• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Pariutumisen haasteet nykypäivänä ja sen vaikutukset

Niin, se tarkoittaa kuin koiran kohtelemista tai huonoa käytöstä jos on suorapuheinen ja sanoo mitä ajattelee. Eikös naiset pidäkkään tunteista ja ajatuksista sanoittavista miehistä? Vai ainoastaan jos kaikki on positiivista. Niinpä niin.
Kyllä, se tarkoittaa nimenomaan huonoa käytöstä. Junttimaista, moukkamaista, itsekästä, toksista käytöstä. Hämmentävää, että monille aikuisille ihmisille on vielä jotenkin uutta se, että ihmissuhteissa on nimenomaan väliä sillä, miten asioita sanotaan. Tässä suhteessa naiset ovat yleensä hieman herkempiä kuin miehet, kyllä. Jos ei sitä osaa eikä halua toiminnassaan huomioida miettimällä kaksi kertaa, miten etenkin sensitiiviset asiat sanoittaa, niin ei ole ihme jos suksee naisten kanssa ei ole valtaisa.

Muoks. Enkä edes jaksa tarttua tuohon lapselliseen trollaukseen "kaiken pitäisi olla positiivista". Enkä siihen, etteikö tulisi olla rehellinen.
 
Niin, kohtelias käytös on kyllä itsellenikin semmoinen viisauden merkki.

Naiset ja miehet on kyllä tämän asian suhteen samanlaisia. Herkkiä ollaan me miehetkin, mutta pidetään vain tämä asia itsellämme. Noin niikö miesten kesken.

Niin tästä johtuen ja varmaan armeijastakin johtuen me miehet ei välillä osata oikein sillee sensitiivisesti ilmaista ajatuksiamme?
 
Kyllä, se tarkoittaa nimenomaan huonoa käytöstä. Junttimaista, moukkamaista, itsekästä, toksista käytöstä. Hämmentävää, että monille aikuisille ihmisille on vielä jotenkin uutta se, että ihmissuhteissa on nimenomaan väliä sillä, miten asioita sanotaan. Tässä suhteessa naiset ovat yleensä hieman herkempiä kuin miehet, kyllä. Jos ei sitä osaa eikä halua toiminnassaan huomioida miettimällä kaksi kertaa, miten etenkin sensitiiviset asiat sanoittaa, niin ei ole ihme jos suksee naisten kanssa ei ole valtaisa.

Muoks. Enkä edes jaksa tarttua tuohon lapselliseen trollaukseen "kaiken pitäisi olla positiivista". Enkä siihen, etteikö tulisi olla rehellinen.

Nämä suorapuheisuuttaan hehkuttavat "mä nyt oon vaan tämmönen"-töksäyttelijät ovat usein jännästi itse imemässä ensimmäisenä hernepalkoja sieraimiinsa, mikäli joku kehtaa kyseenalaistaa kyseisen henkilön tekemisiä tai käytöstä. Tai vaikka olla vaan eri mieltä jostain.

Ylipäätään naurettavaa verhota oma idiotisminsa "suorapuheisuudeksi" tai "rehellisyydeksi". En ole ikinä nähnyt että aidosti rehellisen ja avoimen ihmisen pitäisi tuoda asiaa jotenkin erikseen esiin paskaa jauhamalla.
 
Suorapuheisuus on tässä kontekstissa, kuten mainitsin, "omien rajojen esiin tuominen ja positiivinen itsekkyys eikä alistu ovimatoksi / joojoo mieheksi". Ilmeisesti on väärin tai poikkeuksellista sellaisia asettaa itselle ja samalla myös muille. Jos toinen käyttäytyy typerästi niin siitä ei voi mainita tai nostaa esiin?

Kukin tyylillään tietysti, varmaan aika raskasta pidemmän päälle.
 
Suorapuheisuus tulkitaan helposti epäkohteliaaksi tai tarkoituksellisen ilkeäksi kommentoinniksi. Pohjimmiltaan homma lienee vakavammissa ihmissuhteissa aika lailla niin, että onko sen toisen kanssa hyvä olla vai ei. Mielestäni Marko Hietala tiivisti asian joskus hyvin että miehellä pitää olla pallit mutta mulkku ei saa olla. Ts. ei pidä alistua kenenkään koiraksi, eikä pidä myöskään alistaa toista osapuolta koiraksi. Sille pohjalle voi olla vähän mukavampi rakentaa luottamusta ja yhteyttä silloinkin, kun pitää asettaa/keskustella rajoista ja edellytyksistä. Jos toinen käyttäytyy typerästi niin sen voi mainita, kysymys on enemmän siitä mikä on se tapa millä asiassa voi päästä eteenpäin johonkin järkevään lopputulokseen.
 
Itse näkisin että suurimmat ongelmat tulevat odotuksista mitä media ruokkii varsinkin jos miehellä on vähän / ei ole kokemuksia seksistä tai naisista (he siis uskovat että mitä media syöttää pitää paikkansa).

Tässä on esim. 25v mallin bikini video missä hän on ensin filttereillä ja sitten ihan luonnollisesti, aika suuri ero pelkällä poseerauksella ja filttereillä luotuna. Eli saadaan vartalo mikä ei vaan ole edes mahdollista:
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tässä artikkeli mistä otin tuon linkin alunperin: https://www.news.com.au/lifestyle/f...o/news-story/2be3bc07c4ebc6c7194bf95afe08dce9

Toinen aika suuri ongelma on se että henkilöt jotka käyttävät Tinderiä tai muita sovelluksia ja sopivat treffejä eivät ymmärrä toisen sukupuolen ongelmia ja pelkoja.
Eli miehet tuntevat että he eivät saa matcheja aikaan, jos saavat heidän täytyy tehdä "hirveästi työtä" että nainen puhuu edes heille ja vielä enemmän temppuja että tämä suostuu tapaamiseen mikä tuntuu naurettavalta kun se "ennen vanhaan" riitti että jutteli hetken livenä naiselle ja kysyi että mennäänkö vaikka samantien kahville tai miten olisi jäätelö tms. ja homma lähti siitä.

Naiset taas ihan aidosti pelkäävät. Se mukava mies voi oikeasti käyttää täysin vanhentuneita tai ihan eri henkilön kuvia, hän voi olla ties mikä murhaaja tai raiskaaja. Hän voi olla jopa eri sukupuolta kuin mitä väittää olevansa. Lisäksi voi olla että se henkilö joka kirjoittaa ne mukavat jutut ei ole edes se sama henkilö joka tulee sinne treffeille. Eli joku muu hoitaa sen juttupuolen kuin se henkilö joka sitten yrittää saada sitä seksiä..

Sitä on itse miehenä vaikea tietysti uskoa mutta googlaamalla esim: "Tinder raiskaus Suomi" löytyy noin 224 000 tulosta mikä on aika huolestuttavaa. Esim. otsikot kuten "Neljä miestä raiskasi 19-vuotiaan naisen Seinäjoella" <= tavannut Tinderissä... ...ovat aika silmiä avaavia.

Tai vaikka se tapahtuisi ns. "turvallisessa ympäristössä" on tapauksia kuten: Mies lähti naisen kotiin Tinder-treffeille - uhkaili tappamisella ja raiskasi.

Lisäksi vaikka homma olisi alussa ollut ihan OK molemmille mies voi vaan vetää täysin kilarit, kuristaa, hakata, repiä hiuksista jne. ja pahimmillaan selvitä siitä vielä ehdollisella alle parin vuoden tuomiolla maksaen jonkun 4000€ kärsimyksistä ja kivuista. Eikä se nyt varmaan kenenkään tämän palstan lukijan mielestä ole "normaalia" että lyödään nyrkillä korvan yläpuolelle sekä kylkeen, kuristetaan kaksin käsin jne. siten että lääkäri toteaa mustelmia ympäri kehoa ja kaulassa punoitusta kuristuksesta sekä tietysti verenvuotoa. Varsinkaan jos ei olla puhuttu mistään rajummasta.
 
Tässä on esim. 25v mallin bikini video missä hän on ensin filttereillä ja sitten ihan luonnollisesti, aika suuri ero pelkällä poseerauksella ja filttereillä luotuna. Eli saadaan vartalo mikä ei vaan ole edes mahdollista:
Miten niin ei ole mahdollista? :hmm:

En viitsi edes sanoa mitään naisen aidosta kropasta, koska se ei olisi kaunista kuultavaa... Eikä katseltavaa. No sanoin sitten kuitenkin. Anyway. Ei vaan pystynyt kykenemään hillitsemään itseäin.

Se nyt on selvää, että nämä tiktok-teinit käyttää filttereitä 80% ajasta, ja jos prosentti ei mennytkään kohdalleen, niin ihan sama. Filtteröivät kuitenkin.

Sehän se on, että nykyaikana yksi kuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa. Yksi video valehtelee enemmän kuin tuhat kuvaa.

Mutu-tuntuma kuitenkin on, että enemmän näillä akoilla on itsetunto-ongelmia ja tarvetta käyttää tällaisia hightech-huijausfilttereitä kuin miehillä konsanaan.

Ja mitä noihin sun raiskaus-pelotteluihin yms. tulee, niin ainahan, kautta historian, naisilla on näitä riskejä ollut kun ovat miesten kanssa olleet tekemisissä, ei nykyajassa ole mitään uutta. Riskejä ei kuitenkaan ole syytä paisutella. Todennäköisyys tuollaisiin ongelmiin on häviävän pieni. Sitä paitsi voihan mieskin olla näissä ottavana osapuolena yhtä lailla. Muistuu esimerkiksi mieleen tapaus, jossa mies oli mennyt maksullista naista tapaamaan netti-ilmoituksen perusteella ja tullut ryöstetyksi yms. Ihan tässä lähiaikoina.

Itse suosin sitä, että juttelen tulevien deittien kanssa puhelimessa ennen tapaamista. Olen sillai perinteinen. Kyllä siitä sitten molemmat osapuolet saa jo aika hyvin selvää, että mikä on homman nimi ja miltä se toinen vaikuttaa.
 
Tässä on se että toki tuo toimii miehelle. En itsekään ole ikinä edes pelännyt tai ajatellut että "mitä jos nukahdan ja se nainen puukottaa minua" tms. Koska mahdollisuus sellaiseen miehenä on todella, todella pieni.

Mutta esim. tämä tapaus:

Siinä nainen tapasi jonkun herra X:n tinderissä, he tulivat toimeen ihan OK, harrastivat seksiä ja muuta kunnes homma kuivui kokoon.
Sitten myöhemmin samainen henkilö otti yhteyttä ja kertoi että oli ollut kaverinsa kanssa viihteellä ja kyseli voisiko tavata ja viettää iltaa. Itsekin toki tehnyt vastaavaa naispuolista kaveria kohtaan, esim. kun tullut Helsinkiin niin soittanut ja kysynyt tulisiko seuraksi.

Mutta missä tämä juttu eroaa on se että nämä molemmat miehet päätyivät raiskaamaan tämän naisen. Sitten poliisille seliteltiin että "hän on onnellisesti parisuhteessa, ja että hänellä on hyvä työ, niin miksi hän raiskaisi ketään". Itse ainakin kysyisin että jos joku on onnellisessa parisuhteessa miksi hän sitten edes harrastaa seksiä jonkun muun kanssa? Lisäksi itseäni hieman arveluttaa tälläinen koska tunnen toki monia henkilöitä jotka ovat "onnellisesti parisuhteessa" tuskin monikaan heistä (näin ainakin itse haluan uskoa) olisi kykenevä raiskaukseen ns. "kännissä ja läpällä" kun kaverin kanssa kävisi baarissa ehkä vieraassa kaupungissa.

Eli tuossakaan ei se että on aiemmin puhuttu, jopa tavattu ja ollaan ns. tuttavia jos ei kuitenkaan kavereita pelastanut tilannetta. Sanoisin siis että sinänsä aiheellista pelkoa naisilla on. En tiedä mikä on prosentuaalinen määrä (seksuaaliselle väkivallalle) mutta jotain kertoo kait sekin että: "Joka kolmas nainen maailmassa on kohdannut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa, ja joissain maissa luku nousee jopa 70 prosenttiin"
+
"Suomalaisista naisista 53 prosenttia oli kokenut jonkinlaista nykyisen tai entisen kumppanin tekemää henkistä väkivaltaa ja keskimäärin noin 30 prosenttia oli joutunut nykyisen tai entisen kumppanin fyysisen tai seksuaalisen väkivallan kohteeksi. Vainokokemuksista kertoi noin 20 prosenttia vastaajista."

En tiedä mikä on miesten prosentuaalinen vastaava määrä verrattuna naisiin tai ehkä siitä ei niin paljoa puhuta? Mutta kuten mainittua en ole koskaan osannut edes pelätä sitä mahdollisuutta varsinkaan jos olen jollekin "räbä" tai muulle tutulle laittanut viestiä ja tavannut, tai edes uudelle tuttavuudelle jonka tapaan ensimmäistä kertaa.

Ehkä tuo kääntäen tarkoittaa sitä että (Suomalaisista) miehistä noin 50% tai päälle sitten on taipuvaisia aiheuttamaan sitä fyysistä, henkistä tai seksuaalista väkivaltaa koska on vaikea uskoa että Suomen kansan naisista 53% tapaisi sitä samaa pientä % määrää joka ns. "työkseen" pieksee ja raiskaa naisia.
 
Itse näkisin että suurimmat ongelmat tulevat odotuksista mitä media ruokkii varsinkin jos miehellä on vähän / ei ole kokemuksia seksistä tai naisista (he siis uskovat että mitä media syöttää pitää paikkansa).

Tässä on esim. 25v mallin bikini video missä hän on ensin filttereillä ja sitten ihan luonnollisesti, aika suuri ero pelkällä poseerauksella ja filttereillä luotuna. Eli saadaan vartalo mikä ei vaan ole edes mahdollista:
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tässä artikkeli mistä otin tuon linkin alunperin: https://www.news.com.au/lifestyle/f...o/news-story/2be3bc07c4ebc6c7194bf95afe08dce9

Kai sen että sosiaalisen median kuvat näyttää luonnottomilla pitäisi tajuta ihan muutenkin? Esim. uimarannoilla ja esim. opiskeluajan saunailloissa kyllä pitäisi huomata (vaikkei varsinaisesti tuijotakaan) että ei ihmiset oikeasti näytä sellaiselta kuin filtterikuvissa.

Musta filtterikuvat kyllä näyttää luonnottoman oudoilta noin keskimäärin...

Toinen aika suuri ongelma on se että henkilöt jotka käyttävät Tinderiä tai muita sovelluksia ja sopivat treffejä eivät ymmärrä toisen sukupuolen ongelmia ja pelkoja.
Eli miehet tuntevat että he eivät saa matcheja aikaan, jos saavat heidän täytyy tehdä "hirveästi työtä" että nainen puhuu edes heille ja vielä enemmän temppuja että tämä suostuu tapaamiseen mikä tuntuu naurettavalta kun se "ennen vanhaan" riitti että jutteli hetken livenä naiselle ja kysyi että mennäänkö vaikka samantien kahville tai miten olisi jäätelö tms. ja homma lähti siitä.

Naiset taas ihan aidosti pelkäävät. Se mukava mies voi oikeasti käyttää täysin vanhentuneita tai ihan eri henkilön kuvia, hän voi olla ties mikä murhaaja tai raiskaaja. Hän voi olla jopa eri sukupuolta kuin mitä väittää olevansa. Lisäksi voi olla että se henkilö joka kirjoittaa ne mukavat jutut ei ole edes se sama henkilö joka tulee sinne treffeille. Eli joku muu hoitaa sen juttupuolen kuin se henkilö joka sitten yrittää saada sitä seksiä..

No tähän on onneksi (isoksi osaksi) helppo ratkaisu: tapaa ensin jossain julkisella paikalla, esim. baarissa tai kahvilassa. Silloin pitäisi ainakin huomata jos kuvat ei ollenkaan vastaa todellisuutta, tai jos toinen on ihan sekaisin. Tämä on myös miehille ihan fiksua, vaikkei miehiä käytännössä juuri raiskata, esim. ryöstö voi olla realistinen uhka.

Mutta naisilla kyllä usein näyttää olevan todella paljon erilaisia pelkotiloja, myös ihan ihmeellisissä asiayhteyksissä.

Ehkä tuo kääntäen tarkoittaa sitä että (Suomalaisista) miehistä noin 50% tai päälle sitten on taipuvaisia aiheuttamaan sitä fyysistä, henkistä tai seksuaalista väkivaltaa koska on vaikea uskoa että Suomen kansan naisista 53% tapaisi sitä samaa pientä % määrää joka ns. "työkseen" pieksee ja raiskaa naisia.

Vai oliskohan että ne jotka tuota tekee, tekee sitä todella monille? Voi myös olla että he ovat paljon vakuuttavampia ja osaavat paremmin vedellä oikeista naruista kuin tavismiehet. Siitähän on ollut tutkimusta, että pimeän triadin piirteet vetoaa naisiin.
 
Tässä on se että toki tuo toimii miehelle. En itsekään ole ikinä edes pelännyt tai ajatellut että "mitä jos nukahdan ja se nainen puukottaa minua" tms. Koska mahdollisuus sellaiseen miehenä on todella, todella pieni.

Mutta esim. tämä tapaus:

Siinä nainen tapasi jonkun herra X:n tinderissä, he tulivat toimeen ihan OK, harrastivat seksiä ja muuta kunnes homma kuivui kokoon.
Sitten myöhemmin samainen henkilö otti yhteyttä ja kertoi että oli ollut kaverinsa kanssa viihteellä ja kyseli voisiko tavata ja viettää iltaa. Itsekin toki tehnyt vastaavaa naispuolista kaveria kohtaan, esim. kun tullut Helsinkiin niin soittanut ja kysynyt tulisiko seuraksi.

Mutta missä tämä juttu eroaa on se että nämä molemmat miehet päätyivät raiskaamaan tämän naisen. Sitten poliisille seliteltiin että "hän on onnellisesti parisuhteessa, ja että hänellä on hyvä työ, niin miksi hän raiskaisi ketään". Itse ainakin kysyisin että jos joku on onnellisessa parisuhteessa miksi hän sitten edes harrastaa seksiä jonkun muun kanssa? Lisäksi itseäni hieman arveluttaa tälläinen koska tunnen toki monia henkilöitä jotka ovat "onnellisesti parisuhteessa" tuskin monikaan heistä (näin ainakin itse haluan uskoa) olisi kykenevä raiskaukseen ns. "kännissä ja läpällä" kun kaverin kanssa kävisi baarissa ehkä vieraassa kaupungissa.

Eli tuossakaan ei se että on aiemmin puhuttu, jopa tavattu ja ollaan ns. tuttavia jos ei kuitenkaan kavereita pelastanut tilannetta. Sanoisin siis että sinänsä aiheellista pelkoa naisilla on. En tiedä mikä on prosentuaalinen määrä (seksuaaliselle väkivallalle) mutta jotain kertoo kait sekin että: "Joka kolmas nainen maailmassa on kohdannut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa, ja joissain maissa luku nousee jopa 70 prosenttiin"
+
"Suomalaisista naisista 53 prosenttia oli kokenut jonkinlaista nykyisen tai entisen kumppanin tekemää henkistä väkivaltaa ja keskimäärin noin 30 prosenttia oli joutunut nykyisen tai entisen kumppanin fyysisen tai seksuaalisen väkivallan kohteeksi. Vainokokemuksista kertoi noin 20 prosenttia vastaajista."

En tiedä mikä on miesten prosentuaalinen vastaava määrä verrattuna naisiin tai ehkä siitä ei niin paljoa puhuta? Mutta kuten mainittua en ole koskaan osannut edes pelätä sitä mahdollisuutta varsinkaan jos olen jollekin "räbä" tai muulle tutulle laittanut viestiä ja tavannut, tai edes uudelle tuttavuudelle jonka tapaan ensimmäistä kertaa.

Ehkä tuo kääntäen tarkoittaa sitä että (Suomalaisista) miehistä noin 50% tai päälle sitten on taipuvaisia aiheuttamaan sitä fyysistä, henkistä tai seksuaalista väkivaltaa koska on vaikea uskoa että Suomen kansan naisista 53% tapaisi sitä samaa pientä % määrää joka ns. "työkseen" pieksee ja raiskaa naisia.
Mitä sä nyt oikeastaan yrität sanoa? "Kaikki io-techin naiset, varokaa nyt ihmeessä niitä miesmokomia, ne tulee ja tekee sulle seksuaalista väkivaltaa?"

On ehkä vähän väärä aika ja paikka naisten pelotteluun...

En myöskään koe, että omalta osaltani olisi treffit jääneet juuri koskaan toteutumatta siksi, että nainen olisi pelännyt. Sekin on taitolaji pelata kortit sillai, että nainen tuntee olonsa hyväksi etukäteen, tapaamisen aikana ja jälkikäteen. Tosin jälkimmäisin ei ole niin justiinsa, jos tulee morkkikset mahtavan seksin jälkeen niin tulkoot sitten, no can do. ;) ;)

No joo, mönkäänhän treffit useinkin menee, mutta ei siksi, että naisella olisi turvaton tunne tms...
 
Mitä sä nyt oikeastaan yrität sanoa? "Kaikki io-techin naiset, varokaa nyt ihmeessä niitä miesmokomia, ne tulee ja tekee sulle seksuaalista väkivaltaa?"

On ehkä vähän väärä aika ja paikka naisten pelotteluun...

Ei, vaan pikemminkin "Kaikki IO-Techin miehet ymmärtäkää miksi naiset voivat suhtautua hieman varovaisemmin jonkun Tinderin kautta tulevaan kontaktiin" (eli se EI johdu miehestä jos niitä matcheja ei tule samaan tahtiin kuin naiselle joka saa helposti päälle 1000 tykkäystä ja innokasta partneria päivässä, ehkä jopa tunnissa) ja SIKSI voisi ihan harkita sitä vanhempaa ja vakiintuneempaa tapaa ihan tavata livenä ihmisiä ja tutustua perinteisellä tavalla. Sitten yrittää lähempää tuttavuutta kun toinen tuntee sinut. Siinä ei tarvitse myöskään miettiä tai pelätä mitään 10% Alpha Chad porukkaa joka vaan jonottaa naisen ovella pyrkien vuorotellen painamaan häntä (jos moista näkyy on ihan järkevää skipata se nainen).
 
Viimeksi muokattu:
@Taneli- on aivan asian ytimessä. Ja ei, kyse ei ole mistään hätävarjelun liioittelusta, ja kumoan myös @Erkki_erikeepperi väitteen siitä, ettei mikään olisi muuttunut ja samat riskit on naisilla ollut ennenkin. Ehkä, jos on lähdetty sokkotreffeille paikallislehden ilmoituksesta, mutta nimenomaan kaikki on muuttunut sen suhteen, että aiemmin kumppaniehdokkaat kohdattin melkein poikkeuksetta jossain ihmisten ympäröimänä, usein vielä niin että joku tuttu ihminen on ollut mukana; baareissa, kotibileissä, harrastuksissa, töissä. Nyt me naiset lähdetään kohtaamaan täysin tuntemattomia miehiä ensi kertaa aivan yksin. Meille se ON iso juttu, ja suurin osa naisista toimii varoen - tiedostaen tai tiedostamattaan. (Ja taas se sama disclaimer: en edusta kaikkia naisia, poikkeuksia on jne.)

Itse kun tinderöin, minulla oli muutamia periaatteita, jotka eivät ole aivan harvinaisia naisten keskuudessa:
- ekat treffit aina julkiselle paikalle ja joku kaveri tiesi aina missä olen ja kenen kanssa, ilmoitin kun treffit oli ohi
- halusin tietää miehen henkilöllisyyden ennen tapaamista; tsekkasin somen ja googletin etukäteen (harvoin piti kysyä nimeä, yleensä vaihdettiin puhelinnumerot jolla se selvisi tai muuten löysin salapoliisityöllä somesta)
- ei auton kyytiin eikä kummankaan kotiin ekoilla (tai tokillakaan) treffeillä, enkä paljastanut heti osoitettani

Oliko se kiihkeä autokeskustelu toisessa ketjussa, mutta tämä liittyy siihen tuon kohdan kolme osalta. Itsesuojeluvaistoa omaavat naiset eivät ole heti ensimmäisenä lähdössä miehen auton kyytiin metsälammelle kuutamouinnille. Eikä päästä saatille. Jos ehdotat tämmöisiä liian aikaisin, se voi olla jopa syy ettei seuraavia treffejä tule ja siksi nämä asiat on hyvä täysin vilpittömästikin toimivien miestenkin tiedostaa.
 
Riskeistä ja autokyydeistä puheenollen, ennen vanhaan liftaaminen oli hyvin normaalia. Joskus kävi huonosti siinä pelissä.

Anyway, nykyaikana molemmilla osapuolilla on paikannuslaitteet, kuvauslaitteet ja yhteydenpitovälineet taskuissaan, joten siinäkin mielessä riskiä on aiempaa vähemmän. Lisäksi naiset on noin 15 kiloa isompikokoisia kuin ennen vanhaan, joten pystyvät panemaan paremmin hanttiin. Hihi...

En kyllä osta väitettä siitä, että nykyaika olisi turvattomampi kuin ennen. Ja kyllä tuikituntemattomia lähdettiin treffaamaan jo 1990-luvulla, itsekin niin tein. Oli esimerkiksi nettitreffit, nettichatit ja puhelinchat. Vieläkö joku muistaa sen? Soitettiin johonkin yleiseen ryhmäkeskustelunumeroon, jossa random ihmiset keskusteli keskenään ja tarjolla oli myös kahdenkeskisiä linjoja, joille pääsy halutun ihmisen kanssa oli tosin arpapeliä.

"Kirjekaveriakin" treffasin sokkona. Sillä oli ilmoitus teksti-TV:ssä muistaakseni, ja jos luulet että noihin jotain kontrollia ja valvontaa liittyi niin tuskinpa vaan... Ylipäätään 1990-luku oli nykyistä paljon lungimpi, ja kaikenlaista takakireyttä oli näissä asioissa vähemmän.

En sitten tiedä jos mennään jonnekin 1980-luvulle tai 1970-luvulle. Ei ole tietoa. Liftaaminen ainakin oli yleistä.
 
Viimeksi muokattu:
Itse kun tinderöin, minulla oli muutamia periaatteita, jotka eivät ole aivan harvinaisia naisten keskuudessa:
- ekat treffit aina julkiselle paikalle ja joku kaveri tiesi aina missä olen ja kenen kanssa, ilmoitin kun treffit oli ohi
- halusin tietää miehen henkilöllisyyden ennen tapaamista; tsekkasin somen ja googletin etukäteen (harvoin piti kysyä nimeä, yleensä vaihdettiin puhelinnumerot jolla se selvisi tai muuten löysin salapoliisityöllä somesta)
- ei auton kyytiin eikä kummankaan kotiin ekoilla (tai tokillakaan) treffeillä, enkä paljastanut heti osoitettani

Musta kohdat 1 ja 3 on täysin ymmärrettäviä, ja varmaan ihan hyviä neuvoja myös miehelle (no okei, ehkä toi kaverille ilmoittelun jättäisin pois), vaikka uhkaprofiili onkin hieman erilainen.

Mutta kohdasta 2, mitä jos oli esim. salainen puhelinnumero? Sille voi olla ihan oikeitakin syitä. Lisäksi kaikki ei ole aktiivisia somessa, ja vielä useammalla on yksityinen sometili. Joten mitä tässä tapauksessa, tuliko ghostaus? :hmm:
 
  • Tykkää
Reactions: a-p

Katsoin oman nimen Googlesta. Sieltä löytyi jotain Inssinöörejä, taiteilijoita, graafikkoja, urheiluheppua ja ties mitä muuta. Omaa naamaa tai profiili ei löytynyt. Käyttelen satunnaisesti facebookkia, jossa olen aktiivinen lähinnä suljetuissa ryhmissä tai kommentoin välillä joihinkin päivityksiin. Kaverilistat ovat piilotettu. Instagram ei ole omalla nimelläni, jolloin sitäkään ei löydä ilman tietämistä.
 
Musta kohdat 1 ja 3 on täysin ymmärrettäviä, ja varmaan ihan hyviä neuvoja myös miehelle (no okei, ehkä toi kaverille ilmoittelun jättäisin pois), vaikka uhkaprofiili onkin hieman erilainen.

Mutta kohdasta 2, mitä jos oli esim. salainen puhelinnumero? Sille voi olla ihan oikeitakin syitä. Lisäksi kaikki ei ole aktiivisia somessa, ja vielä useammalla on yksityinen sometili. Joten mitä tässä tapauksessa, tuliko ghostaus? :hmm:
Ei tainnut tulla vastaan yhtäkään tapausta, joka olisi ollut niin salamyhkäinen etteikö mitään todennusta olisi tullut etteikö mies olisi se joka sanoo olevansa. Mutta joo, luultavasti olisin skipannut jos tyypillä olisi vain salainen numero, ei mitään presenssiä netissä eikä muutenkaan mitään mistä saisi jotenkin kiinni ja edes jollain lailla varmennettua, ettei ole tyystin keksinyt koko identiteettiään.

Edit. Treffailin pääsääntöisesti skenessä, joka on LinkedInissä. Monella oli myös instatili, joka saattoi olla jopa linkitetty Tinderiin tai kertoi tilin jo viestitellessä.
 
No entä jos olisi salainen puhelinnumero ja vaikkapa yksityinen FB-profiili (jonka muutenkin tarvii Tinderiä varten eli se ei kerro mistään mitään) josta ei haussa näy kuin nimi ja joku randomkuva? :hmm:
 
Ei tainnut tulla vastaan yhtäkään tapausta, joka olisi ollut niin salamyhkäinen etteikö mitään todennusta olisi tullut etteikö mies olisi se joka sanoo olevansa. Mutta joo, luultavasti olisin skipannut jos tyypillä olisi vain salainen numero, ei mitään presenssiä netissä eikä muutenkaan mitään mistä saisi jotenkin kiinni ja edes jollain lailla varmennettua, ettei ole tyystin keksinyt koko identiteettiään.

Edit. Treffailin pääsääntöisesti skenessä, joka on LinkedInissä. Monella oli myös instatili, joka saattoi olla jopa linkitetty Tinderiin tai kertoi tilin jo viestitellessä.

Irrationaaliset pelkotilat on naisilla yleisempiä kuin miehillä. "Niin mutta kun sillain voisi ihan oikeasti tapahtua. Olen nähnyt sen leffassa."
 
Pinterest ja Linkedin löytyi googlen kuvahaulla omalla nimellä, muuten muita henkilöitä.
Lisäksi puhelinnumero on salainen.
Mutta ei tuo nyt ainoa tapa minua löytää ole, jos siis henkilö kysyy ja olen ns. tuttava ja ehkä mietin jopa lähempää tuttavuutta niin whatsup, puhelin numero ja varmaan fb kaveruus tulee aika nopeasti (miettien vaikka jotain työkaveria tms jolle helpostikin jakelen jotain Viron kuvia vaikka jos puheeksi tulee). Tosin en ole ollut missään Tinder tms. jutuissa mukana.
 
LinkedIn tosiaan usein löytyy esim. IT-alalla olevilta ihmisiltä. Mutta monilla muilla aloilla sen käyttäminen taitaa olla paljon harvinaisempaa.
 
Irrationaaliset pelkotilat on naisilla yleisempiä kuin miehillä. "Niin mutta kun sillain voisi ihan oikeasti tapahtua. Olen nähnyt sen leffassa."
Jännä kun puhutaan vaikka maahanmuuton ongelmista niin argumentit menee, etteikö kukaan välitä sadoista raiskatuista naisista.

Sitten, kun mietitään miksei naiset lähde vaikka ekalla tinder treffeillä panemaan mun seksiluolaan niin kyse on irrationaalisista peloista, vaikka annoin väärän nimen ja prepaid numeron varmistukseksi.
 
Äkkinäisempi voisi luulla, että maahanmuuttajat erottaa kantasuomalaisista yleensä kyllä varsin helposti, erehtymisen vaaraa ei juuri ole, joten ensimmäisiin sekaantuminen on täysin vapaaehtoista...

(Ja vaikka mamulla olisikin feikkiprofiili, niin todennäköisesti kirjallinen ulosanti ei kuitenkaan vastaa kantasuomalaista. Puhumattakaan, jos jutellaan puhelimessa.)
 
Äkkinäisempi voisi luulla, että maahanmuuttajat erottaa kantasuomalaisista yleensä kyllä varsin helposti, erehtymisen vaaraa ei juuri ole, joten ensimmäisiin sekaantuminen on täysin vapaaehtoista...
Joo myös kaikki nykyajan naiset on läskejä rekkalesboja niin eihä semmosta kukaan edes halua raiskata. Eikös se niin mene kjeh kjej.
 
Kyllä mäkin ihmettelin kun naispuolinen työkaveri oli peloissaan parkkihallissa. Ei mulle tullut silloin mielenkään siellä mitään pelätä. Kun en ollut yksin. Yleensä pelkään kyllä kaikkea mutta se nyt on normaalia. Naiset on kyllä helppo tarkistaa tinderistä. Etunimi ja paikkakunta niin löytyy facebookista profiili. Ja sitten kun ne kuvat on samat tinderissä ja facebookissa. Ei näin. Erikuvat molempiin. Mä en ainakaan naisia tunnista erilaisista kuvista.
 
Ei mun ensisijainen pelko ole tulla raiskatuksi, joskin senkin riskin huomioin. Todennäköisin skenaario on kohdata semivinksahtanut tai vain riittävän epätoivoinen tapaus, joka ei ota hyvin mahdollisia pakkeja ja josta saa pitkäaikaisen riesan ja stalkkerin.
 
Luulisi, että tuollaiset haistaa helposti etukäteen ihan pelkän kirjallisen viestinnän kautta.

Muutenkin luulisi olevan helppo haistaa, että onko vastapuoli sivistynyt vai juntti, tai onko jotain pääpipejä...

En esimerkiksi usko, että pelkäisit mun olevan joku stalkkeri, ihan sillä perusteella mitä olen tänne kirjoitellut, vaikka muuten vihaisitkin mua. ;)
 
Eikä keskustelua tarvitse edes viedä niihin paljon puhuttuihin maahanmuuttajiin, kun tästäkin keskustelusta bongaa jo useammankin kantasuomalaisen sankarin, joiden kohdalla nousee punaisia lippuja kuin kemiläisessä vappukulkueessa :D
 
Sitten, kun mietitään miksei naiset lähde vaikka ekalla tinder treffeillä panemaan mun seksiluolaan niin kyse on irrationaalisista peloista, vaikka annoin väärän nimen ja prepaid numeron varmistukseksi.

No naisten on toki oikeastikin syytä olla varovaisempia kuin miesten, ihan jo siksi koska ovat niin haluttua tavaraa että myös kaikenlaiset hyväksikäyttäjät ja pervot ovat heidän perässään.

Mutta kyllä naisilla oikeastikin vaikuttaa olevan useammin irrationaalisia pelkoja kuin miehillä. Esim. kun miettii sukulaisten juttuja ihan muihin asioihin kuin treffailuun liittyen, niin kaava on aika selvä. :hmm:
 
Kyllähän hyviä aiheita on uuden tuttavuuden kanssa keskustella politiikasta ja uskonnosta.
 
Luulisi, että tuollaiset haistaa helposti etukäteen ihan pelkän kirjallisen viestinnän kautta.

Muutenkin luulisi olevan helppo haistaa, että onko vastapuoli sivistynyt vai juntti, tai onko jotain pääpipejä...

En esimerkiksi usko, että pelkäisit mun olevan joku stalkkeri, ihan sillä perusteella mitä olen tänne kirjoitellut, vaikka muuten vihaisitkin mua. ;)
Aika paljon haistaa joo, mutta en silti kuvittele ensimmäistä kertaa miehen tavatessani että olisin kyennyt profiloimaan tämän vaikka melkoinen köökkipsykologi ja ylianalysoija olenkin :D Siksi se varaus, etten heti paljasta missä asun. Jos mies olisi stalkkeri tms. niin tarvittaessa voi lykätä estot kaikkiin viestimiin ja ongelma on sillä ratkaistu, eikä tarvitse pelätä kenenkään kyttäävän kotinurkilla. Yhdelle ystävälle kun tällainenkin riesa on siunaantunut, eikä näitä aina voi nopeasti päälle päin tunnistaa. Toki useimmiten kaikenlainen vinksahtaneisuus ja lievempikin toksisuus paistaa aika nopeasti läpi.
 
Naisita on helppo sekopäät havaita. Ainut, että terve järkisiä ei oo vielä tullut vastaan.
 
Aika paljon haistaa joo, mutta en silti kuvittele ensimmäistä kertaa miehen tavatessani että olisin kyennyt profiloimaan tämän vaikka melkoinen köökkipsykologi ja ylianalysoija olenkin :D Siksi se varaus, etten heti paljasta missä asun. Jos mies olisi stalkkeri tms. niin tarvittaessa voi lykätä estot kaikkiin viestimiin ja ongelma on sillä ratkaistu, eikä tarvitse pelätä kenenkään kyttäävän kotinurkilla. Yhdelle ystävälle kun tällainenkin riesa on siunaantunut, eikä näitä aina voi nopeasti päälle päin tunnistaa. Toki useimmiten kaikenlainen vinksahtaneisuus ja lievempikin toksisuus paistaa aika nopeasti läpi.
Pohjimmiltaan tässä tullaan siihen, että elämä on riski. Voi vaikka kuolla.

Mä en kyllä jaksaisi sekaantua naiseen, joka on liian neuroottinen näiden asioiden suhteen. Ja toisaalta olen ehkä itsekin sanonut jotain väärin ja voin katsoa peiliin, jos naisella ei sitten luottamusta kuitenkaan tunnu olevan, mutta harvemmin kyllä törmää noin neuroottisiin tapauksiin.
 
En ole neuroottinen, eikä minusta sellaista vaikutelmaa livenäkään saa. Teen periaatteistani harkittuja poikkeuksia ja esim. tuolla somen tsekkauksella selviää sekin, kiinnostaako henkilö tarpeeksi. Useammat turhat treffit olen välttänyt kun somesta on jo selvinnyt, että ollaan jotenkin ihan eri maata tai tulee esiin joku major turn off. Kuten vaikka valehdeltu ikä tms. Olen monessa asiassa keskivertoa rohkeampi ja siedän riskejä hyvin, mutta tyhmänrohkea en ole ja riskit on yleensä tietoisia ja harkittuja.

Monet naiset raportoi treffeistään ystävilleen juorutakseen ja myös varmistuakseen että kaikki on ok. Ei vaan kerrota sitä teille siellä treffeillä.
 
Se on ihan hyvä että raportoi. Vaikkei siitä mitään hyötyä ole jos sut hakataan, tapetaan ja raiskataan (tässä järjestyksessä) että kaveri tietää missä olet.
 
En ole neuroottinen, eikä minusta sellaista vaikutelmaa livenäkään saa. Teen periaatteistani harkittuja poikkeuksia ja esim. tuolla somen tsekkauksella selviää sekin, kiinnostaako henkilö tarpeeksi. Useammat turhat treffit olen välttänyt kun somesta on jo selvinnyt, että ollaan jotenkin ihan eri maata tai tulee esiin joku major turn off. Kuten vaikka valehdeltu ikä tms.

Miksi ihmeessä ihmiset muuten valehtelisivat ikänsä ainakaan niin selvästi, että sen näkee naamasta? Kun eihän se sitten toimisi ollenkaan esim. treffeillä, kun sen huomaisi heti. :hmm:

Mutta ilmeisesti miehillä on sitten harvemmin yksityisiä someprofiileja, kun tuollainen on onnistunut?

Olen monessa asiassa keskivertoa rohkeampi ja siedän riskejä hyvin, mutta tyhmänrohkea en ole ja riskit on yleensä tietoisia ja harkittuja.

Niin no, se että feidaa jos miehestä ei löydy julkisia tietoja somesta kuulostaa jo aika riskejä väistelevältä. Olettaen siis että muuten asiat tuntuu täsmäävän. :kahvi:
 
Monet naiset raportoi treffeistään ystävilleen juorutakseen ja myös varmistuakseen että kaikki on ok. Ei vaan kerrota sitä teille siellä treffeillä.
Sen olen havainnut aika tavalliseksi, että naiset raportoi ystävilleen kesken treffienkin että kaikki on ok...

Eikä siinä mitään, se on ihan jees.

Itse pidän aika matalaa profiilia somessa, eikä musta kovin paljon saa urkittua tietoa sitä kautta. Tietoinen valinta, joka juontaa pohjimmiltaan niinkin nörttiin juttuun kuin että pidin Facebookia joskus vuonna 2006 ihan junttitavisten puuhana, ja sitähän se monessa mielessä on yhä edelleen, jopa pykälää-paria nuorempien sukupolvien mielestä. :) Ei ole ikinä ollut mun juttu, ei vaan ole jaksanut napata yhtään. Ylipäätään vieroksun ajatusta, että pitäisi levitellä henkilökohtaisia tietojaan koko maailman nähtäväksi. Miksi ihmeessä?
 
Niin no, se että feidaa jos miehestä ei löydy julkisia tietoja somesta kuulostaa jo aika riskejä väistelevältä. Olettaen siis että muuten asiat tuntuu täsmäävän. :kahvi:
Sanoinko jossain näin? En. Sanoin, että jos numero on salainen, mistään somesta ei löydy yhtikäs mitään eikä googlekaan löydä niin sitten ehkä skippaisin. Miksi lähtisin tapaamaan sikaa säkissä, jos matcheissä on niitäkin joista on enemmän ennakkotietoa ja varmuutta? Sitäpaitsi ehkä sellainen on vähän liian privaatti (riskejä väistelevä?) tyyppi minulle, vaikken itsekään mikään kovin aktiivinen somettelija ole. Mutta tuo nyt oli hypoteettinen tilanne, joka ei tullut kertaakaan eteen. Aina löytyi vähintään joku tiedonmurunen.
 
Se on ihan hyvä että raportoi. Vaikkei siitä mitään hyötyä ole jos sut hakataan, tapetaan ja raiskataan (tässä järjestyksessä) että kaveri tietää missä olet.
Eipä kulu poliisilta niin paljon aikaa ja resursseja kun jäänteiden koordinaatit ja epäilty tekijä on tiedossa :smoke:
 
Sanoinko jossain näin? En. Sanoin, että jos numero on salainen, mistään somesta ei löydy yhtikäs mitään eikä googlekaan löydä niin sitten ehkä skippaisin. Miksi lähtisin tapaamaan sikaa säkissä, jos matcheissä on niitäkin joista on enemmän ennakkotietoa ja varmuutta? Sitäpaitsi ehkä sellainen on vähän liian privaatti (riskejä väistelevä?) tyyppi minulle, vaikken itsekään mikään kovin aktiivinen somettelija ole. Mutta tuo nyt oli hypoteettinen tilanne, joka ei tullut kertaakaan eteen. Aina löytyi vähintään joku tiedonmurunen.

Miksi kaiken datan tulisi olla vapaasti tarjolla netissä? Tiedän useita, joilta ei ole saatavissa mitään dataa netistä, eivätkä he ole mitään rikollisia.
 
Miksi ihmeessä ihmiset muuten valehtelisivat ikänsä ainakaan niin selvästi, että sen näkee naamasta? Kun eihän se sitten toimisi ollenkaan esim. treffeillä, kun sen huomaisi heti. :hmm:

Sitä sopii kysyä niiltä ihmisiltä. Ehkä he ajattelevat että jos kertoisivat suoraan ikänsä ja se kuva olisi äskettäin otettu sitä treffiä ei olisi saatu sovittua. Varsinkaan jos yrittävät huomattavasti nuorempia naisia tavata.

Ei se minunkaan ymmärrykseeni mene miksi joku kehtaisi laittaa jonkun 15-20v vanhan kuvan ja esittää vaikka jotain 28v jos on 50v. Kun sellaisen kuitenkin näkee ja huomaa aika helposti. Sitä on vastassa sitten turpea mies tai nainen jolla päänahassa ehkä mustaa väriä kun on ne harvenneet hiukset värjännyt mustaksi ja toivoo että se treffikumppani ei lähde pois ja ehkä kun saa tarjottua tarpeeksi juomaa suostuu ehkä säälistä seksiin.

Koska aika turhaa ainakaan mitään pitkäaikaista suhdetta olisi toivoa tai rakentaa jos jo tavatessa käy ilmi että ehkä on ikä, nimi ja kuvakin valehdeltu...
 
Miksi kaiken datan tulisi olla vapaasti tarjolla netissä? Tiedän useita, joilta ei ole saatavissa mitään dataa netistä, eivätkä he ole mitään rikollisia.
Huoh. En tiedä miksi edes lähdin taas vastailemaan... Jos nyt lukisitte sen viestini kunnollla niin siinä luki että TAI JOTAIN MISTÄ SAA KIINNI ettei tyyppi ole ihan keksitty hahmo. Esim. kahdenkin miehen kanssa puhelimessa puhuessa löytyi tällaiset linkit, toisen kohdalla se oli työn kautta ja toisen kanssa meitä yhdisti sama synnyinseutu ja sitä kautta yhteiset tutut. Paljon kivempi se on tällaisen kanssa muutenkin treffeille lähteä.

Muoks: tässä siiis mitä kirjoitin:

Mutta joo, luultavasti olisin skipannut jos tyypillä olisi vain salainen numero, ei mitään presenssiä netissä eikä muutenkaan mitään mistä saisi jotenkin kiinni ja edes jollain lailla varmennettua, ettei ole tyystin keksinyt koko identiteettiään.
 
Sitä sopii kysyä niiltä ihmisiltä. Ehkä he ajattelevat että jos kertoisivat suoraan ikänsä ja se kuva olisi äskettäin otettu sitä treffiä ei olisi saatu sovittua. Varsinkaan jos yrittävät huomattavasti nuorempia naisia tavata.
Tinderissä on miehiä, jotka ovat mielestään nuorekkaita ja etsivät itseään reilustikin nuorempaa seuraa. Kuullostaako tutulta? No niin, vähemmän yllättäen moni heistä päätyy laittamaan "vahingossa" syntymäaikansa väärin profiilia luodessaan, jotta näkyisivät niille nuoremmille naisille. Profiilikuvakin voi olla vanha, ja minun casessä tällainen mies paljastuikin vasta kun löysin FB-profiilinsa, jonka seinällä häntä onniteltiin pyöreistä. Aikas monta vuotta etukäteen.
 
Asiasta nopeasti mainiten, niin itselläni ei ole tiliä millään sos.median alustalla, eikä myöskään tule olemaan. Eikä kuvaani internetissä. Numeroni tosin taitaa olla salaamaton.
 
Tinderissä on miehiä, jotka ovat mielestään nuorekkaita ja etsivät itseään reilustikin nuorempaa seuraa. Kuullostaako tutulta? No niin, vähemmän yllättäen moni heistä päätyy laittamaan "vahingossa" syntymäaikansa väärin profiilia luodessaan, jotta näkyisivät niille nuoremmille naisille. Profiilikuvakin voi olla vanha, ja minun casessä tällainen mies paljastuikin vasta kun löysin FB-profiilinsa, jonka seinällä häntä onniteltiin pyöreistä. Aikas monta vuotta etukäteen.

Ihan uteliaisuudesta. Kun tälläinen paljastuu niin mikä on arviolta se prosentti että pääsee jatkoon? Koska itse en tajua miksi tehdä tälläistä.
Juu, varmaan saa helpommin ne treffit sovittua kun nainen ajattelee että kyseessä on about samaa ikää oleva "olen itse 18v ja mies kertoo olevansa 25v, jännää että hieman kokeneempi mies on kiinnostunut minusta" tilanne. Mutta kun sieltä paljastuukin joku 50v aivan erinäköinen mies jolla sormessa jälki sormuksesta (tai ehkä se sormuskin vielä sormessa) niin...

Eli ainakin itse miettisin että jos olisin sopinut vaikka 30v naisen kanssa treffit joka olisi laittanut kuvia ja jonka kanssa olisin jutellut ja sieltä tulisi vastaan arviolta joku 55v nainen mikä ei näytä ollenkaan samalta + painoa ehkä tuplat kuvan 20v juhliaan viettäneestä naisesta ei se ilta siitä kyllä etenisi.
 
Tämä on jo ihan OT, mutta kyllä minä ymmärrän vallan hyvin ettei kaikki halua somessa olla. En ole itsekään aina ollut ja olen ollut hyvinkin privaatti ja yksityisyyttäni varjeleva ihminen. Ei se väärin ole, todellakaan, mutta minulle naisena se on treffailun kontekstissa ollut etu, että jotain sometiliä tai muuta mainintaa on löytynyt. Nykyään on jopa melko vaikeaa täysin välttyä "nettijulkisuudelta", kun riittää että työnantaja, harrastusyhteisö tms. on keksinyt lätkäistä nimesi esille jossain yhteydessä. Vasta nyt on alettu heräillä siihen, ettei se ole automaatio ja kysellään lupia. Minutkin löysi ennenmuinoin ainakin kahden ex-työnantajan sekä opinnäytetyön tiimoilta, mihinkään niistä en ollut voinut itse vaikuttaa. Monessa ammattissa some-/nettipresenssi on pakollinen paha.
 
Vaikka itse en deittailu ympyröissä olekaan mukana, niin itse omaan sen verran vainoharhaisen luonteen, että epäilisin jokaista treffaamaani naista sarjamurhaajaksi tai vastaavaksi. Toki treffailusta ei ole mitään kokemusta, mutta vainoharhaisuus koskee moniakin tilanteita. Mutta ei siitä sen enempää tässä topicissa.

EDIT: Eli tarkoitan siis, että itse henk.koht. ymmärrän varovaisuuden ihmisiä kohtaan - paremmin kuin hyvin.
 
Sitä sopii kysyä niiltä ihmisiltä. Ehkä he ajattelevat että jos kertoisivat suoraan ikänsä ja se kuva olisi äskettäin otettu sitä treffiä ei olisi saatu sovittua. Varsinkaan jos yrittävät huomattavasti nuorempia naisia tavata.

Ei se minunkaan ymmärrykseeni mene miksi joku kehtaisi laittaa jonkun 15-20v vanhan kuvan ja esittää vaikka jotain 28v jos on 50v. Kun sellaisen kuitenkin näkee ja huomaa aika helposti. Sitä on vastassa sitten turpea mies tai nainen jolla päänahassa ehkä mustaa väriä kun on ne harvenneet hiukset värjännyt mustaksi ja toivoo että se treffikumppani ei lähde pois ja ehkä kun saa tarjottua tarpeeksi juomaa suostuu ehkä säälistä seksiin.

Koska aika turhaa ainakaan mitään pitkäaikaista suhdetta olisi toivoa tai rakentaa jos jo tavatessa käy ilmi että ehkä on ikä, nimi ja kuvakin valehdeltu...

Niin, sen ymmärtäisi että jos esim. joku hyvin säilynyt nelikymppinen valehtelisi iäkseen esim. 35v tjsp, kun se vielä voisi mennä läpi. Mutta ei tuollainen 15-20v huijaus vaan toimi...

Sanoinko jossain näin? En. Sanoin, että jos numero on salainen, mistään somesta ei löydy yhtikäs mitään eikä googlekaan löydä niin sitten ehkä skippaisin. Miksi lähtisin tapaamaan sikaa säkissä, jos matcheissä on niitäkin joista on enemmän ennakkotietoa ja varmuutta? Sitäpaitsi ehkä sellainen on vähän liian privaatti (riskejä väistelevä?) tyyppi minulle, vaikken itsekään mikään kovin aktiivinen somettelija ole. Mutta tuo nyt oli hypoteettinen tilanne, joka ei tullut kertaakaan eteen. Aina löytyi vähintään joku tiedonmurunen.

Käsitin sitten ehkä hieman väärin mitä tarkoitit.

Mutta sinänsä tuo somettomuus ei pitäisi olla niin ihmeellistä. Itse kun kokeilin niin Googlella ei löytynyt kuin juurikin LinkedIn, jota mulla tuskin olisi jos en olisi IT-alalla. Pääosin tuli ihan muita ihmisiä haussa. :hmm:
 
Ihan uteliaisuudesta. Kun tälläinen paljastuu niin mikä on arviolta se prosentti että pääsee jatkoon? Koska itse en tajua miksi tehdä tälläistä.
Juu, varmaan saa helpommin ne treffit sovittua kun nainen ajattelee että kyseessä on about samaa ikää oleva "olen itse 18v ja mies kertoo olevansa 25v, jännää että hieman kokeneempi mies on kiinnostunut minusta" tilanne. Mutta kun sieltä paljastuukin joku 50v aivan erinäköinen mies jolla sormessa jälki sormuksesta (tai ehkä se sormuskin vielä sormessa) niin...

Eli ainakin itse miettisin että jos olisin sopinut vaikka 30v naisen kanssa treffit joka olisi laittanut kuvia ja jonka kanssa olisin jutellut ja sieltä tulisi vastaan arviolta joku 55v nainen mikä ei näytä ollenkaan samalta + painoa ehkä tuplat kuvan 20v juhliaan viettäneestä naisesta ei se ilta siitä kyllä etenisi.
En tunne itse noin räikeitä tapauksia, ei varmaan kaksiset mahikset. Tämä mikä itselle sattui ja minkätyyppisistä olen kuullut ovat olleet niitä, että pyöristetään ikä alle edellisen täyden kymmenen. Esim. 55-vuotias mies toivoo 3-kymppistä naista ja laskeskelee, että jos naisen asettama ikäraja on alle 5-kymppiset niin esiintymällä 49-vuotiaana voisi vielä tärpätä "eikä se varmaan huomaa kun olen niin hyvin säilynyt" :asif:
 
Esim. 55-vuotias mies toivoo 3-kymppistä naista ja laskeskelee, että jos naisen asettama ikäraja on alle 5-kymppiset niin esiintymällä 49-vuotiaana voisi vielä tärpätä "eikä se varmaan huomaa kun olen niin hyvin säilynyt" :asif:

No luulisi että tuollaista onkin vaikea huomata naamasta, eli sikäli menisi varmaan läpi. Paitsi tietysti jos on julkinen FB-tili jossa ikä lukee... :D
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 581
Viestejä
4 886 247
Jäsenet
78 844
Uusin jäsen
Mg80

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom