- Liittynyt
- 17.10.2016
- Viestejä
- 2 966
Luin nyt tuon HS:n artikkelin joka päätyi otsikoihin erityisesti Presidentti Niinistöön kohdistuvan kritiikin kautta ja joka nuo Tuomiojankin jatkokommentit ja niistä syntyneen keskustelun kirvoitti. Niinistö vaikuttaa tuon perusteella vetäneen kovasti sitä Suomen perinteistä ja hyvin varovaista puolueettomuuslinjaa. Ei nyt tietysti erotu edukseen mutta valitettavan hyvinhän tuo oli linjassa täällä muutenkin vuosikymmeniä valloillaan olleen poliittisen ajattelun kanssa.
Kieltämättä on mielenkiintoista miettiä sitä mikä olisi ollut se versio jossa Suomen tie Natoon olisi ollut vähemmän riskialtis. Risto E. J. Penttilän mielestä ainoa mahdollisuus olisi ollut 2014. 90-luvun loppu kuulemma ei käynyt koska poliittisesti olisi ollut vaikea ajaa sekä EU-jäsenyys että Nato samanaikaisesti maaliin ja kaikkina muinakin aikoina sitten poliittinen ilmapiiri ei ole ollut suotuisa kotona tai ulkomailla milloin mistäkin johtuen. Toki Penttilä olettaa että ovet Natoon olisivat avautuneet vain täsmälleen samoihin aikoihin kuin ne avautuivat muille liittyneille maille ja muutenkin Penttilä tarkoittaa lähinnä sitä että silloisen hallituksen ja presidentin olisi ainakin paperilla voinut ajatella tuolloin jäsenyyttä kannattavan joten päätös olisi sitä kautta voinut olla realistinen.
Vähän laajemmin ajateltuna Suomi olisi hyvin voinut suunnata voimakkaammin kohti länttä jo aikaisemmin jos se olisi useamman asiaan vaikuttavaan pystyvän toimesta ymmärretty aikaisemmin meidän eduksemme. Jutun mukaan 1995 päätettiin ettei jäsenyyttä haeta ja siinä hetkessä lyhytkatseiselle se saattoi tuntua tietysti järkevältä kun Venäjä todella oli varsin heikossa tilassa eikä näyttänyt uhkalta.
Penttilän ja Hesarin muidenkin lähteiden tietojen mukaan Yhdysvallat ei halunnut Suomea enää Natoon päästää päiviä Venäjän suurhyökkäyksen alkamisen jälkeen, siinä vaiheessa kun oli vielä epäselvää miten Ukraina kykenisi puolustautumaan. Ovet aukesivat hänen arvionsa mukaan ihan yksinomaan sen ansiosta että Ukraina Venäjän etenemisen pysäytti. Soinikin tuossa säesti, että todella kusinen paikka olisi ollut Suomella jos Ukrainalaiset eivät olisi laittaneet Venäläiselle kunnolla kampoihin. Hyvin voisi kuvitella että tämän tiedostaminen on osaltaan voinut vaikuttaa vaikka siihenkin miten vahvana Ukrainan puolestapuhujana Marin myöhemmin esiintyi.
Tuon ja entisen kansliapäällikkö Rädyn vastineen tältä päivältä luettuani Tuomiojan viittailut Barbarossaan vaikuttavat lähinnä sellaiselta täysin perusteettoman natsikortin heiluttelulta. Joskus natsivertaukset voivat toki olla paikallaankin joten niitä ei voi kuitata pelkästään millään korteilla, mutta tosiasiassahan tässä ei mikään "Kaartin kortteli" meitä Natoon ajanut vaan sen teki lopulta ihan Venäjä vaikka kovasti oli poliittinen johto vuosikymmenestä toiseen vastahakoinen. Kaartin kortteli teki siitä nähdäkseni korkeintaan vähän helpomman tien sitten kun päätös oli tehty.
Jonkinlaista vastakkainasettelu-ajattelua vaikuttaisi tuon jutun perusteella kuitenkin olleen yleisemminkin niin Presidentti Niinistöllä, Tuomiojalla kuin muulla maan poliittisella johdolla. Puolustusministeriön ja pääesikunnan on nähty liian innokkaasti ajavan yhteistyötä Nato-maiden kanssa erilaisiin sotaharjoituksiin osallistumalla jne. ja tätä on sitten jarruteltu. Jutussa viitataan Tuomiojan lehtikommentteihin v. 2018 jossa epäilee jotakin Naton sotaharjoituksiin osallistumaan tähtäävien sotilaiden ja virkamiesten "salaliittoa" joten taitaa nuo Barbarossa-pohdinnatkin olla kypsyneet pitempään.
Suomalaisessa (poliittisessa vai sitten yleensä) kulttuurissa vaikuttaa myös tällä hetkellä olevan todella vaikea yhtään kenenkään myöntää ikinä olleensa väärässä.
Kieltämättä on mielenkiintoista miettiä sitä mikä olisi ollut se versio jossa Suomen tie Natoon olisi ollut vähemmän riskialtis. Risto E. J. Penttilän mielestä ainoa mahdollisuus olisi ollut 2014. 90-luvun loppu kuulemma ei käynyt koska poliittisesti olisi ollut vaikea ajaa sekä EU-jäsenyys että Nato samanaikaisesti maaliin ja kaikkina muinakin aikoina sitten poliittinen ilmapiiri ei ole ollut suotuisa kotona tai ulkomailla milloin mistäkin johtuen. Toki Penttilä olettaa että ovet Natoon olisivat avautuneet vain täsmälleen samoihin aikoihin kuin ne avautuivat muille liittyneille maille ja muutenkin Penttilä tarkoittaa lähinnä sitä että silloisen hallituksen ja presidentin olisi ainakin paperilla voinut ajatella tuolloin jäsenyyttä kannattavan joten päätös olisi sitä kautta voinut olla realistinen.
Vähän laajemmin ajateltuna Suomi olisi hyvin voinut suunnata voimakkaammin kohti länttä jo aikaisemmin jos se olisi useamman asiaan vaikuttavaan pystyvän toimesta ymmärretty aikaisemmin meidän eduksemme. Jutun mukaan 1995 päätettiin ettei jäsenyyttä haeta ja siinä hetkessä lyhytkatseiselle se saattoi tuntua tietysti järkevältä kun Venäjä todella oli varsin heikossa tilassa eikä näyttänyt uhkalta.
Penttilän ja Hesarin muidenkin lähteiden tietojen mukaan Yhdysvallat ei halunnut Suomea enää Natoon päästää päiviä Venäjän suurhyökkäyksen alkamisen jälkeen, siinä vaiheessa kun oli vielä epäselvää miten Ukraina kykenisi puolustautumaan. Ovet aukesivat hänen arvionsa mukaan ihan yksinomaan sen ansiosta että Ukraina Venäjän etenemisen pysäytti. Soinikin tuossa säesti, että todella kusinen paikka olisi ollut Suomella jos Ukrainalaiset eivät olisi laittaneet Venäläiselle kunnolla kampoihin. Hyvin voisi kuvitella että tämän tiedostaminen on osaltaan voinut vaikuttaa vaikka siihenkin miten vahvana Ukrainan puolestapuhujana Marin myöhemmin esiintyi.
Tuon ja entisen kansliapäällikkö Rädyn vastineen tältä päivältä luettuani Tuomiojan viittailut Barbarossaan vaikuttavat lähinnä sellaiselta täysin perusteettoman natsikortin heiluttelulta. Joskus natsivertaukset voivat toki olla paikallaankin joten niitä ei voi kuitata pelkästään millään korteilla, mutta tosiasiassahan tässä ei mikään "Kaartin kortteli" meitä Natoon ajanut vaan sen teki lopulta ihan Venäjä vaikka kovasti oli poliittinen johto vuosikymmenestä toiseen vastahakoinen. Kaartin kortteli teki siitä nähdäkseni korkeintaan vähän helpomman tien sitten kun päätös oli tehty.
Jonkinlaista vastakkainasettelu-ajattelua vaikuttaisi tuon jutun perusteella kuitenkin olleen yleisemminkin niin Presidentti Niinistöllä, Tuomiojalla kuin muulla maan poliittisella johdolla. Puolustusministeriön ja pääesikunnan on nähty liian innokkaasti ajavan yhteistyötä Nato-maiden kanssa erilaisiin sotaharjoituksiin osallistumalla jne. ja tätä on sitten jarruteltu. Jutussa viitataan Tuomiojan lehtikommentteihin v. 2018 jossa epäilee jotakin Naton sotaharjoituksiin osallistumaan tähtäävien sotilaiden ja virkamiesten "salaliittoa" joten taitaa nuo Barbarossa-pohdinnatkin olla kypsyneet pitempään.
Suomalaisessa (poliittisessa vai sitten yleensä) kulttuurissa vaikuttaa myös tällä hetkellä olevan todella vaikea yhtään kenenkään myöntää ikinä olleensa väärässä.