• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

NATO ja Suomi

Ukrainassahan ei ole edes yleistä liikekannallepanoa, joten tuntuisi sikälikin aika kummalliselta että karkureita alettaisiin ampumaan. Ei se ainakaan motivoisi nykyisiä tai tulevia taistelijoita...
Tästä yksinkertaistaen nykyaikainen valistunut ajatus yleensä lienee sen tapainen, että pitäisi olla parempi kuin vainolainen. Ei pelkästään vähän vaan ratkaisevasti parempi. Jos ollaan lähellä samaa tasoa, alkaa taistelun jatkamisen moraalinen pohja kadota.
 
Kyllähän se varmaan ihan oikeastikin on noin, jos vaikka taistelumotivaatiota mietitään. Pelkästään joku abstrakti ajatus "isänmaasta" tms. ei varmaan riitä kovin kauaa motivaatioksi taisteluun, vaan kyllä maan pitäisi myös ihan oikeasti olla puolustamisen arvoinen.
 
Kyllä tämä tilanne nyt alkaa näyttää aika kylmäävältä. Oliskohan jo aika miinoittaa itäraja valmiiksi?
 
Pelkästään joku abstrakti ajatus "isänmaasta" tms. ei varmaan riitä kovin kauaa motivaatioksi taisteluun, vaan kyllä maan pitäisi myös ihan oikeasti olla puolustamisen arvoinen.
Käpykaarti oli pitkään vaiettu salaisuus Suomessa. Koti, uskonto ja isänmaa aivopesu on toiminut. Nyt myöhemmin aihetta on tutkittu ja siitä on kirjoitettu kirjojakin. Taisteluväsymys, pelko ja ideologia olivat suurimmat syyt.
 
Tämä valitettavasti pistää myös Suomen NATO-jäsenyyden järkevyyden koetukselle. Ennen kuin tulee paskamyrsky tästä kommentista pyydän jo anteeksi kaikilta NATO-entusiasteilta! Kommentoida voi jossain paremmassa ketjussa.
Kyllähän tässä nyt ollaan aika nopeasti joutumassa suurvaltojen puristukseen, jos tämänhetkinen kehitys jatkuu. Näin kai se toki aina on mennyt, suurvallat jakavat maailman ja pienet kansat yrittävät jotenkin selviytyä.
 
Hyvä vertaus! Ukrainan kannalta tilanne näyttää tosi surulliselta. Mutta USA ensin!

Tämä valitettavasti pistää myös Suomen NATO-jäsenyyden järkevyyden koetukselle. Ennen kuin tulee paskamyrsky tästä kommentista pyydän jo anteeksi kaikilta NATO-entusiasteilta! Kommentoida voi jossain paremmassa ketjussa.
Haluaisitko avata vähän? Miten natoton Suomi olisi järkevämpää?
 
Haluaisitko avata vähän? Miten natoton Suomi olisi järkevämpää?
Viikon sisään kovasti aktivoinut Nato vastaisuus, sitä tapahtuu silloin kun putinilla huoli , tälläkertaa varmaan kyse siitä että piatarissa hyödynnetään täysiä Trumpin sekoilua, tehostettu toimintaa.

Trumpin sekoilujen käydessä,näin jälkeenpäin , 22 ikkunan avauduttua ja jäsenyyden hakeminen ja liittyminen Natoon on noussut paljon odotettu arvokkaammaksi asiaksi. Jos sitä ei olisi tehty, niin nyt se ei välttämättä olisi mahdollista.

Se tiedossa jo silloin että idästä yritetään vaikuttaa Nato vastaisesti, ja sieltä yritetty vaikuttaa ennen liittymispäätöstä, prosessi aikana ja sen jälkeen.

Nato puolustusliitossa on yli 30 maata, senhistoriassa on yksittäiset maat välillä sekoilleet, mutta siitä huolimatta puolustusliitto on vahva. Ja esim pohjoisella itä-rajalla puolustus liitto on erittäin vahva, pohjoismainen puolustus yhteistyö vahvempi kuin koskaan, sama myös tästä etelään päin.

Jos verrattaisiin siihen tilanteeseen että Suomi ja Ruotsi ei olisi hakenut Nato jäsenyyttä ja sitä saaneet, niin nyt tilanne voisi olla aika "jännittävä". Ja putinin "hyökkäykset" paljon uhkaavampia, vaarallisempia. Vaara että putinistit saisisivat seuraajia, kannattajia ydin ryhmänsä ulkopuolelta.

Siinä tuskin epäselvyyttä mikä putinin toive olisi, jos joku sitä vakavissaan miettii , niin voi sitten miettiä miksi jopa putinin pitkäaikaiset liittolaiset käyttää tilannetta hyväksi ja pyristeelee irti.
 
Siis Naton hyötyhän lähes hävisi kun Trump astui puikkoihin kun jenkeistähän sitä tukea piti saada ja nyt nihkeilevät sen kanssa ja vaaditaan enemmän Euroopan omaa panostusta puolustukseensa. Ei muilla Nato-mailla ole lähettää aseita/ukkoja, itse vastaamme puolustuksestamme mutta edes näennäinen puolueettomuus vedettiin pöntöstä alas Nato-jäsenyyden myötä ja välit Venäjään kiristyivät. Miten tämä nyt sitten oli hyvä juttu kun niin on pauhattu ennen Natoakin uskottavasta puolustuksestamme. Yhtäkkiä se puolustuksen uskottavuus vain katosi kun Ukrainan sota alkoi, jännä juttu. Oltiin aivan paskat housussa kun Venäjä hyökkäsi Natoon kuulumattomaan Ukrainaan ja vedettiin siitä päätelmä että varmasti hyökkää heti kohta/seuraavaksi EU-maa Suomeen, jossa varmasti paras/tehokkain puolustus Venäjän rajanaapureista. :confused:
 
Yhtäkkiä se puolustuksen uskottavuus vain katosi kun Ukrainan sota alkoi, jännä juttu

Se tapahtui ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että aiemmin luotettiin siihen, että voidaan aiheuttaa viholliselle (venäjälle) niin suuret tappiot että eivät hyökkää, mutta Ukrainan sota on osoittanut sen ettei niitä tämmöiset asiat kiinnosta vaan lihaa ja mitä tahansa romurautaa lyödään kentälle niin kauan että toiselta puolelta loppuu A-tarvike.

Sen takia Nato, vaikka ilman USA:takin, on ennennäkemöttämän tärkeässä asemassa meidän puolustuksessa.

itse vastaamme puolustuksestamme mutta edes näennäinen puolueettomuus vedettiin pöntöstä alas Nato-jäsenyyden myötä ja välit Venäjään kiristyivät.

Kivempi siitä on vastata kun on muita samassa liitossa kuin täysin yksin. Venäjän silmissä Suomi oli jo joka tapauksessa ”länsiblokin maa” eikä ne meitä puolueettomana nähneet. Eikä edes liittoutumattomana maana, puolueettomiahan tässä ei olla oltu enää moneen aikaan.

YYA-Suomen liturgian voi vetää vessanpöntöstä alas, sitä maailmaa missä ”puolueettomuutemme takaa turvallisuutemme” ei ole enää olemassa.
 
Nythän tuo NATOn juuri käynnistynyt sotaharjoitus tapahtuu uuden ARF-organisaation testaamiseksi. Vuosi sitten NRF päätettiin korvata ARFlla (Allied Reaction Forces). Ideana on liikuttaa joukot nopeasti NATOn itärajan läheisyydessä kun kriisi on alkamassa. 10 päivässä pitäisi olla koko paletti valmiina ja niin että ARF fuusioituu paikallisiin joukkoihin joukkojen että teknologian osalta. ARF myös panostaa enemmän teknologiaan kuin mitä NATO on ennen tehnyt.
 
  • Tykkää
Reactions: eba
Siis Naton hyötyhän lähes hävisi kun Trump astui puikkoihin kun jenkeistähän sitä tukea piti saada ja nyt nihkeilevät sen kanssa ja vaaditaan enemmän Euroopan omaa panostusta puolustukseensa.

Ei hävinnyt, vaan päinvastoin se nousi entistä isommaksu hödyksi. Nato jäsenyyden tärkeys nousi ihan uudelle tasolle Trumpin kauden alettua.

Nato puolustusliitossa on yli 30 maata. Nato ei ole USA. USA ei ole Nato.

Kun pohjoismaista Suomi ja Ruotsi liitty Natoon, niin siinä synty samalla aito tehokasta pohjoismainen puolustusliitto. Samassa puolustusliitossa on Islanti, Tanska, Norja, Ruotsi ja Suomi. Aidosti harjoitellut tehokkaat prosessit, yhteistoiminta kyky pomsahti, vahva sitoutuminen. Meidän puolustus uskotavuus pomsahti monen kertaiseksei.

Nato puolustusliitossa ei rajoitu pohjoismaihin, siellä on mm UK, Ranska, Puola, balttianmaat, Saksa. putinistit toki dissaa balttianmaita, ja Saksaa, mutta se on iso juttu meidän uskottavan puolustuksen kannalta.

Natossa on vielä paljon muitakin maita, ja se on puolustus liitto missä prosessit hietto yhteiseen puolustukseen, ei ole yhdestä maasta kiinni, ei ole yhden maan sekoilusta kiinni.

Nato liittymisen jälkeen on suunniteltu, harjoiteltu, koestettu monenlaista, ja kongreettisesti usean maankanssa.

Eli nyt pitää erottaa kaksi asiaa, se kuinka hyödyllinen ja tärkeä Nato jäsenyys on , siitä kuinka haitallista Trumpin sekoilut on. Nato jäsenyyden tärkeys nousi ihan uudelle tasolle Trumpin kauden alettua.

Viimeksi muokattu:
ja vaaditaan enemmän Euroopan omaa panostusta puolustukseensa. ...:confused:

Ilman Nato jäsenyyttä olisimme tuon ulkopuolelle, tai ainakin pitkällä takamatkalla, Trump voisi estää Nato jäsenyyden, hänen politiikkansa on sellaisesta että se ihan mahdollinen skenaario. Meillä oli vahvaa Nato kumppanuutta, Trumpi politiikka olisi voinut sitä heikentää, tuskin vahvistaa. Joten ilman Nato jäsenyyttä olisimme eurooppalaisen puolustuksen vahvistamisen ulkokehällä. Emme pystyisi vahvistaa omaa uskottavaa puolustusta yhtä vahvasti, emmekä pystyisi yhtäpaljon tukemaa Ukrainaa. Ja eurooppalaiset puolustuskumppannit ei pystyisi yhtä vahvasti tukemaan meidän puolustusta.

Ei se ole sattumaa että putin on vastaan Nato jäsenyyttä, ei se ole sattumaa että pietarista hyökätään mm Nato jäsenyyttämmen vastaan.

Vuosikymmenen vaihteessa Jenkit oli länsimainensuurvalta, vielä 2024 keväällä se oli suurvalta, vielä vuoden vaihteessa sen kuviteltiin olevan, pelättiin toki romahtamista, mutta uskottiin ettei niin käy.
 
Ei ole muuten vaikea kuvitella, että Trump vaatisi vastineeksi Suomen NATO-jäsenyydestä jotain Lapin "luonnonvaroja" tms...

Tosin ehkä todennäköisempää on, että hyllyttäisi jäsenyyshakemuksen joka tapauksessa, koska tämä voisi olla aika oleellinen palvelus Putinille.
 
Oltas suostuttu tilaamaan panssaritesloja, niin ehkä.
 
Haluaisitko avata vähän? Miten natoton Suomi olisi järkevämpää?
Hmm taisin olla väärässä. JOS Trump on nyt Putininin liittolainen kuten näyttää ja meillä on NATO sekä kahdenkeskinen lsopimus USA:n kanssa niin mehän ollaan sitten periaatteessa samaa liittoutumaa Putinin Venäjän kanssa. Pitääkö meidän sitten pelätä Kiinaa vai mistä löydämme uuden rakkaan vihollisen? Pitäisi varmaan julistaa myös sota Ukrainalle..
 
Viikon sisään kovasti aktivoinut Nato vastaisuus, sitä tapahtuu silloin kun putinilla huoli , tälläkertaa varmaan kyse siitä että piatarissa hyödynnetään täysiä Trumpin sekoilua, tehostettu toimintaa.
Mitä sä vihjailet!?

Eiköhän nämä MOSKOVASTA tule se sentään on vielä pääkaupunki! :D
 
Hmm taisin olla väärässä. JOS Trump on nyt Putininin liittolainen kuten näyttää ja meillä on NATO sekä kahdenkeskinen lsopimus USA:n kanssa niin mehän ollaan sitten periaatteessa samaa liittoutumaa Putinin Venäjän kanssa. Pitääkö meidän sitten pelätä Kiinaa vai mistä löydämme uuden rakkaan vihollisen? Pitäisi varmaan julistaa myös sota Ukrainalle..
Ja Venäjä on liittolainen Pohjois-Korean kanssa ja Pohjois-Korea on liittolainen kuunatsien kanssa ja niin edelleen.

Joo ei. Ei se NATO-jäsenyys nyt mitään tuollaisia liittolaisuuksia tuo mukanaan. Kyllä se tuo ihan vaan löyhän puolustusliiton jäsenmaidensa kesken. Paino sanalla "löyhä", eli hyvin vähään velvoittaa sinänsä.

Tässä voi vielä käydä niinkin, että kohta Yhdysvallat ei ole liittoutunut edes itsensä kanssa, jos Trump alkaa oikein urakalla nuolla Putlerin peräreikää...
 
Nollapostaus, häiriköinti

Kuulun kuunatseihin eikä me olla liitossa kuin Jumalan kanssa.
 
Suomen pitäisi aloittaa ydinaseteknologian kehitys ja yhteistyö UK:n, Ranskan ja Israelin kanssa. Kaikenmaailman terroristi paskamaat kehittää ydinaseen mutta täällä ei edes miinoja saada rajalle, kun voi ryssän sotilasta sattua jalkaan.

Suomen turvallisuus on kaikista tärkeintä, on aika aloittaa ydinaseen valmistus.
 
Ja nuo kaikki valtiot sanoo ei kiitos, maailma on parempi paikka kun maailmassa on vähemmän ydinasevaltioita (meillä on jo)

Ruotsia voisi tökkiä, koska luulisi että niiden ydinaseohjelman paperit on vielä jossain tallessa.
 
Ei niitä kiinnosta. Sehän lopetettiin juurikin siitä syystä että niitä ei voida koskaan käyttää puolustukseen, koska se johtaa vähintään yhtä pahaan vastareaktioon.
 
Ei niitä kiinnosta. Sehän lopetettiin juurikin siitä syystä että niitä ei voida koskaan käyttää puolustukseen, koska se johtaa vähintään yhtä pahaan vastareaktioon.

Siis Ruotsi? Yhdysvallat "vakuutti" Ruotsin lopettamaan ydinaseohjelmansa.

Ja Ruotsihan jatkoi vielä senkin jälkeen sitä ohjelmaansa salassa, kun Ruotsin valtiopäivät oli sen kieltänyt.
 
Sanotaanko nyt vaikka niin että puupään aikomus heittää Ukraina bussin alle tulee johtamaan siihen, että aika moni pienempi maa totetaa ydinaseen olevan ainoa relevantti suoja Venäjän kaltaisia paskakasoja vastaan. Sen puoleen en pitäisi erikoisena vaikka nähtäisiin useampiakin ydinaseohjelmia tulevaisuudessa.
 
Tämähän on se looginen lopputulema. Jos ydinasevallat alkavat jälleen jakaa maailmaa etupiireihin, niin kannattaa olla siellä jakajien eikä jaettavien puolella.
 
Voitte lopettaa noi voimafantasiat. Kysykää vaikka chatGPT minkälaisia haasteita maalla olisi toteuttaa ydinaseohjelma.
 
Voitte lopettaa noi voimafantasiat. Kysykää vaikka chatGPT minkälaisia haasteita maalla olisi toteuttaa ydinaseohjelma.
Tuo voidaan toteuttaa jos on tahto mutta kun ei ole niin ei voi. Ei tarvitse toisaalta olla edes ydinaseohjelma vaan esim. biologiset tai kemialliset aseet käyvät myös, vastustajan pitää vain pelätä että helvetti on irti jos lähtevät yrittämään. Mutta onnea sinne poteroon Suomessa, tulee menemään varmaan hyvin.
 
Voitte lopettaa noi voimafantasiat. Kysykää vaikka chatGPT minkälaisia haasteita maalla olisi toteuttaa ydinaseohjelma.

Voimaa nimenomaan, sodassa vihollinen kuuntelee vain voimaa. Hyvä puolustussuunnitelma on sellainen joka ei ole riippuvainen muiden avusta.
Haasteista huolimatta, ydinaseen valmistus on mahdollista toteuttaa.
Ei anneta ulkopuolisten määrittää, miten me saamme puolustaa itseämme.

(Näistä asioista voi keskustella ihan omilla tiedoilla ja aivojen käytöllä, ei tarvita tekoälyä.)
 
Viimeksi muokattu:
Voitte lopettaa noi voimafantasiat. Kysykää vaikka chatGPT minkälaisia haasteita maalla olisi toteuttaa ydinaseohjelma.
Vaikeaa, hidasta ja kallista se on, siitä ei pääse mihinkään, mutta tehtävissä se on, jos vain resursseja ja poliittista tahtoa on riittävästi ja ennen kaikkea jos muut valtiot sallivat sen (vrt. Iran ja Stuxnet). Korkearikasteisen uraanin valmistaminen/hankkiminen on yksi ongelma muiden joukossa ja sitten kun ajattelee, että pelkästään kehitysvaiheen kustannukset ovat kymmeniä miljardeja ja aikataulu joku 10-15 vuotta poliittisen vänkäysvaiheen jälkeen, niin tähän hätään ei ole omia sienipilvituhnuja Suomen tuotantolaitoksilta tulossa.

Siitä huolimattakin alkaa aika nopealla syklillä olemaan selvää, että maailma jossa riittävä arsenaali ydinaseita sallitaan vain muutamille paskavaltioille (joihin Trump/Musk -parivaljakon myötä kuuluu nähtävästi nykyään myös USA), ei vaikuta olevan kestävä, kun nämä kuitenkin jakavat jossakin vaiheessa keskenään pienemmät valtiot omiin etupiireihinsä. Suomi tuskin koskaan pystyy omaa ydinaseohjelmaa toteuttamaan, mutta se voisi ehkä olla mahdollista yhteispohjoismaisena toteutuksena tms. Se saattaisi toki aiheuttaa taas yhdin uuden uhkatekijän itsessään, sillä Venäjä tuskin sallisi mukisematta sitä tilannetta. Salaa ei ydinaseiden valmistaminen ole kuitenkaan käytännössä mahdollista.
 
Viimeksi muokattu:
No nythän jo Saksassa spekuloidaan, että Euroopan pitää ehkä hoitaa ydinpelote tulevaisuudessa yksin. Onneksi on pari ydinasevaltiota.

Mutta mitenkäs Aasia/Oseania? Jos Trump vetää tukensa pois, niin siellähän ei ole yhtään läntistä ydinasevaltiota. Mukava tilanne Trumpin kannalta, saa tehtyä hyviä diilejä (kiristämällä).
 
No nythän jo Saksassa spekuloidaan, että Euroopan pitää ehkä hoitaa ydinpelote tulevaisuudessa yksin. Onneksi on pari ydinasevaltiota.

Mutta mitenkäs Aasia? Jos Trump vetää tukensa pois, niin siellähän ei ole yhtään läntistä ydinasevaltiota. Mukava tilanne Trumpin kannalta, saa tehtyä hyviä diilejä (kiristämällä).
Käytännössä tarkoittaa, että Japani ja E-Korea tekee omat aseet. Siinä ei kauaa nokka tuhise ja ihan ymmärrettävää, kun alueella on myös se Kimin valtio.
 
Käytännössä tarkoittaa, että Japani ja E-Korea tekee omat aseet. Siinä ei kauaa nokka tuhise ja ihan ymmärrettävää, kun alueella on myös se Kimin valtio.
Teknisesti ja taloudellisesti onnistuu varmasti, mutta jonkun aikaa se ottaa. Myös se, että syntyy pakosti vaaran kausi, jossa pelote ei ole vielä valmis. Silloin vihollinen voi miettiä, että nyt on oikea aika tehdä peliliikkeitä.
 
Ne kertoo siitä vasta, kun on valmiina niin pommi, kuin toimitusvälineetkin. Japani tilannut tomahawkia enkä usko, että E-Korean Hyunmoo on kovin hankala muuttaa kantamaan ydinkärkeä.
 
Teknisesti ja taloudellisesti onnistuu varmasti, mutta jonkun aikaa se ottaa. Myös se, että syntyy pakosti vaaran kausi, jossa pelote ei ole vielä valmis. Silloin vihollinen voi miettiä, että nyt on oikea aika tehdä peliliikkeitä.
Pohjois-Korean ydinpelote ei ole toisaalta kovin vahva. Voi olla, että se pystyttäisiin tarvittaessa neutraloimaan ennen kuin tapahtuu mitään kauheaa.
 
Pohjois-Korean ydinpelote ei ole toisaalta kovin vahva. Voi olla, että se pystyttäisiin tarvittaessa neutraloimaan ennen kuin tapahtuu mitään kauheaa.
Joo, mutta onhan siellä myös Kiina ja Venäjä. Ja jos oikein kaivelee, niin Intia ja Pakistan.

Suurimmassa vaarassa luonnollisesti Taiwan, mutta onhan esim. Japanillakin aluekiistoja sekä Venäjän että Kiinan kanssa jne. Korean tilanne voi olla jopa helpoin. Siis jos jenkit lähtisivät alueelta.
 
Viimeksi muokattu:
No nythän jo Saksassa spekuloidaan, että Euroopan pitää ehkä hoitaa ydinpelote tulevaisuudessa yksin. Onneksi on pari ydinasevaltiota.

Mutta mitenkäs Aasia/Oseania? Jos Trump vetää tukensa pois, niin siellähän ei ole yhtään läntistä ydinasevaltiota. Mukava tilanne Trumpin kannalta, saa tehtyä hyviä diilejä (kiristämällä).

En usko että ydinasesuojaa saa kiristämällä uskottavaksi, tai rahalla ostamalla. Ydinase on tuomiopäivän ase ja jos sinulle on annettu vain lisenssi sen käyttön, et varmasti saa sitä käyttää (tämä on esim. yhdysvaltain lentopommimuotoisten "jaettujen" ydinaseiden laita, käytännössä vain kuolleen oranssin miehen kytkin). On palattava muistoissa takaisin siihen syyhyn miksi ylipäätään NATO ydinasesateenvarjo on konseptina kehitetty. Se on itsekkäistä lähtökohdista ja sen on sellainen oltavakin, jotta se on geopoliittisesti uskottava.

Sillä estetään tarve jokaisen maan alkaa kehittämään omaa ydinasettaan ja sitä kautta minimoidaan ydinaseiden käytön toteutumista esimerkiksi suutuspäissään tai vahingossa. Sitä kautta kun sattumanvaraisuutta poistuu, kasvaa suurten ydinasevaltojen oma turvallisuus.

Tuo on pirun vaikea edes hahmottaa päässä, koska se ydinpelote nojaa puhtaasti määrittelemättömän subjektiivisen asian voimaan. "Uskallanko ampua, en taida sittenkään"- tasapaino jonka on vallittava joka ikinen sekunti. Täysin toinen aselaji verrattuna konventionaaliseen, jossa kaikki nojaa objektiivisiin seikkoihin.
 
Pohjois-Korean ydinpelote ei ole toisaalta kovin vahva. Voi olla, että se pystyttäisiin tarvittaessa neutraloimaan ennen kuin tapahtuu mitään kauheaa.
Etelä-Korea on kyllä erittäin haavoittuvainen koska pääkaupunki Soul on tykistönkin kantaman sisällä rajasta ja muutenkin Korean niemimaa on aika pieni. Toki jos puhutaan siitä että uhkaisiko laajemmin maailmaa niin siltä osin uhka on rajallinen.
 
Seoul on toki haavoittuvainen ihan riippumatta siitä, onko jenkit maisemissa vai ei.

Mutta isompi ongelma voi tosiaan olla ydinpelotteen epätasapaino, jos jenkit lähtee.
 
Pohjois-Korean ydinpelote ei ole toisaalta kovin vahva. Voi olla, että se pystyttäisiin tarvittaessa neutraloimaan ennen kuin tapahtuu mitään kauheaa.
Kun otat jenkit pois yhtälöstä, ei olekaan neutralisointi niin helppoa. Homman nimi on, että jenkit ei auta koreaa tällä hetkellä, ellei korea ”maksa” avusta. Ja se hinta tulee todennäköisesti olemaan iso, eikä sovittavissa käteisellä.
 
Minusta tuossa on hyvin mielenkiintoinen näkökulma. Onkohan oikeasti Sanna nähnyt noin pitkälle? Mahdollisesti asiantuntijat valaisseet mahdollisia tulevaisuuden kuvioita.

Tottahan se on, että Trumpin kaudella Suomi tuskin olisi päässyt natoon, jos putin olisi kieltänyt.

No Marinin jutut tässä asiassa:
"Ei minun vahtivuorolla" -> "Halusin aina" -> "Trumpin takia halusin liittyä".

Mä nään Marinin nyt vaan poliittisena pyrkyrinä. Koittaa selitellä asioita itselleen parhainpäin. Todellisuus oli, että Suomen kansa pakotti hallinnon hakemaan jäsenyttä. Nyt vain koittavat kerätä jotain pisteitä ja selitellä.
 
En mä tiedä mikä tässä on erikoista? Kyllähän se on kai ihan yleisesti ollut tiedossa että Trumpilla on ollut kannattajansa ja mahdollisuus palata valkoiseen taloon on olemassa.
 
En mä tiedä mikä tässä on erikoista? Kyllähän se on kai ihan yleisesti ollut tiedossa että Trumpilla on ollut kannattajansa ja mahdollisuus palata valkoiseen taloon on olemassa.
Mutta tässä on helppo jälkeenpäin noin sanoa. Silloin kun asiasta päätettiin, ei Marini tällaista maininnut. Jotenkin luulisi, että jos tuollaista oli mielessä niin olisi jotain asiasta silloin maininnut.
 
No Marinin jutut tässä asiassa:
"Ei minun vahtivuorolla" -> "Halusin aina" -> "Trumpin takia halusin liittyä".

Mä nään Marinin nyt vaan poliittisena pyrkyrinä. Koittaa selitellä asioita itselleen parhainpäin. Todellisuus oli, että Suomen kansa pakotti hallinnon hakemaan jäsenyttä. Nyt vain koittavat kerätä jotain pisteitä ja selitellä.
Aika vääristelevää eikä mikään noista vastaa sitä mitä oikeasti on väitetty ja dokumentoitu. Toki esim oikeisto on möyhöttänyt tota ensimmäistä faktoista piittaamatta Trump-tyyliin nyt jo vuosia.

Todellisuudessahan nämä oli siis että vielä 2022 alussa totesi haastattelussa pitävänsä erittäin epätodennäköisenä liittymistä kuluvalla hallituskaudella -> useisiin lähteisiin pohjaten 2021 kesällä SDP:ssä oli puhetta hänen johdollaan että Suomi vietäisiin Natoon pitkällä aikavälillä -> nyt sitten puhutaan vaan siitä miksi prosessi toteutettiin nopealla aikataululla Venäjän hyökkäyksen jälkeen.

Kun miettii että miten uskottavia nää on niin kannattaa varmaan ainakin yrittää kuvata niitä edes jokseenkin totuudenmukaisesti ettei jutut ole tasoa "Ukraina aloitti sodan".
 
No Marinin jutut tässä asiassa:
"Ei minun vahtivuorolla" -> "Halusin aina" -> "Trumpin takia halusin liittyä".

Mä nään Marinin nyt vaan poliittisena pyrkyrinä. Koittaa selitellä asioita itselleen parhainpäin. Todellisuus oli, että Suomen kansa pakotti hallinnon hakemaan jäsenyttä. Nyt vain koittavat kerätä jotain pisteitä ja selitellä.
"Ei minun vahtivuorolla" on vastaavaa vääristelyä kuin trumpin puheet.

"Epätodennäköistä tällä hallituskaudella" oli se mitä sanottiin ja siinä vaiheessa se oli täysin totta.
 
Mutta tässä on helppo jälkeenpäin noin sanoa. Silloin kun asiasta päätettiin, ei Marini tällaista maininnut. Jotenkin luulisi, että jos tuollaista oli mielessä niin olisi jotain asiasta silloin maininnut.
Tottakai on mahdollista että hän jälkikäteen muuntelee totuutta mutta toisaalta näkisin ettei ole kovin korrektia sanoa julkisuuteen että pakko liittyä nyt koska mahdollisesti Trumpin kaudella ei päästä liittymään.

Ja tuskin tämä nyt mikään Marinin oma näkemys oli vaan on hänelläkin asiantuntijoita vierellä ja näkemys on muodostunut kaikesta informaatiosta. Se on varmasti ihan normaalia valtioiden johtajilla.

En mä näe että olen mikään Marin fani mutta jännä että kaikesta hänen sanomisestaan nousee vieläkin osalle kovat negatiiviset fiilikset.
 
Ei minulla ainakaan ole mitään negatiivista fiilistä hänestä enkä mitään sellaista kirjoittanut. Nyt meillä on vain hänen sana, että kyllä silloin pari vuotta sitten ajattelin noin. Ja tietenkin asiasta on asiantuntijoiden kanssa keskusteltu mutta nyt puhutaan siitä mitä Marin kertoi silloin ajatelleensa.
 
Se nyt kuitenkin kovaa faktaa, että trumpin kaudella nato ei laaajene.

Trump ottaa putinin intressit ja huolet vakavasti.
Tuo on se erittäin diplomaattinen tapa ilmaista Trumpin toimintaa. Olipa syyt&toimintatapa mitä tahansa, tämä on siis se lopputulema.
Trumpin ja Putinin synergia on jotain aivan uskomatonta. Ja varmasti NATO ei laajene Trumpin aikana, siitäkin olet oikeassa.
Olen jokseenkin ihmetellen jäänyt miettimään että miten Naton heikentyminen - joka on nyt Trumpin toimien väistämätöntä seurausta - olisi USA:n etu?

Ja itseasiassa koko maailmanpolitiikan USAlähtöisyys jota ollaan saatu viime vuosikymmeninä todistaa ja jossa ollaan mekin eletty, se nähtävästi lentää romukoppaan erittäin näyttävästi. Tämä siis on pohjannut myös siihen, että 'länsi on vahvasti samojen asioiden takana. Yhdessä vahvempia kuin yksinään. Ja jos oikeasti euroopan enemmän tai vähemmän yhteistyötä tekevät valtiot eriytyvät ajamasta yhteisiä arvoja, myös siis talousarvoja sekä puolustuspolitiikkaa USA:n kanssa, en vain voi kuvitella kuinka tilanne olisi millään mittarilla USA:n etu, lyhyellä tai edes keskipitkällä aikavälillä. Puhun useista vuosikymmenistä. Jo pelkästään euroopan valtioiden asekaupat ja panostukset sotateknologiaan ovat olleet huimia. Lisäksi USA ja Coca-Cola. Siinä kaksi brandiä, merkkiä jotka tuntevat köyhimpienkin maiden kansalaiset kun likaisten nälkiintyneiden naamojen takaa näkyy valkoiset hampaat suun kääntyessä hymyyn.

Ei tätä mikään yhteistyö Venäjän diktaattorin kanssa tule korvaamaan, jotain lukenut asiantuntijoiden arvioita että tämä olisi Trumpin taktiikka käännyttää Putin pois Kiinan vaikutuspiiristä, mutta samaan aikaan pyllistää niin syvälle vahvimpien liittolaistensa suuntaan ettei siitä välttämättä enää ole paluuta. Puheet entisen maailmanjärjestyksen ( jenkkien johtama 1-napainen) muuttuminen moninapaiseksi ( EU itsenään, USA + >Venäjä yhdessä, Kiinan hegemoniaa vastaan + tästä mahdollisesti voimaantuneet E-amerikan mahdolliset liittoumat joista aikaisemmin jo presidentti Stubb sanoi, että heidät pitää ottaa päättäviin pöytiin mukaan).

NATO on ollut maailmassa kiistaton voimatekijä ja ultimaattinen johtava pelote. Onko enää tulevaisuudessa?
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 427
Viestejä
4 885 329
Jäsenet
78 828
Uusin jäsen
Juho00

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom