Perkeleen naapurit.

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
401
Mä liityn taas mukaan tähän perkeleen naapurit keskusteluun... pienellä omakotitaloalueella asutaan, naapurin rouva ja ukko päättivä laittaa helvetin ruman ison ulkopyykkitelineensä suoraan meidän terassin ja olohuoneen ikkunanäkymän eteen. Toki vaikka heillä olisi ollut mahdollisuus laittaa vaikka tuo kyseinen teline johonkin muuhun nurkkaukseen tai kohtaa omalle pihallensa ni piti siltikin tuo v*tun teline asentaa meidän näkymän riesaksi ja aivan rajaan kiinni. Kiva katsella nyt, kun naapurin rouvat pyykit kuivuvat tuossa silmien edessä n. 15m päässä. Ei siinä, saavathan he tehdä tontillansa mitä haluaa, mutta tämä taas yksi ongelma näillä 1000 neliön tonteilla ja kun ei vielä kunnon suojaa pensaistakaan ole meille, että tuon ruman hökötyksen peittäisi. Tekisi mieli alkaa jotain kanan paskaa vilejelee rajalla oleville puskille, kun nyt saa haistella heidän pyykeistä lähteviä tuoksuja.

Olenkohan liian tiukkapipo? Mutta ärsyttää vain.
Toisaalta tuntuu kyllä aika perkeleelliseltä tuollainen terrasin sijoittelu joka katselee naapurin tontille noin selkeästi. Tietysti jos aitoja ei vielä ole niin onhan tuo. Mutta silti jos näkymät ovat naapurin tonttia niin...
 
Josef

Це політично коректна назва.
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 772
Siis onko naapurin kanssa edes keskusteltu sen helvetin ruman pyykkitelineen mahdollisesta siirtämisestä, vai ruvetaanko tässä heti sotaan miettimättä turhia? :D
No tämä.
 
Liittynyt
17.02.2018
Viestejä
615
Jospa sitä naapuria vitutti se terassi sinne niiden tonttia päin niin pisti ruman pyykkitelineen ja vanhat lakanat halvaksi näkösuojaksi?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
256
Mä liityn taas mukaan tähän perkeleen naapurit keskusteluun... pienellä omakotitaloalueella asutaan, naapurin rouva ja ukko päättivä laittaa helvetin ruman ison ulkopyykkitelineensä suoraan meidän terassin ja olohuoneen ikkunanäkymän eteen. Toki vaikka heillä olisi ollut mahdollisuus laittaa vaikka tuo kyseinen teline johonkin muuhun nurkkaukseen tai kohtaa omalle pihallensa ni piti siltikin tuo v*tun teline asentaa meidän näkymän riesaksi ja aivan rajaan kiinni. Kiva katsella nyt, kun naapurin rouvat pyykit kuivuvat tuossa silmien edessä n. 15m päässä. Ei siinä, saavathan he tehdä tontillansa mitä haluaa, mutta tämä taas yksi ongelma näillä 1000 neliön tonteilla ja kun ei vielä kunnon suojaa pensaistakaan ole meille, että tuon ruman hökötyksen peittäisi. Tekisi mieli alkaa jotain kanan paskaa vilejelee rajalla oleville puskille, kun nyt saa haistella heidän pyykeistä lähteviä tuoksuja.

Olenkohan liian tiukkapipo? Mutta ärsyttää vain.
Saisiko tästä pohjapiirustusta, niin voitaisi vähän arvioida tilannetta?
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 897

Osta "omakotitalo" postimerkki tontilla, valita kun naapuri laittaa jotain omalle tontille, kyllä, sä olet oikeassa ketjussa ja täysi idiootti jos edes kuvittelet että pyykkiteline oikeuttaa johonkin vastareaktioon :facepalm:
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 190
Mä liityn taas mukaan tähän perkeleen naapurit keskusteluun... pienellä omakotitaloalueella asutaan, naapurin rouva ja ukko päättivä laittaa helvetin ruman ison ulkopyykkitelineensä suoraan meidän terassin ja olohuoneen ikkunanäkymän eteen. Toki vaikka heillä olisi ollut mahdollisuus laittaa vaikka tuo kyseinen teline johonkin muuhun nurkkaukseen tai kohtaa omalle pihallensa ni piti siltikin tuo v*tun teline asentaa meidän näkymän riesaksi ja aivan rajaan kiinni. Kiva katsella nyt, kun naapurin rouvat pyykit kuivuvat tuossa silmien edessä n. 15m päässä. Ei siinä, saavathan he tehdä tontillansa mitä haluaa, mutta tämä taas yksi ongelma näillä 1000 neliön tonteilla ja kun ei vielä kunnon suojaa pensaistakaan ole meille, että tuon ruman hökötyksen peittäisi. Tekisi mieli alkaa jotain kanan paskaa vilejelee rajalla oleville puskille, kun nyt saa haistella heidän pyykeistä lähteviä tuoksuja.

Olenkohan liian tiukkapipo? Mutta ärsyttää vain.
15m rajalle on etelän mittakaavassa pitkä matka, etelässä on paljon 400m2 tontteja. Veikkaan, että naapurisi on laittanut
pyykinkuivaustelineen itseltään "piiloon" tonttinsa pohjoispuolelle.
Jos neuvottelutie ei käy, korjausehdotuksena osta tuijia eivät maksa paljon ja niistä saa vihreän ja tiiviin aidan muutamassa vuodessa eikä tarvitse naapuria katsella. Väliaikaisesti sitten jotain puutarhakeinuja yms. siihen eteen näkösuojaksi.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
655

"pyykinkuivaustelineen itseltään "piiloon" tonttinsa pohjoispuolelle." --> Tätä itsekin veikkaan. Tuijat olisi ihan jees, mutta nyt laitettu jo pidemmälle matkalle kasvamaan muuta pensasaitaa joka tosin on korkeudeltansa vasta ehkä 50cm. :rolleyes: Noh eikai tässä auta kun odotella viitisen vuotta, että ovat 2-2,5m korkeita, jolloin saisi suojaa heidän tontille päin. Neuvotella en ehkä viitsisi, koska kuitenkin heidän näkökulmastansa "naurettava" asia, eihän se heitä haittaa, kun ovat sen tuohon meidän silmien eteen tuoneet ja pyykit hipovat pensaisiin... Lähinnä vain v*tuttaa, että "pois omista silmistä muista välittämättä mentaliteetti". Eli juurikin, jos ei paikalla väliä, niin miksi eivät sitten oman ikkunansa ja terassin eteen tuota sijoittaneet? Kuitenkin koska varmaan itsekin pitävät tuota rumana tms. niin sitten toisen naapurin riesaksi kyseinen härpäke sijoitettu mahdollisimman kauan pois omasta näkymästä.

E: Ja joo postimerkkitontteja nämä, mutta sitä toivoisi, että vähän osattaisiin ottaa muitakin huomioon sen takia. Mikäli mielii yli 2000 neliön tontteja täältä suunnalta, niin saa äkkiä maksaa 150.000t€ ellei halua aivan maalle muuttaa.
 
Noinhan se usein menee pienillä tonteilla varsinkin, jos ovat tieheässä. "Toiselle kun kumarrat toiselle pyllistät".
Jonnekinhan ne ikävät asiat on sijoitettava.

Ainahan sitä voi yrittää tosiaan neuvotella, löytyisikö molempia tyydyttävä kompromissi.

En suosittele mitään vahingon tekoa. Vanhemmat ovat vastuussa lapsiensakin tekemistä vahingoista. Muutenkin suhteet naapuriin kannattaa pitää asiallisena. Vastatoimet aiheuttavat usein vastatoimia ja hetken päästä ollaan sellaisessa kierteessä, ettei ole ulospääsytietä helposti löydettävissä.
 
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
951
Nyt jäin kyllä hetkeksi aikaa monttu auki hämmästelemään tätä pyykkiteline-episodia. Naapurissa varmaan myös aika pieni tontti ja ei ole montaa vaihtoehtoa telineen sijoittelulle. Sinulle tuntuu olevan henkilökohtainen loukkaus, että naapuri laittaa telineen.

Toivottavasti tähän ketjuun avautuminen auttoi sen verran, ettet ala paskaa ja savua levittämään ympäristöön.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 041
Neuvotella en ehkä viitsisi, koska kuitenkin heidän näkökulmastansa "naurettava" asia, eihän se heitä haittaa
Jos se ei haittaa narsistia itseään, niin eihän se haittaa. Sama kuin paskoisi ovellesi tai polttaisi talosi. Ei häntä haittaa.

Nyt jäin kyllä hetkeksi aikaa monttu auki hämmästelemään tätä pyykkiteline-episodia. Naapurissa varmaan myös aika pieni tontti ja ei ole montaa vaihtoehtoa telineen sijoittelulle. Sinulle tuntuu olevan henkilökohtainen loukkaus, että naapuri laittaa telineen.
Ihmettelen sitä, että jonkun täytyy ylipäänsä kanahäkkitontilleen asentaa pyykkiteline. Eikö heillä ole varaa normaaliin kotipesulan konevarusteluun? En minäkään hiiligrillaa kerrostalossa.
 
Liittynyt
02.06.2019
Viestejä
328
Nyt jäin kyllä hetkeksi aikaa monttu auki hämmästelemään tätä pyykkiteline-episodia. Naapurissa varmaan myös aika pieni tontti ja ei ole montaa vaihtoehtoa telineen sijoittelulle. Sinulle tuntuu olevan henkilökohtainen loukkaus, että naapuri laittaa telineen.

Toivottavasti tähän ketjuun avautuminen auttoi sen verran, ettet ala paskaa ja savua levittämään ympäristöön.
Mutta kun pyykkiteline ei ollut hyvännäköinen. Me feel sad and angry
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 897
Jos se ei haittaa narsistia itseään, niin eihän se haittaa. Sama kuin paskoisi ovellesi tai polttaisi talosi. Ei häntä haittaa.

Ihmettelen sitä, että jonkun täytyy ylipäänsä kanahäkkitontilleen asentaa pyykkiteline. Eikö heillä ole varaa normaaliin kotipesulan konevarusteluun? En minäkään hiiligrillaa kerrostalossa.
Laki ei kiellä sitä telinettä, kerrostalossa ei saa grillata hiiligrillillä, siinä on iso ero.
 
Liittynyt
05.06.2018
Viestejä
406

Toki kerrostalossa saa grillata myös hiiligrillillä. Kertakäyttögrilli katsotaan avotuleksi ja sen käyttäminen on kielletty, mutta normaalilla hiilipallogrillillä voi parvekkeellaan ruokaa valmistaa.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 897
Toki kerrostalossa saa grillata myös hiiligrillillä. Kertakäyttögrilli katsotaan avotuleksi ja sen käyttäminen on kielletty, mutta normaalilla hiilipallogrillillä voi parvekkeellaan ruokaa valmistaa.
Kaikissa kerrostaloissa missä olen asunut on erikseen kielletty hiiligrillit.
 
Liittynyt
28.12.2019
Viestejä
2 751
Ei ole kyllä ikinä tullut mielen viereenkään, että jotakuta voisi harmittaa se, että omalla tontillaan pitää pyykkitelinettä :D Siis riippumatta tontin koosta. Entä jos siinä olisikin trampoliini? Tai vaikka pressuvaja? Se on ihan yhtä sallittua. Jos tämän tyyppiset asiat ahdistaa niin olisi ehkä pitänyt miettiä jokin syrjäisempi asuinkohde..
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
31.10.2018
Viestejä
369
Mutta sitä ei tarvise noudattaa koska se ei ole laki eikä sitä voi kieltää kuin paloviranomainen vaikka taloyhtiö kuinka nassuttaisi.
Paloturvallisuusmääräykset kieltää myös hiiligrillin käytön parvekkeella. Itse luulin että myös kaasugrilli olisi kielletty samasta syystä mutta näköjään kaasugrilli on sallittu mutta tehty hieman hankalaksi kaasun säilytyksen osalta. Pelkällä taloyhtiön järjestyssäännöllä grillaamista eli ruoan valmistamista ei voi ainakaan kovin helposti kieltää.

Ainakin tuossa jutussa puhutaan pelkästään parvekkeesta ja muutama vuosi sitten aihetta penkoessani jäin siihen uskoon että maantasaisella, edes osin kaiteettomalla terassilla/pihalla voisi grillata myös tulella kunhan paloturvallisuudesta huolehditaan eli etäisyys rakennukseen on riittävä jne.
 
Liittynyt
03.05.2018
Viestejä
3 169
Kannattaa tutustua ihan rakentamismääräyksiin. Pyykkiteline/paikka on oltava tontilla samoin se tellinki. Tuli vastaan kun uudelle talolle haettiin lupia ja mm. asemakaavakuvaa piirrettiin.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
655
Ei ole kyllä ikinä tullut mielen viereenkään, että jotakuta voisi harmittaa se, että omalla tontillaan pitää pyylkitelinettä :D Siis riippumatta tontin koosta. Entä jos siinä olisikin trampoliini.tai vaikka pressuvaja? Se on ihan yhtä sallittua. Jos tämän tyyppiset asiat ahdistaa niin olisi ehkä pitänyt miettiä jokin syrjäisempi asuinkohde..
Tämä. Lähinnä kyse oli omasta avautumisestani ja vitutuksestani tämän pienen asian suhteen, mikä iteäni ärsyttää. Jotain toista ei ehkä ärsyttäisi, mutta mua ärsyttää. Jos olisin aikoinaan saanut päättää mihin muutetaan, niin tontin koko olisi ollut vähintään 5000 neliötä, mutta kun vaimonkin mielipidettä piti kuunnella, niin täytyi muuttaa taajaamaan n. 1200 neliön tontille, jossa naapurit vieri vieressä ja heilläkin samankokoiset tontit.

Asiaa sivuuten niin toinen asia mikä ärsyttää tällä alueella (ei voi sanoa että perkeleen naapurit, mutta menköön nyt) on se, että aina kun tuohon pihalle meet, niin aina pitäisi jaksaa tyyliin naapureille selittää kaikki omat asiat. Muutenkin kun välillä saattaa vituttaa ja haluaisi olla esim. omissa oloissaan pihalla tai perheen kesken, niin sitten tulee joku naapurin ukko hymyssä suin kyselemään ja juttelemaan niitä näitä ja itse yrität teennäisesti esittää juuri sillä hetkellä sellaista, että "kiinnostaa tosi paljon". Toinen asia mitä täällä näkee on kilpavarustelu ja asioiden tekeminen. Teet jotakin, niin toinen naapuri alkaa tekemään samoja hommia, hankit jotakin, niin naapuri hankkii vastaavanlaisen. Ja tämä ei ole edes mikään vitsi. Tuntuu, että kaikki kyttäävät toisiansa ja toisten tekemisiä.

Rajapensaat tosiaan kasvaa tuossa ja kun katselin kuvia, niin noin 50cm vuodessa nuo kasvavat. Tosin ovat nyt juuri sen 50cm korkeita (viime keväänä istutettu) eli hyvällä tuurilla kolme vuotte, niin pihaa suojaisi pari mertriä korkeat tuuheat pensasaidat. Mieli tekisi rakentaa uusi talo jonnekin muualle, mutta rakennusmateriaalit ovat tällä hetkellä jäätävän isot.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 674
Paloturvallisuusmääräykset kieltää myös hiiligrillin käytön parvekkeella. Itse luulin että myös kaasugrilli olisi kielletty samasta syystä mutta näköjään kaasugrilli on sallittu mutta tehty hieman hankalaksi kaasun säilytyksen osalta. Pelkällä taloyhtiön järjestyssäännöllä grillaamista eli ruoan valmistamista ei voi ainakaan kovin helposti kieltää.

Ainakin tuossa jutussa puhutaan pelkästään parvekkeesta ja muutama vuosi sitten aihetta penkoessani jäin siihen uskoon että maantasaisella, edes osin kaiteettomalla terassilla/pihalla voisi grillata myös tulella kunhan paloturvallisuudesta huolehditaan eli etäisyys rakennukseen on riittävä jne.
Toi hiiligrillijuttu näköjään muuttunu sitten viimenäkymän.

Kaasugrillin käytössä taas ei ole mitään ihmeellistä ja kaasupulloa voi ihan hyvin pitää parvekkeella. Tuskin kovin monella on yli 11kg pulloa kuitenkaan. Ja taatusti parvekkeella on varjoisa nurkka jossa pulloa voi säilyttää. Ja vaikka olis suorassa auringonpaisteessa niin tommonen pullo ei kuitenkaan kovin hevillä jysähdä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 407
Asiaa sivuuten niin toinen asia mikä ärsyttää tällä alueella (ei voi sanoa että perkeleen naapurit, mutta menköön nyt) on se, että aina kun tuohon pihalle meet, niin aina pitäisi jaksaa tyyliin naapureille selittää kaikki omat asiat. Muutenkin kun välillä saattaa vituttaa ja haluaisi olla esim. omissa oloissaan pihalla tai perheen kesken, niin sitten tulee joku naapurin ukko hymyssä suin kyselemään ja juttelemaan niitä näitä ja itse yrität teennäisesti esittää juuri sillä hetkellä sellaista, että "kiinnostaa tosi paljon". Toinen asia mitä täällä näkee on kilpavarustelu ja asioiden tekeminen. Teet jotakin, niin toinen naapuri alkaa tekemään samoja hommia, hankit jotakin, niin naapuri hankkii vastaavanlaisen. Ja tämä ei ole edes mikään vitsi. Tuntuu, että kaikki kyttäävät toisiansa ja toisten tekemisiä.
Tämä. Mullakin on vaan 1 rajanaapuri ja se on tollanen kuta hyökkää paikalle jos on itse tontilla. Vuosien saatossa rivienvälistä kyllä antanut sille ymmärtää ettei musta saa kuin morjestetaan kun tavataan naapuria. Sitkeässä meinaan oli ne grillikutsut ja kaljan tarjoomiset. Ja mä en juuri muuta yhteistyötä kaipaisi kuin voitaisiin sopia kuinka korkea ja leveä aita tuohon väliin voitaisiin tehdä. Eikä sitä ole koskaan tehty... Enkä ihmettele kun pimentäisi ja pienentäisi hänen tonttiaan, nyt se tuntuu että jatkuisi mun puolelle.
 
Josef

Це політично коректна назва.
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 772
hankit jotakin, niin naapuri hankkii vastaavanlaisen.
No mut täähän on ihan normal, itseasiassa siitä voi repiä hauskuuttakin lainailemalla frendeiltä kalliita vehkeitä ja "unohtaa" mainita naapurille että ne on vaan lainassa. :sevil:
 
Liittynyt
19.06.2018
Viestejä
640
Nyt jäin kyllä hetkeksi aikaa monttu auki hämmästelemään tätä pyykkiteline-episodia. Naapurissa varmaan myös aika pieni tontti ja ei ole montaa vaihtoehtoa telineen sijoittelulle. Sinulle tuntuu olevan henkilökohtainen loukkaus, että naapuri laittaa telineen.

Toivottavasti tähän ketjuun avautuminen auttoi sen verran, ettet ala paskaa ja savua levittämään ympäristöön.
Savustuspönttö on ihan ok pitää omakotitalon tontilla. En ainakaan ole kuullut että olisi erikseen kielletty. Mun mielestä jos naapurilla on savustupönttö niin savukalan tuoksu on ihan ok..
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
Kannattaa tutustua ihan rakentamismääräyksiin. Pyykkiteline/paikka on oltava tontilla samoin se tellinki. Tuli vastaan kun uudelle talolle haettiin lupia ja mm. asemakaavakuvaa piirrettiin.
Kannattaa tosiaan tutustua, niin ei tarvitse perkelöityä kun kuvittelee naapurin pyykkitelineen rikkovan jotain määräyksiä. Joillakin kunnilla on ihmeellinen tapa vaatia ties mitä suunnitelmissa, mutta mitään lainvoimaa ei sellaisilla vaatimuksilla ole. Asemakaavakuvassa pitää rakentamista koskevien suunnitelmista ja selvityksistä annetun asetuksen mukaan "tarvittaessa" näkyä "pihajärjestelyt". Pyykkiteline ei missään nimessä ole pakollinen, sellaisen paikan merkitsemiselle ei ole mitään suunnittelutarvetta, jonka perusteella sitä voitaisiin omakotitalon asemakaavapiirrustuksessa vaatia, eikä pyykkitelineen asentamatta jättäminen tai asentaminen ihan tasan just siihen kohtaan mihin sattuu huvittamaan riko mitään rakennusmääräyksiä.
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 491
Menee vähän OT mutta kun noita pihajärjestelyjä katsoo ainakin omassa kaupungissa uusien talojen kohdalla yksi asia pistää silmään..

Määrääkö kaupungit autotallin/autokatoksen suunnan? Käytännössä jokaisessa uudehkossa talossa talli/katos on tien suuntaisesti.. Eli pihaan ajaessa pitää tehdä 90 asteen käännös jotta saa auton katokseen.. Eikö olisi helpompaa jos talliin/katokseen pääsee ajamaan suoraan tieltä ilman koukkausta. Vie varsinkin pienemmiltä tonteilta turhaa tilaa ajoväylälle.

Muutenkin talojen sijoitus tonteille on välillä hyvinkin mielenkiintoinen.. Tuntuu että niiden kulkuneuvojen väylät ovat tärkeämpiä kuin hyvät terassit ja oleskelualueet.. Tai sitten ei yhtään mietitä miten se talokirjan unelmien talo edes sopii koko tontille..
 
Liittynyt
07.09.2018
Viestejä
1 226
Asiaa sivuuten niin toinen asia mikä ärsyttää tällä alueella (ei voi sanoa että perkeleen naapurit, mutta menköön nyt) on se, että aina kun tuohon pihalle meet, niin aina pitäisi jaksaa tyyliin naapureille selittää kaikki omat asiat. Muutenkin kun välillä saattaa vituttaa ja haluaisi olla esim. omissa oloissaan pihalla tai perheen kesken, niin sitten tulee joku naapurin ukko hymyssä suin kyselemään ja juttelemaan niitä näitä ja itse yrität teennäisesti esittää juuri sillä hetkellä sellaista, että "kiinnostaa tosi paljon".
Tämä. Mullakin on vaan 1 rajanaapuri ja se on tollanen kuta hyökkää paikalle jos on itse tontilla. Vuosien saatossa rivienvälistä kyllä antanut sille ymmärtää ettei musta saa kuin morjestetaan kun tavataan naapuria. Sitkeässä meinaan oli ne grillikutsut ja kaljan tarjoomiset. Ja mä en juuri muuta yhteistyötä kaipaisi kuin voitaisiin sopia kuinka korkea ja leveä aita tuohon väliin voitaisiin tehdä. Eikä sitä ole koskaan tehty... Enkä ihmettele kun pimentäisi ja pienentäisi hänen tonttiaan, nyt se tuntuu että jatkuisi mun puolelle.
Tämähän se itseäkin rasittaa näissä pienissä taajamatonteissa. Itselle riittäisi kun naapurin nähdessä kättä heilauttaa tms. että on huomattu/huomioitu, mutta lähes aina on sen naapurin tungettava juttusille vaikka olisi vain roskapussia viemässä.
 
Tähän toimii se kun näkee naapurin niin morjestaa ja heilauttaa kättä, mutta jatkaa tekemistä eikä ole kuulevinaan jos se huutelee sieltä kauempaa jotain tai ei jatka sinne suuntaan tuijotelua. Kyllä ne vuosien saatossa sitten oppii tavoille, ehkä. 4 muuta taloa mitkä tossa ympärillä, mutta ei yhteistä rajaa niin on juuri tälläsiä, että morjestetaan, mutta ei mitään turhaa sosialisointia. Tohon rajan taakse sitten eksy tollanen sosiaalista läheisyyttä kaipaava. Mulla on siinä yks mätä klapikasakin ihan rajalla ja odotan vaan, että tulisi ulisemaan siitä niin polkaisisin raja-aita puheet liikkeelle. Perhana kun tuli oltua silloin muuttaessa 10v sitten sen verran köyhä että oli vaan parempi ettei tarvinnut alkaa aitaan pistää rahaa.
Onneksi terassi on 30m päässä rajalta ja toiseen suuntaan eikä sieltä ole näköyhteyttä naapurin tontille. Silti äijjä on tullut sinne höpöttelemään kun aamukahvilla ollut. Varmaan haistoi kahvin tai jotain...
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
518
Piti ihan googlettaa rakennuslupa ja pyykinkuivausteline, sain yhdeksi linkiksi - vähemmän yllättäen - vauva.fi:stä ketjun vuodelta 2013 HULLU NAAPURI (aloitin tuon oudoin valitus ketjun) . Aloitusviesti (boldaus minun):

En viitsinyt siihen kirjoittaa kun kaikilla on niin hyviä juttuja mutta siis tilanne on se että naapurin rouva kävi aamupäivällä valittamassa kuivaustelineen sijainnista joka pilaa heidän terassi näkymän.
Jokin aika sitten ukko karjui pyykkiä viedessäni että "älä saatana laita niitä sinne" Tässä vaiheessa mua alkoi todella ottaa aivoon mutta en sanonut mitään vaan ripustin pyykit.
Nyt he kävivät molemmat valittamassa ja pyysivät siirtämään telinettä ennen kuin ryhtyvät toiminpiteisiin. Kysyin että mihin toimenpiteisiin niin sanoivat ettei kannata kokeilla tai näet sitten.
Minusta tuo oli jo uhkailua, soitin miehelle joka lupaisi asentaa kameran kuvaamaan naapurin puoleista rajaa ja telinettä.. missä vaiheessa kannattaisi soittaa poliisille?
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 190
Tämä. Mullakin on vaan 1 rajanaapuri ja se on tollanen kuta hyökkää paikalle jos on itse tontilla. Vuosien saatossa rivienvälistä kyllä antanut sille ymmärtää ettei musta saa kuin morjestetaan kun tavataan naapuria. Sitkeässä meinaan oli ne grillikutsut ja kaljan tarjoomiset. Ja mä en juuri muuta yhteistyötä kaipaisi kuin voitaisiin sopia kuinka korkea ja leveä aita tuohon väliin voitaisiin tehdä. Eikä sitä ole koskaan tehty... Enkä ihmettele kun pimentäisi ja pienentäisi hänen tonttiaan, nyt se tuntuu että jatkuisi mun puolelle.
Voit rakentaa siihen rajasi läheisyyteen esim 1.2m korkean aidan kunhan pystyt sen omalta puoleltasi huoltamaan ja tekemään.
Esim. vihreätä verkkoaitaa, ei ole kovin kallis ja nopea tehdä. Noi pinnoitetut verkot ovat vielä pitkäikäisiä. Rajalle laitettaessa tarvitset naapurin luvan. Eiköhän naapurisi pysy sen jälkeen paremmin puolleellaan.
Tämä. Lähinnä kyse oli omasta avautumisestani ja vitutuksestani tämän pienen asian suhteen, mikä iteäni ärsyttää. Jotain toista ei ehkä ärsyttäisi, mutta mua ärsyttää. Jos olisin aikoinaan saanut päättää mihin muutetaan, niin tontin koko olisi ollut vähintään 5000 neliötä, mutta kun vaimonkin mielipidettä piti kuunnella, niin täytyi muuttaa taajaamaan n. 1200 neliön tontille, jossa naapurit vieri vieressä ja heilläkin samankokoiset tontit.
Niinpä jo puolisonkin kanssa joutuu joskus vääntämään, eipä ihme jos joskus naanpureidenkin.
Asiaa sivuuten niin toinen asia mikä ärsyttää tällä alueella (ei voi sanoa että perkeleen naapurit, mutta menköön nyt) on se, että aina kun tuohon pihalle meet, niin aina pitäisi jaksaa tyyliin naapureille selittää kaikki omat asiat. Muutenkin kun välillä saattaa vituttaa ja haluaisi olla esim. omissa oloissaan pihalla tai perheen kesken, niin sitten tulee joku naapurin ukko hymyssä suin kyselemään ja juttelemaan niitä näitä ja itse yrität teennäisesti esittää juuri sillä hetkellä sellaista, että "kiinnostaa tosi paljon".
Ainahan sitä voi sanoa, että on kiirettä yms. ja poistuu palaa sitten hetken päästä. Muutaman kerran kun tuon teet. Pääset katekoriaan "myrtsi naapuri jätän hänet omiin oloihinsa" :)
Toinen asia mitä täällä näkee on kilpavarustelu ja asioiden tekeminen. Teet jotakin, niin toinen naapuri alkaa tekemään samoja hommia, hankit jotakin, niin naapuri hankkii vastaavanlaisen. Ja tämä ei ole edes mikään vitsi. Tuntuu, että kaikki kyttäävät toisiansa ja toisten tekemisiä.
Sehän kuuluu asiaan, että OK alueilla seurataan naapureiden hankintoja. Ostat Teslan niin joudun vaan kateellisena toteamaan, ettei ole varaa :)
Jos tekemisillä tarkoitit esim nurmikon leikkuuta niin pidän ihan hyvänä, että metelöidään samaan aikaan.
Rajapensaat tosiaan kasvaa tuossa ja kun katselin kuvia, niin noin 50cm vuodessa nuo kasvavat. Tosin ovat nyt juuri sen 50cm korkeita (viime keväänä istutettu) eli hyvällä tuurilla kolme vuotte, niin pihaa suojaisi pari mertriä korkeat tuuheat pensasaidat. Mieli tekisi rakentaa uusi talo jonnekin muualle, mutta rakennusmateriaalit ovat tällä hetkellä jäätävän isot.
Kyllähän ne pensaat jo tänäkin vuonna osan siitä pyykkitelineestä peittävät ja jossain vaiheessa sitä ei enää juuri muuten huomaakaan kuin, kun/jos pyykit lepattavat.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 647
Voit rakentaa siihen rajasi läheisyyteen esim 1.2m korkean aidan kunhan pystyt sen omalta puoleltasi huoltamaan ja tekemään.
Esim. vihreätä verkkoaitaa, ei ole kovin kallis ja nopea tehdä. Noi pinnoitetut verkot ovat vielä pitkäikäisiä. Rajalle laitettaessa tarvitset naapurin luvan. Eiköhän naapurisi pysy sen jälkeen paremmin puolleellaan.
Siis mitä, naapurin lupa johonkin verkkoaitaan?

Sen ymmärrän että jotain pensasaitaa kun laittaa, niin se pitää hoitaa myös naapurin puolelta. Itsellä niin että toisen naapurin kanssa sovittu että kumpikin hoitaa oman puolensa aidasta. Edellisen toisen puolen naapuri ei orapihlajaansa hoitanut mitenkään, ja itse napsin siitä pahimmat pois omalta puolelta. Tosin aita on pääosin kuollut, se mikä on vielä hengissä muistuttaa lähinnä puuta eikä aitaa...
 
Kyllä jos laitat sen rajalle, naapuri joutuu maksamaan puolet, jos luvan antaa ettekä muuta todistettavasti sovi.
Omalle puolellesi voit sen naapurilta kysymättä laittaa em. ehdoin. Keskenään voitte sopia lähes mitä haluatte. Aita se on harvakin aita ja kauneus ja rumuus on aina "katsojan silmissä"
 
Tuo olikin uutta tietoa. Verkkoaidan olin laittanut tarkoituksella hieman omalle puolelle - siksi ettei vahingossakaan menisi naapurin tontille. Enkä tuosta maksupuolestakaan ollut tietoinen. Mutta eipä näistä ole ikinä naapureiden kanssa tarvinut vääntää.

Toisenpuolen naapurin kanssa vielä kanaverkolla tiivistettiin verkkoaitaa, hänellä oli ylimääräistä kanaverkkoa ja tolpan pätkiä - ne sitten yhdessä laitettiin mun puolelle :) Ettei koirat yritä verkkoaidasta läpi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 407
Voit rakentaa siihen rajasi läheisyyteen esim 1.2m korkean aidan kunhan pystyt sen omalta puoleltasi huoltamaan ja tekemään.
Esim. vihreätä verkkoaitaa, ei ole kovin kallis ja nopea tehdä. Noi pinnoitetut verkot ovat vielä pitkäikäisiä. Rajalle laitettaessa tarvitset naapurin luvan. Eiköhän naapurisi pysy sen jälkeen paremmin puolleellaan.
Kyllä se nykyään pysyy. Tarpeeksi kauan kun kieltäytyy kaikesta tai sanoo, että kattellaan toiste menee se jääräpäisemmällekkin ihmiselle perille. Harvemmin enää eksyy sieltä kun ennen oli enempi sääntö kuin poikkeus jos jotain askartelin paskartelin niin sieltä tultiin: "ai sää teet sen tollai". Eläköitynyt raksaäijjä ja itse sunnuntaipaskartelija niin sieltä sai aina hyviä vinkkejä tyyliin: "Että miksi käytän paineilmakäyttöistä runkonaulainta, enkä kaasupartruunalla varustettua (joo mä varmaan ostan sellasen)" yms. Ei oo enää hetkeen tullut vaikka paskarrellut pihalla.

Rajalla myös pitäisi olla aita. Se on joskus kaivettu pois... Naapurisovun takia en siihen sellaista härkäpäisesti aja kun se varjostaisi heidän tonttia.
 
Liittynyt
28.12.2019
Viestejä
2 751
Pienet on murheet jos naapurin pyykkiteline häiritsee. Niitä oikeasti vittumaisiakin naapureita on olemassa.
Word. Ja jotenkin surullista lukea näitä viimeaikaisia kommentteja tyypeistä, joita ahdistaa jos naapuri tulee juttelemaan, tarjoaa joskus olutta tai ruokaa jne. Itse lähinnä haaveilen että olisi tuonkaltaisia mukavia ja sosiaalisia naapureita, toisin kuin juuri näitä SupiSuomalaisella asenteella olevia örrimöykkyjä, joita tässä pari aiempaa kommentoijaa tuntuu itse edustavan.
 
Mun mielestä on surullisempaa, että löytyy ihmisiä joilla on tietyllä tapaa mustavalkoinen maailmankuva eivätkä ymmärrä ettei kaikkien tarvitse mahtua samaan muottiin.

Suurin osa extoverteistäkin on fiksuja ihmisiä ja osaa lukea sosiaalisia tilanteita ja ymmärtää hyvin pian ettei toista kiinnosta ja jättää siihen.

Ensimmäisen maailman ongelmia tosiaan... eipä tämä itselleni niin iso asia ole. Jos olisi niin olisin sen aidan laittanut jo vuosia sitten. Kunhan vaan symppasin kommentaattoria täältä kun koki ettei aina jaksaisi viihdyttää nappuria joka ei taas osaa lukea peliä ettei toista kiinnosta.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
430
Word. Ja jotenkin surullista lukea näitä viimeaikaisia kommentteja tyypeistä, joita ahdistaa jos naapuri tulee juttelemaan, tarjoaa joskus olutta tai ruokaa jne. Itse lähinnä haaveilen että olisi tuonkaltaisia mukavia ja sosiaalisia naapureita, toisin kuin juuri näitä SupiSuomalaisella asenteella olevia örrimöykkyjä, joita tässä pari aiempaa kommentoijaa tuntuu itse edustavan.
Minä en ainakaan arvosta sitä, että naapuri tulisi minun pihalleni juttelemaan. Olen introvertti. Lievä ADHD, jonka johdosta en myöskään kuuntele, kun joku minulle puhuu vaikka siltä näyttäisikin. Ehei, mietin samaan aikaan 10 eri asiaa. Kyse ei ole siitä, että olisin kuvailemasi supisuomalainen örrimöykky, vaan siitä että en saa mitään hyötyä itselleni toisen tuntemattoman ihmisen kanssa juttelemisesta. Se on minun ajastani pois. Ajasta, jota vietän omalla pihallani. En mene omalle pihalleni etsimään juttuseuraa tuntemattomilta. Pärjään loistavasti ilman tällaista turhanpäiväistä small talkkia. Minulle ei tarvitse puhua mistään, tai tarjota ruokaa. Minulta löytyy ruokaa kotoa.

Asun kyllä syrjässä, mutta muutama naapuri löytyy. Täällä kaikki elävät omaa elämäänsä, eikä kenelläkään tulisi mieleenkään mennä toisen tontille höpöttämään jotain joutavaa. Autolla ohi ajaessa korkeintaan käsi nousee. Ymmärrän jos muuttaessa tervehditään, mutta kaikki muu menee ymmärryksen yli. Jos naapurilla on niin kova tarve päästä sosiaaliseen kanssakäymiseen, on tarjolla monimuotoisia vaihtoehtoja jossa tällaista tarvetta pääsee purkamaan muiden samanhenkisten kanssa. En minä ravintolassakaan istu toisen seurueen pöytään puhumaan politiikasta, autoista, tai tarjoamaan suupalaa omalta lautaseltani. Tällaisen toisen pihalle tunkeutumisen vielä ymmärtäisi jos kyseessä olisi tuttu joka asuu naapurissa, mutta naapurit eivät ainakaan kuulu minulla sellaiseen kastiin, jotka olisivat elämässäni vaikuttavaa sisältöä. He eivät ole minulle mitään. Kumma juttu, että meitä on moneen muottiin.
 
Liittynyt
15.02.2017
Viestejä
494
Word. Ja jotenkin surullista lukea näitä viimeaikaisia kommentteja tyypeistä, joita ahdistaa jos naapuri tulee juttelemaan, tarjoaa joskus olutta tai ruokaa jne. Itse lähinnä haaveilen että olisi tuonkaltaisia mukavia ja sosiaalisia naapureita, toisin kuin juuri näitä SupiSuomalaisella asenteella olevia örrimöykkyjä, joita tässä pari aiempaa kommentoijaa tuntuu itse edustavan.

Ei kannata "paskoa omaan pesään". Itse olen huomannutettä jos käy sosialisoimaan naapureiden kanssa niin tulee helposti vedetyksi mukaan kaikkiin niiden omiin keskenäisiin draamoihin vaikka yrittäisi pysyä neutraalina.
 
Liittynyt
05.06.2018
Viestejä
406
Paloturvallisuusmääräykset kieltää myös hiiligrillin käytön parvekkeella. Itse luulin että myös kaasugrilli olisi kielletty samasta syystä mutta näköjään kaasugrilli on sallittu mutta tehty hieman hankalaksi kaasun säilytyksen osalta. Pelkällä taloyhtiön järjestyssäännöllä grillaamista eli ruoan valmistamista ei voi ainakaan kovin helposti kieltää.

Ainakin tuossa jutussa puhutaan pelkästään parvekkeesta ja muutama vuosi sitten aihetta penkoessani jäin siihen uskoon että maantasaisella, edes osin kaiteettomalla terassilla/pihalla voisi grillata myös tulella kunhan paloturvallisuudesta huolehditaan eli etäisyys rakennukseen on riittävä jne.
Tuossa Realia-isännöinnin kirjoitelmassa rinnastetaan virheellisesti sekä tavanomainen hiiligrilli, että kertakäyttögrilli avotuleen, jonka käyttäminen parvekkeella on kielletty. Mutta hiiligrilli ei ole avotuli, kun taas kertakäyttöinen grilli on. Se, että jossain vehkeessä on avoimena liekki ei tee siitä avotulta. Isännöitsijätoimisto mielellään ohjeistaa grillailemaan mahdollisimman vähän parvekkeella jo siitäkin syystä, että grillailu usein johtaa valitteluun isännöitsijälle ja siis lisätyötä.

Kaikki mikä netissä lukee, ei aina pidä paikkaansa.

Iltalehti: Vain kertakäyttögrilli on kielletty parvekkeella
 
Liittynyt
10.07.2017
Viestejä
2 162
Itse olen huomannutettä jos käy sosialisoimaan naapureiden kanssa niin tulee helposti vedetyksi mukaan kaikkiin niiden omiin keskenäisiin draamoihin vaikka yrittäisi pysyä neutraalina.
Joskus taas voi käydä toisinpäin.
Kerran kahvittelin silloisen naapurin rouvan kanssa heidän pihaterassillaan. Hänellä oli kesäinen mekko todella avoimella kaula-aukolla ja melkoisen isot keuhkot.

No katse siinä saattoi välillä harhailla silmien alapuolelle ja ilmeisesti se ei jäänyt huomaamatta. Kahvin loppupuolella sitten rouva nosti todella hitaasti jalat toiselle puolelle ristiin, niin että ei todellakaan jäänyt epäselväksi, että oliko pikkuhousuja jalassa ja että oliko "puutarha hoidettu".

Sitten hän kysyi, että haluatko tulla sisälle ottamaan vielä jotain muuta, esim. juotavaa.

Istuin aivan korvat punaisena siinä, kiitin kahvista ja lähdin kotiin.

On tullut mietittyä tuhansia kertoja tuota tapahtumaa ja tyhmyyttäni kun ei tullut mentyä. Kyllä harmittaa vieläkin.
 
Toi olis ollut se viimeinen paikka suostua vaikka kuinka panettaisi.. Naisille iskee noista usein morkkis tai sopivan perheriidan kohdalla aukoo ukolleen päätä ja siinä ollaankin kun naapurin ukko kuulee että kävit sen eukkoa panemassa..
 
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
521
Näinhän se on ja silläpä sitä päätöstä on tullut kerta toisensa jälkeen itselleen perusteltua. :D
Mutta kumma juttu vaan, kun se piru olkapäällä niin kovasti muistuttelee, että miksi et mennyt hölmö.
No olisiko vaikka se naapurisopu? Eiköhän niitä halukkaita rouvia löydy tarvittaessa vaikkapa lähikapakoistakin tjms. Hyvä päätös, jonka katumista ei kyllä tarvitse harmitella.
Teon seuraukset olisi ollut kaikille helvettiä ja tuskin sen arvoisia. Sen perhe äijineen, vaimosi/perheesi..
 
Liittynyt
06.01.2022
Viestejä
943
Itse olen kantapään kautta saanut huomata, että eukot eivät pysty pitämään lupauksiaan vaitiolosta.
Kaikki toimii hyvin (alapää aukeaa, kun tekee mieli fuck buddyna), kunnes ne ottaa ja rakastuu johonkin vesseliin. Sitten siinä rakkauden kiimassa pitää kaikki hoidot kertoa (tätä en ole koskaan ymmärtänyt. En ole myöskään koskaan kysynyt, kun miksi se minulle kuuluisi, mitä naiseni on ennen minua tehnyt?) "Mutta, kun me aloitetaan puhtaalta pöydältä ja ollaan rehellisiä" Ei vittu mitä skeidaa. Kun minä tyrkkäsin pensselin sisään, minulle vakuutettiin, että tämä jää meidän väliseksi. Tohon vielä päälle, että se jolle on kerrottu olisi naapuri ja joutuisi se naapurin Jaska katselemaan sinua pihalla ja ajattelemaan, että tuo paskiainen sai Pirkon ulvomaan kuuta ja kusemaan allensa, kun se tuli. Ei työkavereita, ei sukulaisia (ja tarkoitan niitä sukuun naituja), ei naapureita. Jos käy ohraisesti, on hyvä olla hajurako, sanon minä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 562
Viestejä
4 166 508
Jäsenet
70 423
Uusin jäsen
ngocminh247

Hinta.fi

Ylös Bottom