PC, PlayStation, XBOX & Nintendo - yhteinen väittelyketju

Mutta miksi pitää levittää luultavasti väärää tietoa jos puhutaan vain mutu jutuista eikä oikeista numeroista
Ja miksi pitää sotkea liikevaihto ja -voitto keskenään?

Ei tarvis mutuilla ja väittää vääriä asioita (ei ole kestävällä pohjalla, katetaan muilla bisneksillä jne) ku tiedossa on, että xbox/pelipuoli on tuottoisa.

Ilman lukuja voi tietty heitellä mitä sattuu. Jos osavuosikatsauksessaan moista väittäisivät, niin siihen voisi uskoakkin.

Pelkästään konsolimyynneistä tulee se ~miljardi tappiota vuodessa. Aika monta hattua pitää hattukaupasta ostaa, jotta tuon kirii kiinni.

Oletetaan että ihmiset ostaisi täyshintaisia (70€) pelejä, ja että MS:n kate eshopissaan on 30%, tällöin series S:n hankkineet vetää plussalle vasta ostettuaan kymmenennen täysihintaisen pelinsä.

Ottaen huomioon millainen turkkilaisten etusetelien kierrätys tuolla boxiketjuissa on, niin en itse näe että noilla vetäisi voitolle koskaan.

Gamepassin kannattavuudesta ei ole lukuja, mutta tiedossa on että games&services liikevaihto laskee laitekannan kokoon suhteutettuna tällä hetkellä, viitaten siihen että ei toi kovin vahvalta näytä. Vaikka ostaisi passin täyteen hintaan (12€/kk), ja oletetaan ruhtinaallinen 30% kate MS:lle, niin plussalle mennään per konsoli vasta viidennen vuoden loppupuolella.

Turkkilaisilla etuseteleillä ja 4€ tjsp. gamepassilla homma tuskin on kestävällä pohjalla.
 
Viime kesänä poksahti krypto ja covid19 kuplat. Tuosta kohtaa alkoi myös amd,nvidia, yms. ongelmat kun myynti pysähtyi kuin seinään. Microsoftkin tuon jälkeen irtisanonut isosti ja pienemmin porukkaa. Isoin irtisanominen tämä 10000 ihmisen pompsi. https://www.nytimes.com/2023/01/18/business/microsoft-layoffs.html

ja pelipuolella erityisesti halo porukkaa laitettu pihalle: Microsoft’s post-layoffs Halo studio is smaller and switching to Unreal Engine

Tappio per konsoli on suoraan spencerin suusta. Talousluvut mitä linkkasin eli xbox kutistuu suoraan microsoftin uusimmasta kvartaaliraportista. Jos laskee 1+1 ja kysyy mistä se voitto tulee niin kertokaa jos tiedätte paremmin? Jos ottaa 15 miljoonaa konsolia, 100$ tappiota per konsoli(alakanttiin kun se toinen malli tekee 200$ per konsoli tapiota) ja siihen päälle r&d kulut, markkinointikulut, linjastojen pystytys niin voi varmuudella sanoa bisneksen vieneen miljardeja. Onko niitä voittoja tullut niin paljon, että nuo kulut on saatu katettua? kertokaa toki millä matematiikalla saadaan voitolliseksi?
Linkaas niitä virallisia tietoja häviöistä eikä näitä sinun omia laskelmia
 
Sony tykitti hyvää tulosta. Pleikkareita on nyt myyty 32.1miljoonaa kipaletta. Konsolia on enemmän tarjolla ja myynti+voitto raketoi. Vois olettaa, että sonyn seuraavalla kvartaalilla psvr2:en myynti tuo hyvän piristysruiskeen liikevoittoon ja vaihtoon. Kuluthan psvr2:en kehittämisestä on maksettu aikaisempien kvartaalien aikana.

Sony's gaming business had a blockbuster holiday quarter as it sold 7.1 million PS5s from October to December compared to 3.9 million in the same quarter last year. That's a whopping 82 percent increase, so the company's supply issues appear to be largely solved — much as the company has said as of late. In other words, you should be able to buy a PS5 now with little to no delay.

All of that resulted in a giant boost in revenue, as its Game & Network Services segment took in 1.25 trillion yen ($9.7 billion), up 53 percent year on year. That includes over double the revenue for hardware and healthy boosts in software (30 percent), network services (20 percent) and others including PSVR and first-party software sales on other platforms (73 percent).

Sony has now sold 32.1 million PS5s compared to 25 million in November 2022, so total unit sales increased 28 percent in just a single quarter. It also means that Sony may hit its fiscal year 2022 PS5 sales forecast (18 million units from March 2022 to March 2023) if it can ship 5.2 million consoles next quarter, something that previously seemed wildly optimistic. If it does reach that goal, it'll reach 37 million in total PS5 sales by the end of its fiscal year.

Muistinvirkistykseksi microsoftin uusimmasta kvartaaliraportista

Gaming revenue decreased $259 million or 7% driven by a decrease in Xbox content and services and Xbox hardware. Xbox content and services revenue decreased 6% driven by lower engagement hours and monetization in third-party and first-party content, offset in part by growth in Xbox Game Pass subscriptions. Xbox hardware revenue decreased 11%.
 
Sony tykitti hyvää tulosta. Pleikkareita on nyt myyty 32.1miljoonaa kipaletta. Konsolia on enemmän tarjolla ja myynti+voitto raketoi. Vois olettaa, että sonyn seuraavalla kvartaalilla psvr2:en myynti tuo hyvän piristysruiskeen liikevoittoon ja vaihtoon. Kuluthan psvr2:en kehittämisestä on maksettu aikaisempien kvartaalien aikana.

Muistinvirkistykseksi microsoftin uusimmasta kvartaaliraportista

Onko joku syy miksi linkaat tota vanhaa jos on uudempi ?

Täytyy kyllä sanoa, että molemmat tehokonsolit omistavana omat peliostot on mennyt viimeaikoina melkein kokonaan plystation puolelle plus kohta ilmestyvä ja ennakkotilattu psvr2 nostaa hypeä vielä enemmän tätä leiriä kohtaan. Molemmat koneet tuli ostettua julkkarista ja boxi oli alussa mulla kyllä enemmän käytössä ja monet vanhat onen pelit sai uuden elämän series x llä...

Mutta mutta.... Jos mulla ei olisi ollut ennestään isoa pelikirjastoa xboxille niin ei rehellisesti tolla ois tehnyt mitään.... Ei johdu siitä että rauta olisi huonoa ..ei... Samaten kuten one x niin series x on raudaltaan ollut kyllä hyvä kuin mikä, mutta tolle ei ole oikein mitään system seller pelejä ollut. Oikeastaan ainoa mikä mua oikeasti kiinnostaa on forza motorsport. Okey sieltä tulossa starfield, mutta hirvee spekulaatio ollut että 30 fps peli....ei kiitos ikinä enään yhtään 30 fps peliä tähän talouteen vaikka plis kuinka hieno graffa....mutta ei noidenkaan ilmestymisestä ole vielä mitään hajua. Just katselin xbox kauppapaikalta tulevia pelejä niin ainoa joka ollut pirun hienon näköinen ja kiinnostava olisi atomic heart....mutta se tulee venäjältä. Täytyy oikeasti fundeeraa viitsiikö tukea niitä ostamalla vaikka ois kuin hyvä peli.

Tosiaan nyt kyllä tuntuu täälläkin että ps5 vie ja xbox vikisee vaikka olen aina ollut xbox tyyppi henkeen ja vereen.

Mutta kyllä mä täällä molemmilla koneilla sulassa sovussa pelailen :)
 
VR tuhnukonsoleissa on nöyryytetty paska vai ehkä tuo foveated rendering kera silmienseurannan psvr2+ps5 kombolla tulee olemaan hitti sen rajoissa mitä nyt konsolinhintaiselta lisäosalta voi odottaa?

Huhutuissa, että psvr2 valmistusmääriä olisi leikattu ei ole totuutta takana
Sony: We have not cut PSVR 2 production numbers
The platform holder refutes Bloomberg report

Herättääkö ajatuksia? Millon microsoft herää vr-menoon mukaan? Sitten kun se on myöhäistä kuten puhelimien kanssa? Sitten mennään miljardien kanssa ostoksille, kun tulee kiire? Varjon porukka hieroo rasvaisia käsiänsä yhteen kun mäsä ostaa puljun miljardeilla muutaman vuoden päästä.
 
Empä muista että Digital Foundry olisi hehkuttanut mitään peliä näin paljon. Peli on joka osa-alueella mestariteos, missä ei ole juuri mitään vikaa. Digital Foundryn mukaan peli on jo nyt vahva ehdokas vuoden peliksi.

Tällaisia pelejä saadaan kun iso yhtiö ei sanele pelintekijöille mitä tehdään, vaan antaa vapaat kädet tehdä mitä haluavat. Antaa todella positiivisen kuvan Microsoftin alla olevien pelistudioiden tuotannosta tulevina vuosina.

Japanissa osataan toi rytmipelien tekeminen. Paha sanoa että oliko Ms:llä osaa taikka arpaa lopputuotoksen suhteen.
 
Hienoa että myös erilaiset pelit onnistuvat ja tulevat menestykseksi, ei mitään pois mäsän tallista.
Tuo voi olla myös hyväksi Xboxille kun japanista haluaa isompaa jalan sijaa.

En muista mikä vuosi se oli kun Spenkku setä kävi siellä japanin vierailulla mutta useampi jokatapauksessa ja ehkä tämä on yksi onnistunut hankinta sieltä.

Japanissa osataan toi rytmipelien tekeminen. Paha sanoa että oliko Ms:llä osaa taikka arpaa lopputuotoksen suhteen.
Jos tämä liittyy jotenkin siihen spenkku sedän japanin käyntiin ehkä hän huomasi jossain prototyypissä että tätä peliä Xbox tarvitsee parantakseen asemiaan Japanissa ja löi kättä päälle pienen seteli tukun kera.

Edit: kohta kuusi vuotta sitten:
 
Jos tämä liittyy jotenkin siihen spenkku sedän japanin käyntiin ehkä hän huomasi jossain prototyypissä että tätä peliä Xbox tarvitsee parantakseen asemiaan Japanissa ja löi kättä päälle pienen seteli tukun kera.
Hmm. Eli kun ms osti zenimaxin, niin se tapahtui tämän pelin takia?
 
Hmm. Eli kun ms osti zenimaxin, niin se tapahtui tämän pelin takia?
Eikun se että vuosia sitten Spenkku kävi japanissa ja kävi eri pelintekjiöiden juttusilla, ehkä nähnyt tämän Hi-Fi Rushin esiasteen ja ajattelut että tämän pelin Xbox tarvitsee ja ostanut yksinoikeuden(?)

Edit: Eikun ei mitään, en huomanut että Betseshda omistanut Tangon aikasemmin jo.
My bad.
 
Hyvä homma jos ei mene läpi. Ei ole Jumalan suunnitelma tälläinen, että ostellaan 70 miljardilla videopelejä muilta pois.
 
Hyvä homma jos ei mene läpi. Ei ole Jumalan suunnitelma tälläinen, että ostellaan 70 miljardilla videopelejä muilta pois.

Jospa vaihteeksi referoisit artikkelia, johon viittaat (tai linkkasit twitter postauksen artikkelista, jossa ei ollut otsikkoa enempää asiaa). Ei ole eka kerta. Twitter julkaisun linkkaaman artikkelin lähteissä (NYT) oli sentää jotain asiaakin. Ei keskustella pelkällä linkillä.
 
Haluatko, että tavutan vielä? ;)

Kyllä tänne jatkuvasti postaillaan twiittejä ja YouTube-linkkejä ilman sen suurempaa analysointia itse viestin lähettäjältä. Ettei nyt vain jokin muu kismitä tuossa minun viestissäni?

Minun mielestäni on ainoastaan hyvä tulevaisuutta ajatellen jos päättäjät tekevät selkeät pelisäännöt isoille teknologiajäteille tämän ABK-kaupan myötä mikäli se hylätään.
 
No lähinnä, ku toi on yks klikkihuoraus vain. Itse artikkeli ei tuohon asiaan keskity, vaan isompaan kuvaan. Ajattelin, että olit asiasta tietoinen, ku twiitin julkaisit. Kyse ei siis ole vieläkään siitä "että ei menis läpi".
Tossa siis alkuperäinen artikkeli: https://www.nytimes.com/2023/02/04/business/dealbook/microsofts-activision-deal.html?smid=tw-share

Josta on poimittu yks kappale, jossa ei kyl mitää "uutta" ole. Mainitaan vain, että Microsoft odottaa myös Brittien vastaavan tahon vastustavan. Artikkeli lähinnä kertoo siitä, että sääntelyviranomaiset tykkää mielummin tapella ja hävitä, kuin tyytyä kompromissiin. Lisäksi siitä miten yhdenki mielipide voi vaikuttaa kaikkien päätöksiin.
The F.T.C. opposed Microsoft’s bid to acquire Activision in a lawsuit filed in December. Microsoft’s legal team also expects the antitrust authority in Britain to oppose the transaction, while it believes the European Commission is open to potential remedies, according to four people briefed on the matter who were not authorized to speak publicly.

Viestissäsi ei muu kismitä, kuin tuo jatkuva pelkkien twiittien ja linkkien jakelu perehtymättä asiaan. Sama oli sen kans kuinka pleikkari vie ja "homma jatkuu samalla kaavalla". No ei ihan niin menny ku luki linkkaamasi artikkelin. Lisäksi sen jälkee artikkelin yks kolmesta pelistä (joiden onnistumisesta sonyn voittokulku oli kiinni, artikkelin mukaan) on jo floppi. Kannattaa nyt oikeesti otsikkoa enemmän perehtyä jakamiinsa linkkkeihin. ei ihme, että saatteena on aina vain kommentteja otsikosta/cherrypickeistä eikä muuta asiaa.

e: ja toki koskee kaikkia, jotka tota tekee. Pelkkää provoilua, ei keskustelua eikä edes väittelyä.
 
Viimeksi muokattu:
Noin näköjään käy kun julkaisee pelinsä vain xboxille.
Mitä veikkaatte, olisiko pleikkari- tai PC-pelaajille kakka maistunut paremmin ja peli olisi sitä myöten kiitänyt menestykseen:
 
Mitä veikkaatte, olisiko pleikkari- tai PC-pelaajille kakka maistunut paremmin ja peli olisi sitä myöten kiitänyt menestykseen:
Ei olisi. Ihan järkyttävää tuubaahan tuo, etenkin moninpeli.

Myynnit olis ehkä silti ainakin kolminkertaiset jo pelkästään vahinko-ostoje myötä.

Mutta ehkä eniten tossa ihmettyttää se, että miksi MS oletettavasti on tuon yksinoikeudesta maksanut. Varsinainen system selleri.
 
Ei olisi. Ihan järkyttävää tuubaahan tuo, etenkin moninpeli.
Miksi sitten kommentti että " Noin näköjään käy kun julkaisee pelinsä vain xboxille". Koska sama olisi varmasti käynyt vaikka olisi julkaistu kaikille olemassa oleville alustoille?
 
Miksi sitten kommentti että " Noin näköjään käy kun julkaisee pelinsä vain xboxille". Koska sama olisi varmasti käynyt vaikka olisi julkaistu kaikille olemassa oleville alustoille?
Pitääkö se ’/s’ laittaa jokaisen itsestäänselvästi sarkastisen viestin perään?

Kaikille alustoille julkaistuna se olis ehkä kituuttanu muutaman kuukauden pidemmälle jollain varjolla. Vaikka gamepass pelinä PC:lle.
 
Mitä veikkaatte, olisiko pleikkari- tai PC-pelaajille kakka maistunut paremmin ja peli olisi sitä myöten kiitänyt menestykseen:
No kyllä tuo Weak on varmasti ihan ansaittu. Itse en ole kuullut koko pelistä ennenkuin tässä ketjussa joten syvempää analyysia en osaa antaa. Jonkin gamrplay-videon katsoin ja aika kötöstykseltä vaikutti, sellaiselta halvalta CoD-kopiolta ja sitäkään kun en edes pelaa. :D
 
Sama juttu. Tuo oli ketjussa esillä esimerkkinä siitä että ”xbox excluja on olemassa!!1”, ja siksi vaivauduin tuon heikkolaatuisen vitsin tänne kirjoittamaan reaktiona uutiseen.
 
Mutta ehkä eniten tossa ihmettyttää se, että miksi MS oletettavasti on tuon yksinoikeudesta maksanut. Varsinainen system selleri.
Ehkäpä tuossa ajateltiin olevan jonkinlaista toivon kipinää kun Remedy oli tekemässä yksinpelikampanjaa.

Pitääkö se ’/s’ laittaa jokaisen itsestäänselvästi sarkastisen viestin perään?
Ei välttämättä paskempi ajatus ketjussa, jossa viestejä luetaan kuin piru raamattua :)

No kyllä tuo Weak on varmasti ihan ansaittu. Itse en ole kuullut koko pelistä ennenkuin tässä ketjussa joten syvempää analyysia en osaa antaa. Jonkin gamrplay-videon katsoin ja aika kötöstykseltä vaikutti, sellaiselta halvalta CoD-kopiolta ja sitäkään kun en edes pelaa. :D
Jep, kakka haisee alustasta riippumatta.
 
On erilaisia tapoja johtaa yritystä. Microsoft potkii 10 000 työntekijää, Nintendo pitää kiinni omistaan.
 
On erilaisia tapoja johtaa yritystä. Microsoft potkii 10 000 työntekijää, Nintendo pitää kiinni omistaan.
Johtunee siitä että Nintendon pitäisi palkata puolet lisää työntekijöitä että olisi 10 000 irtisanottavaksi ja Microsoft taas palkkasi viime vuonna sen 40 000 vanhojen jatkoksi.
 
Miten se nyt tähän liittyy. Toinen nostaa palkkoja toinen jakaa potkuja. Tottakai myös isompi firma voi nostaa palkkoja ja vastaavasti pienempi jakaa potkuja.

Joss numeroilla ei ole väliä niin muistaakseni Sony jakoi myös potkuja heti kun ps5 saatiin maailmalle. Eli Nintendolle ruusuja, sonylle ja Microsoftille risuja.
 
Joss numeroilla ei ole väliä niin muistaakseni Sony jakoi myös potkuja heti kun ps5 saatiin maailmalle. Eli Nintendolle ruusuja, sonylle ja Microsoftille risuja.
Vai olikohan kenties joku näistä uutisista?

Varmasti Sony on jakanut potkuja joskus mutta nyt kun konsolibisnes käy kuumimmillaan nykylaitteiden osalta on hyvin erikoista kun yksi jakelee jättimäisiä potkuja ja kaksi antaa rahallisia kannustimia työntekijöilleen.
 
Onkos missään ollu että miltä osastolta MS sitä porukkaa pistää pihalle? Kuitenkin jos duunareita on se 220 000, niin niistä tuskin kaikki konsoli puolella tekee töitä. :hmm:
 
Varmasti Sony on jakanut potkuja joskus mutta nyt kun konsolibisnes käy kuumimmillaan nykylaitteiden osalta on hyvin erikoista kun yksi jakelee jättimäisiä potkuja ja kaksi antaa rahallisia kannustimia työntekijöilleen.

Noi potkut ja korotukset on menny aika käsi kädessä konsolin julkaisun jälkeen.
 
Mitäs kauhuskenaarioita täällä nyt on meneillään?? Lopettaako toi mun series x kohta toimintansa vai mikä paniikki nyt menossa??? Onneksi löytyy myös ps5 jos se sanoo poks ;)
En minäkään tuota säikähtäisi, suuret jenkki IT-firmat ovat potkineet kilpaa pois työntekijöitä viimeisen puolen vuoden aikana. Nämä potkut ovat kuitenkin alle puolet siitä määrästä mitä viimeisen kahden vuoden ajalla on palkattu lisää näihin firmoihin..
 
Mitäs kauhuskenaarioita täällä nyt on meneillään?? Lopettaako toi mun series x kohta toimintansa vai mikä paniikki nyt menossa??? Onneksi löytyy myös ps5 jos se sanoo poks ;)
Kaikki Microsoftin työntekijät on kytketty xCloud-biolaskentajärjestelmään joten näiden potkujen jälkeen kaikki Xboxit toimivat muutaman prosentin hitaammin kuin ennen. Jos Microsoft menisi konkurssiin niin Xboxien sisällä oleva itsetuhojärjestelmä aktivoituisi ja tuhoaisi kriittiset komponentit konsolin sisältä.

Meinasin ostaa xboxin mutta nyt näyttää todella pahalle nuiden potkujen vuoksi kun vertaa kilpailijoihin. Taidan pitää näppini erossa.
Itsehän nakkasin Windowsin ja Officenkin roskiin jo vuonna 2014 kun Microsoft ilmoitti potkivansa 18 000 työntekijää pihalle. Ei kai kukaan voi uskottavasti vastustaa Microsoftia ja samalla käyttää niiden tuotteita kun vaihtoehtojakin on saatavilla? Jos tämänkin ketjun antimäsäyttäjiltä kysyisi niin voisin lyödä vaikka vetoa että vastaus olisi tiukka ei.
 
Miksi kukaan vihaisi esim Nokiaa siksi että Nokian kumisaappaat ovat huonot niin ei sitten käytä mitään laitetta joka ottaa yhteyden Nokian mahdollistaman runkoverkon kautta muihin laitteisiin? Itse en ole Officea enää LibreOfficen synnyn jälkeen käyttänyt, mutta miksi ei Windowsia käyttäisi kun se on monelle pelille ja ohjelmalle ainoa käyttöjärjestelmä millä ne pyörii? Microsoftin MSVC ja C++ IDE on yksi parhaista.

Vaikka Xbox peliosastoa johdetaan pelaajavihamielisesti niin ei se ole syy boikotoida kaikkea mitä Microsoft tekee.
 
Hyh, tuollaista löysää kirsikanpoimintaboikottia, kun vastustetaan niin tehdään se kunnolla. Luulin että tässä ketjussa vihaamme yhdessä Microsoftia ja laulamme pilkkalauluja. Petyin :sori:
 
Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun yritykset tekevät jokapäiväistä bisnestä. Eipä taida yksikään firma olla immuuni yt-neuvotteluluille, budjettileikkauksille, toiminnan tehostamiselle. Ei ulkomailla, eikä täällä Suomessa. Niin siinä mielessä melko turhaa halkoa hiuksia ja saivarrella millä megakorporaatiolla on tyytyväisimmät työntekijät.
Pelit ne on jotka eniten kiinnostaa ja ainakin Sonyn tarjotin näyttää erittäin tyhjältä. Ellei VR kiinnosta, niin seuraava yksäri on FF16 ja syksyllä Spiderman 2. Onko PS5-pelaajan tulevaisuus se että vuoden välein pelaillaan se yksi megapeli ja loput ajasta pyöritellään peukaloita? Näyttää vähän siltä.
Henkilökohtaisesti olen tällä hetkellä eniten innoissani Nintendon tarjonnasta. Metroid Prime remaster menikin jo ostoon ja NSO:n Gameboy setit oli erittäin kiva ylläri. Uusi Zelda myös kohta.
Alkuvuoden pelailut menee kutakuinkin Metroid Prime->Atomic Heart->Resident Evil 4->Wo-Long->Zelda->Redfall. Noista kun selviää niin varmaan Starfield ja Forza kolkuttelee ovella.
Mihin tässä mitään pleikkareita tarvitsee?
 
Statistiikka

Viestiketjuista
262 015
Viestejä
4 541 505
Jäsenet
74 927
Uusin jäsen
Lapinkarhu

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom