- Liittynyt
- 24.06.2017
- Viestejä
- 5 175
Voi naisparkaa, jos ei muusta tiedä ja eihän ne yleensä tiedä. Kyllähän se aika lailla fakta siellä suunnalla on, että nainen tarvitsee itselleen joko elättäjän tai poikkeuksellisen onnekkaan/menestyksekkään uran. Kunnon koulutukset kun ovat kortilla eivätkä ymmärtääkseni aina ihan ilmaisiakaan.Ihan helposti voin katsoa itseäni peilistä. Kerroin omalle naiselleni mitä täällä jutellaan. Hän oli todella ihmeissään, miten miehet voivat ajatella näin ja olla samanlaisia kuin naiset. Täällä Thaimaassakin naiset nykyään pärjäävät yksinkin, jos on koulutusta ja hyvä duuni/busineksia. Pakko ei ole olla parisuhteessa, mutta ovat kuitenkin, koska siitä hyötyvät molemmat osapuolet monellakin tavalla. Siellä Suomessa on kyllä tuo aivopesu toiminut erinomaisesti. Jätkät puhuvat samalla tavalla kuin ne sinitukkaiset ja läskit feministit, joita on ilmeisesti kuunneltu liian tarkasti ja Rapala on jäänyt huuleen huolella![]()
Vähän kummallisia oletuksia siitä millaisien naisien aivopesemänä ja äänitorvena tässä pitäisi olla. En itse tunne mitään "rekkalesbotyyppisiä äärifemakkoja", joita tässä kai yrität kuvailla, enkä koe muutenkaan juttujen resonoivan sellaisten kanssa kovin hyvin. Tulen toimeen, kommunikoin ja pidän ystävinä ihan tavallisia naisia, kuten olen kertonut. Jos se tuntuu käsitteellisesti mahdottomalta ja mieleen tulee vain sinitukkaisia läskejä feministejä niin ehkä se vika on tällä kertaa jossain muualla kuin niissä tavallisissa naisissa.
Mitä väliä sillä on monenko kanssa haluaisin seksiä? En mä ylipäätään ajattele kavereistani, että niitä pitäisi päästä panemaan. Joidenkin kanssa voi olla, että sopivissa elämäntilanteissa molempien sinkkuina ollessa voisi seksiä harrastaa ja joidenkin kanssa on harrastettukin. Joidenkin kanssa ei eikä sen sorttista kemiaa voisi kuvitella olevan missään tilanteessa. Mitä sitten? Miten siitä, että naisia on myös keskustelukumppaneina voi päätellä, ettei naiset voisi kiinnostaa muussa mielessä?Kuinka monta noista kavereistasi on sellaisia, joiden kanssa haluaisit seksiä? Eikö tosiaan naiset kiinnosta muuten kuin keskustelukumppaneina? Mullakin on Suomessa useampi naispuolinen kaveri, mutta ne ovat kaikki sellaisia, joiden kanssa en haluaisi parisuhdetta koskaan ja heidän jutuissan ei esiinny näitä triggerwordeja, kuten naisviha, patriarkaatti, misogynia jne.
Kaikki ihmiset ajattelevat toisiinsa nähden osasta asioita sekä eri tavalla että samalla tavalla yksilöistä riippuen ja sukupuolirajoista huolimatta. Kiitos huolenpidosta, mutta mä seurustelen ihan onnistuneesti varsin kuvankauniin, fiksun ja koulutetun suomalaisnaisen kanssa, joka ei tunnu kovin lepakko olevan. Kehtaisin melkein epäillä, että omaa isompi ongelma näissä pariutumisasioissa on heillä, jotka joutuvat lähteä hakemaan suhdetta toiselle puolelle palloa naisalisteiseen kulttuuriin, kun homma ei kotona ota onnistuakseen tasasilla lähtökohdilla ja säännöillä pelaten.Miehet ja naiset eivät käyttäydy samalla tavalla. Jos ajattelet samalla tavalla kuin naiset, sinulla on ongelma. Ei naiset halua seurustella toisen naisen kanssa, elleivät ole lepakkoja. Lepakoiden liitot päättyvät eroon useammin kuin heteroiden tai homojen.


