Perkeleen naapurit.

Oma taloyhtiö, sen puheenjohtaja ja isännöitsijät ovat aina kertoneet minulle saman: häiriötilanteissa poliisi paikalle. Voi tuntua ylimitoitetulta toimenpiteeltä, mutta etenkin jos häiriöt ovat toistuvia, ei siinä oikein muukaan auta. Kuulemma asukkaan tehtävä ei koskaan ole mennä itse sekaantumaan asiaan, vaan lähinnä selvittää häiriöiden alkuperä. Uhraa yksi yö sille, että soitat poliisin kylmän tylysti paikalle heti mekkalan alettua ja käyt päästämässä ukkelit rappukäytävään. Vaikka meteli loppuisi siinä partiota odotellessa, ei väliä, pääasia että virkavalta käy siellä ovella puhuttamassa asukasta. Tästä käynnistä jää käsittääkseni aina tieto taloyhtiölle. Ota tämän lisäksi suoraan yhteyttä isännöitsijään joko puhelimitse tai sähköpostilla, eikä minnekään vaihteeseen jossa yhteydenottoa pompotellaan milloin kenellekin.
Niin jäi sanomatta että noista olen soittanut 2 kertaa jo poliisit paikalle.
Ensimmäisellä kerralla poliisit kävi heidän oven takana, ilman että soittivat edes heidän ovikelloaan tms. Tai ainakaan bassopaska ei loppunut.
Toisella kerralla bassopaska kerkesi juuri loppua ennen kuin kävin avaamassa alaoven poliiseille.
Silloin käsittääkseni on ainakin ollut jokin puheyhteys asukkaisiin, kun hiljeni ainakin hetkeks muistaakseni.

ja joo, olen hoitanut lähes kaiken muun paitsi noi poliisien soitot ihan häiriöilmoituksien kautta tai sähköpostilla, että jää edes jotain tekstiä jos tarttee olla jatkotoimenpiteissä johonkin.

Ensimmäinen kerta kun oikeasti täys kyrpiä naapureina, vaikka joskus naputtanu jostain snadista muusta.
 
Ensimmäinen kerta kun oikeasti täys kyrpiä naapureina

Itse sain alakerran nulikan kaistapäiseen huutamiseen tolkkua parhaiten siten, kun laitoin lapun postiluukusta, jossa poliisi oli mainittu. Isännöitsijän yhteydenottoihin tämä reagoi hiljentymällä viikoksi, mutta palasi sitten aina tapoihinsa. Kuulemma ihan sitkeä poliisin soittelu paikalle on sinänsä tehokasta, etenkin kun poliisit eivät ilmeisesti jaksa rampata samojen ovien takana paimentamassa jotain vammaisia kymmenettä kertaa. Toistuvat häiriötapaukset ovat myös peruste asunnon haltuunotolle / vuokrasopimuksen purkamiselle, eli jatka rassaamista vielä. Omastakin kerroksesta lähti yksi akka pari vuotta sitten, kun ei kerta kaikkiaan osannut olla ihmisiksi.
 
Vaikka meteli loppuisi siinä partiota odotellessa, ei väliä, pääasia että virkavalta käy siellä ovella puhuttamassa asukasta. Tästä käynnistä jää käsittääkseni aina tieto taloyhtiölle.
GDPR:n myötä tietoa ei normaalista poliisin käynnistä mene mitään tietoa taloyhtiölle. Muutoksesta tuohon on puhuttu mutta tällä hetkellä jää lähinnä sen varaan, että poliisit soittanut ilmoittaa taloyhtiön suuntaan.
Kuulemma ihan sitkeä poliisin soittelu paikalle on sinänsä tehokasta, etenkin kun poliisit eivät ilmeisesti jaksa rampata samojen ovien takana paimentamassa jotain vammaisia kymmenettä kertaa.
Mikä siitä siis tekee tehokasta? Eivät tosiaan käy loputtoman monesti, sen jälkeen "isännöitsijän tulisi hoitaa tällaiset". Jos tilanne onkin pelkkää melua vakavampi niin siinähän sitten selittää häkeen "kyllä nyt ois pakko kuitenki tulla". Ja kuten edellä, mitään ilmoituksia ei mene poliisilta eteenpäin.

Muutoinkin pidän kyllä poliisien vähien resurssien haaskaamisena. Oikeampi tapa on hallituksen / yhtiökokouksen havahtua ongelmaan ja vaihtaa se isännöitsijä hommansa hoitavaan.
 
N.10v samassa asunnossa oltu. Ikinä ei yläkerrasta kuulu isompia ääniä ja ainakin 3 perhettä siellä asunut tänä aikana. Perus ääniä ja joskus esim. Jääkiekon MM-kisojen aikaan kuulunut jotain mekkalaa.

Taloon muutti pari vuotta sitten maahanmuuttaja perheitä kaksi kpl. Nyt on kesäisin pihalla vaippaikäiset yksinään raapimassa autojen kylkiä ja pelaamassa jalkapalloa autojen välissä. Pyörävarastosta hävisi heti kaikki polkupyörien valot ja irti lähtevät lisäosat. Milloin missäkin moottoripyörien päällä pomppivat ja piirtelevät talon seinät liiduilla. Tavaraa lentää ikkunoista ja parvekkeelta lasten leluista alushousuihin. Rappukäytävät haisee tupakalle, käytävissä kiljutaan ja leikitään hissillä jatkuvasti ym. jatkuvaa häiriötä.

Nyt oli sitten kaikista huonoin juttu kun pahempi näistä perheistä muutti suoraan yläkertaan heidän remontin ajaksi missä kesti vesivahingon takia n.5-6vko. Voin vain sanoa, että omaan kohtalaisen hyvän mielenterveyden mielestäni, mutta nämä kun tuonne tuli, niin ääntä lähti valehtelematta 08-04 välillä jatkuvalla syötöllä. Lapset huutaa heti aamusta aamuun, perheen isän mölinä kuuluu läpi vaikka koskaan ei tosiaan kenenkään puhe ole kuulunut kuin todella harvoin. Kitaraa soitetaan arkena kympin jälkeen ja lattiaa tampataan kilpaa kavereiden kanssa ( lähes joka ilta useampi vieras ). Jos ei kitara ja laulu kuulu niin joku pimputus kuuluu stereoista.Kaikenmaailman kolina käy ovista ja lattiaa vasten lähes taukoamatta.

Useamman naapurin kanssa allekirjoitettuja häiriöilmoitus lappuja laitettu, mutta samalla meno jatkuu.
Onko se niin, että tällainen on ihan normaali toimintaa mitä pitää vaan katsella kun vuokralla asuu vai mitä tälle voi tehdä? Kävin kerran tuossa ovellakin, mutta eihän nämä suomea edes ymmärrä.
 
Mistäs nämä ovat kotoisin? Eivät ainakaan taida olla arabimaiden ihmeitä.
En osaa tarkemmin sanoa, toisen perheen vaimo ainakin käyttää täyttä huputusta vaatetuksen suhteen niin, että silmät vain näkyy, sen kerran kun ulkona liikkuu. Toisessa taas vaimo naamansa näyttää ja kulkeekin aktiivisemmin miehensä mukana, nämä myös on valituksista hieman opiksi ottaneetkin.
 
Juoppo/nistipariskunta (porukoineen) ilmeisesti aktivoitunut näin kevään myötä. Taas juomia kaadeltu pitkin hissin lattiaa, rappua, pihaa. Mikähän juttu tuokin on, "vauhti" päällä ei kai enää pysy tölkki hyppysissä. :hmm: Lisäksi mahdollisesti erillinen insidentti: joku näyttäisi rysäyttäneen (autolla?) roskakatokseen. Varmaankin joku tuosta porukasta "nopealla Madzalla" tms.. Semmoinen sunnuntai täälläpäin :D
 
Jaha, sattuuko kyseessä olemaan valkoinen korisarjalla varustettu 323F. Tänään sellaisen bongasin ja meno näytti siltä että kaasujalka menee tulipellistä läpi :D
 
Osaisitko aukasta mitä tuo tarkoittaa? Oulussa kuljen paljon samasta alikulusta ja siellä tuo tägi aina mietityttää, että mitä sillä on haettu.
Ei pienintäkään käryä. Kuvittelin tosin noiden tekijän olevan joku ihan paikallinen, yksittäinen asuntolanisti, joka noita bommaa mutta jos Oulusta asti niitä löytää niin ehkä siinä on taustalla joku yhteisö/ryhmittymä tai joku inspiroitunut vain apinoimaan. Toinen tägi, johon on viime vuodesta alkaen törmännyt usein on "BÖRJE KISSA". Niin idioottimaisen kuuloinenkin, että voisi jopa olla jotain yhtymäkohtaa tähän nopeisiin mazdoihin viehättyneeseen.

Voihan toki olla, että joku 90-luvulla autoja ritsannut vanha veturi nostalgiapäissään haluaa verestellä muistoja pakkomielteisesti?
 
Hassu muuten tämä ns. kantapääastuja ihmistyyppi. Luulin että olisi ollut vähän liioiteltu kuinka kävelevät kuin "norsut", mutta eipäs ollutkaan. Töminä kuuluu hyvän äänieristyksen läpi erittäin voimallisena, ja muutenkin tuntuu että kaikki mitä tekee tehdään mahdollisimman äänekkäästi. Karikatyyri komediahahmo tulee mieleen, mutta kai tämä sitten on ihan suht yleistä.
 
Jaha, sattuuko kyseessä olemaan valkoinen korisarjalla varustettu 323F. Tänään sellaisen bongasin ja meno näytti siltä että kaasujalka menee tulipellistä läpi :D
Vai viitattiinko tuolla Helsingissä useasti näkyvään tägiin, "nopee mazda" / "mazda nopee".
Ilmeisesti joihinkin vanhempiin madzoihin pystyy/pystyi murtautumaan/saamaan käyntiin suunnilleen ruuvimeisselillä eli olivat suosittuja "laittoman käyttöönoton" kohteita.

Vähän alkoi ärsyttämään myös nämä muut ihan ok (ei perkeleen) naapurit. Tuntuu että vanhemmat asukkaat ja ehkä osa nuoremmistakin ei oikein viitsi puuttua/valittaa mistään epäkohdista ja sitten kaikki saavat kärsiä. Nämä narkit ovat asuneet tuossa asunnossa vaikka kuinka pitkään ja tuskin mitään kovin hiljaisia asukkaita ovat.. ainakaan kun on vauhti päällä. Kuulemma poliisi välillä hakenut talteen jommankumman tuosta pariskunnasta. No joo voivathan nuo olla arvaamattomiakin, nostanee kynnystä puuttua. Periaatteessa noilla asukkailla itsellään saattaa jokin järki kulkea etteivät halua varoitusta tms mutta kaverinsa eivät välttämättä välitä. Varmaan nämä vierailijat ennen kameravalvontaa tulleet väkisin rapun ovesta sisään.
 
Kyse ei ole omasta tai edes erityisen hankalasta naapurista, mutta kaverin vieressä asuu ketjupolttaja. Parvekkeet on niin lähellä toisiaan ja saman katoksen alla, että kaikki savu tulee kaverin puolelle.

Noh. tästä ongelmasta päästiin kaksi viikkoa sitten, kun naapuri vaihtoi sähkötupakkaan. Mielestäni sähkötupakan saatavuutta ja verotusta pitäisi keventää ja tupakan korottaa tai vaikka kieltää. Ihan vain jo pelkkien hajuhaittojen ja roskaamisen takia. Terveysasioista en tiedä enkä ota kantaa suuntaan tai toiseen.
 
Asun luhtitalossa, itse siis asun alhaalla ja ylhäällä sitten toiset asukkaat.
Tässä on nyt viimekesästä harjoittanut yläkerran 14-15v tytöt + näiden kaverit eritasoista terrorismia.
Tultiin tänään kaupasta kotiin ja otin autolta mukaan puolivuotiaan lapseni rattaat sekä istuinosan jonka sisällä oli toppavaatteet + muut lämpökerrastot.
parkkeerasin vaunut kotioveni eteen ja menimme sisälle. Oltuamme sisällä noin tunnin ajan päätimme lähteä ulos. Ulos mentäessä huomasin metrin päässä ovestani että jotain on valutettu ylhäältä ja tämän jälkeen huomasin että rattaiden istuimen sisälle on myös valutettu nestettä.
Haistoin oli sokeripitoista nestettä.
Tutkin niin vaunujen istuin aivan sokeripitoisessa nesteessä sekä istuimen sisällä olevat vaatteet aivan läpikastuneet tuosta litkusta.
Kävelin sitten rappuset ylhäälle suoraan naapurin ovelle, koska tiesin että jälleen tämän naapurin tytöt ja kaverit asialla.
Näiden lasten yh-äiti sitten tuli ovelle ja sanoin suoraan että "nyt mulle riitti nää sun pentujesi touhut" ja kerroin mitä on tapahtunut.
Tähän sitten vastasi ekana että "mistä tiedät että meidän lapset"
Kerroin sitten että tossahan nuo sun lapset teidän rappusilla istuvat ja vetävät tupakkaa ja ölisevät milloin mitäkin ja osoitin samalla heidän ovella olevaa tyhjää limsapulloa mistä ilmeisesti nestettä valutettu.
Sanoin että teen valituksen teistä nyt ja kehoitin pitämään puhuttelun lapsille ja näiden kavereille.
Tyttöjen äiti sitten tähän tuumasi "En minä saa niille mitään kuria eikä puheenikaan auta mitään, sinä voit niille sanoa asiasta".
Tähän sitten vastasin että ei ole mun velvollisuus hänen lapsiaan kasvattaa.
tähän sitten alkoi vuodattaa kuinka rankkaa hänellä on ja hänen lapsillaan.
Kysyi myös että miten hän voi korvata tämän, mutta mukanani ollut vaimoni sanoi että ei tarvitse korvata, kunhan nyt loppuu tämä.
(itse olisin vaatinut pesulamaksun".)
Huomenna teen valituksen näistä naapureista ja mietin olisiko syytä myös tehdä rikosilmoitus tjsp vastaisuuden varalle jos tapahtuu enemmänkin?
Yleensä nimittäin jos joku näille sanonut toilailuista jtn, niin alkavat joukolla häiriköimään entistä pahemmin tätä huomauttajaa.
Ovat meinaan sen verran häirikkö lapsia että en ihmettelisi jos löytäisin seuraavaksi automme kyljet naarmuuntuneina tms.
Jos oikein olen ymmärtänyt niin tämä perhe/lapset on myös jonkinlaisen sosiaalihuollon piirissä.
Autossa/parkkipaikalla kun ei ole kameroita.
 
Sääli sinänsä tuota yh-äitiä kohtaan. Meilläkin on kovalla äitihahmo kotona ja välillä ärsyttää, että se pitää olla isän sana mitä uskotaan ja itse saa olla se ns. pahaihminen. Teini-ikäsillä muutenkin vimma uho päällä ja keräävät helposti kierroksia. Tuskin auttaa valitukset isännöitsijälle. Voihan se limsapullo olla kaatunutkin lattialle, mikä sitten nostettu pystyyn? Itse koittaisin järjellä noille teineille puhua, vaikka varmasti ketuttaakin. "Ykän" maineen saat äkkiä, jos riehumaan alat teineille ja siitä kun ne innostuvatkin...
 
Säälin kyllä itsekin, mutta äiti myös tuntuu olevan luovuttanut lastensa suhteen ja puhuu yhdestä näistä mm "menetettynä tapauksena"...
Muutenkin vähän hälläväliä tyylillä tuntuu kasvattavan ja poliittinen ura tuntuu olevan tärkeämpi tällä hetkellä, kuin kasvattaa lapsistaan terveitä.

Nämä siis ihan oikeasti ovat terrorisoineet tässä meidän tiellä asukkaita.
Seinänaapuriani olivat yrittäneet heittää tuolta ylätasanteelta metallisella ritilällä, nyt heittävät tasanteelta tikut ja tupakat suoraan meidän ja naapurin oven eteen.
Kantavat vuokra sähköscootteja ihmisten ovien taakse iltaisin/öisin ja tämän jälkeen sovelluksella ränkkäävät paikannusnappia jonka jälkeen laudat ujeltaa kovaa ääntä.
Eräs vanhempi ihminen oli tästä lauta episodista huomauttanut niin seuraavana päivänä olivat törmänneet paikallisessa k-marketissa ja huutaneet huoraa ja vaikka mitä syytöksiä tälle huomauttajalle.
Oleskelevat häkkivarastossa jossa roskaavat ja polttavat tupakkaa.
Näin myös nämä lapset heti pihalla, tuon ovella käynnin jälkeen.
Sanoivat ensiksi että eivät kaataneet ja sitten hetimiten perään että kaadettiin vettä vaan, joten ei ole vahingossa kaatuneet limsat.
 
Nykyään ei ole oikeen muuta konstia, kuin yrittää puhua noille järkeä, siis sillain, etteivät hermostu enempää.

Aikanaan oli eri homma, junnut räki porukoitten ikkunoihin, äiti näki ja kertoi mun isälle. se lähti autolla ja näki yhden näistä, kantoi hupusta juosten talon viereen, niin, että varpaat just otti maahan. Heitti hankeen kaverin ja sanoi, että nyt soitat ne muutkin tähän, ja aletaan pesemään ikkunoita. Saivat pestyä.

Hetki sen jälkeen tulivat koko tien leveydeltä isolla porukalla takaisin, isä meni postilaatikon viereen tupakille, niin kävelivät nätisti ohi.

Joskus myöhemmin näin samoja jannuja, niin sanoin, että teillä oli tuuri, ettei oltu kavereiden kanssa kaljaa ottamassa porukoilla silloin, ei olisi riittänyt ikkunoiden pesu... Siihen loppui häiriköinti. Nykyään varmaan isäkin olisi oikeudessa toiminnastaan.

Joskus myöhemmin joku apina käveli aitojen yli, kun huomasin, niin kävin vinkkaamassa, että nyt olis hyvä painua vittuun. Heitti vielä sitten lasipullon paskaksi talon eteen tielle, eikä olisi halunnut sitä siivota. Pienellä suostuttelulla oli tie puhdas.

Noittenkin kaikkien kanssa on tullut oltua ihan hyvissä väleissä myöhemmin. Kyllä itsekkin on tullut hölmöiltyä, joskus poltettiin kumia talon edessä ja naapuri tuli sanomaan, että jos vietäisiin kevarit talliin, näin tehtiin, ja homma toimi.

Naapuri joskus hermostui, kun joku paskatti koiransa aivan keskelle sen sisääntuloväylää, ei suostunut keräämään paskoja, niin naapuri otti ja heitti ne sen selkään-> hirveä huuto ja uhkailu oikeustoimilla, naapuri kysyi meiltä, kun oltiin vieressä ja nähtiin kaikki, että heittikö hän, niin toki sanottiin, että ei, iha itse sotki itsensä...

Joskus naapurin manne kännissä puhui minun silloiselle naisystävälle törkeitä viereiseltä parvekkeelta. Sanoin, että jos ei tuommoinen lopu, niin tulen kylään. Tuli seuraavana päivänä pyytämään anteeksi.

Aina kannattaa lukea tilannetta vähän, niin pärjää...
 
Aina kannattaa lukea tilannetta vähän, niin pärjää...
Siinä vaiheessa kun tälläsiä kyläilyjä ja suostutteluja lähtee ehdottamaan niin oma fyysinen rakenne pitää olla tietyn rajan yläpuolella että nää menee sellasinaan läpi, eikä tarvi alkaa tilannetta sen enempää hankaloittamaan.

Ikäväkshän se menee vasta siinä vaiheessa kun joku tsekkaakin sen sun bluffin ja joutuu sit vääntämään. Sen jälkeen tuskin ollaan hyvissä väleissä, tai muutenkaan väleissä paitsi ehkä poliisin läsnäollessa. Siinä on sit myös kiva päästä maksumieheks täysin mitättömästä jutusta ja ottaa ehkä vähän merkintääkin omaan rekisteriin. Menee tosi nopeesti lose-lose tilanteeks jos joutuukin todistelemaan et sanojen takana on myös jotain perääkin.
 
Jälleen ei nukuttu koko yönä naapureiden takia, ah tätä kerrostaloasumista. Asun kaupungin ydinkeskustassa, eikä nämä asunnot ole edes mitenkään edullisia, mutta nyt on viime vuosina saapunut melkoista sakkia tähän taloon asumaan. Joten tulimpa tänne avautumaan :D Ongelmia on 3 kpl.

1. Alakerran mummo polttaa sisällä kannabista ja jättää sätkät usein palamaan. Olen käynyt juttelemassa hänen kanssa, mutta hän ei ole enää tässä maailmassa eikä tajua mitään. Usein ramppaa palokunta tässä asunnossa kun sätkät käryyttää oikein kunnolla.

2. Viereisessä asunnossa asuu mt-potilas. Hakkaa vasaralla patteriin kaiket päivät ja huutaa samalla loopilla " perkelevittusaatana perkelevittusaatana".

3. Alimman kerroksen rokkari, kuka paukuttaa rumpuja kunhan krapulaltaan herää. Lopetellee yleensä n. klo 5:00. Joskus on kaverit kylässä soittamassa skebaa. Kyseessä ihan normaalit rummut, eikä mitkään sähkörummut. Meteli on kohtuu kova ja tätä usein jatkuu 4-8h päivässä. Kovassa kunnossa on kaveri vaikka onkin aina kännissä.
:D

Isännöitsijä tutkii asiaa, tutkinut jo melkein vuoden ja mitään ei ole tapahtunut. Menee jo komedian puolelle eikä jaksa tästä niin mieltään pahoittaa. Tuplasuojaus korviin ja nukkumaan.
 
Viimeksi muokattu:

Jos ongelmat ovat tuolla tasolla, ainoa ratkaisu on muuttaa itse pois ihan minne vain muualle. Niin tein minäkin. Vuoden alusta muutin rivitalon päätykämppään, ja naapuriongelmat ovat ainakin tältä erää loppuneet.
 
Nykyään ei ole oikeen muuta konstia, kuin yrittää puhua noille järkeä, siis sillain, etteivät hermostu enempää.

Kyllä muuten on. Lastensuojelu- ja rikosilmoituksia kehiin sekä poliisille soittoja akuuteissa tilanteissa. Isännöitsijälle tieto myös häiriöitilanteista. Rikosvastuussa ovat 15 vuotiaista lähtien ja korvausvelvollisuus on sitäkin ennen.
 
Jep!
Minunko tässä pitäisi alistua naapurin lapsien tahdon mukaan elämään ja kestämään kaiken mitä ikinä keksivätkään toteuttaa.
Nämä siis todellakin ovat kaikkea muuta kuin viattomia lapsia.

Tuttavani tytär ennen ollut näiden lasten kaveri ja silloinkin tuo naapurin lapsi oli puhunut kuinka tappaa pikkuveljensä ja miten sen tekee yms.
Aivan käsittämättömiä lapsia todellakin.

Käsittääkseni ei ole myöskään minun vastuulla kasvattaa ja pitää puhutteluja näille naapurin lapsille. Eikö äidin pitäisi puhua näille ja jos ei sekään auta niin sitten äiti voisi ihan itse ottaa yhteyttä alan ammattilaisiin.

Vähän tuntuu että noiden äiti ei ymmärrä aivan tilanteen vakavuutta ja sitä mitä kohti hänen lapset ovat ajautumassa.
 
Sen sijaan että miettii mitä on kenenkin vastuulla, niin naapurijutuissa kannattais miettiä omia pitkäaikaishyötyjä. Uhrautua vähän ja kokeilla jos saisi aktiivisuudella useaksi vuodeksi paremmat oltavat.
 
Jep!
Minunko tässä pitäisi alistua naapurin lapsien tahdon mukaan elämään ja kestämään kaiken mitä ikinä keksivätkään toteuttaa.
Nämä siis todellakin ovat kaikkea muuta kuin viattomia lapsia.

Tuttavani tytär ennen ollut näiden lasten kaveri ja silloinkin tuo naapurin lapsi oli puhunut kuinka tappaa pikkuveljensä ja miten sen tekee yms.
Aivan käsittämättömiä lapsia todellakin.

Käsittääkseni ei ole myöskään minun vastuulla kasvattaa ja pitää puhutteluja näille naapurin lapsille. Eikö äidin pitäisi puhua näille ja jos ei sekään auta niin sitten äiti voisi ihan itse ottaa yhteyttä alan ammattilaisiin.

Vähän tuntuu että noiden äiti ei ymmärrä aivan tilanteen vakavuutta ja sitä mitä kohti hänen lapset ovat ajautumassa.
Kyllähän se ulkopuolisen "vastuulla" on tehdä lastensuojeluilmoitus, jos meno on sitä luokkaa, että äitikään ei enää voi asialle mitään. Selkeästi myös häiriköivät sinua ja elävät miten sattuu ilman vastuuta ja valvontaa, joten ei muuta kuin ilmoitusta kehiin. Sillä se saattaa rauhoittua, mutta eipä tuossa vaihtoehtoja ole, jos haittaa elämää. Meitä on moneen lähtöön ja valitettavasti kaikki ei vain välitä lapsiensa käytöksestä ja tekemisistä.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
272 562
Viestejä
4 705 202
Jäsenet
76 919
Uusin jäsen
Panu H

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom