Kaikki osaa naisille puhua. Soita vaikka elisalle ja yritä ostaa puhelinliittymä. Ei mitään ongelmaa.
Kysyy treffeille? Emt miten toi voi olla niin vaikeeta. Jos vaikka joka kymmenes reagoi myönteisesti, niin ei tarvi ku tuhannelta kysyä jotta päätyy sata kertaa treffeille.
Nykyään tinderin ja muiden avulla on todella helppo päätyä tilanteeseen keskustelussa jossa oletus on että jompi kumpi kysyy treffeille jossain vaiheessa. Jos siis se naisille puhuminen ylipäänsä onnistuu.
Luulen että liian usein ihmiset luovuttaa siinä kymmenen+ huonon kokemuksen kohdalla, kuvitellen että vika on itsessä, tai naisissa yleisesti. Eikä (ensi)treffien tarvi olla muuta kuin puoli tuntia kahvilassa töiden jälkeen. Eihän toi ole ku yhden counter strike matsin mittanen, tai puolikas dota2 erä. Jos ei ole ton vertaa aikaa käyttää ihmisten kanssa keskustelemiseen (ja käytännössä itsensä kehittämiseen), niin ei ole realistisesti aikaa sille parisuhteellekkaan elämässä.
Turhauttavaa varmasti, ja voi ottaa herkkäegoiseen aika kovaa jatkuva epäonnistuminen.
On kyllä taas vähän sellaisia "
sitten piirrät vaan loput siitä vitun pöllöstä" - tason vinkkejä...
Se pelkkä "naisille puhuminen" kun ei riitä edes alkuunsa, vaan miehen oletetaan edelleen hyvin voittopuoleisesti olevan se osapuoli joka koko ajan "eskaloi" hommaa eteenpäin, siinä missä naiset tyytyväisinä istuvat valitsijan roolissa, heidän hommanaan lähinnä päättää sallivatko nämä "eskalaatiot" vai ei. Miehen pitää olla päättäväinen ja viedä hommaa koko ajan eteenpäin, mutta samalla kuitenkin olla huomaavainen, sensitiivinen, jatkuva suostumus jne. Ei ole ihan helppoa edes tuon navigoiminen nykypäivänä...
Itse olen ollut jo pitkään onnellisesti avioliiton satamassa ja siinä mielessä "poissa geimistä" jo jonkin aikaa, mutta omalta kohdaltani pitää todeta, että juuri se miehiltä odotettu "jatkuva eskalaatio" oli se suurin kompastuskiveni naisten kanssa. Olen silleen (aika monen lähteen mukaan, ja muidenkin kuin oman äidin mielestä) ihan jonkin verran keskimääräistä komeampi mies, minkä ansiosta naisten huomion saaminen ei ole ikinä ollut ongelma. Nuorempana oli kuitenkin sen verran heikko itsetunto ja muutenkin olen vaan sen verran burgeri, että nimenomaan se aloitteiden teko ja asioiden seuraavalle tasolle vieminen oli se suurin ongelma.
"Naisille puhuminen" ei siis ollut ikinä se ongelma, varsinkin kun he usein tekivät sen ensimmäisen aloitteenkin ja olen noin muutenkin ihan kohtuullisen supliikki kaveri. Siitä eteenpäin, kun pallo oli yleensä täysin minulla, tuli kuitenkin aina suuria vaikeuksia viedä hommaa eteenpäin. Kuumotteli torjutuksi tuleminen ja ihan vaan sekin, että toinen kokisi sen aloitteen epämieluisana tai suoranaisesti ahdistavana. Seurauksena ensin hirveät kuumottelut edes treffeille pyynnöstä, sitten treffien (tai oikeasti yleensä useampien...) jälkeen hirveät kuumottelut minkäänlaisesta fyysisen läheisyyden aloittamisesta, vaikka ihan kädestä pitämisestä, mistään suudelmista tai varsinkaan seksiin asti etenemisestä puhumattakaan. Kuumotelujen tietysti kasvaessa sitä mukaa mitä enemmän oli ehtinyt toiseen viehtymään. Varsin klassinen "kerran meinasin saada pillua, mutta selvisin onneksi puhumalla" - keissi siis.
Toki en suinkaan ole ainoa jolla on tällaisia tunteita. Päin vastoin, uskoisin että varmaan suurin osa kokee jotain tuollaista ja tuskin
kukaan oikeasti haluaa tulla torjutuksi. Naisilla on myös varmasti ihan samat kuumotukset, mutta heillä on vaan se massiivinen "kotikenttäetu", että he ovat hyvin pitkälti vain se aloitteita vastaanottava osapuoli. Ehkä sen takia naisia "itsevarmuus" miehissä viehättääkin, koska se käytännössä takaa sen että naisen ei tarvitse vahingossakaan olla aloitteellinen ja mahdollisesti altistaa itseään torjutuksi tulemiselle? Eipä siinä, että se aloitteiden torjuminenkaan olisi erityisen kivaa, jonkun verran kun "joutui" sitäkin tekemään kun tuli aloitteita naisilta joista ei itse ollut kiinnostunut, mutta ainakin henkilökohtaisesti koin
huomattavasti helpompana lempeästi torjua toinen, kuin kuumotella itse torjutuksi tulemista. Oikeasti varmaan ainoa syy miksi itse päädyin parisuhteisiin tai ylipäätään mihinkään tekemisiin naisten kanssa oli monella tapaa "etuoikeutettu" asemani (perusterve, n. 180cm pitkä, "klassisesti komea", korkeakoulutettu ja muutenkin sivistynyt, kohtuulliset sosiaaliset taidot jne.), minkä seurauksena naiset olivat edes jonkin verran aloitteellisia minua kohtaan ja luultavasti myös huomattavasti kärsivällisempiä burgerointieni kanssa, kuin olisivat mahdollisesti olleet jonkun vähemmän "bokseja tikkaavan" miehen kanssa.
Olet sinänsä ihan oikeassa siinä, että toistojen määrä lisää onnistumisen todennäköisyyttä, mutta on oikeasti aika helvetin brutaalia odottaa kenenkään vain päättäväisesti marssivan leuka rinnassa eteenpäin pettymyksestä ja torjunnasta toiseen. Varsinkin kun asiolla on tapana lumipalloutua ja jatkuvat negatiiviset kokemukset vievät helposti koko ajatusmaailman itseään ruokkivalle negatiiviselle kehälle. Toki homma toimii myös toiseen suuntaan ja positiiviset kokemukset helposti luovat vastakkaiseen suuntaan momentumia, mutta se tosiaan vaatii että saisi edes sen
yhden positiivisen kokemuksen. Kuinka monta kymmentä/sataa negatiivista kokemusta voi odottaa jonkun olevan valmis kokemaan, jahdatessaan edes sitä yhtä positiivista? Eipä siinä, olen kyllä ihan henkilökohtaisesti todistanut sitä kuinka miehet vailla mitään minun etujani, ovat kuitenkin menestyneet naisten kanssa erittäin hyvin, ihan vaan päättäväisyydellä ja (edes feikatulla) itsevarmuudella.
Summa sumarum, vaikka "puhut vaa naisille" on sinänsä ihan
yksinkertainen juttu, niin ei se oikeasti vaan ole niin
helppoa, vaikka olisi jaettu ihan hyvätkin kortit, paskoista korteista sitten puhumattakaan. Tähän kun vielä sotketaan se miten internet on oikeasti vielä paskonut ihan kaiken, niin ei kyllä kateeksi käy ketään tällä hetkellä parisuhdetta etsivää miestä...