Lisää jännää tuosta yläkerran naapurista. Mainitsin aikaisemmin kun asunnon ulko-ovi pitää aina paiskoa kiinni, niin samaa on tehtävä vessan ovella ajankohdasta riippumatta.
Sitten herään aina joskus klo 6:30 - 7:00 välillä siihen kun naapuri tulee joka aamu täysin samaan paikkaan tekemään jotain. Omaan korvaan se kuulostaa siltä, että hän tulee heilumaan lattiaan jaloilla niin että se aiheuttaa narinaäänen (rakenteet siis narisee tietyissä kohdissa kun kävelee). Eli painat toisella jalalla maahan, sitten toisella toiseen suuntaan. Tätä ääntä ja tanssia sellaiset 5min, sitten takas nukkumaan. Voihan se olla, että käy ruokkimassa jotain kultakalaa tai muuta lemmikkiä akvaariossa. Minä en muutakaan tuohon keksi hullunleimaa lukuun ottamatta.
Asiasta kumivasaraan. Kun kantapääkävely menee yli hilseen, en oo parempaakaan tapaa keksinyt kun lyödä nyrkillä seinään tai paukuttaa johonki sillonku vaan pauke yltyy siihen pisteeseen, että jo etätyöskentely häiriintyy. Tennispalloa kans mietin heittää kattoon.
PS: Mä oon asunut monessa kerrostalossa, ja nyt nykyisen kumppanin asunnossa kyllä kuuluu naapurien ääniä, mutta ne eivät tule lähellekään tätä.