Oculus Quest

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja S3p
  • Aloitettu Aloitettu
Maksullinen sovellus jota ei saa Meta-kaupasta, vastii hieman osaamista mutta jos ohjeita osaa noudattaa, ei pitäisi olla kellekään tekkiläiselle ongelma.

Kannattaa linkki fixata ja laittaa vaikka sinne kotisivulle eikä tuohon sinun latauslinkkiin / ostokseen. :)

Kokeilin ja onhan tuo 2560 nätti. Hieman oli takertelua luolaston taistelussa, mutta resoluutio on hurjasti parempi. Saattaahan se toki takellella originaalillakin.

Sieltä Quest optimizerin pelin asetuksissa resoluution lisäksi laitoin myös Foveated rendering (FR) High asetukselle niin se piirtää linssien reunoilta huonommalla resolla, ehkä sen takia en ole yhtään lagia vielä huomannut. En tiedä.
 
Nähtävästi Q2 ja Q3 version pyörivät samalla resoluutiolla vaikka Q3:lla on 2x enemmän GPU potkua... Ihmettelinkin miksi ihmiset kirjoittaa huonoista grafiikoista. Itse käynnistin pelin suoraan tuolla 156% resoluutiolla ja peli näyttää uskomattoman hienolta ja tarkalta.

Eli kannattaa muidenkin tuo Quest game optimizer laittaa tulille ja valita 2560 resoluutio, muuten menee Q3 tehot aivan hukkaan ja pelikokemus jää huonommaksi kun ei pääse upeista ja tarkoista grafiikoista nauttimaan. Ja niinkuin tuossa aikaisemmin kirjoitin, niin akunkesto ei kärsi eikä Q3 kuumene vaikka resoluution nostaa.
Onkos fps sitten ainut ero noissa versioissa jos ei kikkaile?

Hetken jo iski taas Quest 3 kuume tämän pelin takia, mutta jos pyörii noinkin hyvin Quest 2:lla nii pitää miettiä jos sillä vaan pelaisi.
Iski nimittäin myös realiteetit sen suhteen kun tajusin että pitäisi taas uudet headstrapit, lisäkilkkeet ja naamasuojat tälle ostaa laitteen lisäksi ja olen tuohon Quest 2:seen aliexpressistä muutama vuosi sitten tilannut istuvan halo strappin joka ainakin sopii.
Vaikka ymmärrän että muuttuneen designin ja Metan lisätarvikemyynnin köh köh rahastuksen köh köh takia varmaan ei ole yhteensopivuuttaa Quest 2 kamoille niin täytyy sanoa että itselle olisi huomattavasti pienempi kynnys ostaa Q3 jos nuo vanhat ja hyväksi havaitut lisäkilkkeet menisivät myös siihen (VR Coverin facemask ja Aliexpres halo strap).

Miten hyvä Quest 3 ollut silmälasien kanssa ja kuinka mukava tuo mukana tuleva kasvomaski on? Quest 2:sen huonoin puoli varmaa juuri ergonomia jos lasit päässä ja aina hirveä operaatio niiden asettelun suhteen. Kiinnityshihna näyttää olevan lähes samaa huttua kuin Q2 mukana, joten sellainen varmaan ainakin kuuluu osastoon "pakolliset" jos tuon hommaa. Quest 2:sta viisastuneena hommaisin varmaa Q3:seen sellaisen jossa akku tasapainottamassa laitosta takaraivoin kohdilla. Sen verran painavia vehkeitä nämä ovat.
 
Tää on hirveän yksilöllistä, mutta itse laitoin vain vahvuuslinssit VR opticianilta.

Q3 painopiste on ohuemmista linsseistä johtuen lähempänä otsaa, ja hetken manailun jälkeen sain vakiohinan säädettyä niin että olen siihen täysin tyytyväinen. Tarvittaessa mulla on lisäakku taskussa, mutta en ole sitä käyttänyt.

Q2:lle minulla on elite strap, ja muistan että sen vakiohihna ei ollut itselleni yhtä hyvä. Ainakin elite strapille löytyy muunnospalikoita joila Q2 elite strapin saa Q3:lle. Muista strapeista en osaa sanoa.

FPS eron ohella jotkut sanoo että AW2:ssa oli myös resoero. Ainakin QGO:lla Q3 reson saa selvästi paremmaksi. Itselleni tuo QGOn tai joskus pelienkin suoraan mahdollistama resonosto Q3:lla on se system seller, vanhemmatkin pelit näyttävät huomattavasti terävemmiltä sillä mitä Q2:lla.
 
Onkos fps sitten ainut ero noissa versioissa jos ei kikkaile?

Hetken jo iski taas Quest 3 kuume tämän pelin takia, mutta jos pyörii noinkin hyvin Quest 2:lla nii pitää miettiä jos sillä vaan pelaisi.
Iski nimittäin myös realiteetit sen suhteen kun tajusin että pitäisi taas uudet headstrapit, lisäkilkkeet ja naamasuojat tälle ostaa laitteen lisäksi ja olen tuohon Quest 2:seen aliexpressistä muutama vuosi sitten tilannut istuvan halo strappin joka ainakin sopii.
Vaikka ymmärrän että muuttuneen designin ja Metan lisätarvikemyynnin köh köh rahastuksen köh köh takia varmaan ei ole yhteensopivuuttaa Quest 2 kamoille niin täytyy sanoa että itselle olisi huomattavasti pienempi kynnys ostaa Q3 jos nuo vanhat ja hyväksi havaitut lisäkilkkeet menisivät myös siihen (VR Coverin facemask ja Aliexpres halo strap).

Miten hyvä Quest 3 ollut silmälasien kanssa ja kuinka mukava tuo mukana tuleva kasvomaski on? Quest 2:sen huonoin puoli varmaa juuri ergonomia jos lasit päässä ja aina hirveä operaatio niiden asettelun suhteen. Kiinnityshihna näyttää olevan lähes samaa huttua kuin Q2 mukana, joten sellainen varmaan ainakin kuuluu osastoon "pakolliset" jos tuon hommaa. Quest 2:sta viisastuneena hommaisin varmaa Q3:seen sellaisen jossa akku tasapainottamassa laitosta takaraivoin kohdilla. Sen verran painavia vehkeitä nämä ovat.
Ainakin mitä tuossa on kaverit testannu lasien kanssa niin hyvin on toiminut. Noissahan pystyy myös säätämäään sen naamapehmusteen etäisyyttä linsseihin.
 
Mitäs batterystrappeja on Quest 3:lle mitkä onnistuu jopa lataamaan laseja samalla kun pelataan, vai onko sellaisia?
 
BoboVR M3 Pro.
Sitä on kahdella eri akkutyypillä myynnissä, mutta kuulemma tehottomampi 2,6A toimii ihan hyvin.
Esim. Amazonista löytyy kyllä muitakin merkkejä
 
Mistä olette tilannut vahvuuksilla linssit Quest 3 - le?

Minä tilasin HONSVR:ltä ja tuli paketti parissa viikossa perille ja linssit oli passelit ihan optikon antamilla mitoilla.

Lisään vielä että Bobo VR M3:n myös tilasin ihan heidän omalta sivultaan. Toimii hyvin kunhan laittaa patterin kiinni vasta kun laseissa jotain 75% jäljellä niin ei surise.

Ja Quest 2:n VR coverin hand strapit kävi Q3:n ohjaimiin heittämällä.
20231207_100200.jpg
 
Itsellä on VR-Rockilta tilatut linssit ja ei ole ollut moitittavaa niissä. BoboVR M3 Pro on myös, ja siinä tosiaan surisee se lisäakku jos sisäinen on ladattu täysiin.
 
On kyllä mahtava tuo AW2. Vasta noin 5h takana. Paljon tuntuu olevan kaikkea tekemistä ton tarinan lisäksi.
Tossa juuri ennen kuin lopettelin niin yhdessä taistelu kohtauksessa fps alkoi putoamaan aika radikaalisti, eikä kunnolla palautunut sen jälkeenkään. Piti käynnistää peli uudestaan niin lähti pelittämään. Akkua oli siinä vaiheessa noin 40%. Näiköhän tää kyösti 3 ylikuumenee vai mitälie.
 
Tulipas ostettua itselle joululahjaksi tuo Q3 pitkän harkinnan jälkeen Q2 tilalle.
Jotain youtubevideota tuli katseltua aiheesta niin ainakin jossain vaiheessa tuon bobo vr3 akkuversion kanssa ollut jotain ongelmia akkujen kestävyydessä (tyyliin pahimillaan 30minuutissa menneet lisäakut). Onko noita korjattu?
Aikanaan tuli Q2:lle hommattua GOMRVR storesta aliexpressistä halostrap ja parinkympin hinnastaan huolimatta ollut mainio. Onko kellään kokemusta kyseisen puljun Quest 3 tuotteista (nähtävästi myyvät myös akulla nykyään) tai muista kiinastrapeista?
 
Ehkä noille Kakkos Kyöstin kiina pannoille saa 3d tulostettua sovittimia. Sellaisilla voisi päästä alkuun nopeasti ja halvalla.
 
Tulipas ostettua itselle joululahjaksi tuo Q3 pitkän harkinnan jälkeen Q2 tilalle.
Jotain youtubevideota tuli katseltua aiheesta niin ainakin jossain vaiheessa tuon bobo vr3 akkuversion kanssa ollut jotain ongelmia akkujen kestävyydessä (tyyliin pahimillaan 30minuutissa menneet lisäakut). Onko noita korjattu?
Aikanaan tuli Q2:lle hommattua GOMRVR storesta aliexpressistä halostrap ja parinkympin hinnastaan huolimatta ollut mainio. Onko kellään kokemusta kyseisen puljun Quest 3 tuotteista (nähtävästi myyvät myös akulla nykyään) tai muista kiinastrapeista?
Itellä ollut tuo akkupanta noin kuukauden verran, lähes päivittäin olen käyttänyt ja aina kestänyt jonkun parisen tuntia se lisäakku.
 
Tuli hommattua quest 3 joululahjaksi ja nyt olen yrittänyt etsiä mistä löytäisin oman laitteen referal koodin... Oculuksen sivuilta pääsen tuonne referrals sivulle , mutta näkyy vaan hae facebookista kavereita kohta tjsp... Elikkä mistä voisin värkätä oman referral koodin , jos joku tietää? Voin laittaa jollekkin vaikka yv:nä oman koodin, sillä pitäisi se 60 euroo saada oculus kauppaan crediittejä, ainakin itselle tuli crediitit instana eilen, kun jonkun random ihmisen koodin käytin.
 
Se on ( https:// www .oculus. com/ referrals/ link/ ....loppuun laitat vaan sen oman meta tilisi käyttäjänimen osoitteen perään. (Poista myös tuosta linkistä turhat space välit) ...piti laittaa noin, muuten ei antanut laittaa osoitetta.

Tällä hetkellä saa näköjään 60€ suosittelija että ostaja. Molemmat pitää olla samalta myyntialueelta että toimii toi linkitys.

Muistat myös sen että täällä ei saa suoraan jakaa noita linkkejä...privanahan sen voi antaa jos joku haluaa.
 
Viimeksi muokattu:

Kiitoksia paljon, se olikin noin yksinkertainen :thumbsup:

Jos jollain tarvetta tuolle 60 euron laite koodille , niin laittakaa yv:tä
 
Se on ( https:// www .oculus. com/ referrals/ link/ ....loppuun laitat vaan sen oman meta tilisi käyttäjänimen osoitteen perään. (Poista myös tuosta linkistä turhat space välit) ...piti laittaa noin, muuten ei antanut laittaa osoitetta.

Tällä hetkellä saa näköjään 60€ suosittelija että ostaja. Molemmat pitää olla samalta myyntialueelta että toimii toi linkitys.

Muistat myös sen että täällä ei saa suoraan jakaa noita linkkejä...privanahan sen voi antaa jos joku haluaa.
Itse en jonku takia pari päivää sitten saanut toimimaan omaa reflinkkiä oman pääkäyttötunnukseni kautta vaikka juuri noin tein. Löytyi kuitenkin redditistä googlaamalla triidi jossa noita jaellaan ja sillä toimi. Jos saa oman reflinkin tehtyä niin tuolla tavoin voi saada atm 120€ krediittejä pienellä kikkailulla ja ainakin sen 60€ edestä jos toisen antama reflinkki. Huomioi myös että kun otat uuden headsetin käyttöön niin referointilinkki kikka onnistuu vain 7 päivää ensiaktivoinnin jälkeen koska se on sidottu laitten sarjanumeroon. Jos tuo 7 päivän raja on mennyt umpeen niin tämä ei toimi. Toimivaksi todettu mutta jokainen toki omalla vastuullaan tälläiset säätökikkailut tekee. Tämä ohje tarkoitettu käyttäjille joilla on jo ennestään Meta account johon yhdistetty aiempi Quest laite (esim Quest 2).

1) kirjaudu headsettiin oikealla "päätunnuksellasi" ja lunasta Asgards Wrath 2 (voi kai tehdä myöhemminkin mutta en halunnut riskeerata tätä).
2) Sammuta headset ja etätyhjennä laite metan sivujen kautta. Käynnistä Quest painamalla virtanäppäintä ja miinus-volume nappulaa pohjassa, jonka myötä service menu pitäisi auteta. Miinus ja plus volume näppäimiä käyttämällä valitse tehdas-asetusten palautus ja hyväksy painamalla virtanäppäintä. Odota että laite nollaa itsensä. Kirjaudu ulos myös Android/IOS Oculus sovelluksesta.
3) Yllä olevan ohjeen kautta tai foorumeilta etsien avaa referal linkki (oma tai muun tekemä) selaimella tietokoneella ja luo uusi meta tunnus. Kun tunnus on luotu sivusto kertoo että referointi yhdistetty uuteen tunnukseen.
4) Määritä headset uudelleen ja kirjaudu nyt sisään uudella luomallasi tunnuksella. 60€ arvosta krediittejä pitäisi näkyä nyt tällä uudella tunnuksella. Ostele pelejä koko rahan edestä ja giftaa (lahjoita) ne pääkäyttötunnuksellesi (DLC:tä ei voi valitettavasti giftata). Kun kaikki referointirahat on käytetty toista kohta 2).
5) Kirjaudu päätunnuksellesi ja vastaanotota lahjat toiselta tunnukseltasi. Jos onnistuit luomaan referointilinkin oman tunnuksesi kautta sinulla on nyt lahjoina saamiesi pelejen lisäksi 60€ käytettävänä (itse en tätä saanut koska tosiaan en saanut tuota omaa reflinkkiä toimimaan syystä xyz).
 
Viimeksi muokattu:
Itse en jonku takia pari päivää sitten saanut toimimaan omaa reflinkkiä oman pääkäyttötunnukseni kautta vaikka juuri noin tein. Löytyi kuitenkin redditistä googlaamalla triidi jossa noita jaellaan ja sillä toimi. Jos saa oman reflinkin tehtyä niin tuolla tavoin voi saada atm 120€ krediittejä pienellä kikkailulla ja ainakin sen 60€ edestä jos toisen antama reflinkki. Huomioi myös että kun otat uuden headsetin käyttöön niin referointilinkki kikka onnistuu vain 7 päivää ensiaktivoinnin jälkeen koska se on sidottu laitten sarjanumeroon. Jos tuo 7 päivän raja on mennyt umpeen niin tämä ei toimi. Toimivaksi todettu mutta jokainen toki omalla vastuullaan tälläiset säätökikkailut tekee. Tämä ohje tarkoitettu käyttäjille joilla on jo ennestään Meta account johon yhdistetty aiempi Quest laite (esim Quest 2).

1) kirjaudu headsettiin oikealla "päätunnuksellasi" ja lunasta Asgards Wrath 2 (voi kai tehdä myöhemminkin mutta en halunnut riskeerata tätä).
2) Sammuta headset ja etätyhjennä laite metan sivujen kautta. Käynnistä Quest painamalla virtanäppäintä ja miinus-volume nappulaa pohjassa, jonka myötä service menu pitäisi auteta. Miinus ja plus volume näppäimiä käyttämällä valitse tehdas-asetusten palautus ja hyväksy painamalla virtanäppäintä. Odota että laite nollaa itsensä. Kirjaudu ulos myös Android/IOS Oculus sovelluksesta.
3) Yllä olevan ohjeen kautta tai foorumeilta etsien avaa referal linkki (oma tai muun tekemä) selaimella tietokoneella ja luo uusi meta tunnus. Kun tunnus on luotu sivusto kertoo että referointi yhdistetty uuteen tunnukseen.
4) Määritä headset uudelleen ja kirjaudu nyt sisään uudella luomallasi tunnuksella. 60€ arvosta krediittejä pitäisi näkyä nyt tällä uudella tunnuksella. Ostele pelejä koko rahan edestä ja giftaa (lahjoita) ne pääkäyttötunnuksellesi (DLC:tä ei voi valitettavasti giftata). Kun kaikki referointirahat on käytetty toista kohta 2).
5) Kirjaudu päätunnuksellesi ja vastaanotota lahjat toiselta tunnukseltasi. Jos onnistuit luomaan referointilinkin oman tunnuksesi kautta sinulla on nyt lahjoina saamiesi pelejen lisäksi 60€ käytettävä (itse en tätä saanut koska tosiaan en saanut tuota omaa reflinkkiä toimimaan syystä xyz.
On kyllä vaikeasti tehty systeemi. Itse kun ostin Q3 lasit, koitin saada Q2 omistavan kaverin suosittelemaan ostoa itselleni jotta saataisiin molemmat 30€. Tuli joku virhe ja koko ref homma ei toiminut. Nyt toinen kaverini osti itselleen Q3, koitin lähettää hänelle tuon linkin, mutta eipä toiminut taaskaan. Ilmeisesti sinne meni molempien 60€, jos tuota ei saa jälkeenpäin mitenkään tehtyä.
 
Olen linkkikaapelia tässä katsellut Quest 2 niin onko tämä edelleen pätevä kaapeli akun keston kannalta kun PC:llä pelaa, vai löytyykö vaikkapa amazon.de hintalaatusuhteeltaan parempi.
Vai onko noissa kaapeleissa ylipäätään eroa että kuinka hyvin ne pitävät latausta kun pelaa PC:llä.

Mulla on toinen kaapeleista 3m, ja se on hieman lyhyt. PC pöydällä takakulmassa, kaapeli näytönohjaimessa ja pelialue pöydän edessä.
Latausteho riippunee enemmän siitä mihin olet sitä liittämässä.
 
Voihan tuo 2.5m käydä vähän lyhyeksi jos innostuu pelaamaan muitakin kuin simuja. Emo on ASUS Z170-PRO-GAMING ja tuosta löytyy USB - C 3.1 5Gbit/s ja USB - A 3.1 10Gbit/s.
 
On kyllä vaikeasti tehty systeemi. Itse kun ostin Q3 lasit, koitin saada Q2 omistavan kaverin suosittelemaan ostoa itselleni jotta saataisiin molemmat 30€. Tuli joku virhe ja koko ref homma ei toiminut. Nyt toinen kaverini osti itselleen Q3, koitin lähettää hänelle tuon linkin, mutta eipä toiminut taaskaan. Ilmeisesti sinne meni molempien 60€, jos tuota ei saa jälkeenpäin mitenkään tehtyä.
Sama homma. Jos koitan itse lähettää ref linkkiä nii tulee vain joku metan error että suositusta ei voi lähettää... Jos koitan syöttää tuohon yllä annettuun linkkiin pelaajanimeni nii myös error selaimen kautta.
Tosiaan ainut minkä sain toimimaan oli tuo redditin r/MetaReferrals subredditin kautta löydetty reflinkki. Täällä tosiaan myös moni yv:llä tarjonnut ylempänä. Tosiaan jos kyseessä olevat lasit alle 7 päivää vanhat niin onnistuu tuo nollauskikka. Luin redditistä että metan kautta saanut myös nollattua tuon aktivointiajan sen seitsemän päivän jälkeenkin joissakin tapauksissa jos customer supportin kanssa jaksaa lähteä neuvottelemaan. Kiva bonus mutta paskasti toteutettu kun tuntuu useammalla olevan ongelmia tuon kanssa vaikka ei kikkailisi mitenkään.
 
Itelläkään ei taida toimia oma ref linkki oikeen, ostetuista peleistä onnistuin tekemään ref linkit mitkä pitäs toimia, mutta tuon device ref linkin kanssa ongelmia... Voiko joku kokeilla jos lähetän oman linkkini privana, niin minnekkä se ohjaa, kun en itse pysty tuota testaamaan ja en kehtaisi tupla tunnuksia tehdä tuon takia.. Ei siis tarvitse rekisteröityä tuon minun linkin kautta , vaan testaisin toimiiko tuo ollenkaan.,
 
Koitin tuon sinun linkin kautta mutta ei toiminut. Avaa metan referral sivun, mutta siellä lukee: "Suosituslinkki ei ole saatavilla. Linkki voi olla virheellinen, väärä tai vanhentunut. Odota hetki ja yritä uudelleen."
Mistä onnistuit generoimaan tuon linkin? Itse en saa mistään laitelinkkiä tehtyä. Sovelluslinkki toimii normaalisti.
 
Okei eli ei onnistu tuo laitteen ref linkin teko... Kellään ollu samaa ongelmaa,että ei saa tehtyä toimivaa linkkiä laitteelle?
 
Ei onnistu ollenkaan. Ei puhelinsovelluksen kautta eikä selaimella. Testasin muutamalle FB kaverille lähettää mutta eivät saaneet mitään viestiä eikä toimi laittamalla refulinkkiin oma tunnus. Kokeiltu on uunituoreella Meta tunnuksella käyttää oma koodini ja vaikka mitä. Mutta ei vain toimi. Meta supportti ei osannut auttaa.

Tuohan voi olla maa tai aluekohtaistakin. No, pitää sitten maksella seuraavat ostokset omasta kukkarosta :)

Onkohan kukaan onnistunut luomaan oman linkin ja saanut siitä referral bonarit?
 
Onkohan jollain vinkata hyvää varavirtalähdettä (mielellään tietty mahdollisimman edullinen) quest 2:lle?

Riittävän pituisia kaapeleita kyllä löytyy eli taskussakin menee. :hmm:
 
Tuollainen ollut Quest 2 käytössä ja nyt Quest 3. Hienosti pelittää.

Olisiko suosituksia antaa 3-5m datakaapelille PC & Quest 3 välille (USB-C - USB-C) ? Voi olla suomesta tai esim. Saksan Amazonista, kaapelin olisi hyvä olla kohtuu notkea ja Quest 3 varausta ylläpitävä.
 
Vaikka kaapeli olisi kuinka laadukas, niin todennäköisesti tietokoneen pää ei anna tarpeeksi tehoa, että varaus pysyisi. Aiemmin tänne on linkattu noita, joihin sähköt saa injektoitua erikseen, mutta itsellä ei ole niistä kokemusta.
 
No niin, tulipa q3 hommattua ja alkohan se pään seinään hakkaaminen about heti. Eli nyt: Onko kukaan onnistunut viime kuukausina lähettämään tai itse tekemällä toimimaan tuota devuce referralia kenellekkään?
On nimittäin niin monen irl kaverin kanssa todettu nyt, että tulee kaikilla vain tyyliin "suositusta ei voitu lähettää. yritä myöhemmin blaablaa" vaikka on kokeiltu uusilla tileillä ja redditit ja metan foorumit osataan kohta ulkoa, että nyt. Jos jollakin on toiminut jossain vaiheessa niin raportoikaas mulle. Yhtään ei toki auta että supportin tiketit joko pitää täyttä radiohiljaisuutta tai spmmivät sitä perusohjettaan asiaan mikä nyt vain ei toimi kun ei löydy edes ohjeessa mainittuja "copy" tai "share" nappeja miltään alustalta. Ja fb linkkaus heittää saman errorin. Tutkin tässä samalla myös siis sitä, että koskeeko tämä kaikkia suomalaisia käyttäjiä.
 
Ei taida vissiin toimia se... Voin kokeilla lähettää linkin sulle privana mut tuskin toimii
 
Onko kukaan muuten kokeillut täällä PCVR pelaamista pilvipalvelun kautta?

Videolta jotenkin lyhyesti näin
"Latency is not good for quick action games like fps but its ok for like blade and sorcery." Itsellä ei ainakaan kestä vatsa VR:ssä viiveiden nousua, että en usko että itse tulisi pelattua pilvestä. Tuskin se kenellekään muutenkaan hyvältä tuntuu, mutta jos ei pc:tä vielä ole eikö haittaa huono-olo, niin miksikäs ei tuollaisella voisi kokeilla
 
Onko kukaan muuten kokeillut täällä PCVR pelaamista pilvipalvelun kautta?

Ikävä kyllä esimerkiksi Shadowta ei saa Suomeen ja Plutosphere en tiedä mutta heillä on ainakin serveriä tuolla Tukholmassa eli voisi toimiakin jos ovat sallineet Suomessa toiminnan.

Itse harkinnut jollain aikavälillä(ehkä kun nykyistä Ryzen 5800x, 32gb ddr4, Rtx 4070 jonka päivitän ainakin vielä kerran viimeistään ensi vuonna tehokkaampaan näytönohjaimeen alkaa aika jättämään) siirtyä pilvitietokoneen käyttöön mutta tuo Plutosphere ei ikävä kyllä toimi kuin VR pelien kanssa ja tosiaan Shadow ei saa toistaiseksi Suomeen(lisäksi Shadow on heikko pilvipc verrattuna nykyiseen koneeseeni, voi olla että päivittävät paremmin kunhan myynnit lisääntyvät).

Ihan varmasti jollain aikavälillä monet(ei toki kaikki) siirtyvät pelipilvitietokoneen käyttöön mutta saa nähdä onko VR pcvr käytössä vielä tämän vuosikymmenen lopulla viive riittävä useammille. Nythän joillakin on se tilanne että kokevat jopa omasta koneesta langattomasti samassa verkossa toimivien Virtual Desktop/Air Link/Steam Link viiveen liian suureksi ainakin joissakin peleissä verrattuna kaapeliratkaisuun joka käyttää pakkaamatonta videokuvaa.

Jos itsellä on tehokas pc ja hyvä nettiin menevä nopeus(ainakin 50+ mielellään 100+) niin voihan sitä pilvipalvelua emuloida esim ainakin Virtual Desktop pystyy oman verkon ulkopuolelta yhdistymään jos sallii asetuksista. Itselläni ei ole vain riittävä upload nykyisessä yhteydessä(sisään on riittävä 100 mutta ulos vain 10) ja puhelimessa vain 4g niin en voi itse sitä kokeilla kokeilemisen ilosta enkä sen kokeilun takia viitsi alkaa maksaa nopeammasta netistä(upload voisi saada ainakin 100 nykyiseen asuntooni) sekä 5g puhelinyhteydestä(nykyinen 4g ihan riittävä toistaiseksi itselleni puhelimessa).

Meta tutkii kyllä pilvipalvelun perustamista jossa voisi kuukausimaksulla pelata omia pcvr pelejä mutta ei se taida vielä olla realistista että lähtevät sellaista julkaisemaan kun varmasti kokevat että kokemus ei olisi riittävän hyvä.

Tässä on keskusteluketju tarkemmin pilvipelaamisesta Keskustelua pilvipelaamisesta yleisesti
 
Huomenna pitaisi tulla Quest 2 kaveriksi Quest 3. Quest 2 jää lasten leluksi, Quest 3 itselle. Mitenkäs tilien luonti perhe käytössä fiksuin toteuttaa? Uuteen Questiin vanhan vehkeen sisäänkirjautumistili ja luoda uusi toissijainen käyttäjätili vanhaan Questiin? Ja pelit siis kannattaa ostaa vain pääkäyttäjä tilille että ne saa jaettua, siltä osin kuin tukevat app sharing ominaisuutta?

Mitäs sontaa tämä on chromecast tuen lopettaminen on?
Videotykissä chromecast kiinni ja Quest 2 castaus homma toiminut kuin junan vessa.
Jatkossa quest - puhelin - chromecast -tykki / quest - PC - tykki

Lähettäminen toiseen näyttöön Meta Questin avulla
Reddit - Dive into anything
 
Tuossa appsharingissa kannattaa muistaa että toimii vain yhdellä laitteella kerrallaan eli käytänössä menee seuraavasti. Quest 2 laitteesta appsharing päälle ja siihen joudut kirjautumaan omalla pääkäyttäjätunnuksella + luomaan lasten/muun perheen tunnukset. Pääkäyttötunnukselle voi laittaa salasanan jos haluaa rajoittaa että sinne ei pääsyä. Quest 3:seen kirjaudut vain omalla pääkäyttäjätunnuksella. Kannattaa muistaa että tuossa appsharingissa selainen "ominaisuus" että pelit joutuu lataamaan uudelleen jokaiselle tunnukselle, joten kannattaa asennukset poistaa varmaankin Quest 2:selta omalta tunnukselta että sinne jotain mahtuu. Mukavana ominaisuutena pystyy käyttämään kirjastoa samaan aikaan 2 henkilöä eli esim pystyt pelaamaan Quest 2:sen kanssa moninpelejä appsharingin kautta.
 
Huomenna pitaisi tulla Quest 2 kaveriksi Quest 3. Quest 2 jää lasten leluksi, Quest 3 itselle. Mitenkäs tilien luonti perhe käytössä fiksuin toteuttaa? Uuteen Questiin vanhan vehkeen sisäänkirjautumistili ja luoda uusi toissijainen käyttäjätili vanhaan Questiin? Ja pelit siis kannattaa ostaa vain pääkäyttäjä tilille että ne saa jaettua, siltä osin kuin tukevat app sharing ominaisuutta?

Mitäs sontaa tämä on chromecast tuen lopettaminen on?
Videotykissä chromecast kiinni ja Quest 2 castaus homma toiminut kuin junan vessa.
Jatkossa quest - puhelin - chromecast -tykki / quest - PC - tykki

Lähettäminen toiseen näyttöön Meta Questin avulla
Reddit - Dive into anything

Just lueskelin, että on tullut patchi, jossa porukan mukaan toi chromecastmahdollisuus on tullut takaisin. Pitääpä asennella asap.
 
Onko kukaan lähettänyt Quest 2 laseja metalle vaihtoon. Viestissä lukee että lähetä pelkät virtuaalilasit niin rupesin miettimään että sisältääkö tuo alkuperäisen kasvosuojuksen ja päähineen.
 
Minun Quest 2 kävi takuu korjauksessa. Lähetin alkuperäisen kasvosuojuksen ja remmikiinnitys mukaan matkaan. Minun virhe oli lähettää Q2 alkuperäisessä laatikossa, koska takaisin tuli huono/erilainen laatikko. Korjauksesta tullut Q2 oli (toinen sarjanr.) lähes uusi laite, missä oli paikalla uusi kasvosuojaus ja alkuperäinen remmikiinnitys. Älä missä nimessä lähetä ohjaimia, laturia matkaan!
 
Viimeksi muokattu:
Onko kellään muulla vastaavaa ongelmaa? Eli battery saver tila jäänyt päälle, käsittääkseni kuvanlaatu kärsii.

Ite tossa joku aika sit kokeilin niin ei kyllä mitään eroa kun laittaa tuon battery saver asetuksen päälle tai pois laseista. Kokeilin tuota ensimmäisen kerran heti kun tuli päivityksessä, noin 2kk sitten?
 
Onko tuo laiterefekoodien luominen koskaan toiminut? Tuota tuli kokeiltua julkaisun aikaan ja nyt taas kerran. Ei vain onnistu mitenkään. Poikani osti Q3 ja näyttää nyt siltä ettei luvattua referahaa pysty edelleenkään saamaan.
 
Ei ainakaan itsellä, olen nyt varmaan 2 viikkoa vääntänyt Metan aspan kanssa asiasta...
 
Sinne lähti Quest 2 DHL Expressillä tsekkeihin, tilalle tulee ilmeisesti tehdaskunnostettu laite. Tuossa Quest 2 oli se ongelma että laite lopetti latauksen 75% ja sekoili siinä 100% ja 75% välillä, näytti virheellistä lukua. Laite on hieman yli 2v vanha mutta tuo on ilmeisesti semmoinen vika mikä korjataan heidän piikkiin aina, koska akkuja koskevat asiat on aika herkkiä että jos tulee vaikka joku tulipalo, akun pitää aina toimia
 
Viimeksi muokattu:

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
262 277
Viestejä
4 550 750
Jäsenet
74 950
Uusin jäsen
Kampamaneetti

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom