Pelihiiret

Tuo on kaikkien mekaanisten kulma-antureiden ominaisuus ennemmin tai myöhemmin. Jos kolvi pysyy kädessä niin uusiminen on yksittäisten eurojen homma.
 
Onko muilla ollut ongelmia Logitechin Pro Wireless hiiren rullan kanssa?
Tekee sitä, että esimerkiksi sivustolla alaspäin rullatessa toisinaan rulla ei reagoi ja toisinaan hypähtääkin naksun ylöspäin, vaikka skrollaisi alaspäin.
Ihan samasta syystä alkoi vituttamaan ko. rotta. Saisivat valmistajat paremmin mainostaa missä on optiset dekooderit niin sais suoraan karsia mekaanisilla olevat pois ostoslistalta.
 
Onko langallinen hiiri nykyaikana enää todellinen vaihtoehto?
Razer DeathAdder Chroman sensori heitti kuolleet joutsenet, joten harkinnassa jotain yhtä hyvin kätösiin istuvaa rottaa, joka ei maksa hunajaa mutta kestää kovakouraistakin käyttöä vuosia.
 
Onko langallinen hiiri nykyaikana enää todellinen vaihtoehto?

On tietysti, miksi ei olisi?
Itsellä käytössä nyt (vielä) pääkoneessa Logitech G500s mikä on ostettu "28 October 2013" ja maksoi 41,33£ brittien amazonista ja tuo on päivittäisessä käytössä eli on todellakin vaihtoehto ja kestää käyttöä vuosia (päälle 10 vuotta ja ei ongelmaa). Vielä hieman rakenteilla olevassa AM5 koneessa on nyt käytössä 2017 tilattu mutta vasta 2024 joulukuussa käyttöön otettu Logitech G502 Spectrum hiiri...

Ongelmaksi varmaan tulee se että kun ensin löydät sen hiiren mikä on kestänyt käyttöä sen 10+ vuotta sitä ei enää tahdo saada mistään ostettua.. Ainakaan uutena.

Toki saatan olla väärässä ja joku tulee kertomaan miten hänen oma langaton hiirensä on kestänyt päälle tuplasti (eli 24 vuotta+) käyttöä ja minun langallinen hiireni on siihen verrattuna surkea mutta eipä tuo haittane... Tuo alle 50€ maksanut hiiri on kuitenkin vuosihinnaltaan ollut todella edullinen ja kestää vielä pitkään käytössä. Koska ei pattereita / akkua tms. myös toimintavarma.
 
on langallinen on hyvä jatkossakin olla tuskin poistuu koskaan??. Painoa vähemmän koska ei ole akkua. Pienellä akulla tehty langaton toki voi olla todella kevyt kuten Glorious Model I 2. Saa olla lataamassa vähän väliä ja elinkaarikin siten lyhyt.

jahka saan hiomakoneen alan jyrsimään logitech g502 x josko siitä saisi esim +10g painoa veks reijittämällä laiteen kuoret. Glorious on itselleni ehdoton valinta keveyden puolesta.
 
modaajat minkälaisian hiirentassuja/jalkoja voi suositella? isoja paloja vai ihan pieniä pyöreitä? materiaali? Onko iso muutos.
Ihan mutu vailla käytäntöä oletan pienet pyöreät tassut vois olla kevyenä liukkaimmat ja helpoimmat asentaa kun sopii kaikille hiireille koon puolesta.
 
noissa "doteissa" hyvät ja huonot puolet. Tosiaan menee oikeastaan jokaiseen malliin ja liikkuu liukkaammin. Huonona puolena se, että kangasmatoissa saattaa upota mattoon ja hiiren pohja tämän vuoksi raapimaan hiirimaton pintaan. Itse aina suosinut noita mallikohtaisia

IMG_20241225_150048513.jpg
 
modaajat minkälaisian hiirentassuja/jalkoja voi suositella? isoja paloja vai ihan pieniä pyöreitä? materiaali? Onko iso muutos.
Ihan mutu vailla käytäntöä oletan pienet pyöreät tassut vois olla kevyenä liukkaimmat ja helpoimmat asentaa kun sopii kaikille hiireille koon puolesta.
Ite tykästyny Lepixin keraamisiin nappuloihin. Kestää isältä pojalle ja liukua riittää. :thumbsup: Ei varmaan kaikkien makuun, mutta ei kai mikään ole? :D
 
Onko täällä kokemuksia Logitechin G502 X Plus hiirestä? Tällä hetkellä käytössä G502 Hero ja sille oisin etsimässä langatonta korvaajaa.
 
Nyt alkaa mennä hermot lopullisesti tämän Viper 8kHz:n rullan kanssa. Koko ja paino ovat olleet ihanteellisisä (kämmenote). Napit ovat olleet juuri sopivan jäykät, ettei tule virhepainalluksia tai sormien väsymistä. Nappien määrä + hypershift on ollut jees. Mutta... tuo rulla on syvältä (noh, softa myös, mutta onneksi sitä ei tarvitse kun on säädöt tehty). Scrollaus toimii nyt miten sattuu ja muutenkin mennyt ärsyttävän lötköksi.

Mitä vastaavia vaihtoehtoja olisi? Näyttäisi ainakin koon puolesta Glorious Model O 2 olevan lähellä. Hypershiftiä vastaavaa ominaisuuta ei taida olla, mutta sentään on tuo yksi nappula päällä. Sisäinen muisti pitäisi olla ja napit pitäisi pystä määrittelemänä uusiksi (ja niiden pitäisi toimia ilman softaa).
 
Onko muilla ollut Logitech G Pro X Superlight 2:n kanssa ongelmia maalin kuoriutumisen kanssa? Huomasin tuossa että tosta peukalon kohdalta on pieni määrä lähtenyt ja epäilemättä laajenee tuosta. Ei nyt mikään merkittävä ongelma, mutta vähän herättää epäilyksiä kestävyydestä kun edellinen perus G Pro oli 2019 asti käytössä ilman vastaavia ongelmia ja tää uusi hiiri tuli viime kesänä taloon.
 
Nyt alkaa mennä hermot lopullisesti tämän Viper 8kHz:n rullan kanssa. Koko ja paino ovat olleet ihanteellisisä (kämmenote). Napit ovat olleet juuri sopivan jäykät, ettei tule virhepainalluksia tai sormien väsymistä. Nappien määrä + hypershift on ollut jees. Mutta... tuo rulla on syvältä (noh, softa myös, mutta onneksi sitä ei tarvitse kun on säädöt tehty). Scrollaus toimii nyt miten sattuu ja muutenkin mennyt ärsyttävän lötköksi.

Mitä vastaavia vaihtoehtoja olisi? Näyttäisi ainakin koon puolesta Glorious Model O 2 olevan lähellä. Hypershiftiä vastaavaa ominaisuuta ei taida olla, mutta sentään on tuo yksi nappula päällä. Sisäinen muisti pitäisi olla ja napit pitäisi pystä määrittelemänä uusiksi (ja niiden pitäisi toimia ilman softaa).

Ei ole O 2 mallista omaa kokemusta, mutta ainakin originaali Model O toimi juuri noin.

Gloriouksen kamppeissa on vaan softa sitten ihan tuurissaan, jos konffaus tapahtuu uudemman Core 2.x softan kautta niin kaikenlaisia bugeja voi tulla vastaan.

Vanhempi Core 1.x oli varmempi ja vielä varmempi on, jos hiirelle on oma softa, mutta näin taisi olla vain ekan sukupolven laitteilla.
 
Logitech Pro X Superlight 2 DEX kokeiltu, verrokkina Logitech G403 Hero.
+Kevyt.
+Miellyttävämpi muotoilu kuin perus Pro X.
+Langaton 1000Hz akunkesto ohjelmiston mukaan 100h.
-Muoto ei sovi hyvin minulle eikä todellakaan toimi G403/G703 korvaajana.
-Liukas pinnoite, suorastaan vaatii mukana tulleen grippiteipin käyttöä.
-Sivunäppäimet pienet ja liian kaukana. Ehkä myös vähän löysät, mutta en kokenut ongelmaksi.
-Ohuet tassut, hiiri raapii helposti hiirimattoa kallistamalla nostaessa.
-Päänäppäimet todella äänekkäät.
-Kallis jopa alennushinnalla.

Pulsar X3 olisi kiinnostava kokeilla, mutta siinäkin on selvästi jätetty muutama G403:n hyvä ominaisuus kopioimatta:
-Päänäppäimet ovat samassa tasossa ergonomisen korkeuseron sijaan.
-Ulkoreunan profiili on suorempi antaen huonomman otteen pikkurillillä.
-Pienemmät peukalonapit.

Roccat Kone -sarjan hiiret olivat aikanaan minulle parhaita suurta painoaan (115g!) lukuunottamatta. G403 on jo vähemmän miellyttävä pääasiassa paljon pienemmän nimettömän sormihyllyn takia. Koneesta sai myös paremman otteen peukalolla kiitos syvän kuopan. Molemmissa saa peukalonappia painettua kätevästi otetta muuttamatta peukaloa vain kallistamalla.

Vaikka uusia hiirimalleja tulee jatkuvasti, ergonomisia pelihiiriä pystymmälle otteelle on todella kehnosti tarjolla ja useimmista niistä puuttuu mahdollisuus pitää nimetöntä hiiren päällä. En ymmärrä, miksei Logitech voinut vaan tehdä G703 Superlightia ja katsoa kun se myy kuin häkä.
 
G502 Heron johto alkaa näyttää antautumisen merkkejä (pätkimistä). No, kestihän tuo kaksi ja puoli vuotta.

Onko suosituksia seuraajaksi? Langallinen voisi olla seuraavakin ja vähintään DPI-valinta pitää löytyä. Käsi keskikokoa tai vähän isompi.
 
Itellä vaihtu G502 Mad Catzin R.A.T. 8+ ADV:hen ja oli niin hyvä, että hommasin läppärin kaveriksi saman firman langattoman DSW rotan. Riittää isommallekin lapikkaalle. :thumbsup:
 
Onko muilla ollut ongelmia Logitechin Pro Wireless hiiren rullan kanssa?
Tekee sitä, että esimerkiksi sivustolla alaspäin rullatessa toisinaan rulla ei reagoi ja toisinaan hypähtääkin naksun ylöspäin, vaikka skrollaisi alaspäin.
Ennen kuin alkaa kolvaamaan osia irti tai takuuvaihtamaan hiirtä, kokeile:
a) Puhallus tehokkaalla kompressorilla suutin päällä rullamekanismia kohti
b) Reilu suihkautus elektroniikka laitteille tarkoitettua Contact Cleaner kilikalipulloa rullaosan mekanismeihin painikkeiden raoista samalla rullaten rullaa, ei vaadi purkua.

b vaihtoehto toimi itsellä välittömästi Logitechin rottaan, jossa rulla ehti tehdä tuota ärsyttävää poukkoilua useamman kuukauden ajan ja mietin jo takuupalautusta.
 
optinen rulla kyllä toiminut hienosti viimeiset 6kk lukuunottamatta pari kertaa kun rulla ei rekisteröi ensimmäisen askeleen jälkeen askelta vastakkaiseen suuntaan ilman että rullaa useamman askeleen jompaan kumpaan suuntaan.

Endgame Gear OP1We ja Pulsar X2 kummassakin perus TTC rulla alkoi temppuilla 4-6kk jälkeen niin ikävästi että piti ottaa auki.
 
Mistä johtuu, että uuden langattoman pelihiiren osoitin alkaa hyppimään ruudulla paikasta toiseen, eikä seuraa liikettä kunnolla? Hiiri tekee sitä vain toisinaan. Johtuuko polling ratesta tms.?
 
noin vähillä tiedoilla ei voi kun arvailla.

mikä hiiri ja mikä matto ? eihän sensorissa tai matolla ole pölyä, karvoja tai likaa ynm.
 
Mistä johtuu, että uuden langattoman pelihiiren osoitin alkaa hyppimään ruudulla paikasta toiseen, eikä seuraa liikettä kunnolla? Hiiri tekee sitä vain toisinaan. Johtuuko polling ratesta tms.?
Voi olla monet asiat, polling rate nyt tietenkin yksi jos esim. 8k ja heikko tietokone. Voi olla myös likaa sensorissa, langaton vastaanotin liian kaukana tai jokin välissä häiritsee signaalia, liian paljon langattomia laitteita/vastaanottimia lähekkäin tai sitten USB-porttikin voi olla syypää.
 
Ei tuon Xtrfy MZ1 Wireless kanssa pitäisi olla mitään ongelmaa. Pixartin 3370 sensori 1000Hz polling ratella ja 2.4Ghz yhteys.

Lähetin on hyvä olla hiiren vieressä niinkuin tuossa jo mainitiin. Itselläkin Logitechin G303 alkaa temppuilemaan pelatessa jos lähetin on emolevyn takana usb2 liitännässä vaikka kone on pöydällä metrin päässä.
 
Hakusessa hiiri isokätiselle. Pelinä cs2 ja pubg, Oon käynyt todella monet läpi:
  • G Pro. Aivan mini ja todella kapea.
  • Steelseries rival 650 wireless. Oli ihan ok mutta hajosi aika äkkiä. Kylkien kumit alkoivat repsottaa ja irtoamaan hetkessä.
  • Logitech G502 LIGHTSPEED, Liian raskas ja kapea
  • Glorious Model D Wireless, Huono laatu ja klikit omaan makuun väljät hetken käytettyä. Muoto ihan kiva
  • Logitech G Pro X Superlight 2 DEX, Ihan ok mutta huonompi kuin v3 pro
  • Razer Deathadder V3 Pro, Tähän mennessä paras mutta meni moti surkeaan rullaan ja myin takuuvaihdosta tuleen uuden hiiren pois
  • Nyt viimeisenä hain alennuksesta 59€ hintaan G703, mutta tämä on aivan surkea. Pieni ja raskas.
Harkitsen vahvasti uuden Deathadder v3 pron ostamista. En vain keksi mitään muuta järkevää. Apua :rofl:
 
täydellistä hiirtä ei ole olemassakaan. Kannattaa vaan totutella kaikista mieluisimpaan hiireen tai muuten tuo lista vaan pitenee.
 
Hakusessa hiiri isokätiselle. Pelinä cs2 ja pubg, Oon käynyt todella monet läpi:
  • G Pro. Aivan mini ja todella kapea.
  • Steelseries rival 650 wireless. Oli ihan ok mutta hajosi aika äkkiä. Kylkien kumit alkoivat repsottaa ja irtoamaan hetkessä.
  • Logitech G502 LIGHTSPEED, Liian raskas ja kapea
  • Glorious Model D Wireless, Huono laatu ja klikit omaan makuun väljät hetken käytettyä. Muoto ihan kiva
  • Logitech G Pro X Superlight 2 DEX, Ihan ok mutta huonompi kuin v3 pro
  • Razer Deathadder V3 Pro, Tähän mennessä paras mutta meni moti surkeaan rullaan ja myin takuuvaihdosta tuleen uuden hiiren pois
  • Nyt viimeisenä hain alennuksesta 59€ hintaan G703, mutta tämä on aivan surkea. Pieni ja raskas.
Harkitsen vahvasti uuden Deathadder v3 pron ostamista. En vain keksi mitään muuta järkevää. Apua :rofl:
Miten olis Zowie Ec1-dw, sitten kun zowie ton joskus julkaisee. Razeriin kyllä saa jonkun lisäpalikan et saa polling raten 8k mutta varmaa aika merkityksetön vs 4k ja zowie on varmaa hieman painavempi kun toi Deathadder v3 pro.
 
Hakusessa hiiri isokätiselle. Pelinä cs2 ja pubg, Oon käynyt todella monet läpi:
  • G Pro. Aivan mini ja todella kapea.
  • Steelseries rival 650 wireless. Oli ihan ok mutta hajosi aika äkkiä. Kylkien kumit alkoivat repsottaa ja irtoamaan hetkessä.
  • Logitech G502 LIGHTSPEED, Liian raskas ja kapea
  • Glorious Model D Wireless, Huono laatu ja klikit omaan makuun väljät hetken käytettyä. Muoto ihan kiva
  • Logitech G Pro X Superlight 2 DEX, Ihan ok mutta huonompi kuin v3 pro
  • Razer Deathadder V3 Pro, Tähän mennessä paras mutta meni moti surkeaan rullaan ja myin takuuvaihdosta tuleen uuden hiiren pois
  • Nyt viimeisenä hain alennuksesta 59€ hintaan G703, mutta tämä on aivan surkea. Pieni ja raskas.
Harkitsen vahvasti uuden Deathadder v3 pron ostamista. En vain keksi mitään muuta järkevää. Apua :rofl:

Itsellä oli tarkoitus ostaa Pulsar Xlite V3 Large, kun ei oikein Deathadder V2 pron jälkeen sopivaa hiirtä meinannu löytyä. Sattui kuitenkin olemaan Xlite V3 ES (aina medium) tarjouksessa ja päätin antaa sille mahdollisuuden ja onkin osoittautunut oikein hyväksi ja sopivaksi hiireksi. V3 large toki leveämmällä otteella.
 
Varmaan liian painava sun preferensseihin, mutta Mad Catzin R.A.T. 8+ ADV (ja langaton R.A.T. DWS) on omaan lapioon riittävän leveä ja sormet löytää siinä paikkansa luonnollisesti ja rennosti.
 
Itsellä oli tarkoitus ostaa Pulsar Xlite V3 Large, kun ei oikein Deathadder V2 pron jälkeen sopivaa hiirtä meinannu löytyä. Sattui kuitenkin olemaan Xlite V3 ES (aina medium) tarjouksessa ja päätin antaa sille mahdollisuuden ja onkin osoittautunut oikein hyväksi ja sopivaksi hiireksi. V3 large toki leveämmällä otteella.
Tuosta tainut tulla v4 jo. Se ainakin tällä hetkellä samoissa hinnoissa kuin deathadder v3 pro. Onkohan järkeä kokeilla 🤔 ei oo ennen tullut tuo merkki vastaan.
 
Pulsarin Xlite:lle peukku täältä. Etenkin tuossa isoimmassa koossa hyvin lähellä EC1:stä. Lisäksi rutkasti kevyempi, iso hiiri + kevyt paino tuo aika uniikin yhdistelmän.
 
Pitäiskö se vaan ostaa Endgame Gear XM2w 4k, jos hyvää langatonta pelihiirtä haluaa? Logitech G Pro X Superlight 2 olisi samanhintanen powerissa tällä hetkellä kanssa. Sen verran monta tuntia käyttänyt hiiristä lukemiseen tässä ja pientä tutkimusta tehdessä, että ei kyllä jaksaisi hirveästi vatvoa enää :D
 
Siinä on kaksi erinomaista vaihtoehtoa. Tuohon voi lisätä OP1w 4k (hieman pienempi kuin muut) tai jos ergonominen muoto maistuu niin Superlight 2 Dex. Oikeastaan kaikki nykyajan langattomat hiiret tunnetuilta brändeiltä ovat erinomaisia. Pulsar, Zowie, Razer, Lamzu mm.
 
Pitäiskö se vaan ostaa Endgame Gear XM2w 4k, jos hyvää langatonta pelihiirtä haluaa? Logitech G Pro X Superlight 2 olisi samanhintanen powerissa tällä hetkellä kanssa. Sen verran monta tuntia käyttänyt hiiristä lukemiseen tässä ja pientä tutkimusta tehdessä, että ei kyllä jaksaisi hirveästi vatvoa enää :D
Itse siirryin Logitech G Pro X Superlight 2 -> Endgame Gear XM2 8k hiireen.
En jotenkin saanut täydellistä otetta tuosta neutraalisti muotoillusta Superlight 2 ja alkoi DEX versio kiinnostamaan, mutta päädyin kuitenkin kokeilemaan toista merkkiä.
Endgame Gear hiiren pinta hieman karkeampi kuin logitechin, ei iso ero, mutta hikoileville sormilleni juuri ratkaisevasti parempi.
Endgame Gear selkeä ohjelmisto voittaa logitechin ohjelmiston epäselvän sekasotkun valikkokaaoksineen.
Paluu johdollisuuteen? Enpä ole kertaakaan kompastunut johtoon pelatessani nopeatempoisia räiskintöjä.
Omaan käteen XM2 muoto parempi, ei enää sormien ja erityisesti peukalon paikkansa hapuilua toisin kuin tuolla Superlight 2 hiirellä.
 
Viimeksi muokattu:
Oma EC1-C alkanut temppuilemaan niin ruvennut taas katselemaan uusia hiiriä. Tänään oli testissä ROG Gladius III muuten hyvä mutta liian lyhyt niin ei tuntunut niin hyvältä kädessä. Pulsarit saanut kehuja mutta on myös tuon Gladiuksen mittainen, 4 milliä tuntuu olevan aika ratkaiseva tässä kohtaa. Kenelläkään mitään hyviä ehdotuksia?
 
Hiiren rulla alkanut temppuilemaan, taitoa ja vehkeet vaihtoon löytyy, mistä kannataisi tilata? ja onko kenelläkään suosituksia jostain tietystä mallista?
 
Jos tää niitä logitechin avonaisia encodereita niin lithium rasvaa vaan reilusti väliin ja toimii taas
 
  • Tykkää
Reactions: MrM
Jos tää niitä logitechin avonaisia encodereita niin lithium rasvaa vaan reilusti väliin ja toimii taas
Tätä pitäneekin kokeilla. Alkaa jo tympiä joka toinen kuukausi olla lähettelemässä Logitech G Pro X Superlightia takuuseen rullan takia.
 
ilmeisesti sinne menee paskaa käytössä väliin niin ne levyt ei saa enää kontaktia kunnolla
jos ei halua purkaa hiirtä niin vaihtoehto B on nostaa vasen nappi sijoiltaan ja pillillä paineilmaa, toki ongelma palaa kun sinne menee taas roskaa väliin
 
Löytyisikö hiirisuosituksia? Olen ihan kujalla näistä. Aikoinaan käyttelin Logitechin MX518:aa ja parin tuollaisen annettua periksi ajan saatossa korvaamaan tuli Logitech G400s, mikä on lähes täysin MX518-klooni. Nyt vaan alkaa tämäkin hajoamaan...

Toiveita rotalle:
  • langallinen
  • about sama muotoiltu ja tuntuma kuin MX510 / G400s
  • pari peukalonappia
  • ei valoja
  • ei vaadi softaa
... eli aika basic? Ei tarvitse olla mikään hyperkevyt tai DPI:n huidella kymppitonneissa. Käteen sopiva, kestävä peruspelihiiri ilman turhaa hömppää hakusessa.
 
Löytyisikö hiirisuosituksia? Olen ihan kujalla näistä. Aikoinaan käyttelin Logitechin MX510:ä ja parin tuollaisen annettua periksi ajan saatossa korvaamaan tuli Logitech G400s, mikä on lähes täysin MX510-klooni. Nyt vaan alkaa tämäkin hajoamaan...

Toiveita rotalle:
  • langallinen
  • about sama muotoiltu ja tuntuma kuin MX510 / G400s
  • pari peukalonappia
  • ei valoja
  • ei vaadi softaa
... eli aika basic? Ei tarvitse olla mikään hyperkevyt tai DPI:n huidella kymppitonneissa. Käteen sopiva, kestävä peruspelihiiri ilman turhaa hömppää hakusessa.

Moikka.

Täytyy tunnustaa, että metsään menen nyt suositukseni kanssa. Luin alun ja missasin kohdan langallinen ja softa...mutta jos satut muuttamaan mieltäsi niin alkuperäinen kirjoitus alla.

Omalla kohtaa noita hiiriä tuli aikanaan kulutettua pari (mx500 sarjaa ja seuraajia), ennen kuin siirryin parin logitechin g900-sarjan hiiren kautta Razerin hiiriä käyttämään. Muotoilu pelikäytössä miellyttävä ja enimmäkseen kestäviä ja toimineet suuremmitta moitteitta.

Razer Viper Ultimate oli varsin loistava hiiri. Edelleenkin läppärillä pelaillessa käytössä. (2021 hankittu)
Razer Viper 2 pro edellisestä hieman paranneltu malli, huonoa satunnainen sensorihäiriö, jolloin pelatessa osoitin suoraan ylös tai alas. Tyttärellä käytössä. (2023 hankittu)
Razer Viper v3 pro jälleen paranneltu versio. Paremmat sensorit, ei mitään häiriöitä käytössä. Hieman litteämpi? mitä aiemmat. Kerrassaan mainio hiiri. (2024 hankittu).

Softaa ei pahemmin tarvitse alun säätöjen jälkeen, joten sen voi halutessaan poistaa.

Plus Razerilta löytyy langallisiakin malleja jos ja kun niistä tykkää. Omalla kohtaa muotoilu ollut "sopiva" ja ominaisuudet riittävät, että merkkiuskollisuudesta voisi jo puhua.

Suosittelisin testaamaan joko ultimatea tai v3 prota.

Jos pelkästään hyötykäyttöön hiirtä niin logitechin mx master on kerrassaan mahtava. Tuollainen tuli hankittua kotiinkin kun töissä osoittautui niin mahtavaksi. Ei sovellu mihinkään nopeaan pelailuun, rauhalliset naksut on ihan ok.

Joensuun gigantissa on ollut pidempään kiva palvelu: siellä useampia Logitechin hiiriä näytillä. Jos lähistölläsi on isompia elektroniikkaliikkeitä niin kannattaa myös käydä katsomassa, onko siellä mallistoa näytillä ja aika usein myyjät ovat suostuneet avaamaan pakkauksen kokeilua varten.
 
Viimeksi muokattu:
Pari vuotta kesti SteelSeries Prime, ei ihan kerennyt takuuseen. Eka meni hiiren rulla ja sitten pimeni kokonaan, oli tosin aika kovalla käytöllä.

Tilasin toisen samanlaisen kun näkyy olevan Gigantissa 10.77€:
 
Viimeksi muokattu:
Onko olemassa sellaista hiirtä, mistä ei rulla mene paskaks heti vuoden 2 kohdalla?
Ei jaksais käydä kikantista näitä muovipaskoja hakemassa enää.
 
On, mutta ongelmaksi näissä monesti tulee se että niitä ei tahdo enää saada siinä vaiheessa kun joku niistä kysyy ja niistä voi oikeasti antaa pidemmän, vähintään 10 vuoden, aikavälin arvostelua.

Eli Logitech G500s on sellainen hiiri (edelleen käytössä päivittäin ostettu 28 October 2013 hintaan 41,33£ eli silloin alle 50€)
Toinen mille annan varovaisen "vielä toimii mutta ei ole ollut käytössä edes 10 vuotta" merkinnän on Logitech G502 Spectrum -hiiri (ostettu 21.5.2017 mukana myös Logitech G640 hiirimatto pelaajille, yhteistarjoushinta 49,9€)
 
Kiitoksia suositteluista. Oma hiirihistoria on aikas laaja ja Lokitekkiä on ollut varsinkin siellä pelailuaikana alla aikas paljon. Tykkäsin. Sittemmin ollut enemmän multimediakäyttöä sun muuta, jossa rullan tärkeys korostuu itsellä.

Nykyään alla Steelseries Sensei ja tää on nyt toinen hiiri. Ekan heitin seinään saman vian takia. Alkaa mitta oleen täynnä tätä merkkituotetta. Ainoa, josta tässä tykkään, on sen muotoilu.
Jos joku osaa vinkata wanhan Razer Diamondbackin mallista rottaa, niin pankaas linkaten.
 
Paljon parjatun Logitechin G502 Lightspeed, ostettu muistaakseni 2020 2021 toimii edelleen ongelmitta. Käyttötunteja ei tule mahdotonta määrää, mutta näppiksen ja hiiren käyttö on mulla ns hakkaavaa ja hyvin on kestänyt. Naputtelen siis luonnostani aika voimalla.
 
Viimeksi muokattu:
Kiitoksia suositteluista. Oma hiirihistoria on aikas laaja ja Lokitekkiä on ollut varsinkin siellä pelailuaikana alla aikas paljon. Tykkäsin. Sittemmin ollut enemmän multimediakäyttöä sun muuta, jossa rullan tärkeys korostuu itsellä.

Nykyään alla Steelseries Sensei ja tää on nyt toinen hiiri. Ekan heitin seinään saman vian takia. Alkaa mitta oleen täynnä tätä merkkituotetta. Ainoa, josta tässä tykkään, on sen muotoilu.
Jos joku osaa vinkata wanhan Razer Diamondbackin mallista rottaa, niin pankaas linkaten.
Steelseries Aerox 9 ei sovi kyllä tuohon muottiin, mutta jos multimediakäyttö tai tehokas työpöytäkäyttö kiinnostaa niin tuo aivan ylivoimainen hiiri. Rulla on jämäkkä ja sitä voi tiltata sivuille, ehkä niitä rullan toimintoja voisi myös laittaa nuihin peukalonappeihin?

Mulla on peukalonapeissa vaikka mitä yleishyödyllistä, esim. PageUp/Down, Home/End, Esc, Enter, viimeksi käytetyn sovelluksen vaihto(alt+tab), copy/paste... Miellyttävää kun työskentely on salaman nopeaa, alt+tabin saaminen yhden napin taakse on yllättävän iso hyöty jos käyttää montaa ohjelmaa yhtä aikaa.

Monia hiiripelejä (strategia, vuoropohjainen, jne.) voi pelata pelkästään hiirellä kun kaiken saa peukalonappeihin. PUBG:ssa pikamerkintäjuttuja karttaan, tähtäimen nollauksen säätö, savukranaatti myös nuissa. Ei kyllä pysty enää tyytymään vain pariin ylimääräiseen nappiin mitä 90% pelihiiristä on.
 
Onko olemassa sellaista hiirtä, mistä ei rulla mene paskaks heti vuoden 2 kohdalla?
Ei jaksais käydä kikantista näitä muovipaskoja hakemassa enää.
En valitettavasti taida olla niin pitkiä testejä että osaisi sanoa, mutta itsellä Benq zowie fk1 toimi aktiivi käytössä 9vuotta, nyt ostin kokeeksi endgamegearin xm2w ja se on vaikuttanut laadukkaalta.
Omalta johdalta en osaa kuin zowieta suositella.
 
Eikös ihmiset ole vaihtaneet noita rullia onnistuneesti johonkin suosittuun kestävämpään varaosaan?
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
288 389
Viestejä
4 941 279
Jäsenet
79 482
Uusin jäsen
aksim

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom