- Liittynyt
- 17.10.2016
- Viestejä
- 10 327
Tämä artikkeli oli sarjassamme tyhmät ihmiset (ketjussa siis) mutta jotenkin tuli tämäkin ketju mieleen. Eli totta, en itsekään ole tälläistä käytöstä nähnyt mutta eipä sitä kampanjaa aloiteta jos sitä ongelmaa ei ihan oikeasti olisi:
www.iltalehti.fi
"
Kamalimmat kokemukset ovat sisältäneet seksuaalista häirintää, tavaroiden heittelemistä, hiuksista vetämistä ja uhkailua.
– Se nimittely on ihan hirveää. Huoritellaan, huudetaan ja uhkaillaan. Ei ole ollenkaan harvinaista, että uhkaillaan, että ”kun lähdet työvuorosta, niin mä odotan sua ulkona” tai ”et ehkä pääse tänään turvallisesti kotiin”.
Nuoret naiset joutuvat Kulmalan mukaan kokemaan eniten häirintää. On runsaasti tilanteita, joissa esimerkiksi heidän takamustaan läpsitään tai rintoja tuijotetaan.
– Oli tällainen tilanne, missä nuori nainen oli palvellut asiakasta. Sitten hän kysynyt, että tarvitseeko hän vielä jotain, niin miesasiakas oli sanonut: ”joo, voitko kävellä ympäri tätä myymälää, niin voin katsoa sun ihanaa persettä”
"
Joku voi tietysti kysyä miten tämä liittyy ketjun aiheeseen? Siten että jos naiset (ja miksei miehetkin) työssään jo joutuvat kokemaan moista siitä tulee helposti "normi" jonka mukaan toimitaan / oletaan että moni toimii ja sitten kynnys seurustelulle / toisen tapaamiselle varmasti kasvaa. Lisäksi se fakta minkä moni (myös itse helposti) sivuuttaa on se että yleisesti naiset ovat heikompia kuin miehet. Joten se oma ensireaktio "mitä vittua? Vetäisin homoa turpiin" ei oikein toimi naisella, vaikka tämä kuinka tajuaa että mies ei saisi toimia noin.
Toki naiset ovat myös tottuneempia (en sano että näin pitäisi silti tapahtua) siihen että joku täysin random tulee ja kouraisee perseestä / rinnoista ja esittää rivoja ehdotuksia vitsiksi naamioituna. Kun jos asiat olisivat toisinpäin ja joku 30-60 vuotias nainen tulisi nuoren miehen (kesätyöntekijä eli jopa 15-17v) luokse esittelemään kysymyksiä "haluatko vittua" tai kourisi perseestä, hivelisi rintakehää asia olisi varmaan myöskin tapetilla aika nopeasti ja lisäksi voisi aiheuttaa pahoinpitelyitä ja muuta...
Puuiloon ei ole molopäillä asiaa
Puuilo pyrkii puuttumaan törkykäytökseen kovin keinoin, eikä ”molopäitä” kaivata liikkeisiin.

Joten ilmeisesti tätä pään hakkaamista seinään voi vielä vuosia jatkaa...