• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Pariutumisen haasteet nykypäivänä ja sen vaikutukset

Liittynyt
06.02.2023
Viestejä
1 215
Minähän olen siitä erikoinen poikkeusyksilö, että hoidan suvereenisti sekä "naisten" että "miesten" työt. Jälkimmäisiä osaan nykyaikaisen keskivertomiehen edestä, eli yleisimmät remontti-, korjaus- ja huoltotoimenpiteet onnistuu itse enkä tilaa sukulaista, tuttavaa tai huoltomiestä paikalle (poislukien auto jota ei ole, mutta jos olisi huollattaisin liikkeessä kuten suurin osa miehistäkin nykyään). Jälkimmäisessä parisuhteessa olinkin se, joka hoiti kaikki "miesten" työt. Tältä pohjalta tiedän, että jossei nyt ihan jossain peruskorjattavassa rintsikassa asu, niin kyllä niitä "miesten" töitä on vain pieni murto-osa "naisten" töistä. Esimerkiksi tuo mainittu iv-suodatinten vaihto: itse tilasin parin vuoden suodattimet kerralla, laitoin kalenteriin määrävälein muistutuksen, ja itse vaihtotyöhän kestää noin minuutin. Yhden pyykkikoneellisen lajittelukin on monimutkaisempaa ja vie enemmän aikaa ja aivokapasiteettia, ja huomioitavia asioita on enemmän.
 
Liittynyt
06.02.2023
Viestejä
1 215
Miten suhde voi ikinä selvitä suuremmista ongelmista (sairaus, työttömyys jne) jos joku "se ei koskaan imuroi" ja "unohti lapsen kurarukkaset"-tason jutut aiheuttaa eroja..
Eihän kyse ole kertaluontoisista poikkeuksista, vaan pysyvästä asiantilasta. Jos toinen "ei koskaan imuroi" eikä kyse ole yhteisesti sovitusta järjestelystä, niin taustalla on silloin toisen osapuolen isompi asenneongelma joka heijastunee muuallekin kuin vain siihen imurointiin.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 125
Koskeeko tämä johtopäätös yleisemminkin yöelämää vai pelkästään sinua henkilökohtaisesti?
Yleisemminkin yöelämää etenkin näillä seuduilla ja minua henkilökohtaisesti myös.

Mä en ole koskaan ollut mikään kovin smooth vieraiden naisten jututtaja, mutta ennen vanhaan sentään toisinaan kävi flaksi ihan jo tuurilla ja se oli ihan normaalia että kävi. Nykyään näyttää aika harvinaiselta, että muutkaan pariutuu vieraiden ihmisten kanssa yöelämässä. Onhan mulla silmät päässä...
 
Liittynyt
18.06.2018
Viestejä
483
kaikkien kausivaatteiden inventointi on aika tuskastuttava prosessi.... Ilmanvaihtokoneiden suodattimien hankinta/vaihto taas ei ihan hirveästi vie aikaa tai aivokapasiteettia. Identtinen homma kerran vuodessa..
Eli 1 asia vs "kaikkien kausivaatteiden". En varmasti nyt tätä väittänytkään samanarvoiseksi. Samalla tavalla kärjistäen, voihan ne yhdet parit kumisaappaita lapselle napata Prismasta mukaan kun kävelee hyllyjen ohi, aikaa meni alle minuutti?

Ja varmasti tilanne perinteisten naisten töiden ja miesten töiden osalta vaihtelee todella paljon jo asumistavan mukaan. Meillä itserakennetussa (ja itse huollettavassa) omakotitalossa varmasti riittää puuhasteltavaa. Taas joku autoton pariskunta huoltoyhtiöllisessä kerrostalossa menee suht nollatasolla perinteisten miesten töiden osalta.
 
Liittynyt
06.02.2023
Viestejä
1 215
Varmaankin näin, toisaalta se puhekin voi käydä raskaaksi. Puheeksi ottaja kokee että turha taas sanoa ja kuulijaa kyllästyttää "mäkätys". Tuntuu vaan niin hullulle että jotkut arjen askareet voivat olla eron syynä mutta niin ne liitot kai arkistuu ja typistyy toistensa ärsyttävyyksien sietämiseen, kompromisseihin..
Mä sanoisin, että näin käy helposti silloin, kun on menty yhteen mun mielestä vääristä syistä; esim. pelkän seksuaalisen vetovoiman, "alkuhuuman" sokaisemina. Tai vain koska joku on pitänyt saada, viis sopivuudesta tai tunteista tai mistään muustakaan, koska ei ole haluttu tai osattu olla yksin.
 
Liittynyt
21.02.2019
Viestejä
1 965
Taas joku autoton pariskunta huoltoyhtiöllisessä kerrostalossa menee suht nollatasolla perinteisten miesten töiden osalta.
Pitää paikkansa. Ensi kesänä sentään sovittiin pintarempasta, pääsen maalaamaan. Mitenkö osaan? Naispuolinen ystäväni perehdytti...
 
Liittynyt
31.05.2017
Viestejä
31
Mitäs sitten kun tekemisiä ei voikaan vertailla excelissä. Kärjistetty esimerkki lapsiperheessä. Vaimo pesee, kuivaa, silittää, viikkaa ja järjestää lastenvaatteita ja saman ajan isi 'vaan' leikkii lasten kanssa. Molemmista tuntuu että he tekevät enemmän/tärkeämpää työtä ja kaipaisivat toisen arvostusta sekä huomiota. Arvot ja lapsuudenkodista opitut mallit ovat yllättävän syvällä meissä kaikissa ja jos ne poikkeavat suuresti toisistaan (tekeminen vs. läsnäoleminen) niin toisen huomioiminen on hankalaa nimim. kokemusta on.
 
Liittynyt
06.02.2023
Viestejä
1 215
Tasapuolisuuden nimissä on kyllä sanottava sekin, että sukupuolittunutta uusavuttomuutta on ihan yhtä paljon molemmissa sukupuolissa. Ehkä jopa enemmän naisissa. Naisilla tosiaan on lähtökohtaisesti paljon enemmän päivittäisiä askareita ja vastuita mikäli roolit ovat konservatiiviset, joten sinänsä miesten tuuppiminen naisten töiden pariin on perusteltua. Silti valtaosa, ellei kaikki miesten työt ovat nykyään sellaisia, joita naisetkin voivat aivan hyvin tehdä. Itse en ole keksinyt vielä yhtäkään "miesten työtä", mikä vaatisi kiveksiä tai Y-kromosomia. Lupaan raportoida laajasti sitten kun keksin sellaisen.

Muoks. Naisille olisi siis suunnattoman suureksi eduksi osata tehdä myös "miesten työt", paristakin syystä. Yksi on se, että jos pääsee parisuhteessa valitsemaan kummat ottaa kontolleen, niin ehdottomasti itse valitsisin ne miesten työt, ei tarvitsisi edes miettiä. Epäilempä vain, ettei kellekään miehelle tällainen jako sopisi - eikä se olisi minustakaan reilu.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 125
Ja varmasti tilanne perinteisten naisten töiden ja miesten töiden osalta vaihtelee todella paljon jo asumistavan mukaan. Meillä itserakennetussa (ja itse huollettavassa) omakotitalossa varmasti riittää puuhasteltavaa. Taas joku autoton pariskunta huoltoyhtiöllisessä kerrostalossa menee suht nollatasolla perinteisten miesten töiden osalta.
Ja kun palataan todellisuuteen, niin "autottomat pariskunnat" on harvinaisuuksia.

Mutta siis vaikka ajaisivat fillaritsygilläkin, vai miksi niitä siellä vihervasemmistolaisessa autottomassa, hjelsingjööriläisessä rinnakkaistodellisuudessa sanotaankaan (meillä täällä maalla niitä kutsutaan POLKUPYÖRIKSI), niin kyllähän nekin huoltoa vaatii.

Myös tietokoneiden sielunelämä lienee miehille keskimäärin tutumpaa ja ylipäätään minkä hyvänsä teknisten laitteiden, joita joka kodista löytyy runsaasti. Vaikka naisen epilaattori menisi rikki, niin todennäköisemmin mies senkin osaa korjata kuin nainen...
 
Liittynyt
06.02.2023
Viestejä
1 215
Mitäs sitten kun tekemisiä ei voikaan vertailla excelissä. Kärjistetty esimerkki lapsiperheessä. Vaimo pesee, kuivaa, silittää, viikkaa ja järjestää lastenvaatteita ja saman ajan isi 'vaan' leikkii lasten kanssa. Molemmista tuntuu että he tekevät enemmän/tärkeämpää työtä ja kaipaisivat toisen arvostusta sekä huomiota. Arvot ja lapsuudenkodista opitut mallit ovat yllättävän syvällä meissä kaikissa ja jos ne poikkeavat suuresti toisistaan (tekeminen vs. läsnäoleminen) niin toisen huomioiminen on hankalaa nimim. kokemusta on.
Jos tällaisesta tulee näkemyseroja, niin eikö voisi vain vaihtaa hetkeksi rooleja ja katsoa, miltä se tuntuu? Mies vastaamaan pyykkihuollosta viikoksi ja nainen saa "vain leikkiä". Sitten keskustellaan, miten meni ja miltä tuntui, ja pitäisikö jatkossakin vaihdella näitä rooleja? Edellyttää toki sitä, että mies todella osaa pyykkihuollon, eikä kolmasosa vaatteista ole pilalla eikä puhtaat vaatteet lopu kesken... Yllättävän moni mies ei nimittäin osaa, siis oikeasti osaa.

Sinänsä minusta on kyllä jokseenkin arveluttavaa verrata kotitöitä oman jälkikasvunsa kanssa olemiseen, siis pelkkään olemiseen ja leikkimiseen.
 
Nykymies todennäköisesti kyllä osaa pyykkihommat, mutta mennee hieman helpomman kautta kuin nainen, jolle tämä voi olla enemmän sydämenasia.

Eli esimerkiksi se, onko kaikki vaatteet tai petivaatteet viimeisen päälle sileitä ja rypyttömiä, ei välttämättä ole niin tarkkaa...
 
Jos kriteereiksi asetetaan tekninen suoriutuminen ja lopputulos siten, että pyykit ovat oikeasti puhtaita, eivät haise millekään ja säilyttävät kokonsa ja valkoiset tekstiilit valkoisuutensa, niin väitän että suuri osa miehistä ei osaa. Ei kyllä kaikki naisetkaan osaa tai viitsi, eipä silti. Suurimmat mokat on pestä kaikki samalla 40 asteen pesuohjelmalla ja kuivattaa pyykki huonosti. Lopputuloksena on ennen pitkää lismaiset ja haisevat pyyhkeet ja lakanat, hienhajuiset urheiluvaatteet ja T-paidat, ennen aikojaan virttyneitä tai kutistuneita neuleita ja harmaantunut valkopyykki.

Mutta nyt aletaan mennä jo aika OT. Tämä pyykinpesu on vain mielenkiintoinen esimerkki, koska miehet tyypillisesti suhtautuvat siihen vähättelevästi niin, ettei se vaadi yhtikäs mitään ajattelua ja tietämistä ja että on vain naisten turhanpäiväistä vouhottamista tehdä se hyvin.
 
Liittynyt
31.05.2017
Viestejä
31
Jos tällaisesta tulee näkemyseroja, niin eikö voisi vain vaihtaa hetkeksi rooleja ja katsoa, miltä se tuntuu? Mies vastaamaan pyykkihuollosta viikoksi ja nainen saa "vain leikkiä". Sitten keskustellaan, miten meni ja miltä tuntui, ja pitäisikö jatkossakin vaihdella näitä rooleja? Edellyttää toki sitä, että mies todella osaa pyykkihuollon, eikä kolmasosa vaatteista ole pilalla eikä puhtaat vaatteet lopu kesken... Yllättävän moni mies ei nimittäin osaa, siis oikeasti osaa.
Oliskin asiat niin yksinkertaisia, tokihan kaikkea tuli koitettua. Tilanteen kääntäminen olisi edellyttänyt myös että nainen osaisi oikeasti heittäytyä leikkiin mukaan ilman että miettisi mitä kaikkea jää tekemättä eikä tuntisi itseään entistä epäonnistuneemmaksi äitinä/naisena kun ei osaa leikkiäkään kunnolla. Kirsikkana kakun päällä vielä molempien kateus siitä että toiselta jotkut asiat sujuvat luonnostaan. Mun pyykinpesu ei kelvannut, en osannut tehdä sitä hänen tavoillaan, ehkä vähän samoista syistä mä hoidin kaupan ja ruuat.

Exä tiedostaa oman yli-kontrolliin taipuvaisuutensa ja mulle taas monestakin syystä aikataulukäsitteet tai tavaroiden millintarkat oikeat paikat on hankalia ihan käytännössäkin (täysi aphantasia + SDAM).
Ite mietin tilannetta jälkikäteen niin että lasten kanssa molempien vahvuuksia tarvittiin jolloin hoitui sekä käytännön asiat että henkinen puoli, mutta lasten kasvettua tuli selväksi ettemme pysty tyydyttämään toistemme perustarpeita riittävästi jolloin ero oli oikea ratkaisu.
Tän asian myöntäminen tuntuu yllättävän hankalalta, haluaisin niin uskoa koko elämän kestäviin onnellisiin parisuhteisiin.
 
Liittynyt
06.02.2023
Viestejä
1 215
Ja kun palataan todellisuuteen, niin "autottomat pariskunnat" on harvinaisuuksia.

Mutta siis vaikka ajaisivat fillaritsygilläkin, vai miksi niitä siellä vihervasemmistolaisessa autottomassa, hjelsingjööriläisessä rinnakkaistodellisuudessa sanotaankaan (meillä täällä maalla niitä kutsutaan POLKUPYÖRIKSI), niin kyllähän nekin huoltoa vaatii.

Myös tietokoneiden sielunelämä lienee miehille keskimäärin tutumpaa ja ylipäätään minkä hyvänsä teknisten laitteiden, joita joka kodista löytyy runsaasti. Vaikka naisen epilaattori menisi rikki, niin todennäköisemmin mies senkin osaa korjata kuin nainen...
Fillarit ja tietokoneet itse huoltavana ja korjaavana naisena en nyt noitakaan enintään kerran vuodessa toistuvia asioita lähtisi kovin glorifioimaan enkä vertaamaan päivittäiseen ruoka- ja pyykkihuoltoon ja jatkuvaan lasten asioiden hoitamiseen.
Ja sitä epilaattoriahan ei korjaa erkkikään, kuten ei mitään muutakaan pienelektroniikkaa/pienkoneita, ellei ole jotenkin erityisen innostunut harrastaja. Suurinta osaa nykyaikaisesta pienelektroniikasta ei saa edes avattua ainakaan niin, että siitä tulisi vielä toimiva laite.

Aika moni mieskin on nykyään kädetön jopa fillarin korjaamisessa. Onneksi on pyörähuoltoa tekeviä yrityksiä, ja niihin suurin osa ihmisistä täällä pk-seudulla turvautuu. Itsekin toisinaan jos laiskuus vie voiton, tai tarvitaan erikoistyökaluja. Ja hyvähän se on palveluammatteja ja -yrityksiäkin kannattaa.

Ps. Suurissa kaupungeissa, etenkään Helsingissä, autottomat pariskunnat eivät ole harvinaisuuksia.
 
Viimeksi muokattu:

Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 661
Suurimmat mokat on pestä kaikki samalla 40 asteen pesuohjelmalla ja kuivattaa pyykki huonosti.
Tämä pitää paikkansa, olen törmännyt ihan aikuisiin miehiin jotka oikeasti kertovat että kaikki lakanoista sukkiin ja T-paitoihin menee sillä samalla 40C ohjelmalla ja "hyvä tulee".

Itse en häpeä yhtään sanoa että paitsi tarvittaessa käytin korttia "soitan äidille" (varsinkin alkuaikaan kun muutin omaan kämppään) tai sitten nykyisin googlaan jos tarvitsee apua (lähinnä mietin harvemmin tehtäviä ruokia tms. toki miksi ei myös siivousniksejä jos tulee jotain kysyttävää). Ei sillä, se että välistä on hyvä pestä 90C tai 95C ohjelmalla ja mieluusti silloin tunkee lakanoita pesuun ihan pelkästään koneen itsensäkin takia. Toki myös lakanoiden jotka olisi aina hyvä pestä vähintään 60C.

Nopeasti googlaten löytyy keskustelua missä Kaksplus joku voivottelee kun pesi vahingossa lakanat 90 asteessa kun normaalisti pesee 40C / lähes aina 30C pikapesuna... Eli tuntuu niitä naisiakin löytyvän jotka moista mokaa tekevät.

Tämäkin on mielenkiintoinen piirre, varsinkin monissa miehissä. Eli osa ei vaan voi myöntää että olisi väärässä tai ei tietäisi / osaisi jostain asiasta jotain. Itselleni on itsestään selvää että maailmasta löytyy niin paljon kaikkea tietoa mistä en ole edes kuullut että olisi naurettavaa yrittää päteä tai väittää että tietäisi "kaiken".
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 125
Ps. Suurissa kaupungeissa, etenkään Helsingissä, autottomat pariskunnat eivät ole harvinaisuuksia.
Kaikista Suomen kotitalouksista noin 75 prosentilla on yksi tai useampia henkilöautoja.

Kun jätetään sinkkutaloudet laskuista pois, niin kyllä autottomuus on aika marginaalinen juttu. Ja jos niitä siellä sun kuplassa joitakin onkin, niin harvinaista on sun kuplan ulkopuolella. Mä en edes tunne yhtään autotonta pariskuntaa?! En kyllä sinkkujakaan pahemmin, ei sen puoleen...

Ja tuskin tarvitsee sun kuplasta mennä kuin Kehä I:n pohjoispuolelle, niin tilanne alkaa olla jo tämä...
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
03.10.2023
Viestejä
673
Mutta kai siinä on se, että jos on helposti asioista stressaileva ihminen, niin ne kuormittaa enemmän. Ja suoraan sanottuna vaikuttaa siltä, että keskimäärin naiset on miehiä enemmän sellaisia stressailijoita tai ahdistujia. :hmm:
Ei tämä kai kenellekään yllätyksenä tule? Me elämme maailmassa, jossa on kaikenlaisia ihmisiä, eikä mikään tapa ole oikein. Ei myöskään se keskimääräisen miehen tapa, jolle on loogista ajatella oman tapansa olevan se ainoa oikea ja naisten tavat vääriä. Eihän?
Tiesitkö että naiset rikkovat perheen(hakevat avioeroa) 70% ihan täällä Suomessa. Toki voit heitellä noita petti/jätti/kuoli juttuja, mutta ikävä kyllä tilastot sanovat ihan muuta. Musta tuntuu ei ole edelleenkään validi pointti. Paskapuhetta maailmaan mahtuu paljon, mutta edelleen ne tilastot ja oikeat teot merkitsevät jotain.

Miehet ajattelevat asioiota faktat edellä ja naiset tunteet edellä. Tuossa lainaus täysin tunneperäisestä ajattelusta, josta miehet eivät tykkää ollenkaan:

"No en mä ainakaan ajattele pelkästään sanoilla. Päässä pyörii mielikuvia ja hahmottomia, abstrakteja asioita.
Sulle jo vastattiinkin, mutta triggeröin sua nyt kuitenkin: niin, naiset eroavat, koska mies paljastui pettäjäksi tai muuten vain tunteettomaksi täysidiootiksi, joka ei kykene edes ajattelenaan, koska se on inhottavaa naisten hommaa. :)
 
Liittynyt
06.02.2023
Viestejä
1 215
Kaikista Suomen kotitalouksista noin 75 prosentilla on yksi tai useampia henkilöautoja.

Kun jätetään sinkkutaloudet laskuista pois, niin kyllä autottomuus on aika marginaalinen juttu. Ja jos niitä siellä sun kuplassa joitakin onkin, niin harvinaista on sun kuplan ulkopuolella. Mä en edes tunne yhtään autotonta pariskuntaa?! En kyllä sinkkujakaan pahemmin, ei sen puoleen...

Ja tuskin tarvitsee sun kuplasta mennä kuin Kehä I:n pohjoispuolelle, niin tilanne alkaa olla jo tämä...
Miten tää sun vänkäys jostain "mun kuplasta" liittyy yhtään mihinkään? Suurin osa miehistä ei autoja enää itse korjaa, ei siellä landellakaan. Nykyautot ajetaan valtuutettuun huoltoliikkeeseen, koska itse korjaaminen ei ole edes mahdollista. Se on marginaalinen joukko lähinnä harrastajiksi lukeutuvia miehiä, jotka autoilleen enää mitään itse tekee. Jotkut toki olosuhteiden pakosta, jos varaa ei ole uudehkoon autoon ja ajelevat vanhoilla ritsoilla edullisten ylläpitokustannusten vuoksi. Autonkorjaus ei kuitenkaan ole enää millään muotoa jokaiselta mieheltä odotettu taito ja panostus.
 
Liittynyt
18.06.2018
Viestejä
483
Kysehän oli ääripään esimerkistä, jossa perinteiset miesten työt on minimoitu. Ja kyllä noita pariskuntia täällä uudellamaalla paljon on - Helsinkiin tietenkin ymmärrettävistä syistä painottuen.

Moni kodinhoitoasiahan, kuten esim. Pyykinpesu on sellaisia joita ei sinkkuna kunnolla edes tarvi osata. Mulla oli kone aina melkee samassa asetuksessa sen 10v sinkkuasumisajan. Vasta lasten tullen pitänyt opetella eri ohjelmat ja mitä minkäkin kanssa. Mä sain silti huutoa tavasta pestä pyykkiä ja mä taas valitin kun pyykit oli viikon ajan narulla tilaa viemässä. Onneksi ratkaistiin asia siten, että nainen hoitaa pyykit koneeseen ja vie ne narulta kaappiin. Mä nostelen ne koneesta narulle ja huolehdin omat pyykit omalla tavallani kuivausrummun kautta. Win-win ja tykkään kun molemmilla selkeä oma homma. Myös toinen vaihtokauppa on, että mä hoidan talouden tiskit ja nainen imuroinnin - toistemme inhokkeja.

Mutta ettei mene pelkäksi OT:ksi niin yksi perimmäinen syy tähän on varmaan myös se, että naiset niitä lapsia lähtökohtaisesti parisuhteissa haluavat - tai ainakin nopeammin kun kaverit sikiää ja kello tikittää. Miehet tuntuu todella paljon useammin olevan odottelevalla kannalla. Tästä varmaan myös johtuu, että nainen kasvaa useammin perherooliin pakosta kun mies ehkä. Itsekin kyllä koin kasvua lasten myötä. Moni tuttavamies ei ole kokenut ja muutama selkeä tapaus eronnutkin kun oli jo kaukaa nähtävissä, että noiden ei kannatttiais edes yrittää.
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 661
Kaikista Suomen kotitalouksista noin 75 prosentilla on yksi tai useampia henkilöautoja.
Nopeasti laskien: " Suomessa oli vuonna 2017 noin 2,7 miljoonaa kotitaloutta " => 2 700 000 / 100 * 25 = 625 000 kpl kotitalouksia missä ei ole autoa.
Mikä on määränä kohtuu suuri kuitenkin. Uskoisin että vuodesta 2017 on kuitenkin tullut enempi kotitalouksia joten myös autottomien määrä on kasvanut.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 125
Miten tää sun vänkäys jostain "mun kuplasta" liittyy yhtään mihinkään? Suurin osa miehistä ei autoja enää itse korjaa, ei siellä landellakaan. Nykyautot ajetaan valtuutettuun huoltoliikkeeseen, koska itse korjaaminen ei ole edes mahdollista. Se on marginaalinen joukko lähinnä harrastajiksi lukeutuvia miehiä, jotka autoilleen enää mitään itse tekee. Jotkut toki olosuhteiden pakosta, jos varaa ei ole uudehkoon autoon ja ajelevat vanhoilla ritsoilla edullisten ylläpitokustannusten vuoksi. Autonkorjaus ei kuitenkaan ole enää millään muotoa jokaiselta mieheltä odotettu taito ja panostus.
Ei puhe ollut autojen korjaamisesta, vaan ihan yksinkertaisista huoltotoimenpiteistä (pissapojan täyttö, renkaiden täyttö jne.) ja perusongelmien ratkaisusta. Uusissa autoissa on sitä paitsi niin paljon tietotekniikkaa, että ihan jo käyttöliittymän kanssa askartelussa ja opettelussa voi olla hommaa.

Nopeasti laskien: " Suomessa oli vuonna 2017 noin 2,7 miljoonaa kotitaloutta " => 2 700 000 / 100 * 25 = 625 000 kpl kotitalouksia missä ei ole autoa.
Mikä on määränä kohtuu suuri kuitenkin. Uskoisin että vuodesta 2017 on kuitenkin tullut enempi kotitalouksia joten myös autottomien määrä on kasvanut.
Kivasti tartuit tuohon tilastoon, vaikka puhe oli kahden tai useamman aikuisen talouksista.

625k taloudesta kun vähennetään sinkkutaloudet pois, niin ei ihan hirveästi jäljelle jää...
 
Liittynyt
03.10.2023
Viestejä
673
Tasapuolisuuden nimissä on kyllä sanottava sekin, että sukupuolittunutta uusavuttomuutta on ihan yhtä paljon molemmissa sukupuolissa. Ehkä jopa enemmän naisissa. Naisilla tosiaan on lähtökohtaisesti paljon enemmän päivittäisiä askareita ja vastuita mikäli roolit ovat konservatiiviset, joten sinänsä miesten tuuppiminen naisten töiden pariin on perusteltua. Silti valtaosa, ellei kaikki miesten työt ovat nykyään sellaisia, joita naisetkin voivat aivan hyvin tehdä. Itse en ole keksinyt vielä yhtäkään "miesten työtä", mikä vaatisi kiveksiä tai Y-kromosomia. Lupaan raportoida laajasti sitten kun keksin sellaisen.

Muoks. Naisille olisi siis suunnattoman suureksi eduksi osata tehdä myös "miesten työt", paristakin syystä. Yksi on se, että jos pääsee parisuhteessa valitsemaan kummat ottaa kontolleen, niin ehdottomasti itse valitsisin ne miesten työt, ei tarvitsisi edes miettiä. Epäilempä vain, ettei kellekään miehelle tällainen jako sopisi - eikä se olisi minustakaan reilu.
Jep, moni nainen ratsastaa ihan sillä, että ei muka osaa, vaikka oikeasti ällöttää ne omat hiukset hajulukossa jne. Mutta miehet tekee ihan samaa, että heittäytyvät osaamattomaksi, koska ei kiinnosta. TAI tekevät tahallaan väärin.

Toki myös nalkuttajia löytyy kaikista sukupuolista, ja on tavallaan ymmärrettävää, että ei halua yrittääkään tehdä jotain asiaa, jos aina saa siitä kuulla, miten pieleen jne. teki. Tässäkin ratkaisu on kuitenkin keskustelu eikä mikään pelaaminen ja toisen haukkuminen selän takana, mikäli se suhde siis yhtään kiinnostaa.

Kyllä se nainen sittenkin jättää, vaikka olisikin se nalkuttaja ja vaatija, jos ukko vaan ei tee eikä puhukaan mitään. :p
 
Liittynyt
06.02.2023
Viestejä
1 215
Ei puhe ollut autojen korjaamisesta, vaan ihan yksinkertaisista huoltotoimenpiteistä (pissapojan täyttö, renkaiden täyttö jne.) ja perusongelmien ratkaisusta. Uusissa autoissa on sitä paitsi niin paljon tietotekniikkaa, että ihan jo käyttöliittymän kanssa askartelussa ja opettelussa voi olla hommaa.
Vai että ihan pissapojan täyttö... ok. Ihan mielenkiinnosta: onko sellaisia ajokortillisia naisia paljonkin, jotka eivät osaa tätä tehdä? Rengaspaineet ja täyttö voi ollakin asioita, joita kaikki naiset eivät osaa (=viitsi). Minulle nämä ovat olleet itsestäänselviä asioita siitä asti kun kortin ajoin, opeteltiin faijan kanssa jo ensimmäisillä ajotunneilla.

En tiedä mitä tarkoitat autojen monimutkaisilla käyttöliittymillä saati miten ne liittyvät "miesten töihin", sillä minusta kuullostaa lähinnä liiketurvallisuuden vaarantamiselta jos ratissa olisi henkilö, joka ei hallitsisi autonsa käyttöliittymää.
 
Vaikka nainen periaatteessa osaisikin jotain perushuoltojuttuja yms. tehdä, niin eiköhän pariskunnista puhuttaessa silti mies ole vähintään yhdeksän kertaa kymmenestä se, jonka vastuulla nämä asiat on.

Öljyjäkin olisi muuten syytä välillä katsoa (ja tarvittaessa täydentää) rutiininomaisesti. Myös monia muita pikkuhuoltoja voi olla järkevää tehdä itse, vaikka kalliit ammattilaiset ne toki näppärästi hoitaisikin.
 
Liittynyt
21.04.2020
Viestejä
579
No mites sitten?

Ihan vakavammin. Tuntuu, että koko metatyökäsite on jokin naisten piireissä keksitty käsite jolla saadaan muodissa olevaa suhteen epätasa-arvoa somessa ja muissa kanavissa purettua toisille naisille. Miehet on jo sen verran kuohittuja kotitöiden suhteen niin nyt keksitään uusia töitä joita voidaan jakaa taloudessa.

Mä esim ajattelin vuoden lopulla ostaa perheelle uuden auton. Lasketaanko metatyöksi, että suunnittelen sen ostoa (malli, rahoitus, itse ostotapahtumat ja vanhasta eroonpääsy ym) varmaan satoja tunteja tänä vuonna? Ite lasken tän lähinnä harrastukseksi..

Meillä jakaantuu kohta kolmelapsisen perheen konkreettiset työt varmaan 75-25 mun vastuulle. Eli hoidan kaikki perinteiset miehen työt (mm. rakensin talon), sekä vähintään puolet kotitöistä. Myös kaikki lasten päiväkoti ja harrastusrumbat (ml. Ilmottautumiset jne) jää mulle missä ylipäätää tarvitaan autoa. Tuntuu vähän tekosyiltä jos tätä epäsuhtaa aletaan tasottelee sillä, että postikorttien lähetys ja sukulaissuhteet jne vastaavat harrastelut on yks yhteen konkreettisten töiden kanssa.
varmaan ignooraamalla tollanen käsite kokonaan tälläisistä yhteyksistä kun kukaan ei osaa vetää metatyön ja harrastusten tms. rajaa mitenkään, jollon tuo käsite ei ole missään konkreettisessa mitenkään käyttökelpoinen. Jokanen voi sanoa tekevänsä sen ajan metatyötä kun ei mitään suorittavaa työtä tee.
 
Liittynyt
05.08.2017
Viestejä
4 596
Eli tiedän lähemmäs 30v naisia jotka ovat asuneet (ja asuvat vieläkin) äitinsä kanssa. Eivät koskaan ole elämänsä aikana tehneet mitään ruuan tapaista, esim. keittäneet kananmunaa, käyttäneet mikroaaltouunia tms. Ihmettelevät sitten huuli pyöreänä jotain hellalla tehtyä risoton tapaista tai uunissa paistettuja kanankoipia "ooh, miten olet niin osaava" ja itsellä on lähinnä nolostunut fiilis kun tuntuu siltä että tuollaisia perus juttuja osasi jo paljon ennen omilleen muuttamista kun molemmat porukoista olivat töissä ja tuli nälkä...

Tiedän myös nyt aviossa olevan päälle 40v miehen joka asui ennen asuntovaunussa ja nyt saan kuulla hänen vaimoltaan miten mies jättää käytännössä KAIKEN mitä ottaa jääkaapista tai pakastimesta pöydälle ja jääkaapin sekä pakastimen oven auki. Sitten tämä vaimo joutuu laittamaan kaiken aina takaisin paikoilleen tai viskaamaan roskiin jos on sulanut / mennyt pilalle.
Miten... nämä sun esimerkit kuulostaa todella hämmentäviltä. :redface:

Jos kriteereiksi asetetaan tekninen suoriutuminen ja lopputulos siten, että pyykit ovat oikeasti puhtaita, eivät haise millekään ja säilyttävät kokonsa ja valkoiset tekstiilit valkoisuutensa, niin väitän että suuri osa miehistä ei osaa. Ei kyllä kaikki naisetkaan osaa tai viitsi, eipä silti. Suurimmat mokat on pestä kaikki samalla 40 asteen pesuohjelmalla ja kuivattaa pyykki huonosti. Lopputuloksena on ennen pitkää lismaiset ja haisevat pyyhkeet ja lakanat, hienhajuiset urheiluvaatteet ja T-paidat, ennen aikojaan virttyneitä tai kutistuneita neuleita ja harmaantunut valkopyykki.

Mutta nyt aletaan mennä jo aika OT. Tämä pyykinpesu on vain mielenkiintoinen esimerkki, koska miehet tyypillisesti suhtautuvat siihen vähättelevästi niin, ettei se vaadi yhtikäs mitään ajattelua ja tietämistä ja että on vain naisten turhanpäiväistä vouhottamista tehdä se hyvin.
Eiköhän noi ole asioita, mitkä pitäisi selvitä aika lyhyellä läpikäynnillä vaikkei mies niitä tietäisikään, joka kai on sitä metatyötä mikä pitää jaksaa tehdä sen kerran?

Myönnän etten omaan asuntoon muuttaessa tiennyt sitä että lakanat ja pyyhkeet olisi hyvä pestä kovemmalla lämmöllä, mutta sen kyllä tiesin että valkopyykki pitää pestä erikseen väripyykistä ja että neuleet vaatii omat erikoisjuttunsa. Pyykin kuivattaminenkin on kiinni vaan siitä, että joko jaksaa odottaa riittävän kauan tai että käyttää kuivaushuonetta jos sellainen taloyhtiössä on...
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 125
Nykyaikana miehet elää keskimäärin niin pitkään sinkkuna ja yksin, että ihan varmasti pyykinpesu nyt aika hyvin sujuu. Sama juttu ruuanlaiton kanssa.

Toki on uusavuttomia molemmissa sukupuolissa. Tai kaikissa sukupuolissa...
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 661
Miten... nämä sun esimerkit kuulostaa todella hämmentäviltä. :redface:
Jos haluat hämmästyä ja tuntea itsesi todelliseksi menestyjäksi kannattaa katsoa esim. Logged In sarja (esim. 2 osa on aika silmiä avaava):

Itse muistan yhden kerran elävästi kun olin opiskellessa tutustunut yhteen ns. aikuiseen mieheen jonka luona siten kävin kaverin kera kylässä, oli ollut puhetta tietokonepeleistä ja ajattelin että voisi ehkä lainata jotain tms.
Ensin hän valitteli sitä kun on vähän pimeää mutta hän ei uskalla vaihtaa kattolamppua koska ei muista jäikö virtakytkin päälle vai pois päältä.. ..olin vähän Öh? Ja vihjasin että voi ottaa vaikka eteisen sulaketaulusta sulakkeen pois tai vääntää pääkytkimestä virrat pois ennenkuin vaihtaa sen lampun katosta.

Sänky oli tietysti sijaamaton, kohtuu hyvin näkyi rasvatahroja siinä eikä oikein tehnyt mieli istua mihinkään, altaassa oli varmaan viikon tiskit ja kun katsoin mielenkiinnolla jotain peli CD:tä olohuoneen pöydältä siihen olikin liimautunut näkkileipä kiinni toiselle puolelle. En sitten tahtonutkaan lainata mitään peliä...

Eli osa on oikeasti aika o_O kokemuksia kun uusiin tyyppeihin tutustui varsinkin nuorempana näiden vielä opiskellessa.
 
JLM

Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 564
Mutta nyt aletaan mennä jo aika OT. Tämä pyykinpesu on vain mielenkiintoinen esimerkki, koska miehet tyypillisesti suhtautuvat siihen vähättelevästi niin, ettei se vaadi yhtikäs mitään ajattelua ja tietämistä ja että on vain naisten turhanpäiväistä vouhottamista tehdä se hyvin.
En sitten tiedä olenko poikkeava tuossa suhteessa, mutta eipä se pesuohjeiden tavaaminen tekstiileistä mitään rakettitiedettä ole. Voi toki johtua siitä että huolehdin omasta pyykkihuollosta aikanaan kun asuin yksin ja osan noista teen vieläkin itse (kun noiden MP-kamppeiden kanssa sen tekee mielellään tietyllä tavalla että pysyvät kunnossa). Samoin ruokaa teen ihan mielelläni (varsinkin niistä tarpeista mitkä olen itse viljellyt tai metsästänyt). Näissä on kyllä paljon kysymys siitäkin, miten on kotona kasvanut - jos kriteerit kaikelle asetetaan siten, että vain virheetön kelpaa ja sekin yleensä pienillä korjailuilla ja vittuilulla, niin voi olla aika varma että lopputulemana kasvaa ihminen (ihan sukupuolesta riippumatta), kuka on a) kyvytön, b) haluton tekemään ja opettelemaan mitään. Itse taas olen kasvanut enemmän siihen eetokseen, että kaikki pitää pystyä tarvittaessa tekemään itse, vaikka sitten vähän suuremmalla vaivalla ja ajalla, saman pyrin siirtämään myös omille lapsille. Mutta asia on myös niin, että jako miesten ja naisten töihin on silti jollain tasolla läsnä eikä kumpikaan osapuoli ole nostanut keskusteluun tarvetta muuttaa sitä.
 
Liittynyt
05.08.2017
Viestejä
4 596
Jos haluat hämmästyä ja tuntea itsesi todelliseksi menestyjäksi kannattaa katsoa esim. Logged In sarja (esim. 2 osa on aika silmiä avaava):

Itse muistan yhden kerran elävästi kun olin opiskellessa tutustunut yhteen ns. aikuiseen mieheen jonka luona siten kävin kaverin kera kylässä, oli ollut puhetta tietokonepeleistä ja ajattelin että voisi ehkä lainata jotain tms.
Ensin hän valitteli sitä kun on vähän pimeää mutta hän ei uskalla vaihtaa kattolamppua koska ei muista jäikö virtakytkin päälle vai pois päältä.. ..olin vähän Öh? Ja vihjasin että voi ottaa vaikka eteisen sulaketaulusta sulakkeen pois tai vääntää pääkytkimestä virrat pois ennenkuin vaihtaa sen lampun katosta.

Sänky oli tietysti sijaamaton, kohtuu hyvin näkyi rasvatahroja siinä eikä oikein tehnyt mieli istua mihinkään, altaassa oli varmaan viikon tiskit ja kun katsoin mielenkiinnolla jotain peli CD:tä olohuoneen pöydältä siihen olikin liimautunut näkkileipä kiinni toiselle puolelle. En sitten tahtonutkaan lainata mitään peliä...

Eli osa on oikeasti aika o_O kokemuksia kun uusiin tyyppeihin tutustui varsinkin nuorempana näiden vielä opiskellessa.
Tämä on kyllä todella hämmentävää, en tiedä mitä sanoa. o_O

Paitsi sen verran pilkunviilausta että sängyn petaaminen tai petaamatta jättäminen ei kyllä tarkoita yhtään mitään, se on lähinnä ajan haaskausta erityisesti jos ei ole tulossa vieraita.

En sitten tiedä olenko poikkeava tuossa suhteessa, mutta eipä se pesuohjeiden tavaaminen tekstiileistä mitään rakettitiedettä ole. Voi toki johtua siitä että huolehdin omasta pyykkihuollosta aikanaan kun asuin yksin ja osan noista teen vieläkin itse (kun noiden MP-kamppeiden kanssa sen tekee mielellään tietyllä tavalla että pysyvät kunnossa). Samoin ruokaa teen ihan mielelläni (varsinkin niistä tarpeista mitkä olen itse viljellyt tai metsästänyt).
Juurikin näin, en tajua että miksi noita tunnutaan melkeinpä mystifioitavan niin usein...
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 300
Viestejä
4 187 093
Jäsenet
70 729
Uusin jäsen
jukkara

Hinta.fi

Ylös Bottom