- Liittynyt
- 16.10.2016
- Viestejä
- 126
Muistanko oikein, että eikö Nettiauto näyttänyt joskus myös vanhan hinnan jos sitä oli hiljattain viilattu? Onko ominaisuus poistettu vai onko se myyjän päätettävissä?
Tuntuu että Oulussa laitetaan autoon kuin autoon muutama tonni ylihintaa verrattuna etelään.OIsko livahtanut vahingossa ylimääräinen nolla hinnan perään
Vanha oululainen sanonta "Miksi ostaa uusi auto, kun Pörhöltä saa käytetyn samalla rahalla"Tuntuu että Oulussa laitetaan autoon kuin autoon muutama tonni ylihintaa verrattuna etelään.
Samaa ihmettelin itsekin kun aika pitkään etsin autoa. Monessa ilmoituksessa vain yksi väärinpäin oleva kuva eikä mitään lisätietoja kirjoitettu. Ne tulee ohitettua hyvin nopeasti. Ja tietysti SOITTAJA ON VOITTAJA, mutta sitten kun soittaa niin ei vastata...Ottamatta kantaa yhteenkään yksittäiseen ilmoitukseen, niin aina ihmettelen miten ihmiset eivät vaan vaivaudu yhtään. Laitetaan postimerkin kokoisia kuvia, kuvat otettu perunalla, auto on paskainen, jne. Jostain harvinaisesta ja halutusta harrasteautosta ymmärtäisin vielä, koska sellaisen ostaja innostuu ehkä helpommin, mutta sitten ihan tavalliset kotterot joista on tuhat muutakin myynti-ilmoitusta. Ainakaan itsellä ei herätä ostohaluja yhtään jos auto on paskainen ja kuvat on miten sattuu. Nojuu, kukin tyylillään, ja joitain ei vain varmaan kiinnosta.
Lisäksi pitää olla:SOITTAJA ON VOITTAJA
Tää on joku keski-ikäisten juttu. Itse koen huomattavasti helpompana kirjoittaa kaiken ilmoitukseen sen sijaan, että puhelimessa jokaiselle erikseen kertoo samat asiat. Yhtä autoa tuli katsottua, mutta ei mitään muita tietoja ilmoituksessa kuin kilometrit ja vuosimalli. "Lisään tiedot myöhemmin. Soitot; XXX". En vaivautunut kyselemään ja näyttää yhä +puoli vuotta myöhemmin lisätiedot puuttuvanSamaa ihmettelin itsekin kun aika pitkään etsin autoa. Monessa ilmoituksessa vain yksi väärinpäin oleva kuva eikä mitään lisätietoja kirjoitettu. Ne tulee ohitettua hyvin nopeasti. Ja tietysti SOITTAJA ON VOITTAJA, mutta sitten kun soittaa niin ei vastata...
"Ei pakkomyynnissä"Lisäksi pitää olla:
- Kuvan vanteet +2000€
- Radio ei kuulu kauppaan
- Vain tosiostajat
"Kuitteja xxxx € edestä""Ei pakkomyynnissä"
Näissä on yleensä hintapyyntö xx99e tai xxx49e. Ihan kuin autokaupoissa pelattaisiin joillain yksittäisillä euroilla"Ei pakkomyynnissä"
Minun mielestäni myös ihan karmean näköinen, mutta ei tuo nyt lopputuloksena ainakaan huonompi ole kuin lähtökohta. Eli sinänsä ihan sama, muuten olisi varmaan mädäntynyt johonkin ladon taakse. Onpahan nyt ainakin "elossa".
Tiedän että Latela on joku juttu jossain piireissä, mutta näin pahasta klassikon raiskauksesta pitäisi joutua kuritushuoneelle.
![]()
jumalauta, ei helvetti.
Tiedän että Latela on joku juttu jossain piireissä, mutta näin pahasta klassikon raiskauksesta pitäisi joutua kuritushuoneelle.
![]()
jumalauta, ei helvetti.
No ainakin on rehellinen. Onkohan tuossa oikeasti edes mitään mahdollisuutta saada muutoskatsastettua?Vähän erikoisempi sivikkihttps://www.nettiauto.com/honda/civic/13822522
-ei ole muutoskatsastettu millekkään tehdyille muutoksille
-Auto on itse rakenneltu ja en ole ammattilainen, joten ostajan olisi hyvä ottaa tämä huomioon![]()
Ei kai nykysäännöillä mikään mahdottumuus. Ennen ei onnistunut nelivedon lisääminen, jos mallisarjassa ei sellaista autoa ollut (ja joskus saattoi olla vajaavetoinen ja nelivetoinen auto olla eri mallisarjaa, vaikka päällepäin sama auto).No ainakin on rehellinen. Onkohan tuossa oikeasti edes mitään mahdollisuutta saada muutoskatsastettua?
Juuri tuota nelivetoa mietinkin, mutta jos määräykset on muuttuneen niin mikäpäs siinä. Täytyy kyllä olla melkoinen hondamies, että malttaa tuollaisen projektin ostaa.Ei kai nykysäännöillä mikään mahdottumuus. Ennen ei onnistunut nelivedon lisääminen, jos mallisarjassa ei sellaista autoa ollut (ja joskus saattoi olla vajaavetoinen ja nelivetoinen auto olla eri mallisarjaa, vaikka päällepäin sama auto).
Paljon on ainakin kiinnostuneita ollut eli hondahenkilöitä taitaa olla aika paljonTäytyy kyllä olla melkoinen hondamies, että malttaa tuollaisen projektin ostaa.
Saattaa mennä helpostikin läpi, jos viimeisimpää määräystä selaa (s.18):Juuri tuota nelivetoa mietinkin, mutta jos määräykset on muuttuneen niin mikäpäs siinä. Täytyy kyllä olla melkoinen hondamies, että malttaa tuollaisen projektin ostaa.
All show, no go. Kunnon 2fast 2furious -räpellys.Siittä taskurahoilla legendaarinen Prelude. Takanakin näissä "kuppipenkit" niin pysyy matkustajat kurveissa paikoillaanhttps://www.nettiauto.com/honda/prelude/13845238
Tuo Prelude on kyllä outo malli Hondalta, sporttiseksi tehty 2-paikkainen coupe joka ei liiku mihinkään. Tavalliset 1.6 Civicit ripeämpiä kuin tuo.All show, no go. Kunnon 2fast 2furious -räpellys.
Liikkuuhan ne kun ei osta karvalakkimoottorilla.Tuo Prelude on kyllä outo malli Hondalta, sporttiseksi tehty 2-paikkainen coupe joka ei liiku mihinkään. Tavalliset 1.6 Civicit ripeämpiä kuin tuo.
Ainiin olihan siitä 2.3 litran versio myös, kaipa tuo 7.7s 0-100 ihan ok tuon aikakauden tuotokselle.Liikkuuhan ne kun ei osta karvalakkimoottorilla.
Onhan gt86 ihan hauska radalla jne, mutta ns "katuhauskaa" sillä on mielestäni hankala pitääEihän se koihtyvyys sitä kerro kuinka hauska laite on. Itse en preludea liene livenä edes nähnyt, mutta esim tojon gt86 on ihan hauska vehke, vaikkei mitään teho tai kiihtyvyysennätyksiä rikokaan.
Miten paljon rullatun 2020 vuosimallin V60:sen saa alle kahdenkympin?Hiukan offtopic, mutta ei ole kokemusta näistä hybrid autoista , joten kysymys: Onko Volvo V60 2020 vuosimallin farmari mielestänne hyvä ostos, jos hinta jää 15 000 - 17 000 haarukkaan?
Kyseessä on bensiini + sähkömalli.
Sanoisin, että joko autolla on ajettu todella paljon, se on kolaroitu tai sitten se on myynnissä jossain muualla kuin Suomessa. Nettiautosta löytyy kaksi 2020-mallin yksilöä, joissa hinta on hieman alle 30 tuhatta. Kummassakin n. 185 tuhatta mittarissa.Hiukan offtopic, mutta ei ole kokemusta näistä hybrid autoista , joten kysymys: Onko Volvo V60 2020 vuosimallin farmari mielestänne hyvä ostos, jos hinta jää 15 000 - 17 000 haarukkaan?
Kyseessä on bensiini + sähkömalli.
Kehtais maksaa päälle 20ke. Kuitenki yli 30k auto kyseessä noilla kilsoilla.Hiukan offtopic, mutta ei ole kokemusta näistä hybrid autoista , joten kysymys: Onko Volvo V60 2020 vuosimallin farmari mielestänne hyvä ostos, jos hinta jää 15 000 - 17 000 haarukkaan?
Kyseessä on bensiini + sähkömalli.
Lycka till! Mutta tuskin jää hinta alle 25:n, veikkaan minä.Huudan autoa 17 000 asti. Ulkoisesti hieno, musta farmari.
Ilmeisesti tuo Kirkkonummella oleva? Eihän tuo kuvissa kyllä mitenkään erityisen hieno minusta ole ja oudossa paikoissa ihme jälkiä. En kyllä itse ensimmäisenä ostaisi jos 3v saa auton tohon kuntoon.Huudan autoa 17 000 asti. Ulkoisesti hieno, musta farmari.
Sisältä näkee, että ollu työkäytössä = ajettu ku vierasta sikaa. Sen verran itse ajanu autoilla työkseen, että tietää sen alustan vetävän viimesiä ku niillä kaahataan ja revitellään kanttareiden päältä yms.Nuo B sarjan hybridit taisi jäädä vähän väliinputoajiksi, kun sähkön hyöty on noissa aika pieni. Ei ehkä ihan niin haluttuja kuin lataushybridit, mutta kuten sanottua, kyllä tuon hinta tulee olemaan 25k€. Joku jobbari sen ostaa ja laittaa myyntiin 30 k€n hintaan.
Kunto on aika normaali käyttöautolle. Puunattujen kuvien katseleminen nettiautossa vääristää ihmisten käsityksiä siitä miten 98% ihmisistä käsittelee autojaan, käyttöhyödykkeitä kun ne kuitenkin on. Tuossa sentään näytetään tuo avaimella raavittu naarmu, jobbarit olisi sen maskeerannut siten että näkyy vasta parin pesun jälkeen.
Ja fart cannon kruunaa kokonaisuudeen.. PRÖÖÖÖÖÖÖÖTT sanoo kaikki 133hp.All show, no go. Kunnon 2fast 2furious -räpellys.
Mitä kuvittelette 2990e saavan, jonkun 400hv tykin vai? Eihän sillä saa edes kunnon sähköpyörääJa fart cannon kruunaa kokonaisuudeen.. PRÖÖÖÖÖÖÖÖTT sanoo kaikki 133hp.
Hienosti perseilty valmistajan puolelta, rajoitetaan moottoria niin maksimit, että tehon saa softalla tuplattua ja vielä ylikin.Etusivulta sattui silmään 98007eSaiskohan tuo 7e edes tingattua.... https://www.nettiauto.com/bmw/114/13819919
Pyynnistä näköjään jo lähtenyt 88 207€ pois.Etusivulta sattui silmään 98007eSaiskohan tuo 7e edes tingattua.... https://www.nettiauto.com/bmw/114/13819919
Mikä siitä tekee perseilyä?Hienosti perseilty valmistajan puolelta, rajoitetaan moottoria niin maksimit, että tehon saa softalla tuplattua ja vielä ylikin.
1,6 turbo ja 102hv on kyllä jo perseilyä, vähemmän kuin normaali vaparissa.Pyynnistä näköjään jo lähtenyt 88 207€ pois.
Mikä siitä tekee perseilyä?
Siis jos kysyntää eri tehoisille ja jos se valmistajalla halvempaa vain parametroida vs se että lähtee asentaan eri komponentteja moottoriin.
Halukkaat jotka softalla piristää, niin varmaan ilonaihe, jälkimarkkinoilla voi teki negatiivista olla se että autoa ehkä softalla piristetty aiempin omistajien toimesta, mikä voi olla joillekkin arvoon vaikuttava.
Mut hei, " Ohjelmalla saa yli 200hv tähän mallii helposti. "1,6 turbo ja 102hv on kyllä jo perseilyä, vähemmän kuin normaali vaparissa.