Itse mittasin viimeksi tällä viikolla vaaksan avulla kahden kattopellin mahtumisen vanhaan peräkärryyn. Mittanauha olisi ollut 50 m päässä, 510 cm lankun avulla ei olisi ollut näppärää mitata, eikä 40 kg lötköä olisi ollut mukavaa sovitella huvin vuoksi. Vaaksan avulla selvisi nopeasti, että jää 1-2 cm molemmille reunoille tyhjää.
Mittaan vaaksan avulla huonekaluja, telkkareita, etäisyyksiä silmistä, autojen tavaratiloja jne. Nuorempana se oli kätevästi 20 cm. Nykyään en voi tarkoissa mittauksissa käyttää lainkaan voimaa vaaksan avaamiseen, koska silloin se olisi hankala 21,5 cm. Liekö "mittanauha" venynyt vuosikymmenten käytössä? Mittaan ensin täydet 20 cm vaaksat. Viimeisestä vaaksasta katson paljonko yli tai vajaa on ihan sentin tarkkuudella tuttuja vertailuesineitä muistelemalla. Noin saan mitattua auton tavaratilan leveyden noin parin prosentin tarkkuudella.
Saatan huikata toiselle, että jätä vaaksan verran ylimääräistä kaiutinkaapelia läpiviennistä. Jos sanoisin, että jätä 20 cm (tai 0,2 m), niin toinen saattaisi alkaa miettimään että kuinka tarkkaan pitää olla 20 cm ja eihän hänellä juuri nyt ole mittanauhaa käsillä. Kädet kuitenkin ovat liki aina käsillä, ja pyydetystä vaaksasta tajuaa heti, että mitta ei ole niin justiinsa, vaan jokaisen oma sormiväli riittää tarkkuudeksi.
Se on tietenkin ongelma, jos nuorempi polvi ei enää tiedä koko sanaa. Heille ehkä toimisi, että A4:n lyhyen sivun verran tai hieman yli kännykän pituuden verran. Seuraavaksi joku on liian vieraantunut A4:sta tai alkaa kyselemään minkä verran on hieman yli kännykän. Jos vaaksa vietäisiin museoon, niin mitä tilalle?