En missään nimessä vastusta perustulon sitomista indeksiin. Se voi olla yksi keino toteuttaa perustulon automaattinen säätyminen sen mukaan, miten työn tarjonta ja kysyntä ovat tasapainossa. En näe, että valitulla keinolla on isossa skaalassa merkitystä.
Paras tilannehan olisi, että tuki olisi niin suuri, että kukaan ei enää kävisi töissä. Tämä ei nykyteknologialla ole kuitenkaan mahdollista, joten osan pitää käydä töissä. Tämän vuoksi perustuloa pitää korottaa, kun siihen on mahdollisuus.
Jossain kohtaa käy kuitenkin niin, että perustuloa on korotettu liikaa, mikä pienentää työhalukkuutta, jolloin perustulo ei ole enää rahoitettavissa. Tämän vuoksi perustuloa pitää leikata silloin, kun on pakko. Ja se on syytä tehdä automaattisesti, koska muuten poliitikot empivät asiaa eivätkä saa päätöstä tehtyä. Parempi rakentaa järjestelmä, joka säätää itse itseään ja huolehtii näin omasta rahoituksestaan.
Jos perustulo oikeasti tulisi niin se ei voi yksinkertaisesti kovin paljoa nykyistä kokonaistuen määrää korkeampi olla, koska siihen ei ole rahaa. Toisaalta ei se voi matalampikaan kuin nykytuen määrä olla, koska silloin sillä ei pysty elämään. Jostain syystä ihmisillä on se luulo että tukea säätämällä jotain yksittäisiä prosentteja työttömien työllistyminen, eli oikeasti työpaikkojen määrä jotenkin muuttuisi merkittävästi. Ts. "leikataan tukea 10% niiin työllisyys paranee 10%" jne. lässytykset. Tuollainen vaikutus on varmasti ihan yhtä pieni kuin että säädettäisiin vaikka keskioluen prosenttien kymmenyksiä tai takkien vetoketjujen pituutta lailla ja vedettäisiin siitä jotain vaikutuksia. Ts. vaikutus on täysin keksitty.
Toisaalta jos tukea leikattaisiin reilusti, niin ei silloinkaan ainoat vaikutukset ole työllistymisessä. Mielenterveys- ja päihdehaitat nousevatt, ihmisten asunnottomuus pahenee ja ongelmat kärjistyvät. Pikavippien määrät nousevat, harkinnanvaraisen toimeentulotuen tarve kasvaa, maksuvaikeudet pahenevat ja rikollisuuskin ja harmaa talous pahenevat. Jos avoimien työpaikkojen määrä ei muutu, on ihmisen oma vaikutusvalta tilanteeseen lopulta nolla. Jos ihminen työllistyy kun työpaikkoja on tarjolla ja ei työllisty kun työaikkoja ei ole tarjolla, niin ainakin itselle se tuen leikkaamisen vaikutus on vain kiusantekoa.
Kuitenkin lopulta myös puhutaan ihmisen toimeentulosta ja sille on määritelty oma minimitasona. Ihminen tarvitsee vaatteet, asunnon ja ruoan. Vähän jotain muutakin ihminen tarvitse selviytyäkseen. Työnhakuun jo tarvitsee ainakin puhelimen ja netin. Ehkä myös auton tai pyörän tai bussikortin. Jos on lapsia niin hekin tarvitsevat rahaa. Jos on vammainen tarvitsee lisää rahaa. Jne. On olemassa joku tietty minimitaso ja jos sen alle mennään niin yksilö joutuu tulemaan toimeen pikavipeillä ja harkinnanvaraisella toimeentulotuella, mikä ei voi olla toivottu tilanne. Esimerkiksi opintolainan takaisinmaksu pikavipeillä on varmasti arkipäivää osalle ihmisiä. Työttömän kaikki raha menee kuitenkin elämiseen Suomen rajojen sisällä, joten kaikki maksettu tuki saadaan takaisin talouteen ja verotuloina takaisin, toisin kuin varakkaille maksettu tuki, joka valuu sijoituksiin ja ulkomaille.
Onko se jotenkin hyvä tilanne, että jos työllisyystilanne on huono, niin tuetkin laskisivat alle sen minimin, minkä ihminen tarvitsee elääkseen? Varmasti on, jos tämän leikkurin haluaa vain sen rangaistus-efektin takia. Muuta syytä en itse keksi. Puhumattakaan, että jos tällainen perverssi tuen kymmenyksien reaaliefekti työllisyysteen olisi olemassa, niin silloinhan työllisyys ei edes seilaisi suhdanteiden mukaan. Jos ihmisen työllistymisen halu ja kyky perustuu siihen saako hän kuukaudessa 850 euroa vai 860 euroa, niin silloinhan työllisyys olisi aina sama, koska käytännössä työttömyystuki ei muutu, eli ihmisen työmotivaatiokaan ei muutu. Toisin sanoen kaikki halukkaat olisivat aina työssä ja haluttomat ei. Näin ei kuitenkaan ole.
Työllisyyshän seilaa ylös ja alas oikeassa elämässä. Voisiko se työpaikkojen määrä sittenkin olla se mikä siihen työllisyyteen viakuttaa, eikä se tuen heilahtelun aiheuttama työllistymishalun herääminen ja kuoleminen ihmisessä, kun tukea säädetään jotain prosentteja? Ts. se tuen säädön vaikutus missä parin kympin ero, jolla ihminen muuttuu laiskasta työtä välttelevästä työttömästä työnnälkäiseksi työllistyjäksi ei ole olemassa oleva ilmiö. Ainoa mikä muuttuu on työpaikkojen määrä, eikä työpaikkojen määrä lisäänny sillä, että tukea nostetaan 5 tai lasketaan 15 euroa jonkun suhdanteen tai indeksin takia.
Toisaalta jos sille minimituen määrälle on laskettu jokin arvo, niin ei se nostaminenkaan oikein mitään auta. Sen puolesta itse näen että se perustoimeentulon määrän heiluminen ainoastaan lisää epävarmuutta ihmisen elämään. Mitään hyötyä en siinä näe. Se että tukea korotetaan tai lasketaan suhdanteiden mukaan kuitenkin loppupelissä vain takaa sen että budjetissa ei ole koskaan yhtään ylimääräistä, vaan hyvinä ja huonoina aikoina saadaan kaikki raha kulutettua automaattisesti pois. Loppupelissä sosiaalitukien osuus on aika pieni valtion budjetista, joten kaikkien heikoimmassa olevia tukien tällainen seilaaminen ei kuulosta itselle millään tasolla järkevältä. Voidaanhan työverotuskin sitoa suhdanteisiin niin että sekin voisi laskea tai nousta. Tai pääomaverotus tai kodinhoitolisät jne. Ts. jos joku indeksi on ratkaisu johnkin ongelmaan, niin miksei kaikki valtion rahat voi olla sidottu yhteen indeksiin, jolloin budjetissa säädettäisiin enää vain prosenttiosuuksia rahamäärien sijaan?
