Kysymys kuuluukin: Miksi lehdistö kysyy viikoittain Erkiltä asiasta? Erkin mielipide on tullut jo selväksi, mutta hälle annetaan aivan liikaa mediatilaa. Ikäänkuin yritettäisi luoda jonkinlaista johtohahmoa NATO-vastaisuudelle.
Järkevää keskustelua tietysti suon käytävän puolesta ja vastaan, mutta olen lukenut Erkin kipuilusta jo aivan liikaa. Joku toinen voisi kenties esittää asiaan jotain uusiakin kulmia...
Tuomioja pitää ihan taitavasti median tässä koukussa. Yleinen kaava on (ja toistuu tuossakin jutussa sekä vappupuheessa).
1. Kertoo, ettei kerro, mikä oma natokanta
2. Kritisoi prosessia ja mediaa, että ei ole tilaa kunnolla keskustelulle (on osin oikeassa, mutta Tuomiojan oma metakeskustelu juuri syö sitä tilaa oikealta keskustelulta)
3. Kertoo, että hänen mielestään Suomi on menossa Natoon nopeasti (joskus käyttää jopa liian nopeasti -sanoja)
4. Kertoo kuitenkin olevansa sitä mieltä, että parempiakin ratkaisuja olisi kuitenkin olemassa, mutta niistä ei edes keskustella (paitsi tietysti hän itse keskustelee, kun on sen verran muita fiksumpi mielestään)
5. Opettaa, että kun Natoon kuitenkin mennään, sinne ei pidä mennä lakki kourassa vaan omanarvontuntoisena ja omilla ehdoilla (tässä hän on täysin oikeassa, mutta käsittääkseni kaikki muutkin ovat asiassa samaa mieltä)
6. Toistaa, että ei vieläkään kerro natokantaansa, jotta ei ohjaisi keskustelua (jota edellisillä pointeillaan juuri pyrkii tekemään)
7. Ajoittain pudottaa jonkun täkyn uutispommiksi (esim. kertoo ensimmäisenä suomalaispoliitikkoja ruotsalaismedialle, että hänen mielestään natoliittyminen on selvä asia ja vielä mihin mennessä JA heittää amerikkalaismedialle sotapsykoosi ja natokiimajuttuja…)
…
Ennustusosa
8. Huolimatta asian henkilökohtaisesta vaikeudesta (vaikeudet on luonnollisia kun Tuomioja on 75-v demari, rauhanliike Sadankomitea ja Attac -taustalla, ja vielä arabikansojen ystävyysseura-tausta) Tuomioja äänestänee lopulta NATO-liittymisen puolesta tai tyhjää, koska historioitsijana, pitkäaikaisena ulkoasiainvaliokuntalaisena ja entisenä ulkoministerinä sekä nykyisinkin toimivana Paasikivi-seuran puheenjohtajana kyllä myös ymmärtää realiteetit.
Mutta tekee sen happamasti, ja muistuttaa vielä silloinkin, että hänen mielestään olisi voinut olla muitakin vaihtoehtoja, mutta onneksi sentään Ruotsikin liittynee ja on järkevää tehdä pohjoismaista yhteistyötä…
Kun tarkemmin ajattelee, miten media voisi olla kirjoittamatta. Joka juttuun saa rakennettua draaman kaarta.