Pelihiiret

En ostais corsairin hiiriä, mutta tämä on mun mielipide, jos logitech tuntuu käteen mukavalta, kannattaa uusi hiiri valita samalla muotoilulla logitechilta, vähän hankala noista sanoa, kun pitäs päästä kaupassa hypisteleen. Mulla muutama hiirityyppi saa käden kipäksi ja ei voi pitkään käyttää.
Ainoa halpis hiiri mikä toimii tosi hyvin, oli joku alle 10e deltaco pelihiiri ale jimmsillä aikanaan, ostin läppärille, mutta sehän onkin aika hyvä käteen, löytyy ainakin sivunapit. en sillä pelaile, mutta ihmeen hyvä käyttää kuitenkin.

testaa näppiksiä, hiiriä, näyttöjä yms, tuolta voi etsiä testejä
 
Tässä nyt illan käytellyt tätä G502 X lightspeedia. Vaikuttaa kyllä erittäin hyvälle. Sopii just eikä melkein omaan kouraan. Voisi melkein hätäisesti kehua parhaaksi hiireksi koskaan itsellä. Jos jotain valittamista pitäisi keksiä niin rulla on hieman äänekäs. Sopii toivoa kuitenkin että rulla on kestävämpi mitä mun entisessä G pro wirelessissä. Ei ole mitään ärsyttävämpää kuin rullan nykiminen välillä väärään suuntaan, rullatessa esim. alas päin. Puhdistus paransi vaivan hetkellisesti mutta vika palasi aina jopa muutaman tunnin kuluttua.
 
Infinite scroll hiirissä tuo rulla on optinen, joten samaa wheel encoderin kulumisongelmaa ei ainakaan pitäisi ilmaantua.

YouTube videolta poimittuna nuo valoanturit, mitä käytetään rullan liikkeen tunnistukseen:

IMG_2262.jpeg
 
Vähintään +40 hiirikokeilua myöhemmin tilanne on edelleen tämä :D kohtalotovereita?

IMG_20240405_174709332.jpg
 
Olisi aika vaihtaa uuteen hiireen, nykyinen steelseries rival 300 black alkaa olemaan loppuun käytetty :D (right click ei aina toimi). Harkinnassa zowien u2, logitechin g pro x superlight 2 tai razer deathadder v3 pro, mielipiteitä näistä?
 
Nyt tuli uus näppis(corsair k55 rgb pro) ihan hyvä sekin ja hiiri, logitech g502x lightspeed.

Näppis 35e hintaan varsin hyvä, näppäinhattujen kirjaimisto on hyvin himmeällä maalilla, jota ei tahdo erottaa, tossa rgb joka aika kauhea, mutta erottaa napit rgb avulla himmeämmässä valaistuksessa. napit aika jäykät, mutta muuten ihan suht laadukkaan oloinen. rgb saa päälle ja pois näppiksestä, mutta ergonomialtaan huonompi kuin logitechin vastaavat 200e+ näppikset lol.

hiiri huonompi ergonomialtaan kuin mun vanha mx2s, mutta ton nopeamman pollauksen hiirtä liikuttaessa huomaa peleissä ja windowsissa heti, on tarkempi, tää on oikea pelihiiri.
napit ihan ok paikoissa, mutta muutoin ihan hitusen huonompi käteen kuin tuo logitech mx master 2s (nykyisin 3s myynnissä joka tota parempi)
pikkasen turhan kevyehkö.
sais himpun verran isompi olla mun käteen.

loppuarvosanana erinomainen -, eli ei ihan täydellinen, mutta parhaita hiiriä mitä mulla koskaan ollut. Mutta pelkkään toimistokäyttöön mun mielestä logitech mx master 3s ois parempi ollu, mutta siinä on hitaammat sensorit, eli huonommin peleihin ja todella tarkkaan työskentelyyn sopiva.
 
Vähintään +40 hiirikokeilua myöhemmin tilanne on edelleen tämä :D kohtalotovereita?

IMG_20240405_174709332.jpg
On toi S2 vaan yks parhaita muotoja mutta en pysty enää lähteä langalliseen niin oon U2:lla pelaillut nyt pari viikkoa ja varmaan pysyttelen tässä nyt ennen kuin tulee jotain mielenkiintosta markkinoille.
 
Olisi aika vaihtaa uuteen hiireen, nykyinen steelseries rival 300 black alkaa olemaan loppuun käytetty :D (right click ei aina toimi). Harkinnassa zowien u2, logitechin g pro x superlight 2 tai razer deathadder v3 pro, mielipiteitä näistä?
kannattaa kuunnella youtubesta pari ääni testiä miltä nuo uudet optiset kytkimet kuulostaa.
Itse ajattelin hommaavani superlight 2 kun tuntuu olevan joka paikassa myydyimpiä malleja, mutta mieli muuttui kun kuulin tuon ping ping ping äänen kun klikkailee hiirtä.
deathadderissa ei tuota samaa ominaisuutta taida olla vaikka optiset kytkimet siinäkin.
päätin sitten kokeilla endgame gearin op1we kun tuntui olevan hinta kohillaan. siinäkin optiset kytkimet, mutta ois saanut olla sen 10mm pidempi niin olisi ollut saman pitunen kuin deathadder
 
Joo on tos logitechissa suht äänekkäät kliksut, mutta ei ne niin itseä häiritse, ihan hyvä että vähän naksuu.
Mutta näin 3pv käytön jälkeen tuo Logitech G502 x Lightspeed ei tunnu niin mukavalta käteen, se on liian piani ja liian keveä, käsi kipeytyy vähän, mutta ei niin paljoa kuin pari muuta pikkupelihiirtä mitä joskus kokeilin.

Palasin takaisin MX master 2s pariin, mutta pitänee opetella ja tottua vielä käyttöön, en ala palauttaan.
Rulla on tossa 502:ssa myös aika jäykkä, samoin sivunappeja tulee väliin paineltua vahingossa, hiiren pienuuden takia., tuossa sais olla korkeampi toi keskikämmenen/rystysten osa. ehkä toi mx master 3S ois ollu parempi vaihtoehto ostaa, mutta noh molemmat hiiret toimii joten voi vaihdella halutessaan.
tosin tässä mx masterissa kyllä huomaa joissain peleissä ton hitaamman polling raten. mutta en pelaa mitään kilpa fps, lähinnä fiilistely yksinpelejä, toki on niissäkin tarkempaa sniputtelua yms
 
Tarvitsisin satunnaiseen käyttöön hiljaisen hiiren ja googlettelun perusteella esiin nousee käytönnössä Razer Pro Click Mini ja Logitech M650 / M650L.

Onko näistä kellään kokemusta ja onnistuuko FPS-pelaaminen?

Muita suosituksiakin saa antaa. Langaton olisi hyvä olla, että voi heittää helposti sivuun kun ei enää tarvetta.

edit. Redditistä löytyi vastaus. Logitech ei sovi FPS-pelailuun eli Razerilla mennään.
 
Viimeksi muokattu:
Endgame Gear OP1we rulla hopeisella ttc enkooderilla alkoi nyt hyppimään 4kk käytön jälkeen eli rullaa käyttäessä saattaa joko jäädä rekisteröimättä, tupla rekisteröidä tai rekiströidä väärän suunnan rullatessa.
Onneksi tämä on tehty helposti avattavaksi niin täytyy putsata enkooderin kehän sisä kontaktit ja odotella kuinka kauan taas toimii.

Päivitystä: nyt tuli kokeiltua purkamista ja mukavan helppo nopea homma oli. 2 ristipää ruuvia irti pohjasta, puristaa hiiren kyljestä molemmin puolin ja pohja poksahtaa irti. kytkimien 3 liitintä irti ja hiiri on auki. Tuota hiiren rullaa ei saa enkooderista irti ilman että ottaa koko pcb:tä irti hiiren pohjasta, joten jätin purkamiset sikseen kun tuo menee jo vähän turhan säätämiseksi... täytyy purkaa kokonaan osiin sitten kun tuo rulla alkaa temppuilemaan enemmän

Päivitystä: Ny tuli puhdistettua tuo kooderin kehä ja noin 45min meni tuossa. Suurin osa ajasta taisi mennä sählätessä 4 pienen pcb ruuvin kanssa.
IMG_20240414_230747.jpgIMG_20240414_231150.jpgIMG_20240414_231622.jpgIMG_20240414_231710.jpgIMG_20240414_232008.jpgIMG_20240414_232106.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Toi OP1 on kyllä kokoluokassaan parhaimpia hiiriä mitä löytyy. Hienoa että mekaanisten näppäimistöjen helppo modattavuus on alkanut löytää tiensä hiiriin. Omaan yksilöön tuli vaihdettua Huanon 100m kytkimet ja täytyy sanoa että on kyllä endgame vibat tässä.

Enpä muista että olisi rullavikoja tullut itsellä yhteenkään hiireen yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Se poikkeus on Viper Mini, joka tosin oli refurbished tuote, mutta pitihän se ostaa kun halvalla sai. Taisi pari kolme kuukautta kestää ennen kuin rulla alkoi sekoilemaan.
 
Onko porukka paljon päässyt testailemaan tuo Endgame Gear OP1 8K? Itellä tällä hetkellä XM2 WE, eikä tässäkään varsinaisesti vikaa ole, mutta tuo OP1 on alkanut kiinnostaa tosissaan. Johdollisuus ei oo mikään ongelma, joskus tulee tätä XM2 käytettyä latauksessa ollessaan eikä se häiritse.
 
On se ollut jo pitkään käytössä. Loistava hiiri kaikinpuolin. Markkinoiden pienimmät viiveet, sama loistava pinnoite ja todella hyvät kevyet kytkimet. Mutta muotona se on huomattavasti pienempi ja erityisesti kapeampi kuin XM-muoto. Modattavuus huippuluokkaa myös vaikka itse vain vaihtanut kevyemmät Kailh GX kytkimet.
 
Toi OP1 on kyllä kokoluokassaan parhaimpia hiiriä mitä löytyy. Hienoa että mekaanisten näppäimistöjen helppo modattavuus on alkanut löytää tiensä hiiriin. Omaan yksilöön tuli vaihdettua Huanon 100m kytkimet ja täytyy sanoa että on kyllä endgame vibat tässä.

Enpä muista että olisi rullavikoja tullut itsellä yhteenkään hiireen yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Se poikkeus on Viper Mini, joka tosin oli refurbished tuote, mutta pitihän se ostaa kun halvalla sai. Taisi pari kolme kuukautta kestää ennen kuin rulla alkoi sekoilemaan.

Nakkasitko nuo huanon clear shell white dotit sinisellä pohjalla mitä tuohon myydään parina? Tuli tilailtua nuo samat, ja ainakin puolisen vuotta sitten GPX:ssä nuo clear shell white dotit oli parhaimmat kytkyt mitä voi olla.
 
Jep juuri nuo. Mukavan kevyet eikä ääntäkään lähde paljoa. Parista toinen on vähän jäykempi, mutta sitä osasin odottaa koska vaihteluahan näissä taisi olla se 50-55 gf.

Ei ne vakio Kailh GX kytkimetkään huonot ole, päinvastoin. Sen verran kevyellä otteella tulee vaan hiirtä käytettyä, että kytkimienkin puolesta saa olla niin kevyet kuin vain mahdollista niin kauan kun ei ala vahinkopainalluksia tulemaan. Ja onhan se fakta, että kevyellä kytkimellä on aina nopeammat reaktiot eli helpompi ampua ennen vastustajaa. No, käytännön vaikutus ehkä 0,5 ms mutta kuitenkin :D
 
Jes :tup:
 
Voin itse suositella tämmöstä hiirtä kun "ultra kevyt" SteelSeries Aerox 3 2022 Edition, vaihdoin Razer Mamba Elite:stä tähän, ollut 5/5.

Jos tykkää ultra kevyistä hiiristä niin tuo valkoinen versio löytyy gigantista 39,95€.

Tuosta löytyy myös langaton versio mutta se on kylläkin aika kallis - 108,95€.

qthRiOP.png
 
Viimeksi muokattu:
Vähintään +40 hiirikokeilua myöhemmin tilanne on edelleen tämä :D kohtalotovereita?

IMG_20240405_174709332.jpg

Itse osaltani "kohtalo toveri" Pöydältä löytyy edelleen alkuperäinen Benq zowie FK1.
Joka on ollut aivan erin omainen työkalu, muuta valittamista en keksi kuin ensimmäisen version "huono" johto.
Nyt harkinnut siirtyväni langattomaan, harkinnassa Ninjutso Sora V2, Vaxee XE, Zowie U2, Myös Pulsarin hiiriä vahdannut.

Tähän voi tietysti suositella tai parjata näistä vaihtoehdoista, vähän hirvittää hiiren uusiminen loistavan FK1 jälkeen.
 
Jos tuo FK1 on se muodoltaan tuttu ja turvallinen, niin noista vaihtoehdoista kallistuisin tuohon XE:hen ehdottomasti
 
Itse tilasin Ninjutso Sora v2 siinä huhtikuun alussa. Lähti liikkeelle siinä 6päivää sitten, nyt pitää vaan odottaa että saapuisi tänne Suomeen.
 
Olisko suosituksia suurista ja painavista pelihiiristä?
Tähän mennessä (vuosia) kokeiltu:
Logitech G402 kaksi hiirtä peräkkäin - oikea koko, mutta kevyen puoleinen.
R.A.T. 5 - Näitäkin kulutettu kaksi. Paras käteen tähän mennessä ja oikea paino, mutta tekniikka niissä ei kestä. Tähän on kyllä kaipuu vielä voimissaan...
Kiinan Onkohan toi A4tech hiiri Bloody - vanha mutta vielä komiasti hengissä, liian kevyt mutta oikean kokoinen.
Nykyinen Corsair M65 Pro RGB - Oikean painoinen ja kokoinen. En voi suositella. Takuuseen meni aika pian ja taas olis aika, mutta en tätä pasketta enää jatka. iCUE ohjelmisto on täysi susi, eikä uutta versiota voi päivittää kun ohjelma ei enää tämän jälkeen aukene. Tätä ollu jo kuukausia ja kaikki temput kokeiltu.
Joten... Juutuubia on katteltu jo ja myyjiä selattu. Olisko kenelläkään uusia ideoita?
 
oisko joku G502 versio mieleinen. Itellä ainut kritiikki proteus mallista oli nuo tassut jotka kuluivat ja rispaantuivat epätasaisesti. Ja rulla mikä tuossa mallissa oli metallia ja ruostui. nykyään saa helposti uusia tassuja hiireen ja löytyy valinnanvaraa.
4803300cv13d.jpg
 
Hmm... ei huono vaihtoehto. Saman painoinen kuin Rotta, mutta saatavuus hieman parempi. Kiitos vinkistä!
 
Ite en saanut G502:ta istumaan käteen sitten millään (löytyy G502 Hero ja G502 X), niin tilasin sitten Deleltä Mad Catzin R.A.T. 8+ ADV ja pienen säätöjen ja palikoiden testailun jälkeen kyllä pakko sanoa, että nyt löyty ensimmäinen hiiri, jota omassa kourassa voi käyttää "kolmesormisena" - siis niin, että keskisormi on dedikoitu rullalle. :thumbsup:
Muutenkin istuu kuin hanska ja napit tuntuu varsin premiumilta Logitechiin verrattuna ja pikkusormellekin löytyy oma lepohylly. Ainoa huono puoli, joka tähän mennessä on vastaan tullut, on peukalonappien sijoittaminen varsin kauas toisistaan, eli vaatii pientä kurottamista mennä "sniper"-napilta "back"-napille, mutta eiköhän tohonkin totu. Toinen mahdollinen nipotuksen aihe on tuon rotan kiiltävä pinta, joka voi joillekin olla liian liukas - etenkin jos näpit tuppaa hikoilemaan pelisessioissa.

Niin joo, vakiotassut on omaan makuun aivan liian heikosti luistavat, niin laitoin keraamiset alle ja tuntuma on juuri passeli Cordura matolla.
 
Logitech G305:sen muotoista (egg-shape) hiirtä kaipaillut, kyseinen kun on nykymittapuulla painava, kaksoiklikkaus-vaivoineen ja pattereiden vaihtamisineen.
Aria XD7 Kailh Version | Fantech World saanut youtubessa paljon kehuja, nimenomaan muotoilunsa ja ominaisuuksiensa puolelta. Ei varmaan isoimpaan käteen, mutta jos G305 herättää lämpimiä fiiliksiä, sitten tämä voisi olla sopiva. Eihän tämä uusi ole markkinoilla, mutta sensori on käsittääkseni myös ajan tasalla.

Lähinnä tätä olisi myös Orochi v2 ja Zaopin z1 pro, mutta Aria on hieman isompi kuin mainitut. Myynnissä tätä on ainakin Maxgaming.fi-kaupassa. Tuolta tilasin äsken omani, amazonista taitaa myös saada mutta hinta nousisi varmaan isommaksi. Hiirestä on paljon esittelyjä mutta tässä yksi.
Fantech Aria XD7 Review - Value & Conclusion | TechPowerUp
 
Viimeksi muokattu:
Onko porukalla kokemuksia tosta WLMousen Beastistä ja sen eri variaatioista? Itellä on tällä hetkellä käytössä Asus Tuf M4 Air, mut langatonta on alkanut tekemään mieli ja toi keveys on itelle yks tärkeimmistä kriteereistä.

Toi tuleva Max mallihan on kaikista lähimpänä tuota Asusta fyysisiltä mitoiltaan, mut noita Beastin kuvia kun katselee niin sivunapit näyttäisi olevan hieman enemmän edempänä kuin Asuksessa. Lisäks itellä on viel tällänen "naisen käsi" eli 8 koon hanska noin suurinpiirtein, ja otekin on tuollainen melko takapainoinen ja roikkuva ja tolla Asuksella joutuu hieman otetta muuttamaan jos mouse5 haluaa yltää. Eli mahdollisesti sitten toi "normi" versio tai jopa Mini, mut sen kohdalla hieman mietin et miten paljon tuo kokoero oikeasti vaikuttaa.

20240506_180307.jpg

Arvosteluissahan toi on saanut vissii hyvinkin positiivisia arvioita mut, jos täällä jollain on kokemuksia ni kuulisin näitä myös mielellään
 
Se ensimmäinen Beast X löytyy ja käsi myös melko pieni. Mitäpä siitä sanoisi, erittäin kevyt, matalana sopii käteen hyvin, reunoissa loiva kurvi mistä pidän, kytkimet ihan ok aika kevyet. Sivunapit on kyllä vähän edessä ja peukalo osuu melkeinpä vain takimmaiseen normiotteella. Firmispäivityksiä ei taida pahemmin tulla, tykkäävät vissiin myydä vain uusia malleja. Akunkesto tässä yksilössä surkea 4k:lla eikä huippu alemmillakaan polling rateilla. Reikäisyys ei ole haitannut pois lukien kyljet, pakko käyttää sivugrippejä muuten on sormissa painaumat. End game hiirtä etsinyt pidempään ja kierrossa pyörii fiiliksen mukaan tämä, GPX ja Viper V2 Pro enkä kyllä nimeäisi näistä yhtäkään parhaaksi vaan kaikissa on puolensa. Nyt ei ole uutuuden viehätystä enää missään, mutta huomannut että Beast X on useimmiten kourassa. Varauksetta en suosittelisi mitään hiirtä, muoto ja omaan käteen sopivuus on sen verran yksilöllistä.
 
Ostin asuksen rog harpe ace lab hiiren ja muoto on omaan käteen hemmetin hyvä, mutta tsiisus noita kytkimiä... kovääniset ja saa painaa ihan raimon vallassa, että klikkaa.
Onko kellään kokemuksia näistä kailhin mute kytkimistä? Jos en ihan misinformaatiota ole lukenu niin ilmeisesti logitekki käyttää näitä mx master 3s:ssä.
22164.jpg
 
Ollut itsellä nyt Ninjutson Sora v2 käytössä viikon ja erittäin tyytyväinen tähän, hieman pitää tähän muotoon totutella kyllä kun ei oo ollu claw grip hiirtä ennen käytössä. Mouse skatet ei ole mitkään mahtavat mutta kyllä näillä pärjää, voisi kyllä ne varmaan joihinkin muiihn vaihtaa mutta heikko saatavuus skateja tälle hiirelle, varmaan jotkut dot skatet pitäis hankkia.
 
Ite tilasin Corepadit jo hyvissä ajoin etukäteen, saapuivatkin sopivasti pari päivää ennen hiirtä. Toi Sora v2 tapa olla boxissa ilman tassuja on harvinainen, mutta täytyy myöntää että itselle oli jopa parempi näin niin ei tarvinnut repiä mitään irti ja on vakiotassut varalla. Osa sanoo että Corepadien taso laskenut lähiaikoina mutta nämä ainakin olivat todella hyvät, samoin kuin Zowien U2 tassut jotka tilasin samalla.

Ja Sora v2 muoto todella hyvä omaankin käteen, mutta niin on myös OP1 8k ja se tuntuu hieman responsiivisemmalta, joten voipi olla että Ninjutso jää hyväksi kakkoseksi.
 
Ostitkos mitkä corepadit? Maxgamingillä lukee toi Sora V1/V2 eli sensor skateja on kaksi?
Hiiri on ilman skateja valmiina kyllä, ite asensin noi perus isommat skatet
 
Osaiskos joku suositella langatonta pelihiirtä minkä paino olis jotain 90g luokkaa tai alle? Nykyinen on langallinen Corsairin harpoon RGB pro ja tykänny kyllä ja tuo taitaa painaa 85g. Sopivan kokoinen omaan käteen eikä paina liikaa. Oli hetken aikaa myös Logitechin MX518 käytössä, mutta oli painavampi + oikealla puolella ei ollu kunnon pykälää mistä pitää kiinni kun nosti vaan piti kunnolla "kiristää otetta" kun nosti hiirtä ja siitä seuras se, että nimetön sormi alko väsymään jatkuvasta nostelusta.

Ei tarvetta RGB kun tässä nykyisessäkin otettu pois kaikki valot ja hinta, no mitä edullisempi niin aina parempi jos/kun hinta/laatu vaan kohtaa. Ihan max 100€ olen valmis laittaan.
 
Ostitkos mitkä corepadit? Maxgamingillä lukee toi Sora V1/V2 eli sensor skateja on kaksi?
Hiiri on ilman skateja valmiina kyllä, ite asensin noi perus isommat skatet

Isommat ja ne perusversiot eli PRO. En välitä CTRL- tai AIR-malleista. Ja siinä tosiaan tulee kahdet samanlaiset parit tassuja ja sensorirenkaat myös alkuperäiseen Soraan, mutta sitä en omista.
 
Isommat ja ne perusversiot eli PRO. En välitä CTRL- tai AIR-malleista. Ja siinä tosiaan tulee kahdet samanlaiset parit tassuja ja sensorirenkaat myös alkuperäiseen Soraan, mutta sitä en omista.
Vois myös itsekkin harkita noita Corepad proita, ois nuo x-raypadit ehkä enemmän kiinnostunut mutta ei näytä olevan saatavilla joten noilla varmaankin täytyy mennä
 
Vastataanpa itselle, samasta hiirestä on näemmä myös langaton versiokin olemassa: Corsair Harpoon RGB Wireless, langaton pelihiiri, 10 000 dpi, musta - 59,90€

Onkos täällä kellään kokemusta jotka on vaihtanu langallisesta langattomaan tässä mallissa? Jos oikein ymmärsin niin tän voi parittaa suoraan koneeseen ilman BT-donglea?
Kuvauksen perusteella joko 2.4GHz dongle tai bluetoothilla. Eli dongle vain jos 2.4GHz, jota kannattaa käyttää jos meinaat pelata. Muutoin voit suoraan parittaa bluetoothilla jolloin akun kesto parempi, mutta ei sovellu hyvin pelaamiseen
 
Okei, miksei? Mun pelaaminen on pari kertaa viikossa Fortniteä kavereiden kanssa eikä mitenkään "veren maku suussa" meininkiä vaan ihan kasuaalia.
 
Okei, miksei? Mun pelaaminen on pari kertaa viikossa Fortniteä kavereiden kanssa eikä mitenkään "veren maku suussa" meininkiä vaan ihan kasuaalia.
Bluetoothin latenssit eivät vain ole mitkään hyvät pelaamista varten, hiiressä varsinkaan. Tottakai siis voit pelata BT yhteyttä käyttäen, niin kuin voit pelata millä tahansa hiirelläkin, mutta ei välttämättä ole mikään mukavin pelikokemus.
Näyttäisi kuitenkin että hiiren pohjassa on kytkin millä nopeasti vaihtaa yhteysmoodia, joten helposti voi käyttää perustyöpöytä käytössä BT:nä ja sitten näinä parina kertoina viikossa sitten pistää se 2.4GHz päälle jos akunkesto huolettaa.

Hieman kyllä kyseisen hiiren "ominaisuudet" huvitti, kun kyseessä ei mikään kovinkaan uusi hiiri kuitenkaan kyseessä.
Painaa ainoastaan 99g
 
Eli jos käytän tuota 2.4GHz niin onko se about sama kun langalla? Siis latenssin suhteen? BT-hiirtä käytän työkoneessa enkä ole huomannu mitään viiveitä, toki liikkeet on "hieman" rauhallisempia tuossa :lol: Tuota painoa en hoksannukaan, tuo Logitechin hiiri painaa 110g ja tuntu painavalta pitkässä käytössä ja noilla on siis se 10g eroa. Onko tuonne Jimmsiin palautusaika 30vrk kuten monissa muissakin liikkeissä jos tuntuu liian painavalta? Ei kait tuota hiirtä luokitella johonki "hygienia" luokkaan millä ei ole palautusoikeutta jos paketti on avattu?
 
No tällänen tuli. Elikkä WLmouse Beast X Mini. Kauan arvoin tota koko-hommaa, alunperin meinasin jopa tuota Max-mallia, mut lopulta päädyin toho Miniin ja tunnin hipelöinnin jälkeen tuntuu omaan hanskaan just oikeen kokoselta! Mouse 5:een ylettää ilman kummempaa kurottelemista, ja ote tuntuu tukevalta ja luontevalta.
WhatsApp-Kuva 2024-05-29 klo 15.33.14_6f148c05.jpg

Pikkumiinukset voi antaa epätasaisesta maalausjäljestä sisäpuolen osilta

20240529_154429.jpg20240529_154455.jpg
 
Eikö tuo tunnu oudolta kun on niin isot reiät tuossa hiiressä?
 
Eikö tuo tunnu oudolta kun on niin isot reiät tuossa hiiressä?
Sanoisin et jopa yllättävän huomaamaton! Toki edellellinenkin Asus Tuf M4 Air oli jo rei'itetty, mut huomattavast miedommin. Mut esimerkiks kämmenen alla ei juurikaan ees reiät tunnu täl uudella, peukalolla tuntuu eniten, mut mukana tuli jotain grippi-teippejä mitä voi halutessaa pistellä haluamiinsa kohteisiin
 
Tuli nyt noi corepad skatez PRO:t asennetuta ninjutos sora v2 hiireen, tuntuu paljon nopeammalta ja paremmalta, mutta heti asennuksen jälkeen tuntuu olevan hiukan "scratchy" hiirimattoa vastaan mutta ei pahasti
 
Endgame Gear OP1we rulla hopeisella ttc enkooderilla alkoi nyt hyppimään 4kk käytön jälkeen eli rullaa käyttäessä saattaa joko jäädä rekisteröimättä, tupla rekisteröidä tai rekiströidä väärän suunnan rullatessa.
Onneksi tämä on tehty helposti avattavaksi niin täytyy putsata enkooderin kehän sisä kontaktit ja odotella kuinka kauan taas toimii.

Päivitystä: nyt tuli kokeiltua purkamista ja mukavan helppo nopea homma oli. 2 ristipää ruuvia irti pohjasta, puristaa hiiren kyljestä molemmin puolin ja pohja poksahtaa irti. kytkimien 3 liitintä irti ja hiiri on auki. Tuota hiiren rullaa ei saa enkooderista irti ilman että ottaa koko pcb:tä irti hiiren pohjasta, joten jätin purkamiset sikseen kun tuo menee jo vähän turhan säätämiseksi... täytyy purkaa kokonaan osiin sitten kun tuo rulla alkaa temppuilemaan enemmän

Päivitystä: Ny tuli puhdistettua tuo kooderin kehä ja noin 45min meni tuossa. Suurin osa ajasta taisi mennä sählätessä 4 pienen pcb ruuvin kanssa.
IMG_20240414_230747.jpgIMG_20240414_231150.jpgIMG_20240414_231622.jpgIMG_20240414_231710.jpgIMG_20240414_232008.jpgIMG_20240414_232106.jpg
päälle kuukausi ja rulla alkoi hyppimään ekaa kertaa taas. Ei vielä niin paha että tarvitsisi putsata, mutta täytyy katsella optista hiiren rullaa seuraavaksi kun jokaisellä ttc kooderilla varustettuna olevalla hiirellä ollut sama ongelma.

Endgame Gearin asiakas palvelustakin kyselin jos olisi mahdollista saada debounce toiminto hiiren rullaukseen, mutta heti alkuun joku copy pasta vastaus jossa pahoittelevat ja kyselevät antamaan lisätietoja ongelmasta vastaamatta kysymykseen tai laittamalla debounce pyyntöä eteenpäin.
 
Päädyitkö Darkstariin, kokemukset kiinnostaa? Itsekin jonkun vuoden etsinyt g700s korvaajaa

Tarvetta olisi saada uusi hiiri nykyisen G903:n tilalle. Tämä tuli vanhan G700s:n tilalle, mutta en oikein koskaan oppinut tästä pitämään, monestakin syystä. G700s taas oli mielestäni paras ikinä, ja onkin sääli että Logitechilta ei mitään vastaavaa ole tuon jälkeen ollut tarjolla.
Miksi sitten näin? G700s:ssä oli hyvä muotoilu, sopi (minulle) käteen, ja ennen kaikkea sopivasti nappeja sopivissa paikoissa. Eritoten arvostin neljää peukalonappia. G903 taas, ei niin hyvä muotoilu, vain kaksi peukalonappia, ja satunnaisena ärsytyksenä nappien "keveys". Oikeaa nappia tulee välillä painettua vahingossa kun vain lepuutan kättäni hiiren päällä, ei hyvä. Ei ole edes ongelma itselläni, vaan kaverini myös onnistui välittömästi samassa tempussa kun käytti hetken konettani. Voi toki olla myös oman yksilöni ongelma. Plussaa akkukestosta ainakin tuohon G700s:ään verrattuna, toki on tämä myös selvästi tuoreempi hiiri. Molemmissa Logitecheissä myös plussaa rullan vapautusnapista, jolla rulla muuttuu portaattomaksi. Tämä ominaisuus on kovassa käytössä nettiä selaillessa.

Eli tarvetta olisi hiirelle joka olisi langaton, ja jossa olisi vähintään tuo 4 peukalonappia. Plussaa tuosta rullan vapautuksesta, ei pakollista, mutta onko tätä muissa kuin Logitecheissä? Mitään Razer Nagaa tai vastaavaa en kuitenkaan halua, sillä liika on liikaa. Vähän olen valikoimaa tutkinut, ja silmiin osui Corsairin Darkstar. Onkohan muita vastaavia, joita en vain ole löytänyt?
 
Päädyitkö Darkstariin, kokemukset kiinnostaa? Itsekin jonkun vuoden etsinyt g700s korvaajaa
En päätynyt, ostin lopulta G502 X Plussan vaikka yksi peukalonappi jäikin vajaaksi. Olen kuitenkin ollut tähän hyvin tyytyväinen nyt puolentoista kuukauden jälkeen. Muotoilu toimii itselleni huomattavasti paremmin kuin G903:ssa, akkukesto on vielä selvästi G903:a parempi, ja napitkin ovat riittäneet hyvin, ainakin vielä. Ainoa miinus joka koskee Logitechejä yleisesti, on softa. Profiilin pitäisi vaihtua pelin mukaan, mutta satunnaisesti tämä jää tekemättä.
 
Tarvitsisin laadukkaan pelihiiren. Budjetti n. 50€. Langaton tai langallinen, ei väliä. Jos alessa, niin plussaa. Heittäkää suosituksia ja kokemuksia, kiitos!
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
262 194
Viestejä
4 547 695
Jäsenet
74 942
Uusin jäsen
jesse86

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom