Olutketju

dude86

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
14.06.2017
Viestejä
1 719
NEIPAt maistuu kyllä huomattavissa määrin, mutta hop burn kyllä pilaa makuelämyksen erittäin tehokkaasti. Ei kuulu asiaan ja jos pysyy kaupallisessa tuotoksessa pitkään mukana maussa, niin silloin on reseptiikassa/prosessissakin huomattavasti parantamisen varaa. Monesti tuntuu että noita ängetään liian tuoreena myyntiin kun ei malteta muutamaa viikkoa odottaa.
IPA pitää juoda tuoreena. Valitettavasti monta hyvää olutta on pilattu liian tasapainoiseksi, IPAn kuuluu olla röyhkeällä katkeroinnilla tai muuten se on vain humalamehua. Parhaimmillaan käy niin, että seuraava olut maistuu vielä samalta.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
329

Pitää toki, mutta on sellainenkin konsepti kuin liian tuore. Se ei kuulu asiaan että parin desin juotavuuskin on todella huono kun kurkunpää ärtyy jokaisesta hörpystä ja polttelee vielä tuntia juomisen jälkeen. Sitä paitsi yleensä juuri noissa matalakatkeroisissa NE-humalamehuissa hop burn iskee suuremmissa pitoisuuksissa kun humaloinnin profiili on täysin erilainen. Jos moisia tapauksia ei ole tullut vastaan, niin saman saa helposti toistettua uuttamalla kokonaisen humalapelletin vaajaaseen desiin vettä ja maistamalla sitä.
 
Liittynyt
10.10.2019
Viestejä
262
Mistä hemmetistä voin ostaa Thornbridgen Mango Smash olutta?

Kerran sain pubista ja oli varmaan parasta olutta koskaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 658
Mä oon huomannu että olen tässä vuosien varrella tykästyny kovasta Tanskalaisiin oluisiin. Varmaan ihan peruslaakeria siellä, mutta mulle ainakin Faxe ja Royal Export maistuu oikein hyvin. En tiiä mikä niissä on mitenkään erikoista mutta joku "pehmeä" maku niissä on ku vertaa suomalaisiin bulkkilaakereihin. Sandels on aika lähellä.
 
Liittynyt
19.05.2018
Viestejä
101

Toi Royal Export on kyllä omaankin suuhun sopiva.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 004
Noista perus lagereista itselle paras on ehdottomasti Asahin Super Dry. Suomessa siitä saa tosin maksaa käsityöläisoluen hintaa :(
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828

Oikein herkullista. Vaaleat lagerit ovat omaan suuhuni poikkeuksetta olleet parhaimmillaan meh-tasoa ja paskimmillaan, noh, Olvia. Tässä on mukavasti paahteisuutta ja sopivasti humalaa.
 
Liittynyt
12.04.2018
Viestejä
1 273
Voisi ostaa joululahjaksi maistelupäkin. Pitäisi löytyä tavan marketeista tai alkosta. Mitäs suosittelette? Mitäs näitä nyt oli, Pyynikin panimoa ja Tankeria?

Vastaavasti myydäänkö Alkossa jonkinlaista lahjapakkaukseksi sopivaa koria/telinettä, johon voisi poimia valikoituja pulloja? Ei kovin juhlavaa lyödä käteen kilisevää muovipussia :)
 
Pyynikin tuotteet jättäisin ostamatta. Yhtään hyvää olutta ei tule heiltä mieleen, vaikka välillä olen antanut vielä mahdollisuuden jonkun lähtökohtaisesti lupaavan oluen kohdalla, mutta pettymään joutuu aina.
 
Hakusessa toki laadukkaat juomat, hyviksi tunnetut. Kuvittelin, että kaikilla pienpanimoilla olisi näitä maistelusikspäkkejä, mutta ilmeisen väärässä olin.
 
Liittynyt
13.04.2017
Viestejä
1 306
Hakusessa toki laadukkaat juomat, hyviksi tunnetut. Kuvittelin, että kaikilla pienpanimoilla olisi näitä maistelusikspäkkejä, mutta ilmeisen väärässä olin.
Mistä päin olet? Esim jos on lähellä panimoita niin niiden myymälästä yleensä saa jotain erikoisempia pakkauksiakin. Itse valitsemalla tuotteet tietenkin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
21 879

Oikein herkullista. Vaaleat lagerit ovat omaan suuhuni poikkeuksetta olleet parhaimmillaan meh-tasoa ja paskimmillaan, noh, Olvia. Tässä on mukavasti paahteisuutta ja sopivasti humalaa.
Täytyypä käydä katselemassa tuota joulupöytään :)

Siitä lähtien, kun lähdin tekemään itse olutta, olen alkanut arvostaa tiettyjä perusoluita enemmän. Kunnon lagerille löytyy aina aikaa, kun täällä ei ole mitenkään mahdollista saavuttaa kunnon lagerointilämpötiloja. Olen sitä käyttäjäkuntaa, joka nyt maksaa "peruskaljasta" 4-5€ ja on yleensä tyytyväinen ostokseensa :)

Lisäksi olen oikeasti saanut päähäni, että teen parempaa NEIPAa tai Citra Lageria (sanotaan, että oli "lager"uute+Citra) kuin kaupassa , niin ostelen nyt Alkosta "tältä tämän pitäisi maistua" ja "tätä en ole vielä tehnyt". Vienna Lager mennee jälkimmäiseen kategoriaan.

Jotenkin vielä ihan mutulla tuntuu siltä, että kaupan oluissa ei maistu kuivahumalat, tai sitten maku on heikentynyt ajan kanssa. Omaan Citra Lageriin meni 50g (tai vähemmän) ja se maku puskee sieltä läpi paremmin kuin tuossa kaupan tuotteessa. Tietenkin on tuoreempaa, mutta kesällä oli sama juttu itse dry hopatuissa oluissa (vähemmän maistui tarpeeksi -> en ikinä laittanut 250g, max. 100g (dry hop, boiliin saatoin laittaa vaikka mitä)).
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
21 879
Pyynikin tuotteet jättäisin ostamatta. Yhtään hyvää olutta ei tule heiltä mieleen, vaikka välillä olen antanut vielä mahdollisuuden jonkun lähtökohtaisesti lupaavan oluen kohdalla, mutta pettymään joutuu aina.
Pyynikin sixpack oli ihan kiva. Ei mitenkään erityisen hyvä, mutta keskinkertainen makuelämys ja tuli vähän maisteltua. Mielestäni se on helposti "ihan vähän parempia perusoluita 6 erilaista" ja sellaisena ok. Toki erikseen ostettuna saa parempia muilta panimoilta.

--

Ettei tule kolme viestiä peräkkäin, niin kävin vähän ostelemassa Ale Coqia.

Join vain puoli tuoppia, kun toinen puoli meni kokkailuun - oikeasti. Erittäin maukas perus-Porter. Hintakin kohdallaan.

Tässä maistuu suklaa ja kahvi ja se on pehmeämpi kuin edellinen, mutta muuten aika samaa tavaraa. Ostaisin, jos haluaa näitä makuja, mutta edellinen on vähintään yhtä hyvää ilman suklaan ja kahvin "sivumakuja".

Pieni pettymys. Ei yhtä hyvä kuin porterit, ja viina maistuu vähän läpi tehden tästä vähän "karhean", eli ei ole mukavan pehmeä, niinkuin erityisesti tuo Chocolate Porter. Ei tämä pahaa ollut, mutta en osta toiste.

--

Joulun jälkeen olisi tarkoitus koettaa itse tehdä talvi-Porteria, niin hyviä referenssioluita saa ehdottaa (ei Guiness, tiedän jo, miltä se maistuu).
 
Liittynyt
31.01.2019
Viestejä
28
Fullers London Porter (alko) ja Samuel Smith Taddy Porter (alko, isot K:t) ovat aidoimmat enkkuportterit mitä suomesta saa. Old Slug Porter:ia näkyy parin vuoden välein kausituotteena ja se on aika reilun lakritsainen. Old Engine Oil:ia (alko) pidettiin portterina joitain vuosia sitten, mutta nyt panimokin kutsuu sitä stoutiksi ja se on myrkkymustalle oluelle parempi kategoria. Youngsin Double Chocolate ja Eagle/Marstons Sticky Toffee ovat enemmän jälkiruokaoluita. Thornbridgen portteria en ole maistanut. Dark Vale Vanilla Porter ei jättänyt mitään muistikuvaa. Baltiporttereissa ei ole Koffin voittanutta.
 
London Porteria olen muuten maistanut Lontoossa :) Samassa pubissa oli saman panimon ESB:tä, joka oli myös hyvää.
Noita muita täytyy katsella, myös Baltic Porter on vaihtoehto, mutta kirjassani ei ole sille reseptejä. Täytyy katsoa toinen, lahjaksi saamani kirja tai internetistä. Ideana kuitenkin löytää tyyli, josta tykkään, ja koettaa tehdä sitä itse. Sitä enemmän sillä on juojia - sitä todennäköisemmin joku on koettanut tehdä samaa kotona ja resepti on olemassa.

Youngs Double Chocolate on myös tuttua tavaraa menneiltä vuosilta ja vähän varoivainen olen noiden kanssa, kun kärsin laktoosi-intoleranssista ja joissain oluissa käytetään puhdasta laktoosia ihan raaka-aineena ja hiiva ei syö sitä.
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
131
Tänä Jouluna riviä koristaa jokunen Belgian vieras.
Etenkin tuo St. Bernardus maistui aivan loistokkaalle.
Jouluoluet20.jpeg

Maltaisaa Joulua kaikille!
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
131
Ny
Tänä Jouluna riviä koristaa jokunen Belgian vieras.
Etenkin tuo St. Bernardus maistui aivan loistokkaalle.

Maltaisaa Joulua kaikille!
Vasemmalta oikealle. Pitää kaivella jälkikäteen muistikuvat...
Fuller's Winter Brew: Oikein miellyttävä ale. Perus jouluaromia olin maistavinaan. Aika jees. Meni tarkempi makustelutarkastelu ohi tossa PUBGin pyöreteissä.
Aecht Schlenkerla Eiche: Saksalainen savuolut. Ei oikein erottunut edukseen tämän panimon muista tuotteista. Hyvää savuolutta tää panimo tekee, suosittelen kaikille!
Shepherd Neame Christmas Ale: Todella ohut runko. Alkoholi paistoi ikävästi läpi. Jotain Jouluaromia on koitettu heittää sekaan, mutta ei se auta jos runko on huonot. Välttäkää!
Põhjala Cellar Series - Öö XO: Nyt ollaan makujen äärellä. Säästin tämän aaton kohokohtaan ja tämä ei pettänyt lupauksia. Mahtavan maltainen runko, jonka konjakkiaromit olivat hienostuneesti taustalla. Tämän äärellä oli nautinto läsnä.
St. Bernardus Christmas Ale: Todella mainio belgiale. Olin maistavinani jotain pomeranssin kuorta ja muita outoja makuja, jotka yhdistän Jouluun. Mahtavan pehmeä. Tuplanautinto.
Open Water Winter Warmer: Aika jees ale. Perusjoulumausteet löytyi tästä. Onneksi on vielä yksi pullo.
Ridgeway Bad Elf Winter IPA: Hyvin suodatettu ipa. Ei jätä muistimerkkejä, muuta kuin nimen ja etiketin.
Viven Smoked Porter: Eka maistamani savustettu belgiportteri. Hyvä yritys, mutta ei ihan. Savuportterien ykköspalli säilyy Alaskan Brewing Companyllä!
WATERLOO RÉCOLTE HIVER: Vuoden 2020 kovin yllätys! En odottanut tältä paljoa, mutta antoi paljoin. Tosi samenttinen olut ja maaaukas. Sattumalta paras on se viimeinen :)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
08.07.2019
Viestejä
32
Näillä juomilla tarkoitus vaihtaa huomenna uusi vuosi. Mitään en noista ole ennen maistanut, joten rochefortin osalta kovat odotukset :)
Tuo Rochefortin 10 on varmaan valehtelematta (ainakin muistikuvien mukaan) paras olut mitä olen koskaan juonut. Vähän lisää paineita odotuksien osalle siis.

Tuli jouluoluista maistettua Delirium Christmas ja Brewdogin Hoppy Xmas. Molemmat olivat ok, mutta eivät mitään tajunnanräjäyttävää.
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
131
Näillä juomilla tarkoitus vaihtaa huomenna uusi vuosi. Mitään en noista ole ennen maistanut, joten rochefortin osalta kovat odotukset :)
Tuo Pinkki Elefantti on noista kolmikosta kuplivampi, joten se ensin. Jatkat siitä sopivasti Rochefortiin ja sitten aamuyön aikoihin tuo Hiisi alkaa toimimaan.
 
dude86

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
14.06.2017
Viestejä
1 719
Maistoin Sierra Nevadan bourbon tynnyrissä kypsytetyn imperial stoutin. Oli aika monipuolinen maku. Harvemmin olut kolahtaa tuolla tavalla nuppiin. Tietysti jos aattelee, että se 11,9% ja 0,473l on noin 3,8 keskiketterää niin kympin hinta hieman "loivenee", mutta paljon se on silti. Jenkit todellakin osaa tehdä olutta.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
767

ilmeisesti tästä kyse....hyvä olut on.

nar.jpg
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
Kaupasta tarttui satunnaisena ostoksena Moosehead Canadian Pale Ale. Maistuu tasan samalta kuin suomalaiset bulkkilagerit. Hinta oli n. 4-kertainen. Suosittelen välttämään.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
Vältettävien oluiden sarja jatkuu. Ostin Alkosta alkottoman Tanker Breweryn Saun Session Zero -oluen. Maistui saippualta. Kaatui viemäriin ensimmäisen kulauksen jälkeen.

Vaasalaisen Bock's Corner Breweryn Kataja vehnäpukki sen sijaan on oikein onnistunutta. Vähän liiankin helppoa juotavaa 7 %:ksi. Vehnäoluen tavanomaisen happamuuden sijaan tämä on varsin makeaa ja tukevaa. Katajaa en kyllä varsinaisesti havaitse.
 
Liittynyt
31.01.2019
Viestejä
28
Rainbowissa on lidlin punaisen suutuntuma, aura -oluen haju ja jälkimaku. Menee alas ilman minkäänsortin ajatuksia.
 
Liittynyt
20.08.2020
Viestejä
40
ookkote maistanu rainbow lager olut 4.3% nuon 0,33 litran paketissa näky olevan nuota runsaasti kaupassa s market ei taida olla samaa kuin kvl
Eilen ostin muutaman tölkin kokeeksi ja kyllä tuo jatkoon menee. Omasta mielestä paras halppiskalja tähän asti.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
767
itse oon nyt tykästyny noihin imperial stoutteihin vaikka ne maksaakin vähän enemmän niin yhtä putelia tulee lipitettyä sen 1-2 tuntia riippuen koosta. ei noilla halpaa känniä saa mutta jos yks tommonen 6 euron (ulkomailta tilattu) stoutti vastaa helposti 3-4 perus kolmosta niin ei niin hirveesti kalliimpaakaan ole.
ensikuvitelmat oli että oluen pitää maistua pahalta kun prosentit on 10-15...lagerissa pitää paikkansa mutta imperial stouteissa se on kun jois viiniä, hitaasti ja nautiskellen ja usein harmittaa kun pullo on tyhjä.
kavereille oon joskus antanu maistiaisia tommosista 10%+ stouteista vaikka olivatkin skeptisiä prosenttien takia mutta ei sen jälkeen kun maistovat.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
767
ensimmäinen vahva ipa tuli maistettua...puolasta tommonen 13,5% tölkki mutta olin yllättyny miten vähän tossa alkoholi maistu loppujen lopuks vaikka hyvin kihahtaakin päähän....ja on hyvän makuinenkin...ei paha 4 euron puolen litran tölkiks

hoppy.jpg
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
En ole ihan varma, kuuluuko tämä olut-ketjuun. Purkissa lukee olut, mutta ainesosissa ei ole hiivaa, ja maussakin oli aika paljon käyttämätöntä vierrettä oluen sijaan.

Ihan hyvää hellejuomaa kuitenkin.

Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
4 815

Tästä on tullut itselleni uusi suosikki, varsin mainio juoma. Itse tykkäsin tästä kovasti ja varmasti tankkaan tätä jääkappiin kun hellepäivät koittaa.
Tästä on olemassa vadelmaversiokin, mutta itse tykkään tästä sitruunasta enemmän. Mukavaa vaihtelua perus Crispi lagerin kaveriksi.

On kiva huomata että näitä alkoholittomia vaihtoehtoja on tullut rutkasti lisää viime vuosina.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 000
Tänä kesänä ajattelin kumota muutaman oluen mökillä ja kutsua vähän muitakin niitä kumoamaan.

Vikingillä on ollut tähän aika kivat tarjoukset. 2koppaa lahden erikois neipaa + 6kpl Hartwall lonkeroita yhteishintaan 29€. Tein jo yhden noutokeikan ja kohta voisi tehdä toisenkin, kun tuo neipa uppoaa kuumalla ilmalla niin helposti metsätöitä tehdessä sekä grillatessa.
 
Liittynyt
07.09.2018
Viestejä
1 224
Olutta ei kyllä tule yleensä juotua mutta tänä kesänä on tullut tehtyä pari poikkeusta.

Ensinnäkin kävin perheen kanssa Pizza Rax:ssa syömässä ja siellä oli alkoholitonta olutta hanassa, mitä sai juoda ruoan kanssa niin paljon kuin halusi. Ihan jotain perus lageria. Toimi hyvin Raxin mätön kanssa ja pystyi autoilemaan kotiin kun oli alkoholitonta. En tiedä on normaalivalikoimaan kuuluva nykyisin vai jokin kamppistuote.

Toinen oli Lidl:n myymä inkivääri olut.
Hatherwood Ginger Grizzly
Pari 0,5 l pulloa ostin kokeeksi ja ei ollut hassumpi. Sellainen makeahko, kuin Ginger Ale -virvoitusjuoma missä kuitenkin maltainen ja humalan maku. Vahvuus 4%. Saatan ostaa toistekin vielä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 359
Olutta ei kyllä tule yleensä juotua mutta tänä kesänä on tullut tehtyä pari poikkeusta.

Ensinnäkin kävin perheen kanssa Pizza Rax:ssa syömässä ja siellä oli alkoholitonta olutta hanassa, mitä sai juoda ruoan kanssa niin paljon kuin halusi. Ihan jotain perus lageria. Toimi hyvin Raxin mätön kanssa ja pystyi autoilemaan kotiin kun oli alkoholitonta. En tiedä on normaalivalikoimaan kuuluva nykyisin vai jokin kamppistuote.

Toinen oli Lidl:n myymä inkivääri olut.
Hatherwood Ginger Grizzly
Pari 0,5 dl pulloa ostin kokeeksi ja ei ollut hassumpi. Sellainen makeahko, kuin Ginger Ale -virvoitusjuoma missä kuitenkin maltainen ja humalan maku. Vahvuus 4%. Saatan ostaa toistekin vielä.
Oikeastikko puolen desin pullo?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
714
Eihän nyt toki, sehän helpottaisi aivan liikaa hc-harrastajan urakkaa. Vähän sama juttu kuin viskejä ja muita väkeviä aniharvoin Suomessa näkee 3-6cl kokoisissa sampler-pulloissa... aivan liian hyvää palvelua tähän maahan.
 
Liittynyt
10.10.2018
Viestejä
403
Tuli yhdessä vaiheessa maisteltua melko tiuhaan. Ostin pari, kolme.. Neljä uutta olutta melkeinpä joka viikko, tässä oma top 3 niiltä ajoilta:
Stadin Red Ale
Harviestoun Old Engine Oil
Hiisi Itse Gooseberry Sour

Mainitsemisen arvoisia:
Belhaven Scottish Stout
Fuller's ESB

Markettioluet joista tykkään:
Velkopopovický Kozel Dark
Fat Lizard Rib Tickler
ja jos ihan vaan saunajuomaksi/hellepäivälle tai mitä ikinä niin kyllä useimmat vaaleat kelpaavat. Jääkylmä Sol vaikkapa.

Viime aikoina jäänyt alkoholi vähän vähemmälle mutta ei siis mitään ongelmajuomista ole koskaan ollut.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
Olisi pitänyt vissiin pitää kirjaa olutostoksista niin tietäisi, mitä on tullut juotua. Joka tapauksessa, viimeisimmät IPA-ostokseni ovat jostain syystä olleet kaikki sellaisia, että luokittelisin ne ennemminkin NEIPA-kategoriaan, ja jokainen on ollut täysin samanlainen kuin muut: keltaista, sameaa, hedelmäistä (ja suurin osa Citralla humaloitua).

Nyt on lasissa Beavertown Lupuloid, ja tämä on tasan samaa sarjaa. Hyvää, mutta, meh.

IMG_20210731_205432045.jpg
 
Liittynyt
10.10.2018
Viestejä
403
Olisi pitänyt vissiin pitää kirjaa olutostoksista niin tietäisi, mitä on tullut juotua.
Eipä niitä läheskään kaikkia muista mutta tuossa muutamia jotka on syystä tai toisesta jäänyt mieleen, tai mitä tuli ostettua useammin kuin kerran.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828

Sanoo olevansa "matala-alkoholiseksi olueksi poikkeuksellisen täyteläinen ja tukevasti humaloitu suodattamaton täysmallasolut". Humalointia kuvailisin ennemminkin tasapainoiseksi, mutta muuten allekirjoitan markkinointipuheet. Jos tätä tarjottaisiin tavallisen vahvuisena pale alena, en arvaisi tulleeni höynäytetyksi.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
5 882

Eikös tuo silloin toimi?
 
Liittynyt
18.04.2021
Viestejä
447
Bongasin kaupassa oudon näköisen (muista poikkeavan siis) olut-tölkin ja pitihän se ostaa ja testata.
Kyseessä oli Rapu-olut (ei maistunut ravuilta, mutta tilliltä).
Tuo siis Keisarin kausiolut rapujuhliin tarkoitettu joissa nyt tilliä on jo muutenkin melkein liiaksikin.
En tiedä löytyykö maailmalta mitään vastaavaa... (Tilli-akvaviittia olen kyllä maistellut).
Ei mitenkään pahan makuinen lager jos tilli ei täysin inhota, purkki kertoo että on gluteeniton pohjahiivaolut.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
278
Suunnilleen niihin aikoihin kun Paulanerin vehnäoluen 'etiketti' muuttui, niin tuntuu, että maku muuttui samalla. Sen jälkeen hävinnyt Weihenstephanerille ja Laitilan Kukko Vehnälle.

Vai kuvittelenko vain? Tuli tuota juotua muutama vuosi reippaanlaisesti (sanotaanko neljä litraa viikossa), niin voi johtua tietysti myös äkkinäinen 'muutos' kyllästymisestä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 302
Viestejä
4 156 764
Jäsenet
70 406
Uusin jäsen
Eppupelaa

Hinta.fi

Ylös Bottom