Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Muissa puhelimissa on toiminut paljon paremmin kuin tuossa samsungin pökäleessä. Pixelissä on suojalasitila, ehkä sekin auttaa.Ihan ok se on toiminut ilman suojalasia. Eikä kyllä ole tullut vastaan muissa luureissa juuri sen paremmin toimivaa näytön alle sijoitettua sormenjälkilukijaa. En tiedä mikä fiksaatio siinä, että ne laitetaan nykyään järjestään sinne näytön alle, mutta kaipa siinä säästösyyt ovat taustalla. S10e:n virtapainikkeeseen sijoitettu lukija on ollut kutakuinkin täydellinen. Sormi on kertalaakista kohdallaan ja luuri herää ja kirjautuu sisään yhdellä kosketuksella, eikä tarvitse suorittaa mitään sadetansseja.
Ei kannata ostaa jos ei ole pakko. Tosin voi olla ettei 8-sarja tule Suomeen heti alussa.Jos olen oikein käsittänyt, niin todennäköisesti reilun kahden kuukauden päästä, eli loka-marraskuussa on luvassa Pixel 8 -sarjan luurien julkistus. Jotain tietoa tulevista malleista on jo tihkunut, mutta ei mitään kovin konkreettista kuitenkaan.
Kuinkahan paljon uusien mallien julkistamisen voisi aiempien vuosien perusteella olettaa vaikuttavan seiskasarjan luurien hintoihin? Pähkäilen tätä ihan vaan siltä kantilta, että kannattaako juuri nyt ylipäätään ostaa näitä nykyisiä malleja, jos ei ole ihan pakko?
Ei varmaan tulekaan, mutta ajattelin lähinnä sitä, että josko nykyisten seiskojen hinta tippuu 50-100€ siinä vaiheessa.Ei kannata ostaa jos ei ole pakko. Tosin voi olla ettei 8-sarja tule Suomeen heti alussa.
Jos olen oikein käsittänyt, niin todennäköisesti reilun kahden kuukauden päästä, eli loka-marraskuussa on luvassa Pixel 8 -sarjan luurien julkistus. Jotain tietoa tulevista malleista on jo tihkunut, mutta ei mitään kovin konkreettista kuitenkaan.
Kuinkahan paljon uusien mallien julkistamisen voisi aiempien vuosien perusteella olettaa vaikuttavan seiskasarjan luurien hintoihin? Pähkäilen tätä ihan vaan siltä kantilta, että kannattaako juuri nyt ylipäätään ostaa näitä nykyisiä malleja, jos ei ole ihan pakko?
Itsellä on kanssa Pixel 4a joka toimii vielä vallan hyvin ja akkukin riittää hienosti toistapäivää, mutta VoLTEn toimimattomuus ja maileja rupeaa olemaan mittarissa niin uudempaan vaihto tullee eteen tässä loppuvuoden aikana, jolloin Pixel 8 vaikuttaisi olevan vahvoilla. Olettaen että hinta ei ole aivan tähtitieteellinen ja sitä on järkevästi saatavilla eikä (lähinnä ulkoisissa) ominaisuuksissa ole mitään ikäviä yllätyksiä.
Itse taas toivosin 8 proolle lisää kokoa. 6.7" minimi mitä toivoo puhelimeltaTäällä sama tilanne ja suunnitelma. Etenkin tuo 8:n odotettu pienempi koko miellyttäisi, noin 150x70 on aina ollut sopiva käteen. Päivitystukikin parantunut mukavasti tässä vuosien varrella (vrt 4a).
Joo, katselinkin jo aiemmin aika kattavasti noita vuotoja, mutta konkreettisilla tarkoitin juuri virallisia tietoja. Hyvältä näyttää ja erityisesti miellyttää tuo oletus, että Pixel 8 olisi hieman pienempi kuin Pixel 7. Veikkaan vaan, että meillä saatavuus on huono/olematon ja hinta katossa, joten nämä nykyiset versiot kiinnostavat enemmän.Kyllähän Pixel 8:sta on tullut jo aika paljonkin kaikenlaisia melko vakuuttavia leakkeja ja spekulaatioita, mitään virallista tosin tietenkään ei vielä. Täällä esim hyvä kokoelma, vaikuttaa ihan hyvältä, IMHO...
Itsellä on kanssa Pixel 4a joka toimii vielä vallan hyvin ja akkukin riittää hienosti toistapäivää, mutta VoLTEn toimimattomuus ja maileja rupeaa olemaan mittarissa niin uudempaan vaihto tullee eteen tässä loppuvuoden aikana, jolloin Pixel 8 vaikuttaisi olevan vahvoilla. Olettaen että hinta ei ole aivan tähtitieteellinen ja sitä on järkevästi saatavilla eikä (lähinnä ulkoisissa) ominaisuuksissa ole mitään ikäviä yllätyksiä. Jos Pixel 8 ei sit kuitenkaan natsaa, niin todennäköisenä seuraavana listalla olis Asus Zenfone 10.
En nyt muista miten kotimaisissa kaupoissa on mahtanut olla(missä näitä ylipäänsä on ollut saatavilla), mutta ainakin kun katsoo sakemannien nettikauppojen hintagraafeja niin aiempien pixeleitten hinta ei oo mitenkään kertarysäykseltä tippunut uuden julkaisun myötä, mutta hiljalleen laskenut kuitenkin.
Ilmeisesti tuo on itse whatappissa joku bugi joka uusii sovelluspäivitysten tahdissa. Itellä toimii kun vaihtaa wa asetuksissa äänen toiseen ja takas alkuperäiseen.Miten vaikeaa on saada Whatsapp äänet päälle?
Onko kenelläkään laittaa vaikka kuvakaappaus asetuksista että onko nyt jotain mitä en tajua, kaikki muut äänet toimii, mutta whatsappista ei tule ilmoituksista ääntä!
Täytyy koittaa, kiitosIlmeisesti tuo on itse whatappissa joku bugi joka uusii sovelluspäivitysten tahdissa. Itellä toimii kun vaihtaa wa asetuksissa äänen toiseen ja takas alkuperäiseen.
Datatronicilta vastasivat näin, kun kysyin että miten mahdollinen takuuhuolto/korjaus tapahtuu heiltä ostettuihin Pixeleihin:Tästä oli puhetta "Minkä puhelimen ostan?" -ketjussakin, että eniten näissä Pixeleissä arveluttaa meikäläisen huoltoverkoston toiminta, joka taitaa olla edelleen mallia "ei ole". Takuukäytännöt ja huollot ovat Suomessa näiden Pixel-laitteiden kanssa ongelmallisia, kun ei ole virallista huoltoa lainkaan. Vielä enemmän käytännön ongelmia todennäköisesti seuraa, jos laitetta ei ole ostettu meikäläiseltä jälleenmyyjältä, jolla on huoltokuviot mietittynä taustalla (Datatronicista en tiedä, mutta DNA:lla ainakin sanoivat olevan joku kumppani tähän). Matkapuhelinfoorumilla oli keskustelua parin vuoden takaa, että laite piti lähettää Googlen yhteistyökumppanille ulkomaille, josta oli sitten vastattu, että eivät lähetä niitä takaisin. En tiedä onko mikään tuossa mielessä muuttunut välissä?
Joskus kuulee vastineena jotain tyyliin "hoitakoon myyjäliike korjauksen, tai antakoon uuden laitteen", mutta ei se ole ihan niin simppeliä, jos ei halua käyttää viikkotolkulla aikaa siihen prosessiin. Lisäksi jos kyse ei ole takuukorjauksesta, niin myyjää ei välttämättä kiinnosta koko asia. Pudotat luurin maahan ja näyttö tai jotain muuta hajoaa, niin ei sitä takuuseen korjata ja jos viet luurin epäviralliseen huoltoon (jos korjaus siellä edes onnistuu), niin mikähän mahtaa olla luurin takuun tilanne jatkossa?
Hyviä laitteita ovat puhtaalla Androidilla, mutta kannattaa myös pohtia onko riski laitteen rikkoutumisen suhteen sen arvoista.
Me tosiaan lähetämme puhelimen tukkurille eli käytännössä tässä tapauksessa keski-eurooppaan, josta saamme sitten tietää korjataanko puhelin vai toimitetaanko uusi.
Mulla on vuodesta 2011 ollut älypuhelimia, kerran olen tarvinnut huoltoa puhelimeen ja silloinkin se vaihtui suoraan uuteen.Datatronicilta vastasivat näin, kun kysyin että miten mahdollinen takuuhuolto/korjaus tapahtuu heiltä ostettuihin Pixeleihin:
Eli useamman viikon säätäminen on takuukeikkojen osalta luvassa, kun puhelinta lähetellään edestakaisin ja eri maiden välillä.
Kaverin Gigantista ostettu Pixel kävi Elcarella Vantaalla, ja tuli vaihdettuna alle viikossa, eli riippunee siitä mistä laite on ostettu.Eli useamman viikon säätäminen on takuukeikkojen osalta luvassa, kun puhelinta lähetellään edestakaisin ja eri maiden välillä.
Nexus 7 oli 4 päivää korjauksessa tsekeissä (?), koko operaatio alle viikko.Datatronicilta vastasivat näin, kun kysyin että miten mahdollinen takuuhuolto/korjaus tapahtuu heiltä ostettuihin Pixeleihin:
Eli useamman viikon säätäminen on takuukeikkojen osalta luvassa, kun puhelinta lähetellään edestakaisin ja eri maiden välillä.
Näinpä. Tietysti jos firma käyttää tai tarjoaa lähetystavaksi jonkun perus postin paketin niin se saattaakin kestääMulle lähetettiin AMDilta perjantaina illalla prossu huollosta Suomeen ja oli mun kätösissä jo maanantaina. En tiedä mihin perustuu joidenkin virheellinen olettamus että ulkomailla takuuhuolto kestäisi viikkoja?
Riippuu tosiaan varmaan siitä mistä laite on ostettu ja mihin ottaa yhteyttä.Yhden pixelin jouduin takuuseen korjauttamaan muutama vuosi sitten. Otin itse jonnekin Googlen aspaan yhteyttä ja hetken chattailyjen jälkeen sieltä tuli lähetyslappuset ja about viikon päästä palautui luuri takaisin. Muistaakseni työläin vaihe oli löytää nuo oikeat kanavat mistä ottaa yhteyttä, mutta ei tuo nyt kokonaisuudessaan jäänyt mieleen mitenkään erityisen hankalana tai pitkänä prosessina.
Se perustuu ihan vaan siihen käytännön faktaan, että kuljetukset maiden välillä ottavat pääsääntöisesti useampia päiviä per suunta. Priority-lähetykset ovat eri asia, mutta harvemmin nämä sellaisia ovat. Ei se huolto varmasti pitkään kestäkään, vaan juuri ne kuljetukset ja sitten jos pitää vielä välissä toimittaa laite ensin meikäläisellä etanapostilla jollekin paikalliselle jälleenmyyjälle ennen kuin se lähtee sieltä edelleen, niin aika naiivi ajatusmaailma pitää olla, jos kuvittelee että laite tulee korjattuna takaisin kovinkaan ripeästi.Mulle lähetettiin AMDilta perjantaina illalla prossu huollosta Suomeen ja oli mun kätösissä jo maanantaina. En tiedä mihin perustuu joidenkin virheellinen olettamus että ulkomailla takuuhuolto kestäisi viikkoja?
Oliko se uusi tuliterä vai refurbished?Itsellä piti pixel 6 lähettää takuuseen Amazon.de, niin lähettivät ensin uuden tilalle. Toimi mielestäni hyvin.
Sitten kun takuu loppuu niin ifixit tarjoaa kaikki osat ja työkalut: Google Pixel Parts
Uusia oli molemmat. Vaihtoon meni koska puoli ruutua oli selkeästi vihreämpi kuin toinen puoli.Oliko se uusi tuliterä vai refurbished?
Kysyin viime viikolla ensin tiskiltä ja sitten vielä erikseen chatin kautta verkkokaupasta, mutta eivät osanneet sanoa saatavuudesta mitään. Aspan tiskillä heppu ei itse asiassa tiennyt, että heillä olisi Pixeleitä myynnissä lainkaan, kunnes takahuoneesta toinen tyyppi huusi että "on niitä siellä verkkokaupassa".Onko kukaan sattunut kyselemään dna:lta, että milloin tuota 7a:ta olisi odotettavissa varastoon lisää? Huomasin liian myöhään että dna oli ne ottanut valikoimaansa niin ei kerennyt tilaamaan kun koko erä myytiin loppuun niin äkkiä.
Jos se kestää kotimaassa viikkoja, niin oletetaan että se kestää myös toisessa maassa.Mulle lähetettiin AMDilta perjantaina illalla prossu huollosta Suomeen ja oli mun kätösissä jo maanantaina. En tiedä mihin perustuu joidenkin virheellinen olettamus että ulkomailla takuuhuolto kestäisi viikkoja?
No jos se numeronäppäistö on auki niin sitä pitää pystyä käyttämään?Puhelun aikana näytönkosketuksilta suojaus ei toimi jos numeronäppäimistö on auki. Tyhmä bugi.
Aika vaikeaa puhelin korvalla.No jos se numeronäppäistö on auki niin sitä pitää pystyä käyttämään?
Kyllä mulla sulkee näytön jos laitan puhelimen korvalle vaikka näppäimistö auki?Aika vaikeaa puhelin korvalla.
Ei toimi aina tässä 6a, nyt toimi kokeillessa.Kyllä mulla sulkee näytön jos laitan puhelimen korvalle vaikka näppäimistö auki?
Käytössä suojakuori tai jokin suojakalvo ?Ei toimi aina tässä 6a, nyt toimi kokeillessa.
Kuten sanoin bugi tulee numeronäppäimistöstä.Käytössä suojakuori tai jokin suojakalvo ?
Laitteen asema korvalla ? Peilin edessä, tai toisesella kädellä kädessä testailla miten "läskitunnistus" toimii. (esim ylhäältä alaspäin siirtämällä kättä/kämmentä esim 10mm etäisydeellä laitteesta.
Puhelun aikana näytönkosketuksilta suojaus ei toimi jos numeronäppäimistö on auki. Tyhmä bugi.
Vai ominaisuus, jos siis numeronäppis "päällä" ei näyttö kosketuslukita läheisyydessä, mutta jos on jotain muuta näytössä, niin näyttö lukitaan/sammuu ?Kuten sanoin bugi tulee numeronäppäimistöstä.
Kuten sanoin se on bugi, ei toimi aina.Vai ominaisuus, jos siis numeronäppis "päällä" ei näyttö kosketuslukita läheisyydessä, mutta jos on jotain muuta näytössä, niin näyttö lukitaan/sammuu ?
Joissain laitteissa ongelma on toisin päin, näyttä kosketuslukitaan/sammutetaan liian herkästi. joutuu taiteleen että käyttö onnistuu.
Jotkin fiskummat yrittää optimoida, jolloin ne kalvot, suojakuoret voi häiritä.
Miten se kuuluisi toimia, siis miten se on suunniteltu toimivaksi ? mistä tieto peräisin ?Kuten sanoin se on bugi, ei toimi aina.
Mitä jos lukisit edelliset viestit.Miten se kuuluisi toimia, siis miten se on suunniteltu toimivaksi ? mistä tieto peräisin ?
Sori, menee vähän pallotteluksia, mutta vähän tipottaen tulee juttua, niin en ihan pääse kärryille.
Kuvauksesi sopii noin yleisellä tasolla sopii niin bugiin, kuin suunniteltuun.
Puhelun aikana näytönkosketuksilta suojaus ei toimi jos numeronäppäimistö on auki. Tyhmä bugi.
Ei toimi aina tässä 6a, nyt toimi kokeillessa.
Miten se on suunniteltu/tarkoitettu toimivaksi ?Mitä jos lukisit edelliset viestit.
Puhelimeen puhuttaessa on näytön kosketussuojaus päällä, kuten kaikissa älypuhelimissa.Miten se on suunniteltu/tarkoitettu toimivaksi ?
En nyt kyllä ymmärrä minäkään, että miksi pitää taas jankata itsestäänselvästä asiasta?Miten se on suunniteltu/tarkoitettu toimivaksi ?
En nyt kyllä ymmärrä minäkään, että miksi pitää taas jankata itsestäänselvästä asiasta?
No jos se numeronäppäistö on auki niin sitä pitää pystyä käyttämään?
Jo vuosien ajan kaikissa älypuhelimissa on ollut tunnistus, joka pimentää/lukitsee näytön jos puhelimeen puhutaan (eli edessä on jotain).
7min. videokuvausta sai aikaan throtlaus ilmoituksen 6a:ssa. Videota tallensi edelleen.
4k60. Ei tuolla ollut mitään käytännön merkitystä.Millä resoluutiolla? Kuumassa säässä 4K60FPS puhelin voi sammua ylikuumenemiseen. On nää kyllä yks kasa haisevaa paskaa!
Nyt näyttää olevan taas Amazonissa 479€ + veroero. Edelleen vaan vähän tökkii tilata puhelinta tuolta, kun ei yhtään tiedä miten pitkissä kantimissa on sitten mahdollinen takuukäsittely. Mutta eipä tunnu hoituvan sen kätevämmin muuallakaan ja saatavuus on muualla huono/olematon.Amazonissa oli näköjään Pixel 7a + laturi -paketin hinta noussut 489€ --> 509€ (+veroero).
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.