• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Pariutumisen haasteet nykypäivänä ja sen vaikutukset

Kokonaisuus ratkaisee (ainakin itselläni). En ole itsekään täydellinen enkä siten vaadi sitä myöskään muilta. Toki eroa tulee jos toinen ei ole koskaan ollut töissä ja on esim. mielenterveydellisistä syistä eläkkeellä vs ollut muutaman viikon tai kuukauden työttömänä tai on vaikka koulussa / kurssilla nyt mitä ennen oli töissä.

Ehkä se elämänhallinta nousee esille. Pelkästään se että toinen on töissä tai työtön ei vielä tarkoita itsessään mitään. Sitten jos on vaikka päässyt ilmaiseksi kotisiivouksen asiakkaaksi ja palkkiona tekijä on laittanut videon youtubeen se kertoo jo aika paljon. Eli vaikka olisi kuinka töissä mutta kodissa ei löydä lattiapintaa ja jokainen paikka on täynnä törkyä minkä raivaamiseen tarvitaan ammattilaista se ei ole hyvä merkki.

En sano että myöskään "perus poikamies" patja, TV, 1 tuoli, vessapaperi varastettu huoltoasemalta ja 1kpl hammaharjoja. Tyyppinen sisustus olisi myöskään erityisen hyvä, mutta jos on juuri muuttanut toisesta kaupungista tms. ehkä se vielä voisi menetellä.

Eli moni muu asia on tärkeämpi kuin onko toinen juuri nyt töissä vai ei. Tietysti kuten yllä mainitaan jos se alkaa jopa suoranaisesti haittaamaan omaa totuttua elämää (ei, en voi tulla ei rahat riitä, ei en voi tulla ei ole kuin yhdet vaatteet ja ne on päällä. Ei rahat ei riitä bussiin, en voisi edes kuvitella ostavani päälle 4kpl olutta niin kallista. Jaetaanko yhdessä pienet ranskalaiset?) eihän siitä mitään tulisi.

Tällä totutulla elämällä en tarkoita baareissa, ravintoloissa ja karaokessa ramppaamista mutta jos viikkobudjetti on vaikka 20€ minkä pitäisi riittää ruokaankin en usko että "rakkaus riittää" pitkällä tähtäimellä. Tietysti tulisi halvaksi ostaa lahjaksi esim. kilo riisiä tms. mutta lähinnä olisi kiusallinen olo itsellä.
 
Jos sitten muuten kemiat tuntuisi menevän arvioitavan kanssa suht. koht. ok, niin vanha joskin työläämpi mutta melko varma konsti on viedä muuten sopiva kandidaatti

- purjehdusreissulle: selviää oma-alotteisuus ja reippaus, ja/tai sitten
- golfkentälle pelaamaan: selviää miten suhtautuu epäonnistumisiin / osaako nauraa omille mokille, onko
pohjimmiltaan optimistiluonne vai pessimisti sekä onko altis huijaamaan kun silmä välttää
 
Jos sitten muuten kemiat tuntuisi menevän arvioitavan kanssa suht. koht. ok, niin vanha joskin työläämpi mutta melko varma konsti on viedä muuten sopiva kandidaatti

- purjehdusreissulle: selviää oma-alotteisuus ja reippaus, ja/tai sitten
- golfkentälle pelaamaan: selviää miten suhtautuu epäonnistumisiin / osaako nauraa omille mokille, onko
pohjimmiltaan optimistiluonne vai pessimisti sekä onko altis huijaamaan kun silmä välttää
Työpaikkaromanssit ovat vähän varottavia pariutumisteitä, koska töissä pystyy skarppaamaan ja näyttämään itsestään vain parhaimpia puolia. Siitä jopa maksetaan. Kotiminä voi olla sitten jotain muuta. Riittävä tutustumisperiodi arjessa työn ulkopuolella on suotavaa.

Terveydenhuollossa on monia tilanteita, joissa tehdään tiimityötä porukoissa, joissa on edustettuina molemman sukupuolen naimaikäisiä edustajia. Työtä tehdään usein yön pimeinä tunteina. Se paljastaa paljon työkavereiden ammattitaidosta, yhteistyökyvystä, stressinsiedosta, työmoraalista, henkisestä ja fyysisestäkin kapasiteetista yms.

Tilanteet voivat olla hyvin dramaattisia, kyse ehkä kirjaimellisesti elämästä ja kuolemasta. Siinä koetaan suuria onnistumisen tunteita, yhteenkuuluvaisuutta, pettymyksiäkin. Ei ole mikään ihme, että syntyy parisuhteitakin. Eikä olekaan ihan huono lähtökohta.
 
- purjehdusreissulle: selviää oma-alotteisuus ja reippaus, ja/tai sitten
- golfkentälle pelaamaan: selviää miten suhtautuu epäonnistumisiin / osaako nauraa omille mokille, onko
pohjimmiltaan optimistiluonne vai pessimisti sekä onko altis huijaamaan kun silmä välttää

Itse en keksi mitään turhempaa, tylsempää tai aivottomampaa kuin purjehdus ja golf. Ennemmin menisin oopperaan, balettiin, vaeltamaan jne. Jos potentiaalisesti partnerin vaatisi jotain purjehdusta tai golfaamista, niin menisi vasemmalle.
 
Itse en keksi mitään turhempaa, tylsempää tai aivottomampaa kuin purjehdus ja golf. Ennemmin menisin oopperaan, balettiin, vaeltamaan jne. Jos potentiaalisesti partnerin vaatisi jotain purjehdusta tai golfaamista, niin menisi vasemmalle.
Kannattaakin tehdä sellaista mistä itse nauttii niin näkee mitä toinen on mieltä. Ihan keskustelemallakin saa tietää mitä toinen harrastaa. Onko esimerkiksi Star Trek tuttu ja jos on niin voi sitten keskustella siitä. Harrastaako pelaamista ja millaisia pelejä. Pelaa vaikka civiä samalla koneella hotseattina.

Osa naisista tekeytyy avuttomiksi alussa kun kuvittelevat miehen tykkäävän että hän tarvitsee miehistä apua.
 
Juu, puhuin enemmänkin sosiaalisuudesta enkä empatiasta. En ole ajatellut että autismikirjon ihmiset olisivat erityisen kylmiä psykopaatteja tai edes narsisseja.

En tiedä mitä ammattilaiset ovat mieltä, mutta en koe että empaattisuus ja sosiaalisuus ovat kovin vahvasti kytköksissä toisiinsa. Esim. aiemmin mainitusta Jethro Rostedista minulla tulee hänen julkisen minänsä kautta kuva, että hän on kyllä kovin sosiaalinen seuramies, mutta ei välttämättä kovin empaattinen lohduttaja ja mukanaitkijä. Voi olla että hän tunnistaa muiden tunnetiloja, eri asia kiinnostaako häntä muiden tunnetilat paskan vertaa. Ehkä sitten ajattelen empaattisuudella sitä että välittää muiden tunteista, eikä vain kykyä tunnistaa niitä. Psykopaattimurhaajakin luultavasti tunnistaa pelon uhrinsa silmissä, ja saa siitä vain lisäkiksejä.

Joo, olin myös aiemmin käsittänyt että empaattisuudella tarkoitetaan muiden tunteista välittämistä tai niihin mukaan menemistä, mikä taitaa olla aika yleinen käsitys arkipuheessa. Mutta toisaalta tuollainen empatia ei välttämättä edes ole hyvä asia, ainakaan kovin voimakkaana esiintyessään. Ainakin mitä itse olen havainnut, niin monilla se on jopa melko voimakkaasti rajoittava ominaisuus.
 
Empatia on kykyä tunnistaa muiden tunteita ja taito asettua toisen asemaan.

Sympatiassa samaistutaan toisen tunnetilaan.

Kumpikaan ei ole rajoittava ominaisuus ihmisessä, muutakuin puuttuessa.
 
Koulut on turhia, harrastukset homoille, ylipainokin on vain hidaste ja mahdollisuus tutustua 2. tyypin diabetes lääkitykseen. Sosiaalisia tilanteita on turha jännittää, kun voi jäädä yksin kotiin. Töitä on turha hakea, kun saahan kelastakin rahaa.
Kuka on tätä mieltä?
 
Empatia on kykyä tunnistaa muiden tunteita ja taito asettua toisen asemaan.

Sympatiassa samaistutaan toisen tunnetilaan.

Kumpikaan ei ole rajoittava ominaisuus ihmisessä, muutakuin puuttuessa.

Google on eri mieltä.

We generally think of empathy as the capacity to place ourselves in another person's shoes. However, research has found that it is possible to have several types of empathy, and cognitive empathy and emotional empathy are two primary empathy types.1


Cognitive empathy involves knowing how other people think and feel, while emotional empathy involves feeling another person's emotions.

 
Täällä kun ei ole tarkoitus pelkästään linkeillä keskustella, niin haluatko hieman avata missä olet erimieltä?

No juurikin siitä, että mikä lasketaan empatiaksi, minkä sanoin viestissä johon taisit vastata mutta jota et lainannut. Ilmeisesti empatia tarkoittaa sekä toisten tunteiden tunnistamista ja arvaamista mistä ne voisivat johtua, että sitä että menee mukaan toisten tunteisiin. Ensin mainittu on kognitiivista empatiaa ja jälkimmäinen affektiivista, eivätkä ne ole toisistaan riippuvia.

Omia havaintoja on myös se, että voimakkaana esiintyessään jälkimmäinen voi olla esim. tilanteen hahmottamisen tai yleisen toimintakyvyn kannalta rajoittavaa. Esim. voimakkaasti affektiivista empatiaa tunteviin ihmisiin maailmantuska taitaa osua paljon kovemmin.
 
Viimeksi muokattu:
Vähän nyt jäi edelleen auki mikä näissä termeissä ihmetyttää?

Empatia on sitä, että tunnistaa että vaimo on kiukkunen, kun et ole lupauksesta huolimatta vienyt roskia ulos. Osaat myös asettua hetkeksi hänen asemaan ja tiedät, että lupauksen rikkominen saisi sinutkin mahdollisesti hermostumaan.

Sympatia on sitä, että sinä tunnet surua, koska vaimosi on surullinen, johtuen siitä että hänen äitinsä on vakavasti sairaana sairaalassa.

Omia havaintoja on esimerkiksi lapsilla, joilla empatia puuttuu niin nämä saattavat herkästi satuttaa muita lapsia, oman huonon olon takia.
 
Empatia on kykyä tunnistaa muiden tunteita ja taito asettua toisen asemaan.

Sympatiassa samaistutaan toisen tunnetilaan.

Kumpikaan ei ole rajoittava ominaisuus ihmisessä, muutakuin puuttuessa.
Empatialla on vaaransa parisuhteen ulkopuolella. Empatia jotakuta kohtaan saattaa saada kokijan toista vastaan. Empatia toimii kohdevalon tavoin ja jättää massat ulkopuolelle. Tästä esimerkkinä USA:n rahankeräykset joissa autetaan niitä joiden tarinat koskettavat (empatiaa tunnetaan monesti eniten niitä kohtaan jotka muistuttavat itseä). Suuremmassa mittakaavassa kylmä logiikka sidottuna hyvään moraaliin on parempi. Parisuhteessa taas odotetaan olevan puolueellisia joten siihen se käy. Samoin ystävyyssuhteissa. Empatia on hyvä tietyissä rajoissa. Sinun määritelmässä sympatia on noista vaarallisempi.

 
Vähän nyt jäi edelleen auki mikä näissä termeissä ihmetyttää?

Empatia on sitä, että tunnistaa että vaimo on kiukkunen, kun et ole lupauksesta huolimatta vienyt roskia ulos. Osaat myös asettua hetkeksi hänen asemaan ja tiedät, että lupauksen rikkominen saisi sinutkin mahdollisesti hermostumaan.

Sympatia on sitä, että sinä tunnet surua, koska vaimosi on surullinen, johtuen siitä että hänen äitinsä on vakavasti sairaana sairaalassa.

Omia havaintoja on esimerkiksi lapsilla, joilla empatia puuttuu niin nämä saattavat herkästi satuttaa muita lapsia, oman huonon olon takia.

Lähinnä se, että käytät eri määritelmiä. Tosin kieltämättä noita usein käytetään aika pahasti ristiin, joten se ei ole kauhean epätavallista.

Ja miksi affektiivisen empatian/sympatian puuttuminen aiheuttaisi omaa huonoa oloa? Eikö se juurikin vähentäisi sitä, kun ei niin paljoa välitä siitä mitä muut tunteilevat tai sekoilevat?
 
Lähinnä se, että käytät eri määritelmiä. Tosin kieltämättä noita usein käytetään aika pahasti ristiin, joten se ei ole kauhean epätavallista.

Ja miksi affektiivisen empatian/sympatian puuttuminen aiheuttaisi omaa huonoa oloa? Eikö se juurikin vähentäisi sitä, kun ei niin paljoa välitä siitä mitä muut tunteilevat tai sekoilevat?
En väittänyt, että empatian puuttuminen aiheuttaisi itsessään pahaa oloa, mutta lapset joilta tämä taito puuttuu, saattavat herkästi purkaa pahaa oloaan satuttamalla muita lapsia.

Tuossa on mielestäni ihan hyvin selitetty ero näiden termien välillä.
 
Viimeksi muokattu:
Lähinnä se, että käytät eri määritelmiä. Tosin kieltämättä noita usein käytetään aika pahasti ristiin, joten se ei ole kauhean epätavallista.

Ja miksi affektiivisen empatian/sympatian puuttuminen aiheuttaisi omaa huonoa oloa? Eikö se juurikin vähentäisi sitä, kun ei niin paljoa välitä siitä mitä muut tunteilevat tai sekoilevat?
Omat tunteet ja koettu epäoikeudenmukaisuus aiheuttavat huonoa oloa kanssa. Tutkimukset ovat yhtä mieltä että empatian puuttuminen aiheuttaa väkivaltaa.
 
Omat tunteet ja koettu epäoikeudenmukaisuus aiheuttavat huonoa oloa kanssa. Tutkimukset ovat yhtä mieltä että empatian puuttuminen aiheuttaa väkivaltaa.

Olisko psykopatia sitten tavallaan käänteistä autismia, eli puuttuukin sen kognitiivisen empatian sijaan affektiivinen empatia? :hmm:

Mutta joka tapauksessa, ei kai tuo olisi sinänsä ristiriidassa sen kanssa että affektiivinen empatia on tavallaan rajoittavaa? Koska se, ettei ole MITÄÄN rajoittimia on huono asia, mutta toisaalta on myös huono asia jos niitä on liikaa.
 
Viimeksi muokattu:
Olisko psykopatia sitten tavallaan käänteistä autismia, eli puuttuukin sen kognitiivisen empatian sijaan affektiivinen empatia? :hmm:

Mutta joka tapauksessa, ei kai tuo olisi sinänsä ristiriidassa sen kanssa että empatia on tavallaan rajoittavaa? Koska se, ettei ole MITÄÄN rajoittimia on huono asia, mutta toisaalta on myös huono asia jos niitä on liikaa.
Laitoin jo aiemmin empatian huonoista puolista. Affektiivinen empatia voi olla myös empaatikolle todella raskasta. Osa ei edes tiedosta omaavansa tätä eivätkä huomaa milloin kyse on sisäsyntyisestä tunteesta ja milloin toiselta otetusta tunteesta. Tietty määrä empatiaa on hyväksi auttamistyössä mutta liian luulisi lamauttavan. Jos ajatellaan vaikka lastensuojelua.

Empatia on kaksiteräinen miekka. Kun tunnet kipua toisen puolesta niin myös suojelet häntä kuin paha teko olisi tehty itsellesi. Kuinka moni isompia rangaistuksia vaativista on oikeasti empaattisia? Luulisi että affektiivinen empatia aiheuttaa vihan rikoksentekijää kohtaan. Kognitiivisen empatian luulisi olevan vain hyödyksi.

Pariutumisessa kognitiivinen on selkeästi hyvä. Affektiivinen luo yhteyden joten sekin hyvä. Haittapuoli siinä että joku voi kaivata rauhallista tukea ja turvaa. Joku joka tyynenä lohduttaa eikä itke taikka panikoi kanssasi. Puolisoni on sanonut minulle juuri tuon että siitä on hyötyä että haittaa.
 
Mutta joka tapauksessa, ei kai tuo olisi sinänsä ristiriidassa sen kanssa että empatia on tavallaan rajoittavaa?
Toisaalta jos EI ole empatiaa, esim. juurikin autismi, yksilö voi monesti huomata että muut tulkitsevat häntä väärin. Vaikka hän olisi kuinka välittävä ja syvällisesti tunteva henkilö, hänet vain ymmärretään helposti kylmäksi, koppavaksi, ylimieliseksi, toisista välittämättömäksi henkilöksi joka laukoo one linereita. Hän tahtoisi ystäviä ja on surullinen kun hänet ymmärretään väärin. Eikä hän ymmärrä vaikka asiaa hänelle yrittäisi selittää koska hän ei vain omaa niitä piirteitä.
 
Toisaalta jos EI ole empatiaa, esim. juurikin autismi, yksilö voi monesti huomata että muut tulkitsevat häntä väärin. Vaikka hän olisi kuinka välittävä ja syvällisesti tunteva henkilö, hänet vain ymmärretään helposti kylmäksi, koppavaksi, ylimieliseksi, toisista välittämättömäksi henkilöksi joka laukoo one linereita. Hän tahtoisi ystäviä ja on surullinen kun hänet ymmärretään väärin. Eikä hän ymmärrä vaikka asiaa hänelle yrittäisi selittää koska hän ei vain omaa niitä piirteitä.

Tarkoitin tuossa lainatussa kohdassa affektiivista empatiaa, joksi empatia kaiketi yleensä arkikielessä ymmärretään, mutta näemmä multa oli jäänyt sana "affektiivinen" pois. Eli eikös silloin olisi yksinkertaisesti hieman kylmäkiskoinen ihminen, joka ei muiden tunteista pahemmin värähtäisi suuntaan tai toiseen, vaikka ymmärtääkin hyvin mistä on kyse? Eli välttämättä ei edes olisi mitenkään tyly tai koppava, vaan voi sinänsä käyttäytyä ihan kohteliaasti mutta ei kuitenkaan oikeasti suuremmin välitä muiden tunteista? :hmm:
 
Toisaalta jos EI ole empatiaa, esim. juurikin autismi, yksilö voi monesti huomata että muut tulkitsevat häntä väärin. Vaikka hän olisi kuinka välittävä ja syvällisesti tunteva henkilö, hänet vain ymmärretään helposti kylmäksi, koppavaksi, ylimieliseksi, toisista välittämättömäksi henkilöksi joka laukoo one linereita. Hän tahtoisi ystäviä ja on surullinen kun hänet ymmärretään väärin. Eikä hän ymmärrä vaikka asiaa hänelle yrittäisi selittää koska hän ei vain omaa niitä piirteitä.
Tuossa kuvailemassasi ei ole kyse autistisen henkilön empatian puutteesta vaan erilaisesta kehonkielestä ja muusta kommunikaatiosta minkä takia muut eivät kykene lukemaan häntä.

autisteista
Research shows people with autism may struggle with cognitive empathy because they are unable to recognize and name emotions based on facial expressions. Eye scan studies found people with autism tend to look at the periphery of a face rather than pay attention to the eyes and mouth, where emotions are typically displayed.2

However, while cognitive empathy can be lower in people with autism, affective empathy—which is based on instincts and involuntary responses to the emotions of others—can be strong and overwhelming. In fact, newer research suggests that some people with autism may actually feel other people's emotions more intensely.

Autistinen voi ylikuormittua muiden tunteista mutta hän ei kykene lukemaan muita eikä siten tiedä mistä tunteet tulevat. Kognitiivista empatiaa onneksi voi opiskella ja se sitten auttaa myös affektiivisen empatian aiheuttamaan ylikuormitukseen kun voi varautua.
 
No nyt tunnet ainakin yhden, eli minut. Menin naimisiin työttömän kanssa. Minuun vetosi esim. hänen iloisuutensa, hauskuutensa, ulkonäkönsä ja tietynlainen henkinen intensiivisyytensä, ja huomasin että mitä kauemmin hänen kanssaan aikaa vietin, sitä enemmän hänen kanssaan halusin olla (tietty lisäplussana että hän tuntui tuntevan samoin minua kohtaan). Se että hän oli tavatessamme työtön eikä ollut toisen asteen tutkintoa ei kiinnostanut minua oikeastaan pätkääkään.

Saatan toki olla vain poikkeustapaus, mutta ihan vain treffipalstoilla ja treffeillä käyneenä sekä muuten elämää havainnoonena, on tullut kuva että naisia miehen asema ja tulotaso kiinnostaa paljon enemmän, kuin samat asiat miehiä naisissa. Miehillä korostuu ikä ja ulkonäkö.
Työttömyys on Suomessa monesti jonkinlainen tabu.
Itse esim. joskus olin muutaman pariskunnan kanssa porukalla illallisella, oltiin tyyliin menossa samalle keikalle ja kaikki eivät tunteneet toisiaan vaan oli sellaista kaverin kaveri -meininkiä, niin tuli puheeksi mitä kukakin tekee työkseen. Kaikki taisivat olla amk-/yliopistokoulutettuja ja työt kauluspaitahommaa jne. Itse sanoin olevani työtön (puoliksi läpällä, olin aloittamassa uuden homman viikon päästä tms.) niin pöytään laskeutui vaivautunut hiljaisuus ja siitä sitten toiseen aiheeseen kun keskustelu aikanaan jatkui :cigar2:
 
Vaikuttaa siltä, että puheet työttömyydestä tai sairauksista ovat ei toivottuja juttuja mikä jollain tavalla vähentäisi ihmisen arvoa. Sääli, että näin on alettu mittaamaan ihmistä, mutta minkäs näille voi. Itselle työttömyys, mielenterveys ongelmat, ylipaino tai ulkonäkö eivät ole kynnys kysymyksiä. Kuten sanottua, niin suomessa on mahdollista lisääntyä työttömänäkin ja ehkä hyvä niin.

Ihmiset on opetettu suomessa tavoittelemaan keskiluokkaisuutta, eikä siinä mitään pahaa ole vaan voi olla jopa hyväkin asia. Aina kuitenkaan tämä unelma ei toteudu ja silloin joudutaan tyytymään vähempään.

Töitten tekeminen on monille arvokasta ja rahan tienaaminen. Ja onnellisia voivat olla ne joilla on hyvä työpaikka ja kunnon ansiot. Mutta tämäkään ei aina takaa pariutumista, vaikka se monen miehen itsetuntoa kohottaakin kun on paksu lompakko. Ehkä se tosiaan on miehille tärkeämpää tuo raha pariutumista ajatellen, että mies voi kokea olevansa tarpeellinen talouden takia ja tuoda suhteeseen jotain naista kiinnostavaa.
 
Ihmisen ikä vaikuttaa aika paljon tuohon miten asiat näkee. Ennen 90-lukua työelämään päässeet ja eläneet kokevat työttömyyden ihmisen omaksi viaksi. Mitä se silloin olikin, vakaa päätös. Koska käytännössä kuka tahansa sai silloin töitä jos halusi. Et tarvinut koulutusta, et oikeastaan mitään osaamista.

Saatoit olla bussissa rahastaja. kentän jäädyttäjä talvella, koulun tai kerrostalon isännöitsijä mistä sai asunnon ja pienen määrän palkkaa. Moni kaverini saattoi tehdä talven töitä vaikka kirjoittaa artikkeleita lehdille ja sitten pitää kesät lomaa, freelancer tyyppisesti. Tai ajaa taksia kun halusivat tai tehdä jotain muuta. Käytännössä "rapa juoppo" sai töitä jos vain halusi.

Nykyisin ajatus lähes täystyöllisyydestä on absurdi, mutta toisaalta ajatus siitä että saisit palkaksi asua peruskoulussa ja saisit ehkä 200-300€ kuukaudessa rahaa sen lisäksi että asuisit pienessä kämpässä ei oikein houkuttele.

Mutta tuo että ihmisen täytyisi olla tietyn lainen.. ..ongelmaksi ehkä helposti nousee se mitä muuta esim. se pitkäaikainen työttömyys tai mielenterveysongelmat tuovat mukanaan. Eli miten paljon se sitten vaikuttaa ihmisen arkeen? Jos rytmi pysyy kohdillaan, jos kuitenkin opiskelee, hakee töitä, pysyy työkykyisenä ja elää suunnilleen normaalia elämää tuskin se estäisi myöskään sitä mahdollista seurustelua. Vaikka tietysti rahaa olisi vähemmän mutta toisaalta aikaa olisi enempi.

Mutta helposti sitä vaan näkee että moni (ei tietysti läheskään kaikki) ei liiku vaan passivoituu. Helposti kääntyy sisäänpäin ja erakoituu sekä alkaa käyttämään alkoholia, ehkä masennuslääkkeitä ja kehittää sellaisia harrastuksia että ne eivät ole hänelle itselleen hyväksi.

Tärkeää olisi ensin ihmisen oppia tuntemaan itsensä ja mitä haluaa elämältään, sekä mitä askeleita sen saavuttamiseen tarvitaan. Eikä vaan miettiä "sitten kun". Vaikkapa "sitten kun pääsen töihin" tai "sitten kun menen naimisiin" tai "sitten kun tapaan jonkun". Koska muutoksen pitäisi lähteä itsestä eikä toisesta. Mitä tarkoitan on:
Ei ole työpaikan, työn, seurustelukumppanin, yhteiskunnan, kavereiden, naapureiden tai kenenkään muun tehtävä saada sinua onnelliseksi, luoda tarkoitusta elämääsi, pitää sinua kunnossa, käskeä mitä tehdä ja motivoida sinua. Sen pitäisi tulla itsestäsi. Sen jälkeen kun olet onnellinen, motivoitunut ja aktiivinen on todennäköisempää että voit saada sitä työtä, seurustelukumppanin tai mitä nyt etsitkään elämääsi. Mutta jos makaa pahimmillaan vaan suurimman osan ajasta sängyssä tekemättä mitään ei kukaan sinua kotoasi tule etsimään ja paranna elämääsi väkisin.

Mies ja nainen voivat kokea olevansa tarpeellisia vaikka eivät olisi töissä, vaikka eivät omistaisi autoa, vaikka heillä ei olisi omistusasuntoa, vaikka he eivät edes olisi vuokralla missään, vaikka he asuisivat vanhempiensa luona. He voivat silti pariutua, heillä voi silti olla suunnitelmia ja toiveita.

Toisaalta todennäköisyys katsoen kahta henkillöä;
- Toinen on masennuslääkkeiden käyttäjä, huomattavasti normaalia lyhyempi, vaikeasti ylipainoinen, tupakoi ja käyttää ylenmäärin alkoholia. Asuu vanhempiensa luona jotka myös tekevät hänelle ruuan, ei ole koskaan elämässään käyttänyt mitään kodinkonetta tiskannut tai tehnyt mitään ruokaa, ikää lähemmäs vaikka 40 vuotta, ei ole koskaan seurustellut, saa eläkettä ja käy ehkä yhtenä päivänä viikossa jossain kuntouttavassa toiminnassa missä istuu yksin huoneessa ja itkee ryhmän muiden jäsenten jättäessä hänet rauhaan.
- Toinen on raitis, tupakoimaton, asuu omistusasunnossa, normaali mitoissa niin pituuden kuin painonkin suhteen, lähemmäs 40v, käy 5 päivänä viikossa töissä, on nyt ollut vajaan vuoden sinkku mutta etsii aktiivisesti uutta seurustelukumppania miettien perheen perustamista, on säästänyt rahastoa mahdollista lasta varten, harrastaa useampia asioita kun vain ehtii, pyörittää yksin talouttaan, rakastaa ruuan laittamista ja opettelee erilaisia kulttuureita ja ruokia yhtenä harrastuksistaan.

Sanoisin että alempi henkilö todennäköisemmin löytää sen toivomansa seurustelukumppanin ja perustaa sen perheen. Jopa menisin niin pitkälle että mikäli nämä kaksi henkilöä kohtaisivat vaikkapa saman henkilön ja kiinnostusivat hänestä alempi henkilö todennäköisesti päätyisi tämän kanssa yhteen ylemmän jäädessä haaveilemaan tästä.

Enkä ihan tarkoituksella nyt edes määrittele näiden kahden henkilön sukupuolta tai seksuaalista kiinnostuksen kohdetta sen tarkemmin.

Tietysti jos "mikään muu" ei muutu, ainoastaan se onko henkilö juuri nyt töissä vai työtön. Vai onko toisella juuri nyt jokin sairaus (toivottavasti ei pysyvä). Tämä ei minusta vaikuta pariutumisen todennäköisyyteen, ainakaan se ei saisi vaikuttaa. Toki se on ikävää jos käsi on vaikka kipsissä tai on ollut vuoden työttömänä ja joutuu jollekin työkkärin "turhalle" kurssille mistä saa ehkä sen 9€/päivä kun katsotaan CV kuntoon.. ..mutta se ei sinänsä määritä ihmistä vielä.

Työtönkin voi kuitenkin säästää, omata sen oman asunnon, auton, matkustella jne. mutta jos tilanne pitkittyy se voi helposti myös mutkistua. Eli pystyykö tuollaiseen sitten sopeutumaan? Mistä luopuu ja mitä tulee tilalle.
 
Ihmisen ikä vaikuttaa aika paljon tuohon miten asiat näkee. Ennen 90-lukua työelämään päässeet ja eläneet kokevat työttömyyden ihmisen omaksi viaksi. Mitä se silloin olikin, vakaa päätös. Koska käytännössä kuka tahansa sai silloin töitä jos halusi. Et tarvinut koulutusta, et oikeastaan mitään osaamista.

80-luvun loppupuolestakin on jo 35 vuotta aikaa, joten tuon ajan nähneet ovat jo lähempänä 60 vuotta tai sen yli. Eli tuskinpa se vaikuttaa kaksi- tai kolmekymppisten pariutumiseen, vaan lähinnä setien huuteluun foorumeilla. :kahvi:
 
80-luvun loppupuolestakin on jo 35 vuotta aikaa, joten tuon ajan nähneet ovat jo lähempänä 60 vuotta tai sen yli. Eli tuskinpa se vaikuttaa kaksi- tai kolmekymppisten pariutumiseen, vaan lähinnä setien huuteluun foorumeilla. :kahvi:

Kyllä ja ei. Eli jostain tietysti olemme oppineet tapamme. Se on tietysti totta että täällä tuskin kovin moni eläkkeellä oleva enää keskustelee tai ainakaan pohtii pariutumisen haasteita.

Mutta monen vanhemmat voivat olla sellaisia että esim. 90-luvun lama vaikutti heihin (joo, tiedän, kenellä on niin vanhat vanhemmat että heidän lapsuutensa olisi ollut 80/90-luvulla ja siitä mitään muistaisivat) mutta jos miettii että täällä olisi esim. jopa 25v vanhoja pariutumattomia ongelmineen ja heidän vanhempansa olisivat peräti 50-60+ vuotiaita niin heiltähän ne asiat on opittu. Samat käsitteet ja asiat mitkä he ovat oppineet omilta vanhemmiltaan. Osa jopa saattaa muistaa isovanhempansa, mitä mummut ja papat ovat opettaneet. (Ehkä jollain jopa mummu tai pappa on 80-luvulla elänyt...)

Ei koulu opeta että työttömät tai sairaat ovat eriarvoisia tai heidän kanssaan ei pitäisi pariutua. Jotenkin kotoa nämä arvot periytyvät.

Samaa voisi sanoa monesta muustakin arvosta joka vaan periytyy, punaiset ja valkoiset, ryssä-viha jne. tuskin meistä kukaan noita muistaa tai on elänyt... Miksi ruokakassia ei saa laittaa maahan? Miksi kaikki ruoka pitäisi syödä lautaselta pois? En minä eikä minun vanhempanikaan eläneet sodan aikana, pula-aikaan. Mutta sieltä ne opit tulevat.

Eli kannattaa muistaa miksi ihmiset toimivat kuten toimivat. Vieläkin. Jostain ne käsitteet ja toimintatavat tulevat. Vaikka sitä ei ehkä haluta myöntää.

Samaten kun tätä foorumia lukee, jos nuorilta kysyy niin monikulttuuri on in, jos Erkiltä kysyy niin mutiaiset tulee ja vie naiset. Eli mistä tämä on opittu? Olisiko vanhemmilta...
 
Itse sanoin olevani työtön (puoliksi läpällä, olin aloittamassa uuden homman viikon päästä tms.) niin pöytään laskeutui vaivautunut hiljaisuus ja siitä sitten toiseen aiheeseen kun keskustelu aikanaan jatkui :cigar2:

Muistan yhden tutun joka oli pitkäaikaistyötön ja aina kosahti naisen saanti (parisuhteeseen) työttömyyteen, kuulemma kiinnostus lopahti kuin seinään kun sen meni ilmoittamaan. Muuten tavallisen näköinen mies joka on sosiaalinen, ei ylipainoa eikä mitään päihdeongelmia ym. Siitä kun löytys vakityö ei mennyt kuin noin kuukausi niin alkoi parisuhde. Näin se vaan on, raha ratkaisee.
 
Kognitiivista empatiaa onneksi voi opiskella ja se sitten auttaa myös affektiivisen empatian aiheuttamaan ylikuormitukseen kun voi varautua.
Tuo tarkennus onkin hyvä, kun näissä empatiakeskusteluissa monesti itselläkin tulee muiden kanssa puheet aidasta ja aidanseipäistä, tarkoitetaan empatialla aivan eri asioita.

Maallikkona itse lähinnä ajattelen/ajattelin empatiaa affektiivisena, välittääkö hän muiden tunteista. Ääriesimerkkinä psykopaatti jolle muiden tunteilla ja kärsimyksellä ei ole mitään merkitystä, vaikka hän ehkä halutessaan tunnistaisikin ne.

Kun aiemmin tässä keskustelussa mainittiin että "empatiaa voi oppia", sillä sitten ilmeisesti viitattiin juuri kykyyn tulkita ihmisten tunnetiloja heidän ilmeidensä yms. perusteella, ei niinkään kykyä tai todellista halua välittää muiden tunteista (mikä esim. psykopaateilta puuttuu). Ihmettelinkin, miten muka muiden välittämistä voi opetella, kun yleensä se lähtee kai siitä ettei edes kiinnosta oppia välittämään muista.

Sitä en yhtään epäile että muiden ilmeistä heidän tunnetilojensa päättelyn opettelu on mahdollista, jos siinä on jotain haasteita, kuten autismikirjon omaavilla ehkä onkin. Heillä lienee myös halu oppia tulkitsemaan muita ihmisiä, myös milloin joku on sarkastinen yms. Kukapa ei haluaisi oppia ymmärtämään itseään hämmentäviä asioita.
 
Työttömyys on Suomessa monesti jonkinlainen tabu.
Juu, ja myös koulutus.

Monissa suht kehittyneissäkin maissa syy esim. lukion käymättömyyteen tai jopa peruskoulun kesken jättämiseen ei välttämättä ole rikkinäinen koti, laitoskierre tai laiskuus, vaan se että perheen hengenpitimiksi piti mennä nuorena teininä tehtaaseen tai riisipellolle töihin.

Vastaavasti työttömyys ei voi olla mikään elämäntapakysymys koska silloin kuolisi nälkään. Vähintään pitäisi olla kerjäläinen, ja monissa maissa se on melkein verrattavissa ammattiin, opetellaan millaisin tavoin voi turisteilta irrota paremmin rahaa, ja nähdään kerjäämiseen oikeasti vaivaa.

Suomessa sitten voi olla toisin, koulutuksen jääminen peruskoulun tai edes lukion tasolle katsotaan aivan käsittämättömäksi asiaksi, merkiksi tyhmyydestä ja/tai laiskuudesta., osittain ymmärrettävästi koska täällä se on vähemmän rahasta kiinni. Työttömyyskään harvemmin tarkoittaa pelkoa nälkään kuolemisesta, paitsi jos kaikki rahat ovat menneet esim. viinaan ja uhkapeleihin.
 
Ihan hyvä juttu ison ikäeron vaikutuksesta parisuhteeseen. Kaipa tämä pariutumisen aihepiirin alle sopii.

Varmasti noissa usean vuosikymmenen ikäeroissa juu, mutta tuossa tapauksessa vaikuttanee myös Lipposen asema.

En ihmettelisi vaikka presidenttimme puolisokin kokee yksinäisyyttä, lähinnä miehensä aseman takia. Saati sitten erinäiset Euroopan kuninkaalliset puolisoineen. Monacon Albert vaimoineen vaikkei heillä ikäeroa edes taida paljoa olla jne.
 
Itse en taas tunne ainuttakaan miestä joka kelpuuttaisi työttömän naisen seurustelukumppaniksi. Eiköhän tuo ole varmaan kaikilla aika yleinenkin juttu.
Tähän palatakseni, työttömyyteen sinänsä liittyy Suomessakin niin suuri stigma (johtuuko työttömyys laiskuudesta, päihdeongelmista, mielenterveysongelmista vai mistä?) että ehkä kuvaavampi kysymys sekä valkokaulusmiehille että -naisille olisi:

Tapaat tosi mukavan tyypin paikassa X. Kaikki tuntuu natsaavan, hän on hauska ja hyvännäköinen ja vaikuttaa kaikin puolin mukavalta. Sinulle selviää että hänellä on peruskoulupohja ja työskentelee kaupan kassalla tai Mäkkärissä.

Lopahtaako kiinnostuksesi siihen, vai onko se vaan sivuseikka ja haluat jatkaa häneen tutustumista koska hän on vaikuttaa muuten just niin sopivalta, eikä hänen koulutustasonsa ja ammattinsa ole sinulle esteenä edes yhteenmuuttamiselle ja perheen perustamiselle?

Minulla on kuva että tuo olisi paljon useammin kavahduksen aihe tai kynnyskysymys naisille, kuin miehille. Jos puhutaan siis esim. keskituloisista tai parempipalkkaisista.
 
- golfkentälle pelaamaan: selviää miten suhtautuu epäonnistumisiin / osaako nauraa omille mokille, onko
pohjimmiltaan optimistiluonne vai pessimisti sekä onko altis huijaamaan kun silmä välttää
Olen pari kertaa ollut golffia pelaamassa, ja ongelmaksi muodostui että se oli mielestäni aivan helvetin tylsää puuhaa. Esim. Nokialla töissäollessani kävimme vierailulla Tanskan-toimistolla, jossa meidät vietiin radalle harjoittelemaan lyöntejä ja pelaamaan. Plääh, ei vaan napannut, ei sitten yhtään. Enemmän olin kiinnostunut potkunyrkkeilystä, taistelulajeista, kuntosalilla käynnistä yms. Golf oli entuudestaan minulle kuitenkin hieman tuttua koska isoveljeni oli aikoinaan innokas golfaaja, lapsuudenkodissani oli golfbägi täynnä mailoja ja joskus niillä harjoittelin pihanurtsilla...

Toinen suosittu ajanviete johon olen yrittänyt päästä sisään mutta ei vaan olen onnistunut, on kalastus. Puuduttavaa puuhaa, enkä millään ymmärrä miksi esim. isosiskoni mies viettäisi varmaan kaiken vapaa-aikansa kalastamassa, jos voisi.

Toki olen muullakin tavalla outo, kun ei kiinnosta niin pätkääkään esim. jalkapallon, jääkiekon tms. seuraaminen. Edes olympialaisia vaivaudun harvoin katsomaan ollenkaan, menevät samalla tavoin ohi kuin euroviisut ja missikisat. Kun entisten opiskelukavereiden kanssa mennään iltaa viettämään, heille pääpointti tuntuu olevan joku EM-jalkapallokisan seuraaminen, minulle ei. Miksi minua kiinnostaisi pätkääkään, voittaako puolivälieräottelun Ranska vai Italia? Minun puolestani molemmat saisivat hävitä.

Toisaalta sitten yllämainitut kaverini tai isosiskoni mies eivät voi käsittää, miten tällainen varttunut mies voi olla edelleen kiinnostunut tietokonepeleistä. Yksi noista kavereistani sanoi joskus etteivät tietokonepelit ole "oikeaa elämää" ja siksi hänen on vaikea ymmärtää niiden vetovoimaa; totesin etteivät esim. elokuvat tai musiikki ole yhtään sen enempää "oikeaa elämää", se sai hänet mietteliääksi...

No, ei voida kaikki tykätä samoista ajanvietteistä.
 
Viimeksi muokattu:
Toinen suosittu ajanviete johon olen yrittänyt päästä sisään mutta ei vaan olen onnistunut, on kalastus. Puuduttavaa puuhaa, enkä millään ymmärrä miksi esim. isosiskoni mies viettäisi varmaan kaiken vapaa-aikansa kalastamassa, jos voisi.

Toki olen muullakin tavalla outo, kun ei kiinnosta niin pätkääkään esim. jalkapallon, jääkiekon tms. seuraaminen. Edes olympialaisia vaivaudun harvoin katsomaan ollenkaan, menevät samalla tavoin ohi kuin euroviisut ja missikisat. Kun entisten opiskelukavereiden kanssa mennään iltaa viettämään, heille pääpointti tuntuu olevan joku EM-jalkapallokisan seuraaminen, minulle ei. Miksi minua kiinnostaisi pätkääkään, voittaako puolivälieräottelun Ranska vai Italia? Minun puolestani molemmat saisivat hävitä.

Ei kai siinä ole mitään ihmeellistä jos kalastus tai penkkiurheilu ei kiinnosta? Ei kaikkia vaan nappaa...
 
Itse en keksi mitään turhempaa, tylsempää tai aivottomampaa kuin purjehdus ja golf. Ennemmin menisin oopperaan, balettiin, vaeltamaan jne. Jos potentiaalisesti partnerin vaatisi jotain purjehdusta tai golfaamista, niin menisi vasemmalle.
Minulla on kuva että golf liittyy tiettyihin ammattipiireihin ja "hyväosaisuuteen".

Isoveljeni on koulutukseltaan ekonomi (vai onko se "kauppatieteiden maisteri"), ja minusta tuntui että hänen ns. golf-innostuksensa tuli töiden ja ehkä jo opiskelun myötä.

Sama yhden kaverini kanssa, sama tutkinto kuin isoveljelläni ja hän on finanssitalossa jokin valuutanpyörittelijä, ja ullatus ullatus harrastaa työn ohessa golfia. Hän taisi joskus mainitakin että se on niissä piireissä hyvä tapa verkostoitua yms., kai radalla sitten tapaa muita rahan kanssa tekemisissä olevia.
 
Ei kai siinä ole mitään ihmeellistä jos kalastus tai penkkiurheilu ei kiinnosta? Ei kaikkia vaan nappaa...
Joskus tuntuu että ainakin penkkiurheilun kohdalla, on se ihmeellistä. Kuten tuo lukioaikainen kaveripiirini (pidetään edelleen silloin tällöin yhteyttä vaikka tiet erkanivat lukion jälkeen), he kaikki muut ovat innokkaita jalkapallon seuraajia kun tapaamme, ihan sama mitkä maat siellä kisaavat. Veikkaavat samalla voittajia pikkupanoksin nettiveikkauspaikoissa yms.

Minä siinä porukassa ainoana jota ei vaan nappaa, jostain syystä. Kivaa silti on tavata kavereita ja jutella.

Vähän sama vaikka töissä, kun on ties mitkä olympialaiset tai yleisurheilun MM-kisat menossa, monille työkavereille on suuri yllätys kerta toisensa jälkeen kun paljastan etten ole seurannut kisoja ollenkaan.

Joskus olen miettinyt etten ehkä ole luonteeltani tarpeeksi hurmoshenkinen, siksi sen enempää urheilutapahtumat, megakonsertit kuin Trumpin kannattajakokoukset eivät saa minua hyppimään mukana suu vaahdossa. Enemmän seuraan sivusta "ovatko noi tyypit vittu tosissaan?". Kerran jopa eksyin erään mukavan tytön pyytämänä helluntailaisten herätyskokoukseen, ei ollut sekään mun juttuni, seurasin hurmosta sivusta ihmetellen.
 
Isoveljeni on koulutukseltaan ekonomi (vai onko se "kauppatieteiden maisteri"), ja minusta tuntui että hänen ns. golf-innostuksensa tuli töiden ja ehkä jo opiskelun myötä.
En ihmettele. Kuulostaa tutulta. Olen itse ei-golfaava ekonomi. Ainakin vuosituhannen vaihteessa helsingin kauppakorkean opiskelija-aktiviteetteihin kuului ilmainen tai puoli-ilmainen greencard tms golf-kurssi. Olisi varmaan pitänyt osallistua, eikä verkostoitua renttujen kanssa minigolf-radalla :p

Samoin joskus tinder-aikoinani, tein uuden fb-profiilin ihan vaan siksi, koska jokainen appsin ehdottama neito oli jakkupukuinen ekonomi tai pykälisti. Paljon paremmin tulen kuitenkin juttuun sivusiilisten sairaanhoitajien kanssa.
 
En ihmettele. Kuulostaa tutulta. Olen itse ei-golfaava ekonomi. Ainakin vuosituhannen vaihteessa helsingin kauppakorkean opiskelija-aktiviteetteihin kuului ilmainen tai puoli-ilmainen greencard tms golf-kurssi. Olisi varmaan pitänyt osallistua, eikä verkostoitua renttujen kanssa minigolf-radalla :p

Samoin joskus tinder-aikoinani, tein uuden fb-profiilin ihan vaan siksi, koska jokainen appsin ehdottama neito oli jakkupukuinen ekonomi tai pykälisti. Paljon paremmin tulen kuitenkin juttuun sivusiilisten sairaanhoitajien kanssa.

Kauppatieteiden kandina sanoisin myös, että opiskeluaikoina sai huomata, miten miehenä on kannattava sijoitus panostaa sairaanhoitajiin. Niin opiskelijoihin kuin jo ammatinharjoittajiinkin. Ehkä se ammatinvalinta vaikuttaa heidän psyykeeseen jossain määrin, kun näkevät elämän epävarmuuden kaikessa karmeudessaan työssään. Se antaa perspektiiviä. Monille "hoitsuille" tunnusomaista tuntuu olevan rennompi asennoituminen miesasioihin, mikä avaa mahdollisuuksia ainakin jossain määrin myös niille miehille, jotka eivät kelpaa jakkupukuisille pintaliitäjä ekonomeille sun muille nirppanokille. Hoitsut ovat kovia bilettämään ja heille on yleensä helppo tutustua muihin ihmisiin. Joku voi tietysti nähdä sen kevytmielisyytenäkin, mutta eihän elämää tosiaan kannata liiankaan vakavasti ottaa, kun mistään ei ole mitään takuita.
 
Se antaa perspektiiviä. Monille "hoitsuille" tunnusomaista tuntuu olevan rennompi asennoituminen miesasioihin, mikä avaa mahdollisuuksia ainakin jossain määrin myös niille miehille, jotka eivät kelpaa jakkupukuisille pintaliitäjä ekonomeille sun muille nirppanokille.
Voisko tuossa olla sama asia taustalla kuin meille insinöörismiehille, eli opiskelupaikalla ja töissä ei vastakkaista sukupuolta juurikaan näe, jolloin pakostakin kriteerit sopivalle kumppanille joustavat kovastikin?

Jonkinlainen klisee kai sekin että esim. insinööri- ja hoitsuopiskelijat järjestävät yhteisiä bileitä jotta saataisiin sukupuolijakauma balanssiin ja ehkä parejakin muodostettua?
 
Voisko tuossa olla sama asia taustalla kuin meille insinöörismiehille, eli opiskelupaikalla ja töissä ei vastakkaista sukupuolta juurikaan näe, jolloin pakostakin kriteerit sopivalle kumppanille joustavat kovastikin?
En usko että kyse on samasta asiasta. Insinöörit on ihan oma lukunsa :p Ainakin kun itse aloitin HKKK:ssa vuonna 2000, niin naisia oli jonkin verran enemmän. Olisiko ollut jotain 60/40 tms. Kyllähän tiedekuntien rajat ylittävissä bileissä oli silti yleensä parempi meno. Ainakin oikislaisista nartuista neidoista on jäänyt lämpimät muistot. Varmasti oma käytös oli röyhkeämpää ja tuotti siten kovempaa tulosta. Ei tarvinnut miettiä ainakaan että olisi jossain samassa pienryhmässä seuraavana maanantaina. Varmasti sama juttu työpaikkojen juhlissakin. Hoitsujen tai insinöörien bileissä en taida edes käyneeni. Vaput ja muut sitten asia erikseen. Nolot haalarit taisi tulla poltettua tynnyrissä muun hilpeän tavaran joukossa jo joskus juhannuksena 2005.

Rehellisesti on myönnettävä, että ei ole hirveästi ikävä opiskeluaikoja. Kaikenlaisia matameja sitä silloin tulikin raahattua kotiin solukämppään. Tindereitä ja muita ei siihen aikaan ollutkaan tarjolla.
 
Viimeksi muokattu:
Ei koulu opeta että työttömät tai sairaat ovat eriarvoisia tai heidän kanssaan ei pitäisi pariutua. Jotenkin kotoa nämä arvot periytyvät.
Eli kannattaa muistaa miksi ihmiset toimivat kuten toimivat. Vieläkin. Jostain ne käsitteet ja toimintatavat tulevat. Vaikka sitä ei ehkä haluta myöntää.
Samaten kun tätä foorumia lukee, jos nuorilta kysyy niin monikulttuuri on in, jos Erkiltä kysyy niin mutiaiset tulee ja vie naiset. Eli mistä tämä on opittu? Olisiko vanhemmilta...
Siis vanhempien antama kasvatus vaikuttaisi parinvalintakriteereihin? Pitänee varmaan yksilötasolla tiettyyn rajaan asti paikkaansa, mutta väittäisin edelleenkin, että biologia ja markkina-arvo ovat isossa kuvassa taustalla vahvempana kuin halutaan myöntää. Oletuksena on olemassa ominaisuuksia, jotka ovat haluttuja/viehättäviä kaikesta muusta riippumatta. Ihmisarvo on sitten täysin eri asia eikä liity pariutumiseen juuri mitenkään. Tulee fiilis, että tässä yritetään olla solidaarinen ja väittää, että kaikki "kelpaa" sellaisena kuin sattuu olemaankin.

Mutiais-heitto liittyi siihen matemaattiseen faktaan, että maahanmuutto on määrällisesti kallellaan miehiin päin, joten se vahvistaa sukupuolten suhteellisen määrän vinoumaa. Joku jää väkisinkin ilman, vaikka pariutumismarkkinat toimisivat absoluuttisen tehokkaasti.
 
Siis vanhempien antama kasvatus vaikuttaisi parinvalintakriteereihin? Pitänee varmaan yksilötasolla tiettyyn rajaan asti paikkaansa, mutta väittäisin edelleenkin, että biologia ja markkina-arvo ovat isossa kuvassa taustalla vahvempana kuin halutaan myöntää. Oletuksena on olemassa ominaisuuksia, jotka ovat haluttuja/viehättäviä kaikesta muusta riippumatta. Ihmisarvo on sitten täysin eri asia eikä liity pariutumiseen juuri mitenkään. Tulee fiilis, että tässä yritetään olla solidaarinen ja väittää, että kaikki "kelpaa" sellaisena kuin sattuu olemaankin.

Alussa varmasti (ennen peruskoulua varsinkin) se mitä on opittu on lähes 100% opittu vanhemmilta. Myöhemmin opitaan jotain koulusta ja yhä enemmän omasta kokemuksesta. Mutta moni täällä puhuu siitä ettei ole kertaakaan onnistunut seurustelemaan. Varsinkin silloin ne arvot eivät perustu omaan kokemukseen (mitä ei siis ole) vaan vanhempien sekä teoriassa koulun antamaan oppiin.

Ympäristö voi joissakin tilanteissa vaikuttaa todella paljon. Jos esim. vanhemmat ovat olleet töissä Japanissa, Koreassa sekä Kiinassa missä olet käynyt koulusi ja saanut huomattavasti huomiota ja seurustellut kunnes muutatte takaisin Suomeen kun olet luokkaa 17-20 tjsp. ja huomaatkin että Suomalaiset naiset eivät ole ollenkaan sellaisia kuin aasialaiset naiset ja ihastuttava aksenttisikaan ei oikein sytytä. <= Tällöin voi ihan ehkä aiheestakin (omat kokemukset) mieltymys olla aasialaiset neitokaiset ja inho eurooppalaisia naisia kohtaan voi nostaa päätään.

Tietysti biologia ja markkina-arvo vaikuttaa asiaan. Jos ei ole koskaan saanut ketään niin lopulta varmaan on tilanteessa missä kelpuuttaisi kenet tahansa (mikä ei oikeasti pidä paikkansa, lue eteenpäin, ihminen vaan sanoo ja ehkä itsekin uskoo niin). Kun siis lukee niitä "Jorma 42 ei ole koskaan seurustellut, tahtoisi edes pitää kädestä kerran" juttuja.

Samaten tietysti jos on yhtään valinnan varaa on tiettyjä ominaisuuksia kuten esim. yhteinen kieli, mitkä nyt vaan jotenkin ovat haluttuja / viehättäviä kaikesta muusta huolimatta. Esim. itse nostaisin tuon yhteisen kommunikaation aika korkeaksi ominaisuudeksi seurustelussa. Toinen voisi olla fyysinen terveys ja hyvinvointi. Mitä ei yleensä ajattele mutta se heijastuu helposti kaikkeen (joku kroonisesti sairas nyt vain on yleensä onneton ja se vaikuttaa todella paljon elämään jne.)

Hyvin harvalle "kaikki kelpaa", henkilöt jotka väittävät sellaista oikeasti kaikki kelpaa. Eli yleensä valehtelevat myös itselleen.
Harva katsoo peiliin ja myöntää että ei en suostuisi, vaikka en ole koskaan seurustellut, seurustelemaan 4-raaja halvaantuneen kanssa jota joutuisi 24/7 huoltamaan. Vaikka tällä olisi miten syvällinen ja ihana persoona, hyvä koulutus ja perhetausta, juuri oikea pituus, älykkyyttä, hauskuutta, varallisuutta, ikä, silmät, hiukset, ei olisi lihava vaan juuri oikeassa painoindeksissä jne. Eli olisi 100% täydellinen ja aivan kaikkea mitä toinen voisi vaatia.. ..ainoastaan tuo yksi juttu.
Sama koskee varmaan esim. pyörätuolissa olevaa mutta 100% yläkroppa toimivaa henkilöä jne.
 
Ei koulu opeta että työttömät tai sairaat ovat eriarvoisia tai heidän kanssaan ei pitäisi pariutua. Jotenkin kotoa nämä arvot periytyvät.

Samaa voisi sanoa monesta muustakin arvosta joka vaan periytyy, punaiset ja valkoiset, ryssä-viha jne. tuskin meistä kukaan noita muistaa tai on elänyt... Miksi ruokakassia ei saa laittaa maahan? Miksi kaikki ruoka pitäisi syödä lautaselta pois? En minä eikä minun vanhempanikaan eläneet sodan aikana, pula-aikaan. Mutta sieltä ne opit tulevat.

Eli kannattaa muistaa miksi ihmiset toimivat kuten toimivat. Vieläkin. Jostain ne käsitteet ja toimintatavat tulevat. Vaikka sitä ei ehkä haluta myöntää.

Samaten kun tätä foorumia lukee, jos nuorilta kysyy niin monikulttuuri on in, jos Erkiltä kysyy niin mutiaiset tulee ja vie naiset. Eli mistä tämä on opittu? Olisiko vanhemmilta...
Kai sitten perheitä ja vanhempia on kovin erilaisia. En muista omien vanhempieni ohjanneen tai neuvoneen pariutumistani ollenkaan. Äiti ehkä joskus ilmaisi että kunhan jonkun joskus löytäisin, isä ei senkään vertaa. Enemmän äitini oli kiinnostunut siitä että tulen ylioppilaaksi ja toivoi minusta lääkäriä mutta tyytyi siihen että opiskelinkin IT-alan ammattilaiseksi, olin enemmän kiinnostunut tietokoneista kuin ihmisten elimistöstä vaikka periaatteessa lääkärit ovatkin ihmisinsinöörejä, korjailevat ihmisiä ja tietävät niistä kaiken, kuinka monta luuta on missäkin ja miten päin.

Ainoa vaikutusyritys minkä muistan että teininä tätini joskus heitti muka hyvänä läppänä etten kai mene joskus naimisiin jonkun somalinaisen kanssa. Mietin silloin itsekseni että mikä ettei jos joku nätti somalityttö olisi kiinnostunut. Toisaalta hän olikin aikoinaan mennyt naimisiin saksalaismiehen kanssa ja perustanut perheen Saksaan, ehkä hän oli sieltä saanut rassistiset näkemyksensä. Eli hänkin oli mamu!
 
Jostain pitäisi löytää nöyrä, vaatimaton, neitseellinen nainen jolla ei ole hillitöntä vaatimuslistaa kumppanille. Ennenhän näitä oli enemmänkin, mutta ajat ovat muuttuneet.

Tilalle saat jatkuvalla huomiolla ja validaatiolla kuormitetun, läpeensä tatuoidun ja äärimmäisen kovilla vaatimuksilla varustetun naisen joka rupsahtaa lopullisesti muutamassa vuodessa....
 
Tilalle saat jatkuvalla huomiolla ja validaatiolla kuormitetun, läpeensä tatuoidun ja äärimmäisen kovilla vaatimuksilla varustetun naisen joka rupsahtaa lopullisesti muutamassa vuodessa....
Samanlaiset ihmiset vetävät toisiansa puoleensa. Ei juopolla ole selvää emäntää ja niin edelleen. Mutta tätähän se et halua kuulla vaan, sen että vääristetyt markkinat on täynnä läskejä muovihuoria, joille mikään ei riitä tai kelpaa.
 
Samanlaiset ihmiset vetävät toisiansa puoleensa. Ei juopolla ole selvää emäntää ja niin edelleen. Mutta tätähän se et halua kuulla vaan, sen että vääristetyt markkinat on täynnä läskejä muovihuoria, joille mikään ei riitä tai kelpaa.


Jostain syystä kauniit, nöyrät ja neitseelliset naiset eivät kiinnostu Thaimaassa maksullisissa ravaavasta, misogyynisestä nimimerkistä. Vaikea kyllä keksiä miksi.
 
Jostain syystä kauniit, nöyrät ja neitseelliset naiset eivät kiinnostu Thaimaassa maksullisissa ravaavasta, misogyynisestä nimimerkistä. Vaikea kyllä keksiä miksi.
Eikä kettu niitä olisi sitä paitsi halunnutkaan, kun happamiakin ovat.
 
Samanlaiset ihmiset vetävät toisiansa puoleensa. Ei juopolla ole selvää emäntää ja niin edelleen. Mutta tätähän se et halua kuulla vaan, sen että vääristetyt markkinat on täynnä läskejä muovihuoria, joille mikään ei riitä tai kelpaa.

Eli siis hoikalle, koulutetulle, hyvin tienaavalle miehelle löytyy aina hoikka, koulutettu, hyvin tienaava nainen koska markkinoilla ei ole mitään merkitystä? Empiiriset kokemukset elämästä ei oikein tue tätä väitettä.
 
Jostain syystä kauniit, nöyrät ja neitseelliset naiset eivät kiinnostu Thaimaassa maksullisissa ravaavasta, misogyynisestä nimimerkistä. Vaikea kyllä keksiä miksi.

Kun ulkomaista tulee ensimmäisenä mieleen Thaimaan maksulliset, kannattaa katsoa peiliin miksei suksi luista kotimaassa.
 

Statistiikka

Viestiketjuista
257 214
Viestejä
4 472 669
Jäsenet
73 897
Uusin jäsen
hal90210

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom