään tule ikälisiä, vaan henkilökohtaisesti neuvoteltu palkka.

Duunaripuolella, esimerkiksi vaikkapa juuri postinjakelussa, voitaisiin mitata lähetyksiä/tunti -arvo, jolla pystyttäisiin laskemaan suora henkilökohtainen tuottavuuspalkka. En nyt näkisi, että postin työt ovat niin hankalia, etteikö niitä postinlajittelijan tai -jakajan tehtäviä oppisi puolessa vuodessa. Puoli vuotta talossa ollut nuori voi siis helposti olla huomattavastikin tuottavampi kuin pidempään talossa ollut riippuen siitä, kuinka tehokas on. On tuossa tietysti varmastikin poikkeuksia, mutta ainakin itse harvoin törmään duunareihin, joilla olisi hirveä hinku parantaa prosesseja paremmaksi ja täten tuottaa oman työnsä lisäksi lisäarvoa erillisillä säästöprojekteilla.

Omasta mielestäni on absurdia, että tälläistä henkilökohtaiseen tuottavuuteen sidottua palkkaa (=mittausta) pyrkivät monet AY-liitot estämään. Oman ymmärrykseni mukaan myös PAU. Sen lisäksi esimerkiksi YT-neuvotteluissa yritykset eivät saa potkia kalleimpia ja tehottomampia henkilöitä pois, vaan irtisanomiset pitää tehdä kokemusvuosien perusteella aloittaen heistä, joilla niitä on vähiten...
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 951
Miksei jakelutoimintaa voitaisi suoraviivaistaa esimerkiksi siten, että kerrostaloissa olisi postilaatikot keskitetysti pohjakerroksessa, kuten joissain taloissa onkin... Maaseudulla jakelupäiviä vähennettäisiin.

En usko, että toi olisi asiakkaille mikään ylitsepääsemätön kynnyskysymys, mutta se on kynnyskysymys, jossei postin toimintaan voi enää luottaa vaan lähetykset menee perille vähän millä sattuu aikataululla.
 
Liittynyt
08.11.2018
Viestejä
1 005

Olen itsekkin ihmetellyt miksei Suomessa ole Jenkki tyyliin lukittavat postilaatikot rappukäytävässä. Itselle ei ainakaan se "aamun Hesari" ole niin tärkeä. Kännykkä käteen ja aamupaskalle

Muutenkin tulee niiiin vähä enää postia että voisin ihan hyvin kerran viikossa napata ne lähikaupasta mukaan. Vaikka alle 10km päässä HEL-VAN kentältä asunkin.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 350
Miksei jakelutoimintaa voitaisi suoraviivaistaa esimerkiksi siten, että kerrostaloissa olisi postilaatikot keskitetysti pohjakerroksessa, kuten joissain taloissa onkin... Maaseudulla jakelupäiviä vähennettäisiin.

En usko, että toi olisi asiakkaille mikään ylitsepääsemätön kynnyskysymys, mutta se on kynnyskysymys, jossei postin toimintaan voi enää luottaa vaan lähetykset menee perille vähän millä sattuu aikataululla.
Miksi ei jos tilaa on. Pientaloasujiakin on laitettu yhdistämään laatikoita samaan riviin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 645
Miksei jakelutoimintaa voitaisi suoraviivaistaa esimerkiksi siten, että kerrostaloissa olisi postilaatikot keskitetysti pohjakerroksessa, kuten joissain taloissa onkin... Maaseudulla jakelupäiviä vähennettäisiin.

En usko, että toi olisi asiakkaille mikään ylitsepääsemätön kynnyskysymys, mutta se on kynnyskysymys, jossei postin toimintaan voi enää luottaa vaan lähetykset menee perille vähän millä sattuu aikataululla.
Tännepäin suunniteltiin jotain tuollaista. Alueella rivareita, OKT, kerrostaloja, eli vähän kaikenlaista. Ja ajatus oli että tulisi keskitetty postilaattikkorivistö tähän johonkin lähelle. Karttaa kun katsoo ja seutua tuntee niin sellaista paikkaa vaan ei ole, missä voisi näppärästi käydä kesät talvet, ottaen huomioon kuka omistaa minkäkin maa-alueen. Näin vuosien jälkeen ideasta ei sitten ole kuulunutkaan mitään.

Loogisin paikka olisi varmaan R-kioski lähellä, mutta pihalla ei ole tilaa sellaiselle laatikkomäärälle, saati että kaikki hakisi postinsa kioskilta, kun kioskin varsinainen toiminta ottaisi takkiin aika pahasti.

Varsinkin näin talven kynnyksellä tulee mieleen kaikenlaisia muita ongelmia ja vastuukysymyksiä...

Postikonttoria en muista täällä olleen ties milloin viimeksi. Lajittelukeskus kyllä on, mutta sinne ei esim julkisilla pääse mitenkään.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
17 951
Olen itsekkin ihmetellyt miksei Suomessa ole Jenkki tyyliin lukittavat postilaatikot rappukäytävässä. Itselle ei ainakaan se "aamun Hesari" ole niin tärkeä. Kännykkä käteen ja aamupaskalle
Mä asuin jo vuosituhannen alussa opiskelijatalossa, jossa oli postilaatikot keskitetysti ulko-oven vieressä. Ei toi mikään suuri ongelma ja vaiva ollut.

Jos sama systeemi tulisi kaikkiin kerrostaloihin, niin luulisi jakelutoimintaan tulevan aika isot säästöt...

Sitä paitsi onhan tuosta suorastaan se hyöty, että ei herää postiluukun ääneen jos sattuu nukkumaan... :)
 
Liittynyt
07.01.2017
Viestejä
693
Toivon työnantajapuolelle tappiota tässä asiassa. Tämä on kyllä sellainen Pandoran lipas, jos työnantajapuoli voittaa liian selvästi. Mikä estää tavallisia yrityksiä vähän shoippalemasta tesseillä, kun valtion firma näyttää edellä esimerkkiä? Ensi vuonna ollaan kiinteistöalan tessillä kun siellä on sopivasti kikyjumppaa, sitä seuraavana vuonna sorsamaalareiden tessissä, kun siellä on päivystysvelvoite sorsa-aikaan ja viimeisenä vuotena pesulatyöntekijöiden tessissä kerta siellä on ne paska-osuu-tuulettimeen huojennukset työnantajalle.
 
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
1 516
Enemmän mua säälittää ne paperikoneiden valvomotyöntekijät jotka repii korkeampaa liksaa ja niillä saattaa sentää olla joskus valvomon tuoli väärin säädetty tai kahviautomaatista saa pahaa kahvia puhumattakaan siitä että vessa on varattuna vaikka kauhea kakkahätä.
Sitten kun paperitehtaan tuotantolinja menee jumiin keskellä yötä niin ei pitkään tarvitse linjan olla kiinni että tulee hyvin palkatun valvomotyöntekijän vuosipalkan verran tappiota. Vastuusta on ihan perusteltua maksaa korkeampaa palkkaa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 245
Sitten kun paperitehtaan tuotantolinja menee jumiin keskellä yötä niin ei pitkään tarvitse linjan olla kiinni että tulee hyvin palkatun valvomotyöntekijän vuosipalkan verran tappiota.
Summa on luultavasti alakanttiin, pelkän "hätäseis" painaminen huomattavasti paperitehdasta yksinkertaisemmassa prosessissa voi aiheuttaa parin operaattorin vuosipalkan verran vahinkoa.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
Sitten kun paperitehtaan tuotantolinja menee jumiin keskellä yötä niin ei pitkään tarvitse linjan olla kiinni että tulee hyvin palkatun valvomotyöntekijän vuosipalkan verran tappiota. Vastuusta on ihan perusteltua maksaa korkeampaa palkkaa.
Eipä sinne valvomotyöntekijäksi taideta kovin hirveitä kognitiivisia testejä kuitenkaan vaatia. Ja entäs, kun postityöntekijä vammauttaa jonkun autolla?

Tää vastuusta maksaminen on silleen jännä argumentti, että todellisessa elämässä palkat eivät kyllä korreloi millään tavalla minkään vastuun kanssa.
 
Liittynyt
25.01.2019
Viestejä
3 683
Mistähän tämä on revitty? Ymmärtääkseni Posti takaa palkkojen pysymisen samana seuraavalla neuvottelukaudella?
Takaa samat ilta- ja yölisät siirtymäajan aikana 31.1.2022 asti. Samalla nostavat työaikaa ja arkipyhät eivät enää ole arkipyhiä, eli eivät lyhennä työaikaa. Äärimmillään sen voi funtsia siten, että onko tullut monesti käytettyä lomapäiviä esim. 24.12.-26.12. että ei tule ansiomenetyksiä?

Työajan on laskettu kasvavan 150-221h/v eli vaatimattomat 10 kikyä per vuosi näille onnekkaille. :D Bonuksena aiemmin palkallinen safkis on nyt palkaton. Työaika siis kasvaa samalla korvauksella 21min per päivä jonkun PAUn videon perusteella mikä toisessa ketjussa oli. Heidän tes ei myöskään tunne käsitteitä lisä- ja ylityö, kaikki tunnit 1:1, ei lauantailisiä, sunnuntaista sai arkipyhien ohella tuplaliksan.

’Hauskin’ seuraus kasvavasta työajasta on tietty varmat yt:t, porukkaa lienee aika paljon liikaa kun monet tekevät sen +200h aiempaan nähden lisää per vuosi?

Jokaisen palkansaajan kannattaa jollain tasolla vastustaa tätä muutosta, tänään postilaiset, huomenna joku muu, seuraavaksi onkin sitten varmaan oma vuoro.
 
Liittynyt
21.09.2017
Viestejä
1 018
PAU:n lakot vaikeuttavat kotimaan ja ulkomaan postin kulkua PÄIVITETTY klo 18:30 - Posti Group Oyj
- Kiitämme asiakkaitamme kärsivällisyydestä ja olemme erittäin pahoillamme PAU:n aiheuttamasta epävarmuudesta ja häiriöistä. Teemme kaikkemme, että lähetykset kulkevat perille vastaanottajille, vaikkakin viiveellä, sanoo Jarmo Ainasoja.
Joo, eli siis PAU teki päätöksen että postin työntekijöiden työehtosopimuksia lähdetään heikentämään ja näinollen aiheutti lakon, epävarmuutta, häiriöitä ja hammasten kiristelyä? Haista Jarmo kuule iso ja haiseva paska.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
4 115
Itse olin muutama vuosi sitten töissä postilla extraajana 2-3 viikkoa klo 6 - 14 välillä. Eli esilajittelu -> sitten lajiteltiin alueen osoitteiden kirjeet/lehdet erikseen -> vietiin perille asti.. Kutakuinkin noin mitä muistan. Kiire oli koko ajan, ja joka kerta kun menin töihin, niin joutui allekirjoittamaan uuden sopimuksen. Työtodistuksia oli vino pino.

Kerran olin palaverissa ja esimies rohkaisi työntekijöitä "meillä on töitä vielä ainakin seuraavaksi vuodeksi".

Olihan tuo touhu jo melkoista since 2015..

:tdown:
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
Poikkeustilannejohtaja Jarmo Ainasoja. Voi nyt helvetti soikoon :lol:

Mitäs jos ihan ensi alkuun kengittäisiin kaikki poikkeustilannejohtajat pihalle tuolta ja katsottaisiin sen jälkeen paljonko on varaa maksaa jakajille?
Etenkin kun tämä pokkeustilannejohtaja tuntuu lähinnä joltain pultti pois sketsisarjasta karanneelta.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 745
Eihän tuossa palkassa ole järjen häivää, joka ikisestä päivätyöstä saa saman tai enemmän.

"Sanomalehdenjakajan tuntipalkka pääkaupunkiseudulla on 8,98 euroa/tunti. Klo 00–06 väliseltä työajalta maksamme myös yölisän 0,80 euroa/tunti."

Ei helvetti:D 2005 tuli ja soitti tuosta palkasta tulee mieleen
Ilmeisesti Postilla on kahden kerroksen porukkaa töissä. Eli ne varhaisjakelussa lähinnä sanomalehtiä jakavat, jotka saavat tuon vajaan 10 euroa tunnissa lisineen, ja sitten on ne postinjakajat jotka jakavat kirjeitä päivisin ja palkka on vähintään puolet korkeampi.

Miksi Postilla pitää niitä lajittelijoita olla öisin töissä? Kestää jo nykyään ilman lakkojakin kirjeen lähetys Oulusta Helsinkiin 3-5 arkipäivää normalisti. Vielä 1980-luvulta 2000-luvun ensimmäiselle vuosikymmenelle em. välin se kirje kulki alle vuorokaudessa. Joskus 12 tunnissakin siitä perille kun sen sen illalla tyhjennettävään laatikkoon jätti. Ihan hyvin voisiva siirtää ne yöhommat päivälle jos työtilat ja lajittelukoneet yms. sen mahdollistavat että hommia tehdään vain virka-aikaan. Ei tunnu nimittäin enää nykyään missään vaikka sen vuoksi ylimääräinen arkipäivä tulisi vielä postin kulkuun lisää kirjeille ja paketeille. Tietenkin voi olla että kalliit lajittelukoneet yms. on mitoitettu niin että niitä pitää pyörittää 24/7/365 että saa kaiken lajiteltua.
 
Sothis

★★★
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
611
Tukilakkojakin onneksi on suunnitteilla. Eikös neuvottelut yleensä ala etenemään aika rivakasti siinä kohtaa, kun ulkomaanvienti on seisautettu...
 
Bladekill

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 708
No nyt:sclap::srofl:

Itse en taas nimenomaan noita "asiantuntijoita" ja "konsultteja" ymmärrä. Enkä sitä että siitä kahvinjuonnista ja päällepäsmäröinnistä pitäisi joka vuosi saada 10% kovempaa palkkaa.
En ota noihin prosenttilukuihin kantaa, mutta varmaan olennaisin ero on siinä että konsultin yms. työ on yleensä huomattavasti arvokkaampaa kuin jokin geneerinen duunarityö johon voi kenen tahansa kadunlaidasta löydetyn jannun laittaa.

Toiseksi täällä taas esille tullut "raskaus" on pelkkää mielivaltaista huuhaata eikä tarkoita mitään tai ole sellainen asia joka muutenkaan juuri vaikuttaisi palkkaan. Työstä maksetaan sen markkina-arvon perusteella eikä sen perusteella juoko joku kahvia tai käveleekö joku loskassa aamu 5. Syy miksi postin johtajille maksetaan jättipalkkoja ja duunareiden palkkoja lasketaan entisestään on:
1) Kymmenien tuhansien työntekijöiden ja miljardiliikevaihdon kaltaisien yrityksien johtoon pätevän tyypin saaminen on kallista.
2) (Postin) Duunarien palkat ovat tällä hetkellä todennäköisesti liian suuria. Jos ne eivät olisi niin lakkoa ei syntyisi vaan tyypit hakeutuisivat sinne missä heille maksetaan markkina-arvon mukainen (parempi) korvaus ja jättäisivät postin nuolemaan näppejä.
 
Liittynyt
07.12.2018
Viestejä
103

Todennäköisesti voisit avata sen nykyisen TESin ja katsoa sieltä. Perustehtävät alle 2 vuotta PK seudulla 1840,97€, Ammattitehtävät alla 1927,97€. Nämä ovat jos jotenkin onnistut saamaan täydet tunnit, mikä ei todellakaan Postilla ole mikään selvyys. Monesti määräaikaisten sopimusten työtunnit menevät 28-32h välille.

Otetaan vielä se ääripää eli +16 vuotta talossa. PK seudulla 2177,97€ / 2279,97€. Vaan kyllä postilaiset elävät oikein leveästi.
 
Ei minua TES:t, minimipalkat yms. kiinnosta. Puhuin palkasta itsestään suhteessa työn arvoon.
Ei sillä toki leveästi elä se on aivan selvä, mutta se voi silti olla liikaa tehtyyn työhön nähden.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 674
Sitten kun paperitehtaan tuotantolinja menee jumiin keskellä yötä niin ei pitkään tarvitse linjan olla kiinni että tulee hyvin palkatun valvomotyöntekijän vuosipalkan verran tappiota. Vastuusta on ihan perusteltua maksaa korkeampaa palkkaa.
Edelleen: puhuttiin työn raskaudesta eikä vastuusta.
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
1 004
En ota noihin prosenttilukuihin kantaa, mutta varmaan olennaisin ero on siinä että konsultin yms. työ on yleensä huomattavasti arvokkaampaa kuin jokin geneerinen duunarityö johon voi kenen tahansa kadunlaidasta löydetyn jannun laittaa.

Toiseksi täällä taas esille tullut "raskaus" on pelkkää mielivaltaista huuhaata eikä tarkoita mitään tai ole sellainen asia joka muutenkaan juuri vaikuttaisi palkkaan. Työstä maksetaan sen markkina-arvon perusteella eikä sen perusteella juoko joku kahvia tai käveleekö joku loskassa aamu 5. Syy miksi postin johtajille maksetaan jättipalkkoja ja duunareiden palkkoja lasketaan entisestään on:
1) Kymmenien tuhansien työntekijöiden ja miljardiliikevaihdon kaltaisien yrityksien johtoon pätevän tyypin saaminen on kallista.
2) (Postin) Duunarien palkat ovat tällä hetkellä todennäköisesti liian suuria. Jos ne eivät olisi niin lakkoa ei syntyisi vaan tyypit hakeutuisivat sinne missä heille maksetaan markkina-arvon mukainen (parempi) korvaus ja jättäisivät postin nuolemaan näppejä.
Isossa osassa firmoja on täysin joutavia "asiantuntija" jne jannuja enemmän kuin turhia duunareita. Mitä isompi puulaaki niin yleensä sitä enemmän.
Veikkaisin että postin kokoiseen lafkaan voisi huoletta ottaa tj:ksi ihan minkä tahansa sukan kuluttajan, sen vaikuttamatta sen suuremmin firman toimintaan. Vähän kuin presidentiksi Suomessa.
 
Ransteri

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
12.11.2019
Viestejä
737
Varhaisjakelussa tehdään 6 päiväistä työviikkoa ja työ on fyysisesti erittäin raskasta.
Lisäksi tuo mainittu palkka sisälti kaikki lisät ja edut, joita oli kertynyt eri muutosten myötä. Jos joku uusi olisi aloittanut ihan saman homman, niin palkka ei olisi ollut läheskään noin iso. Pudotus silti olisi ollut todella jyrkkä, koska leikkaus oli niin iso.

En tiedä mikä juuri tuossa nimenomaisessa yötyössä on erityisen raskasta.

Tuntipalkka tuosta hommasta on jokatapauksessa kohtuuton.
Tuntipalkka yötyöstä, joka on 10e/h, on kohtuuton? Ottaen huomioon vielä työn fyysisen rasittavuuden.
Monissa hommissa 15e/h yötyöstä on ihan olematon. Kohtuutonta olisi joku 30e/h.

Enpä eritellyt mistä kohteesta tai kaupungista on kyse mutta niitä on myös muualla, ei toki kaikissa :facepalm:
Ei tuollaisella robotilla tee mitään, joka siirtelee pakettia puolelta toiselle. Ne pitää ihmisen lajitella postinumeroittain kuljetusta varten. Ainut minkä kone hoitaa, on viivakoodin lukeminen ja paketin rekisteröiminen järjestelmään. Lisäksi sen perusteella paketin lähettäminen sille alueelle mihin se postinumeron perusteella kuuluu, josta ihminen sen lajittelee tarkemmin.
Laite ei osaa laatikoita käänellä ja etsiä niistä viivakoodeja, vaan ne pitää jokainen kääntää käsin jotta koodi voidaan koneellisesti lukea.
Suurimman osan töistä tekee ihminen.
Tuon työn voi hoitaa jollain vuokratyövoimalla, mutta jos porukkaa ei ole tarpeeksi, niin se ruuhkaantuu hyvin nopsaan ja paketteja jää häkillisiä lajittelematta. Jos ei ole runsaasti tilaa varastoida niitä, niin se ruuhkauttaa sitten myös varaston.
Posti on satsannut isoja summia lajittelukoneisiin, jotka on suunniteltu ihan eri maiden tarpeita silmällä pitäen ja ne ovat osoittautuneet täysin susiksi täällä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 866
Toivon todella että se ei ole sama sakki joka ensin kitisee että postilaisilla (siis sillä tekevällä taholla) olisi järkyttävän suuret palkat ja sitten toisaalla itkee siitä kuinka on perseestä jos postin jakaa joku Abdullah/Ibrahim/Abubu joka ei osaa edes suomen kieltä tai lukea.
 
Mop

Liittynyt
30.07.2017
Viestejä
459
Ei minua TES:t, minimipalkat yms. kiinnosta. Puhuin palkasta itsestään suhteessa työn arvoon.
Ei sillä toki leveästi elä se on aivan selvä, mutta se voi silti olla liikaa tehtyyn työhön nähden.
Vanhustenhoidossa pistetään ihan helvetisti rahaa kiinni täysin tuottamattomaan työhön. Kaikki laitokset kiinni, työntekijät ja vanhukset pihalle. Kyllä pakkanen hoitaa.

Edit. Provosoiduin ja tuli turhan ärhäkkää tekstiä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 558
Siksi, että asiantuntijatyössä vuosien kokemus tuottaa arvoa lisääntyneellä tiedolla, eli esimerkiksi tiedon kautta prosessin parantamisella tai uusien palveluiden tuoman lisäarvon kautta. Tuota ei juurikaan voida mitata kuin onnistuneiden projektien ja niistä saatavien säästöjen kautta. Yleensä asiantuntijatyössä ei myöskään tule ikälisiä, vaan henkilökohtaisesti neuvoteltu palkka.
Ja duunariammateissa se kokemus ei tuota lisäarvoa? Jotenkin kummastuttaa tämä halukkuus vähätellä suorittavan portaan ammattitaitoa ja sinne vuosien varrella kertynyttä tietotaitoa. Miksi sitä ei haluta käyttää hyödyksi, vaan pitää vähätellä.

Kyllä ainakin omalla työpaikalla niiden korkeastikouluttujenkin töissä on ollut samallatavalla virheitä kuin duunareidenkin, monasti toiset korkeastikoulutetut eivät ole niitä havainneet vaan ne ovat päässeet sinne duunarille saakka ennenkuin ne on havaittu, ja nyt on ihan perustason mokista kysymys jotka olisi pitänyt havaita paljon aikaisemmin.

Duunaripuolella, esimerkiksi vaikkapa juuri postinjakelussa, voitaisiin mitata lähetyksiä/tunti -arvo, jolla pystyttäisiin laskemaan suora henkilökohtainen tuottavuuspalkka. En nyt näkisi, että postin työt ovat niin hankalia, etteikö niitä postinlajittelijan tai -jakajan tehtäviä oppisi puolessa vuodessa. Puoli vuotta talossa ollut nuori voi siis helposti olla huomattavastikin tuottavampi kuin pidempään talossa ollut riippuen siitä, kuinka tehokas on. On tuossa tietysti varmastikin poikkeuksia, mutta ainakin itse harvoin törmään duunareihin, joilla olisi hirveä hinku parantaa prosesseja paremmaksi ja täten tuottaa oman työnsä lisäksi lisäarvoa erillisillä säästöprojekteilla.
Onhan posti-keskustelussa useampaan otteseen valitettu, että posti jaetaan miten sattuu vääriin osoitteisiin, jos edes oikeaan kaupunginosaan jaetaan.

Se, ettei ole halua parantaa prosesseja ja vastaavaa saattaa raadollisena syynä olla ihan se omakohtainen kokemus. Ainakin itse olen havainnut, että duunarin tekemiä parannusehdotuksia ei noteerata samalla innokkuudella kuin vaikkapa jos saman ehdotuksen tekisi insinööri. Jos on vuosia takonut päätään tuloksetta "karjalan mäntyyn" omien ehdotusten kanssa, niin jossakin vaiheessa sitä tajuaa sen hiljaisen vihjeen ettei niitä ehdotuksia kaivat, joten miksi vaivautua.

Tuosta tuottavuuspalkasta kirjoitin jossakin muuallakin, ja samaa kirjoitan tännekin. Ei se ole niin helppoa kuin se saattaa itselleen kuulostaakin. Oletetaan, että tuotteen tekemiseen tarvitaan alusta loppuun 100 eri työvaihetta, joiden pituus ajallisesti vaihtelee, työn rasittavuus eri vaiheissa vaihtelee huomattavasti, valmistukseen tarvitaan useamman henkilön työpanos ja kaikki eivät välttämättä tee kaikkia työvaiheita. Miten määritellään siellä henkilöiden tuottavuuspalkka tasapuolisesti.
 
Liittynyt
25.01.2019
Viestejä
3 683
Tähänkin kiistaan on lopulta melko helppo ratkaisu:

- valtio laskee/poistaa osinkotuotto-odotuksen Postin osalta (noin viidessä vuodessa Posti tulouttanut valtiolle jotain 150M euroa jossa on tyhjennetty rajusti kassaa myös)
- Postin hallitus ja korkeimmat johtopaikat tuuletetaan perusteellisesti
- otetaan muutokselle kahden vuoden valmistautumisaika, eli palataan aiempaan PAU:n TES:n ja sitten kolmikannassa valtio-Postin uusi johto-PAU järkeistetään toimintoja
- heitetään vuokria ulos huonoimpien osalta, parhaat palkataan omiin riveihin ja aloitetaan samalla mahdollisesti loppuvien tehtävien osalta uudelleenkoulutukset jotta vältytään irtisanomisilta

Lopputukoksena henkilöstöpolitiikka ei varmaankaan voi kuin parantua, vaikea miettiä miten se huonommaksi voisi tulla, joka tapauksessa palkan, koulutuksen ja muun arvostuksen myötä työntekijät tekevät enemmän ja paremmalla laadulla. Yritys saa tämän ansiosta parempaa tulosta ja imago saa sekin boostia jossain vaiheessa. Valtio saa lisää verotuloja, paremmat työllisyystilastot eikä maksa niin paljon tukia ja sote-maksuja.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 760
Mites tää homma nyt toimii?
Eli työehtosopimus on mennyt umpeen. Eikös silloin jos ei ole uutta sopimusta käytetä vanhaa? Eihän silloin kenenkään työntekijän kannata uutta työsopimusta allekirjoittaa uusilla ehdoilla?

Työsopimushan pitäisi uusia, jos ehdot merkittävästi muuttuu eikö?
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 445
Viestejä
4 162 092
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
Acrat

Hinta.fi

Ylös Bottom