Sen kun tietäisi. Sen takia olen myös ns. pakiton mies (poika), koska en edes ajatuksen tasolla kestä sitä, että menisin juttelemaan jollekin naiselle ja saisin pakit. Mutta kuten muussakin elämässä, niin peruskoulun jälkeen kaikki opinnot ovat jääneet todella lyhyeen - paras taisi olla yksi päivä ja jätin leikin sikseen. Ei sillä, että olisin kuitenkaan, myöhemmin ajateltuna, halunnut niille aloille. En edes tiedä mikä ala kiinnostaisi.
Mutta aiheeseen palatakseni, niin en tiedä miksi tämä on niin helvetin vaikeaa. Kohta kolme viikkoa lukenut netissä "30 years old virgin" hakusanalla, keskusteluja. Ja useimmat nämä +30 vuotiaat edes yrittävät, käyvät välillä jopa treffeillä, tosin yleensä ilman tulosta. En vaan kykene menemään ulos mukavuusalueelta, toki Tinder voi olla raaka maailma minunkaltaisilleni ihmisille, ensinnäkään, kun en siedä katsoa kuviakaan itsestäni. Ja sitten jos edes tuon esteen ylittäisi, seuraava onkin vielä pahempi; ei yhtään tulosta ja itseluottamus on mennyttä. Mutta mitä jos tykkääkin, sitten alkaa keskustelu; mitä sanoa, tavataanko jne. Ja sitten pitäisi uskaltaa vielä lähteä tapaamaan tätä, jos kaikki on tähän mennyt maaliin. Tapaaminen olisikin se oikeasti kovin paikka, että pelkkä ajatuskin meinaa halvaannuttaa.
Ja tästä syystä spontaani tapaaminen, yleensä baarissa, on kaikista mutkattomin tapa. Mutta kun siitä keskustelusta pitäisi uskaltaa edetä sitten ns. maaliin asti, niin taas paniikkia iskee.
Jos tätä touhua, mikä on useimmille normaalia elämää ja suht helppoa, järjellä ajattelee, niin jättäisin leikin sikseen, mutta kun tunnepuoli haraa vastaan ja tietynlainen iän tuoma paniikki ja kiire takoo mielessä.