NATO ja Suomi

[Kautium]

Offtopicia foorumin perustoiminnoista -->

En osaa tota paremmin linkata, mutta kyse siis tämän ketjun viestisä #3969

Juuri vähän aikaa moderaattori kävi ohjeistamassa sinua noista sekoittavista, hyödyttömistä viestinumeroista ja virheellisistä viestien lainaamisesta, niin tässä sitä taas ollaan.

Rautalankaa -->

Tapa 1.
Mene viestiin jota haluat kommentoida ja paina alakulmassa olevaa Vastaa-painiketta, jolloin koko viesti siirtyy automaattisesti sellaisenaan lainauksissa käytettävien quote-tagien kanssa tekstikenttään. Poista lainauksesta turhat osat ja lisää loppuun viimeisen quote-tagin jälkeen oma vastauksesi. Oikolue kirjoituksesi ja paina "Lähetä".

Tapa 2.
Jos on tarvetta kommentoida useampia osia eri viesteistä, voit maalata niissä olevan lainattavan tekstin ja painaa jokaiselle aina "+Lainaus"-painiketta. Lopulta voit siirtyä ala-osan tekstikenttään ja painaa sen alla olevaa "Lisää lainaukset" -painiketta, jolloin kaikki aiemmin muistiin merkitsemäsi lainaukset lisätään viestiin quote-tagien kanssa ja voit kommentoida niitä sopiviin väleihin. Oikolue kirjoituksesi ja paina "Lähetä".

Ei se ole tämän vaikeampaa. Jos on tarvetta harjoitella enemmän, sille on foorumilla oma alueensa. Harjoittelut kannattaa yleensä tehdä ennen kuin alkaa sotkemaan keskustelua. Sinulla on alla reilut 4000 viestiä 5 vuoden ajalta, joten väkisinkin sitä alkaa miettimään, että aiheutatko näitä selkkauksia tahallasi.

 

[Kautium]

Tämä oli mennyt minulta ohi. Niinistö on näköjään huomenna vierailulla Macronin luona. Oletan että vierailu liittyy myös tämän ketjun aiheeseen.

Presidentti Niinistö vierailulle Ranskaan, tapaa maanantaina Macronin Pariisissa

Presidentti Sauli Niinistö tekee työvierailun Ranskaan, tiedottaa presidentin kanslia. Niinistö tapaa Ranskan presidentin Emmanuel Macronin maanantaina Pariisissa.

www.karjalainen.fi

Presidentti Sauli Niinistö tekee työvierailun Ranskaan, tiedottaa presidentin kanslia. Niinistö tapaa Ranskan presidentin Emmanuel Macronin maanantaina Pariisissa.

Presidentit keskustelevat tapaamisessaan presidentin virka-asunnolla muun muassa Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan ja Euroopan turvallisuustilanteesta, kanslian tiedotteessa kerrotaan.

Niinistön ohjelmassa on kanslian mukaan myös muita kahdenvälisiä tapaamisia.

Presidentti Niinistö on tavannut Venäjän hyökkäyksen alkamisen jälkeen valtionjohtoa myös Yhdysvalloissa ja Britanniassa.

Alkuviikosta Niinistö vieraili Lontoossa, jossa hän osallistui niin kutsuttujen JEF-maiden kansainväliseen puolustusyhteistyökokoukseen. Niinistö tapasi vierailullaan muun muassa prinssi Charlesin sekä Britannian pääministerin Boris Johnsonin.

Johnsonin tapaamisen jälkeen Niinistö kuvaili, että Britannia ymmärtää Suomen tilannetta varsin hyvin ja maa tukee Suomea turvallisuusratkaisuissa, päätyipä Suomi niissä mihin suuntaan tahansa.

Niinistön mukaan myös sotilasliitto Naton ovet olisivat Britannian puolesta auki, jos Suomi päättäisi tavoitella jäsenyyttä.

Maaliskuun alussa Niinistö vieraili Washingtonissa, jossa hän tapasi presidentti Joe Bidenin. Presidentit sopivat tuolloin Suomen ja Yhdysvaltojen puolustusyhteistyön syventämisestä.

 

[tietokonerikki]

Offtopicia foorumin perustoiminnoista -->


Juuri vähän aikaa moderaattori kävi ohjeistamassa sinua noista sekoittavista, hyödyttömistä viestinumeroista ja virheellisistä viestien lainaamisesta, niin tässä sitä taas ollaan.

Rautalankaa -->

Tapa 1.
Mene viestiin jota haluat kommentoida ja paina alakulmassa olevaa Vastaa-painiketta, jolloin koko viesti siirtyy automaattisesti sellaisenaan lainauksissa käytettävien quote-tagien kanssa tekstikenttään. Poista lainauksesta turhat osat ja lisää loppuun viimeisen quote-tagin jälkeen oma vastauksesi. Oikolue kirjoituksesi ja paina "Lähetä".

Tapa 2.
Jos on tarvetta kommentoida useampia osia eri viesteistä, voit maalata niissä olevan lainattavan tekstin ja painaa jokaiselle aina "+Lainaus"-painiketta. Lopulta voit siirtyä ala-osan tekstikenttään ja painaa sen alla olevaa "Lisää lainaukset" -painiketta, jolloin kaikki aiemmin muistiin merkitsemäsi lainaukset lisätään viestiin quote-tagien kanssa ja voit kommentoida niitä sopiviin väleihin. Oikolue kirjoituksesi ja paina "Lähetä".

Ei se ole tämän vaikeampaa. Jos on tarvetta harjoitella enemmän, sille on foorumilla oma alueensa. Harjoittelut kannattaa yleensä tehdä ennen kuin alkaa sotkemaan keskustelua. Sinulla on alla reilut 4000 viestiä 5 vuoden ajalta, joten väkisinkin sitä alkaa miettimään, että aiheutatko näitä selkkauksia tahallasi.

Kiitoksia vastauksestasi suunnilleen noin omasta mielestäni toiminkin, mutta kuten @Centteri kommentoi hän kyllä ymmärsi mistä viestistä oli kysymys. Pahoittelen asiaa muille, mutta muistelen sääntöjen/ylläpidon ohjeiden sallivan yrittää käsitellä keskinäisiä "ongelmia" ensin ko. ketjun sisällä. Ei tässä onnistunut, joten me jatkamme toisaalla asian käsittelyä.

 

[Jeesbox]

Miksipä Venäjä vastustais Natoon liittymistä muuten, kuin siksi, et ei enää voi niin helposti hyökätä siihen kuuluviin maihin? Vai mitähän (teko)syitä he ovat esittäneet?

 

[JaniKari]

Nato on puolustusliitto joten Venäjällä ole mitään muuta syytä kuin oman etupiirin kaventuminen. NATO voisi antaa hyökkäämättömyys lupauksen Venäjälle niin saisi Putler nukuttua yönsä. Tietysti ehtona on että Venäjän aseet pysyvät rajojensa sisällä.

 

[Kautium]

Miksipä Venäjä vastustais Natoon liittymistä muuten, kuin siksi, et ei enää voi niin helposti hyökätä siihen kuuluviin maihin? Vai mitähän (teko)syitä he ovat esittäneet?

Venäjän tekosyy on siinä, että mukamas pelkäävät Naton hyökkäävän Venäjälle. Toki tietävät ettei se ole totta, mutta sillä se on helppo myydä edelleen. Jonkun pitää edustaa uhkaa, jotta diktatuuri pysyy voimissaan ja Venäjän tapauksessa se uhka on länsi/Nato.

Nato on puolustusliitto joten Venäjällä ole mitään muuta syytä kuin oman etupiirin kaventuminen. NATO voisi antaa hyökkäämättömyys lupauksen Venäjälle niin saisi Putler nukuttua yönsä. Tietysti ehtona on että Venäjän aseet pysyvät rajojensa sisällä.

Ei sellaisella lupauksella ole merkitystä, jos eivät saa mitä haluavat, eli sitä etupiiriä suojakseen.

 

[1n4148]

Onhan samansuuntaista pohdintaa tehty täälläkin jo viikko sitten:

Nato-päätöksen pohdinta-aika antaa joka päivä lisää mahdollisuuksia Venäjän interventiolle eritoten hybriditoiminnan ja kyberiskujen keinoin.

Jos Venäjä kohdistaa esimerkiksi vakavan kyberhyökkäyksen Suomeen ennen Nato-päätöksen syntymistä, verkkohyökkäys voidaan tulkita Natossa hyökkäykseksi ja johtaa sisäisesti myös puolustusvelvoitteen aktivointiin.

Tällöin Suomi ei voisi hakea Naton jäseneksi, koska Suomen ja Venäjän välillä olisi Naton näkökulmasta tosiasiallinen sotatila, vaikka suoranaista invaasiota ei olisikaan tapahtunut.

Jos tilanne Suomen ja Venäjän välillä kärjistyisi, Naton ovi sulkeutuisi todennäköisesti varsin pysyvästi.

Riskianalyysi: Hidastelu Nato-kysymyksessä asettaa Suomen suureen vaaraan: "Venäjä voi lukita Suomen"

Erityisesti Venäjän intervention riski Nato-kysymyksessä voidaan minimoida mahdollisimman nopealla päätöksenteolla. Riskianalyysin mukaan hidas päätöksenteko sen sijaan asettaa Suomen suvereniteetin suureen vaaraan.

www.mtvuutiset.fi

Näistä hybridiuhista ja kyberiskuista kovin puhutaan mutta nämähän ovat niitä, mitä Venäjä käyttää Nato-maita vastaan kun eivät muuta uskalla. Suomi ei ole Nato-maa ja mikäli sinne haetaan nämä luvatut sotilastekniset toimet lienevät ennenminkin jotain Gradilla Imatran keskustaan tyylistä perinteistä Venäjän doktriiniin sopivaa toimintaa, kuin mitään hybridivaikuttamista. Siihen taas Nato-mailla ei riitä uskallus eikä poliittinen tahto puuttua sen enempää kuin Ukrainaankaan.

Kovin meille vakuutellaan, että Naton ovet ovat auki, mutta kyllä ne taitavat tosiasiallisesti olla jo kiinni. Tällaisessa tilanteessa kun Venäjä on jo ankarien pakotteiden kohteena ei heillä ole juurikaan hävittävää. Vaikka suuri osa joukoista onkin sidottuna Ukrainaan, kyllä isosta maasta sen verran joukkoja löytyy että pieni rajakärhämä saadaan aikaan ja osoitettua mikä kuuluu heidän etupiiriinsä. Nato pois hus, hus

Ei sotaa välttämättä tule, jos Venäjä ei sitä koe aiheelliseksi, mutta kyllä tässä vaiheessa sotaan on syytä ruveta tosissaan varautumaan. Venäjällä kyllä on suunnitelmat valmiina, täälläkin olisi syytä olla.

 

[JaniKari]

Ei sellaisella lupauksella ole merkitystä, jos eivät saa mitä haluavat, eli sitä etupiiriä suojakseen.

Venäjä haluaa etupiirin siksi että pystyy hyötymään siitä taloudellisesti. Suoja on vain tuota NATO hyökkää satua.

 

[Kuvatus]

Näistä hybridiuhista ja kyberiskuista kovin puhutaan mutta nämähän ovat niitä, mitä Venäjä käyttää Nato-maita vastaan kun eivät muuta uskalla. Suomi ei ole Nato-maa ja mikäli sinne haetaan nämä luvatut sotilastekniset toimet lienevät ennenminkin jotain Gradilla Imatran keskustaan tyylistä perinteistä Venäjän doktriiniin sopivaa toimintaa, kuin mitään hybridivaikuttamista. Siihen taas Nato-mailla ei riitä uskallus eikä poliittinen tahto puuttua sen enempää kuin Ukrainaankaan.

Kovin meille vakuutellaan, että Naton ovet ovat auki, mutta kyllä ne taitavat tosiasiallisesti olla jo kiinni. Tällaisessa tilanteessa kun Venäjä on jo ankarien pakotteiden kohteena ei heillä ole juurikaan hävittävää. Vaikka suuri osa joukoista onkin sidottuna Ukrainaan, kyllä isosta maasta sen verran joukkoja löytyy että pieni rajakärhämä saadaan aikaan ja osoitettua mikä kuuluu heidän etupiiriinsä. Nato pois hus, hus

Ei sotaa välttämättä tule, jos Venäjä ei sitä koe aiheelliseksi, mutta kyllä tässä vaiheessa sotaan on syytä ruveta tosissaan varautumaan. Venäjällä kyllä on suunnitelmat valmiina, täälläkin olisi syytä olla.

En usko että niin moni maa ja taho vain lämpimikseen on sanonut ottavansa Suomen ja Ruotsin Natoon "vaikka heti". Mitä tulee tuohon kärhämään, niin olikohan se Toveri joka sanoi juuri podcastissa ettei Nato olisi moksiskaan vaikka Venäjä koittaisi yrittää jotain.

Mitä Suomeen tulee kyllä mediasta alkaa aika selkeästi saamaan sen kuvan, että suurin osa kannattaa ja nekin jotka eivät kannata, eivät myöskään vastusta (ainakaan ääneen):

Pääkirjoitus: Li Anderssonin vaikein paikka – vasemmisto kääntää Nato-ruoriaan

Sdp ja vasemmistoliitto joutuvat nopeasti pohtimaan kiveen hakattuja kantojaan.

www.is.fi

 

[Kautium]

En usko että niin moni maa ja taho vain lämpimikseen on sanonut ottavansa Suomen ja Ruotsin Natoon "vaikka heti". Mitä tulee tuohon kärhämään, niin olikohan se Toveri joka sanoi juuri podcastissa ettei Nato olisi moksiskaan vaikka Venäjä koittaisi yrittää jotain.

Mitä Suomeen tulee kyllä mediasta alkaa aika selkeästi saamaan sen kuvan, että suurin osa kannattaa ja nekin jotka eivät kannata, eivät myöskään vastusta (ainakaan ääneen):

Pääkirjoitus: Li Anderssonin vaikein paikka – vasemmisto kääntää Nato-ruoriaan

Sdp ja vasemmistoliitto joutuvat nopeasti pohtimaan kiveen hakattuja kantojaan.

www.is.fi

Sama käsitys minulla, että kansalaisten, median ja myös kansanedustajien selvän enemmistön mielipide/tahto osoittaa vahvasti Naton suuntaan. Nyt vaan pitää saada ne askelmerkit kohdalleen toteutuksen ja turvatakuiden suhteen.

Lisämaustetta tulee näistä keskusteluista, joissa pohditaan että mikä on oikea ajoitus ja onko sellaista koskaan. Niin, ja sitten tietenkin vielä se, ettei tiedä mihin suuntaan ja millä intensiteetillä Ukrainan tilanne kehittyy.

 

[erihyva]

Meksikolla (tai Kuuballa) ei toisaalta ole pahemmin syytä pelätä sitä, että Yhdysvallat aloittaisi mitään "special military operationeja" sinne päin.

Nykyään. Iso pala Yhdysvaltoja on hankittu haltuun Meksikolta sotimalla ja Kuuba oli pitkään käytännössä jenkkien siirtomaa.

 

[Don Stupido]

Musta se Nato-jäsenyyden ongelma ja haaste on oikeastaan vain ja ainoastaan se itse jäsenyysprosessin aiheuttama riski. Sitten kun ollaan ovesta sisällä, niin homma rauhoittuu. Mutta miten voimme päästä jäseneksi turvallisesti tuollaisen paskavaltion vieressä? Jonkinlaiset Ukrainaa paremmat turvatakuut olisi edellytys turvalliselle liittymiselle. Ehkä Suomi yrittää tällaisia neuvotella. Tai vaihtoehtoisesti kutsumenettely voisi minimoida tuon turvattoman ja provokaatioita lisäävän käsittelyajan.

Venäjä hyökkäsi Ukrainaan osin siksi, että se olisi halunnut Natoon. Miten varmistamme, että Suomi ei kohtaa samaa?

Ajoitus varmaan auttaa, sillä Venäjä on hätää kärsimässä Ukrainassa ja Suomen rajan tuntumassa olevat osastot on siirretty Ukrainaan kärsimään massiivisia tappioita. Ja joukkojen vahvistamiseen voi mennä vuosia (HS:n tämän päivän jutun mukaan.)

Tämän tässä se huolestuttava juttu onkin ja mielestäni nuo aikajanat joissa ehkä joskus kesäkuussa voidaan jäsenyyttä hakea ja sitten menee vielä vuosi että jäseneksi päästään ovat kestämättömiä ilman turvatakuita esim. Yhdysvalloilta käsittelyajaksi. Tuollainen yli vuoden harmaa vaihe nimittäin jättää Venäjälle aivan liikaa aikaa toimia meitä vastaan ja napata esim. Ahvenanmaa, keskittää joukkoja rajalle ja uhkailla yms. Ei tässä yli vuotta nyt kestä odotella vaan yksin hakemuksen käsittelyä.

Nykyään. Iso pala Yhdysvaltoja on hankittu haltuun Meksikolta sotimalla ja Kuuba oli pitkään käytännössä jenkkien siirtomaa.

Koko Suomi oli aiemmin myös erittäin pitkään osa Ruotsin valtakuntaa, mutta silti kumma kyllä ei ole paljoa kuulunut mitään turvatakuiden hakemisesta Ruotsia vastaan. Joten tuo kohta nykyään on todellakin tuossa se merkityksellisin.

Hitlerkin koki juutalaiset uhaksi, tästä syystä hitlerin myötäily ja holokaustin estämättä jättäminen oli ihan oikein.

On taas suorastaan loistavaa logiikkaa.

Tätähän nuo joidenkin perustelut täällä tuntuvat olevan, että jos joku isompi diktaattori vain ilmoittaa minkä tahansa asian uhaksi maalleen, niin heti ollaan myötäilemässä ja kertomassa kuinka nyt on aivan loistava ja validi pointti kyseessä ja kuinka kyseisen diktaattorin keksimiä huolia pitäisi olla aina kuuntelemassa ja myötäilemässä. Ikävä vaan kun niitä huolia ja uhkia voi luoda loputtomasti, jos vaan tarve vaatii, joten tämä kiristys ei tule loppumaan koskaan pelkällä myötäilyllä.

 

[Erkki_erikeepperi]

Putin kun vaati talvella, että NATO vetää joukkoja ja aseita Itä-Euroopasta, niin olikohan sillä tosiaan mielessä, että jollain aikataululla valloittaa nekin maat ja liittää uuteen "Neuvostoliittoonsa"? Tästähän on ollut paljonkin puhetta, että Putin ei mihinkään Ukrainaan olisi pysähtymässä... No, nyt tietysti on pysähtymässä Ukrainaan, koska Ukraina panee niin kovaa hanttiin, mutta olikohan alkuperäinen suunnitelma huomattavasti laajempikin...

On se niin pahasti itsensä aivopessyt, etten yhtään ihmettelisi vaikka se jotain tuollaista olisi miettinyt, että ainakin Baltian maat napsii helposti sen jälkeen kun NATO:a on heikennetty ensin...

 

[Don Stupido]

Putin kun vaati talvella, että NATO vetää joukkoja ja aseita Itä-Euroopasta, niin olikohan sillä tosiaan mielessä, että jollain aikataululla valloittaa nekin maat ja liittää uuteen "Neuvostoliittoonsa"? Tästähän on ollut paljonkin puhetta, että Putin ei mihinkään Ukrainaan olisi pysähtymässä... No, nyt tietysti on pysähtymässä Ukrainaan, koska Ukraina panee niin kovaa hanttiin, mutta olikohan alkuperäinen suunnitelma huomattavasti laajempikin...

On se niin pahasti itsensä aivopessyt, etten yhtään ihmettelisi vaikka se jotain tuollaista olisi miettinyt, että ainakin Baltian maat napsii helposti sen jälkeen kun NATO:a on heikennetty ensin...

No ainakin sen voi sanoa, että NATO:n vetäytyminen Baltiasta ja Puolasta olisi kuin taivaan lahja Putlerille, koska silloin pääsisi jälleen kyseisien maiden politiikkaa muokkaamaan haluamakseen pelottelun ja uhkailun keinoin ja leikkimään entistä enemmän Neuvostoliiton kaltaista suurvaltaa lähialueellaan vain Venäjän ja Valko-Venäjän pikku-Putleroinnin sijaan.

 

[vrds]

Vaikka Hesarin Visio-jutut on yleensä pelkkää pöhinää, nyt on kyllä todella hyvä essee siitä, millaista järjetöntä suomettumista sitä on harrastettu. Nyt on sitten löysät housuissa ja "Nato-optio" todennäköisesti ainoa vaihtoehto. Toivottavasti se edes on oikeasti vielä vaihtoehto. Helvetti mitä tunarointia. Kiitos Tuomioja ja Halonen.

Essee | Suomi kaipailee taas kipeästi EU:n turvatakuita. Huippukokousraporteista löysin maan, joka on estänyt Suomea saamasta niitä.

Presidentti Sauli Niinistöllä oli niin vähän tuomisia Washingtonin-vierailultaan, että minun oli pakko selvittää, miksi Suomella ei ole EU:n turvatakuita, ja löysin syyllisen, kirjoittaa HS Vision Tuomas Peltomäki esseessään.

www.hs.fi

Koska maksumuurin takana, niin vastaus otsikon kysymykseen on: Suomi

 

[Lionell]

Helsingin Sanomissa oli tänään perusteellinen selvitys siitä, kun Suomi aikoinaan itse torppasi ne EU:n turvatakuut, joiden perään TP Niinistö nyt haikailee... Pääkokkeina tässä sekoilussa olivat tietysti Halonen ja Tuomioja.

Nämä Nato-optiot ja muut kyhäelmät eivät tarjoa kuin samantapaista tukea kuin Ukraina nyt saa. Ainoa todellinen turva Venäjän aggressioille on Nato, jonne on nyt viipymättä hakeuduttava!

 

[Bladekill]

Vaikka Hesarin Visio-jutut on yleensä pelkkää pöhinää, nyt on kyllä todella hyvä essee siitä, millaista järjetöntä suomettumista sitä on harrastettu. Nyt on sitten löysät housuissa ja "Nato-optio" todennäköisesti ainoa vaihtoehto. Toivottavasti se edes on oikeasti vielä vaihtoehto. Helvetti mitä tunarointia. Kiitos Tuomioja ja Halonen.

Essee | Suomi kaipailee taas kipeästi EU:n turvatakuita. Huippukokousraporteista löysin maan, joka on estänyt Suomea saamasta niitä.

Presidentti Sauli Niinistöllä oli niin vähän tuomisia Washingtonin-vierailultaan, että minun oli pakko selvittää, miksi Suomella ei ole EU:n turvatakuita, ja löysin syyllisen, kirjoittaa HS Vision Tuomas Peltomäki esseessään.

www.hs.fi

Koska maksumuurin takana, niin vastaus otsikon kysymykseen on: Suomi

Tämä on aivan uskomatonta. Suosittelen vahvasti kaikkia lukemaan tämän jutun. Tässä parhaimmat (=pahimmat) palat ja lopussa vielä koko artikkeli spoilerin takana.

1.

"Kokouksessa oli kuitenkin läsnä eräs maa, joka valpastui tällaisista puheista. ”Tämä teksti ei tule jäämään eloon iltaan saakka”, heidän diplomaattinsa uhosi Raiviolle.

Maa myös onnistui uhossaan. Se sai kuin saikin kahden EU:n yhdistämissuunnitelmat "vesitettyä", kuten Raivio raportoi, ja potkittua läntisen EU:n mukana tulevat turvatakuut tulevaisuuden hämärään.

Maa oli tietenkin Suomi.

Ratkaisussa näkyi selvästi Suomen puumerkki, Raivio kirjoittaa.

Yhteisen puolustusvelvoitteen sijaan Suomi junaili EU:lle lähes päinvastaista suuntaa, sellaista jossa kukin maa saa osallistua puolustukseen miten huvittaa tai ei ollenkaan. EU:n asiakirjoista hävisivät pian Suomen aktivoiduttua merkinnät unioneiden yhdistämisestä ja sen perään myös kaikki vähänkään konkreettiset aikataulut EU:n puolustusyhteistyön kehittämisestä."

2.

"Salomaa muistuttaa historian kirpeästä vaiheesta, jossa Suomi rauhantahtoisuudella poseeratessaan ampui omaan jalkaansa. Ulkoministeri Tarja Halonen ja hänen ruotsalainen kollegansa estivät Amsterdamin huippukokouksessa 1997 Länsi-Euroopan Unionin WEU:n sulauttamisen EU:n organisaatioon. Siinä meni mahdollisuus kehittää unionin sisälle eurooppalainen Nato, jonka perään Sauli Niinistö ainakin presidentinvaalien aikaan vielä haikaili."

"Selaan arkistoja vuosia eteenpäin. Turvatakuista ei hirveästi puhuta. Sitten HS:n jutussa joulukuulta 2003 selostetaan jälleen yhtä huippukokousta. Näyttää siltä, etteivät muut EU-maat olleet luovuttaneet. Tällä kertaa lakerikengät ovat kävelleet Brysseliin. Siellä Italia yritti vielä saada aikaiseksi EU:n turvatakuut, mutta törmäsi jälleen turvatakuiden arkkiviholliseen Suomeen.

Italian viime viikolla EU:n perustuslakiin esittämä turvatakuun teksti on melkein sanasta sanaan WEU:n sopimuksen viides artikla. Italia todella oli viemässä Suomea ja koko unionia WEU:n viitoittamalle tielle. Suomalaiset kuitenkin ehdottivat viikonvaihteen ulkoministerikokouksessa Napolissa, että EU:n jäsenet voivat itse arvioida avun pyytämisen ja antamisen tarpeellisuuden."

3.

"Näin siis Suomi pääsi kuin pääsikin vaikuttamaan siihen kuuluisaan artiklaan 42 ja sen pykälään 7. Siis siihen samaan, jonka merkityksiä Niinistö kyselee nyt Venäjän pommittaessa Ukrainaa takaisin muinaisslaavilaiselle kivikaudelle. Suomi vaikutti pykälään lisäämällä siihen lievennyksenä juuri tuon epämääräisen ehdon ”tiettyjen jäsenvaltioiden” ”erityisluonteesta”."

4.

"Tuntuu huvittavalta ajatella, että Suomi nyt hädän hetkellä huhuilee muilta mailta selvennyksiä EU:n turvatakuihin, kun se näyttää olleen itse niitä lieventelemässä ja tekemässä epäselviksi."

Spoileri: Koko artikkeli

Presidentti Sauli Niinistön pikapyrähdykseen Washingtonissa 4. maaliskuuta liittyi meidän suomalaisten osalta tunteiden vuoristorata. Minusta näistä tunteista ei ole puhuttu tarpeeksi. Sotaan pitäisi julkisesti suhtautua ikään kuin se käytäisiin sanomalehden šakkipalstalla, vaikka sen aiheuttamat tuntemukset ovat huomattavasti lähempänä benji-hyppyä.

Ensiksi uutinen Valkoisen talon vierailusta synnytti tietysti toivoa. Ainakin itse katsoin puhelimeen ilmestynyttä uutista vierailusta ja huudahdin ei-kenellekään: Hei nyt sillä Salella on joku ässä hihassaan!


Heti perään tuntui helpottunutta epäuskoa. Tarkoittaako tämä sitä, että me näin vain päästään heti Natoon? En olisi uskonut, että se voisi olla näin helppoa!


Mutta samalla uutinen aiheutti myös epätietoisuutta, sillä kieltämättä omakohtaiset kokemukseni kansainvälisestä diplomatiasta ovat vähäiset.




Tapaamisen alkaessa Niinistö istui Joe Bidenin vieressä tuolilla ja näytti niin tavattoman paineiselta, että se tarttui striimin välityksellä minuunkin.


Neuvotteluiden lopulta päättyessä epämääräisesti jonkinlaisiin lupauksiin jostakin prosessista, tuntui rinnassa enää puhdasta paniikkia.


Soitin kaverieni ryhmächattiin ja kysyin sielläkin, käyttikö meidän pressamme todellakin juuri kaikki ässät hihoistaan, ehkä jopa lahkeistaan ja paidan kauluksesta – ja että niillä olimme lunastaneet vain tunnin selfiehetken vähän väsähtäneen oloisen Bidenin kanssa, emmekä edes minkäänlaisia turvatakuita.


Sauli Niinistö vaikutti kireältä Joe Bidenin kanssa keskustellessaan. Kuva: Elina Karjalainen / Suomen Washingtonin-Suomen suurlähetystö
Bidenin häivyttyä, kenties nukkumaan, presidentti Niinistö yritti valaa uskoa paikalla lehdistötilaisuudessa oleviin toimittajiin ja meihin koti-Suomessa kännyköitä puristaviin kansalaisiin.

HS:n Washingtonin-kirjeenvaihtaja Elina Väntönen kyseli Niinistöltä, olisiko Yhdysvalloilta nyt siis odotettavissa minkälaista tukea, jos Suomi joutuisi Venäjän aggression kohteeksi. Se oli tietenkin juuri se kysymys, johon jokainen suomalainen halusi palavasti tietää vastauksen, ehkä sillä varauksella että vastaukseen olisi kyllä hyvä sisältyä jotakin niin isoista amerikkalaispommeista, että vihamieliset maiharit savuavat tarvittaessa Aasian aroilla asti.


Kauhukseni Niinistö ei katsahtanutkaan ylös taivaisiin ja puhjennut ylistämään Setä Samulin vahvoja käsivarsia. Sen sijaan hän vaikutti yhä varsin paineiselta ja alkoikin puhua Euroopasta.


”Meidän kannattaa myöskin muistaa se, että tämä Euroopan yhdentyminen, voimakas yhtenäisyyden tunne ja Saksan selvä uusi linjaus puolustuspolitiikan puolella merkitsevät, että Eurooppa kokonaisuudessaan on huomattavasti vahvempi ja sitä kautta myöskin Suomi”, Niinistö sanoi.




KOKEMANI selkäpiitä karmiva tunne johtui siitä ristiriidasta, että Niinistö tosiaan seisoi siinä keskellä Washingtonia, maapallon ja varmaan myös galaksin ylivoimaisinta sotilasmahtia, mutta joutui sieltäkin viittilöimään epämääräisesti Eurooppaan päin, kun häneltä alettiin kysellä, kuka kuumaan liriin ajautunutta Suomea auttaisi sotilaallisesti.

Poliitikoiden keskusteluissa taas Euroopan yhteinen puolustus on viime vuodet näyttäytynyt ikään kuin ihanana oopiumpilvenä. Sitä he tupruttelevat itse silloin kun Nato-ratkaisu tuntuu liian hermostuttavalta tehdä. Sitä he puhaltelevat myös meihin kansalaisiin päin, varsinkin silloin kun Venäjän suunnalta alkaa kaikua liian pelottavia ääniä.


EU-puolustukseen liittyy nimittäin se kauhea ristiriita, että melkein kaikkien muiden länsimaiden puolustus nojaa Natoon eikä EU:hun. Siksi ei voi välttyä ajatukselta, että me suomalaiset olemme ainoa niin yksinkertainen kansa Euroopassa, että tosiaan luulemme muiden EU-maiden – vaikka ovatkin selvästi betonoineet rahansa, komentoketjunsa, aseensa ja panssarinsa Natoon – jostakin syystä hädän hetkellä sotivan sotilasliitto Naton sijaan talousliitto EU:ssa.


Eniten EU:n yhteisestä puolustuksesta on puhunut juuri Niinistö. Ei mitenkään harhauttaakseen ketään, eikä välttämättä edes rauhoitellakseen hermojaan, vaan siksi että hän selvästi niin kiihkeästi haluaisi EU-puolustuksesta Suomelle sen saman turvan, minkä muut saavat Natosta. Heti presidenttiytensä aluksi 2013 Niinistö vaati, ettei ”Lissabonin yhteisvastuulausekkeen ja keskinäistä avunantoa koskevan velvoitteen toimeenpanolle ole esteitä vaan siihen luodaan valmiudet”.


Kun Niinistö sanoo tuossa velvoite, hän tarkoittaa juuri EU:n yhteisen puolustuksen ydintä, Lissabonin sopimuksen artiklaa 42 ja sen asiakohtaa tai pykälää numero 7.

Ja mikä upea teksti se on!


EU:n turvatakuulauseke, eli Euroopan unionista tehdyn sopimuksen konsolidoidun toisinnon artikla 42.7.
Se alkaa Suomen kannalta täydellisesti, velvoittamalla EU:ta niin, että jos jäsenvaltioon (teoreettisesti esim. Suomi) hyökätään aseellisesti (edelleen, täysin teoreettisesti esim. Venäjä), on muilla jäsenvaltiolla (hampaisiin asti aseistetut 26 muuta EU-maata) velvollisuus auttaa liittolaista kaikin käytettävissään olevin keinoin (esim. niin isoin pommein että saappaat savuavat Aasiassa asti jne.)!


Tuo on siis se lakitekstin pätkä, jonka varaan Niinistö ja muut suomalaiset poliitikot laskevat silloin kun he – osa paineisesti, osa toiveikkaasti ja kaikki hyvin epämääräisesti – alkavat puhua EU:sta juuri sinä organisaationa, joka ehkä antaisi ihan oikeaa sotilaallista apua Suomelle.


Rahaa, tavaraa ja aseitahan EU:lta saa ihan ilman mitään sopimuksia tai artikloja, kuten ukrainalaiset ovat juuri helpotuksekseen huomanneet.


Vielä helmikuun alussa, kaksikymmentä päivää ennen Venäjän hyökkäystä, Niinistö toisti, että ”Suomi on johdonmukaisesti painottanut kyseisen artiklan sisällön selventämistä", ja että se on edelleen asialistalla.

Niin. Niinistön hätä artiklan selventämisestä johtuu siitä, että heti sen kohdan jälkeen, jossa kaveria luvataan kaikin keinoin auttaa, artikla jatkuu Suomen kannalta hyvin epämiellyttävällä tavalla. Vesityksen mukaan velvoite ei nimittäin ”vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen”.


Mikä vielä pahempaa, seuraavassa lauseessa sanotaan, että EU:n Nato-maat, eli 27:stä maasta 21, hoitavat puolustuksensa kuitenkin ensisijaisesti Naton kautta.




Käytännössä lisäykset antavat EU-maille vapaat kädet itse päättää, mitä, miten ja milloin sekä vähän, paljon vai ei ollenkaan apua tarjotaan sille poloiselle, jonka kimppuun on hyökätty. Ei kuulosta kovin velvoittavalta, eikä kovin sotilaalliselta. Kuulostaa turvatakuulta, joka takaa rahaa ja tsemppiä mutta ei varsinaisesti turvaa.


Siksi Niinistö joutuu vuosikymmenestä toiseen tivaamaan EU:n turvatakuihin edes jotakin selvennystä ja kyselemään muilta presidenteiltä, milloin EU kehittyy talousliiton lisäksi puolustusyhteisöksi.


NÄMÄ ajatukset mielessäni alan kaivella HS:n arkistosta vanhoja lehtijuttuja 1990- ja 2000-luvuilta.

Motiivi on tietysti alhaisin mahdollinen. Ajattelen, että jos kerran Suomi on nyt pulassa, kamalalla tavalla karjuvan Venäjän muuntautuessa silmiemme edessä takaisin Neuvostoliitoksi, saisin edes matalamielistä tyydytystä, jos tietäisin, kuka kurja vei Suomelta EU-turvatakuut, jo vuosia ennen kuin edes tiesimme tarvitsevamme niitä.


Ehkä joskus ysärilläkin EU:n sisällä oli joku nykyisen Unkarin pääministeri Viktor Orbánin kaltainen hahmo. Joku, joka kiillotteli Venäjän sotilassaappaita epäilyttävän intomielisesti silloinkin, kun Venäjä oli täysin voimaton. Ehkä löytyy joku, joka blokkasi tai lieventeli EU:n kokouksissa yritykset sopia keskinäisestä puolustuksesta.


Alan upota pitkiin pienipränttisiin turvallisuuspoliittisiin artikkeleihin. Jutut vilisevät meille siviileille vieraita puolustustermejä ja huippukokouksia ysärilaman suttaamissa Euroopan metropoleissa. Kuvissa esiintyy miehiä, joiden jaloissa kiiltävät pienet lakerikengät ja hiusrajoissa hikikarpalot.


Lakerikenkäisiä ihmisiä Amsterdamissa 1997. Suomesta paikalle saapunutta joukkoa johti pääministeri Paavo Lipponen (toinen vas.). Kuva: Reuters
Miltei ensimmäinen arkistoista vastaan tuleva artikkeli kertoo, miten Amsterdamissa järjestettiin kesäkuisena tiistaina 1997 suuri kokous. Sinne oli lennähtänyt paikalle raportoimaan HS:n EU-toimittaja Jyri Raivio.




Ja kas, siellä se heti tulee vastaan, tulevaisuuden Suomen kannalta kohtalokas päätös, heti Raivion raporttien ensi riveillä:

18.6.1997 3:00 JYRI RAIVIO, AMSTERDAM. [...] Unionimaiden valtioiden ja hallitusten päämiehet pääsivät yksimielisyyteen paperista, joka vesittää haaveet unionin kehittämisestä puolustusyhteisöksi ja siirtää EU:n ja sen nykyisen, hennon puolustusyhteisön yhdistämissuunnitelmat kauas epämääräiseen tulevaisuuteen.


Juttua eteenpäin lukiessa tulee äkkiä tunne kuin katsoisin jonkinlaiseen peilimaailmaan. Teräsmiehen seikkailuissa hänellä oli joskus vastustaja Bizarro, joka asui bizarro-maailmassa, jossa kaikki oli päinvastoin: maa oli kuutio, tupakantumpit suuria aarteita ja kauniita asioita vihattiin.


Olen selvästi eksynyt sinne.

Ensinnäkin, 1997 oli olemassa kaksi Euroopan unionia. Oli tämä tavallinen EU, johon Suomi kuuluu, mutta sen lisäksi oli vielä erikseen läntinen EU, Western European Union eli WEU, johon kuului kymmenen Länsi-Euroopan isoa maata.

Toisekseen, tällä läntisellä EU:lla ne kaivatut turvatakuut olivat jo voimassa. Eikä puhuttu edes mistään nynnyjen turvatakuista, vaan ihan oikeasta sotilaallisesta velvollisuudesta auttaa toisia liittolaisia. Turvatakuu oli samanlainen kuin Natolla, artiklan numeroa eli vitosta myöten. Eli juuri sellainen, jota presidentti Niinistö kaipailee nyt Vladimir Putinin varjon langetessa koko Euroopan ylle.


Kuitenkin vuoteen 1997 mennessä lakerikenkäiset miehet olivat huomanneet, että on oikeastaan hölmöä pitää yllä kahta EU:ta. Siksi ne päätettiin Amsterdamissa yrittää yhdistää.


Samalla tähän nykyiseen EU:hun olisi voinut lipsahtaa tuo läntisen EU:n sisältämä turvatakuu.


Raivio jatkaa raportointiaan:

Hollannin aamulla julkaisemissa uusissa sopimusluonnoksissa oli kuitenkin myös puolitoista sivua pitkä pöytäkirja EU:sta ja WEU:sta. Se oli eräänlainen karkea luonnos näiden kahden organisaation yhdistämisestä...


Kokouksessa oli kuitenkin läsnä eräs maa, joka valpastui tällaisista puheista. ”Tämä teksti ei tule jäämään eloon iltaan saakka”, heidän diplomaattinsa uhosi Raiviolle.


Maa myös onnistui uhossaan. Se sai kuin saikin kahden EU:n yhdistämissuunnitelmat "vesitettyä", kuten Raivio raportoi, ja potkittua läntisen EU:n mukana tulevat turvatakuut tulevaisuuden hämärään.


Maa oli tietenkin Suomi.

Ratkaisussa näkyi selvästi Suomen puumerkki, Raivio kirjoittaa.


Yhteisen puolustusvelvoitteen sijaan Suomi junaili EU:lle lähes päinvastaista suuntaa, sellaista jossa kukin maa saa osallistua puolustukseen miten huvittaa tai ei ollenkaan. EU:n asiakirjoista hävisivät pian Suomen aktivoiduttua merkinnät unioneiden yhdistämisestä ja sen perään myös kaikki vähänkään konkreettiset aikataulut EU:n puolustusyhteistyön kehittämisestä.




Valtiotieteen tohtori Jukka Tarkka viittaa tapaukseen arvioidessaan HS:n sivuilla dosentti Markku Salomaan kirjaa 2015.


Salomaa muistuttaa historian kirpeästä vaiheesta, jossa Suomi rauhantahtoisuudella poseeratessaan ampui omaan jalkaansa. Ulkoministeri Tarja Halonen ja hänen ruotsalainen kollegansa estivät Amsterdamin huippukokouksessa 1997 Länsi-Euroopan Unionin WEU:n sulauttamisen EU:n organisaatioon. Siinä meni mahdollisuus kehittää unionin sisälle eurooppalainen Nato, jonka perään Sauli Niinistö ainakin presidentinvaalien aikaan vielä haikaili.


Tuntuu hämmentävältä lukea vuosikymmenien takaisia tekstejä. Ainakin minä olen luullut, että Suomi on aina jotenkin ovelasti ja viisaasti pyrkinyt rakentamaan yhteistä EU-puolustusta, koska se olisi Venäjälle helpommin nieltävissä kuin Nato.


Tässä bizarro-maailmassa kuitenkin Suomi näyttää vastustaneen nimenomaan eurooppalaisia turvatakuita. Siis vaikka juuri 1997 oli takuuvarmasti sitä aikaa, ettei Venäjää tarvinnut pelätä. Putinin valintaan oli vielä kolme vuotta, ja maata johti viinalle perso mukava setä Jeltsin.


Selaan arkistoja vuosia eteenpäin. Turvatakuista ei hirveästi puhuta. Sitten HS:n jutussa joulukuulta 2003 selostetaan jälleen yhtä huippukokousta. Näyttää siltä, etteivät muut EU-maat olleet luovuttaneet. Tällä kertaa lakerikengät ovat kävelleet Brysseliin. Siellä Italia yritti vielä saada aikaiseksi EU:n turvatakuut, mutta törmäsi jälleen turvatakuiden arkkiviholliseen Suomeen.

Italian viime viikolla EU:n perustuslakiin esittämä turvatakuun teksti on melkein sanasta sanaan WEU:n sopimuksen viides artikla. Italia todella oli viemässä Suomea ja koko unionia WEU:n viitoittamalle tielle. Suomalaiset kuitenkin ehdottivat viikonvaihteen ulkoministerikokouksessa Napolissa, että EU:n jäsenet voivat itse arvioida avun pyytämisen ja antamisen tarpeellisuuden.


Ulkoministeri Erkki Tuomioja (vas) ja pääministeri Matti Vanhanen olivat kuultavana ulkoasiainvaliokunnassa 2003. Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva
Italialaiset yrittivät synnyttää pykälää jota nyt kutsutaan artiklaksi 42.7. Suomi ja muutama muu EU-maa harasi vastaan. Heidän vaatimuksestaan italialaiset byrokraatit kirjoittivat turvatakuupykäliä pikavauhtia uusiksi.

Tuloksena oli lausuma, jossa jäsenet sitoutuvat auttamaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta valtiota kaikin käytettävissä olevin keinoin. Suomalaisten vaatimuksesta tekstiin ripustetun peräkaneetin mukaan tämä "ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen erityisluonteeseen".




Näin siis Suomi pääsi kuin pääsikin vaikuttamaan siihen kuuluisaan artiklaan 42 ja sen pykälään 7. Siis siihen samaan, jonka merkityksiä Niinistö kyselee nyt Venäjän pommittaessa Ukrainaa takaisin muinaisslaavilaiselle kivikaudelle. Suomi vaikutti pykälään lisäämällä siihen lievennyksenä juuri tuon epämääräisen ehdon ”tiettyjen jäsenvaltioiden” ”erityisluonteesta”.


Tätä Suomen silloinen ulkoministeri Erkki Tuomioja kiitteli vuolaasti.


EU-puheenjohtajamaan Italian uutta ehdotusta EU:n turvatakuista on pidettävä "merkittävänä vastaantulona Suomen ja monien muiden maiden esittämään kritiikkiin aikaisempia ehdotuksia kohtaan", ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) arvioi tiistai-iltana.


Presidentti Niinistö on pitänyt yllä keskustelua EU:n turvatakuista koko presidenttikautensa ajan ja vaatinut muilta EU-mailta selvennyksiä niiden sisältämien turvatakuiden sisältöön. Viimeksi samalla asialla oli myös pääministeri Sanna Marin (sd), jota tyynnyttelemässä kävi Euroopan komission puhemies Ursula von der Leyen. Von der Leyen lupaili laajalti EU:n turvatakuiden takaavan solidaarisuutta ja poliittisia turvatakuita, ja oikeastaan kaikkea muuta paitsi sotilaallista tukea.

Tuntuu huvittavalta ajatella, että Suomi nyt hädän hetkellä huhuilee muilta mailta selvennyksiä EU:n turvatakuihin, kun se näyttää olleen itse niitä lieventelemässä ja tekemässä epäselviksi.


Kaikki ovat varmasti tehneet parhaansa Suomen turvallisuuden eteen, mutta silti herää jonkinlainen kysymys siitä, mikä oikein on Suomen poliittisen eliitin kyky lukea tulevaisuutta tai tehdä sitä varten oikeita ratkaisuja. Jälkiviisauden uhallakin, se on heidän työnsä.


Sanna Marin ja Ursula von der Leyen tapasivat helmikuussa. Kuva: Juhani Niiranen / HS
Arkistojen lukeminen alkaa vajaa viikon jälkeen puuduttaa, ja Suomen ilmeisen jakomielitautisesta käytöksestä Euroopan kentillä jää epätoivoinen olo. Tekee mieli luovuttaa.

Soitan siis Ulkopoliittiseen instituuttiin, jossa tutkija Tuomas Iso-Markku olisi osannut kertoa kaiken tämän ilman, että tuhlaan elämäni ihania keväisiä päiviä arkistojen syövereissä.




Kyllä, Suomi oli hyvin aktiivinen vältellessään liittoutumista, ja kyllä, siinä tapahtui suuri käänne joskus 2000-luvun puolivälissä, Iso-Markku sanoo. Mutta tärkeää on muistaa, että Suomi ei tehnyt sitä yksin, ja että ajat olivat erilaiset.


Yritän kysellä Suomen ulkopolitiikan skitsofreniasta, ja siitä miltä tämä kaikki Luoja paratkoon näyttää muiden EU-maiden silmissä, mutta Iso-Markku ei lähde sellaiseen.


Kysyn siksi vähän maltillisemmin, että jos neutraaliusajattelu oli Suomen tapa välttää Neuvostoliiton miehitys, niin miksi se jatkui niin voimakkaana vielä vuosikymmeniä sen jälkeen, kun Neuvostoliitto meni jo imperiumien taivaaseen. Niin voimakkaana, että Suomi vastusti jopa eurooppalaisia turvatakuita.


”Siinä pitää ottaa huomioon se, että tällaiset ideat voi juurtua aika syvälle”, Iso-Markku arvioi.


Tuomas Iso-Markku Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva
”Suomi ei ollut enää puolueeton. Suomi tuli osaksi Euroopan unionia, mutta Suomi jatkoi tällä sotilaallisen liittoutumattomuuden linjalla, jonka nähtiin palvelleen Suomea hyvin kylmän sodan kontekstissa, mutta jolla nähtiin myös olevan potentiaalisesti positiivinen vaikutus myös kylmän sodan jälkeisessä maailmassa.”

Tämä sinänsä varsin kaunis ajatus kumoutui Iso-Markun mukaan kahdessa osassa. Ensimmäisiä merkkejä muutoksesta nähtiin 2006, ja selvää muuttunut suhtautuminen oli jo 2009, kun Lissabonin sopimus ja sen sisältämä ja Suomen vesittämä turvatakuulauseke astuivat voimaan. Iso-Markku ei sitä sano, mutta silloin Venäjä oli hyökännyt Georgiaan ja alkanut rettelöidä myös Virossa.


Toinen ja lopullinen kumoutuminen tapahtui 2014, kun Putin hyökkäsi Ukrainaan ensimmäisen kerran.


Soitan vielä yhden puhelun, tuon ja tämän ajan suurelle ulkopolitiikan vaikuttajalle Erkki Tuomiojalle. Kysyn häneltä, mitä hän ajattelee nyt kaikesta tästä. Että nyt kun Euroopan maista juuri Suomi eniten tarvitsisi EU:n turvatakuita – varsinkin jos Nato vielä kieltäytyy ottamasta Suomea tilanteen eskaloimisen pelossa jäseneksi – tuntuu keljulta, että se on ollut juuri Suomi, joka eniten on ollut niitä turvatakuita lieventelemässä.

”Kaikkea on katsottava aikaansa vasten”, Tuomioja sanoo.


Tuomioja oli Suomen ulkoministeri 2003, kun Suomi vesitti EU:n turvatakuuartiklan 42.7 ajamalla sinne mainintaa ”tiettyjen maiden” ”erityisluonteesta”.




”Piti paikkansa, että Suomessa ei hallituksen linja eikä eduskunnan linja ollut silloin sellainen, että olisi haluttu nimenomaan sotilaallisia turvatakuita velvoittavassa muodossa”, Tuomioja sanoo.


Hän muistuttaa, että artiklaa lievensivät myös EU:n Nato-maat, jotka eivät halunneet heikentää Naton roolia.


Mutta turvatakuiden lieventämisen lisäksi taustalla oli kolmaskin syy: Ruotsi.


”Tärkein asia on se, että halusimme, että tämä koskee EU:ta kokonaisuutena ja että siitä ei ole mitään opting outia. Ja tässä Ruotsi oli sanonut suoraan meille, ja mahdollisesti Itävalta ja Irlantikin, että jos se [sitova turvatakuulauseke] tulee, he jättäytyvät silloin pois. Sen vuoksi me oltiin tyytyväisiä tulokseen, koska se piti EU:n yhtenäisenä.”


Tilanne muistuttaa siis hämmästyttävän paljon nykyistä Nato-keskustelua. Ruotsin linja neutraaliuteen oli silloin Suomeakin tiukempi, ja Ruotsi oli siksi myös Suomen turvatakuiden tiellä. Suomi valitsi Ruotsin 2003. En tiedä, valitseeko nyt.

Kysyn Tuomiojalta vielä lopuksi epäreilun kysymyksen, koska hän joutuu tavallaan vastaamaan koko maan puolesta vaikka edustaa siitä vain siivua. Mutta kysyn kuitenkin.


Kun Neuvostoliitto kupsahti, neutraaliuden ajatus jatkui kuitenkin vuosikymmeniä sen jälkeen kun sen alkuperäinen motiivi oli mennyt pois. Venäjä ja varsinkin Jeltsin olivat täysin ystävällismielisiä ja aika vaarattomia Suomelle, mutta silti neutraaliusajattelu jatkui. Mikä silloin oli siis sen motiivi?

Tuomioja täsmentää aluksi, että kyse oli sotilaallisesta liittoutumattomuudesta eikä puolueettomuudesta, joka tippui pois jo Suomen liittyessä EU:hun.


”Ja varmaan se motiivi oli se, että emme halunneet näyttäytyä Neuvostoliiton... tai Venäjän, vihamieliseksi kokeman blokin jäsenenä. Kyse oli liikkumatilasta myöskin. Että haluttiin liikkumatilaa ylläpitää joka suuntaan.”


Eli kyse oli liikkumatilasta, ja Venäjälle vihamielisten blokkien ulkopuolella pysymisestä?

”Kyllä. Ja siitä, että jos sotilasliittoon kuuluminen tarkoittaa sitä, että olet automaattisesti sodassa, jos sotilasliitto joutuu sotaan.”


Olen imenyt itseeni ähkyyn asti Suomen turvallisuuspolitiikkaa. Silti minusta tuntuu, etten ole nähnyt sen illusorisesta maailmasta kuin pienen bizarro-väläyksen, jossa asiat ovat itsensä peilikuvia.

Suomi on puolueeton koska Neuvostoliitto, mutta myös kaikista muista syistä. Suomi haluaa EU:n turvatakuut, mutta tuhoaa ne kehtoonsa ja osoittaa sormella Ruotsia. Suomi on osa länttä mutta ei halua kuulua lännen blokkeihin, koska haluaa liikkumatilaa. Ilmeisesti siis itään.

Aiheutta ihan fyysistä pahoinvointia tämän jutun lukeminen. Suomen on aika lopettaa paskan jauhaminen ja lyödä tiitisen listat julkisiksi ja alkaa selvästi kaivamaan näiden maanpettureiden teot ja nimet esille ilman minkäänlaista armoa.

 

[Samat]

Tämä on aivan uskomatonta. Suosittelen vahvasti kaikkia lukemaan tämän jutun. Tässä parhaimmat (=pahimmat) palat ja lopussa vielä koko artikkeli spoilerin takana.

1.


2.


3.


4.

Spoileri: Koko artikkeli

Presidentti Sauli Niinistön pikapyrähdykseen Washingtonissa 4. maaliskuuta liittyi meidän suomalaisten osalta tunteiden vuoristorata. Minusta näistä tunteista ei ole puhuttu tarpeeksi. Sotaan pitäisi julkisesti suhtautua ikään kuin se käytäisiin sanomalehden šakkipalstalla, vaikka sen aiheuttamat tuntemukset ovat huomattavasti lähempänä benji-hyppyä.

Ensiksi uutinen Valkoisen talon vierailusta synnytti tietysti toivoa. Ainakin itse katsoin puhelimeen ilmestynyttä uutista vierailusta ja huudahdin ei-kenellekään: Hei nyt sillä Salella on joku ässä hihassaan!


Heti perään tuntui helpottunutta epäuskoa. Tarkoittaako tämä sitä, että me näin vain päästään heti Natoon? En olisi uskonut, että se voisi olla näin helppoa!


Mutta samalla uutinen aiheutti myös epätietoisuutta, sillä kieltämättä omakohtaiset kokemukseni kansainvälisestä diplomatiasta ovat vähäiset.




Tapaamisen alkaessa Niinistö istui Joe Bidenin vieressä tuolilla ja näytti niin tavattoman paineiselta, että se tarttui striimin välityksellä minuunkin.


Neuvotteluiden lopulta päättyessä epämääräisesti jonkinlaisiin lupauksiin jostakin prosessista, tuntui rinnassa enää puhdasta paniikkia.


Soitin kaverieni ryhmächattiin ja kysyin sielläkin, käyttikö meidän pressamme todellakin juuri kaikki ässät hihoistaan, ehkä jopa lahkeistaan ja paidan kauluksesta – ja että niillä olimme lunastaneet vain tunnin selfiehetken vähän väsähtäneen oloisen Bidenin kanssa, emmekä edes minkäänlaisia turvatakuita.


Sauli Niinistö vaikutti kireältä Joe Bidenin kanssa keskustellessaan. Kuva: Elina Karjalainen / Suomen Washingtonin-Suomen suurlähetystö
Bidenin häivyttyä, kenties nukkumaan, presidentti Niinistö yritti valaa uskoa paikalla lehdistötilaisuudessa oleviin toimittajiin ja meihin koti-Suomessa kännyköitä puristaviin kansalaisiin.

HS:n Washingtonin-kirjeenvaihtaja Elina Väntönen kyseli Niinistöltä, olisiko Yhdysvalloilta nyt siis odotettavissa minkälaista tukea, jos Suomi joutuisi Venäjän aggression kohteeksi. Se oli tietenkin juuri se kysymys, johon jokainen suomalainen halusi palavasti tietää vastauksen, ehkä sillä varauksella että vastaukseen olisi kyllä hyvä sisältyä jotakin niin isoista amerikkalaispommeista, että vihamieliset maiharit savuavat tarvittaessa Aasian aroilla asti.


Kauhukseni Niinistö ei katsahtanutkaan ylös taivaisiin ja puhjennut ylistämään Setä Samulin vahvoja käsivarsia. Sen sijaan hän vaikutti yhä varsin paineiselta ja alkoikin puhua Euroopasta.


”Meidän kannattaa myöskin muistaa se, että tämä Euroopan yhdentyminen, voimakas yhtenäisyyden tunne ja Saksan selvä uusi linjaus puolustuspolitiikan puolella merkitsevät, että Eurooppa kokonaisuudessaan on huomattavasti vahvempi ja sitä kautta myöskin Suomi”, Niinistö sanoi.




KOKEMANI selkäpiitä karmiva tunne johtui siitä ristiriidasta, että Niinistö tosiaan seisoi siinä keskellä Washingtonia, maapallon ja varmaan myös galaksin ylivoimaisinta sotilasmahtia, mutta joutui sieltäkin viittilöimään epämääräisesti Eurooppaan päin, kun häneltä alettiin kysellä, kuka kuumaan liriin ajautunutta Suomea auttaisi sotilaallisesti.

Poliitikoiden keskusteluissa taas Euroopan yhteinen puolustus on viime vuodet näyttäytynyt ikään kuin ihanana oopiumpilvenä. Sitä he tupruttelevat itse silloin kun Nato-ratkaisu tuntuu liian hermostuttavalta tehdä. Sitä he puhaltelevat myös meihin kansalaisiin päin, varsinkin silloin kun Venäjän suunnalta alkaa kaikua liian pelottavia ääniä.


EU-puolustukseen liittyy nimittäin se kauhea ristiriita, että melkein kaikkien muiden länsimaiden puolustus nojaa Natoon eikä EU:hun. Siksi ei voi välttyä ajatukselta, että me suomalaiset olemme ainoa niin yksinkertainen kansa Euroopassa, että tosiaan luulemme muiden EU-maiden – vaikka ovatkin selvästi betonoineet rahansa, komentoketjunsa, aseensa ja panssarinsa Natoon – jostakin syystä hädän hetkellä sotivan sotilasliitto Naton sijaan talousliitto EU:ssa.


Eniten EU:n yhteisestä puolustuksesta on puhunut juuri Niinistö. Ei mitenkään harhauttaakseen ketään, eikä välttämättä edes rauhoitellakseen hermojaan, vaan siksi että hän selvästi niin kiihkeästi haluaisi EU-puolustuksesta Suomelle sen saman turvan, minkä muut saavat Natosta. Heti presidenttiytensä aluksi 2013 Niinistö vaati, ettei ”Lissabonin yhteisvastuulausekkeen ja keskinäistä avunantoa koskevan velvoitteen toimeenpanolle ole esteitä vaan siihen luodaan valmiudet”.


Kun Niinistö sanoo tuossa velvoite, hän tarkoittaa juuri EU:n yhteisen puolustuksen ydintä, Lissabonin sopimuksen artiklaa 42 ja sen asiakohtaa tai pykälää numero 7.

Ja mikä upea teksti se on!


EU:n turvatakuulauseke, eli Euroopan unionista tehdyn sopimuksen konsolidoidun toisinnon artikla 42.7.
Se alkaa Suomen kannalta täydellisesti, velvoittamalla EU:ta niin, että jos jäsenvaltioon (teoreettisesti esim. Suomi) hyökätään aseellisesti (edelleen, täysin teoreettisesti esim. Venäjä), on muilla jäsenvaltiolla (hampaisiin asti aseistetut 26 muuta EU-maata) velvollisuus auttaa liittolaista kaikin käytettävissään olevin keinoin (esim. niin isoin pommein että saappaat savuavat Aasiassa asti jne.)!


Tuo on siis se lakitekstin pätkä, jonka varaan Niinistö ja muut suomalaiset poliitikot laskevat silloin kun he – osa paineisesti, osa toiveikkaasti ja kaikki hyvin epämääräisesti – alkavat puhua EU:sta juuri sinä organisaationa, joka ehkä antaisi ihan oikeaa sotilaallista apua Suomelle.


Rahaa, tavaraa ja aseitahan EU:lta saa ihan ilman mitään sopimuksia tai artikloja, kuten ukrainalaiset ovat juuri helpotuksekseen huomanneet.


Vielä helmikuun alussa, kaksikymmentä päivää ennen Venäjän hyökkäystä, Niinistö toisti, että ”Suomi on johdonmukaisesti painottanut kyseisen artiklan sisällön selventämistä", ja että se on edelleen asialistalla.

Niin. Niinistön hätä artiklan selventämisestä johtuu siitä, että heti sen kohdan jälkeen, jossa kaveria luvataan kaikin keinoin auttaa, artikla jatkuu Suomen kannalta hyvin epämiellyttävällä tavalla. Vesityksen mukaan velvoite ei nimittäin ”vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen”.


Mikä vielä pahempaa, seuraavassa lauseessa sanotaan, että EU:n Nato-maat, eli 27:stä maasta 21, hoitavat puolustuksensa kuitenkin ensisijaisesti Naton kautta.




Käytännössä lisäykset antavat EU-maille vapaat kädet itse päättää, mitä, miten ja milloin sekä vähän, paljon vai ei ollenkaan apua tarjotaan sille poloiselle, jonka kimppuun on hyökätty. Ei kuulosta kovin velvoittavalta, eikä kovin sotilaalliselta. Kuulostaa turvatakuulta, joka takaa rahaa ja tsemppiä mutta ei varsinaisesti turvaa.


Siksi Niinistö joutuu vuosikymmenestä toiseen tivaamaan EU:n turvatakuihin edes jotakin selvennystä ja kyselemään muilta presidenteiltä, milloin EU kehittyy talousliiton lisäksi puolustusyhteisöksi.


NÄMÄ ajatukset mielessäni alan kaivella HS:n arkistosta vanhoja lehtijuttuja 1990- ja 2000-luvuilta.

Motiivi on tietysti alhaisin mahdollinen. Ajattelen, että jos kerran Suomi on nyt pulassa, kamalalla tavalla karjuvan Venäjän muuntautuessa silmiemme edessä takaisin Neuvostoliitoksi, saisin edes matalamielistä tyydytystä, jos tietäisin, kuka kurja vei Suomelta EU-turvatakuut, jo vuosia ennen kuin edes tiesimme tarvitsevamme niitä.


Ehkä joskus ysärilläkin EU:n sisällä oli joku nykyisen Unkarin pääministeri Viktor Orbánin kaltainen hahmo. Joku, joka kiillotteli Venäjän sotilassaappaita epäilyttävän intomielisesti silloinkin, kun Venäjä oli täysin voimaton. Ehkä löytyy joku, joka blokkasi tai lieventeli EU:n kokouksissa yritykset sopia keskinäisestä puolustuksesta.


Alan upota pitkiin pienipränttisiin turvallisuuspoliittisiin artikkeleihin. Jutut vilisevät meille siviileille vieraita puolustustermejä ja huippukokouksia ysärilaman suttaamissa Euroopan metropoleissa. Kuvissa esiintyy miehiä, joiden jaloissa kiiltävät pienet lakerikengät ja hiusrajoissa hikikarpalot.


Lakerikenkäisiä ihmisiä Amsterdamissa 1997. Suomesta paikalle saapunutta joukkoa johti pääministeri Paavo Lipponen (toinen vas.). Kuva: Reuters
Miltei ensimmäinen arkistoista vastaan tuleva artikkeli kertoo, miten Amsterdamissa järjestettiin kesäkuisena tiistaina 1997 suuri kokous. Sinne oli lennähtänyt paikalle raportoimaan HS:n EU-toimittaja Jyri Raivio.




Ja kas, siellä se heti tulee vastaan, tulevaisuuden Suomen kannalta kohtalokas päätös, heti Raivion raporttien ensi riveillä:

18.6.1997 3:00 JYRI RAIVIO, AMSTERDAM. [...] Unionimaiden valtioiden ja hallitusten päämiehet pääsivät yksimielisyyteen paperista, joka vesittää haaveet unionin kehittämisestä puolustusyhteisöksi ja siirtää EU:n ja sen nykyisen, hennon puolustusyhteisön yhdistämissuunnitelmat kauas epämääräiseen tulevaisuuteen.


Juttua eteenpäin lukiessa tulee äkkiä tunne kuin katsoisin jonkinlaiseen peilimaailmaan. Teräsmiehen seikkailuissa hänellä oli joskus vastustaja Bizarro, joka asui bizarro-maailmassa, jossa kaikki oli päinvastoin: maa oli kuutio, tupakantumpit suuria aarteita ja kauniita asioita vihattiin.


Olen selvästi eksynyt sinne.

Ensinnäkin, 1997 oli olemassa kaksi Euroopan unionia. Oli tämä tavallinen EU, johon Suomi kuuluu, mutta sen lisäksi oli vielä erikseen läntinen EU, Western European Union eli WEU, johon kuului kymmenen Länsi-Euroopan isoa maata.

Toisekseen, tällä läntisellä EU:lla ne kaivatut turvatakuut olivat jo voimassa. Eikä puhuttu edes mistään nynnyjen turvatakuista, vaan ihan oikeasta sotilaallisesta velvollisuudesta auttaa toisia liittolaisia. Turvatakuu oli samanlainen kuin Natolla, artiklan numeroa eli vitosta myöten. Eli juuri sellainen, jota presidentti Niinistö kaipailee nyt Vladimir Putinin varjon langetessa koko Euroopan ylle.


Kuitenkin vuoteen 1997 mennessä lakerikenkäiset miehet olivat huomanneet, että on oikeastaan hölmöä pitää yllä kahta EU:ta. Siksi ne päätettiin Amsterdamissa yrittää yhdistää.


Samalla tähän nykyiseen EU:hun olisi voinut lipsahtaa tuo läntisen EU:n sisältämä turvatakuu.


Raivio jatkaa raportointiaan:

Hollannin aamulla julkaisemissa uusissa sopimusluonnoksissa oli kuitenkin myös puolitoista sivua pitkä pöytäkirja EU:sta ja WEU:sta. Se oli eräänlainen karkea luonnos näiden kahden organisaation yhdistämisestä...


Kokouksessa oli kuitenkin läsnä eräs maa, joka valpastui tällaisista puheista. ”Tämä teksti ei tule jäämään eloon iltaan saakka”, heidän diplomaattinsa uhosi Raiviolle.


Maa myös onnistui uhossaan. Se sai kuin saikin kahden EU:n yhdistämissuunnitelmat "vesitettyä", kuten Raivio raportoi, ja potkittua läntisen EU:n mukana tulevat turvatakuut tulevaisuuden hämärään.


Maa oli tietenkin Suomi.

Ratkaisussa näkyi selvästi Suomen puumerkki, Raivio kirjoittaa.


Yhteisen puolustusvelvoitteen sijaan Suomi junaili EU:lle lähes päinvastaista suuntaa, sellaista jossa kukin maa saa osallistua puolustukseen miten huvittaa tai ei ollenkaan. EU:n asiakirjoista hävisivät pian Suomen aktivoiduttua merkinnät unioneiden yhdistämisestä ja sen perään myös kaikki vähänkään konkreettiset aikataulut EU:n puolustusyhteistyön kehittämisestä.




Valtiotieteen tohtori Jukka Tarkka viittaa tapaukseen arvioidessaan HS:n sivuilla dosentti Markku Salomaan kirjaa 2015.


Salomaa muistuttaa historian kirpeästä vaiheesta, jossa Suomi rauhantahtoisuudella poseeratessaan ampui omaan jalkaansa. Ulkoministeri Tarja Halonen ja hänen ruotsalainen kollegansa estivät Amsterdamin huippukokouksessa 1997 Länsi-Euroopan Unionin WEU:n sulauttamisen EU:n organisaatioon. Siinä meni mahdollisuus kehittää unionin sisälle eurooppalainen Nato, jonka perään Sauli Niinistö ainakin presidentinvaalien aikaan vielä haikaili.


Tuntuu hämmentävältä lukea vuosikymmenien takaisia tekstejä. Ainakin minä olen luullut, että Suomi on aina jotenkin ovelasti ja viisaasti pyrkinyt rakentamaan yhteistä EU-puolustusta, koska se olisi Venäjälle helpommin nieltävissä kuin Nato.


Tässä bizarro-maailmassa kuitenkin Suomi näyttää vastustaneen nimenomaan eurooppalaisia turvatakuita. Siis vaikka juuri 1997 oli takuuvarmasti sitä aikaa, ettei Venäjää tarvinnut pelätä. Putinin valintaan oli vielä kolme vuotta, ja maata johti viinalle perso mukava setä Jeltsin.


Selaan arkistoja vuosia eteenpäin. Turvatakuista ei hirveästi puhuta. Sitten HS:n jutussa joulukuulta 2003 selostetaan jälleen yhtä huippukokousta. Näyttää siltä, etteivät muut EU-maat olleet luovuttaneet. Tällä kertaa lakerikengät ovat kävelleet Brysseliin. Siellä Italia yritti vielä saada aikaiseksi EU:n turvatakuut, mutta törmäsi jälleen turvatakuiden arkkiviholliseen Suomeen.

Italian viime viikolla EU:n perustuslakiin esittämä turvatakuun teksti on melkein sanasta sanaan WEU:n sopimuksen viides artikla. Italia todella oli viemässä Suomea ja koko unionia WEU:n viitoittamalle tielle. Suomalaiset kuitenkin ehdottivat viikonvaihteen ulkoministerikokouksessa Napolissa, että EU:n jäsenet voivat itse arvioida avun pyytämisen ja antamisen tarpeellisuuden.


Ulkoministeri Erkki Tuomioja (vas) ja pääministeri Matti Vanhanen olivat kuultavana ulkoasiainvaliokunnassa 2003. Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva
Italialaiset yrittivät synnyttää pykälää jota nyt kutsutaan artiklaksi 42.7. Suomi ja muutama muu EU-maa harasi vastaan. Heidän vaatimuksestaan italialaiset byrokraatit kirjoittivat turvatakuupykäliä pikavauhtia uusiksi.

Tuloksena oli lausuma, jossa jäsenet sitoutuvat auttamaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta valtiota kaikin käytettävissä olevin keinoin. Suomalaisten vaatimuksesta tekstiin ripustetun peräkaneetin mukaan tämä "ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen erityisluonteeseen".




Näin siis Suomi pääsi kuin pääsikin vaikuttamaan siihen kuuluisaan artiklaan 42 ja sen pykälään 7. Siis siihen samaan, jonka merkityksiä Niinistö kyselee nyt Venäjän pommittaessa Ukrainaa takaisin muinaisslaavilaiselle kivikaudelle. Suomi vaikutti pykälään lisäämällä siihen lievennyksenä juuri tuon epämääräisen ehdon ”tiettyjen jäsenvaltioiden” ”erityisluonteesta”.


Tätä Suomen silloinen ulkoministeri Erkki Tuomioja kiitteli vuolaasti.


EU-puheenjohtajamaan Italian uutta ehdotusta EU:n turvatakuista on pidettävä "merkittävänä vastaantulona Suomen ja monien muiden maiden esittämään kritiikkiin aikaisempia ehdotuksia kohtaan", ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) arvioi tiistai-iltana.


Presidentti Niinistö on pitänyt yllä keskustelua EU:n turvatakuista koko presidenttikautensa ajan ja vaatinut muilta EU-mailta selvennyksiä niiden sisältämien turvatakuiden sisältöön. Viimeksi samalla asialla oli myös pääministeri Sanna Marin (sd), jota tyynnyttelemässä kävi Euroopan komission puhemies Ursula von der Leyen. Von der Leyen lupaili laajalti EU:n turvatakuiden takaavan solidaarisuutta ja poliittisia turvatakuita, ja oikeastaan kaikkea muuta paitsi sotilaallista tukea.

Tuntuu huvittavalta ajatella, että Suomi nyt hädän hetkellä huhuilee muilta mailta selvennyksiä EU:n turvatakuihin, kun se näyttää olleen itse niitä lieventelemässä ja tekemässä epäselviksi.


Kaikki ovat varmasti tehneet parhaansa Suomen turvallisuuden eteen, mutta silti herää jonkinlainen kysymys siitä, mikä oikein on Suomen poliittisen eliitin kyky lukea tulevaisuutta tai tehdä sitä varten oikeita ratkaisuja. Jälkiviisauden uhallakin, se on heidän työnsä.


Sanna Marin ja Ursula von der Leyen tapasivat helmikuussa. Kuva: Juhani Niiranen / HS
Arkistojen lukeminen alkaa vajaa viikon jälkeen puuduttaa, ja Suomen ilmeisen jakomielitautisesta käytöksestä Euroopan kentillä jää epätoivoinen olo. Tekee mieli luovuttaa.

Soitan siis Ulkopoliittiseen instituuttiin, jossa tutkija Tuomas Iso-Markku olisi osannut kertoa kaiken tämän ilman, että tuhlaan elämäni ihania keväisiä päiviä arkistojen syövereissä.




Kyllä, Suomi oli hyvin aktiivinen vältellessään liittoutumista, ja kyllä, siinä tapahtui suuri käänne joskus 2000-luvun puolivälissä, Iso-Markku sanoo. Mutta tärkeää on muistaa, että Suomi ei tehnyt sitä yksin, ja että ajat olivat erilaiset.


Yritän kysellä Suomen ulkopolitiikan skitsofreniasta, ja siitä miltä tämä kaikki Luoja paratkoon näyttää muiden EU-maiden silmissä, mutta Iso-Markku ei lähde sellaiseen.


Kysyn siksi vähän maltillisemmin, että jos neutraaliusajattelu oli Suomen tapa välttää Neuvostoliiton miehitys, niin miksi se jatkui niin voimakkaana vielä vuosikymmeniä sen jälkeen, kun Neuvostoliitto meni jo imperiumien taivaaseen. Niin voimakkaana, että Suomi vastusti jopa eurooppalaisia turvatakuita.


”Siinä pitää ottaa huomioon se, että tällaiset ideat voi juurtua aika syvälle”, Iso-Markku arvioi.


Tuomas Iso-Markku Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva
”Suomi ei ollut enää puolueeton. Suomi tuli osaksi Euroopan unionia, mutta Suomi jatkoi tällä sotilaallisen liittoutumattomuuden linjalla, jonka nähtiin palvelleen Suomea hyvin kylmän sodan kontekstissa, mutta jolla nähtiin myös olevan potentiaalisesti positiivinen vaikutus myös kylmän sodan jälkeisessä maailmassa.”

Tämä sinänsä varsin kaunis ajatus kumoutui Iso-Markun mukaan kahdessa osassa. Ensimmäisiä merkkejä muutoksesta nähtiin 2006, ja selvää muuttunut suhtautuminen oli jo 2009, kun Lissabonin sopimus ja sen sisältämä ja Suomen vesittämä turvatakuulauseke astuivat voimaan. Iso-Markku ei sitä sano, mutta silloin Venäjä oli hyökännyt Georgiaan ja alkanut rettelöidä myös Virossa.


Toinen ja lopullinen kumoutuminen tapahtui 2014, kun Putin hyökkäsi Ukrainaan ensimmäisen kerran.


Soitan vielä yhden puhelun, tuon ja tämän ajan suurelle ulkopolitiikan vaikuttajalle Erkki Tuomiojalle. Kysyn häneltä, mitä hän ajattelee nyt kaikesta tästä. Että nyt kun Euroopan maista juuri Suomi eniten tarvitsisi EU:n turvatakuita – varsinkin jos Nato vielä kieltäytyy ottamasta Suomea tilanteen eskaloimisen pelossa jäseneksi – tuntuu keljulta, että se on ollut juuri Suomi, joka eniten on ollut niitä turvatakuita lieventelemässä.

”Kaikkea on katsottava aikaansa vasten”, Tuomioja sanoo.


Tuomioja oli Suomen ulkoministeri 2003, kun Suomi vesitti EU:n turvatakuuartiklan 42.7 ajamalla sinne mainintaa ”tiettyjen maiden” ”erityisluonteesta”.




”Piti paikkansa, että Suomessa ei hallituksen linja eikä eduskunnan linja ollut silloin sellainen, että olisi haluttu nimenomaan sotilaallisia turvatakuita velvoittavassa muodossa”, Tuomioja sanoo.


Hän muistuttaa, että artiklaa lievensivät myös EU:n Nato-maat, jotka eivät halunneet heikentää Naton roolia.


Mutta turvatakuiden lieventämisen lisäksi taustalla oli kolmaskin syy: Ruotsi.


”Tärkein asia on se, että halusimme, että tämä koskee EU:ta kokonaisuutena ja että siitä ei ole mitään opting outia. Ja tässä Ruotsi oli sanonut suoraan meille, ja mahdollisesti Itävalta ja Irlantikin, että jos se [sitova turvatakuulauseke] tulee, he jättäytyvät silloin pois. Sen vuoksi me oltiin tyytyväisiä tulokseen, koska se piti EU:n yhtenäisenä.”


Tilanne muistuttaa siis hämmästyttävän paljon nykyistä Nato-keskustelua. Ruotsin linja neutraaliuteen oli silloin Suomeakin tiukempi, ja Ruotsi oli siksi myös Suomen turvatakuiden tiellä. Suomi valitsi Ruotsin 2003. En tiedä, valitseeko nyt.

Kysyn Tuomiojalta vielä lopuksi epäreilun kysymyksen, koska hän joutuu tavallaan vastaamaan koko maan puolesta vaikka edustaa siitä vain siivua. Mutta kysyn kuitenkin.


Kun Neuvostoliitto kupsahti, neutraaliuden ajatus jatkui kuitenkin vuosikymmeniä sen jälkeen kun sen alkuperäinen motiivi oli mennyt pois. Venäjä ja varsinkin Jeltsin olivat täysin ystävällismielisiä ja aika vaarattomia Suomelle, mutta silti neutraaliusajattelu jatkui. Mikä silloin oli siis sen motiivi?

Tuomioja täsmentää aluksi, että kyse oli sotilaallisesta liittoutumattomuudesta eikä puolueettomuudesta, joka tippui pois jo Suomen liittyessä EU:hun.


”Ja varmaan se motiivi oli se, että emme halunneet näyttäytyä Neuvostoliiton... tai Venäjän, vihamieliseksi kokeman blokin jäsenenä. Kyse oli liikkumatilasta myöskin. Että haluttiin liikkumatilaa ylläpitää joka suuntaan.”


Eli kyse oli liikkumatilasta, ja Venäjälle vihamielisten blokkien ulkopuolella pysymisestä?

”Kyllä. Ja siitä, että jos sotilasliittoon kuuluminen tarkoittaa sitä, että olet automaattisesti sodassa, jos sotilasliitto joutuu sotaan.”


Olen imenyt itseeni ähkyyn asti Suomen turvallisuuspolitiikkaa. Silti minusta tuntuu, etten ole nähnyt sen illusorisesta maailmasta kuin pienen bizarro-väläyksen, jossa asiat ovat itsensä peilikuvia.

Suomi on puolueeton koska Neuvostoliitto, mutta myös kaikista muista syistä. Suomi haluaa EU:n turvatakuut, mutta tuhoaa ne kehtoonsa ja osoittaa sormella Ruotsia. Suomi on osa länttä mutta ei halua kuulua lännen blokkeihin, koska haluaa liikkumatilaa. Ilmeisesti siis itään.

Aiheutta ihan fyysistä pahoinvointia tämän jutun lukeminen. Suomen on aika lopettaa paskan jauhaminen ja lyödä tiitisen listat julkisiksi ja alkaa selvästi kaivamaan näiden maanpettureiden teot ja nimet esille ilman minkäänlaista armoa.

Lipponen saisi painua.. (Lipposen hallituskaudella hassattiin myös Soneran yksityistämisestä saadut rahat /ot). Tuon lukeminen herättää kyllä sellaisia tunteita, että ei voi niitä tähän kirjoittaa. Toivottavasti päättäjillä on nyt enemmän järkeä päässä, ja napanuora itänaapuriin katkaistu.

 

[Manala]

Koska itse toivon Suomen liittyvän Natoon mahdollisimman turvallisen ja takuuvarman prosessin kautta hätiköimisen sijaan, niin voisiko joku teistä "Nato-hakemus on lähetettävä välittömästi" -ihmisistä selvittää minulle, että mitä hyötyä siitä olisi ilmiselviin haittoihin suhteutettuna, kun ei sitä hakemusta ole kuitenkaan kukaan käsittelemässä ennen kesäkuuta?

 

[Kautium]

Koska itse toivon Suomen liittyvän Natoon mahdollisimman turvallisen ja takuuvarman prosessin kautta hätiköimisen sijaan, niin voisiko joku teistä "Nato-hakemus on lähetettävä välittömästi" -ihmisistä selvittää minulle, että mitä hyötyä siitä olisi ilmiselviin haittoihin suhteutettuna, kun ei sitä hakemusta ole kuitenkaan kukaan käsittelemässä ennen kesäkuuta?

Hakemusta pitäisi laittaa vireille nopeasti, mutta luonnollisesti se edellyttäisi, että on ensin hommattu riittävät turvatakuut käsittelyn ajaksi. Ei sinne mitään hakemuksia ilman takuita tietenkään kannata lähettää, kun ei tässä mitään kesätöitä olla hakemassa.

Edelleen toivon, että Niinistön vierailut USA:ssa ja parasta aikaa Ranskassa liittyvät juuri tähän, mutta en uskalla pidättää henkeä.

 

[JaniKari]

Se että Venäjä suuttuu Suomen Nato hakemuksesta on odotettavaa eikä oikeastaan kiinnosta kunhan pysyvät rajan toisella puolella. Tuskin Venäjä haluaa kahta rintamaa kun katsoo miten Ukrainassa on hommat edennyt. Tosin eihän Hitlerkään tajunnut että kaksi rintamaa on huono idea...

 

[Kuvatus]

Maaseudun Tulevaisuuden kyselyn mukaan etenkin keskustan äänestäjien Nato-kannat ovat muuttuneet ja keskustalaiset ovat nyt toiseksi vankimmin Nato-jäsenyyden kannalla kokoomuksen jälkeen.

Kyselyn mukaan keskustan kannattajista jäsenyyden puolesta on runsaat 73 prosenttia ja jäsenyyttä vastaan vain vajaat 8 prosenttia.

Yhdenkään puolueen kannattajien enemmistö ei enää vastusta Nato-jäsenyyttä. Tiukimmin Natoa aiemmin vastustaneen vasemmistoliiton kannattajien luvut ovat 43–28 jäsenyyden puolesta.

MT:n Nato-kyselyssä sama tulos kuin Ylellä – keskustalaiset nyt toiseksi vankimmin jäsenyyden kannalla

Kyselyn mukaan 61 prosenttia suomalaisista kannattaa nyt Nato-jäsenyyttä ja vastustajia on 16 prosenttia.

www.is.fi

Keskustan U-käännös on ollut ehkä yllättävin asennemuutos.

 

[Manala]

Se että Venäjä suuttuu Suomen Nato hakemuksesta on odotettavaa eikä oikeastaan kiinnosta kunhan pysyvät rajan toisella puolella. Tuskin Venäjä haluaa kahta rintamaa kun katsoo miten Ukrainassa on hommat edennyt. Tosin eihän Hitlerkään tajunnut että kaksi rintamaa on huono idea...

Tuskin haluaa niin. Sitä ajatellen pitäisi järjestää jonkinlaiset Mainilan laukaukset, jotta saataisiin yleinen liikekannallepano oikeutettua. Tosin valitettavan hyvinhän tiedetään, ettei se ole ollut Venäjälle ennenkään mikään ongelmakohta doktriinissa.

Se mikä tässä on konkreettisempi ongelma on se, jos Putin alkaa tulla yhä epätoivoisemmaksi ja sota eskaloituu sitä kautta Venäjän ja Naton väliseksi. Silloin aletaan käyttämään kemiallisia aseita ja muita massatuhoaseita paljon herkemmällä triggerillä. Siinä kohtaa ei kannata olla tuore julkinen Naton jäsenhakija ilman turvatakuita odottelemassa 3 kuukauden päästä kokoontuvaa Naton huippukokousta, jossa se hakemus ehkä siinä tapauksessa käsitellään, jos maailma on silloin enää yhtään näköisensä. Turha maalitaulun maalaaminen omaan otsaan kolmeksi kuukaudeksi – tai pysyvästi, jos mahdollisuuksia jäsenyyteen ei maailmanpoliittisen tilanteen muutoksen vuoksi enää ole.

Jos homma eskaloituu juuri Venäjän ja Naton väliseksi on Suomi ja Ruotsi siinä kohtaa Euroopan turvallisimpia maita olla tämän hetkisen tilanteen valossa. Siitäkin huolimatta Natoon mielestäni kannattaa pyrkiä, mutta ei millään välittömästi lähetettävällä julkisella hakemuksella, jolla on kuukausien käsittelyajat ilman turvatakuita ja "fast track" -optiota.

 

[Tommy Goldfish]

Keskustan U-käännös on ollut ehkä yllättävin asennemuutos.

No kumpaan porukkaan kuvittelit niiden identifioituvan, niihin jotka häiritsee perunan nostoa vai niihin jotka hinaa John Deerellä häiriköt pois kuleksimasta?

 

[Tommy Goldfish]

Tuskin haluaa niin. Sitä ajatellen pitäisi järjestää jonkinlaiset Mainilan laukaukset, jotta saataisiin yleinen liikekannallepano oikeutettua. Tosin valitettavan hyvinhän tiedetään, ettei se ole ollut Venäjälle ennenkään mikään ongelmakohta doktriinissa.

Se mikä tässä on konkreettisempi ongelma on se, jos Putin alkaa tulla yhä epätoivoisemmaksi ja sota eskaloituu sitä kautta Venäjän ja Naton väliseksi. Silloin aletaan käyttämään kemiallisia aseita ja muita massatuhoaseita paljon herkemmällä triggerillä. Siinä kohtaa ei kannata olla tuore julkinen Naton jäsenhakija ilman turvatakuita odottelemassa 3 kuukauden päästä kokoontuvaa Naton huippukokousta, jossa se hakemus ehkä siinä tapauksessa käsitellään, jos maailma on silloin enää yhtään näköisensä. Turha maalitaulun maalaaminen omaan otsaan kolmeksi kuukaudeksi – tai pysyvästi, jos mahdollisuuksia jäsenyyteen ei maailmanpoliittisen tilanteen muutoksen vuoksi enää ole.

Jos homma eskaloituu juuri Venäjän ja Naton väliseksi on Suomi ja Ruotsi siinä kohtaa Euroopan turvallisimpia maita olla tämän hetkisen tilanteen valossa. Siitäkin huolimatta Natoon mielestäni kannattaa pyrkiä, mutta ei millään välittömästi lähetettävällä julkisella hakemuksella, jolla on kuukausien käsittelyajat ilman turvatakuita ja "fast track" -optiota.

Tätä voisi myös ajatella siltä kantilta että kun Suomi ja Ruotsi on liittynyt kreml vasta alkaa ymmärtää ettei kannata yrittää mitään. NATOhan on entistä vahvempi tuon jälkeen.

 

[JaniKari]

En vain jaksa uskoa jos Venäjä ja Nato alkaisivat sotia Suomi voisi jotenkin Sveitsin tyyliin vain katsella sivusta.

 

[Manala]

En vain jaksa uskoa jos Venäjä ja Nato alkaisivat sotia Suomi voisi jotenkin Sveitsin tyyliin vain katsella sivusta.

Mihin uskot? Venäjän ja Naton välinen sota tuskin olisi mitään perinteistä ja etenkään Suomen ja Ruotsin läpi käytävää maasotaa. Venäjällä olisi Naton kanssa ihan riittävän täydet kädet ilman meitäkin, joten tuskin sieltä tännepäin mitään provosointia tulisi. Ja miksi me taas lähtisimme enemmän tai vähemmän puolueettomana maana huviksemme sotimaan?

Eiköhän siinä tapauksessa Suomi vain tarjoaisi pakolais- ja muuta apua Euroopalle parhaansa mukaan.

 

[Ventura]

Tämä on aivan uskomatonta. Suosittelen vahvasti kaikkia lukemaan tämän jutun. Tässä parhaimmat (=pahimmat) palat ja lopussa vielä koko artikkeli spoilerin takana.

1.


2.


3.


4.

Spoileri: Koko artikkeli

Presidentti Sauli Niinistön pikapyrähdykseen Washingtonissa 4. maaliskuuta liittyi meidän suomalaisten osalta tunteiden vuoristorata. Minusta näistä tunteista ei ole puhuttu tarpeeksi. Sotaan pitäisi julkisesti suhtautua ikään kuin se käytäisiin sanomalehden šakkipalstalla, vaikka sen aiheuttamat tuntemukset ovat huomattavasti lähempänä benji-hyppyä.

Ensiksi uutinen Valkoisen talon vierailusta synnytti tietysti toivoa. Ainakin itse katsoin puhelimeen ilmestynyttä uutista vierailusta ja huudahdin ei-kenellekään: Hei nyt sillä Salella on joku ässä hihassaan!


Heti perään tuntui helpottunutta epäuskoa. Tarkoittaako tämä sitä, että me näin vain päästään heti Natoon? En olisi uskonut, että se voisi olla näin helppoa!


Mutta samalla uutinen aiheutti myös epätietoisuutta, sillä kieltämättä omakohtaiset kokemukseni kansainvälisestä diplomatiasta ovat vähäiset.




Tapaamisen alkaessa Niinistö istui Joe Bidenin vieressä tuolilla ja näytti niin tavattoman paineiselta, että se tarttui striimin välityksellä minuunkin.


Neuvotteluiden lopulta päättyessä epämääräisesti jonkinlaisiin lupauksiin jostakin prosessista, tuntui rinnassa enää puhdasta paniikkia.


Soitin kaverieni ryhmächattiin ja kysyin sielläkin, käyttikö meidän pressamme todellakin juuri kaikki ässät hihoistaan, ehkä jopa lahkeistaan ja paidan kauluksesta – ja että niillä olimme lunastaneet vain tunnin selfiehetken vähän väsähtäneen oloisen Bidenin kanssa, emmekä edes minkäänlaisia turvatakuita.


Sauli Niinistö vaikutti kireältä Joe Bidenin kanssa keskustellessaan. Kuva: Elina Karjalainen / Suomen Washingtonin-Suomen suurlähetystö
Bidenin häivyttyä, kenties nukkumaan, presidentti Niinistö yritti valaa uskoa paikalla lehdistötilaisuudessa oleviin toimittajiin ja meihin koti-Suomessa kännyköitä puristaviin kansalaisiin.

HS:n Washingtonin-kirjeenvaihtaja Elina Väntönen kyseli Niinistöltä, olisiko Yhdysvalloilta nyt siis odotettavissa minkälaista tukea, jos Suomi joutuisi Venäjän aggression kohteeksi. Se oli tietenkin juuri se kysymys, johon jokainen suomalainen halusi palavasti tietää vastauksen, ehkä sillä varauksella että vastaukseen olisi kyllä hyvä sisältyä jotakin niin isoista amerikkalaispommeista, että vihamieliset maiharit savuavat tarvittaessa Aasian aroilla asti.


Kauhukseni Niinistö ei katsahtanutkaan ylös taivaisiin ja puhjennut ylistämään Setä Samulin vahvoja käsivarsia. Sen sijaan hän vaikutti yhä varsin paineiselta ja alkoikin puhua Euroopasta.


”Meidän kannattaa myöskin muistaa se, että tämä Euroopan yhdentyminen, voimakas yhtenäisyyden tunne ja Saksan selvä uusi linjaus puolustuspolitiikan puolella merkitsevät, että Eurooppa kokonaisuudessaan on huomattavasti vahvempi ja sitä kautta myöskin Suomi”, Niinistö sanoi.




KOKEMANI selkäpiitä karmiva tunne johtui siitä ristiriidasta, että Niinistö tosiaan seisoi siinä keskellä Washingtonia, maapallon ja varmaan myös galaksin ylivoimaisinta sotilasmahtia, mutta joutui sieltäkin viittilöimään epämääräisesti Eurooppaan päin, kun häneltä alettiin kysellä, kuka kuumaan liriin ajautunutta Suomea auttaisi sotilaallisesti.

Poliitikoiden keskusteluissa taas Euroopan yhteinen puolustus on viime vuodet näyttäytynyt ikään kuin ihanana oopiumpilvenä. Sitä he tupruttelevat itse silloin kun Nato-ratkaisu tuntuu liian hermostuttavalta tehdä. Sitä he puhaltelevat myös meihin kansalaisiin päin, varsinkin silloin kun Venäjän suunnalta alkaa kaikua liian pelottavia ääniä.


EU-puolustukseen liittyy nimittäin se kauhea ristiriita, että melkein kaikkien muiden länsimaiden puolustus nojaa Natoon eikä EU:hun. Siksi ei voi välttyä ajatukselta, että me suomalaiset olemme ainoa niin yksinkertainen kansa Euroopassa, että tosiaan luulemme muiden EU-maiden – vaikka ovatkin selvästi betonoineet rahansa, komentoketjunsa, aseensa ja panssarinsa Natoon – jostakin syystä hädän hetkellä sotivan sotilasliitto Naton sijaan talousliitto EU:ssa.


Eniten EU:n yhteisestä puolustuksesta on puhunut juuri Niinistö. Ei mitenkään harhauttaakseen ketään, eikä välttämättä edes rauhoitellakseen hermojaan, vaan siksi että hän selvästi niin kiihkeästi haluaisi EU-puolustuksesta Suomelle sen saman turvan, minkä muut saavat Natosta. Heti presidenttiytensä aluksi 2013 Niinistö vaati, ettei ”Lissabonin yhteisvastuulausekkeen ja keskinäistä avunantoa koskevan velvoitteen toimeenpanolle ole esteitä vaan siihen luodaan valmiudet”.


Kun Niinistö sanoo tuossa velvoite, hän tarkoittaa juuri EU:n yhteisen puolustuksen ydintä, Lissabonin sopimuksen artiklaa 42 ja sen asiakohtaa tai pykälää numero 7.

Ja mikä upea teksti se on!


EU:n turvatakuulauseke, eli Euroopan unionista tehdyn sopimuksen konsolidoidun toisinnon artikla 42.7.
Se alkaa Suomen kannalta täydellisesti, velvoittamalla EU:ta niin, että jos jäsenvaltioon (teoreettisesti esim. Suomi) hyökätään aseellisesti (edelleen, täysin teoreettisesti esim. Venäjä), on muilla jäsenvaltiolla (hampaisiin asti aseistetut 26 muuta EU-maata) velvollisuus auttaa liittolaista kaikin käytettävissään olevin keinoin (esim. niin isoin pommein että saappaat savuavat Aasiassa asti jne.)!


Tuo on siis se lakitekstin pätkä, jonka varaan Niinistö ja muut suomalaiset poliitikot laskevat silloin kun he – osa paineisesti, osa toiveikkaasti ja kaikki hyvin epämääräisesti – alkavat puhua EU:sta juuri sinä organisaationa, joka ehkä antaisi ihan oikeaa sotilaallista apua Suomelle.


Rahaa, tavaraa ja aseitahan EU:lta saa ihan ilman mitään sopimuksia tai artikloja, kuten ukrainalaiset ovat juuri helpotuksekseen huomanneet.


Vielä helmikuun alussa, kaksikymmentä päivää ennen Venäjän hyökkäystä, Niinistö toisti, että ”Suomi on johdonmukaisesti painottanut kyseisen artiklan sisällön selventämistä", ja että se on edelleen asialistalla.

Niin. Niinistön hätä artiklan selventämisestä johtuu siitä, että heti sen kohdan jälkeen, jossa kaveria luvataan kaikin keinoin auttaa, artikla jatkuu Suomen kannalta hyvin epämiellyttävällä tavalla. Vesityksen mukaan velvoite ei nimittäin ”vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen”.


Mikä vielä pahempaa, seuraavassa lauseessa sanotaan, että EU:n Nato-maat, eli 27:stä maasta 21, hoitavat puolustuksensa kuitenkin ensisijaisesti Naton kautta.




Käytännössä lisäykset antavat EU-maille vapaat kädet itse päättää, mitä, miten ja milloin sekä vähän, paljon vai ei ollenkaan apua tarjotaan sille poloiselle, jonka kimppuun on hyökätty. Ei kuulosta kovin velvoittavalta, eikä kovin sotilaalliselta. Kuulostaa turvatakuulta, joka takaa rahaa ja tsemppiä mutta ei varsinaisesti turvaa.


Siksi Niinistö joutuu vuosikymmenestä toiseen tivaamaan EU:n turvatakuihin edes jotakin selvennystä ja kyselemään muilta presidenteiltä, milloin EU kehittyy talousliiton lisäksi puolustusyhteisöksi.


NÄMÄ ajatukset mielessäni alan kaivella HS:n arkistosta vanhoja lehtijuttuja 1990- ja 2000-luvuilta.

Motiivi on tietysti alhaisin mahdollinen. Ajattelen, että jos kerran Suomi on nyt pulassa, kamalalla tavalla karjuvan Venäjän muuntautuessa silmiemme edessä takaisin Neuvostoliitoksi, saisin edes matalamielistä tyydytystä, jos tietäisin, kuka kurja vei Suomelta EU-turvatakuut, jo vuosia ennen kuin edes tiesimme tarvitsevamme niitä.


Ehkä joskus ysärilläkin EU:n sisällä oli joku nykyisen Unkarin pääministeri Viktor Orbánin kaltainen hahmo. Joku, joka kiillotteli Venäjän sotilassaappaita epäilyttävän intomielisesti silloinkin, kun Venäjä oli täysin voimaton. Ehkä löytyy joku, joka blokkasi tai lieventeli EU:n kokouksissa yritykset sopia keskinäisestä puolustuksesta.


Alan upota pitkiin pienipränttisiin turvallisuuspoliittisiin artikkeleihin. Jutut vilisevät meille siviileille vieraita puolustustermejä ja huippukokouksia ysärilaman suttaamissa Euroopan metropoleissa. Kuvissa esiintyy miehiä, joiden jaloissa kiiltävät pienet lakerikengät ja hiusrajoissa hikikarpalot.


Lakerikenkäisiä ihmisiä Amsterdamissa 1997. Suomesta paikalle saapunutta joukkoa johti pääministeri Paavo Lipponen (toinen vas.). Kuva: Reuters
Miltei ensimmäinen arkistoista vastaan tuleva artikkeli kertoo, miten Amsterdamissa järjestettiin kesäkuisena tiistaina 1997 suuri kokous. Sinne oli lennähtänyt paikalle raportoimaan HS:n EU-toimittaja Jyri Raivio.




Ja kas, siellä se heti tulee vastaan, tulevaisuuden Suomen kannalta kohtalokas päätös, heti Raivion raporttien ensi riveillä:

18.6.1997 3:00 JYRI RAIVIO, AMSTERDAM. [...] Unionimaiden valtioiden ja hallitusten päämiehet pääsivät yksimielisyyteen paperista, joka vesittää haaveet unionin kehittämisestä puolustusyhteisöksi ja siirtää EU:n ja sen nykyisen, hennon puolustusyhteisön yhdistämissuunnitelmat kauas epämääräiseen tulevaisuuteen.


Juttua eteenpäin lukiessa tulee äkkiä tunne kuin katsoisin jonkinlaiseen peilimaailmaan. Teräsmiehen seikkailuissa hänellä oli joskus vastustaja Bizarro, joka asui bizarro-maailmassa, jossa kaikki oli päinvastoin: maa oli kuutio, tupakantumpit suuria aarteita ja kauniita asioita vihattiin.


Olen selvästi eksynyt sinne.

Ensinnäkin, 1997 oli olemassa kaksi Euroopan unionia. Oli tämä tavallinen EU, johon Suomi kuuluu, mutta sen lisäksi oli vielä erikseen läntinen EU, Western European Union eli WEU, johon kuului kymmenen Länsi-Euroopan isoa maata.

Toisekseen, tällä läntisellä EU:lla ne kaivatut turvatakuut olivat jo voimassa. Eikä puhuttu edes mistään nynnyjen turvatakuista, vaan ihan oikeasta sotilaallisesta velvollisuudesta auttaa toisia liittolaisia. Turvatakuu oli samanlainen kuin Natolla, artiklan numeroa eli vitosta myöten. Eli juuri sellainen, jota presidentti Niinistö kaipailee nyt Vladimir Putinin varjon langetessa koko Euroopan ylle.


Kuitenkin vuoteen 1997 mennessä lakerikenkäiset miehet olivat huomanneet, että on oikeastaan hölmöä pitää yllä kahta EU:ta. Siksi ne päätettiin Amsterdamissa yrittää yhdistää.


Samalla tähän nykyiseen EU:hun olisi voinut lipsahtaa tuo läntisen EU:n sisältämä turvatakuu.


Raivio jatkaa raportointiaan:

Hollannin aamulla julkaisemissa uusissa sopimusluonnoksissa oli kuitenkin myös puolitoista sivua pitkä pöytäkirja EU:sta ja WEU:sta. Se oli eräänlainen karkea luonnos näiden kahden organisaation yhdistämisestä...


Kokouksessa oli kuitenkin läsnä eräs maa, joka valpastui tällaisista puheista. ”Tämä teksti ei tule jäämään eloon iltaan saakka”, heidän diplomaattinsa uhosi Raiviolle.


Maa myös onnistui uhossaan. Se sai kuin saikin kahden EU:n yhdistämissuunnitelmat "vesitettyä", kuten Raivio raportoi, ja potkittua läntisen EU:n mukana tulevat turvatakuut tulevaisuuden hämärään.


Maa oli tietenkin Suomi.

Ratkaisussa näkyi selvästi Suomen puumerkki, Raivio kirjoittaa.


Yhteisen puolustusvelvoitteen sijaan Suomi junaili EU:lle lähes päinvastaista suuntaa, sellaista jossa kukin maa saa osallistua puolustukseen miten huvittaa tai ei ollenkaan. EU:n asiakirjoista hävisivät pian Suomen aktivoiduttua merkinnät unioneiden yhdistämisestä ja sen perään myös kaikki vähänkään konkreettiset aikataulut EU:n puolustusyhteistyön kehittämisestä.




Valtiotieteen tohtori Jukka Tarkka viittaa tapaukseen arvioidessaan HS:n sivuilla dosentti Markku Salomaan kirjaa 2015.


Salomaa muistuttaa historian kirpeästä vaiheesta, jossa Suomi rauhantahtoisuudella poseeratessaan ampui omaan jalkaansa. Ulkoministeri Tarja Halonen ja hänen ruotsalainen kollegansa estivät Amsterdamin huippukokouksessa 1997 Länsi-Euroopan Unionin WEU:n sulauttamisen EU:n organisaatioon. Siinä meni mahdollisuus kehittää unionin sisälle eurooppalainen Nato, jonka perään Sauli Niinistö ainakin presidentinvaalien aikaan vielä haikaili.


Tuntuu hämmentävältä lukea vuosikymmenien takaisia tekstejä. Ainakin minä olen luullut, että Suomi on aina jotenkin ovelasti ja viisaasti pyrkinyt rakentamaan yhteistä EU-puolustusta, koska se olisi Venäjälle helpommin nieltävissä kuin Nato.


Tässä bizarro-maailmassa kuitenkin Suomi näyttää vastustaneen nimenomaan eurooppalaisia turvatakuita. Siis vaikka juuri 1997 oli takuuvarmasti sitä aikaa, ettei Venäjää tarvinnut pelätä. Putinin valintaan oli vielä kolme vuotta, ja maata johti viinalle perso mukava setä Jeltsin.


Selaan arkistoja vuosia eteenpäin. Turvatakuista ei hirveästi puhuta. Sitten HS:n jutussa joulukuulta 2003 selostetaan jälleen yhtä huippukokousta. Näyttää siltä, etteivät muut EU-maat olleet luovuttaneet. Tällä kertaa lakerikengät ovat kävelleet Brysseliin. Siellä Italia yritti vielä saada aikaiseksi EU:n turvatakuut, mutta törmäsi jälleen turvatakuiden arkkiviholliseen Suomeen.

Italian viime viikolla EU:n perustuslakiin esittämä turvatakuun teksti on melkein sanasta sanaan WEU:n sopimuksen viides artikla. Italia todella oli viemässä Suomea ja koko unionia WEU:n viitoittamalle tielle. Suomalaiset kuitenkin ehdottivat viikonvaihteen ulkoministerikokouksessa Napolissa, että EU:n jäsenet voivat itse arvioida avun pyytämisen ja antamisen tarpeellisuuden.


Ulkoministeri Erkki Tuomioja (vas) ja pääministeri Matti Vanhanen olivat kuultavana ulkoasiainvaliokunnassa 2003. Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva
Italialaiset yrittivät synnyttää pykälää jota nyt kutsutaan artiklaksi 42.7. Suomi ja muutama muu EU-maa harasi vastaan. Heidän vaatimuksestaan italialaiset byrokraatit kirjoittivat turvatakuupykäliä pikavauhtia uusiksi.

Tuloksena oli lausuma, jossa jäsenet sitoutuvat auttamaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta valtiota kaikin käytettävissä olevin keinoin. Suomalaisten vaatimuksesta tekstiin ripustetun peräkaneetin mukaan tämä "ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen erityisluonteeseen".




Näin siis Suomi pääsi kuin pääsikin vaikuttamaan siihen kuuluisaan artiklaan 42 ja sen pykälään 7. Siis siihen samaan, jonka merkityksiä Niinistö kyselee nyt Venäjän pommittaessa Ukrainaa takaisin muinaisslaavilaiselle kivikaudelle. Suomi vaikutti pykälään lisäämällä siihen lievennyksenä juuri tuon epämääräisen ehdon ”tiettyjen jäsenvaltioiden” ”erityisluonteesta”.


Tätä Suomen silloinen ulkoministeri Erkki Tuomioja kiitteli vuolaasti.


EU-puheenjohtajamaan Italian uutta ehdotusta EU:n turvatakuista on pidettävä "merkittävänä vastaantulona Suomen ja monien muiden maiden esittämään kritiikkiin aikaisempia ehdotuksia kohtaan", ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) arvioi tiistai-iltana.


Presidentti Niinistö on pitänyt yllä keskustelua EU:n turvatakuista koko presidenttikautensa ajan ja vaatinut muilta EU-mailta selvennyksiä niiden sisältämien turvatakuiden sisältöön. Viimeksi samalla asialla oli myös pääministeri Sanna Marin (sd), jota tyynnyttelemässä kävi Euroopan komission puhemies Ursula von der Leyen. Von der Leyen lupaili laajalti EU:n turvatakuiden takaavan solidaarisuutta ja poliittisia turvatakuita, ja oikeastaan kaikkea muuta paitsi sotilaallista tukea.

Tuntuu huvittavalta ajatella, että Suomi nyt hädän hetkellä huhuilee muilta mailta selvennyksiä EU:n turvatakuihin, kun se näyttää olleen itse niitä lieventelemässä ja tekemässä epäselviksi.


Kaikki ovat varmasti tehneet parhaansa Suomen turvallisuuden eteen, mutta silti herää jonkinlainen kysymys siitä, mikä oikein on Suomen poliittisen eliitin kyky lukea tulevaisuutta tai tehdä sitä varten oikeita ratkaisuja. Jälkiviisauden uhallakin, se on heidän työnsä.


Sanna Marin ja Ursula von der Leyen tapasivat helmikuussa. Kuva: Juhani Niiranen / HS
Arkistojen lukeminen alkaa vajaa viikon jälkeen puuduttaa, ja Suomen ilmeisen jakomielitautisesta käytöksestä Euroopan kentillä jää epätoivoinen olo. Tekee mieli luovuttaa.

Soitan siis Ulkopoliittiseen instituuttiin, jossa tutkija Tuomas Iso-Markku olisi osannut kertoa kaiken tämän ilman, että tuhlaan elämäni ihania keväisiä päiviä arkistojen syövereissä.




Kyllä, Suomi oli hyvin aktiivinen vältellessään liittoutumista, ja kyllä, siinä tapahtui suuri käänne joskus 2000-luvun puolivälissä, Iso-Markku sanoo. Mutta tärkeää on muistaa, että Suomi ei tehnyt sitä yksin, ja että ajat olivat erilaiset.


Yritän kysellä Suomen ulkopolitiikan skitsofreniasta, ja siitä miltä tämä kaikki Luoja paratkoon näyttää muiden EU-maiden silmissä, mutta Iso-Markku ei lähde sellaiseen.


Kysyn siksi vähän maltillisemmin, että jos neutraaliusajattelu oli Suomen tapa välttää Neuvostoliiton miehitys, niin miksi se jatkui niin voimakkaana vielä vuosikymmeniä sen jälkeen, kun Neuvostoliitto meni jo imperiumien taivaaseen. Niin voimakkaana, että Suomi vastusti jopa eurooppalaisia turvatakuita.


”Siinä pitää ottaa huomioon se, että tällaiset ideat voi juurtua aika syvälle”, Iso-Markku arvioi.


Tuomas Iso-Markku Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva
”Suomi ei ollut enää puolueeton. Suomi tuli osaksi Euroopan unionia, mutta Suomi jatkoi tällä sotilaallisen liittoutumattomuuden linjalla, jonka nähtiin palvelleen Suomea hyvin kylmän sodan kontekstissa, mutta jolla nähtiin myös olevan potentiaalisesti positiivinen vaikutus myös kylmän sodan jälkeisessä maailmassa.”

Tämä sinänsä varsin kaunis ajatus kumoutui Iso-Markun mukaan kahdessa osassa. Ensimmäisiä merkkejä muutoksesta nähtiin 2006, ja selvää muuttunut suhtautuminen oli jo 2009, kun Lissabonin sopimus ja sen sisältämä ja Suomen vesittämä turvatakuulauseke astuivat voimaan. Iso-Markku ei sitä sano, mutta silloin Venäjä oli hyökännyt Georgiaan ja alkanut rettelöidä myös Virossa.


Toinen ja lopullinen kumoutuminen tapahtui 2014, kun Putin hyökkäsi Ukrainaan ensimmäisen kerran.


Soitan vielä yhden puhelun, tuon ja tämän ajan suurelle ulkopolitiikan vaikuttajalle Erkki Tuomiojalle. Kysyn häneltä, mitä hän ajattelee nyt kaikesta tästä. Että nyt kun Euroopan maista juuri Suomi eniten tarvitsisi EU:n turvatakuita – varsinkin jos Nato vielä kieltäytyy ottamasta Suomea tilanteen eskaloimisen pelossa jäseneksi – tuntuu keljulta, että se on ollut juuri Suomi, joka eniten on ollut niitä turvatakuita lieventelemässä.

”Kaikkea on katsottava aikaansa vasten”, Tuomioja sanoo.


Tuomioja oli Suomen ulkoministeri 2003, kun Suomi vesitti EU:n turvatakuuartiklan 42.7 ajamalla sinne mainintaa ”tiettyjen maiden” ”erityisluonteesta”.




”Piti paikkansa, että Suomessa ei hallituksen linja eikä eduskunnan linja ollut silloin sellainen, että olisi haluttu nimenomaan sotilaallisia turvatakuita velvoittavassa muodossa”, Tuomioja sanoo.


Hän muistuttaa, että artiklaa lievensivät myös EU:n Nato-maat, jotka eivät halunneet heikentää Naton roolia.


Mutta turvatakuiden lieventämisen lisäksi taustalla oli kolmaskin syy: Ruotsi.


”Tärkein asia on se, että halusimme, että tämä koskee EU:ta kokonaisuutena ja että siitä ei ole mitään opting outia. Ja tässä Ruotsi oli sanonut suoraan meille, ja mahdollisesti Itävalta ja Irlantikin, että jos se [sitova turvatakuulauseke] tulee, he jättäytyvät silloin pois. Sen vuoksi me oltiin tyytyväisiä tulokseen, koska se piti EU:n yhtenäisenä.”


Tilanne muistuttaa siis hämmästyttävän paljon nykyistä Nato-keskustelua. Ruotsin linja neutraaliuteen oli silloin Suomeakin tiukempi, ja Ruotsi oli siksi myös Suomen turvatakuiden tiellä. Suomi valitsi Ruotsin 2003. En tiedä, valitseeko nyt.

Kysyn Tuomiojalta vielä lopuksi epäreilun kysymyksen, koska hän joutuu tavallaan vastaamaan koko maan puolesta vaikka edustaa siitä vain siivua. Mutta kysyn kuitenkin.


Kun Neuvostoliitto kupsahti, neutraaliuden ajatus jatkui kuitenkin vuosikymmeniä sen jälkeen kun sen alkuperäinen motiivi oli mennyt pois. Venäjä ja varsinkin Jeltsin olivat täysin ystävällismielisiä ja aika vaarattomia Suomelle, mutta silti neutraaliusajattelu jatkui. Mikä silloin oli siis sen motiivi?

Tuomioja täsmentää aluksi, että kyse oli sotilaallisesta liittoutumattomuudesta eikä puolueettomuudesta, joka tippui pois jo Suomen liittyessä EU:hun.


”Ja varmaan se motiivi oli se, että emme halunneet näyttäytyä Neuvostoliiton... tai Venäjän, vihamieliseksi kokeman blokin jäsenenä. Kyse oli liikkumatilasta myöskin. Että haluttiin liikkumatilaa ylläpitää joka suuntaan.”


Eli kyse oli liikkumatilasta, ja Venäjälle vihamielisten blokkien ulkopuolella pysymisestä?

”Kyllä. Ja siitä, että jos sotilasliittoon kuuluminen tarkoittaa sitä, että olet automaattisesti sodassa, jos sotilasliitto joutuu sotaan.”


Olen imenyt itseeni ähkyyn asti Suomen turvallisuuspolitiikkaa. Silti minusta tuntuu, etten ole nähnyt sen illusorisesta maailmasta kuin pienen bizarro-väläyksen, jossa asiat ovat itsensä peilikuvia.

Suomi on puolueeton koska Neuvostoliitto, mutta myös kaikista muista syistä. Suomi haluaa EU:n turvatakuut, mutta tuhoaa ne kehtoonsa ja osoittaa sormella Ruotsia. Suomi on osa länttä mutta ei halua kuulua lännen blokkeihin, koska haluaa liikkumatilaa. Ilmeisesti siis itään.

Aiheutta ihan fyysistä pahoinvointia tämän jutun lukeminen. Suomen on aika lopettaa paskan jauhaminen ja lyödä tiitisen listat julkisiksi ja alkaa selvästi kaivamaan näiden maanpettureiden teot ja nimet esille ilman minkäänlaista armoa.

Taisi loppujen lopuksi Suomi olla se, joka kärsi post-traumaattisesta stressistä, kuten Halonen aikoinaan sanoi Virosta. Niin pahat traumat, että silmät on ummistettu todellisuudelta, ja nyt kun lopulta "herättiin" todellisuuteen, kuten Niinistö sanoi, niin tuli perseen alla yritetään tehdä ratkaisuja.

 

[JaniKari]

Mihin uskot? Venäjän ja Naton välinen sota tuskin olisi mitään perinteistä ja etenkään Suomen ja Ruotsin läpi käytävää maasotaa. Venäjällä olisi Naton kanssa ihan riittävän täydet kädet ilman meitäkin, joten tuskin sieltä tännepäin mitään provosointia tulisi. Ja miksi me taas lähtisimme enemmän tai vähemmän puolueettomana maana huviksemme sotimaan?

Eiköhän siinä tapauksessa Suomi vain tarjoaisi pakolais- ja muuta apua Euroopalle parhaansa mukaan.

Venäjä valtaisi Suomesta tärkeimmät kohdat jotta se saisi supporttia hyökkäyksillensä pohjoisessa ja etelässä. Ilman tukea armeija ei etene. Tosin Venäjän perinteinen armeija näyttää sen verran heikolta että ei niille jää muuta keinoa kuin joukkotuhoaseiden käyttö. Mutta jos Nato ei valtaa Venäjän alueita tuskin siihen menevät.

 

[Manala]

Venäjä valtaisi Suomesta tärkeimmät kohdat jotta se saisi supporttia hyökkäyksillensä pohjoisessa ja etelässä. Ilman tukea armeija ei etene. Tosin Venäjän perinteinen armeija näyttää sen verran heikolta että ei niille jää muuta keinoa kuin joukkotuhoaseiden käyttö. Mutta jos Nato ei valtaa Venäjän alueita tuskin siihen menevät.

Venäjällä ei ole mitään käytännön resursseja vallata Suomelta yhtään mitään samaan aikaan, jos se käy täysimittaista usean rintaman sotaa Natoa vastaan. Miksi ihmeessä se silloin käyttäisi joukkotuhoaseitakaan Suomea kohtaan? Niillekin on paremmat maalit niissä Nato-maissa jo olemassa, jos emme itse väkisin ala piirtämään maalitaulua otsaamme. Venäjä ei tuossa tilanteessa hyötyisi mitään lisävihollisen tekemisestä hyökkäämällä Suomeen.

 

[Kuvatus]

Venäjällä ei ole mitään käytännön resursseja vallata Suomelta yhtään mitään samaan aikaan, jos se käy täysimittaista usean rintaman sotaa Natoa vastaan. Miksi ihmeessä se silloin käyttäisi joukkotuhoaseitakaan Suomea kohtaan? Niillekin on paremmat maalit niissä Nato-maissa jo olemassa, jos emme itse väkisin ala piirtämään maalitaulua otsaamme. Venäjä ei tuossa tilanteessa hyötyisi mitään lisävihollisen tekemisestä hyökkäämällä Suomeen.

Suomi on virallisesti Venäjälle epäystävällinen maa, joka kuuluu EU:hun, haikailee Natoon ja on tehnyt tiivistä yhteistyötä länsivoimien kanssa jo vuosikausia.

Suomessa on uusnatseja ja fasisteja, Venäläisiä todistetusti syrjitään, minkä lisäksi Leninkin oikeastaan antoi maat vain lainaan ja ne voi nyt kuitata takaisin.

Lisäksi ydinaseita on niin paljon että sieltä irtoaa helposti muutama kymmenen Suomenkin kaupunkeihin, vaikka olisi ensin ampunut kaikkialle muualle tuhansia.

Toisekseen kun mennään puheisiin joukkotuhoaseista niin ei siellä ole voittajia. Vaikka maahan ei osuisi yhtään nukea niin se on silti paluu rautakaudelle ja suurin osa väestöstä kuolee ydinsodan epäsuoriin vaikutuksiin.

 

[tietokonerikki]

Tuskin haluaa niin. Sitä ajatellen pitäisi järjestää jonkinlaiset Mainilan laukaukset, jotta saataisiin yleinen liikekannallepano oikeutettua. Tosin valitettavan hyvinhän tiedetään, ettei se ole ollut Venäjälle ennenkään mikään ongelmakohta doktriinissa.

Se mikä tässä on konkreettisempi ongelma on se, jos Putin alkaa tulla yhä epätoivoisemmaksi ja sota eskaloituu sitä kautta Venäjän ja Naton väliseksi. Silloin aletaan käyttämään kemiallisia aseita ja muita massatuhoaseita paljon herkemmällä triggerillä. Siinä kohtaa ei kannata olla tuore julkinen Naton jäsenhakija ilman turvatakuita odottelemassa 3 kuukauden päästä kokoontuvaa Naton huippukokousta, jossa se hakemus ehkä siinä tapauksessa käsitellään, jos maailma on silloin enää yhtään näköisensä. Turha maalitaulun maalaaminen omaan otsaan kolmeksi kuukaudeksi – tai pysyvästi, jos mahdollisuuksia jäsenyyteen ei maailmanpoliittisen tilanteen muutoksen vuoksi enää ole.

Jos homma eskaloituu juuri Venäjän ja Naton väliseksi on Suomi ja Ruotsi siinä kohtaa Euroopan turvallisimpia maita olla tämän hetkisen tilanteen valossa. Siitäkin huolimatta Natoon mielestäni kannattaa pyrkiä, mutta ei millään välittömästi lähetettävällä julkisella hakemuksella, jolla on kuukausien käsittelyajat ilman turvatakuita ja "fast track" -optiota.

En minäkään usko, että Venäjä tänne hyökkää, kyllä siellä tiedostetaan ettemme ole heille uhka. Ja jos olen väärässä sillä ei ole enää juurikaan merkitystä siitä sota laajennee sellaiseksi (ydinsota?), että täällä ei ole enää kenenkään hyvä asua.

Suomi ja Ruotsi ovat perinteisesti toimineet rauhan puolesta. Se on kyllä Venäjälläkin tiedossa. Näiden pakotteiden vaikutusta on sitten vaikeampi arvioida. Kuinka paljon Putin kokee sen suomaisten painostukseksi vai muun lännen.
Kykyähän Venäjällä on haitata talouttamme. Toisaalta, jos tämä ei mene aivan hulluksi. Luulis Venäjälläkin tiedostettavan lähimpiin naapureihin hyvien suhteiden merkityksen. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on ainakin pyrkinyt toimimaan rauhan suuntaan punniten tarkan tuntuisesti puheitaan miettien niitä muitakin mahd. ongelmia ja näköjään korjaa tarvittaessa vääriä tulkintoja.

 

[vrds]

Mika Aaltola tammikuussa Gotlannista:

Osoitetaan, että on valmiutta ja kyvykkyyttä. Sotilaalliseen konfliktiin en usko, siinä ei olisi Venäjän kannalta mitään järkeä, Aaltola sanoo.

Aaltola lisää sen verran, että hän ei usko mahdollisen konfliktin ainakaan alkavan Itämereltä.

– Tilanne on siinä mielessä arvaamaton, että sodan mahdollisuus Euroopassa on varteenotettava. Kaiken keskipisteessä on Ukrainan tilanne. Ukraina tässä on se termostaatti, josta säteilee konfliktiaaltoja muualle. Jos sota alkaa, kukaan ei tiedä – eivät edes osapuolet – miten se etenisi, Aaltola miettii.

Se "järki" on heitetty jo romukoppaan. Sitten voi miettiä eletäänkö "pelossa" mahdollisesti n. seuraavasta juhannusta jouluun, vai joka helvetin päivä ties kuinka monta vuotta. En laskisi sen varaan, että sillä on mitään merkitystä ollaanko ns. vaarattomia. Itämeri voi mennä aika kuumaksi ja nopeasti. Silloin ei ole mitään merkitystä vaikka kaikki halailisi mielummin puita.

”Mikään saari missään ei voisi olla tärkeämpi” – tämän takia Gotlanti on strategisesti niin merkittävä

Euroopassa alkava sotilaallinen konflikti voi levitä nopeasti Itämerelle. Gotlannin saaren strateginen asema Itämerellä on korostunut Venäjän vallattua Krimin vuonna 2014.

www.is.fi

 

[Tommy Goldfish]

Luulis Venäjälläkin tiedostettavan lähimpiin naapureihin hyvien suhteiden merkityksen.

No niin luulis.

Mutta miltäs näyttää jos luulon sijaan katsoisi mitä oikeasti tapahtuu?

 

[Jurputin]

Venäjällä ei ole mitään käytännön resursseja vallata Suomelta yhtään mitään samaan aikaan, jos se käy täysimittaista usean rintaman sotaa Natoa vastaan. Miksi ihmeessä se silloin käyttäisi joukkotuhoaseitakaan Suomea kohtaan? Niillekin on paremmat maalit niissä Nato-maissa jo olemassa, jos emme itse väkisin ala piirtämään maalitaulua otsaamme. Venäjä ei tuossa tilanteessa hyötyisi mitään lisävihollisen tekemisestä hyökkäämällä Suomeen.

No kyllä Venäjä käyttää kaikkia aseitaan Suomea vastaan jos siihen on laskelmoitu tarve. Kysymys onkin: onko kynnys käyttää aseita suurempi jos olemme Naton jäseniä vai emme ole? Veikkaan vähän että Venäjällä ei ole halua kokeilla Naton kyvykkyyttä. Etenkään Ukrainan kokemusten jälkeen. Nato ei ole otsassa oleva maalitaulu vaan suojakilpi jota ei ehkä edes tarvitse oikeasti käyttää.

 

[tietokonerikki]

No niin luulis.

Mutta miltäs näyttää jos luulon sijaan katsoisi mitä oikeasti tapahtuu?

Joo olen melko varma, että se sitten nähdään aikanaan (en jaksa uskoa siihen totaaliseen sotaan). Tämä ei taida olla enää peruskansalaisen päätettävissä.

 

[Baldrick]

No kyllä Venäjä käyttää kaikkia aseitaan Suomea vastaan jos siihen on laskelmoitu tarve. Kysymys onkin: onko kynnys käyttää aseita suurempi jos olemme Naton jäseniä vai emme ole? Veikkaan vähän että Venäjällä ei ole halua kokeilla Naton kyvykkyyttä. Etenkään Ukrainan kokemusten jälkeen. Nato ei ole otsassa oleva maalitaulu vaan suojakilpi jota ei ehkä edes tarvitse oikeasti käyttää.

Riippuu ihan siitä milloin se isku on tulossa. Trumppihan väitti Naton olevan tarpeeton jo vuosia sitten ja puhui USA:n irtautumisen puolesta joskus 2018. USA:n seuraavien vaalien jälkeen voi siis tuki olla karvan pienempää kuin sopimuksia tehdessä on kuviteltu. Mutta jotain toivoa on siihen suuntaan, että viimeistään Z-Putlerin terrorin jälkeen USA:ssakin kuopattaisiin tuo Putinin sylikoira pysyvästi sivuun politiikasta.

 

[tietokonerikki]

Riippuu ihan siitä milloin se isku on tulossa. Trumppihan väitti Naton olevan tarpeeton jo vuosia sitten ja puhui USA:n irtautumisen puolesta joskus 2018. USA:n seuraavien vaalien jälkeen voi siis tuki olla karvan pienempää kuin sopimuksia tehdessä on kuviteltu. Mutta jotain toivoa on siihen suuntaan, että viimeistään Z-Putlerin terrorin jälkeen USA:ssakin kuopattaisiin tuo Putinin sylikoira pysyvästi sivuun politiikasta.

Trumppi sanoi, että eurooppa hoitakoon oman puolustuksensa kuntoon. USA:ssa lienee tahoja, jotka haluaisivat käyttää ne dollarit oman maansa talouden parantamiseksi. Miehet ikääntyvät sielläkin ja kannat voivat vaihdella heidän mukanaan

 

[vrds]

Riippuu ihan siitä milloin se isku on tulossa. Trumppihan väitti Naton olevan tarpeeton jo vuosia sitten ja puhui USA:n irtautumisen puolesta joskus 2018. USA:n seuraavien vaalien jälkeen voi siis tuki olla karvan pienempää kuin sopimuksia tehdessä on kuviteltu. Mutta jotain toivoa on siihen suuntaan, että viimeistään Z-Putlerin terrorin jälkeen USA:ssakin kuopattaisiin tuo Putinin sylikoira pysyvästi sivuun politiikasta.

Yritin tuolla toisessa ketjussa vähän viitata tähän skenaarioon, mutta sain kuulla olevani Putinin trolli. Toki hieman provosoivasti kirjoitettu, mutta pääpointti että nyt yhtenäisempi Eurooppa ei tarvitsisi Yhdysvaltoja säätämään taustalle (enää) niin paljoa. Juuri siitä syystä että pääpaino voi olla myöhemmin vaikka Aasiassa, tai kiinnostus vain muuten loppua. Parempi jos Eurooppa saisi yhteisesti paremmin rivit kasaan ja nyt ainakin Saksa on herännyt. Mutta joo, olen itse silti Naton kannalla mutta pelkästään jenkkien selän taakse ei silloinkaan voisi piiloutua.

 

[jovo]

En minäkään usko, että Venäjä tänne hyökkää, kyllä siellä tiedostetaan ettemme ole heille uhka.

Jos olisit jaksanut hetkenkään perehtyä aiheeseen, niin tietäisit että kaikki länsimaat ja kaikki muutkin naapurit ovat Venäjän mielestä heille uhka.
Olleet aina ja ovat edelleenkin.
Riippumatta Ukrainan sodan lopputuloksesta, niin myös mahdollisen seuraavankin johdon mielestä asia on näin.
Näin, koska se on heillä opittu jo alakoulusta lähtien.

 

[tietokonerikki]

Jos olisit jaksanut hetkenkään perehtyä aiheeseen, niin tietäisit että kaikki länsimaat ja kaikki muutkin naapurit ovat Venäjän mielestä heille uhka.
Olleet aina ja ovat edelleenkin.
Riippumatta Ukrainan sodan lopputuloksesta, niin myös mahdollisen seuraavankin johdon mielestä asia on näin.
Näin, koska se on heillä opittu jo alakoulusta lähtien.

Joo ehkä idologisessa mielessä (lännen kapitalismi), mutta eivät varmasti ole pitäneet Suomea sotilaallisena uhkanaan, jos olisivat pitäneet kyllä täällä olisi 77-vuoden aikana keritty sotia. Kun liitymme Natoon jää sitten nähtäväksi miten siihen reagoivat sotilaalisesti, minä uskon että ainakin alkuun aseet ja sotaharjoitukset tulevat Venäjän puolella lisääntymään. Varsinkin, jos Nato tuo tänne kalustoaan, mutta tuonkin varmaan lähivuosian näemme.

 

[jovo]

Kun liitymme Natoon jää sitten nähtäväksi miten siihen reagoivat sotilaalisesti, minä uskon että ainakin alkuun aseet ja sotaharjoitukset tulevat Venäjän puolella lisääntymään. Varsinkin, jos Nato tuo tänne kalustoaan, mutta tuonkin varmaan lähivuosian näemme.

Ja minä ole melkoisen vakuuttunut että tulevat vetelemään harjoituksiaan joka tapauksessa. Olimme Natossa tai emme.
Maailma on muuttunut peruuttamattomasti. Enää ei ole mitään hyötyä ajatella, mitä Venäjä meistä ajattelee.
Se on nyt reilut kolme viikkoa nähty.

 

[Pumba]

Ennustan, että lähikuukausien aikana historian kenties paras pääministeri, Sanna Marin, tulee ilmaisemaan tukensa Natoon liittymiselle. Hauska olisi silloin lukea tiettyjen nimimerkkien kanta sekä Marinista ja Natosta. Ken elää, se näkee.

Meidän kannattaa tietysti muistaa se, että Sanna ei ole mikään Suomen ulkopolitiikan muovaaja tai ajaja. Sanna on meikattu nukke, joka tuodaan tv-kameroiden eteen lukemaan asioita paperista. Sannahan ehti jo möläyttää, että Suomi ei liity NATOon tällä hallituskaudella. Pitäisin Sannalta hyvänä suorituksena kun pitäisi suunsa kiinni oman, niin sanotun "ajattelunsa" osalta ja keskittyisi puhumaan sen minkä ulkoministeriö ja Niinistön esikunta kirjoittaa hänelle paperilta luettavaksi. En vihaa Sannaa henkilönä, mutta tuntuu että jokin suurempi voima ei pidä Suomesta. Sen sijaan että asioitamme ajaisi vuosien saatossa kelvolliset pääministerit, saamme johtajiksemme Käteisiä, Urpiloita ja Sannoja.

 

[Paapaa]

Sanna on meikattu nukke, joka tuodaan tv-kameroiden eteen lukemaan asioita paperista

Nää ehkä kuuluvat salaliittoketjuun. Vaikket pidä jostain puolueesta ja sen poliitikoista niin nää älyttömyydet voisi jättää pois kun ovat puhdasta paskaa.

Sannahan ehti jo möläyttää, että Suomi ei liity NATOon tällä hallituskaudella

Ei vaan että se on hyvin epätodennäköistä. Ja näin varmaan ajatteli suurin osa kansanedustajista (ja kansasta, minä mukaan lukien) ennen 24.2. Koko Nato-keskustelu ja turvallisuuspoliittinen tilanne muuttui täydellisesti kun Venäjä aloitti hyökkäyksen. Suuri osa kansanedustajista on luultavasti muutanut Nato-kantaansa. Että odotellaan nyt ihan rauhassa kun ne kannat tulee selväksi.

 

[Pumba]

Taisi loppujen lopuksi Suomi olla se, joka kärsi post-traumaattisesta stressistä, kuten Halonen aikoinaan sanoi Virosta. Niin pahat traumat, että silmät on ummistettu todellisuudelta, ja nyt kun lopulta "herättiin" todellisuuteen, kuten Niinistö sanoi, niin tuli perseen alla yritetään tehdä ratkaisuja.

Jonkinlainen 30-vuotinen krapula vähintäänkin. Päästiinkö Baltiassa Neuvosto-lahosta nopeasti eroon sisäisesti? Näyttäisi että pää on ollut siellä paljon selvempänä ja näkö kirkkaampana. Jos Suomessa on ollut jäljelle jäänyttä lahoa 90-luvun alussa, niin asiaa ei ole tutkittu riittävästi, eikä tämmöistä Baltian prosessia ole kait Suomessa sitten tehty lainkaan. Laho on jatkanut Suomessa työntekoa ihan muina miehinä. Jälkiviisasteluun ei tietysti kannata lähteä, Jeltsinin aikana vielä näytti, että Venäjä saattaisi lähteä parempaan suuntaan. Liittoutumattomuus on ollut ihan kohtalainen ja ymmärrettäväkin politiikka, mutta noiden EU-turvatakuiden sabotointi on jonkinverran outoa. Jos muistan oikein, Halonenhan antoi noiden Viron kommenttiensa lisäksi muulle Baltialle kommentteja tyyliin " toppuutellaanpas nyt vähän noita NATO-haluja" joskus 2000 luvun alkupuolella. Merkel kait inhosi Halosta koska Halosella oli ollut liian läheiset suhteet neuvostomaailmaan aikoinaan. Itse muistan 2000 luvun alusta uutislähetyksistä kun Halonen kävelytti Putinia käsikynkässä Suomen vierailullaan. En löytänyt niitä googlen kuvahaulla, mutta jos joku löytäisi. Ihan oikein sinänsä, että suhteita hoidetaan lämpimästi valtiomiesten kesken, mutta onhan se hieman hilpeää. Tai karmivaa. En tiedä kumpaa. Onhan se aikamoinen ajatus, että Suomi on ollut selvinpäin viimeksi joskus 1930-luvulla. Käynnistyykö Suomessa jonkin sortin lahonpoistoprosessi 2020-luvun puolivälissä, kun saadaan pää selväksi?

 

[Heimolainen]

Venäjällä ei ole mitään käytännön resursseja vallata Suomelta yhtään mitään samaan aikaan, jos se käy täysimittaista usean rintaman sotaa Natoa vastaan. Miksi ihmeessä se silloin käyttäisi joukkotuhoaseitakaan Suomea kohtaan? Niillekin on paremmat maalit niissä Nato-maissa jo olemassa, jos emme itse väkisin ala piirtämään maalitaulua otsaamme. Venäjä ei tuossa tilanteessa hyötyisi mitään lisävihollisen tekemisestä hyökkäämällä Suomeen.

Se voi tuota harrastaa ilman, että joutuu ongelmiin NATOn kanssa. Vaikka sillä on ongelmia Ukrainassa, niin pitää muistaa, että se on todella laaja maa ja yli 40miljoonainen kansa. Ukrainan tukeminen aselähetyksillä on myös huomattavasti helpompaa, kuin meidän juuri tuon laajuuden takia. Meillä on vain meriyhteys ja todella kapea kohta pohjoisessa, josta voi tuoda tavaraa sisään.

 

[Pumba]

Nää ehkä kuuluvat salaliittoketjuun. Vaikket pidä jostain puolueesta ja sen poliitikoista niin nää älyttömyydet voisi jättää pois kun ovat puhdasta paskaa.

Harmi että pahoitit mielesi, ei salaliitosta kyse, vaan kärjekkäästä poliittisesta kommentoinnista, joka sallittaneen. Ehkä olisin voinut lieventää hieman. Pitäydyn myös mielipiteessä, että Suomi ansaitsee Sannaa taitavamman ulkopoliitikan osaajan pääministeriksi, vaikka pääministeri ei elintärkeä ulkopolitiikan harjoittamisessa olekaan.

 

[tietokonerikki]

Ja minä ole melkoisen vakuuttunut että tulevat vetelemään harjoituksiaan joka tapauksessa. Olimme Natossa tai emme.
Maailma on muuttunut peruuttamattomasti. Enää ei ole mitään hyötyä ajatella, mitä Venäjä meistä ajattelee.
Se on nyt reilut kolme viikkoa nähty.

Joo ovat aina silloin tällöin harjoitelleet, mutta uskon niiden lisääntyvän. Kun pelätään varustaudutaan sitä vastaa ja kun varustaudutaan vastapuoli alkaa miettinään miksi ne lisäävät aseitaan ja he lisäävät omia aseitaan...
Kunnes sitten jossain vaiheessa todetaan, etteivät ne tehneetkään mitään ja liennytykselle on tilaa. Toi on järjetön kierre, mutta niin se näyttäs menevän. Ja syyttömät kansalasaiset kärsivät elintasonsa heikkenemisenä molemmissa maissa.

 

[Kuvatus]

Joo ovat aina silloin tällöin harjoitelleet, mutta uskon niiden lisääntyvän. Kun pelätään varustaudutaan sitä vastaa ja kun varustaudutaan vastapuoli alkaa miettinään miksi ne lisäävät aseitaan ja he lisäävät omia aseitaan...
Kunnes sitten jossain vaiheessa todetaan, etteivät ne tehneetkään mitään ja liennytykselle on tilaa. Toi on järjetön kierre, mutta niin se näyttäs menevän. Ja syyttömät kansalasaiset kärsivät elintasonsa heikkenemisenä molemmissa maissa.

Näytätkö sitten niitä faktoja miten Virossa elintaso on heikennyt ja kansalaiset kärsivät sen jälkeen kun se liittyi Natoon (ja EU:hun)?

Koska logiikkasi mukaan Virolla menee todella huonosti.

 

[jovo]

Joo ovat aina silloin tällöin harjoitelleet, mutta uskon niiden lisääntyvän. Kun pelätään varustaudutaan sitä vastaa ja kun varustaudutaan vastapuoli alkaa miettinään miksi ne lisäävät aseitaan ja he lisäävät omia aseitaan...
Kunnes sitten jossain vaiheessa todetaan, etteivät ne tehneetkään mitään ja liennytykselle on tilaa.

Uskomatonta. Mutta kukin uskoo mitä uskoo.
Ukrainassahan tuo ajattelumallisi toimi erinomaisesti. Ilmeisesti mielessäsi Suomella on jokin täysin aivan erilainen asema Venäläisten mielestä.