Ok. Tämä kuulostaa hyvin hämmentävältä. Ehkä mää oon vaan myös ehtinyt irtaantua todellisuudesta, tai jotain.
Ei oikeastaan, yleensä vaan se kaveripiiri ja ehkä omat vanhemmat ja sukulaiset.. ..sen mieltää normiksi. Lisäksi se ympyrä pienenee kun ei enää opiskele ja työkavereihinsa ei tietysti ihan samalla lailla tutustu (koulussa ehkä oli sen 9+ vuotta samojen tyyppien kanssa, leikki myös niiden kanssa, näki niiden kodit ja vanhemmat jne).
Löytyy monia jotka eivät tunne yhtään syrjäytynyttä tai todellisissa ongelmissa olevaa, tai sitten lähes koko kaveripiiri on niitä ja ollaan kotona koneella.
Samaten huumeiden ja alkoholin liian/väärinkäyttäjiä. Ihmiset ovat taitavia piilottamaan noita juttuja ja vasta kun saavat potkuja töistä, vaimo ottaa lapset ja lähtee kävelemään tms. alkaa käydä ilmi miten vakavaksi tilanne on mennyt.
Samaten jos omat vanhemmat, suurin osa omista kavereista jne. on ihan "normaalin painoluokan omaavia" ei sitä oikein hahmota miten moni on esim. sairaalloisen ylilihava tai ei pysty tekemään suurinta osaa ns. normaaliksi luetuista jutuista.
Itse taidan tuntea yhden (naispuoleisen) joka on kohtuullisen ongelmallinen tapaus masentunut, sairaseläkkeellä, asuu äitinsä kanssa, ikää varmaan jo noin 40, ei ollut koskaan töissä, vaikeasti ylipainoinen (luokkaa varmaan päälle 150kg, pituus ehkä 160cm, pelkkä käveleminen todella vaikeaa). Ei sillä että hänestä kovin useasti kuulisi mitään mutta kuitenkin.
Kun taas suurin osa kavereista on lähes samaa ikää kuin itsekin, naimisissa ja työelämässä. Kuntoilevat enempi tai vähempi ja ovat omistusasujia suurimmalla osalla omakotitalo. Ei taida kuin yksi kaveri tupakoida ja alkoholiakin kuluu kohtuullisen harvoin. Ei tämä kuitenkaan muuta tilastoja vaikka itsellä ei kavereissa paljoa olisikaan työttömiä, syrjäytyneitä tai sellaisia jotka eivät esim. liikkuisi ja metsissä samoilisi koko perheen voimin.
Epäilen myös että henkilöt joilla on noita vaivoja eivät tahdo niitä tuoda esille "normaaleille" ihmisille. Kyllä se itseäkin nolottaisi jos en pystyisi esim. nousemaan istumaan sohvalta tai tuolilta ilman apua tai edes istumaan lattialla selkä suorana. Lisäksi tuollaiset ovat asioita mitä ei yleensä tule edes miettineeksi tai testanneeksi.
Sitten kun tekee noita testejä ne tuntuvat ns. "naurettavan helpoilta" kuten esim. että
seiso 10 sekunttia toinen jalka ylhäällä yhden jalan varassa kaatumatta. Sitten kun lukee että jos ei pysty niin kuolemisen riski lähes tuplaantuu. Toki tuo ei nyt ihan niin yksiselittäistä ole ja esim. omat 80v isäni ja 73v vanha äitininkin pystyvät tuon tekemään... "
alle 70-vuotiaalla alle 10 sekunnin suoritus on äärettömän heikko. +
– Kannattaa myös miettiä, missä mahtaa olla vika, jos ei alle 50-vuotiaana yhdellä jalalla seisontaan pysty. "