- Liittynyt
- 20.04.2018
- Viestejä
- 675
Tervehdys. Hienoa, että tällainenkin ketju on olemassaItse aloitin tammikuussa musiikin teon lähes nollapohjalta. Kitaran soiton alkeita kävin n. puolivuotta viis-kuus vuotta sitten, mutta ei se oikein koskaan siitä sitten lähtenyt. Yks kaks sain tänä vuonna innostuksen, että voisi kokeilla alkaa tekeen koneella musaa ja sillä tiellä nyt ollaan.
Aluksi opettelin vain Studio Onen käyttöliittymää ilman sen kummempia tavoitteita minkään valmiin aikaansaamiseksi. Sitten löytyi tällaiselle aloittelijalle oikein mainio yhteisö kuin KVR sivuston One Synth Challenge (OSC). Siinä on ideana, että kerran kuukaudessa tehdään ainoastaan yhdellä ilmaisella softasynalla biisi ja kaikki käytettävät plugaritkin pitää olla ilmaisia. Tuo on hyvähenkinen kilpailu, jossa viisi parasta kunakin kuukautena voittaa pienimuotoisen palkinnon. Voittaminen toki ei ole tässä skapassa pääasia, vaan musiikin tekeminen, eli siis että saat aikaiseksi kappaleen kuukauden kuluessa. Se, mikä tässä on ehdottomasti kaikkein parasta, on se, että osallistujien täytyy kuunnella muiden kappaleet läpi ja arvostella ne. Lisäksi on enemmän kuin suotavaa, että jätetään SoundCloudiin palautetta kappaleesta. Itse olen saanut tosi hyviä vinkkejä tuon kautta, olen kokenut että kehitystä on tapahtunut saadun palautteen myötä. Lisää tietoa KVR OSC
Koska itsellä musiikkiteoria on aika olematonta, niin on kyllä mahtava homma, että on noita käteviä ja helppokäyttöisiä apuvälineitä musiikin tekemiseen. Ilman youtube videoita tästä ei olisi tullut mitään. Itse tulee käytettyä aika paljon Scaler2:sta ja Phraseboxistakin olen tykännyt paljon. Nyt kun innostus on vaan kasvanut koko ajan, niin on tullut hommattua Presonuksen Atom SQ daw-controlleriksi ja viimeisimpänä Korg SQ-64 sekvensseri. Vaikka käytän vain softasynikoita, niin nuo em. laitteet on kyllä hemmetin käteviä. Atom SQ:lla en voi soittaa vääriä nuotteja ja muutaman päivän oon kerennyt kokeilla SQ-64:sta ja on se vaan todella kivaa, kun voi painella fyysisiä nupikoita ja tehdä niitä kautta eri melodioita. SQ-64:n kanssa aika menee kyllä ihan siivillä ja tulee vaan pyöriteltyä nupikoita ja ihmeteltyä, mitä kaikkea sieltä tulekaan aikaiseksi.
Jos jotain nyt sattuu kiinnostaan, niin omat tuotokset löytyy täältä SoundCloud. Tosiaan muistutetaan, että nuo tuolta löytyvät kappaleet on ainoita, mitä oon koskaan saanut aikaiseksi, joten taso ei ole kovin korkealla. Liittykää ihmeessä kiinnostuneet tuonne KVR:n kisaan, olis kiva saada lisää suomalaisia osallistujia. Jos joku haluaa skaban kisalijoiden Discord ketjuun liittyä, niin voin laitella kutsulinkin vaikka tänne tai yv:llä tms.
Edit: tulipa vielä mieleen, että hyvä kauppapaikka musiikkisoftille on KnobCloud. Sieltä tekee välillä kyllä aika hyviä löytöjä.
Voisin olla kiinnostunut liittymään kilpailuun laita yv:tä.Musiikkisi kuulostaa hyvälle,mutta miksaukseen panostasin hieman.