PC, PlayStation, XBOX & Nintendo - yhteinen väittelyketju

Mullakin nyt viimeaikoina vienyt kyllä Switch oikeastaan kaiken huomion. PS5 löytyy myös, mutta pelailut menee varmaan 90 % Nintendolla ja 10 % pleikkarilla. Zeldoja en ole oikeastaan koskaan pelannyt, mutta kun menin hankkimaan Breath of the Wildin, niin nyt tekisi mieli pelata vain sitä jatkuvasti. Samoin tulee pelattua paljon Metroidia ja Marioita. Kai se on lopulta niin, että tykkää vain eniten noista lapsellisista peleistä ja Nintendolla pelaaminen tuo jotenkin edelleen samaa fiilistä kuin lapsena 90-luvun ekalla puoliskolla NES:n ja SNES:in kanssa. Nintendohan ei ole koskaan ollut mikään tekninen edelläkävijä, mutta jotenkin nuo pelit vaan silti pitää imussaan. Monessa mielessä innovatiivinen se on toki ollut toistuvasti.
 
Zelda breath of the wild on itselle yksi maailman parhaimpia pelejä, vaikka itse kuulun näihin ketä ostaa joka vuosi codin ja grindaa sitä sen 500h niin mikä ei täytä sitä tyhjiötä minkä zelda botw jätti. Pelasin sen läpi switchillä muutaman kerran ja wiiu kerran.

Mestariteos enkä malta odottaa jatkoa.
 
Nintendolle on aina paikkansa. Sillä on jokaiseen sukupolveen hyviä pelejä olemassa ja ne ovat sopivasti erilaisia. Sonyn konsolin kaverina ehdoton niin saa yksinoikeuksista nauttia laajan multiplattari kattauksen lisäksi.
 
Pelit ne on jotka eniten kiinnostaa ja ainakin Sonyn tarjotin näyttää erittäin tyhjältä. Ellei VR kiinnosta, niin seuraava yksäri on FF16 ja syksyllä Spiderman 2. Onko PS5-pelaajan tulevaisuus se että vuoden välein pelaillaan se yksi megapeli ja loput ajasta pyöritellään peukaloita? Näyttää vähän siltä.
No xboxin ainoa yksäri suljetaan keväällä, että ei silläkään leirillä kovaa mene.
 
Zelda breath of the wild on itselle yksi maailman parhaimpia pelejä, vaikka itse kuulun näihin ketä ostaa joka vuosi codin ja grindaa sitä sen 500h niin mikä ei täytä sitä tyhjiötä minkä zelda botw jätti. Pelasin sen läpi switchillä muutaman kerran ja wiiu kerran.

Mestariteos enkä malta odottaa jatkoa.

Suosittelen tuohon tyhjiöön Elden Ringiä.
 
PC pelaamisen tilanne on tällä hetkellä umpisurkea. Suurin osa uusista julkaisuista stutteroi täysin riippumatta siitä, millainen kone pelaajalla on. Näyttää deveillä menevän kaikki panokset konsoliversioihin ja DX12 ansiosta näyttisvalmistajat eivät edes voi korjailla devien kömmähdyksiä ajureiden kautta.
 
Olisiko jotain mehukkaita esimerkkejä? Peli joka PC:llä tökkii älyttömästi mutta konsolilla priimaa native 1440p/4k 60fps tai jotain vastaavaa.
 
Tästä saadaan syyttää microsoftia, kun eivät osaa direct storagea saada valmiiksi PC:lle, sekä pelimoottorifirmoja kun eivät ymmärrä ton ”shader compilation” paskan päälle.
 
Onhan erityisesti tota shader compilation sontaa enemmän pc:llä kuin vaikkapa pleikkarilla. DF jotain vertailujakin tehnyt aiheesta. Sony vissiin pistänyt kehittäjät korjaamaan paskansa ennen julkaisua, mutta PC:lle hommat patchataan kun keritään(tm).

Edit: tai sit pleikalla kehitystyökalut hoitavat shader compilationit kuntoon automaattisesti.
 
Onhan erityisesti tota shader compilation sontaa enemmän pc:llä kuin vaikkapa pleikkarilla. DF jotain vertailujakin tehnyt aiheesta. Sony vissiin pistänyt kehittäjät korjaamaan paskansa ennen julkaisua, mutta PC:lle hommat patchataan kun keritään(tm).
Konsoleille nuo varjostimet ilmeisesti voidaan esikääntää ja pistää asennuspakettiin mukaan, koska tiedetään ennakolta rauta, jolla se peli tulee pyörimään. PC:llä taas eri raudalle ja eri ajuriversioille pitää hoitaa käännöshommat asiakkaan koneella ja turhan moni yrittää tehdä sen pelaamisen aikana, kun varjostinta käytetään ensimmäistä kertaa ja siitä tulee aina nykäisy, kun peli joutuu odottamaan sitä kääntämistä. Lopputuloksena peli, joka stutteroi aina, kun jotain uutta tapahtuu.
 
Tuostahan se tosiaan johtuu. Typerää että pelintekijät eivät osaa tuota vaikka installerilla/laincherilla tehdä. Hätähousuille olkoon joku ”fuck it & stutter” nappi jolla tuon voisi ohittaa.
 
No uusimmista ainakin Dead Space Remake ja Hogwarts Legacy stutteroi PCllä. En tiedä miten pahassa jamassa konsoliversiot ovat.
DeadSpacen videon katsoinkin Digital Foundryltä. PC:llä välillä ikäviä ongelmia tuossa, tosin konsoleillakin peli satunnaisesti "pysähtyy" muutamaksi frameksi ja jatkaa matkaansa. Ikävää. Harri Potter analyysissä SeriesX näytti pyörittävän peliä 19fps - 25fps dynaamisen resoluutio skaalauksen hakkaavan 1080p - 1800p väliä. En ehkä tuota ottaisi esimerkiksi kun peli näyttää olevan kauttaaltaan rikki.
 
No uusimmista ainakin Dead Space Remake ja Hogwarts Legacy stutteroi PCllä. En tiedä miten pahassa jamassa konsoliversiot ovat.

Itse en taas ymmärrä mikä ihmeen kiire näiden pelien kimppuun on aina heti ensimmäisenä päivänä tai jopa ennen.
Odottelee edes pari viikkoa niin suorituskyky noussut, tai pari kuukautta niin ekat alet käynnistynyt ja suorituskyky tapissa.
 
Mielestäsi on siis asiallista julkaista pelit täysin keskeneräisinä ja pyytää niistä täyttä hintaa?
 
Olisihan se kiva, jos tuote olisi kunnossa, kun sen ostaa.
 
Yleensä on ollut alalla tapana että early access pelit on edullisempia tai ilmaisia. Nyt niistä revitään isommat hinnat kuin sitten joskus 6kk kuluttua kun peli on testattu ja toimii.
 
Nimenomaan tämähän oli se pointtini, että eikö kannattaisi äänestää lompakolla eikä ”yllättyä” kerta toisensa jälkeen kun peli ei julkaisussa ole kunnossa.
Paska tilannehan tämä on, mutta julkaisijat katsovat että myynnit ovat hyvät silti niin mikäs tässä kun julkaisee keskeneräistä vaan ja korjailee sitten pikkuhiljaa.
 
Tästä saadaan syyttää microsoftia, kun eivät osaa direct storagea saada valmiiksi PC:lle, sekä pelimoottorifirmoja kun eivät ymmärrä ton ”shader compilation” paskan päälle.

No johan se eka PC DS peli on ulkona. Forspoken. Se on nyt vaan devaajista kiinni, että pulttaavatko sen peliinsä vai ei.
 
Vaan ei vieläkään gpu purkua, vaikka MS:n konsoleilla toiminu hyvin kaksi vuotta.

Ja että koko paskaa ei tehty valmiiksi esim. 10 vuotta sitten on vaan typeryyttä.

Mikään ei sinänsä ole estänyt tuon toteuttamista ilman microsoftin apua, mutta sen puute PC:llä selittää osaa tapauksista joissa konsoliversio on sulavampi.

Edit: ja erityisesti sulavampi jos prossu on samaa teholuokkaa konsolien kanssa, joku ryzen 4700g lienee lähin verrokki. Jos vertaillaan _softan_ eroja sulavuudessa, niin prossun suhteen normalisointi lienee paras tapa toimia. Se jos vaikka nelinkertaisella prossun suorituskyvyllä päästään lähes samaan ei ole (IMO) kovin hyvä tulos.
 
Viimeksi muokattu:
PlayStation 5:n myynnit kolminkertaistuivat Euroopassa tammikuussa

Switchin ja Xbox Series X/S:n myyntiluvut sen sijaan kääntyivät laskuun viime vuoteen verrattuna. Switchin myyntien kerrotaan olleen tammikuussa 11 prosenttia vuotta 2022 alhaisemmat. Xbox Series X/S:n myyntien taas kerrotaan laskeneen jopa 32 prosenttia.

PlayStation 5:n myynnit kolminkertaistuivat Euroopassa tammikuussa

Sony tykittää nyt hurjilla myyntilukemilla. Joko alkaa taittumaan Nintendon menestys ikääntyvän konsolin takia? Miten tuleva Zelda kykenee muuttamaan kurssia? Mäsän ser lootat sen sijaan näyttää mukavasti olevan hyytymään päin. Historia on toistamassa itseään Mäsän ja Sonyn välillä jos tämä tahti jatkuu.
 
Varmaan lyövät gamepassin seuraavaksi hintaan -5€/kk, jos tilaus tehdään konsolilla. Jos vaikka alkaisi liikevaihto kohenemaan, se kun on se paras mittari. ;)
 
Saatteko jonkinlaista tyydytystä Xbox-myyntien hyytymisestä ja/tai pleikkarin ylivoimasta? En kysy vittuilumielessä, yritän vaan ymmärtää tämän ketjun vakiopostaajien mielenmaisemia. Jos konsolifirmat kisailisivat keskenään verissäpäin, niin sehän olisi vain hyvä juttu pelaajille.
 
Kyllä täällä eräille nimimerkeille firmat tuntuvat olevan elämää isompi asia. Ja niitähän puolustetaan henkeen ja vereen, kilpailijaa samalla lynkaten :rofl:
 
Tämä on ihan yhtä surkuhupaisaa, kuin joidenkin automerkkien puolesta/vastaan vänkääminen. Hauskaahan se on seurata avohoidossa olevien mekastusta. :rofl:
 
PlayStation 5:n myynnit kolminkertaistuivat Euroopassa tammikuussa

PlayStation 5:n myynnit kolminkertaistuivat Euroopassa tammikuussa

Sony tykittää nyt hurjilla myyntilukemilla. Joko alkaa taittumaan Nintendon menestys ikääntyvän konsolin takia? Miten tuleva Zelda kykenee muuttamaan kurssia? Mäsän ser lootat sen sijaan näyttää mukavasti olevan hyytymään päin. Historia on toistamassa itseään Mäsän ja Sonyn välillä jos tämä tahti jatkuu.
Niin tässähän siis on kyseessä ainoastaan tammikuut vuosilta 22 ja 23. Onko ihmekkään että takovat kovia prosentteja, kun vuosi sitten ei saatu tavaraa hyllylle ja nyt tulee tehtaalta tavaraa enemmän.
Pelkät prosentit ovat vähän huono mittari myyntiluvuille.
 
Sony tykittää nyt hurjilla myyntilukemilla. Joko alkaa taittumaan Nintendon menestys ikääntyvän konsolin takia? Miten tuleva Zelda kykenee muuttamaan kurssia? Mäsän ser lootat sen sijaan näyttää mukavasti olevan hyytymään päin. Historia on toistamassa itseään Mäsän ja Sonyn välillä jos tämä tahti jatkuu.

En jaksa uskoa, että juuri Nintendoon vaikuttaa. Switch ei kuitenkaan ihan suoraan kilpaile näiden "tehokonsoleiden" kanssa. Tässä vaiheessa sillä on myös taustallaan niin laaja pelivalikoima ja muita selvästi edullisempi hinta ja hyvä saatavuus, että ne varmasti pitävät myynnin yllä. Tuskin se uusi Zeldakaan ainakaan haittaa.
 
Jos konsolifirmat kisailisivat keskenään verissäpäin, niin sehän olisi vain hyvä juttu pelaajille.
Niin kauan kun se ei perustu aitojen rakentamiseen ja sitä kautta pelaajien vaihtoehtojen vähentämisen kautta hankittuihin asiakkuuksiin.

MS on oikein malliesimerkki siitä miten kilpailu on huono juttu pelaajille. Jos MS kilpailisi vaikkapa konsolien hinnalla, tai pelien hinnalla (katteita laskien), niin homma olisi täysin OK. Nyt MS:n pääasiallinen strategia tuntuu olevan kaataa rahaa yksinoikeuksiin, ja pakottaa pelisarjojen jo olemassaolevat fanit siirtymään alustalta toiselle.

Yhtälailla se olisi paskaa jos Sony tai nintendo ostaisi vaikka activisionin ja pistäisi CoDin liukkojen taakse, pakottaen xboxiin tottuneet siirtymään toiselle alustalle. Näin MS on toiminut useiden studioiden kohdalla, ja syön hattuni jos MS julkaisee vaikka seuraavan falloutin tasavertaisesti sonyn vehkeille. Se jos pelisarja on ennenkin ollut yksinoikeus, niin tilanne ei ole mielestäni vastaava. Silloin ketään ei 'pakoteta' vaihtamaan leiriä lempipelinsä perässä.

Niin kauan kun MS:n strategia on pelaajan etujen vastainen, niin ihan syytäkin nauraa kun tulee mahalasku uudestaan ja uudestaan.

edit: ja mulla ei edelleenkään ole sitä pleikkaria. PC:llä pelailen pelini.
 
Näemmä on saatu nyt virallistakin infoa että Game Pass kannibalisoi pelimyyntejä toisin kuin Phil Spencer 2018 vuonna väitti. Tämä tullut esiin Activision/Blizzard oikeusväännössä. Tarkoittaa luonnollisesti sitä että Microsoft joutuu maksamaan isompaa summaa pelintekijöille game passiin tulosta jolla korvataan menetettyjä myyntejä joka merkitsee pitkällä aikavälillä kannattamatonta bisnestä.

Regulaattorit voi tätä tulkita niin että ostetaan "isot pelit" game passiin isolla tappiolla tähdäten siihen että kilpailijat heittää hanskat tiskiin koska yleisesti myynnit vähenee jolloin ainoaksi toimijaksi jää esim game pass jolloin lähdetään rakentamaan suunnattomasti tappiota tekevästä bisneksestä kannattavaa nostamalla hinnat taivaisiin.

Mutta Sonyn tai Nintendon yksinoikeudet eivät tietenkään ole pelaajan etujen vastaisia. Mäsän "yksinoikeudet" tulevat sentään konsolille ja PC:lle.
 
Tuon lisäksi jos gamepass joskus muodostuu de-facto pelien hankkimiskanavaksi, niin käytännössä MS pääsee gatekeeppaamaan että mitkä pelit pääsevät pelaajien pelattaviksi. Tällöin tilanne voi mennä siihen suuntaan, että pelintekijä joutuu maksamaan rahaa MS:lle vain jotta peli tulisi palveluun ja edes joku näkisi koko tuotoksen. Tähän käytetty raha taas on tietysti pois pelien kehityksestä. "pelaajalle hyvä", kun saa pelit halvemmalla, kokonaan unohtaen että pelit itsessään paskenevat tuon seurauksena.
 
Mutta Sonyn tai Nintendon yksinoikeudet eivät tietenkään ole pelaajan etujen vastaisia. Mäsän "yksinoikeudet" tulevat sentään konsolille ja PC:lle.
Ne eivät pakota ketään vaihtamaan alustaa, toisin kuin MS:n aitojen rakentaminen. Ne nintendon ja sonyn yksinoikeudet on ollu siellä aidan takana ihan alusta asti. Jos MS perustaisi uusia studioita ja rakentaisi uutta IP:tä isolla rahalla, niin ei moista kukaan kai vastustaisi. Siitä vaan kaataa sata miljardia uusien pelistudioiden rakentamiseen, kaikki voittaa kun kilpailu kasvaa markkinoilla.
 
Niin kauan kun se ei perustu aitojen rakentamiseen ja sitä kautta pelaajien vaihtoehtojen vähentämisen kautta hankittuihin asiakkuuksiin.

MS on oikein malliesimerkki siitä miten kilpailu on huono juttu pelaajille. Jos MS kilpailisi vaikkapa konsolien hinnalla, tai pelien hinnalla (katteita laskien), niin homma olisi täysin OK. Nyt MS:n pääasiallinen strategia tuntuu olevan kaataa rahaa yksinoikeuksiin, ja pakottaa pelisarjojen jo olemassaolevat fanit siirtymään alustalta toiselle.

Yhtälailla se olisi paskaa jos Sony tai nintendo ostaisi vaikka activisionin ja pistäisi CoDin liukkojen taakse, pakottaen xboxiin tottuneet siirtymään toiselle alustalle. Näin MS on toiminut useiden studioiden kohdalla, ja syön hattuni jos MS julkaisee vaikka seuraavan falloutin tasavertaisesti sonyn vehkeille. Se jos pelisarja on ennenkin ollut yksinoikeus, niin tilanne ei ole mielestäni vastaava. Silloin ketään ei 'pakoteta' vaihtamaan leiriä lempipelinsä perässä.

Niin kauan kun MS:n strategia on pelaajan etujen vastainen, niin ihan syytäkin nauraa kun tulee mahalasku uudestaan ja uudestaan.

edit: ja mulla ei edelleenkään ole sitä pleikkaria. PC:llä pelailen pelini.
Sonyllahan ne korkeimmat aidat on ja eniten ostettuja 3rd party yksinoikeuksia? Taisivat myös yrittää Starfieldiä ostaa, mutta sen suhteen pilkka kolahtikin omaan nilkkaan.
Huono juttu jos peli julkaistaan Xbox&PC, mutta hyvä jos vain PS5? Erikoinen logiikka.
 
Sonyllahan ne korkeimmat aidat on ja eniten ostettuja 3rd party yksinoikeuksia?
Onko? Jotain ajallisia yksinoikeuksia on ollu muutama juu, ja paskaahan nekin on.

Jos yksinoikeus on hankittu heti pelisarjan synnyn aikaan, niin en näe tuossa mitään isoa ongelmaa. Jos taas osa peleistä olisi tullut vaikka kaikille konsoleille ja sitten kolmas osa ostettu yksinoikeudeksi, niin aika sontaa tommonen. edit: street fighter on hyvä esimerkki tosta että sonykin kusee välillä pelaajien muroihin.
 
En minäkään näe mitään ongelmaa siinä, että iät ja ajat yksinoikeuksia olleet pelit ovat sitä. Pikemminkin olisi aika outoa, jos jotain Mariota, Zeldaa ja Metroidia alkaisi työntyä XBoksille. Toisaalta ei minua nyt niin paljoa kismitä tuo nykyinenkään yksinoikeuskuvio, kuin mitä se selvästikin montaa muuta harmittaa. Sellainen kääntöpuolihan siinä on, että jos kaikki julkaistaan kaikille, niin ovat koneet lopulta aikalailla samaa rautaa, mikä taas karistelee aika tehokkaasti innovatiivisimpia ideoita. Näin keski-ikäisenä ukkona sitä ei niin jaksa murehtia tällaisia asioita. Jos jollekin konsolille on mielenkiintoista pelattavaa, niin sitten hankkii sen ihan huoletta toisen konsolin kaveriksi. So simple.
 
Viimeksi muokattu:
PlayStation 5:n myynnit kolminkertaistuivat Euroopassa tammikuussa

PlayStation 5:n myynnit kolminkertaistuivat Euroopassa tammikuussa

Sony tykittää nyt hurjilla myyntilukemilla. Joko alkaa taittumaan Nintendon menestys ikääntyvän konsolin takia? Miten tuleva Zelda kykenee muuttamaan kurssia? Mäsän ser lootat sen sijaan näyttää mukavasti olevan hyytymään päin. Historia on toistamassa itseään Mäsän ja Sonyn välillä jos tämä tahti jatkuu.
Kyllä kai sitä saa myynnit nousemaan kun aina viallisen tilalle "myydään" uusi hyllystä. Ainakin tämän levyasema fiaskon aikana.
 
Takuuvaihto tai korjaus ei ole myynti.

Ei, eikä nämä nyt raportoidut vaikkapa "tammikuun myynnit" tarkoita, että olisi laskettu konkreettisesti jossain Suomessa Prismassa (ja ympäri maailmaa kaikissa putiikeissa) oikeasti myydyt konsolit. Kyse on varmasti tukkureille toimitetuista laitemääristä, jotka sitten myydään kuluttajille milloin myydään ja missä myydään.
 
Kyllä Sony sen saa myynniksi kun laitteet kaupan hyllyltä tavalla tai toisella häviää

Arvelitko, että yksittäiset liikkeet ympäri maailmaa raportoi Sonylle myyntejään? Sony tietää, paljonko se valmistaa tavaraa ja paljonki sitä menee isoille tukkureille ja siinä on se myyntimäärä. Ei siellä tiedetä, että "Ahaa, nyt on Suomessa tehty 50 takuuvaihtoa. Laitetaanpas myynniksi." :D
 
Ne eivät pakota ketään vaihtamaan alustaa, toisin kuin MS:n aitojen rakentaminen. Ne nintendon ja sonyn yksinoikeudet on ollu siellä aidan takana ihan alusta asti. Jos MS perustaisi uusia studioita ja rakentaisi uutta IP:tä isolla rahalla, niin ei moista kukaan kai vastustaisi. Siitä vaan kaataa sata miljardia uusien pelistudioiden rakentamiseen, kaikki voittaa kun kilpailu kasvaa markkinoilla.
Juuri näin. Mäsä jos kaataa tuon rahasumman nykyisten studioidensa peliprojekteihin ja jos vielä menestyy niillä niin se on sitä oikeaa pelaajaystävällistä bisneksen tekoa. Ei se, että poistetaan nippu pelisarjoja muilta pois ja pakotetaan omiin palveluihin ja laitteisiin.

Näemmä on saatu nyt virallistakin infoa että Game Pass kannibalisoi pelimyyntejä toisin kuin Phil Spencer 2018 vuonna väitti. Tämä tullut esiin Activision/Blizzard oikeusväännössä. Tarkoittaa luonnollisesti sitä että Microsoft joutuu maksamaan isompaa summaa pelintekijöille game passiin tulosta jolla korvataan menetettyjä myyntejä joka merkitsee pitkällä aikavälillä kannattamatonta bisnestä.

Regulaattorit voi tätä tulkita niin että ostetaan "isot pelit" game passiin isolla tappiolla tähdäten siihen että kilpailijat heittää hanskat tiskiin koska yleisesti myynnit vähenee jolloin ainoaksi toimijaksi jää esim game pass jolloin lähdetään rakentamaan suunnattomasti tappiota tekevästä bisneksestä kannattavaa nostamalla hinnat taivaisiin.

Kuka väittää yllättyneensä? Tämähän oli vain foliohattuisten fanipoikien väittämää mutta kappas kun taas tämäkin toteutui käytännössä.
 
Niin kauan kun se ei perustu aitojen rakentamiseen ja sitä kautta pelaajien vaihtoehtojen vähentämisen kautta hankittuihin asiakkuuksiin.

MS on oikein malliesimerkki siitä miten kilpailu on huono juttu pelaajille. Jos MS kilpailisi vaikkapa konsolien hinnalla, tai pelien hinnalla (katteita laskien), niin homma olisi täysin OK. Nyt MS:n pääasiallinen strategia tuntuu olevan kaataa rahaa yksinoikeuksiin, ja pakottaa pelisarjojen jo olemassaolevat fanit siirtymään alustalta toiselle.

Yhtälailla se olisi paskaa jos Sony tai nintendo ostaisi vaikka activisionin ja pistäisi CoDin liukkojen taakse, pakottaen xboxiin tottuneet siirtymään toiselle alustalle. Näin MS on toiminut useiden studioiden kohdalla, ja syön hattuni jos MS julkaisee vaikka seuraavan falloutin tasavertaisesti sonyn vehkeille. Se jos pelisarja on ennenkin ollut yksinoikeus, niin tilanne ei ole mielestäni vastaava. Silloin ketään ei 'pakoteta' vaihtamaan leiriä lempipelinsä perässä.

Niin kauan kun MS:n strategia on pelaajan etujen vastainen, niin ihan syytäkin nauraa kun tulee mahalasku uudestaan ja uudestaan.

edit: ja mulla ei edelleenkään ole sitä pleikkaria. PC:llä pelailen pelini.
Kumpi olisi sinusta huonompi juttu, se että Microsoft tekisi kunnon mahalaskun ja vetäytyisi konsolimarkkinoilta, vai se että se kilpailee väärin ostelemalla pelitaloja?

Vaikka sinulla ei ole pleikkaria, niin arvioisitko saavasi silti jonkinlaista tyydytystä skenaariosta, jossa Microsoft myöntäisi tehneensä niin rumasti tappiota että päättäisi vetäytyä kokonaan konsolibisneksestä? Entäpä @Quantum, saisitko mielihyvää edellämainitusta skenaariosta?
 
Saisin mielihyvää siitä jos MS, tai ihan mikä firma vaan lopettaisi pelaajien intressien vastaiset kilpailustrategiansa.

Jos MS lopettaisi aitojen pykäämisen (hyvä juttu) ja samalla luopuisivat konsolimarkkinoista kokonaan (huono juttu), niin kokonaisuus olisi mielestäni silti plussalla.

Parasta olisi jos MS kilpailisi uusilla ideoilla, uusilla studioilla ja uusia IP:tä kehitellen. Hintojen polkeminenkin on ihan OK strategia, jos eivät muuta osaa tehdä.
 
Eli samat valitukset ovat myös suunnattu sinne Sony suuntaan myös ?
 
Tuohan nyt oli ihan absurdi väitä, että GamePass ei vaikuttaisi kopioiden myyntiin... Eihän se voi olla mitenkään niin, vaikka sitä miten päin miettisi. Jos sinulla on Game Pass ja sinne tulee sinua kiinnostava peli, nii et todellakaan ole sitä ostamassa muualta... Sehän se tuon GamePassin idea niin kun on, että ei tarvi ostaa niitä pelejä. Tuskinpa kukaan elokuva julkkariyhtiö on hetkeäkään luullut, etteikö leffan myyminen johonkin streami palveluun vaikuttaisi yksittäis levyjen myyntiin. Toki leffoisa on monella se keräyshulluus, että' pitää fyysiset koiot saada.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
262 163
Viestejä
4 548 176
Jäsenet
74 925
Uusin jäsen
Rasse69

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom