- Liittynyt
- 16.10.2016
- Viestejä
- 19 218
Pysyviä ongelmia ei jää? Tuo on kyllä melkoinen tapa ajatella, mutta jokaiselle omansa. Jos yhtään kriittisellä silmällä Yhdysvaltoja tarkastelee, nykyistä tai mennyttä, ei voi olla näkemättä niitä pysyviä ongelmia, kuten yhteenkuuluvuuden tunteen ja luottamuksen lähes täyden puuttumisen. Puheissa on helppo olla vaikka mitä, mutta kun mikä tahansa todellinen ongelmatilanne ilmaantuu, jenkit alkavat heti pelätä toisiaan, oli kyseessä sitten hurrikaani tai poliittinen skandaali. He pelkäävät, koska eivät todellakaan ole sulautuneet yhdeksi "me"-porukaksi vaan klaaniutuneet omien etnisten ryhmiensä mukaan, eivätkä luota toisiinsa. Tosipaikan tullen ei ollakaan amerikkalaisia, vaan aasialaisia, meksikolaisia, mustia ja vaikka mitä, jokainen oman porukkansa puolesta. Mutta tämän kauemmas sivuraiteille en viitsi kävellä tässä keskustelussa. Liittyy sentään asiaan siinä, että jos persut hoitavat hommansa oikein ja äänestäjät ovat riittävän fiksuja, Suomi ei järjestä itselleen kaikkia USA:n ongelmia.
Tuskin mikään yhteiskunta on täydellinen mutta loppuen lopuksi USA on ollut viimeiset melkein 100 vuotta maailman johtavin valtio taloudellisesti, sotilaallisesti, teknologisesti ja kulttuurillisesti. Ja tuo ei olisi ikinä tapahtunut jos siellä oltaisiin todettu että vain WASP:it pääsee maahan. Mitä ikinä negatiivisia puolia siellä onkaan niin nuo positiiviset puolet painaa vaakakupissa paljon enemmän. Todellakin se yksi asia jossa USA on epäonnistunut, ainakin osittain, on se miten orjien jälkeläisiä on kohdeltu. Ja siitä on tuolla toisessa ketjussa pitkät jutut jo ennestään joten en ala toistaan niitä tänne.
Lisäksi väite siitä että ”tosipaikan tullen ei olla amerikkalaisia” on täysin väärin. Homma on juurikin päinvastainen, katso mitä tapahtuu siinä vaiheessa kun joku ulkopuolinen taho hyökkää Jenkkien kimppuun. Tuossa vaiheessa kaikki USA:n ihmisryhmät ovat eturintamassa puolustamassa USA:ta. Hitto, ne tekee sen vaikka valtio ei edes ansaitsisi sitä (esim. kuinka raivokkaasti Niseit taisteli USA:n univormussa siitä huolimatta että heidän sukulaiset oli internoitu leireille koska heidän uskollisuutta epäiltiin)
Mutta annan esimerkin, niin ehkä saat tästä kiinni, mitä haen takaa. Liittyy jopa etäisesti perussuomalaisiin.


