Jos isänmaallisuus syntyy ansaitsematta ja etnisyyden kautta niin eikö se ole silloin juuri sitä "hyvä Suomi!" kun lätkässä pärjätään tai "me ollaan tän maan eteen taisteltu" vaikka itse on taputeltu paskaa ja nostettu sossutukia kalja kädessä? Isänmaallisuutta ilmenemismuotonaan ylpeys asioista, joiden eteen ei itse ole mitään tehnyt ja pahimmillaan niistä nationalismiin jatkaen eli saadun kokeminen ansaituksi ja muilta poissuljetuksi.
Tässä nyt puhutaan hieman eri asioista. Ymmärtääkseni JCSH tarkoitti isänmaallisuuden ansaitsemisella, että valtion pitää ansaita kansalaisen isänmaallisuus jollain tavalla, eli esim. huonosti kohteleminen sortamalla ei oikein ansaitsisi isänmaallisuutta kun taas hyvä kohtelu voisi ansaita sen. Eli puhe oli siitä mitä valtio tekee kansalaiselle, ei siitä mitä kansalainen valtiolle.
Tämä on aivan hyvä pointti, silloin kun mitään etnistä tms. pysyvämpää sidettä yksilön ja valtion välillä ei ole heitä sitouttamassa. Etnisyys liittyy tuohon siten, että etnisyyden kautta isänmaahan sitoutunutta ihmistä ei samalla tavalla tarvitse vakuuttaa (ts. lahjoa) ja siinä mielessä hänen isänmaallisuuttaan ei ansaita vaan se syntyy itsestään sukusuhteen kautta. "Paska maa mutta meidän maa" -tyyppinen tilanne siis.
Saman ilmiön näet kun vertaat biologista perhettä ja ystäväpiirejä. Ystäväpiirissä ystävien pitää ansaita se että haluat viettää aikaasi heidän kanssaan ja olla heille uskollinen, mutta biologisen perheen kanssa on pakostakin enemmän jumissa sen biologisen sukusuhteen takia, ja siksi ihmisten on helpompaa sekä yksilöinä että yhteiskunnan näkökulmasta erota ystävistään kuin omasta perheestään ja perheeltä siedetään enemmän kuin ystäviltä. Vaikka perhe kohtelisi kuinka paskamaisesti, siitä eroaminen on traumaattisempaa keskimäärin ja yhteiskunnan suunnalta enemmän kritiikkiä herättävää kuin ystävistä eroaminen. Samalla tavalla kuin perhe on luonnollinen side ihmisten välillä kun taas ystävyys on ansaittava, etninen side sitoo ihmisen valtioon luonnostaan kun taas vieraan valtion on kohdeltava ihmistä hyvin ansaitakseen hänen isänmaallisuutensa ja sitoutumisensa (eikä ole olemassa mitään varmuutta siitä että tämäkään riittää mihinkään). Avasikohan tämä asiaa yhtään?
Se mitä yksittäinen ihminen tekee tai paremminkin onnistuu tekemään isänmaansa eteen on toinen asia. Esimerkiksi vertailu siitä pääseekö töihin ja maksaa veroja AF, vai pummiiko sossuluukulla alkoholisoituen. Isänmaallisuuden on kuitenkin pakosti oltava vähintään suurelta osin ylpeyttä jostain minkä eteen ei itse ole paljoakaan tehnyt, koska ellei kyseessä ole aivan poikkeavan nuori yhteiskunta, harva meistä on niin vanha ja ansioitunut että voisi väittää tehneensä paljon sen yhteiskunnan rakentamiseksi. Useimpien ihmisten panos on varsin pieni, mutta pienistä puroista syntyy lopulta isompi virta ja niin edelleen.
Ihmisen kontribuutiota isänmaalle ja siinä mielessä hänen isänmaallisuutensa määrää en lähtisi pelkästään maksettujen nettoverojen määrällä mittailemaan, koska muitakin tapoja on. Se sossupummi voi antaa vaikka henkensä itärajalla sodan sattuessa, kun naapurin ahkera veronmaksaja ja työmies lähteekin Ruotsiin "isänmaata puolustamaan". En väheksyisi tässä suhteessa mitään sosiaalista luokkaa ja leimaisi ihmistä kykyjensä tai varakkuutensa perusteella epäisänmaalliseksi.
No vilkase huviksesi Euroopan historiaa 1950-luvulle asti. En nyt sanoisi että kansallisvaltiotkaan mitään rauhan riemuvoittoja ole. Sisäisesti tai ulkoisesti.
Kyllä se isänmaallisuus pitää ansaita ihan niissä kansallisvaltioissakin. Ei siinä se isänmaallisuus paljon paina jos ne vallassa olevat sortavat kusipäät ovat samaa etnistä ryhmää. Kun kansa kärsii niin kansa nousee barrikaadeille. Olettaen että pystyvät.
Ja mitenkä vitussa Yhdysvallat "afrikkalaistuu"? Latinoiden määrä toki kasvaa mutta afrikkalaisten ei juurikaan.
En ollut Euroopan historiaan aiemmin tutustunut joten maailmansodat tulivat yllätyksenä, aiemmista vuosisadoista puhumattakaan!
Rauhan riemuvoittoja eivät mitkään yhteiskunnat pidempään päälle voi olla jos ne ovat ihmisten rakentamia, ihmiset kun ovat mitä ovat. Mutta kyllä Euroopan etnisesti homogeenisissä kansallisvaltioissa on rauhallisempaa ollut kuin monikulttuurisissa sulatusuuneissa Afrikassa tai muualla, erityisesti sisäisten konfliktien määrää verrattaessa. Kansallisvaltioiden hienous rauhan osalta on lähinnä siinä että ne siirtävät konfliktit enemmän rajalle kuin yhteiskunnan sisälle, jolloin esim. naiset ja lapset ovat paremmassa turvassa ja sotiminen voidaan hoitaa vähän enemmän sotilaiden kesken esim. valtioiden välisissä konflikteissa, sen sijaan että käydään jatkuvasti sisällissotaa etnisten ryhmien A, B ja C välillä. Tai tämä on ollut aina minun käsitykseni historiasta, varmasti toisenlaisiakin näkökulmia voi olla, kuten Neuvostoliiton hienoudestakin oli ja on edelleen.
Kansan nouseminen barrikaadeille ei mielestäni ole automaattisesti epäisänmaallista, eikä se taatusti ole epäisänmaallista silloin kun tavoite on nimenomaan kansan puolustaminen ja sen etujen ajaminen. Ei isänmaa ole sama kuin valtion johto, mikä on erinomaisen perverssi ja epädemokraattinen ajatuskin. Mihin sitä "isää" siinä "isänmaassa" tarvitaan jos ainoa tärkeä asia on valtiokoneisto ja sen johtajat, eikä kansalla ole mitään väliä? Isänmaa on se maa, ei se johtaja. Kyllä venäläinen voi olla isänmaallinen vaikka vihaisi tsaaria tai Stalinia, eikä suomalaisen tarvitse pitää suomettuneesta presidentistä ollakseen isänmaallinen suomalainen. Tietyssä pisteessähän isänmaallisuus suorastaan vaatii kansan nousua barrikaadeille ja johdon pistämistä uusiksi, esim. jos lahjottu johto suunnittelee vaikka maan liittämistä naapurin imperiumiin...
Ihmiset ovat kautta aikojen aina hyväksyneet omaan etnisyyteen kuuluvan sortajan mieluummin kuin vieraan sortajan, tietysti juuri siitä syystä että vierailla on taipumus sortaa kovempaa koska mitään sidettä sorrettaviin alamaisiin ei teoriassakaan ole: esim. etnisesti suomalaisen diktaattorin olisi vähän vaikea ajatella että muut etniset suomalaiset ovat joitain epäihmisiä tai alempaa rotua, kun taas esim. Amerikan natiiveilla intiaanikansoilla oli tapana nimetä oma heimo ihmisiksi ja muut heimot olivat sitten jotain muuta, jolloin sortaminen kävi aika luontevasti.
Amerikka afrikkalaistuu kahdella tavalla. Afrikkalaistaustaisten lukumäärä nousee, vaikka suhteellinen osuus ei välttämättä dramaattisesti nousisikaan koska muutakin populaa tulee lisää. Tälläkin on vaikutus koska isompi määrä tiettyjä ihmisiä tekee isomman vaikutuksen, vaikka myös tiettyjä muita ryhmiä olisi vastaavasti isompi määrä ja hekin tekevät isomman vaikutuksen omaan tyyliinsä. Mutta yksi suomalainen tekee vain sen yhden saunan, kun 100 suomalaista tekee 100 saunaa, minkä eron kyllä huomaa yhteiskunnassa vaikka muukin popula satakertaistuisi. Toinen tapa on sitten se maahanmuutto, jossa ainakin kun viimeksi tarkistin Yhdysvaltoihin suuntautuvasta maahanmuutosta suurempi osa tulee Afrikasta kuin Euroopasta (ja jotkut sieltä Euroopastakin muuttavista ovat itse asiassa suvultaan afrikkalaisia)... Voi olla toki jo muuttunut koska jatkuvastihan nuo elävät, mutta pidemmällä tähtäimellä väitän että USA enemmän afrikkalaistuu kuin eurooppalaistuu.