Polttoaineen hinta

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 037
Toisaalta polttonesteen hinta on subjektiivista. Amerikassa on ollut välillä hirveä öyhötys kun hinta on ollut 2-3 $ gallonalta. Kallistahan se on täällä aina ollut, ja itse ajelin köyhänä nuorena monenlaisilla 7-11 litraa kuluttavilla peleillä kohtalaista ajomäärää. Rahan arvokin oli eri, vaikka varhaista euroaikaa jo elettiin. Bensa on "aina" maksanut noin luokkaa 1,20-1,50. Ääritapauksena kävi eurossa ja välillä yli 1,70. 2 euroa nyt ei ole ihan katastrofi kun ajan 6 litraa kuluttavalla vankkurilla enimmät ajoni ja kuitenkin alle 20 000 vuodessa. 3 euroa saisi miettimään erilaisia peliliikkeitä ja 4 tarkoittaisi äärimmäistä sniiduilua ja ehkä vaihtoehtoisen käyttövoiman investointipakkoa.

Jos taas olisin koko ajan ajanut 60 000 vuodessa yksityisajoa noin 5 litraa kuluttavalla dieselillä, olisi viime aikojen nousu huomattava. Silloinhan aluksi sai dieseliä jopa 70-80 sentillä. Nyt maksaa pöökin jo yli euron.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
507
Selvää säästöä tämä dieselautoilu, eipä ole paljon eroa bensaan hinnassa. Onneksi kilsoja ei ihan mahdottomasti tule, mutta kyllähän tuo tankilla käynti jo vähän riipasee tällä kulutuksella (+10l/100km). Elämä on.
 
Liitteet

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
724

No on kyllä aika erikoinen tilanne. Olisiko jostain syystä tullut eri aikaan toimitus ja edellinen diesel toimitus oli hinnaltaan korkea, nyt taas bensa edullinen...?
Eilen tankkasin ja näytti olevan samaan hintaan tänäänkin.

1635172539514.png
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
507
No abc:n hintoja nyt ei kannata verrata oikeisiin huoltoasemiin.
No tässä kylässä shellin kylmäasema on halvempi, seo ja nesteen kylmäasema samassa tai kalliimpaa. Kylä on Muonio. Ja shelliläki 5-10 senttiä halvempaa, ettei tuo ero nyt iso ole.
 
Freeze

Elitisti
Team Folding @ Home
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 108
No abc:n hintoja nyt ei kannata verrata oikeisiin huoltoasemiin.
No, se vertailun kannattavuus kyllä vaihtelee paikkakunnittain ja bonuskertymien mukaan. Yleensä ketjubonukset pudottaa ABC:n PA-hinnan muiden asemien tasolle, ainakin meidän nurkilla.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
281
Selvää säästöä tämä dieselautoilu, eipä ole paljon eroa bensaan hinnassa. Onneksi kilsoja ei ihan mahdottomasti tule, mutta kyllähän tuo tankilla käynti jo vähän riipasee tällä kulutuksella (+10l/100km). Elämä on.
Kallista dieseliä ja halpaa bensiiniä, kun vertaa paikalliseen ABC:hen.
Tänään hinnat oli:
95E10 1,822
98E5 1,912
D 1,633
E85 1,041 (juu, oikein on, hinta ollut jo noin puoli vuotta samana)
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 340
Selvää säästöä tämä dieselautoilu, eipä ole paljon eroa bensaan hinnassa. Onneksi kilsoja ei ihan mahdottomasti tule, mutta kyllähän tuo tankilla käynti jo vähän riipasee tällä kulutuksella (+10l/100km). Elämä on.
Säästöä se on ainakin pitkässä juoksussa, vaikka diesel olisi vähän bensaa kalliimpaakin. Diesel-litralla pääsee korkeamman lämpöarvon turvin bensalitraa pidemmälle.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 037
Säästöä se on ainakin pitkässä juoksussa, vaikka diesel olisi vähän bensaa kalliimpaakin. Diesel-litralla pääsee korkeamman lämpöarvon turvin bensalitraa pidemmälle.
Lämpöarvo on yksi asia, mutta keskeisempi muuttuja reaalimaailman olosuhteissa taitaa olla hyötysuhde, johon vaikuttaa muun ohessa, että autokannassa dieselmoottorit ovat pitkään olleet pääosin ahdettuja ja bensiinimoottorit ihan viime aikoihin saakka pääosin vapaasti hengittäviä.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
507
Säästöä se on ainakin pitkässä juoksussa, vaikka diesel olisi vähän bensaa kalliimpaakin. Diesel-litralla pääsee korkeamman lämpöarvon turvin bensalitraa pidemmälle.
Reilu 1200e dieselveroa toki tuota etua vähän rajottaa...ja edellisessäki autossa joka söi alta 6 litraa sataselle se vero oli 726e. Dieselmies mieki olen ikäni ollu mutta olkoon lämpöarvo mikä on, niin oha tuo jo aika vitusta kotosin tuo hinta...
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
875
Lähi teboililla kivasti hyppäsi polttoaineen hinta eiliseltä aamulta tähän aamuun vaivaiset 14 sentin korotus -_- :D
 
Sally_Spectra

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
07.06.2021
Viestejä
2 367
Reilu 1200e dieselveroa toki tuota etua vähän rajottaa...ja edellisessäki autossa joka söi alta 6 litraa sataselle se vero oli 726e. Dieselmies mieki olen ikäni ollu mutta olkoon lämpöarvo mikä on, niin oha tuo jo aika vitusta kotosin tuo hinta...
Jep. Miten tuollaisen olennaisen asian, kuin dieselveron, voi jättää mainitsematta.
 
Liittynyt
29.09.2017
Viestejä
2 279
Bensiinin hinta on nousussa.
Syyskuussa litra ysikasia maksoi 1,8 euroa litralta. Jos vertailukohdaksi otetaan tammikuu 2002, sai autoilija tuolloin lorotella bensalitran tankkiin noin eurolla tai diesellitran noin 0,8 eurolla.

Litrahintaan vaikuttavat myös monet polttoaineille sälytetyt verot kuten arvonlisävero (24 %) ja valmistevero.

Polttoaineella autoaan juottava kuluttaja ei välttämättä tule ajatelleeksi,
että verojen osuus dieselin pumppuhinnasta on noin 55 prosenttia ja bensiinin hinnasta noin 65 prosenttia.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 340
Jos verrataan kesän 2008 hintoihin, jolloin litra ysikasia maksoi 1,6 euroa, niin eipä tässä ajassa paljoa inflaatiota enemmän ole hintaa lisää tullut.

Polttoaine.net - Powered by Webmoon
 
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
1 220
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 799
Jos nyt vaan muutamasta lähivuodesta puhutaan niin ei mulla ainakaan ole tulot noussu yhtään. Sen lisäks esim. sähkön (siirto)hinta on noussut, ruoan hinta on noussut hieman, jätemaksut ovat nousseet huomattavasti, ajoneuvovero on vähän noussut.. nyt kun bensakin on vielä 2e/l, niin kyllä mennään rahallisesti ahtaammalla kuin aiemmin.

Kyllä herroiks eläis jos vaan hävittäis autot, ei liikkuis mihinkään, ja jäis kokonaan tukien varaan.
 
Liittynyt
29.09.2017
Viestejä
2 279
Joko 2 euroa on ylitetty jossain muuallakin kuin lapin perukoilla?
Pohjois-Savossa oli mittarilla 98E5 1,959€/l, eli ei ihan vielä kahta, mutta ei enää niin kaukanakaan.
Ehkä se 1,999€/litra on sellainen raja, jota ei mielellään ylitetä. :hmm:
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
507
Eilen taisi nousta hinnat. 98 2.014e/litra, 95 taisi jollain kylän asemalla 1.999e/l. Edelleen siis Muoniossa.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
610
Oletteko huomanneet että halvin viikon hinta on muuttunut tiistaista maanantaiksi :D

Onko tämä sattumaa, kun tästä hinnan vaihtelusta oli juuri vähän aikaa sitten lehtijuttu Almamediassa, että tiistai on halvin päivä tankata.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
323

On huomattu. Tapana ollut tankata aina tiistai iltana mutta pitää näköjään siirtää maanantai iltaan tankkaukset.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 355
Joko 2 euroa on ylitetty jossain muuallakin kuin lapin perukoilla?
Pohjois-Savossa oli mittarilla 98E5 1,959€/l, eli ei ihan vielä kahta, mutta ei enää niin kaukanakaan.
Ehkä se 1,999€/litra on sellainen raja, jota ei mielellään ylitetä. :hmm:
Vantaalla 98e5 oli yli 2e/l.
 
Liittynyt
29.09.2017
Viestejä
2 279

95E10-bensiinin keskihinta Suomessa oli eilen keskiviikkona huikeat 1,912 euroa litralta, kertoo liikennepolttoaineiden hintoja päivittäin seuraava Polttoaine.net.
Kaikkein kalleinta ysivitosta löytyy nyt Äänekosken ABC:ltä, jossa litra 95E10-laatua maksaa 1,961 euroa.
Halvinta on puolestaan Vihdin Teboil Expressillä, jossa perusbensaa myydään 1,734 eurolla per litra.
Yli kahden euron ylittäviä litrahintoja ysiviitosesta ei siis vielä pyydetä, mutta 98E5-laadun osalta 2,XXX-hinnat ovat arkipäivää jo kymmenillä polttoaineasemilla.
Kalleinta ysikasi on on tällä hetkellä Siikalatvan SEO-asemalla, jossa litra maksaa 2,099 euroa.
Dieselissä hinnat puolestaan liikkuvat nyt välillä 1,598 (Teboil Express Lahti) ja 1,829 (SEO Siikalatva) e/l.

RE85 maksoi paikallisella ABC -asemalla 1,344€/l, tankkasin sitä.
 
Liittynyt
11.10.2017
Viestejä
1 028
Onhan tossa hintaero jo päälle 40%
Joo, totta. Nopeasti luvut katsottuna laskin pieleen.
Toki ero tasoittuu vielä myös etanolin vaatiman lyhyemmän öljynvaihtovälin (sisältäen suodattimen) takia.
Itse ajelin pari vuotta R85 Volvolla joka vei sen 12-15l/100km, melko kallista verrattuna nykyaikaisempiin bensalla kulkeviin vastineisiin.
 
valurauta

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
3 528
Mikä tämä syksyn hintapyrähdyksen on aiheuttanut? Onko raakaöljyn/bensa/dieselin hinta maailmanmarkkinoilla vain noussut vain onko tässä jotain EU/Suomi-säätöäkin mukana?

Nousu tuntuu tietenkin erityisen kovalta, kun 2020 sai hyvin edullista polttoainetta.
 
Viime vuoden elokuussa tehtiin indeksikorotus ja sekoitevelvoite on kai kiristynyt 0,5-1,0% tälle vuodelle. Mutta näiden yhteisvaikutus on tuskin edes kymmentä senttiä. Eli lähinnä maailmanmarkkinahinta tällä kertaa.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 816
Eilen taisi nousta hinnat. 98 2.014e/litra, 95 taisi jollain kylän asemalla 1.999e/l. Edelleen siis Muoniossa.
Huoli pois . 999 hinnathan ovat tunnetusti tarjoushintoja, joten voit olla varma , että halvalla saat tästä tarjouksesta. Ei muuta kun tankkaamaan ja pörräämään......
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
573
$75 barreli, että on tullut jo alas, pitäis kohta näkyä pumpulla.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 037
$75 barreli, että on tullut jo alas, pitäis kohta näkyä pumpulla.
Näkyyhän nyt jo saavan 95E10 alle 1,8 eurolla. Omakin tankkaus illalla oli 1,8xx alkuinen kalliiksi tunnetulla asemalla, vaikka 1,9xx hintoja näkyy kovasti Tankille-kartassa. Toki jos maanantai on uusi bensantai, sillä voi olla osansa. Silti ensimmäinen akuutti aalto energiatuotteiden hintakriisissä näyttäisi olevan ohi. Seuraavaa odotellessa, kylmä pitkä talvi on edessä ja idän peto uhkaa, vaikka onkin yhdestä trollioperaatiostaan ehkä hieman perääntynyt.

Ehkä kannattaisi hieman polttoainetta hamstrata nyt, kun sitä sentään vielä saa.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
573
Eiköhän ne OPEC maat saa taas ens vuonna volyymeja kasvatettua ja neukut availee niitä hanojaan, niin tilanne pääsee tasoittumaan.
 
Liittynyt
27.11.2016
Viestejä
1 157
Kävin tankilla ja kotiin tullessa siivosin vanhoja kuitteja autosta. Vajaan vuoden takaa kuitti, jossa bensa 50c halvempaa kuin tällä hetkellä oli. Tekee pikkuautonkin tankillisessa päälle 20€/laaki ja keskimääräisellä ajomäärällä päälle 400€ vuodessa ts. palkkaa täytyisi saada 800€ lisää vuodessa, jotta kompensoisi keskituloisella jos mikään muu ei kallistuisi. Onneksi itsellä kilsoja tulee selvästi keskimääräistä vähemmän.

Samaan aikaan hallitus juonii jotain päästökauppoja, jotta saadaan bensan hintaa lisää ylös. Ja työnantajapuoli vetää neuvotteluissa samaa 10 vuotta jatkunutta "no ehkä reilun prosentin korotukset linjaa" ja niistäkin puolet "meriittien" mukaan eli jos ei ole tullut entisestään lisää vastuita, niin ostovoima kyllä sukeltaa vahvasti.
 
Se onkin hyvä verrata vuoden takaiseen, kun öljyn hinta oli ihan pohjilla. Vertaappa siitä vaikka vuosi tai kaksi taaksepäin.
Vain muistot jää.

1638642876923.png
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 799
Se onkin hyvä verrata vuoden takaiseen, kun öljyn hinta oli ihan pohjilla. Vertaappa siitä vaikka vuosi tai kaksi taaksepäin.
Vain muistot jää.

2012 oli öljyn hinta paljon korkeammalla kuin tällä hetkellä. En halua ees ajatella mihin hinnat nyt nousisi jos öljyn hinta nousisi 2012 tasolle.

1638644464124.png
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
951
Shellin V-powerin hinnan seurantaa tämän vuoden heinäkuulta joulukuulle Jyväskylässä. Syyskuun tietämiltä alkanut hinnan nousu on nyt tasoittunut. Saas nähdä alkaako laskea tuosta, vai vakiintuuko tuolle ~1,9 €/l tasolle. :kahvi:

Screenshot_20211204-213745_Fuelio.jpg
 
Liittynyt
27.11.2016
Viestejä
1 157
Se onkin hyvä verrata vuoden takaiseen, kun öljyn hinta oli ihan pohjilla. Vertaappa siitä vaikka vuosi tai kaksi taaksepäin.
Vain muistot jää.
Jos olisin halunnut olla tarkoitushakuinen olisin verrannut 1,5 vuoden takaiseen, jolloin tuli tankki täytettyä alle 1,20€/l hinnalla.

Tosiaan 2012 kesällä oli bensa jotakuinkin nykyhinnoissa inflaatio huomioon ottaen - mutta vertailuajankohdan valinta vajaan 9 vuoden taakse kuulostaa enemmän tarkoitushakuiselta, kuin tasan vuoden taakse vertaaminen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 942
Raakaöljyn hinta oli kolmisen viikkoa sitten yli 80usd/barreli. Nyt se on luokkaa 65usd/barreli. Eiköhän hinta tankilla ole ainakin just nyt pikemminkin alaspäin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
29.09.2017
Viestejä
2 279
Liittynyt
12.11.2020
Viestejä
274
Näyttäisi menevän vaihteeksi alaspäin.

Milläs sovelluksella/systeemillä saa noin hyvän alennuksen? (5 senttiä/litra)

Shell/ST1 käteiskortti ei taida antaa kuin 1,7 senttiä/litra. Ainakaan bensasta. Eihän nuo isoja rahoja oo, mutta 75 litran tankilla muutama euro kuitenkin / tankkauskerta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
724
Milläs sovelluksella/systeemillä saa noin hyvän alennuksen? (5 senttiä/litra)

Shell/ST1 käteiskortti ei taida antaa kuin 1,7 senttiä/litra. Ainakaan bensasta. Eihän nuo isoja rahoja oo, mutta 75 litran tankilla muutama euro kuitenkin / tankkauskerta.
Näyttäisi olevan kamppis päällä. Itse maksoin ST1 appilla.

St1 Mastercardilla tankkaat edullisemmin 7.-14.12. Saat 5 senttiä litralta maksutapaetua kaikista polttonesteistä maksaessasi St1 Mastercardilla tai St1 Way -sovelluksella. Edun saat kaikilla St1 -asemilla sekä palvelevilla Shell -asemilla. Alennus ei koske Shell Express -automaattiasemia.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 521
Viestejä
4 165 188
Jäsenet
70 419
Uusin jäsen
KukkoPärssinen

Hinta.fi

Ylös Bottom