- Liittynyt
- 24.10.2016
- Viestejä
- 540
Aika sieluton, heikkomielisyydestä kertova vastaus.Juu ei.
Aika sieluton, heikkomielisyydestä kertova vastaus.Juu ei.
Roy oli kieltämättä upea nyrkkeilijä joka hyvin omintakaisella tyylillään olisi ollut todella hankala vastustaja kenelle tahansa. Roy oli sarjojensa mestari ja ihan syystä eipähän sille huippuvuosina kukaan keksiny mitää lääkettä.Roy Jones Jr. oli aidosti kaikkien aikojen paras ja lahjakkain
Suojaus jäi aina väliin, Miken kanssa ei ole varaa pitää käsiä alhaalla.Roy Jones Jr. oli aidosti kaikkien aikojen paras ja lahjakkain. Vähintäänkin pound for pound. Parhaimmillaan olisi varmasti tiputtanut joitakin tunnettujakin raskaan sarjan nimiä, jos olisi saanut sen mahdollisuuden.
Katsoin 95-97 aikoihin Eurosportilta parhaassa iässä olleen Roy Jones Jr:n matseja livenä ja ne oli hlvtn naurettavia. Roy Jones Jr. oli täysin eri maailmoista.
Jos luulet, että prime Mike Tyson oli jotakin, niin Roy oli vielä jotakin sen päälle.
Toivottavasti ei toteudu. Paketti on vuotanut viime vuosina niin pahasti, että terveys on oikeasti uhattuna. Kownackiakin vastaan kunto oli siinä mallissa, että tuskin olisi 6. erää pidempään jaksanut. Toki aina on mahdollisuus ja saattaa Beyonce aliarvioida vastustajansa pahasti.Saas nähdä tuleeko Robbesta Deontay Wilderin seuraava vastustaja. Wilderin toivelistalla Helenius on kolmantena.
Mahtavaa olisi, jos tuo skenaario toteutuisi, saisi Helenius kunnon tilin ja voitettuaan voisi toteutua MM-ottelu. Tuo olisi Robbelle miljoonan taalan paikka.
Taas on lähellä tilaisuus...
The Last Stand -nimeä kantavassa podcastissa kuultiin vastikään Heleniuksen nimi. Yhdysvaltalainen tyrmäyskone Deontay Wilder nimittäin kertoi, että suomalainen on yksi vaihtoehdoista hänen seuraavaksi vastustajakseen.
Wilder painotti, että nämä viisi nimeä tulevat kuvioihin siinä vaiheessa, jos hän ei saa haluamaan kolmatta ottelua Tyson Furya vastaan. Heleniuksen lisäksi jenkkinyrkkeilijä nimesi Dillian Whyten, Andy Ruiz Juniorin, Joseph Parkerin ja Oleksandr Usykin.
Furyn ja Wilderin ottelu ei kuitenkaan vaikuta tällä hetkellä ajankohtaiselta. Kansainvälisessä mediassa pyörineet tiedot ovat vihjanneet Furyn kohtaavan seuraavaksi Agit Kabayelin. On selvää, että Fury haluaisi tuon matsin jälkeen haastaa toisen raskaansarjan mestarin, Anthony Joshuan.
Kyseinen äijä laitettiin ottelemaan jo 13 vuotiaana aikuisia nyrkkeilijöitä vastaan, koska nuoremmista ei ollut mitään vastusta. Muita erikoisuuksia on pituus vain 180cm, mutta silti ottelee raskaassa sarjassa. Lyönnit kuulemma ainakin aktiivi vuosina kovemmat kuin kenelläkään toisella raskaansarjan nyrkkeilijällä. Usein ottelut loppuivatkin muutamassa sekunnissa kun vastustaja ei kestänyt rauta nyrkin vartaloiskuja paria iskua enempää kun ne olivat niin kovia.Yöllä sitten mennään, kun kaikkien aikojen paras palaa kehään 14 vuoden tauon jälkeen.
Kyseessä on näytösottelu, kuten varmaan tiedät. Tyrmääminenkin on kielletty. 2 minuutin erät.Saa nähdä missä kunnossa äijä nykyään on. Tuleeko tästä legendaarinen paluu vai floppi.
Jep. Ei tuota ottelua olisi voinut järjestää millään muulla formaatillla kuin näytösotteluna, koska mikään ammattilaissarjan liitto ei anna noin vanhojen otella ammattilaisina liiton säännöillä. Näytösottelussa voi myös valita säännöt vapaasti.Kyseessä on näytösottelu, kuten varmaan tiedät. Tyrmääminenkin on kielletty. 2 minuutin erät.
Ja tuon päälle edes voittajaa ei julkisteta ja täten ei vedonlyöntiäkään.Kyseessä on näytösottelu, kuten varmaan tiedät. Tyrmääminenkin on kielletty. 2 minuutin erät.
Tuollaiset laskin muutama vuosi sitten:
"If he doesn't die, it doesn't count."Ja tuon päälle edes voittajaa ei julkisteta ja täten ei vedonlyöntiäkään.
Matsistaki näki että Mike on/oli iha eri tasolla. Järkevät ihmiset tajuaa että Mike oli primessä maailman paras ikinä.Aika sieluton, heikkomielisyydestä kertova vastaus.
No kyseessä oli näytösottelu, ja ottelijat siis jo ns. vanhempia legendoja. Enpä kyllä tuon matsin perusteella mitään johtopäätöksiä vetäisi kys. faittereiden paremmuudesta. Ehkä nyt tavallaan mietityttää että jos tyypit olisivat otelleet joskus esim. ysärin lopulla niin ehkä Tyson olisi voinut pärjätäkin. Toisaalta Tyson on ollut aina ns. on/off -tyyppi ottelijana, joko voitti nopeasti tai sitten hävisi melko nopeasti, jos ei pelottelu toiminut niin hävisi.No eikö ole juttua eilisestä tyson/jones matsista? Ei halunnu roy otella edes etäisesti, ei varmaa olisikaan parempaa edes pystynyt vaikka olisi ollut kilpailusäännöt. Kyllä Mike on aivan toista maata vaikka onkin royta vielä vanhempikin!
En kyllä muista Tysonilta mitään nopeita häviöitä, se kaveri pystyi kyllä myös ottamaan koppia. Lopullinen alamäkihän alkoi ekan tappion jälkeen, vaikka ilmassa oli jo merkkejä hyvissä ajoin ennen sitäkin. Mutta kun tarkisti boxrecistä, niin saihan Tyson ihan mukavia voittoja ja voittoputkenkin sen Busterille hävityn matsin jälkeen. Ei vain ollut enää sitä samaa tekemistä. Siltikin ainoat häviöt Evander Holyfieldille ja Lennox Lewisille. Eli vain kaksi parasta nyrkkeilijää olivat B-Tysonia parempia. Harmi ettei nähty miten A-Tyson olisi pärjännyt.No kyseessä oli näytösottelu, ja ottelijat siis jo ns. vanhempia legendoja. Enpä kyllä tuon matsin perusteella mitään johtopäätöksiä vetäisi kys. faittereiden paremmuudesta. Ehkä nyt tavallaan mietityttää että jos tyypit olisivat otelleet joskus esim. ysärin lopulla niin ehkä Tyson olisi voinut pärjätäkin. Toisaalta Tyson on ollut aina ns. on/off -tyyppi ottelijana, joko voitti nopeasti tai sitten hävisi melko nopeasti, jos ei pelottelu toiminut niin hävisi.
Ottelun lopputulos oli kuitenkin tasapeli. Tyson treenasi viimeistä päivää. Roy treenas mitä treenas ja tietää jo mitä uusintaotteluun vaaditaan.Matsistaki näki että Mike on/oli iha eri tasolla. Järkevät ihmiset tajuaa että Mike oli primessä maailman paras ikinä.
Joo, uskaltamisestahan se on kiinni eikä promootioasioista.Voisi Joshua jo uskaltaa matsata Wilderin tai Furyn kanssa.
Ehkä tyhmä kysymys, mutta kai oot kirjautunut alma-tunnuksilla sisään?Iltalehti Plus näyttää Mannyn matsin 6.99€ ens yönä. Tilasin tuon mut Plus sisältö ei aukene, rahat kyllä kelpasi. Ovatko muut kokeilleet, että toimiiko tuo?
Toki. Senkin jälkeen sanoo, että pitää tilata Plus juttu ja jos yritän tilata Plus jutun uudelleen, niin herjaa että tililläni on jo aktiivinen tilaus päällä.Ehkä tyhmä kysymys, mutta kai oot kirjautunut alma-tunnuksilla sisään?
Oli kyllä mennyt täysin ohi. Pitäisi näköjään useammin seurata että mitä isoja tulevia otteluita oli jo päätetty...Anthony Joshua taipui yllätystappioon kotiyleisönsä edessä: ”Uusintaottelussa täytyy olla paljon parempi”
Siellä raskaansarjan mestarikin vaihtunut ja täällä huomattu mitään?
...ja HeleniusHearn lupaa jo uusintaa alkuvuodelle.
Eddie Hearn reveals planned date and location for Oleksandr Usyk vs Anthony Joshua 2
Usyk beat Joshua by unanimous decision in London on Saturday nightwww.independent.co.uk
Ensi viikolla 9.10. on Fury-Wilder III.
Mistään mitään tietämättä. Luulen, että ensimmäistä ottelua sovittaessa sovittiin jo uusintaottelusta, varsinkin jos Joshua häviää....ja Helenius
Tää on hassu tää nyrkkeilymaailma, kun samoja ukkoja pyöritetään 1/2/3/4 uusinnoissa. Usyk vaikuttaa vielä sellaselta, että ei ole rahan perässä. Vois kuvitella, että seuraava looginen steppi olis joku muu vastustaja kuin Joshua.
Joo eiköhän uusintaottelu ole usein optiona sopimuksessa, ja bisnes sitten määrää toteutuuko vai ei. Uusintaottelulle on varmasti tilaajia ja tuotto taattu. On vaan niin irrallaan siitä tosi asiasta, että sarjassa pitäisi olla koko ajan jatkuvuutta ja uusia yrittäjille pitäisi antaa mahdollisuus. UFC:stä voi olla montaa eri mieltä, mutta otteluvolyymit on upeita jos tehdään päälle 50 ottelutapahtumaa (n. 5-10 otteluparia per tapahtuma) vuodessa ja niistä vain osassa nähdään rematcheja.Mistään mitään tietämättä. Luulen, että ensimmäistä ottelua sovittaessa sovittiin jo uusintaottelusta, varsinkin jos Joshua häviää.
Tämä nimenomaan. Tuntuu kyllä, että ammattinyrkkeilyssä ei yleensä ole urheilun kanssa mitään tekemistä....
Toki ymmärrän, että tässä nyt on raskaansarjan ottelijat kyseessä, mutta siltikin olisi kiva nähdä vähän varianssia.