Nyrkkeily threadi

Liittynyt
23.11.2016
Viestejä
741
Roy Jones Jr. oli aidosti kaikkien aikojen paras ja lahjakkain. Vähintäänkin pound for pound. Parhaimmillaan olisi varmasti tiputtanut joitakin tunnettujakin raskaan sarjan nimiä, jos olisi saanut sen mahdollisuuden.
Katsoin 95-97 aikoihin Eurosportilta parhaassa iässä olleen Roy Jones Jr:n matseja livenä ja ne oli hlvtn naurettavia. Roy Jones Jr. oli täysin eri maailmoista.

Jos luulet, että prime Mike Tyson oli jotakin, niin Roy oli vielä jotakin sen päälle.

Juu ei.
 
Liittynyt
05.02.2019
Viestejä
739
Roy Jones Jr. oli aidosti kaikkien aikojen paras ja lahjakkain
Roy oli kieltämättä upea nyrkkeilijä joka hyvin omintakaisella tyylillään olisi ollut todella hankala vastustaja kenelle tahansa. Roy oli sarjojensa mestari ja ihan syystä eipähän sille huippuvuosina kukaan keksiny mitää lääkettä.

Mitä tulee sitten tähän tulevaan matsiin niin kyllähän Mike näyttää vanhentuneen paljon paremmin kuin Roy joten veikkaan että Roy tulee jäämään jyrän alle mutta katsotaan.
 
Viimeksi muokattu:

dude86

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
14.06.2017
Viestejä
1 719
Roy Jones Jr. oli aidosti kaikkien aikojen paras ja lahjakkain. Vähintäänkin pound for pound. Parhaimmillaan olisi varmasti tiputtanut joitakin tunnettujakin raskaan sarjan nimiä, jos olisi saanut sen mahdollisuuden.
Katsoin 95-97 aikoihin Eurosportilta parhaassa iässä olleen Roy Jones Jr:n matseja livenä ja ne oli hlvtn naurettavia. Roy Jones Jr. oli täysin eri maailmoista.

Jos luulet, että prime Mike Tyson oli jotakin, niin Roy oli vielä jotakin sen päälle.

Suojaus jäi aina väliin, Miken kanssa ei ole varaa pitää käsiä alhaalla.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 360
Joulukuussa on oikeakin matsi kun Canelo Alvarez kohtaa voittamattoman Callum Smithin. Smith on ihan jäätävän iso super middleen, pituutta 191cm ja kunnon lihaskimppu kun Canelolla on 173cm. Canelo kiskoo lujemmin mut ei Smithkään ihan pehmo käsi ole.
 
Liittynyt
11.06.2017
Viestejä
202
Saas nähdä tuleeko Robbesta Deontay Wilderin seuraava vastustaja. Wilderin toivelistalla Helenius on kolmantena.
Mahtavaa olisi, jos tuo skenaario toteutuisi, saisi Helenius kunnon tilin ja voitettuaan voisi toteutua MM-ottelu. Tuo olisi Robbelle miljoonan taalan paikka.
Taas on lähellä tilaisuus...
 
Liittynyt
20.12.2016
Viestejä
145
Saas nähdä tuleeko Robbesta Deontay Wilderin seuraava vastustaja. Wilderin toivelistalla Helenius on kolmantena.
Mahtavaa olisi, jos tuo skenaario toteutuisi, saisi Helenius kunnon tilin ja voitettuaan voisi toteutua MM-ottelu. Tuo olisi Robbelle miljoonan taalan paikka.
Taas on lähellä tilaisuus...
Toivottavasti ei toteudu. Paketti on vuotanut viime vuosina niin pahasti, että terveys on oikeasti uhattuna. Kownackiakin vastaan kunto oli siinä mallissa, että tuskin olisi 6. erää pidempään jaksanut. Toki aina on mahdollisuus ja saattaa Beyonce aliarvioida vastustajansa pahasti.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 408
The Last Stand -nimeä kantavassa podcastissa kuultiin vastikään Heleniuksen nimi. Yhdysvaltalainen tyrmäyskone Deontay Wilder nimittäin kertoi, että suomalainen on yksi vaihtoehdoista hänen seuraavaksi vastustajakseen.

Wilder painotti, että nämä viisi nimeä tulevat kuvioihin siinä vaiheessa, jos hän ei saa haluamaan kolmatta ottelua Tyson Furya vastaan. Heleniuksen lisäksi jenkkinyrkkeilijä nimesi Dillian Whyten, Andy Ruiz Juniorin, Joseph Parkerin ja Oleksandr Usykin.

Furyn ja Wilderin ottelu ei kuitenkaan vaikuta tällä hetkellä ajankohtaiselta. Kansainvälisessä mediassa pyörineet tiedot ovat vihjanneet Furyn kohtaavan seuraavaksi Agit Kabayelin. On selvää, että Fury haluaisi tuon matsin jälkeen haastaa toisen raskaansarjan mestarin, Anthony Joshuan.
 
Liittynyt
05.06.2018
Viestejä
1 062
Yöllä sitten mennään, kun kaikkien aikojen paras palaa kehään 14 vuoden tauon jälkeen. :thumbsup:
 
Liittynyt
05.12.2018
Viestejä
2 382
Yöllä sitten mennään, kun kaikkien aikojen paras palaa kehään 14 vuoden tauon jälkeen. :thumbsup:
Kyseinen äijä laitettiin ottelemaan jo 13 vuotiaana aikuisia nyrkkeilijöitä vastaan, koska nuoremmista ei ollut mitään vastusta. Muita erikoisuuksia on pituus vain 180cm, mutta silti ottelee raskaassa sarjassa. Lyönnit kuulemma ainakin aktiivi vuosina kovemmat kuin kenelläkään toisella raskaansarjan nyrkkeilijällä. Usein ottelut loppuivatkin muutamassa sekunnissa kun vastustaja ei kestänyt rauta nyrkin vartaloiskuja paria iskua enempää kun ne olivat niin kovia.

Saa nähdä missä kunnossa äijä nykyään on. Tuleeko tästä legendaarinen paluu vai floppi.
 
Liittynyt
05.12.2018
Viestejä
2 382
Kyseessä on näytösottelu, kuten varmaan tiedät. Tyrmääminenkin on kielletty. 2 minuutin erät.
Jep. Ei tuota ottelua olisi voinut järjestää millään muulla formaatillla kuin näytösotteluna, koska mikään ammattilaissarjan liitto ei anna noin vanhojen otella ammattilaisina liiton säännöillä. Näytösottelussa voi myös valita säännöt vapaasti.
 
Liittynyt
05.06.2018
Viestejä
1 062
Tuollaiset laskin muutama vuosi sitten:

Least rounds per fight

3.3 Tommy Morrison (172/52)
3.7 Mike Tyson (216/58)
3.8 Frank Bruno (170/45)
4.1 Jack Dempsey (283/69)
4.1 Ernie Shavers (367/89) (non-champion)
4.2 Riddick Bowe (195/46)
4.3 George Foreman (349/81)
4.9 Rocky Marciano (241/49)
4.9 Sonny Liston (267/54)
5.0 Vitali Klitschko (235/47)
5.0 Donovan Ruddock (237/47) (non-champion)
5.1 Wladimir Klitschko (334/66)
5.1 Lennox Lewis (225/44)
5.4 Max Baer (423/79)
5.8 Joe Frazier (213/37)
6.0 Joe Louis (417/69)
6.2 Tim Whitherspoon (426/69)
7.6 Evander Holyfield (443/58)
8.9 Muhammad Ali (548/61)

Least rounds per won/drawn world title fight

1,00 Sonny Liston (2)
4,60 Jack Dempsey (5)
4,67 Mike Tyson (12)
5,40 Riddick Bowe (5)
6,59 Joe Louis (27)
6,70 Joe Frazier (10)
7,06 Lennox Lewis (16)
7,29 George Foreman (7)
7,87 Vitali Klitscho (15)
8,00 Tommy Morrison (2)
8,04 Wladimir Klitscho (25)
9,33 Evander Holyfield (12)
9,43 Rocky Marciano (7)
10,3 Deontay Wilder (4)
10,4 Muhammad Ali (22)
11,0 Max Baer (1)
12,0 Frank Bruno (1)
12,7 Tim Whitherspoon (3)
 
Liittynyt
05.02.2019
Viestejä
739
No eikö ole juttua eilisestä tyson/jones matsista? Ei halunnu roy otella edes etäisesti, ei varmaa olisikaan parempaa edes pystynyt vaikka olisi ollut kilpailusäännöt. Kyllä Mike on aivan toista maata vaikka onkin royta vielä vanhempikin!
 
Liittynyt
05.06.2018
Viestejä
1 062
Tyson näytti yllättävän hyvältä, eikä vain ikäisekseen. Käytännössä kantoi Royn ottelun läpi, kun ei ilmeisesti viitsinyt täysillä päähän lyödä. Vartaloon kumminkin antoi moukkua.
 
Liittynyt
12.04.2020
Viestejä
192
No eikö ole juttua eilisestä tyson/jones matsista? Ei halunnu roy otella edes etäisesti, ei varmaa olisikaan parempaa edes pystynyt vaikka olisi ollut kilpailusäännöt. Kyllä Mike on aivan toista maata vaikka onkin royta vielä vanhempikin!
No kyseessä oli näytösottelu, ja ottelijat siis jo ns. vanhempia legendoja. Enpä kyllä tuon matsin perusteella mitään johtopäätöksiä vetäisi kys. faittereiden paremmuudesta. Ehkä nyt tavallaan mietityttää että jos tyypit olisivat otelleet joskus esim. ysärin lopulla niin ehkä Tyson olisi voinut pärjätäkin. Toisaalta Tyson on ollut aina ns. on/off -tyyppi ottelijana, joko voitti nopeasti tai sitten hävisi melko nopeasti, jos ei pelottelu toiminut niin hävisi.
 

Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
No kyseessä oli näytösottelu, ja ottelijat siis jo ns. vanhempia legendoja. Enpä kyllä tuon matsin perusteella mitään johtopäätöksiä vetäisi kys. faittereiden paremmuudesta. Ehkä nyt tavallaan mietityttää että jos tyypit olisivat otelleet joskus esim. ysärin lopulla niin ehkä Tyson olisi voinut pärjätäkin. Toisaalta Tyson on ollut aina ns. on/off -tyyppi ottelijana, joko voitti nopeasti tai sitten hävisi melko nopeasti, jos ei pelottelu toiminut niin hävisi.
En kyllä muista Tysonilta mitään nopeita häviöitä, se kaveri pystyi kyllä myös ottamaan koppia. Lopullinen alamäkihän alkoi ekan tappion jälkeen, vaikka ilmassa oli jo merkkejä hyvissä ajoin ennen sitäkin. Mutta kun tarkisti boxrecistä, niin saihan Tyson ihan mukavia voittoja ja voittoputkenkin sen Busterille hävityn matsin jälkeen. Ei vain ollut enää sitä samaa tekemistä. Siltikin ainoat häviöt Evander Holyfieldille ja Lennox Lewisille. Eli vain kaksi parasta nyrkkeilijää olivat B-Tysonia parempia. Harmi ettei nähty miten A-Tyson olisi pärjännyt.

Lennoxille hävityn ottelun jälkeen olisi saanut kyllä lopettaa, ne viimeiset ottelut olivat kyllä sitten sitä, josta voisi sanoa, että kehäraakki rimpuilee.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
540
Matsistaki näki että Mike on/oli iha eri tasolla. Järkevät ihmiset tajuaa että Mike oli primessä maailman paras ikinä.
Ottelun lopputulos oli kuitenkin tasapeli. Tyson treenasi viimeistä päivää. Roy treenas mitä treenas ja tietää jo mitä uusintaotteluun vaaditaan.
Tyson näytti kuitenkin hyvältä. Helenius joutuisi koville.
 
Liittynyt
05.06.2018
Viestejä
1 062
Jotkut vedonlyöntitoimistot muuten ottivat tuosta vetoja vastaan ameriikassa. Sitä vitutuksen määrää jos Tysonia veikkasi... Tasapelihän oli selvästi ennalta sovittu, joten vedonlyönnin kannalta saattaisi olla mahkut palautuksiin, tai vähintään joukkokanteeseen jossei palautuksia kuulu. Eiköhän legendojen liiga jatku ainakin tovin, 1.6M ppv:tä, top 10 tappelu-eventti ja Holyfieldikin jo "huudellut" Tysonille...

 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
12.04.2020
Viestejä
192
Joshua on halutessaan tosi tehokas, eipä tuossa paljon jäänyt epäselväksi. Pulevin toinen tappio vasta, edellinen Wlad Klitchkolle.
 
Liittynyt
12.04.2020
Viestejä
192
Joshuan kohokoukuissa (uppercut) on kyllä minun mielestäni sitä 'tysonia' mikä ehkä joidenkin mielestä jäi puuttumaan siitä näytösottelusta.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 408
Voisi Joshua jo uskaltaa matsata Wilderin tai Furyn kanssa.
Joo, uskaltamisestahan se on kiinni eikä promootioasioista.

Wilderillä ja Furyllä on nyt joku oikeuspelleily kesken uusintapykälästä, joten sen pitää ensin ratketa ja jos se johtaa otteluun III niin sen jälkeen Joshua vastaan ja undisputed selvillä.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
540
Joskus voi olla uskaltamisestakin kiinni.
Väitteiden mukaan Mike Tyson ei halunnut samaan kehään eläkkeeltä palanneen Foremanin kanssa ja sanoi promoottorilleen
I’m not fightin’ that fucking animal. If you love the motherfucker so much, you fight him!
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 360
Joshua vs. Fury matsi sovittu! kaksi matsia, eka oteltas kesä/heinäkuussa. Voittajasta kiistaton raskaansarjan mestari, vihdoinkin!
 

?..

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
06.04.2018
Viestejä
3 125
Mites Helenius? Joko kolkutellaan maailman top 3 sijoja?
 
Liittynyt
17.01.2020
Viestejä
482
Helenius ottelee Kownackia vastaan uusinnan, eikös äskettäin niin uutisoitu.
Boxrec rankkaa miehet raskaassa sijoille 16. ja 17. Robbella ei ole tuossa kuin hävittävää kun viimeksi otti hienon tyrmäysvoiton tästä Puolan no1:stä joka oli voittamaton ja joidenkin arvioiden perusteella menossa kohti terävintä kärkeä maailmalla.

Varsinkaan kun Heleniuksella ei ole ison tallin tukea kuten Sauerland aikaan niin pidän ihan hyvänä saavutuksena että pääsee näinkin kovatasoisiin matseihin josta varmasti saa hyvän korvauksenkin.

Harvinaista herkkua että suomalainen nyrkkeilijä on noteerattu raskaan sarjan listoilla, suhteelllisen korkeallakin jo yli kymmenen vuoden ajan.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 360
Iltalehti Plus näyttää Mannyn matsin 6.99€ ens yönä. Tilasin tuon mut Plus sisältö ei aukene, rahat kyllä kelpasi. Ovatko muut kokeilleet, että toimiiko tuo?
 
Liittynyt
05.02.2019
Viestejä
739
AJ:n aika on mennyt jo, promoottorikin sen myönsi että suuria muutoksia pitää tapahtua ottelutyylissä. Jotkut vielä ajatteli että Fyryllä ei muka olis mitää palaa joshuaa vastaan :D
 
Liittynyt
27.10.2018
Viestejä
222
Kyllähän tuo Usyk-Joshua matsi tuli katsottua. Erittäin hyvä nyrkkeilyottelu. Eniten harmittaa että matseja ei saada aikaiseksi.
Joshua (ennen Ruizia) vs Wilder olisi ollut iso juttu ei tapahtunut,
Joshua vs Fury olisi ollut iso juttu ei enään.. ja kävi miten kävi rematchissä niin ei saada pitkään aikaan undisputed matsia.
Olisi hyvä jos Wilder voittaisi niin ehkä pienet saumat undisputed matsiin mutta jos Fury voittaa ja Usyk rematchin niin kauan kestää kyllä.
Furyn promoottori puhui jo mandatory vastustajista että Usyk vs Joe Joyce :( Varsinkin Usyk on ihan kamala vastustaja teknisesti hyvä, näyttää omaavan leuan ja nopea että turpaan voi tulla ja ei tuo lippuluukuille mitään eikä tietysti hyväksy alle 50% tiliä matsista eikä tietysti pidäkkään kun hänellä on eniten vöitä.

Näistä kavereista tosin Usyk on ehdoton suosikki. Vaikuttaa ihan hauskalta tyypiltä. Joshua on ylimielinen, Fury mulkku ja Wilder idiootti.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 916
Usykia oli kyllä todella ilo katsella. Upeen näköstä kun ton kokonen ukko liikkuu ja iskee terävästi. Joshua on edelleenkin vaarallinen, mutta mitä ihmettä aikoinaan ennen ruizia tapahtui, että siitä tuli enemmänkin one-punch guy. Sitä ennen nokkelaa teknistä osaamista kokoisekseen. Jos joku edelleenkin maalailee muuten robbea hätyyttelemään kärkipään ukkoja, niin edelleenkin valovuosia takana. Usykista vois ottaa mallia miten liikutaan ja miten katsojille saadaan koko rahan edestä nähtävää.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 916
Hearn lupaa jo uusintaa alkuvuodelle.


Ensi viikolla 9.10. on Fury-Wilder III.
...ja Helenius :)

Tää on hassu tää nyrkkeilymaailma, kun samoja ukkoja pyöritetään 1/2/3/4 uusinnoissa. Usyk vaikuttaa vielä sellaselta, että ei ole rahan perässä. Vois kuvitella, että seuraava looginen steppi olis joku muu vastustaja kuin Joshua.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
85
...ja Helenius :)

Tää on hassu tää nyrkkeilymaailma, kun samoja ukkoja pyöritetään 1/2/3/4 uusinnoissa. Usyk vaikuttaa vielä sellaselta, että ei ole rahan perässä. Vois kuvitella, että seuraava looginen steppi olis joku muu vastustaja kuin Joshua.
Mistään mitään tietämättä. Luulen, että ensimmäistä ottelua sovittaessa sovittiin jo uusintaottelusta, varsinkin jos Joshua häviää.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 916
Mistään mitään tietämättä. Luulen, että ensimmäistä ottelua sovittaessa sovittiin jo uusintaottelusta, varsinkin jos Joshua häviää.
Joo eiköhän uusintaottelu ole usein optiona sopimuksessa, ja bisnes sitten määrää toteutuuko vai ei. Uusintaottelulle on varmasti tilaajia ja tuotto taattu. On vaan niin irrallaan siitä tosi asiasta, että sarjassa pitäisi olla koko ajan jatkuvuutta ja uusia yrittäjille pitäisi antaa mahdollisuus. UFC:stä voi olla montaa eri mieltä, mutta otteluvolyymit on upeita jos tehdään päälle 50 ottelutapahtumaa (n. 5-10 otteluparia per tapahtuma) vuodessa ja niistä vain osassa nähdään rematcheja.

Toki ymmärrän, että tässä nyt on raskaansarjan ottelijat kyseessä, mutta siltikin olisi kiva nähdä vähän varianssia.
 

Karppi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.10.2019
Viestejä
2 058
Kyllä Helenius tietää ne omat pirunsa joita monesti nyrkkeilijän kohdalla heikkoideksi kutsutaan, pään pitää pysyä nyt kasassa 100% ajasta.

– Suojausta voi kehittää aina. Minun on kyettävä keskittymään aiempaa paremmin. Jos menee monta erää hyvin, minuun hulmahtaa liiallinen hyvän olon tunne. Se herpaannuttaa. Tiukat taistot sopivat minulle parhaiten. Silloin pysyn kuosissa, Helenius luonnehtii. – Tahto ja keskittyminen ovat olennaisasioita. On koko ajan tiedettävä se, mitä tekee. Millisekunnin unohdus voi viedä turmioon.

 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 367
Viestejä
4 158 750
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom