• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Pariutumisen haasteet nykypäivänä ja sen vaikutukset

Itse olen keskustellut useiden ukrainalaisnaisten kanssa deittisovelluksissa.

Osoittaa totaalista ymmärtämättömyyttä tilastotieteestä ja markkinoista, jos väittää, ettei mikään määrä systeemin ulkopuolelta tulevia miehiä vaikuta mitenkään mihinkään.

Ihan minimissään tällainen mamumies saturoi deittiappeja. Tällainenkin mies on pakko swaipata johonkin suuntaan. Yöelämästä puhumattakaan.

Vuonna 2015 tuli myös selväksi, että vihervasemmistolaisnaiset jakaa näille "reppanoille" pesää aika innokkaastikin.

Niin, osoittaa todellista tietämättömyyttä markkinoista jos ei ymmärrä että keskiverto suomalaismies on aivan eri markkinoilla kuin nämä nyt viimeiseksi tulleet.

Taisi vuonna 2015 julkisuuteen päästä ennemminkin uutiset joissa "pesää jaettiin" tahtomattaan useammassa tapauksessa termistöäsi lainataksesi. En nyt tiedä miten joku VOK:n yksittäistapaus todistaa väitteesi oikeaksi. Ja miksi ylipäätään vaivaat päätäsi sillä, mitä vihervasemmistolainen nainen tekee kun et ole heistä kuitenkaan parisuhdemielessä kiinnostunut? Vai onko kuitenkin siitä, että meisseliä pitäisi päästä kastamaan kumppanin aatemaailmasta huolimatta ja nämä tulijat ovat nyt teoriasi mukaan haittaamassa sinun menestystä tällä saralla?
 
Niin, osoittaa todellista tietämättömyyttä markkinoista jos ei ymmärrä että keskiverto suomalaismies on aivan eri markkinoilla kuin nämä nyt viimeiseksi tulleet.
Ihan samoilla markkinoilla pelaa kaikki. Toki keskiverto suomalaismiehellä on varmaan paremmat pisteet ja mahikset, mutta markkinat on silti samat.

Taisi vuonna 2015 julkisuuteen päästä ennemminkin uutiset joissa "pesää jaettiin" tahtomattaan useammassa tapauksessa termistöäsi lainataksesi. En nyt tiedä miten joku VOK:n yksittäistapaus todistaa väitteesi oikeaksi. Ja miksi ylipäätään vaivaat päätäsi sillä, mitä vihervasemmistolainen nainen tekee kun et ole heistä kuitenkaan parisuhdemielessä kiinnostunut? Vai onko kuitenkin siitä, että meisseliä pitäisi päästä kastamaan kumppanin aatemaailmasta huolimatta ja nämä tulijat ovat nyt teoriasi mukaan haittaamassa sinun menestystä tällä saralla?
On se vaan hassua miten tämä on muka niin monimutkaista rakettitiedettä joillekin.

Ei kysymys ole siitä, että minä tai sinä välttämättä oltaisiin kiinnostuneita juuri niistä naisista, jotka kenties päätyvät näiden mamumiesten seuraan. MUTTA joku toinen mies voisi olla kiinnostunut niistä naisista. Kuten myös niistä naisista, joista minä ja sinä ollaan kiinnostuneita. Ja kas, saatiin kilpakosija samoille apajille.

Mutta tämä on tosiaan tällaista viidennen asteen rakettitiedettä.

Vaikka tulisi 100 miljoonaa mamumiestä Suomeen, niin "tietenkään" se ei mihinkään vaikuta, joo joo... :facepalm: Kyllä maar nääs MINÄ ITSE pelaan niin eri markkinoilla, että nämä 100 miljoonaa mamumiestä muuttuvat ihan olemattomiksi ja näkymättömiksi. Joo joo. Kyllä kyllä.

Kova on tarve joillakin julistaa erinomaisuuttaan suhteessa vallitseviin tosiasioihin.

Minä puolestani lasken niin, että vaikka jokainen mamumies ei "veisikään naista", niin ei tässä ole pakko kokonaislukuja käyttää. Se voi viedä vaikkapa 0,2 naista, mikä tarkoittaa sitä, että viisi mamumiestä vie yhden kokonaisen naisen ja yksi kanta-suomalainen mies jää ilman. Puhumattakaan sitten muista haitoista markkinoille. Kuten juuri siitä, että yöelämä kuolee ja Tinder kuolee, jos ne saturoidaan mamumiehillä.
 
Viimeksi muokattu:
Ihan samoilla markkinoilla pelaa kaikki. Toki keskiverto suomalaismiehellä on varmaan paremmat pisteet ja mahikset, mutta markkinat on silti samat.

On se vaan hassua miten tämä on muka niin monimutkaista rakettitiedettä joillekin.

Ei kysymys ole siitä, että minä tai sinä välttämättä oltaisiin kiinnostuneita juuri niistä naisista, jotka kenties päätyvät näiden mamumiesten seuraan. MUTTA joku toinen mies voisi olla kiinnostunut niistä naisista. Kuten myös niistä naisista, joista minä ja sinä ollaan kiinnostuneita. Ja kas, saatiin kilpakosija samoille apajille.

Mutta tämä on tosiaan tällaista viidennen asteen rakettitiedettä.

Vaikka tulisi 100 miljoonaa mamumiestä Suomeen, niin "tietenkään" se ei mihinkään vaikuta, joo joo... :facepalm: Kyllä maar nääs MINÄ ITSE pelaan niin eri markkinoilla, että nämä 100 miljoonaa mamumiestä muuttuvat ihan olemattomiksi ja näkymättömiksi. Joo joo. Kyllä kyllä.

Kova on tarve joillakin julistaa erinomaisuuttaan suhteessa vallitseviin tosiasioihin.

1) Nyt puhuttiin noista rajan takaa tulevista. Nämä siis ovat oletettavasti paperittomia, työttömiä ja rahattomia eivätkä osaa kieltä.

2) Mites se teoria menikään meidän naisten pariutumisen osalta? Kuulemma emme hyväksy kuin itseämme "tasoltaan" korkeampia miehiä parisuhteeseen. Naiset teorian mukaan pariutuvat aina ylöspäin.

3) Do the math.

4) Keksitään uusi tasoteoriasääntö: "Naiset pariutuvat aina ylöspäin, paitsi jos kyseessä on työtön turvapaikanhakija. Tai renttu. Tai keksi-tähän-sopiva-selitys. Kuka tahansa paitsi ei naapurin suomalaistaustainen Erkki (nimi valittu satunnaisesti).
 
1) Nyt puhuttiin noista rajan takaa tulevista. Nämä siis ovat oletettavasti paperittomia, työttömiä ja rahattomia eivätkä osaa kieltä.
Niin toistaiseksi. Suomalainen yhteiskunta toki sitten pyrkii "kotouttamaan" ja "integroimaan" nämä. Sitä paitsi mistä lähtien suomen kielen taito on ollut edellytys pesän saannille?

Ja pukeutumisesta päätellen ja siitä päätellen, että on ollut varaa "pakettimatka" ostaa, tuskin kaikki on erityisen rahattomiakaan välttämättä...

Tasoteoria voi toteutua esimerkiksi siten, että nainen pitää tummaa hurmuria komeampana kuin random suomalaismiestä. Hoivaviettikin voi ottaa vallan, jos ajattelee, että reppanaparka tarvitsee vähän hellyyttä ja hoivaa.

Sitä paitsi se nainenhan voi olla vaikka 20 vuotta vanhempi..
 
  • Tykkää
Reactions: ilq
Kaikki me ollaan samoilla markkinoilla, halusit tai et. Mutta eihän näin monimutkaista rakettitiedettä ihan joka jannu ymmärräkään.

Ei ole olemassa esimerkiksi omaa erillistä Tinderiä teille eri levelillä pelaaville. Ihan samaa appia sinä käytät kuin kaikki muutkin, ja ihan samat naiset ja miehet siellä on poolissa kuin kaikilla muillakin.

Noh, nyt kun injektoidaan miljoona mamumiestä siihen appiin, niin voit miettiä oikein ajatuksen kanssa, että näkeekö kukaan sinun profiiliasi koskaan vai ei, ja huvittaako naisia edes käyttää koko appia enää vai ei. Näin esimerkkinä. Puhumattakaan yöelämästä. Mutta kaikki nämä merkit onkin jo nähtävissä nyt, ei vaan noin dramaattisesti vielä kuin tässä miljoonan esimerkissä.

Onkohan näillä miljoonalla mielikuvitusmamumiehellä kaikilla veroisesi parrukyrpä? Alkaa taas olemaan aika kankeaa tarinaa meidän Erkiltä.

Jostain kumman syystä toinen meistä ei tykittele vuodessa ooppelin huoltovälin verran maakuntien kantateitä haarakiilan perässä ja ihmettele sen jälkeen internetissä, kun ei kertaakaan lohkea sitä toista kertaa samalta naaraalta. Vuodesta toiseen. Oletan, että tähänkin joku pseudotieteellinen selitys löytyy, kuten kaikkeen muuhunkin.

Mitä tulee (raketti)tieteisiin, niin veikkaisin minulla olevan senkin alan osalta reippaasti enemmän akateemista ja käytännön taustaa kuin sinulla. Ja kun tätä narratiiviasi tulkkaa niin sama pätee myös tilastomatematiikkaan :rolleyes:
 
Ihan samoilla markkinoilla pelaa kaikki. Toki keskiverto suomalaismiehellä on varmaan paremmat pisteet ja mahikset, mutta markkinat on silti samat.

No sä voit tämän osalta jatkaa itsellesi valehtelua, en jaksa alkaa asiasta vänkäämään enempää.

On se vaan hassua miten tämä on muka niin monimutkaista rakettitiedettä joillekin.

Ei kysymys ole siitä, että minä tai sinä välttämättä oltaisiin kiinnostuneita juuri niistä naisista, jotka kenties päätyvät näiden mamumiesten seuraan. MUTTA joku toinen mies voisi olla kiinnostunut niistä naisista. Kuten myös niistä naisista, joista minä ja sinä ollaan kiinnostuneita. Ja kas, saatiin kilpakosija samoille apajille.

Mutta tämä on tosiaan tällaista viidennen asteen rakettitiedettä.

Vaikka tulisi 100 miljoonaa mamumiestä Suomeen, niin "tietenkään" se ei mihinkään vaikuta, joo joo... :facepalm: Kyllä maar nääs MINÄ ITSE pelaan niin eri markkinoilla, että nämä 100 miljoonaa mamumiestä muuttuvat ihan olemattomiksi ja näkymättömiksi. Joo joo. Kyllä kyllä.

Kova on tarve joillakin julistaa erinomaisuuttaan suhteessa vallitseviin tosiasioihin.

Kerrotko miten nämä teoriasi mukaan asteikon häntäpäähän asettuvat miehet haittaavat 99,9 prosentin pariutumista millään tapaa, etenkin kun naiset haluavat pariutua ylöspäin?

Ei tämä ole todellakaan mitään rakettitiedettä. Lähinnä on vain koomista mihin mittasuhteisiin toiset jaksavat venyttää omaa incel-kuplaansa, kun ei kestetä sitä tosiasiaa että suurin omaa pariutumista estävä tekijä löytyy sieltä peilistä, ei muista.

Eipä täällä kukaan muu ole keulinut huumorintajullaan tai rakastajan kyvyillään, joten ihan turhaan mulle projisoit omaa epävarmuuttasi.
 
Kerrotko miten nämä teoriasi mukaan asteikon häntäpäähän asettuvat miehet haittaavat 99,9 prosentin pariutumista millään tapaa, etenkin kun naiset haluavat pariutua ylöspäin?
"Ylöspäin pariutumisessa" ulkonäöllä on keskeinen rooli, ei kysymys ole (pelkästään) mistään sosioekonomisesta asemasta.

"Tumma hurmuri" voi siis olla naisen mielestä komeampi kuin random suomalaismies. Helposti. Ja jännittävämpi. Varmasti.
 
"Ylöspäin pariutumisessa" ulkonäöllä on keskeinen rooli, ei kysymys ole (pelkästään) mistään sosioekonomisesta asemasta.

"Tumma hurmuri" voi siis olla naisen mielestä komeampi kuin random suomalaismies. Helposti.

Mistä lähtien kouluttamaton ja toisen rahoilla elävä on ollut naiselle halutumpi kumppani parisuhteeseen? Multa on selvästi mennyt tämä memo ohitse. :D

Sulle se tietty voi olla kurja juttu kun Ahmed vie laatunaaraan nenän edestä vieläkin isommalla parrukyrvällään.
 
Mistä lähtien kouluttamaton ja toisen rahoilla elävä on ollut naiselle halutumpi kumppani parisuhteeseen? Multa on selvästi mennyt tämä memo ohitse. :D
Koska on komea ja jännä.

Vaikka tällainen jännämies vetoaisikin vain pieneen osaan naisista, niin nekin naiset on sitten markkinoilta pois.

Karrikoitu esimerkki: syrjäisellä saarella asuu 105 miestä ja 100 naista. Tilanne on jollain tavalla järjestyksessä. Paikalle saapuu pelastusveneellä 10 miestä mantereen kehitysmaasta ja asettuvat olemaan saarelle. "Tietenkään" nämä 10 uutta miestä eivät "mitenkään" sekoita aiemmin vallinnutta järjestystä, eikä kukaan noista 100 naisesta "tietenkään" mitenkään sekaannu näihin miehiin. Eihän? Joo joo. Ei ei. Eikä ketään raiskatakaan. Ei ei.
 
No mutta onneksi meillä on iso määrä naispuolista maahanmuuttoa Ukrainasta, tasaa mukavasti jakaumaa.

Ei kun ai niin, toiseen suuntaan tämä ei toiminutkaan. Ja naisten vikahan sekin tietenkin jollain tavalla oli.
 
No mutta onneksi meillä on iso määrä naispuolista maahanmuuttoa Ukrainasta, tasaa mukavasti jakaumaa.
Kyllä se vähän auttaa, mutta monella näistä naisista on kyllä mies Ukrainassa tai mukana Suomessa. Lisäksi monella on aikomus palata takaisin Ukrainaan kun tilanne sallii.

Sen sijaan Jemenin jännämies on oletuksena sinkku, ja tuskin on Suomesta kotiin palaamassa koskaan, jos se hänestä on kiinni.
 
Jos muutama kymmen tuhatta naista lisää väestöjakaumaan ei auta, niin ei silloin mikään auta.
 
Jos muutama kymmen tuhatta naista lisää väestöjakaumaan ei auta, niin ei silloin mikään auta.
No ei niitä paljon esimerkiksi Tinderissä näy, joten vaikutus ei ole lähellekään tuota tasoa mitä implikoit. Yksittäisiä yksilöitä joskus näkee deitti-apeissa. Eikä kymmenentuhatta (yhdyssana) ole kovin paljon, koska suuri osa ei ole edes sinkkuja.

Sen sijaan oletan, että Tinder on täynnä mamumiehiä. Yöelämä joka tapauksessa on.
 
Perinteinen kertaus taas:

Vaatimukset naisille
Nuori, 17-20v
BMI 17-20
Seksuaalisesti halukas, muttei aktiivinen
Haluta lapsia, mutta lapsia ei saa olla
Harrastuksia ei saa olla, matkustelu ehdottomasti kielletty
Ei saa pitää kriteerejä liian korkealla eli tykkää 40-50v setämiehistä
 
No ei niitä paljon esimerkiksi Tinderissä näy, joten vaikutus ei ole lähellekään tuota tasoa mitä implikoit. Yksittäisiä yksilöitä joskus näkee deitti-apeissa. Eikä kymmenentuhatta (yhdyssana) ole kovin paljon, koska suuri osa ei ole edes sinkkuja.

Sen sijaan oletan, että Tinder on täynnä mamumiehiä. Yöelämä joka tapauksessa on.

Sellaista se on, miehet ovat kovasti seksin perään. Tämäkin on varmasti jotenkin jonkun muun vika.
 
Sellaista se on, miehet ovat kovasti seksin perään. Tämäkin on varmasti jotenkin jonkun muun vika.
Miehet ovat kovasti naisten perään ylipäätään. Kyllä tuntuu, että vakisuhdettakin miehet haluaa naisia enemmän. Sitä paitsi sehän "takaa"säännöllisen seksin. Tai pitkälti juuri sehän on ollut vakisuhteen tarkoituskin jo aataminajoista lähtien (miehen näkökulmasta)...
 
1) Nyt puhuttiin noista rajan takaa tulevista. Nämä siis ovat oletettavasti paperittomia, työttömiä ja rahattomia eivätkä osaa kieltä.

2) Mites se teoria menikään meidän naisten pariutumisen osalta? Kuulemma emme hyväksy kuin itseämme "tasoltaan" korkeampia miehiä parisuhteeseen. Naiset teorian mukaan pariutuvat aina ylöspäin.

3) Do the math.

4) Keksitään uusi tasoteoriasääntö: "Naiset pariutuvat aina ylöspäin, paitsi jos kyseessä on työtön turvapaikanhakija. Tai renttu. Tai keksi-tähän-sopiva-selitys. Kuka tahansa paitsi ei naapurin suomalaistaustainen Erkki (nimi valittu satunnaisesti).
Touché :sclap:
 
Koska on komea ja jännä.

Vaikka tällainen jännämies vetoaisikin vain pieneen osaan naisista, niin nekin naiset on sitten markkinoilta pois.

Karrikoitu esimerkki: syrjäisellä saarella asuu 105 miestä ja 100 naista. Tilanne on jollain tavalla järjestyksessä. Paikalle saapuu pelastusveneellä 10 miestä mantereen kehitysmaasta ja asettuvat olemaan saarelle. "Tietenkään" nämä 10 uutta miestä eivät "mitenkään" sekoita aiemmin vallinnutta järjestystä, eikä kukaan noista 100 naisesta "tietenkään" mitenkään sekaannu näihin miehiin. Eihän? Joo joo. Ei ei. Eikä ketään raiskatakaan. Ei ei.

Voisi taas kaivaa Gaussin käyrän esille ja hahmottaa tilannetta sitä kautta:

Sä puhut siitä 0,1 prosentista väestöä joka viehättyy toisesta 0,1 prosentista väestöstä. Suurin osa sitten pariutuu jakauman enemmistön kanssa, jos on pariutuakseen. Eli nyt pitäisi olla tavismiehenä huolissaan että Chadit vie mun naiset? Ilmeisesti olen elänyt fantasiamaailmassa viimeiset lähes kaksi vuotta ja nämä sinä aikana koetut parisuhteet ovat olleetkin kuvitelmaa. :think:

NormalDist.png

Sitten kun aletaan puhua ketjun mukaisesti parisuhteista, niin Chadit on vielä heikommalla. Toki kokemattomuuttaan etenkin nuoremmat naiset saattavat jäädä pelimiehen pauloihin hetkeksi, mutta kantapään kautta nämä jutut oppii parhaiten. Sen jälkeen alkaa kummasti ihan tavan tyypitkin kelvata, anekdoottina olen tätä samaa useammalta deitiltä saanut kuulla. Tietty pillun perässä peräkyliä kahlaavalla voi olla sitten ankeampaa, kun naiset ovat oppineet vaatimaan parempaa kumppaneiltaan.
 
Suurin osa sitten pariutuu jakauman enemmistön kanssa, jos on pariutuakseen. Eli nyt pitäisi olla tavismiehenä huolissaan että Chadit vie mun naiset?
Puhuin viestissäni mamuista, ja vastasit kyllä jokseenkin ohi aiheen.

Anyway, on se melkoista matematiikkaa, että suurin osa pariutuu enemmistön kanssa, jos ovat pariutuakseen.. No shit? :)

Tilanne on kuitenkin se, että siitä "enemmistöstä" tai poolista ylipäätään ei riitä naisia kaikille miehille. Ei ole tarpeeksi nyhjättävää tyhjästä. Kun ei oo, niin ei oo, eikä rajan yli vyöryvät miesmamulaumatkaan asiaa "auta" millään tavalla. Eikä chadit, jotka tarjoavat seuraa ja huomiota useille naisille kerrallaan. Siinä jää "enemmistöä" edustava mies helposti ahtaaseen paikkaan ja saanti voi olla hyvin hihkeää.

Tämä on kumminkin nollasummapeliä, ja kun osa miehistä saa hyvin tai kohtalaisen hyvin, niin moni jää sitten ihan vääjäämättä ilman.
 
Kuitenkin suurta osaa miehistä ja naisista nämä muutamat naiset jotka ovat tyytyväisiä siihen että heillä on se yhteinen playboy tunnettu, rikas, vanha mies (luokkaa Danny) ei oikeasti koske.

Kuten sanottu joko nämä oppivat tai sitten jäävät vanhoiksi piioiksi koska ne rikkaat chad miehet joilla on se 5+ naista samaan aikaan ja jotka panevat kaikkia eivät vakiinnu ja suurin osa normaaleista naisista valitsee kuitenkin sellaisen poikaystävän joka vakiintuu ja tarjoaa heille sitä ns. normaalia arkea. Vaikka se onkin mukavaa lentää yksityiskoneella jonnekin lomalle tai paparazien jahdatessa lemmiskellä luksusjahdilla muiden naisten (sekä sen yhden miehen) kera.

Yhtymäkohta taas siihen kielitaidottomaan ilman rahaa olevaan työttömään somaliasta tai irakista tulevaan turvapaikanhakijaan joka ehkä oppii seuraavan 10 vuoden sisällä hieman Suomenkieltä.. ..en vain näe sitä. Ehkä tämä vanhapiika sitten tyytyy moiseen koska tämä on "jännä" eikä se playboy ole enää kiinnostunut?

Mutta ei se siltikään suurimman osan Suomalaisten miesten tai naisten pariutumiseen liity. Koska kuten todettua naiset pariutuvat ylöspäin, superrikkaat playboyt eivät pariudu ja pakolaiset ovat suuri askel alaspäin...
 
Sekin vaikuttaa, että minkä ikäisistä ja tasoisista naisista puhutaan, mutta kyllähän ainakin nuoret mamupoitsut deittailee ja raiskailee* kantasuomalaisia typyköitä ihan innoissaan. (* Ei suurin osa raiskaile tietenkään, mutta onhan näitä ollut.)

Ja vaikka deittailisivat mamunaisiakin, niin nekin mamunaiset on sitten markkinoilta pois senkin vähän, mitä markkinoilla muuten olisivat.

Joka tapauksessa tekevät koko deittiskenestä entistä toksisemman.
Mutta ei se siltikään suurimman osan Suomalaisten miesten tai naisten pariutumiseen liity. Koska kuten todettua naiset pariutuvat ylöspäin, superrikkaat playboyt eivät pariudu ja pakolaiset ovat suuri askel alaspäin...
Ei miehen arvoa mitata pelkästään rahassa ja statuksessa. Etenkään tänä päivänä! Onko tämä nyt jotain rakettitiedettä taas?

Ulkonäkö. On juttu. Oikein rakettitieteen erikoishaara!

Ja toinen on sitten sellainen jännä juttu kuin "tunne", eli naiset "tuntee" kaikenlaista, ja voivat "tuntea" jänniä tuntemuksia vaikkapa mamureppanaa tms. mamu-jännämiestä kohtaan.
 
Miten esim. voin miehenä pyrkiä olemaan "Kiinnostun vain ihmisistä, joiden luonteen tunnen. Ihmisen pitää olla hyvä ja rento tyyppi erinomaisella huumorintajulla. Ulkonäöllä ei niinkään ole väliä, kunhan perushygienia on kunnossa. Nainen, 25 "
Paitsi pitämällä sen perushygienian kunnossa ja antamalla toisen tutustua itseeni...

Joo toi oli paremmasta päästä kommentteja tuolla. Mutta yleisesti ottaen henki tuntui olevan enemmänkin vähän "ei se niin tarkkaa ole, jos nyt edes pitäisi perushygieniasta huolta... ja kunhan on karismaattinen ja dominoiva" -tasoa... :think:

Niin, tässähän siis kysyttiin mikä kiihottaa. Tässä ei kysytty, minkälaiset asiat ovat deal breakereitä parisuhteelle. Se, että elämänhallinta on kunnossa ei vielä sytytä ketään, vaan on perusedellytys parisuhteelle.
Muoks. Ja lähdekritiikistä sen verran, että iltapäivälehden kyselyn otanta saattaa olla hitusen vino... :asif:

Tarkalleen ottaen ne toki onkin eri asioita, mutta kuitenkin, pointti oli että noissa on selvästi havaittavissa tietty trendi. Olkoonkin että kyseessä on Iltasanomat, mutta kuitenkin. :kahvi:
 
En kyllä oikein muuta osaa sanoa kuin jos on pariutumisvaikeuksia, niin kuunnelkaa mitä nämä oletettavasti jokunen nainen tänne viitsii kirjoittaa (ja muutama muukin analysoiva kommentoija). Ja kannattaa skipata ne, jotka tyytyvät vain syyttämään ympäröivää maailmaa, antamatta mitään oikeita neuvoja. Kaikenlainen korvaan särähtävä ulkonäön kommentointi ja karkea kielenkäyttö alapäästä ja sinne pääsemisestä ei myöskään kuulosta kovin hyvältä, skippaisin tällaiset kommentoijat jos parisuhdemarkkinoilla haluaa menestyä. En kehtaisi tuollaisia päästää suustani edes humalassa kavereiden kanssa, riippumatta mitä ajattelen. Saati kirjoittaa netissä.
 
En kehtaisi tuollaisia päästää suustani edes humalassa kavereiden kanssa, riippumatta mitä ajattelen. Saati kirjoittaa netissä.
Kavereiden kanssa ei olla anomyymejä, täällä ollaan. Mulla on kyllä yksi kaveri, jonka kanssa voi jutella asioista juuri niinkuin ne on, ei tarvitse säästellä yhtään. Eikä nyt herranen aika anonyymillä nettipalstallakaan kannata leikkiä tekopyhää turhaan.
 
Kuten sanoin, pariutumisvinkkejä ei kannata ottaa ihan kaikilta. Ja sitä paitsi aiheesta voi puhua fiksustikin.
 
Viimeksi muokattu:
Ihan samoilla markkinoilla pelaa kaikki. Toki keskiverto suomalaismiehellä on varmaan paremmat pisteet ja mahikset, mutta markkinat on silti samat.

Eikö ole hyvä vaan että suomalainen mies nousee vaikka hatusta vetämällä sieltä top50% sijalta top 40% miehiksi? Tilastomatematiikallahan saanti paranee...

Sitä paitsi se nainenhan voi olla vaikka 20 vuotta vanhempi..

Jaa nyt kelpaa jo miehille 20v vanhempi rouva... Mitenkäs ne aikaisemmat jutut menikään :D

"Tumma hurmuri" voi siis olla naisen mielestä komeampi kuin random suomalaismies. Helposti. Ja jännittävämpi. Varmasti.

Eikös se vielä jokinaika sitten ollut että vain sillä lompakon paksuudella oli väliä.

Karrikoitu esimerkki: syrjäisellä saarella asuu 105 miestä ja 100 naista. Tilanne on jollain tavalla järjestyksessä. Paikalle saapuu pelastusveneellä 10 miestä mantereen kehitysmaasta ja asettuvat olemaan saarelle. "Tietenkään" nämä 10 uutta miestä eivät "mitenkään" sekoita aiemmin vallinnutta järjestystä, eikä kukaan noista 100 naisesta "tietenkään" mitenkään sekaannu näihin miehiin. Eihän? Joo joo. Ei ei. Eikä ketään raiskatakaan. Ei ei.

Entä kun yhtälöön vielä lisätään naisten eri seksikumppaneiden kasvu?

Omalle saamattomuudelleen tai sille että "mamut vie kaikki mun naiset" mantran hokemiseen voisi olla hyvä katsoa peiliin että mistä asia johtuu. Aina on ollut sukupuolesta riippumatta henkilöitä jotka eivät koskaan saa ja näin tulee myös aina olemaan.
 
Viimeksi muokattu:
1) Nyt puhuttiin noista rajan takaa tulevista. Nämä siis ovat oletettavasti paperittomia, työttömiä ja rahattomia eivätkä osaa kieltä.
Ulkomailta tulevat ovat usein maskuliinisempia ja seksikkäämpiä verrattuna suomalaisiin. Ovat myös erittäin aktiivisia markkinoilla, kun suomalaisia kivitetään jo kaupassa ohimennen katselemisesta. (tirsk)

Kyllähän naisetkin mielellään katselisivat urheilullisia ja hyväkroppaisia miehiä, mutta valitettavasti suomalaisista miehistä valtaosa on ylipainoisia, eikä urheilullisuudestakaan voida puhua.

Fillareilla tulevat urheilulliset ja hyväkroppaiset aiheuttavat siis lisääntyvää kilpailua markkinoille. Paperittomuus ja työttömyys ovat tässä ihmispoolissa koko ajan lähempänä yhdentekeviä asioita, koska niin moni nainen tienaa jo omat rahansa eikä miestä "tarvita" elättäjäksi. Statusta voi saada olemalla hyvännäköinen maahanmuuttaja. Ottamatta nyt sitten kantaa miten nopeasti saavatkaan mahdollisesti paperit ja pääsevät sosiaaliturvan piiriin.

2) Mites se teoria menikään meidän naisten pariutumisen osalta? Kuulemma emme hyväksy kuin itseämme "tasoltaan" korkeampia miehiä parisuhteeseen. Naiset teorian mukaan pariutuvat aina ylöspäin.

Anekdootti ei kumoa suurten lukujen ja tilastojen osoittamia todennäköisyyksiä. Ei täällä olla väitetty, että aina pariutuminen tapahtuu ylöspäin. Äärilaidasta toiseen soutamista.

3) Do the math.
Mitä enemmän ulkomaalaiset miehet sitoutuvat suhteisiin suomalaisten naisten kanssa, sitä vähemmän suomalaisia naisia jää suomalaismiesten ulottuville. Tämä lisää suomalaismiesten kustannuksia naissuhteiden hankkimisessa ja johtaa väistämättä siihen, että entistä suurempi osa miehistä jää ilman kumppania.

Tietynlaista kartellikäytöstä tässä yritetään tiedostamatta vahvistaa, jossa pyritään muuttamaan pariutumismarkkinoiden lukumääräsuhdetta omaksi hyödyksi.

Sama asia toisinpäin ilmenee ilkkumisena, kun mies hankkii parisuhteen ulkomailta, koska se yksittäinenkin ulkomailta "tuotu" nainen heikentää kotimaisen naisen asemaa.
 
Niin eli miehet haluaa kouluttamattoman ja kielitaidottoman thaimaalaisen tai ukrainalaisen ja that’s fine, mutta jos naiset haluavat kouluttamattoman ja kielitaidottoman luigin niin se onkin sitten yhteiskunnallinen epäkohta? Vai voisiko sittenkin olla niin että vain osa miehistä ja osa naisista preferoi noin?

En ymmärrä mistä markkinoista oikein taas höpötetään, missä kaikki sotivat toisiaan vastaan vain päästäkseen pariutumaan mahdollisimman korkealle? Ja voisiko nämä markkina-arvoteoriat pitää vaikka siellä tinder-ketjussa missä niistä aiemmin väännettiin?
 
Niin eli miehet haluaa kouluttamattoman ja kielitaidottoman thaimaalaisen tai ukrainalaisen ja that’s fine, mutta jos naiset haluavat kouluttamattoman ja kielitaidottoman luigin niin se onkin sitten yhteiskunnallinen epäkohta?
Riippunee keneltä kysytään. Nykyinen kehitys vaan tekee jo ennestään huonohkon markkinatilanteen miehille entistä huonommaksi. Lisääntyvä määrä pakotetusti ilman puolisoa tai seuraa jäävä miehiä ei nyt mitään yhteiskuntarauhaa ole koskaan vahvistanut. Minkäs toisaalta mahdat, kun jokainen saa valita kenen kanssa pariutuu.

Ja voisiko nämä markkina-arvoteoriat pitää vaikka siellä tinder-ketjussa missä niistä aiemmin väännettiin?
Ketjut ovat pahasti sekoittuneet. Tämä ketju on nimenomaan markkina-arvolle ja teoreettiselle pohdinnalle alunperin pyhitetty, jos katsot ensimmäisen viestin.
 
Niin eli miehet haluaa kouluttamattoman ja kielitaidottoman thaimaalaisen tai ukrainalaisen ja that’s fine, mutta jos naiset haluavat kouluttamattoman ja kielitaidottoman luigin niin se onkin sitten yhteiskunnallinen epäkohta? Vai voisiko sittenkin olla niin että vain osa miehistä ja osa naisista preferoi noin?
Ei miehelle ole mitenkään keskeistä, millä tavalla nainen on kouluttautunut. Naisessa viehättää pääasiassa ihan muut piirteet, kuten ulkonäkö, ikä ja naisellisuus. Matalampi koulutus ja miestä alempi tulotaso voivat olla jopa naisellista itsessään.

Kun mies pariutuu "ylöspäin", niin se sana "ylöspäin" tarkoittaa käytännössä vain ja ainoastaan ulkonäköä + muita naisellisuuden piirteitä. Ei mitään koulutusta!

Naisen näkökulmasta sen sijaan kaikki voi vaikuttaa miehen arvoon. Ulkonäkö on aika oleellinen, mutta on muitakin piirteitä.

Mitään "yhteiskunnallista epäkohtaa" ei ole, jos niitä ulkomaan pimuja ja ukkoja tuodaan samassa suhteessa. Näin ei ole ollut juuri koskaan, ellei sitten hyvin tilapäisesti ollut nyt Ukrainan sodan alettua.
 
Kun mies pariutuu "ylöspäin", niin se sana "ylöspäin" tarkoittaa käytännössä vain ja ainoastaan ulkonäköä + muita naisellisuuden piirteitä. Ei mitään koulutusta!

Paskanmarjat. Esim. lähes 100% myönnettiin että Nykäsen Matti meni naimisiin ja pariutui "ylöspäin" ja en tiedä sinusta mutta ainakin omiin sekä muiden silmiin syynä ei ollut Mervin ulkonäkö ja muut "naiselliset piirteet" vaan juuri se Tapolan suvun raha, maine ja vaikutusvalta.

Vai miten itse tulkitsit sen Matin ja Mervin liiton? Puhdasta rakkautta ja Mervi oli niin uskomattoman kaunis? Matti ei pariutunut ylöspäin? Tähän tahtoisin oikeasti vastauksen koska jotenkin luulin että naismakusi oli erilainen.
 
Matti Nykänen on yksittäistapaus, muutenkin erikoinen tapaus, ja toki raha saattoi olla motiivina Merviin liittyen.

Pääasiassa Matti Nykänen panosti kauniisiin naisiin.
 
Avaas nyt enemmän.
On luonnollista, että mies tuo leivän ja toimeentulon pöytään. Kyllä tämä varmaan alitajuisesti vaikuttaa edelleen, vaikka ajat onkin muuttuneet. Uraohjus-nainen ei käytännön kannaltakaan ole välttämättä paras valinta perheen perustamiseen.

Näin ollen on ihan järkeenkäypää, että yksinkertaisesti koulutettu ja uraileva nainen voi näyttäytyä naisellisempana.
 
En tiedä ymmärtävätkö miehet, miten tärkeää naiselle on kuulla välillä vaikkapa näyttävänsä hyvältä. Yleistän nyt kaikkiin naisiin vaikka varmaan tässäkin on poikkeuksia (?), ja oletettavasti miehetkin pitää saamiaan kehuja ihan hyvänä asiana.

Itse olen huomannut, että aika harva suomalainen mies kehuu naistaan. Jostain syystä parisuhteessa tunnutaan ottavan kaiki itsestäänselvänä ja toinen on ikään kuin olemassa siinä. Ehkä tämä on jokin kulttuurinen asia, mutta itse ainakin muistan joka päivä naistani tavalla tai toisella. Huomioonottaminen on osa arvostuksen osoitusta. Tämä ei tarkoita, että toinen nostetaan jalustalle, vaan ihan kehutaan, autetaan, kysytään miten menee jne. pikkuasioita. Kukapa ei huomiosta tykkäisi.
 
Näin ollen on ihan järkeenkäypää, että yksinkertaisesti koulutettu ja uraileva nainen voi näyttäytyä naisellisempana.

Silloin kun sinkkuna kävin paljon treffeillä, niin vaikka ns. "akateemiset naiset" olikin akateemisessa mielessä suunnilleen samalla viivalla minun kanssa, niin kyllä niissä oli sellaista fiilistä kuin olisi työhaastattelussa tai työkaverin kanssa jotain after workkia.

Joskin tärkeää kuitenkin on, että kumppani on fiksu ja pystyy keskustelemaan fiksuista asioista ja kulttuurista jne. Mutta se ei oikeastaan ole mitenkään sidoksissa siihen että onko suorittanut korkeakoulututkintoja, erityisesti kun Suomessa ne ovat aika kevyttä kamaa.
Jonkin verran tuli harrastettua lomaromansseja Aasiassa käytännössä "kehitysmaatavisten" kanssa, ja todennäköisesti sellainen alkaisi tuntumaan aika dorkalta jos sitä vuosikaupalla pitkittäisi.
 
Itse olen huomannut, että aika harva suomalainen mies kehuu naistaan. Jostain syystä parisuhteessa tunnutaan ottavan kaiki itsestäänselvänä ja toinen on ikään kuin olemassa siinä. Ehkä tämä on jokin kulttuurinen asia, mutta itse ainakin muistan joka päivä naistani tavalla tai toisella. Huomioonottaminen on osa arvostuksen osoitusta. Tämä ei tarkoita, että toinen nostetaan jalustalle, vaan ihan kehutaan, autetaan, kysytään miten menee jne. pikkuasioita. Kukapa ei huomiosta tykkäisi.
Tuo voi myös olla hallinta-aseman korostamista. Älä pure ruokkivaa kättä, tai se ei enää kehu. Tasa-arvoisessa parisuhteessa puolisoiden keskenäinen käyttäytymismalli ei muistuta ihmisen ja koiran suhdetta.

Hyvin monet myös ei tykkää siitä huomiosta, juurikin siitä syystä että kokisi olevansa jatkuvasti arvioinnin kohteena.

Esimerkkinä että saman asian voi kokea hyvin eri tavoilla.
 
Viimeksi muokattu:
Tuo voi myös olla hallinta-aseman korostamista. Älä pure ruokkivaa kättä, tai se ei enää kehu. Tasa-arvoisessa parisuhteessa puolisoiden keskenäinen käyttäytymismalli ei muistuta ihmisen ja koiran suhdetta.

Hyvin monet myös ei tykkää siitä huomiosta.

Esimerkkinä että saman asian voi kokea hyvin eri tavoilla.

Jos näkee kehut "hallinta-aseman korostamisena", olisi syytä käydä puhumassa psykiatrille jostain isäsuhteesta tai muista ongelmista. Tai sitten Suomessa pitää olla harmaa varpunen.
 
Riippunee keneltä kysytään. Nykyinen kehitys vaan tekee jo ennestään huonohkon markkinatilanteen miehille entistä huonommaksi. Lisääntyvä määrä pakotetusti ilman puolisoa tai seuraa jäävä miehiä ei nyt mitään yhteiskuntarauhaa ole koskaan vahvistanut. Minkäs toisaalta mahdat, kun jokainen saa valita kenen kanssa pariutuu.

On luonnollista, että mies tuo leivän ja toimeentulon pöytään. Kyllä tämä varmaan alitajuisesti vaikuttaa edelleen, vaikka ajat onkin muuttuneet. Uraohjus-nainen ei käytännön kannaltakaan ole välttämättä paras valinta perheen perustamiseen.

Näin ollen on ihan järkeenkäypää, että yksinkertaisesti koulutettu ja uraileva nainen voi näyttäytyä naisellisempana.
Ootteko koskaan miettineet maailmaa, jossa naisia olisi enemmistö?
Naisiahan olisi tuolloin nykyistä reippaammin uraa tekemässä, koska kaikille ei riittäisi miehiä perheen perustamiseen. Uraohjukset eivät sitten kuitenkaan houkuttele miehiä, joten väestö ei juuri pääsisi kasvamaankaan.
Miehillä olisi valinnanvaraa, eikä tarvetta asettua aloilleen, eipä juuri tarvetta työntekoon tai muuhunkaan järkevään aktiviteettiin, jonka vuoksi sitä työssäkäyvää, elättävää naista ei varmasti kiinnostaisi tehdäkään yhtä lasta enempää.. ei se miehen olemassaolo niin lottovoitto lopulta ole (vinkki: myöskään naisen olemassaolo ei pelasta elämää). Todennäköisesti jo epäsuhdanteen alussa lapsia syntyisi yhä vähemmän ja vähemmän, eikä tällaista tilannetta edes syntyisi.

Onko siis kenties luonnollista, noinniinkun ihmisen lisääntymisen ja leviämisen kannalta (jätetään nyt rahat ja maapallon voinnit pois), että nykytilanne - miehiä on enemmän - olisi se optimi? Kertooko siitä jo se, että poikia syntyy enemmän?

Onko tästä asiasta paasaaminen nyt kovinkaan järkevää energiankäyttöä? Mitä muita luonnonlakeja vastustatte näin voimakkaasti?

Mä luulen, että jokainen myös ymmärtää elämästä sen, että kaikki eivät lisäänny tai pääse sitä kokeilemaankaan. Jollain lajilla enemmistö poikasista kuolee ennen aikuistumistaan, ihmisillä selviämisprosentti on aika suuri. Kukaan ei silti ole oikeutettu yhtään mihinkään. Elämä on sattumaa. Joku saa seksiä päivittäin, joku ei koskaan. Mitä sitten? Se kaikkien rakastama normaalijakauma pätee tässäkin, emme kai sitäkään voi vastustaa?

Omasta elämästään saa tietysti valittaa. Turha naamioida sitä kaikkien miesten huoleksi (rasistisesti ja misogynistiseksi (ai että nautin kun naamanne menee punaiseksi pelkästään kahdesta sanasta)), rakentaa olkiukkoja ja paskantaa niiden päälle. Oikea, syvällinen keskustelu voisi jopa auttaa etenemään elämässä. Anonyymina se on myös helppoa.
 
Jos näkee kehut "hallinta-aseman korostamisena", olisi syytä käydä puhumassa psykiatrille jostain isäsuhteesta tai muista ongelmista. Tai sitten Suomessa pitää olla harmaa varpunen.
Aiemmasta viestistäsi jäi alkuun kuva että pohtisit tuon ilmiön syitä, mutta taisin tulkita väärin.

Kaikki vaan psykiatrille jotka ei jaa juuri samaa maailmankuvaa ja keskustelu poikki.
 
Aiemmasta viestistäsi jäi alkuun kuva että pohtisit tuon ilmiön syitä, mutta taisin tulkita väärin.

Kaikki vaan psykiatrille jotka ei jaa juuri samaa maailmankuvaa ja keskustelu poikki.

Jos sulle eka asia mikä tulee toisen arkipäiväisestä kehumisesta on "hallinta-aseman korostamista", niin ei tuo nyt ihan normaalia ole.
 
Puolison kehumisesta/mollaamisesta tuli mieleen: Onko muilla tällaisia havaintoja, että naiset harrastavat paljon enemmän puolison julkista (esim. työpaikan kahvipöydässä/iltatilaisuudessa) mollaamista ja edesottamusten päivittelyä, mutteivät vastaavasti juurikaan kehumista? Miehet taas eivät omien kokemusteni perusteella tee paljoa kumpaakaan, eivät juuri kehu mutta eivät ainakaan ikinä hauku naistaan.

Tuntuu että jos mies sanoo julkisesti jotain negatiivista naisestaan, sitä pidetään aina moukkamaisena ja halventavana. Sen sijaan jos nainen kertoo negatiiviseen sävyyn miehestään vaikka työpaikan kahvipöydässä, sitä ei pidetä vastaavasti tabuna, vaan pikemmin tunnutaan symppaavan naista - lähtökohtainen asenne on, että jos nainen haukkuu miestään niin kyllä se mies varmaan oikeastikin on tollo.

Asian voisi selittää sillä, että naiset puhuvat ylipäänsä enemmän ihmissuhdeasioista. Mutta tästä herää kysymys, miksi se sitten on tässä kohtaa vain negatiivista: miksi naiset sheimaavat miehiään, mutta eivät kehu? Kehuvatko naiset puolisoaan, mutta jostain syystä se tapahtuu vain läheisten (nais)kavereiden läsnäollessa, kun taas negatiiviset jutut avataan laajemmalle yleisölle?*

Vai onko mulla vain sattumalta vääristynyt otanta, tai olenko vain kiinnittänyt vääristyneesti huomiota asiaan? Kontekstikin voi vaikuttaa: kokemukseni ovat akateemisilta ja (lievästi) naisvaltaisilta työpaikoilta.

Itseäni ärsyttää/vaivaannuttaa aina jos joku puhuu puolisosta negatiiviseen sävyyn ulkopuolisille/isommassa porukassa.

*) Tullut jopa joskus mieleen, että onko puolison mollaaminen sekaporukassa ja puolitutuille jonkinlainen alitajuinen viesti paikalla oleville miehille, että "olen tyytymätön kumppaniini ja valmis vaihtamaan"?! Sainpa tästä tehtyä pienen aasinsillan pariutumiseen, ettei viesti mennyt ketjun kannalta ihan offtopiciksi :)
Joo, ja tää on tosi perseestä. Itse en kyllä ole juurikaan kuullut, edes lähimmältä ystäviltä kuin satunnaista purnausta tietyistä asioista, mutta tiedän, että joillain on valitus veressä. Netissä tämä tuntuu olevan todella yleistä. Ja jossain sivuraiteessa aiemmin kerroinkin, että kun olen puolustanut miehiä tällaisessa "miehet on porsaita" -keskustelussa, olen saanut paskaa niskaan lähinnä vain miehiltä. Palkitsevaa!

Mutta emt, ehkä tätä kuitenkin harrastavat lähinnä ne, joiden miehet istuvat siellä baarissa haikailemassa lapsen kokoisista naisista. :rofl:

Which reminds me
Joo, sinun tapauksessa varmaan pitää ihan rehdisti paikkansakin, mutta aika moni mies "julkisesti" sanoo että kyllä se vaimo on kaunein muija mitä on olemassa vaikka vähän lihava nykyään onkin, mutta sitten illanvietossa parin kaljan jälkeen avaudutaan että vielä kun saisi jotain 50kg kisakireää, oma muija ei kiinnosta koska läski.
Eikö nämä ukot vois sitten vaan lopettaa sen suhteen, jos on niin kamalaa? Ei tarvis täällä lukea valitusta siitä, miksi naiset laittaa enemmän eroja vireille.
 
Jos sulle eka asia mikä tulee toisen arkipäiväisestä kehumisesta on "hallinta-aseman korostamista", niin ei tuo nyt ihan normaalia ole.
Se tulee esim. sellaisessa kohtaa jos näitä päivittäisiä kehuja ei anneta niinä päivinä kun kyseinen nainen on vaikka ollut kanssasi eri mieltä jostain.

Eikä tuo ole eka asia mikä tulee mieleen, mutta kun itse ihmettelit ilmiötä niin tuo on yksi näkökulma asiaan. Muitakin on.
 
Itse olen huomannut, että aika harva suomalainen mies kehuu naistaan. Jostain syystä parisuhteessa tunnutaan ottavan kaiki itsestäänselvänä ja toinen on ikään kuin olemassa siinä. Ehkä tämä on jokin kulttuurinen asia, mutta itse ainakin muistan joka päivä naistani tavalla tai toisella. Huomioonottaminen on osa arvostuksen osoitusta. Tämä ei tarkoita, että toinen nostetaan jalustalle, vaan ihan kehutaan, autetaan, kysytään miten menee jne. pikkuasioita. Kukapa ei huomiosta tykkäisi.
Tämä. Ja kun ei sen toisen huomioimisen tarvitse aina olla jotain imartelua, vaan ihan arkisia asioita joita tekee pyytämättä ihan vain siksi, että tietää toisen ilahtuvan ja arvostavan. Esimerkkejä: Tekee pidempään nukkuvalle aamiaisen valmiiksi, tuo kaupasta kukkia tai lempisuklaata tai -olutta, tekee toisen lempiruokaa ja kattaa fiinisti, hieroo hartioita, järjestää keskelle lapsiperhearkea toiselle omaa aikaa jne. Kun vielä välillä muistaa luikauttaa ne kolme maagista sanaa, niin on tehnyt jo paljon enemmän suhteen eteen kuin keskimäärin ihmiset tekee. Ja tämä kaikki tietenkin sen lisäksi, että hoitaa oman osansa kotitöistä ja lasten asioiden hoitamisesta ilman, että täytyy erikseen pyytää ja ohjeistaa. Tämä viimeinen kohta lienee yleisin riitojen ja erojen syy

Kun arjessa tehdyn huomioimisen ja tasavertaisen vastuunkannon lisäksi otetaan kolmanneksi elementiksi avoin kommunikaatio ja kyky kuunnella ja huomioida toisenkin tarpeita, on toimivan ja pitkäikäisen suhteen elementit kasassa. Helpommin sanottu kuin tehty kuten kaikki varmaan tietää, etenkin pitkässä juoksussa kun elämä heittelee eteen kaikenlaisia itsestä riippumattomia haasteita.

Löyhänä aasinsiltana aiheeseen: em. asioiden luonteva ja suvereeni hallinta ovat kovaa valuuttaa pariutumisessa. Valitettavasti aivan liian moni esittää ensimmäiset kuukaudet jotakin roolia kehuen ja huomioiden naista, ja sitten kun ollaan eksklusiivisessa suhteessa kaikki tuo loppuu kuin seinään. Neuvoni siis on, että ottakaa se pysyväksi tavaksi. Jos toisen huomioiminen tuntuu teennäiseltä ja vaivaannuttavalta kannattaa pohtia miksi niin on, ja kuinka paljon sitä parisuhdetta ja kumppania sitten arvostaa vai arvostaako, jos ei ole halua näyttää sitä? Miehille kun tosiaan se huomioimattomuus voi maksaa lopulta koko parisuhteen.
 
Ulkomailta tulevat ovat usein maskuliinisempia ja seksikkäämpiä verrattuna suomalaisiin. Ovat myös erittäin aktiivisia markkinoilla, kun suomalaisia kivitetään jo kaupassa ohimennen katselemisesta. (tirsk)

Fillareilla tulevat urheilulliset ja hyväkroppaiset aiheuttavat siis lisääntyvää kilpailua markkinoille. Paperittomuus ja työttömyys ovat tässä ihmispoolissa koko ajan lähempänä yhdentekeviä asioita, koska niin moni nainen tienaa jo omat rahansa eikä miestä "tarvita" elättäjäksi. Statusta voi saada olemalla hyvännäköinen maahanmuuttaja. Ottamatta nyt sitten kantaa miten nopeasti saavatkaan mahdollisesti paperit ja pääsevät sosiaaliturvan piiriin.

Lainaan itseäni:

4) Keksitään uusi tasoteoriasääntö: "Naiset pariutuvat aina ylöspäin, paitsi jos kyseessä on työtön turvapaikanhakija. Tai renttu. Tai keksi-tähän-sopiva-selitys. Kuka tahansa paitsi ei naapurin suomalaistaustainen Erkki (nimi valittu satunnaisesti).
 
Lainaan itseäni:
Tasoteoreetikot voisivat nyt tosiaan päättää, että ratkaiseeko se rahan naisten miesvalinnoissa vai ei :asif:
Itselleni tulot ovat tärkeä asia, muttei todellakaan siksi, että miehen pitäisi elättää vaan siksi, että molemmilla on varaa ja halua tehdä samanlaisia asioita. Minulle ei olisi ongelma tarjota toisellekin, mutta miehillä tuntuu olevan vaikeuksia suhtautua siihen, jos nainen aina tarjoaa.
 
Ootteko koskaan miettineet maailmaa, jossa naisia olisi enemmistö?
Naisiahan olisi tuolloin nykyistä reippaammin uraa tekemässä, koska kaikille ei riittäisi miehiä perheen perustamiseen. Uraohjukset eivät sitten kuitenkaan houkuttele miehiä, joten väestö ei juuri pääsisi kasvamaankaan.
Miehillä olisi valinnanvaraa, eikä tarvetta asettua aloilleen, eipä juuri tarvetta työntekoon tai muuhunkaan järkevään aktiviteettiin, jonka vuoksi sitä työssäkäyvää, elättävää naista ei varmasti kiinnostaisi tehdäkään yhtä lasta enempää.. ei se miehen olemassaolo niin lottovoitto lopulta ole (vinkki: myöskään naisen olemassaolo ei pelasta elämää). Todennäköisesti jo epäsuhdanteen alussa lapsia syntyisi yhä vähemmän ja vähemmän, eikä tällaista tilannetta edes syntyisi.

Onko siis kenties luonnollista, noinniinkun ihmisen lisääntymisen ja leviämisen kannalta (jätetään nyt rahat ja maapallon voinnit pois), että nykytilanne - miehiä on enemmän - olisi se optimi? Kertooko siitä jo se, että poikia syntyy enemmän?

Onko tästä asiasta paasaaminen nyt kovinkaan järkevää energiankäyttöä? Mitä muita luonnonlakeja vastustatte näin voimakkaasti?

Mä luulen, että jokainen myös ymmärtää elämästä sen, että kaikki eivät lisäänny tai pääse sitä kokeilemaankaan. Jollain lajilla enemmistö poikasista kuolee ennen aikuistumistaan, ihmisillä selviämisprosentti on aika suuri. Kukaan ei silti ole oikeutettu yhtään mihinkään. Elämä on sattumaa. Joku saa seksiä päivittäin, joku ei koskaan. Mitä sitten? Se kaikkien rakastama normaalijakauma pätee tässäkin, emme kai sitäkään voi vastustaa?

Omasta elämästään saa tietysti valittaa. Turha naamioida sitä kaikkien miesten huoleksi (rasistisesti ja misogynistiseksi (ai että nautin kun naamanne menee punaiseksi pelkästään kahdesta sanasta)), rakentaa olkiukkoja ja paskantaa niiden päälle. Oikea, syvällinen keskustelu voisi jopa auttaa etenemään elämässä. Anonyymina se on myös helppoa.
Poikia syntyy enemmän, koska normaalioloissa poikia ja miehiä myös kuolee enemmän. Miehet on kulutustavaraa.

Nyky-yhteiskunta pitää toki miehet harvinaisen hyvin hengissä, paitsi Venäjällä ja Ukrainassa...

Mutta ei poikia synny enemmän siitä syystä, että naisilla olisi jotenkin enemmän valinnanvaraa. Vaan että säilyy jonkinlainen tasapaino (normaaleissa luonnonoloissa).

Sitä paitsi, syntyvyys ampaisi nousuun monessa maassa 2. maailmansodan jälkeen, vaikka siis miehissä oli vajausta, pahaakin vajausta... Syntyvyyden kannalta saattaa olla jopa edullista, että miesten määrä on maltillinen ja naiset joutuu ottamaan minkä miehen sattuvat saamaan. ;) Eivätkä voi luottaa siihen, että aidan takana on ruoho aina vihreämpää.
 
Viimeksi muokattu:
Lainaan itseäni:
Toistan itseäni: edelleenkään kukaan ei ole väittänyt, että nainen AINA pariutuu ylöspäin. Niin vain tapahtuu paljon todennäköisemmin, kuin toisinpäin ja siihen markkina-arvo sekä biologia antavat vastauksen. Status, ulkonäkö ja varallisuus vaikuttavat kaikki, mutta esimerkiksi Suomessa varallisuuden merkitys on pieni, köyhissä maissa äärettömän tärkeä.

Mitä muita luonnonlakeja vastustatte näin voimakkaasti?
Esitän saman kysymyksen markkina-arvoteorian vastustajille/naureskelijoille.
 
Toistan itseäni: edelleenkään kukaan ei ole väittänyt, että nainen AINA pariutuu ylöspäin. Niin vain tapahtuu paljon todennäköisemmin, kuin toisinpäin ja siihen markkina-arvo antaa vastauksen. Status, ulkonäkö ja varallisuus vaikuttavat kaikki, mutta esimerkiksi Suomessa varallisuuden merkitys on hyvin pieni, köyhissä maissa äärettömän tärkeä.

Esitän saman kysymyksen markkina-arvoteorian vastustajille/naureskelijoille.

Itse asiassa edellä noin on väitetty monestikin. Kuulemma poikkeustapaukset ovat vain poikkeustapauksia. Oma käsitykseni taas on, että valtaosa pareista on keskenään hyvin saman"tasoisia", eikä suinkaan niin että mies olisi "parempi". Tutkittu ilmiö toki on, että miehillä on tapana arvioida mm. omaa älykkyyttään ja ulkonäköään todellisuudesta ylöspäin, kun naiset näkevät itsensä kriittisemmin.

Keskustelu on välillä ollut ihan mielenkiintoistakin, kunnes sitten alkaa taas tasoteoriajankkaus, joka ei tuota mitään uutta informaatiota. Täytynee olla jatkossa vastaamatta näihin :smoke:
 
Viimeksi muokattu:

Statistiikka

Viestiketjuista
284 388
Viestejä
4 883 847
Jäsenet
78 822
Uusin jäsen
Lare1

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom