• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Perussuomalaiset

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
649
Poliisi ja osaa käyttää asetta. Lasken hallitun varoituslaukauksen pienemmäksi rikokseksi kuin mustalaisten tai jengiläisten summittaisen tulituksen. :)
Tällä logiikalla jokaisen armeijan käyneen tulisi saada paukutella varoituslaukauksia.

Kummallisen vaikeaa tuntuu olevan tuuheiluporun todeta, ettei aseet kuulu baari-iltaan, oli sitten poliisi, kansanedustaja tai jengiläinen.
 
inexcess

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.07.2019
Viestejä
2 574
Juu ei käy kyllä yhtään kateeksi näitä tämän forumin perinteisiä persupuolustelijoita. Muistakaa äänestää näitä urpoja myös jatkossa. Ruotsin tiellä ollaa, kyllä sannakin huumeissa ja mitä näitä nyt oli.
Jos Vornanen todetaan syylliseksi ampumiseen, niin hän tulee kokemaan henkilötasolla suuret menetykset. Poliittinen ura on jotakuinkin siinä, lainoppineet tietävät voiko tällainen henkilö toimia enää poliisina. Tässä ei ole mielestäni hirveästi keskusteltavaa.

Yleisestikin ottaen koen tällaisten juttujen pitämisen ykkösuutisaiheena jonkinlaisena sirkushuvina tyhmille tuulipuvuille.

Kun aikoinaan kohistiin Sanna Marinin 800 euron aamupalatuesta, en vaivautunut ottamaan siihen keskusteluun osaa millään tasolla. Siinä(kin) kyse oli sirkushuvin järjestämisestä, sekä median näytteestä toimia mukamas vallan vahtikoirana.
 
Poppamies

Que pasa, ese?
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 721
Ilmeisesti ei enää epäillä törkeästä pahoinpitelystä?
Pelkästään aseen laukaiseminen toisen lähellä voi aiheuttaa kuulovaurion, ikuisen tinnituksen tai vastaavaa. Olisipa mielenkiintoista jos jollekin orkesterin johtajalle maksaisi korvauksia lopun elämää.
 
Liittynyt
25.02.2021
Viestejä
1 429
Jos Vornanen todetaan syylliseksi ampumiseen, niin hän tulee kokemaan henkilötasolla suuret menetykset. Poliittinen ura on jotakuinkin siinä, lainoppineet tietävät voiko tällainen henkilö toimia enää poliisina. Tässä ei ole mielestäni hirveästi keskusteltavaa.

Yleisestikin ottaen koen tällaisten juttujen pitämisen ykkösuutisaiheena jonkinlaisena sirkushuvina tyhmille tuulipuvuille.

Kun aikoinaan kohistiin Sanna Marinin 800 euron aamupalatuesta, en vaivautunut ottamaan siihen keskusteluun osaa millään tasolla. Siinä(kin) kyse oli sirkushuvin järjestämisestä, sekä median näytteestä toimia mukamas vallan vahtikoirana.
Juu eiköhän kaikille olisi parempi, että annetaan poliisille työrauha ja jätetään ihanat Persut rauhaan.

En kyllä taas ihan ymmärrä miten Sannan aamupala-gate tähän liittyy mitenkään. Jos Sanna olisi sen valtion maksaman aamupalan jälkeen mennyt kännissä ammuskeleen niin ehkäpä näissä joku muukin yhtymäkohta olisi kuin, että molemmista on uutisoitu.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 476
Näköjään tullut tarkennusta siihen, että miltä syytteet tulevat näillä näkymin näyttämään:

Larkion mukaan kukaan ei loukkaantunut ampumisessa. Tämän takia tapausta tutkitaan nyt törkeän pahoinpitelyn yrityksenä ja ampuma-aserikoksena.
Törkeän pahoinpitelyn yrityksestä minimirangaistus taitaa olla pari kuukautta ehdonalaista?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 126
Asetta ei ilmeisesti säilytykseenkään eduskuntatalolle oltu tuotu, joten mahdollisesti kuljettu ladatun aseen kanssa sitten eduskuntatalolla. Baari oli kuitenkin melko lähellä, joten tuskin sitä asetta on lähdetty erikseen hakemaan.

Mutta tämä on nyt vissiin ihan normaalia ja hyväksyttävää toimintaa.

ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 037

Mistä tiedät että ase oli ladattu?
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 037
Oli se ainakin siinä vaiheessa, kun sillä ammuttiin. Tokihan on mahdollista, että se ladattiin matkalla baariin, tosin se kuulostaisi aika oudolta.
Yleensä se ase ladataan samalla kun otetaan esiin ja sitä aijotaan käyttää. Lataaminen siis ei tarkoita sitä että lippaassa on ammuksia.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 476
Yleensä se ase ladataan samalla kun otetaan esiin ja sitä aijotaan käyttää.
Meinaat, että sillä oli ase taskussa siten, että lipas oli irti ja vasta tuossa vaiheessa latasi sen?
No, valvontakamera kai sen näyttää.
 
emviiex

Team Ford
Tukijäsen
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
416
Persuheittaajat heittaa.

Kumman olisi pitänyt olla Vornasen mahdollisesta kilahtamisesta ja ammuskelusta paremmin perillä Poliisin jossa on oli ollut töissä vai Persujen puoluetoimiston?

Edelleen kansanedustajaksi pääsee kukavaan puhumalla mitä vaan paskaa jos saa tarpeeksi ääniä vaaleissa, mutta olen todella huolissani jos poliisiksi pääsee kuka vaan paskaa puhumalla.

Jätkä puolueesta ja kansanedustajan paikalta mäkeen, mutta en minä tästä nyt millään saa persujen syytä jos poliisilla kilahtaa päässä.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 037
Meinaat, että sillä oli ase taskussa siten, että lipas oli irti ja vasta tuossa vaiheessa latasi sen?
No, valvontakamera kai sen näyttää.
Ei vaan aseessa oli lipas mutta ase ei ollut ladattu kuten sitä yleensä kannetaan mukana.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 126
Yleensä se ase ladataan samalla kun otetaan esiin ja sitä aijotaan käyttää.
Meinaat, että tässä alettiin ensin lataamaan asetta, sitten osoiteltiin muita ja sitten ammuttiin. Tokihan se on mahdollista, esitutkinta varmaan kertoo, mikä oli (suurinpiirtein) todellisuus.

Joka tapauksessa kansanedustaja siis mahdollisesti kulki joko ladatun aseen tai aseen ja panoksien kanssa eduskunnassa ja tämä on siis ihan asiallista toimintaa.
 
Jos tämä asia ei vielä selvinnyt niin aseen lataaminen ei tarkoita sitä että siihen kiinnitetään panoksia sisältävä lipas vaan se tarkoittaa lukkopesän virittämistä. Yleensä sitä asetta kannetaan mukana lipas kiinnitettynä lataamattomana.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
649
Persuheittaajat heittaa.

Kumman olisi pitänyt olla Vornasen mahdollisesta kilahtamisesta ja ammuskelusta paremmin perillä Poliisin jossa on oli ollut töissä vai Persujen puoluetoimiston?

Edelleen kansanedustajaksi pääsee kukavaan puhumalla mitä vaan paskaa jos saa tarpeeksi ääniä vaaleissa, mutta olen todella huolissani jos poliisiksi pääsee kuka vaan paskaa puhumalla.

Jätkä puolueesta ja kansanedustajan paikalta mäkeen, mutta en minä tästä nyt millään saa persujen syytä jos poliisilla kilahtaa päässä.
Aika monelle peruskansalaiselle muodostunee kyllä hyvästä syystä aikamoinen kysymysmerkki otsalohkoon, kun ensin puolueen pj paljastuu ampumisväkivallasta intoilevaksi, ja seuraavaksi puoluekaveri paukuttelee baari-illan riidan päätteeksi.

Ei liene kovin pitkä aasinsilta siitä, kun puheet muuttuvat teoiksi, joka varmasti aiheuttaa sellaisia kysymyksiä, joita ei pelkällä lataamisen teknisellä keskustelulla selitetä.
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 534
Lipastetun pistoolin kanssa yökerhossa pyöriminen muussa kuin poliisivirantoimituksessa on kyllä täysin vatipäistä touhua, mitä ei voi perustella millään, oli siihen aseeseen tehty se kokonaisen sekunnin vaativa pesänlatausliike tai ei.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 126
Jos tämä asia ei vielä selvinnyt niin aseen lataaminen ei tarkoita sitä että siihen kiinnitetään panoksi sisältävä lipas vaan se tarkoittaa lukkopesän virittämistä. Yleensä sitä asetta kannetaan mukana lippaan kanssa lataamattomana.
Alkaa olla vähän epätoivoista tämä.

Mutta ilmeisesti on siis ihan ok, että kansanedustajalla on eduskunnassa ase mukana panoksia sisältävä lipas kiinnitettynä, kunhan lukkopesä ei ole viritettynä. Ja baarissa sama homma varmasti myös.
 
Liittynyt
12.11.2018
Viestejä
374

Ja spekuloida ei saa asialla. Kun ei tiedetä faktoja. Ai niin saapas kunhan se palvelee omia tarkoitusperiä
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
16 476
Ei vaan aseessa oli lipas mutta ase ei ollut ladattu kuten sitä yleensä kannetaan mukana.
Niin no joo, teknisesti kai ase on ladattu vasta sitten, kun ammus on syötetty pesään.
No, ehkä siitä valvontakamerakuvasta näkee tuonkin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 825
(Eipä ole toviin näkynyt sellaista whatabautismin määrää poliittisissa ketjuissa kuin mitä tämä epäily sai aikaan...)

Jätkä puolueesta ja kansanedustajan paikalta mäkeen
No saa olla kyllä aika tuhti rikos, että potkaistaisiin eduskunnasta mäkeen. Ensimmäinen steppi on eduskuntaryhmästä erottaminen. Sitten puolueesta. Ja jossain todella kaukana olisi eduskunnasta erottaminen, mutta en usko että näillä epäilyillä siihen päästäisiin.
 
Poppamies

Que pasa, ese?
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 721
Mutta minkä HELVETIN takia se idiootti on mennyt baariin viihteelle aseen ja ammuksien kanssa?
Vielä parempaa, minkä helvetin takia sillä pitää osoitella (uhata?) ihmisiä kännissä?
Minkä helvetin takia se pitää laukaista?

Tuntee varmaan itsensä äijjäksi tällä hetkellä.
 
Liittynyt
14.09.2022
Viestejä
268
Ajattelemisen aihetta, kohtaisitko sinä kenkiäsi ja muuta omaisuutta ryöväävän mamulauman mielummin aseen kanssa vai ilman. En tosin tiedä eikä kiinnosta tietääkkään mitä ko. henkilö on pelännyt vai onko pelännyt mitään.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.06.2017
Viestejä
768
Se on mukava että internetin lynkkaysraati tietää jo syyllisen ja rikoksen ennen kuin poliisitutkinta on tuskin edes päässyt käyntiin.

Hienot oikeusvaltioperiaatteet.
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 634
Ajattelemisen aihetta, kohtaisitko sinä kenkiäsi ja muuta omaisuutta ryöväävän mamulauman mielummin aseen kanssa vai ilman. En tosin tiedä eikä kiinnosta tietääkkään mitä ko. henkilö on pelännyt vai onko pelännyt mitään.
Mamulaumasta on varmaan todisteet? Jollei ole niin väittäisin että joku sanoisi että odotetaan lausuntoa
 
Liittynyt
11.07.2017
Viestejä
6 634
Se on mukava että internetin lynkkaysraati tietää jo syyllisen ja rikoksen ennen kuin poliisitutkinta on tuskin edes päässyt käyntiin.

Hienot oikeusvaltioperiaatteet.
Tämä oli ilmeisesti vappuvitsi? Sellaisena aika hyvä.

jollei ollut niin olet tehnyt juuri tuota koko päivän naapuriketjussa
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 825
Se on mukava että internetin lynkkaysraati tietää jo syyllisen ja rikoksen ennen kuin poliisitutkinta on tuskin edes päässyt käyntiin.
Mitä sun mielestä PS:n ja Vornasen kannattaisi nyt tehdä JOS Vornanen tosiaan oli baarissa aseen kanssa ja osoitteli sillä sivullisia ja ampui jalkoihin, kuten vahvasti vaikuttaa? Kiistää kaikki ja jatkaa kuin ei mitään olisi tapahtunut ja odotella oikeusasteiden tuomiota sitten joskus? Antaa Vornaselle kenkää mahdollisimman nopeasti, jotta PS pääsee irti likapyykistä? Jotain muuta?
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 154
Persuheittaajat heittaa.

Kumman olisi pitänyt olla Vornasen mahdollisesta kilahtamisesta ja ammuskelusta paremmin perillä Poliisin jossa on oli ollut töissä vai Persujen puoluetoimiston?

Edelleen kansanedustajaksi pääsee kukavaan puhumalla mitä vaan paskaa jos saa tarpeeksi ääniä vaaleissa, mutta olen todella huolissani jos poliisiksi pääsee kuka vaan paskaa puhumalla.

Jätkä puolueesta ja kansanedustajan paikalta mäkeen, mutta en minä tästä nyt millään saa persujen syytä jos poliisilla kilahtaa päässä.
Meinaatko että edellisen työnantajan pitäisi olla nykyhetkestä paremmin perillä kuin nykyisen?

Varmaan poliisikoulussa kysyivät että aiotko joskus eläkeiän tuntumissa kansanedutajana alkaa käyttää asetta sopimattomasti.

Tai ehkä poliisilla tulisi olla aikakone.
 
Liittynyt
12.06.2022
Viestejä
1 741
Ajattelemisen aihetta, kohtaisitko sinä kenkiäsi ja muuta omaisuutta ryöväävän mamulauman mielummin aseen kanssa vai ilman. En tosin tiedä eikä kiinnosta tietääkkään mitä ko. henkilö on pelännyt vai onko pelännyt mitään.
Noin Keskimäärin Kampissa ei ryöstellä viisikymppisiltä kytän näköisiltä ja kokoisilta ukoilta kenkiä jalasta, mihinkään aikaan vuorokaudesta.

Tässähän oli tullut baarissa riitaa, mitä sitten suomalaiskansallisesti jatkettiin pihalla - ja siinä vaiheessa poliisikansanedustaja keksi vetää aseen esiin.

Näillä tietoa ketään muuta ei ole kiinniotettuna, että kaikki spekulointi mistään välttämättömästä itsepuolustuksesta on aika huteralla pohjalla. Saati että se selittäisi ampuma-aseen kanssa liikkumista ja heilumista.
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
1 905
Täällä kun tuntuu olevan lakiasiantuntijoita, niin onko aseella osoittaminen varmistin päällä edelleen pahoinpitelyn yritys vai tarvitseeko aseella pystyä ampumaan välittömästi? En etsi lieventäviä seikkoja, tuntuu vaan porukka tietävän mikä on ollut tilanne.

Alkaa olla vähän epätoivoista tämä.

Mutta ilmeisesti on siis ihan ok, että kansanedustajalla on eduskunnassa ase mukana panoksia sisältävä lipas kiinnitettynä, kunhan lukkopesä ei ole viritettynä. Ja baarissa sama homma varmasti myös.
Jossain määrin epätoivoista olla varma että lipas oli kiinni eduskunnassa. Yhtä hyvin voisi esittää lausunnon että ammattinsa kokemuksella tietää että varmempaa pitää ase ja lipas eri taskuissa jolloin ei synny välitöntä vaaraa jos ulkopuolinen saa aseen käsiinsä.

Kyllä, jos noin olisi ollut, niin jossain vaiheessa iltaa lipas olisi tietoisesti aseeseen laitettu. Meistä ei vaan kukaan tiedä tilannetta. Eiköhän pian joku ole varma että Vornanen kulkenut aseen kanssa valiokuntakokouksissa ja ollut vain hyvää tuuria ettei kukaan provosoinut häntä ottamaan sitä esille :D
 
B12

Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
3 647
Persuheittaajat heittaa.

Kumman olisi pitänyt olla Vornasen mahdollisesta kilahtamisesta ja ammuskelusta paremmin perillä Poliisin jossa on oli ollut töissä vai Persujen puoluetoimiston?

Edelleen kansanedustajaksi pääsee kukavaan puhumalla mitä vaan paskaa jos saa tarpeeksi ääniä vaaleissa, mutta olen todella huolissani jos poliisiksi pääsee kuka vaan paskaa puhumalla.

Jätkä puolueesta ja kansanedustajan paikalta mäkeen, mutta en minä tästä nyt millään saa persujen syytä jos poliisilla kilahtaa päässä.
Poliisiksi on aika kova seula psykologiset testit mukaan lukien. Lähtökohtaisesti sinne ei helpolla hulluja pääse. Muutama nuori sitten voimaantuu, bodaa, roinaa ja sekoaa, mutta suht harvinaista. Suomessa lienee yksi maailman ammattitaitoisimmista poliisivoimista. Heissäkin sitten elämän edetessä kaikenlaisia ihmisiä. Suvussa oli yksi semi-alkkis ylikomisario.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 267
Täällä kun tuntuu olevan lakiasiantuntijoita, niin onko aseella osoittaminen varmistin päällä edelleen pahoinpitelyn yritys vai tarvitseeko aseella pystyä ampumaan välittömästi? En etsi lieventäviä seikkoja, tuntuu vaan porukka tietävän mikä on ollut tilanne.
Kokoomuslainen OTT Otto Meri sanoo X:ssä näin:
"Poliisin tiedotteen perusteella vaikuttaa siltä, että asetta on käytetty pelottelumielessä. Tällöin kyse ei olisi törkeästä pahoinpitelystä tai sen yrityksestä, vaan laittomasta uhkauksesta. Luonnollisesti tuomioistuin lopulta ottaa kantaa menettelyn oikeudelliseen arviointiin."
 
Liittynyt
12.06.2022
Viestejä
1 741
Poliisiksi on aika kova seula psykologiset testit mukaan lukien. Lähtökohtaisesti sinne ei helpolla hulluja pääse. Muutama nuori sitten voimaantuu, bodaa, roinaa ja sekoaa, mutta suht harvinaista. Suomessa lienee yksi maailman ammattitaitoisimmista poliisivoimista. Heissäkin sitten elämän edetessä kaikenlaisia ihmisiä. Suvussa oli yksi semi-alkkis ylikomisario.
Teini-iässä monen kaverin faijat oli poliiseja, ja kyllähän sieltä melkoisia ihmisraunioita paljastui univormujen takaa. Mökkireissulla vedettiin vaimoa pataan, alkoholia kului kaikilla vapaa-ajalla suuria määriä, ja kaiken huipennuksena eräs juuri eläköitynyt vanhempi konstaapeli ampui itsensä ja naisystävänsä. Valtaosa frendien faijoista päätyi hautaan varsin pian 60 vuoden rajapyykin saavutettuaan.

Rankka työ, rankat huvit tuntui olevan homman nimi ainakin parikymmentä vuotra sitten.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 126
Mistä tiedät että ase oli ladattu?
Oli se ainakin siinä vaiheessa, kun sillä ammuttiin. Tokihan on mahdollista, että se ladattiin matkalla baariin, tosin se kuulostaisi aika oudolta.
.
Jossain määrin epätoivoista olla varma että lipas oli kiinni eduskunnassa. Yhtä hyvin voisi esittää lausunnon että ammattinsa kokemuksella tietää että varmempaa pitää ase ja lipas eri taskuissa jolloin ei synny välitöntä vaaraa jos ulkopuolinen saa aseen käsiinsä.

Kyllä, jos noin olisi ollut, niin jossain vaiheessa iltaa lipas olisi tietoisesti aseeseen laitettu. Meistä ei vaan kukaan tiedä tilannetta. Eiköhän pian joku ole varma että Vornanen kulkenut aseen kanssa valiokuntakokouksissa ja ollut vain hyvää tuuria ettei kukaan provosoinut häntä ottamaan sitä esille :D
Kukaan ei tiedä, mikä Vornasen sisäinen ajatusmaailma on ollut ja missä konfiguraatiossa ase on ollut.

Mutta on varsin mahdollista, että aseen kanssa oli menty suoraan eduskunnasta baariin. Tuskin sitä oli välissä haettu mistään, koska baariin oli niin lyhyt matka.

Ja jos näin on tehty, niin tuskin se nyt oli ensimmäinen kerta, kun ase oli mukana eduskunnassa.

Kansanedustajien aseille on oma protokollansa, mutta sitä ei ainakaan tässä tapauksessa oltu noudatettu, jos ase todellakin oli mukana eduskunnassa.
 
Liittynyt
12.01.2021
Viestejä
89
Täällä kun tuntuu olevan lakiasiantuntijoita, niin onko aseella osoittaminen varmistin päällä edelleen pahoinpitelyn yritys vai tarvitseeko aseella pystyä ampumaan välittömästi? En etsi lieventäviä seikkoja, tuntuu vaan porukka tietävän mikä on ollut tilanne.
Riippuu vähän miten rikoslakia tulkitaan. (Rikoslaki 39/1889 - Ajantasainen lainsäädäntö - FINLEX ®) Laiton uhkaus tuo on selvästi ihan heittämällä.

Pahoinpitelyn yritys pitäisi syyttäjän todistaa olleen aikomus. Puolustus sitten argumentoi päinvastaista, todennäköisesti.
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
9 070
Ei vaan jos mietitään miksi sitä asetta nykyään "moni" kantaa mukana..
Kuinka moni sitten baareissa kantaa asetta mukanaan? Onko persujen kannattajilla tämä kuinka yleistä, muut tuskin kantavat? Olisiko oikeutettua kantaa asetta kouluissa, kun sielläkin on aikamoinen meno?
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 037
PS:n puoluesihteeri: Aseen käytöstä epäilty Vornanen on vapautettu – tämän tiedämme kansanedustajan rikosepäilyistä nyt | Kotimaa | Yle

"

Larkio kertoo, että riitaan oli liittynyt myös pienimuotoista tönimistä, mutta ei lyömistä tai sen tyyppistä.

Asia sovittiin ravintolan sisällä, mutta ravintolan ulkopuolella Vornanen oli yllättäen ottanut esiin hänellä mukana olleen luvallisen pienikaliiperisen aseen. Larkion mukaan aseen piippu oli osoittanut kohti paikalla olleita henkilöitä, mutta Vornanen ei ollut uhkaillut aseella heitä.

– Ei siis tähdännyt heitä.

Vornanen ampui maahan yhden laukauksen, jolloin paikalla olleet henkilöt poistuivat. Tapahtuneesta on olemassa valvontakameratallenne.

– Siitä aika hyvin näkyy se tapahtumien kulku.

Larkion mukaan kukaan ei loukkaantunut ampumisessa. Tämän takia tapausta tutkitaan nyt törkeän pahoinpitelyn yrityksenä ja ampuma-aserikoksena.

"

Vähän nihkeä voi olla saada syytettä törkeän pahoinpitelyn yrityksestä läpi jos aseella ei edes osoiteltu päin, mutta oma veikkaus on että Ampuma-aserikos ja laiton uhkaus ja mahdollisesti vaaran aiheuttaminen.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 469
Todennäköisesti jengien pelossa pitänyt asetta mukana. Siinä olisikin roadman-jengeille oiva yllätys kun "säälittävä setämies" kaivaakin mutkan esiin ja kysyy "do you feel lucky".
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 037
Tony Halme. Ei ole yksittäistapaus.

Tänä vuonna 2,5% nykyisistä perussuomalaisista kansanedustajista on riehunut aseen kanssa Helsingissä. Onko mitään muuta ryhmittymää samalla recordilla? :sgiggle:

Jos nyt kerran lähdetään useampia vuosikymmeniä taaksepäin niin demarit yrittivät aseellista vallankaappausta Suomessa aiheuttaen sodan ja ovat siis riehuneet paljon enemmän aseiden kanssa kuin mikään muu puolue.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 930
Jos nyt kerran lähdetään useampia vuosikymmeniä taaksepäin
No ei tartte, toi prosentti on vain tältä vuodelta. Jos se n. 20v. on liian pitkä aika käsitellä, niin se on tältä vuosituhannelta kuitenkin. Siis Halmeen juttu. Toki Hakkarainen pahoinpiteli kansanedustajana ollessaan toisen kansanedustajan. Että joillekin noita vaan sattuu ihan tällä vuosikymmenellä tai viimevuosina.
 
Liittynyt
25.02.2021
Viestejä
1 429
Todennäköisesti jengien pelossa pitänyt asetta mukana. Siinä olisikin roadman-jengeille oiva yllätys kun "säälittävä setämies" kaivaakin mutkan esiin ja kysyy "do you feel lucky".
Todennäköisesti myös oli ryöstön tai raiskauksen estänyt siinä ravintolan edessä, eikä alkoholilla ollut osuutta asiaan. Siis ulkomaalaisen suunnitteleman törkeän rikoksen esti. Todennäköisesti saa tältä nykyiseltäkin presidentiltä, jonku kunniamitalin. Sitä ne varmaan just stubille viime yönä myös puhelimessa infosi. Siinä onkin vihervassareille oiva yllätys, kun oman elämän dirty harry olikin oikea suomalainen sankari.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 490
Viestejä
4 217 193
Jäsenet
71 060
Uusin jäsen
jsa555

Hinta.fi

Ylös Bottom