Tää nyt taas meni ihme vänkäämiseen (wohoo uutta verta) mutta välissä hyvä yritys puhua oikeasti suhteista.
Mulla ei ole mitään vastattavaa tohon naisten sinkkuuteen, koska olen ollut sellainen hyvin vähän, enkä ole harrastanut mitään fwb-juttuja, ei siitä silloin Suomessa tuolla nimellä edes puhuttu. Ideana se ois ihan kiva, koska kaipaan seksiä hyvin paljon. En kuitenkaan tukehdu vihaan sen puutteesta, joten ilmankin sujuu ihan hyvin. Haluan ensisijaisesti tunnepitoista seksiä.
Parisuhteen merkitys itselleni on siis isolta osalta seksi. Mutta todellakaan kuka tahansa ei kelpaa, vaan pitää olla rakkautta. Mä haluan jakaa arkeni, kotityöt ja lomat sellaisen tyypin kanssa, jonka kanssa on kivaa. Mä haluan jakaa rahaa ja voimavaroja, kannatella toista ja olla itse tuettavana, haluan siis muodostaa kumppanin kanssa yksikön. Sen ammatilla tai palkkanauhalla ei ole merkitystä, muutoin kuin mitä aiemmin olen sanonut, että tietyin stereotypioin kiinnostukseni lopahtaa ennen sen kumppanuuden mahdollisuutta.
Mä olen siis ollut pitkissä suhteissa ennen tätä suhdetta, puoliso ei. Hän on kuitenkin yllättäen ollut parempi tässä suhteessa jo alusta, koska omissani oli niin paljon paskaa ja olin toki orientoitunut sellaiseen. Alussa hän ei toki osannut tapella vaan vetäytyi, mutta pikkuhiljaa löysimme oman tapamme käsitellä asioita. Aika vähäisiä ovat riidat, ja esim. kotitöihin liittyviä on hyvin vähän.
Tossa se just siivoilee... koska remontoi vähän ensin. Kohta se saa alkaa laittaa ruokaa. Se tykkää siitä. Mä pesin lakanat. Pyysin apua, mutta vaikka saan itekin levitettyä, niin onhan se helkutisti tehokkaampaa neljällä kädellä.
Kun vertaan tätä ystävieni pitkiin, päättyneisiin suhteisiin, huomaan meillä olevan paljon liberaalimpi jako kotitöissä, sekä paljon enemmän yhdistäviä tekijöitä arjen mieltymyksissä: meillä on samanlainen maailmankuva, samanlaisia arvoja (joskus poliittisisten uutisasioiden jälkeen saatetaan äkäisesti jutella, mutta loppupeleissä kumpikin on samalla kantilta, tulimme vain eri puolilta), ja haluamme viettää vapaa-aikaamme samoin tavoin ja pääosin yhdessä. Me ihan oikeasti olemme myös ystäviä. Yksinäisyys on yksi nykyihmistä suuresti koskettava asia, ja sitä voi tuntea myös ei-sinkku ja perheellinen. Mulle on ollut aina raskasta ylläpitää ystäväjoukkoa, aiemmin se onkin hoitunut jo irkissä ja nyt on helppoa kännykällä olla yhteydessä eikä tarvi soitella, mutta olen ite sitten oppinut siihen, että se poikaystävä on myös se, jonka kanssa asioita tekee, ja tällä kertaa tää on oikeasti molemminpuolinen halu.
Jos tästä sinkkuunnun joskus, niin hohhoi. Pitää varmaan hankkia se 25v nuarmiäs, jolla vielä jöpöttää ja joka jaksaa paneskella useasti päivässä.
Oon kuullut villejä huhuja, että oma seksintarve saattaa tästä vaan kasvaa ja kasvaa ja sekös pelottaa. Kukaan noista poitsuista ole pysynyt tahdissa enää sitten alkuvuosien jälkeen.