• Live: io-techin Tekniikkapodcast tänään perjantaina noin klo 15:00 alkaen. Keskustellaan viikon mielenkiintoisimmista tietotekniikka- ja mobiiliaiheista. Suora lähetys YouTubessa. Tule mukaan katselemaan ja keskustelemaan! Linkki lähetykseen >>

Palkkakeskustelu

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
331
Mitä tuo sitten tarkoittaa elävässä elämässä? Kesäkuun loppuun mennessä on ylitöitä tehty 200tuntia, ja vuoden loppuun mennessä ollaan jossakin hieman alle 320tuntia. Helpolla tuota summaa ei todellakaan saa, jokunen 16 tuntinen työpäivä on tullut tehtyä ja tulee vielä tehtyä. Ihan perusduunarina ollaan.
Itsehän en näistä kyllä hirveästi huutelisi. Tuossa rikotaan jo työaikalakia.
 
Merkava

מרכבה
BANNED
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
1 233
Itsehän en näistä kyllä hirveästi huutelisi. Tuossa rikotaan jo työaikalakia.
200h ylitöitä puolessa vuodessa?

Eihän se ole yhtään mitään.

300 tuntia ylityötä KOLMESSA kuukaudessa niin on jo jotain valittamista.

About 200h 6kk / 400h vuosi olen tehnyt kymmeniä vuosia putkeen. Stop nyt kyllä.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
664
En kyllä vieläkään kykene ymmärtämään tätä, että miksi töistä tehdään harrastus järkyttävien ylityömäärien merkeissä.
 
Liittynyt
14.05.2017
Viestejä
4 895
... silloinhan sitä nimenomaan kaipaa niitä ylityötunteja ...
Todellakin.

Olen muuten aina ihmetellyt miksi viisikymppisiä syrjitään työelämässä.

Ei parempaa työntekijää ole. Nainen nalkuttaa kotona, lapset muuttanut kotoa, talot maksettu, ei enää uraohjus ajatuksia, baari juoksut juostu, työelämää 15v jäljellä... Ei mitään muuta kuin aikaa painaa hommia.

(Tarkennus että itse olen vielä kaukana 50:stä.)
 
Liittynyt
10.07.2017
Viestejä
82
Itsehän en näistä kyllä hirveästi huutelisi. Tuossa rikotaan jo työaikalakia.
Ei rikota. Guntherin TESsissä raja on 250 h/a ja sen saa korotettua 330 h/a käytännössä pelkällä ilmoituksella Aville. Mutta tuo 330 on sitten kova raja.

Ihan normaalia tuotantolaitoksilla, että osa tekee ylitöitä lähes maksimit vuosittain ja osa ei yhtään. Toivottavasti ensin mainittu ryhmä ei mitoita kulutustaan sen mukaan.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
3 092
En kyllä vieläkään kykene ymmärtämään tätä, että miksi töistä tehdään harrastus järkyttävien ylityömäärien merkeissä.
Neljä kirjainta, jotka tätä maailmaa pyörittää: R-A-H-A

300h/a ei ole järkyttävä ylityömäärä. Monissa maissa on alemmilla tuloluokilla ihan tavallista tehdä kahta työtä.

Jos peruspalkka on alle 4k€/kk, niin isompia hankintoja tai harrastuksen rahoittamiseen tekee helposti maksimit ylitöitä.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
1 427
Meikäläinen ottaa nykyään ylityötunnit mielellään vapaana, kompensoituna tietysti ylityökertoimella. Eli yhdestä lauantaista saa 2 vapaapäivää.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
331
Ei rikota. Guntherin TESsissä raja on 250 h/a ja sen saa korotettua 330 h/a käytännössä pelkällä ilmoituksella Aville. Mutta tuo 330 on sitten kova raja.

Ihan normaalia tuotantolaitoksilla, että osa tekee ylitöitä lähes maksimit vuosittain ja osa ei yhtään. Toivottavasti ensin mainittu ryhmä ei mitoita kulutustaan sen mukaan.
En tiennytkään, että TES voi ajaa lain yli. Pitääpä tutustua tarkemmin.

EDIT: Tuo 200 tuntia kesäkuun loppuun mennessä taitaa ylittää tuon 138h/4kk. Noh loppukoon minun osalta työajasta vääntäminen, en tullut tänne vahtimaan, että kuinka paljon töitä tehdään :D
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 935
Ei tuossa ole mitään laitonta:
upload_2019-6-29_11-19-55.png

Enimmäismäärä on 330h/v ja tessin alla tasoittuminen ylityön määrälle voi olla 12kk

Tuo toki muuttuu uudessa työaikalaissa ihan pian.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
3 092
Jos haluaa kunnolla kairata liiton possuja peräsuoleen, voi tehdä samaan työpaikkaan toisen työsopimuksen ylityötunteja varten. Kaksi työsopimusta nimellisesti eri tittelillä, voisi kiertää koko ylityörajan.
Ei luultavasti onnistu isossa firmassa, mutta nyrkkipajoilla varmasti :)
 
Liittynyt
02.06.2017
Viestejä
374
Olen muuten aina ihmetellyt miksi viisikymppisiä syrjitään työelämässä.

Ei parempaa työntekijää ole. Nainen nalkuttaa kotona, lapset muuttanut kotoa, talot maksettu, ei enää uraohjus ajatuksia, baari juoksut juostu, työelämää 15v jäljellä... Ei mitään muuta kuin aikaa painaa hommia.
2-tyypin diabetes, alkoholiongelmat, tuki- ja liikuntaelinsairaudet, sydän- ja verisuonisairaudet, yms. Ja ei ne lapsetkaan ole välttämättä muuttaneet kotoa myöhäisellä aloituksella, saattavat olla hyvinkin pieniä. Mitään näistä et saa kysyä työhaastattelussa vaikka lapsia lukuun ottamatta ovat kuitenkin syitä aikaiseen sairaseläkkeeseen, joka muuten tulee vähänkin isommalle firmalle sitten kalliiksi kelan takaisinperintöjen takia.
Kaiken lisäksi haluavat penteleet isompaa palkkaakin kokemuksen takia.

Ongelma on osin systeeminen, eli tuon kelan sairaseläkeperinnän syytä, se pitäisi jakaa myös aiemmille työnantajille tai mallista pitäisi luopua kokonaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
787
Jos haluaa kunnolla kairata liiton possuja peräsuoleen, voi tehdä samaan työpaikkaan toisen työsopimuksen ylityötunteja varten. Kaksi työsopimusta nimellisesti eri tittelillä, voisi kiertää koko ylityörajan.
Ei luultavasti onnistu isossa firmassa, mutta nyrkkipajoilla varmasti :)
Ei ole kyllä liitoilla mitään tekemistä noiden rajojen kanssa. Ei ne mistään tesseistä tule vaan työaikalaista, joka pätee jokaisella työpaikalla oli tessit käytössä tai ei.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 615
En kyllä vieläkään kykene ymmärtämään tätä, että miksi töistä tehdään harrastus järkyttävien ylityömäärien merkeissä.
Ainakin lyhytaikaisesti tämä voi olla jossain määrin fiksua. Esim. just nuorempana nostaa palkkatasoa kivasti varsinki jos saa hyvät ylityörahat + muut korvaukset(esim. hälytysrahat hoitoalalla, tai vapaata 1,5x-2x valitsemanaan ajankohtana). Nämä ylimääräiset ku vielä sijoittaa, nii voi sit vaikka olla ruuhkavuosina vähän vähemmän töissä ilman et tarvii kiristellä vyötä.

Toki sit on näitä, joille työ on elämä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
331
Älä sotke ns. normaalia lisätyötä Sekä YLITYÖN lisätyötä. Pykälä on 19§ YLITYÖN ENIMMÄISMÄÄRÄT. Se käsittelee vain ja ainoastaan ylityötä.
En sotkekaan. Ylitöitä saa tehdä tuon 250h/kalenterivuosi, enintään 138h/4kk ajanjaksolla. Sen lisäksi saa tehdä lisätyötä 80h/kalventerivuosi. Tästä lisätyöstä on tehtävä paikallinen sopimus luottamushenkilön kanssa, tai jos sitä ei ole, niin henkilöston edustajan kanssa. Ei ole erikseen mitään ylityön lisätyötä.

EDIT: Eli siis ylityön ja lisätyön maksimi on tuo 330h/kalenterivuosi
EDIT: Näyttää tosiaan olevan vielä tuo lisäylityö, prkl on tää sekavaa
 
Liittynyt
14.05.2017
Viestejä
4 895
2-tyypin diabetes, alkoholiongelmat, tuki- ja liikuntaelinsairaudet, sydän- ja verisuonisairaudet, yms. Ja ei ne lapsetkaan ole välttämättä muuttaneet kotoa myöhäisellä aloituksella, saattavat olla hyvinkin pieniä. Mitään näistä et saa kysyä työhaastattelussa vaikka lapsia lukuun ottamatta ovat kuitenkin syitä aikaiseen sairaseläkkeeseen, joka muuten tulee vähänkin isommalle firmalle sitten kalliiksi kelan takaisinperintöjen takia.
Kaiken lisäksi haluavat penteleet isompaa palkkaakin kokemuksen takia.

Ongelma on osin systeeminen, eli tuon kelan sairaseläkeperinnän syytä, se pitäisi jakaa myös aiemmille työnantajille tai mallista pitäisi luopua kokonaan.
Viisikymppiset on terveempiä kuin koskaan. Alkoholismi koskee kaikkia ikäluokkia.

HUS alueella joka 10 nuori joutuu psykiatriseen hoitoon + muut masentuneet... Nuoret ottaa helposti loparit kun joutuu oikeisiin töihin. Kaverin duunissa yksi kolmekymppinen käveli koeajan jälkeen ensimmäisenä päivänä esimiehen luo ja pyysi 4kk palkatonta kun halusi lähteä 4 kk:ksi kiertämään maailmaa. Oli kuulemma jo aiemmin sovittu reissu. Kaverikin kiitteli kun hommat kasautui hänen pöydälle.

Minusta nuorissa on paljon enemmän riskejä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
401
Nuorissa on myös se vika, että eivät haluaisi tehdä yli 8 tunnin päiviä ja perjantait olisivat mieluummin poissa.
Tämä nyt taas kuullostaa vähän semmoselta "silloin kun minä olin nuori..." tason jutulta, vai onko tästä oikeasti tehty tutkimusta? Toki jos on niin myönnän mielelläni olevani väärässä.
 
Sothis

★★★
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
611
Mä en tajua mitä se työnantajalle kuuluu, jos haluan pitää palkatonta vapaata. En onneksi tee mitään korvaamatonta työroolia, niin tilalle voi helposti hankkia sijaisen. Tänä kesänä pidän normilomat + neljä viikkoa palkatonta ja nautin kesästä. Kasvoin yrittäjäperheessä ja katsoin sitä touhua läpi lapsuuteni. Minulle tuli siitä täysi vastareaktio enkä rupea työn orjaksi. Ylitöihin en suostu koskaan. Osa-aikatyö on hyvä sekin. Pienemmät tulot voi kompensoida pienillä menoilla. Meillä on korkea elintaso, josta voi nipistää asioita pois helposti.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 284
Lähtökohtaisesti kuka ei tahdo tehdä lyhyempää päivää/viikkoa?
Itse ainakin haluan tehdä mahdollisimman paljon töitä ja otan suoran kopin kaikista mahdollisista lisätöistä, tai jos työkaverit haluavat pitää lomaa niin otan näidenkin hommat siksi aikaa itselleni.

Itselle oma homma on kuin harrastus josta nyt vain maksetaan palkkaa joten lisätyö ei haittaa ollenkaan ja nuo lisähommat näkyy kivasti laskutuksessa, varsinkin kun on urakkalaskutus eli tehty työ korreloi suoraan rahan kanssa.
 
AnanasKana

Tukijäsen
Liittynyt
16.02.2018
Viestejä
306
2475e peruspalkka tällä hetkellä ja lisineen se asettuu nettona suunnilleen noille huudeille. Sairaanhoitaja, kolmivuorotyö. <20k palkkaa ekalta puolelta vuodelta, joten suattanee mennä 40k rikki bruttona mikä ehkä vähän yllättää nyt. ~7% nousee nyt valmistumisen myötä palkka, nii loppuvuodesta tulee ehkä hitusen enemmän rahaa joskin jonkin verran työaikapankkiin liittyminen ja tehyyn liittyminen sitä myös laskevat. Jännityksellä seuraan mihin asettuu vuotuinen summa, veroprosentti nyt näyttäis menevän alakanttiin, vaikka muka vielä hetki sitten näytti osuvan ihan ok kohilleen, saa nähä.

Palkkakehitys tosin tulee olemaan sit melko jäätävän staattinen, näillä näkymin se voi nousta 2% jossain vaiheessa tässä työssä, muuten palkankasvu tulee: ikälisistä, yleisistä palkannostoista.
Työaikapankkiin kuulun itsekin, ennemmin vapaita kun hiluja. :tup: Julkisella palkkakehitys onkin tosiaan staattinen ja täyttä paskaa, mitään et saa lisää vaikka kuinka sykkisit. Yksityisillä saa liksaa enempi mutta siellä on sit omat juttunsa, ulkomailla kuulemma suomalaiset hoitsut on haluttua tavaraa, miehet varsinkin. Jos rauhanturvahommat kiinnostaa eikä intti ole täysin perseilty niin hakemusta sisään operaatioon jos inspaa :tup:

Opiskelen ite nykyisen työn ohella sairaanhoitajaksi monimuotona, tavoitteena jatkaa ensihoitajaksi. Toi laittamasi opiskelijan peruspalkka ei vaan hirveästi houkuttele töihin minua, ihan rahasyiden takia. Ikävä että liksaporkkana puuttuu kun haluaisin välittömästi töihin palkollisesti kunhan vain opintopisteet riittää. Nykyinen jopi vaan on liiankin sokerinen kun vajaa 2500e/kk "terveydenhoitoala" sairaalassa, päivätyö ja kaikki arkipyhät palkallisia vapaita :cigar2:
 
Liittynyt
15.12.2016
Viestejä
621
Sairaanhoitaja(AMK)/Ensihoitaja(AMK), hoitotason ensihoitajana pelastuslaitoksella 2606e/kk + kokonaistyöaikalisä, jolloin brutto muuttuu netoksi. Työaika 24h kerralla, jonka jälkeen 3vrk vapaata (42h/vk). Vapailla sitten n. 20h/kk ylimääräistä yksityisellä (a 16e/h).

Peruspalkka sais omasta mielestä olla parempi, mutta ylimääräisten vuorojen takia tulee kyllä ihan hyvin näinkin toimeen. Vuosiansiot n. 50k.

e: palkkakehitys tosiaan täysin 0 eläkkeelle asti. Ainut tapa vaikuttaa tuloihin on toinen työ.
 
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
742
Sairaanhoitaja (AMK), keskussairaalan leikkausosastolla. Peruspalkka about 2450 e/kk, päivätyö ilman ikälisiä. Eli siihen se jääkin. Kunhan kesälomat ja työnantajan sisäiset järjestelyt ohi, niin aika alkaa katselemaan muuta puuhaa sairaalan sisällä (alkaa olla puheiden aika ohi, vuoden katsellut meininkiä eikä mikään ole muuttunut).
 
Verity

Mitä häh?
Tukijäsen
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
341
Sairaanhoitaja (AMK) yliopistosairaalan vuodeosastolla ei pk-seudulla. Peruspalkka 2575,5 €/kk, joka on käytännössä korkein palkkaluokka, mikä meidän osastolla voi yleensä olla eli palkkakehityksen huipulla ollaan täälläkin. Päälle sitten palv.lisä ja vuorolisät.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 438
(alkaa olla puheiden aika ohi, vuoden katsellut meininkiä eikä mikään ole muuttunut).
Vissiin et ole pitkään ollut vielä kunnallisella? Aika hidas ja kankea niin hyvässä kuin pahassa.

Muutoksia tapahtuu, mutta ne ottaa aika jumalattomasti aikaa. Jos odottaa jotain tapahtuvan nopeasti niin ei ole oikea paikka. Aika paljon on tullut nähtyä ihmisten kiertoa jotka ei jaksa sitä. Toki se välillä risoo, mutta toistaiseksi itse ainakin olen jäänyt plussalle siitä kankeudesta, jotta ei parane valittaa. Sijaistin esimiestä 2v (työpaikka ongelmien takia). 2v jälkeen olin helppo ratkaisu avautuvaan paikkaan. Avoimeen hakuun kun olisi mennyt niin en olisi päässyt edes haastatteluun. (e: yksityisellä entinen esimeis olisi saanut lähteä viikoissa/kuukausissa ei vuosissa) Olisin siinä ekassa pinossa, että mitä vittua tuokin tänne hakee :D. Tehtävänimikkeen muutossa meni 6v. Mutta hei ei tää ole niin vakavaa...
 
Viimeksi muokattu:

Javaq

ſ ɐ ʌ ɐ b
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 180
Vaikka palkassa kunnalla vähän jälkeen yksityisestä jäisikin, niin työaika (asiantuntijat, 36.75h/ vko) ja pitkät lomat tilannetta tasapainottavat.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
217
Johtotehtävissä julkisella puolella,
maaseutu ja ikää alle 30v.
Viime vuonna valmistuminen HTM.
Palkka nyt noin ~5700€/kk kokouspalkkiot mukaan luettuna. Haastavaa ja stressaava työtä sekä kokonaistyöaika eli vapaa-aika välillä kortilla.
 
Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 542
Palkka nyt noin ~5700€/kk kokouspalkkiot mukaan luettuna. Haastavaa ja stressaava työtä sekä kokonaistyöaika eli
vapaa-aika välillä kortilla
Hienoa nähdä nuoria ihmisiä tuollaisessa työssä, pidä muuten huoli ettei stressi muutu krooniseksi. Siinä on sitten elämä melko kovilla. Tsemppiä kohti nousujohteista uraa!
 
Liittynyt
14.05.2017
Viestejä
4 895
Tämä nyt taas kuullostaa vähän semmoselta "silloin kun minä olin nuori..." tason jutulta, vai onko tästä oikeasti tehty tutkimusta? Toki jos on niin myönnän mielelläni olevani väärässä.
Tässä tutkimusta
Työelämätutkimus: ”Nuoret ja keski-ikäiset työelämässä – Keltanokat ja kehäraakit” -tutkimus - Smile Henkilöstöpalvelut

"enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa työaikoihin. Työaikajärjestelyjen osalta nykyinen työelämä ei vastaa kenenkään toiveita."
 
Liittynyt
20.10.2018
Viestejä
2 527
Itse painoin mielelläni ylitöitä opiskeluaikoina. Meillä oli käytännössä työharjoittelujakso ajoitettu kesätyöaikaan, eli siinä kesätöissä ollessani painoin 4kk niin paljon hommia kuin vain pystyi, toki jotain tiettyjä festariviikonloppuja yms pidin sitten vapaana. Kesätöiden tienestit olivat vuosittain siellä 25000€ tuntumassa sisältäen paljon ylitöitä ja reissaamista ympäri Suomea voimalaitosten/öljyjalostamoiden vuosihuolloissa. Tuo potti oli sitten riittävän hyvä, ettei tarvinut mitään iltatöitä ottaa opiskelukaudelle, vaan pystyi nauttimaan siitä opiskelijaelämästä vapaasti. Eikä tarvinut opintolainaakaan hakea. Aika win-win tilanne mielestäni, sillä tykkäsin reissata ympäri Suomea sekä sain hyvin kokemusta eri tyyppisistä voimalaitoksista. Ja varmasti yksi syy miksi työllistyin heti opiskelujen jälkeen voimalaitosinsinööriksi. Ja tosiaan se vapaus syksystä kevääseen vain opiskella ja viettää sitä opiskelija elämää.
 
Aika kovapalkkaista kesätyötä tai sitten olet painanut aika helvetisti ylitöitä jos 6250€/kk olet kuussa tienannut, ja vielä kesken koulujen :D Mutta hyvä jos on onnistanut ja ottanut tilaisuudesta kaiken irti!

Jos kesätöistä irtosi noi hyvin niin paljonko tienaat nykyään valmistuneena ja oletettavasti täyspäiväisenä?
 
Liittynyt
11.03.2017
Viestejä
101

Eikä varmaan tarvinnut opintotukeakaan nostaa?

Itse yritin opiskeluaikoina joka kesä rajoittaa tienestit siihen n. 13 kEUR, ettei tullut tukien takaisinperintää.
 
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
742
Vissiin et ole pitkään ollut vielä kunnallisella? Aika hidas ja kankea niin hyvässä kuin pahassa.

Muutoksia tapahtuu, mutta ne ottaa aika jumalattomasti aikaa. Jos odottaa jotain tapahtuvan nopeasti niin ei ole oikea paikka. Aika paljon on tullut nähtyä ihmisten kiertoa jotka ei jaksa sitä. Toki se välillä risoo, mutta toistaiseksi itse ainakin olen jäänyt plussalle siitä kankeudesta, jotta ei parane valittaa. Sijaistin esimiestä 2v (työpaikka ongelmien takia). 2v jälkeen olin helppo ratkaisu avautuvaan paikkaan. Avoimeen hakuun kun olisi mennyt niin en olisi päässyt edes haastatteluun. (e: yksityisellä entinen esimeis olisi saanut lähteä viikoissa/kuukausissa ei vuosissa) Olisin siinä ekassa pinossa, että mitä vittua tuokin tänne hakee :D. Tehtävänimikkeen muutossa meni 6v. Mutta hei ei tää ole niin vakavaa...
Muutaman vuoden, mutta en tosiaan niin älyttömän kauaa :). Tässä tapauksessa puhuin omista työtehtävistä ja niihin kuuluvista asioista joiden pitäisi olla itsestään selvyys. Lupauksia on anneltu, mutta kovin nihkeää on ollut alusta asti. Toisin kuin jopa mun jälkeen tulleilla kollegoilla (ilmeisesti miesten oletetaan tekevän asioita X, joista ei ollut aloittaessa edes puhetta)...
 
Liittynyt
20.10.2018
Viestejä
2 527
Aika kovapalkkaista kesätyötä tai sitten olet painanut aika helvetisti ylitöitä jos 6250€/kk olet kuussa tienannut, ja vielä kesken koulujen :D Mutta hyvä jos on onnistanut ja ottanut tilaisuudesta kaiken irti!

Jos kesätöistä irtosi noi hyvin niin paljonko tienaat nykyään valmistuneena ja oletettavasti täyspäiväisenä?
Peruspalkka oli noin 15€/h, eli ei nyt mikään järin suuri. Ylitöitä painettiin paljon ja reissaamista oli, eli päivärahat ja kilometrit yms tuossa mukana. Ylitöissä sunnuntain nelinkertainen palkka vaikuttaa aika paljon, ja kun päivät olivat sitä 12-16h. Pari kertaa taisi työpäivä venähtää yli 20h.. Nykyään peruspalkka on noin 4000€/kk + vuorolisät. Vuosituloissa vuorolisineen siellä 70-80 tonnin välimaastossa.
Eikä varmaan tarvinnut opintotukeakaan nostaa?

Itse yritin opiskeluaikoina joka kesä rajoittaa tienestit siihen n. 13 kEUR, ettei tullut tukien takaisinperintää.
Opintotukea nostin aina vuoden alussa neljältä ekalta kuukaudelta normaalisti ennenkuin työt alkoivat, kun eihän sitä ikinä ollut varmuutta tulevan kesän tuloista. Yleensä jouduin sitten palauttamaan parin kolmen kuukauden tuet. Noista kesätienesteistä muutama tonni ei ollut veronalaista tuloa (päivärahat, kilometrit, lounaskorvaukset yms). Mutta ei olisi tullut mieleenkään jättää töitä tekemättä sen takia, että tulot olisivat menneet 13k€ yli. Mielummin tienasin omat rahani, kuin nostin tukina.
 
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
598
Hieman yllätti tuo sairaanhoitajien palkka, ei tuo oikein kuulosta oikeudenmukaiselta että vaikka on saman tason koulutus niin AMK-insseillä kuitenkin jo lähtöpalkka korkeampi + palkkakehitys. Onko sairaanhoitajilla minkälaisia mahdollisuuksia erikoistua ja sitä kautta siirtyä uralla eteenpäin?
 
Ei ihan hirveesti. Toki työpaikkakohtaisesti voi saada jotain lisiä sillä, että hankkii lisäpätevyyksiä. Rajoitettu lääkkeenjako-oikeus on ehkä uusin näistä, mut toki työpaikoilla omia koulutuksia jotka voi vaikuttaa jonkin verran palkkatasoon.

Osastonhoitajan hommat vaatii jo sit uuden koulutuksen eikä siinäkään se palkka nii älyttömästi nouse, että ainakaan kolmivuorosta kannattaisi siihen siirtyä palkan perässä.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
36

Ja auta armias jos joku hoitaja saa enemmän palkkaa kuin toinen. Silloin ollaan oikeasti valmiita maksamaan se kuuluisa satanen ettei toinen saa viittäkymppiä. Tämä on yksi syy miksi lähden syksyllä kouluun ja vaihdan alaa...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 458
Ja tuon lisäksi mielestäni suuri ongelma on että aina kun puhutaan sairaanhoitajien palkoista lasketaan niihen mukaan kaikki vuorolisät.
Ei ne syyttä ole nimeltään "vuorolisiä", eli mielestäni niitä ei ikinä saisi laskea mukaan peruspalkkaan ja sillä perustella että ihminen tienaa hyvin.
 
Liittynyt
10.12.2016
Viestejä
60

Jos vuorolisät ovat olennainen osa vuorotyötä, miksi ihmeessä noita _ei_ tulisi laskea mukaan? Omalla alallani erilaiset vuorolisät ovat lähes 50% tienesteistä(säännöllinen 3-vuorotyö).
 
Liittynyt
14.10.2017
Viestejä
92
Jos vuorolisät ovat olennainen osa vuorotyötä, miksi ihmeessä noita _ei_ tulisi laskea mukaan? Omalla alallani erilaiset vuorolisät ovat lähes 50% tienesteistä(säännöllinen 3-vuorotyö).
Koska toimistotyöläisten ego kokee muuten kolauksen.

T: toimistotyöläinen
 
Liittynyt
15.12.2016
Viestejä
621
Jos vuorolisät ovat olennainen osa vuorotyötä, miksi ihmeessä noita _ei_ tulisi laskea mukaan? Omalla alallani erilaiset vuorolisät ovat lähes 50% tienesteistä(säännöllinen 3-vuorotyö).
Tollasiin vuorolisiin ei pääse edes vuorokausirytmissä hoitoalalla. Mitä sä teet, paljon peruspalkka ja vuorolisät kuukaudessa?
 
Liittynyt
06.11.2018
Viestejä
1 895
Mun mielestä lisät on ihan hyvä laskea mukaan palkkaan. Mä sain viimeksi ylityökorvauksia (tai mitään muita lisiä kuin kerta bonuksia tai optioita) melkein 20 vuotta sitten vaikka olen säännöllisesti joutunut työskentelemään öisin ja viikonloppuisin. Yksityisellä puolella noi on pitkälti hävinnyt jotain poikkeuksia lukuunottamatta.

Tunnen monta opettajaa jotka onnistuvat normaaliin 8-tunnin työaikaan tekemään 50% ylimääräisiä tunteja. Jotenkin omaan päähän ei mahdu miten on mahdollista tehdä ylitöitä normaalin työajan puitteissa, mut en mä nyt kuitenkaan opettajia (enkä todellakaan hoitajia) kadehdi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 458
Juuri kuten IhmeellinenJuttu kirjoitti, eli mielestäni on vääryyttä laskea vuorotyöt palkaksi ja sitten porukalla huokaillaan miten hyvä palkat hoitajilla on. Mielestäni heillä on aika heikot palkat työn vaativuuteen ja tärkeyteen nähden, eikä sitä saisi lisillä paikata kun he kerran venyvät ja tekevät muuta kuin toimistoaikaa.

PS: En ole hoitaja, eikä minulla ole sellaisen kanssa mitään tekemistä. Olen toimistorotta jonka työaikaan ei osu mitään mistä maksetaan lisiä. Kunhan vain kommentoin että mielestäni asia on väärin.
 
Liittynyt
14.06.2019
Viestejä
61
Rakennustekniikaninsinööri, 2015 valmistuminen ja ensimmäisissä töissä valmistumisen jälkeen palkat 2000€/kk ja 2200€/, määräaikaisia sopimuksia. 2016 vakkaripaikka suunnittelutehtävistä ja 2400€/kk. Sen jälkeen palkkakehitys 2400€ -> 2600€ -> 2750€ -> työpaikan vaihdos ja nyt 3350€/kk. Koeaika vielä menossa ja vastuita sekä tehtäviä on annettu huomattavasti enemmän kuin mitä työsopparia kirjoitettaessa oli puhe(nimikkeen vaihtokin ehkä edessä), joten nostopainetta tämän hetkisessä palkassa on. Lisäksi matkakorvauksia ja todennäköisesti ainakin 1kk palkka bonuksena.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 606
Viestejä
4 185 732
Jäsenet
70 772
Uusin jäsen
PaulusKaita

Hinta.fi

Ylös Bottom