- Liittynyt
- 18.10.2016
- Viestejä
- 277
Päätin, että Murosta tuttu "omat pelit ja ohjelmat" -ketju on paikallaan myös täällä.
Ja voin aloittaa:
Sain 2008 idean sijaintipohjaisesta, kevyestä fantasia-RPG:stä. Tämä oli siis aikaa ennen Shadow Citiesia, Ingressia ja Pokemon GO:ta. Taidot ja tiiminhaalintakyky ei vain riittänyt idean toteuttamiseen, joten tein lähinnä pieniä prototyyppeja peli-idean ympärillä.
Aloitin pelin uudelleen työstämisen noin vuosi sitten, kun React Native julkaistiin FB:n toimesta. Teknologian hanskaaminen sekä sen tuomat mahdollisuudet riittävät pelin luomiseen. Ulkoinen graafikko on fiverr:in kautta Vietnamista hankittu, mutta edelleen uupuu varsinainen tiimi. Tämän metsästämiseen olen käyttänyt eri kanavia, mutta ei vain löydy halukkaita (koska ei ole rahoitusta enkä ole kova nimi peliskenessä).
Itse pelistä:
- lokaatiopohjainen, eli koko maapallo toimii pelikenttänä
- maailma on jaettu erityyppisiin alueisiin pituus- ja leveyspiirien mukaan. Tarkoittaa sitä, että Helsingistä pelin aloittava kaveri voi rodultaan olla ihminen, kun taas Lontoossa pelin aloittava voi olla haltia. Samoin ympäristö (viholliset, esineet yms.) rakentuvat alueittain. Eli se kivikirves, jonka juuri ostit Turussa, ei välttämättä ole yhdenkään irlantilaisen ostettavissa.
- kartalla olevat POI:t perustuvat jonkin julkisen rajapinnan (esim. 4sq tai FB places) tarjoamaan paikkatietoon. Tarkoittaa siis sitä, että läheinen puisto on pelissä "metsä", johon voi mennä tappamaan örkkejä. Kun taas lähikauppa on asekauppa, josta voi ostaa rahalla uusia tavaroita
- POI:den sisältö määräytyy satunnaisesti. Eli lähikaupan paras esine voi olla kultamiekka, kun taas Kampin Keskuksesta löytyvän vaatekaupan paras esine onkin timanttimiekka. Tämä tarkoittaa sitä, että pelaajan edistyminen ei automaattisesti ole grindaamisesta kiinni, vaan vaatii myös liikkumista / tutkimista (explore). Samoin dungeonien vastukset määräytyvät satunnaisesti. Jostain dungeoneista voi myös löytää ns. "alueen pääpahiksen", jolta irtoaa jokin tietty esine
- pelissä on pieniä sceneja / questeja, joita ei ole pakko suorittaa, mutta tuo tietynlaisen lisäsuolan. "Kävele 10km", niin saat palkinnoksi hopeahaarniskan, jne.
- pelissä on myös kotilinna, jonne haalitut esineet (myös gemeillä ostettavissa) boostaa pelaajaa. "Bed of Regeneration" nostaa regen-nopeutta +20%, jne.
- pelin on tarkoitus olla moninpeli siten, että toisten pelaajien täytyy olla joko fyysisesti tai teleportanneena lähimaisemissa.
- pelin haasteisiin vaikeuttaa mm. vuorokauden ajat sekä satunnaiset eventit, joita pusketaan eri tavoin pelaajien toimesta.
- pelissä on tarkoitus päästä myös tilanteeseen, jossa hardcore-pelaajat voivat toimia ns. "area mastereina", eli voivat erillisen web-UI:n kautta rikastuttaa alueen sisältöä, mm. rakentamalla monipuolisempia dungeoneja ja esineitä.
Tässä siis lyhykäisesti. Kaikkeen tuohon on pitkä matka, mutta itse proto on ihan hyvässä vaiheessa. Visuaalisesti ja efektien osalta on vielä paljon tekemistä ennen kuin protolla kehtaa elostella, mutta tässä muutama kuvakaappaus tämänhetkisestä tilasta:
http://images.hakoniemi.net/scene-start.jpg
http://images.hakoniemi.net/scene-map.jpg
http://images.hakoniemi.net/scene-battle.jpg
Kaikki kommentit otetaan vastaan. Ja toivon luonnollisesti, että keskustelu jatkuu myös muiden foorumilaisten projektien osalta.