Musan tekijät, löytyykö ketään?

No siis, pitihän tää tehdä. Ihan hirvee korvamato tämäkin ja kappalerakenne aika nerokas.
Kauhea draivi tuntuu itellä olevan päällä, koska seuraava cover on jo jonossa ja lähestulkoon kokonaan nauhotettu, kaverin pitäs tulla viikonloppuna vetämään skittasoolo, jonka jälkeen ite vedän vielä jotain harmonioita. Miksaus ja masterointi on itelle edelleen sellasta tervanjuontia kyllä.

Mut Cha Cha Cha onnistu kyllä omasta mielestä aika kivasti vaik ite sanonkin :thumbsup:

 
Mikä Sampler toimisi parhaiten Cakewalkin kanssa?

TX16Wx vaikutti alkuun toimivan hyvin, mutta en saanut nuotteja koskettimille oikein. Jos laitoin juureksi esim. C4, niin ainoastaan se soi oikein. Kaikkien muiden koskettimien kohdalla vireys oli täysin pielessä, eli jotenkin tuo moduloi täysin päin persettä. Seurasin Youtube-videon ohjeita tarkkaan ja en keksi, mitä tein väärin. Sama ongelma oli myös MPC Beatsin sisäisen samplerin kanssa. Komplete Controlin plugin taas kaatuu. Itsellä on iso kasa 80-luvun syntikkasoundien sampleja waw-muodossa, jotka pitäisi saada pelittämään. Saisi vähän vaihtelua perus VST-plugineiden rinnalle.
 
Hieman kuin jostain haaveesta löytyi yhtäkkiä sellainen Arch Enemy tyyppinen naismetallilaulaja ja tietysti täytyi heti alkaa suunnittelemaan jos päästäisi harjoittelemaan.
Tuli vain nyt sellainen jännitys, on kyllä aivan täysin uskomatonta jos päästään.
Ikinä ole sattunut mitään ja yhtäkkiä näin käy, miksei tällaisia juttuja voi sattua silloin nuorena :D
 




Jonkinlaista cinemaattista ambientia. Siinä mielessä itselleni tärkeä ja keskeinen biisi, että perkussioita lukuunottamatta kaikki soundit on minun tekemiä syntikan lähtösoundista muokaten. Alla kuvaa yhden raidan prosessista:

1682834926540.png
 
Viimeksi muokattu:
Houkuttelin Yngwie Malmsteenin kahdella levyllä (Eclipse ja Fire & Ice) laulaneen Göran Edmanin luikauttamaan oman biisin. Kertoo muumien möröstä.
Tein itse ja säästin/säädin. Toivottavasti kelpaa. Hyvä ääni edelleen ollakseen 67v.

 
Viime viikolla julkaistiin ranskalaisen pelitalo No Visual Gamesin L’Oeil Blanc-toimintaseikkailupeli, johon sävelsin soundtrackin. Keskiajan soittimia, orkesteria, kuoroja ja sen sellaista jännää. Löytyy YouTubesta:

 
Minä sävelsin, soitin syntikat ja ohjelmoin rummut. Laulut äänitetty studiossa liian kiireaikataululla, mutta onpahan tehty ja heitetty ulos. Itse en ollut studiossa vaan tein kotona omat osuuteni. Tuli samalla tutustuttua vähän musiikkimaailmaan ja monta tekijää kaikkinensa projektissa niin oli draamaa ja säätämistä. Gramex ja Teostokin tuli samalla tutuksi. Biisistä myös Singassa karaokeversio.

Erittäin hauska kokemus kyllä ja mukavaa ollut videon teossa ihmisillä. Itse en introverttina toki siinäkään. :D

 

Tuli tommonen hankittua kun polkuhintaan sain. Toistaiseksi en omista ku elektroakustisen kitaran mut tilasin mikin siihen.

Katana MK-II:ssa on mahdollisuus lyödä vehje usbilla koneeseen kii, onkohan nauhoitukset yhteensopivia näiden yleisten musiikinteko-ohjelmien kaa? (Fl studio, audacity jne)


Tuolla jotai omia räpellyksiä
 
Viimeksi muokattu:

Tuli tommonen hankittua kun polkuhintaan sain. Toistaiseksi en omista ku elektroakustisen kitaran mut tilasin mikin siihen.

Katana MK-II:ssa on mahdollisuus lyödä vehje usbilla koneeseen kii, onkohan nauhoitukset yhteensopivia näiden yleisten musiikinteko-ohjelmien kaa? (Fl studio, audacity jne)

Kyllä tuon pitäisi toimia ihan audio interfacena usb:n kautta, eli voit äänittää sillä suoraan mihin tahansa ohjelmaan. Ilmeisesti tuossa on sellainen huono puoli kuitenkin että äänen ulostuloa ei voi tällöin ohjata toiselle laitteelle, eli jotta voit monitoroida äänitystä, pitää kytkeä kuulokkeet tai kaiuttimet suoraan Katanaan. En tiedä voiko tätä kiertää asentamalla jotkut kolmannen osapuolen ajurit.
 
Musiikki OK, se tekeminen taas kaikkea muuta, pidemmän päälle. Tämä tuli ihan tarpeeksi valmiiksi, ei jaksa enää yhtään enempää.
Edit: Niinhän sitä toivoi. Väärä versio ("v2.023I")+ Joint Stereo ==> Oikea / Lopullinen versio + Stereo.

Mikseri.net Radio "Åboriginaalit: Oispa Aina Heinäkuu (v2.023J)"
 
Viimeksi muokattu:


Pitkästä aikaa vähän uutta musiikkia ulos. Tai no, biisirunko tuli kasaan jo alkutalvesta 2023 mutta kävi varmaan neljä kertaa mankelissa ja liekö tuosta enää muuta alkuperäistä jäljellä kuin alkuriffi.
 
Tuli pitkästä aikaa testattua syntikoiden sulauttamista jousisoitinten, kuorojen ja perkussioiden joukkoon, hieman Deus Ex: Human Revolutionin soundtrackin inspiroimana:

SOLACE IN THE STARS | Epic Powerful Cinematic Music
 
Tässä tämmöinen romanttinen tarina Alice Cooperin tyyliin. Vuoden 1987 levyltä Raise Your Fist And Yell viimoinen biisikolmikko, Chop Chop Chop, Gail ja Roses On White Lace.



Suht nopeasti tuli, vaikka piti tehdä vain yksi biisi mikä oli osittain valmis, mutta tehtiinpä sitten koko setti kun on yhtä tarinaa.

Kitarat Nembrini Audion plugareiden läpi, eli rytmit menee Marshall JMP-1 ja leadit ADA MP-1. Ilman mitään boosteja.

Muuten tuolla pyörii EZ Drummer 3, Arturia V Collection 9, Eventiden plugarit, jotain Arturialta sekä Nembriniltä delayta, IK:n T-RackSia ja ties mitä mitä ei muista.
 
Uutta biisiä tuli tehtyä tänään pitkästä aikaa taas, niin pistetään jakeluun...
 

Vuoden pötköttänyt biisi koneella, kun olin unohtanut. Miksasin silloin. Nyt en mysteerisesti löytänyt kuin wavin niin en pystynyt projektia miksauksen ohelta avaamaan ja tarkistamaan asioita, mutta lätkäistään ulos. Jotain ambientia tms.
 
Tässä nyt tämä viimeisin projekti.
Dorico + NotePerformer kombo. Kyllä tuosta paremman saisi jos valjastaisi paremmat kirjastot käyttöön mutta NP on mukavan kevyt
ja ei huvittaisi alkaa työstämään tuota dynamiikkaa. Tai sitten vetäisi DAWiin ja sitä kautta. No menkööt näin. Eventiden UltraReverb
ainoana plugarina löysi tiensä masterkanavaan.

Ehkä pientä printtiä, kun ei ole ollut tarvetta opetella engraving puolta ja tehdä reduktiota.



Alkuperäinen kitaraversio täältä
 
Suurena Senarifanina on sanottava että oli mukavaa kuunneltavaa :tup: Ja plussaa myös biisivalinnasta, en muista aiemmin kuulleeni että joku olisi tuota biisiä versioinut.
Kiitoksia kovasti. Oon nauhotellu muutamia harjotusbiisejä. Jos yrittäs vähän nostaa vielä tasoa niin vois laitella enemmänkin jakoon.
 
Tässäpä toinen Senarimaistiainen:

Despair-ridden hearts

Nämä sai kyllä vuosien jälkeen taas kiinnostumaan Sentencedistä. Oli minun teiniaikojen suosikki ja tyttöystävätkin kuunteli. Kivoja muistoja paljon.

Sinulla on hyvä ääni noihin. Grave sweet graven kertsi aiheuttaa ihan kylmiä väreitä. Sellainen sopiva raakilemaisuus äänessä eikä liian hiottu tekniikka. Joskus niin parempi kuten nyt omasta mielestäni.
 
Nämä sai kyllä vuosien jälkeen taas kiinnostumaan Sentencedistä. Oli minun teiniaikojen suosikki ja tyttöystävätkin kuunteli. Kivoja muistoja paljon.

Sinulla on hyvä ääni noihin. Grave sweet graven kertsi aiheuttaa ihan kylmiä väreitä. Sellainen sopiva raakilemaisuus äänessä eikä liian hiottu tekniikka. Joskus niin parempi kuten nyt omasta mielestäni.
Kiitoksia. Itseoppinut "muusikko" olen hyvin pitkälti. Soittohommat on ollut tosi vähissä viime vuodet ja vähän jumissa on vielä laulut ja soitot. Mutta jospa se tästä taas aukeis toistojen myötä.
 
Kiitoksia. Itseoppinut "muusikko" olen hyvin pitkälti. Soittohommat on ollut tosi vähissä viime vuodet ja vähän jumissa on vielä laulut ja soitot. Mutta jospa se tästä taas aukeis toistojen myötä.

Joo, ei mitään vikaa. Laulupuoli on mielenkiintoinen kyllä, kun kuuntelen esim. sinun ääntä noissa paljon mieluummin kuin jotain huikean tekniikan omaavaa Jarkko Aholaa, joka on minulle aina ollut jotenkin tylsä. Älä avaudu liian hyväksi. :D
 
Joo, ei mitään vikaa. Laulupuoli on mielenkiintoinen kyllä, kun kuuntelen esim. sinun ääntä noissa paljon mieluummin kuin jotain huikean tekniikan omaavaa Jarkko Aholaa, joka on minulle aina ollut jotenkin tylsä. Älä avaudu liian hyväksi. :D
Jarkko Ahola on kyllä erinomainen esimerkki siitä, että jos "muna" puuttuu, niin tekniikalla ei mitenkään voi sitä täysin korvata. Kyllähän Jarkko on toki hyvä laulaja, mutta en omassa bändissä kyllä jaksais häntä päivästä toiseen kuunnella.
 
Moi kaikki!

DJ Timppa vinkkasi mulle näitä foorumeita, joilla voi jakaa omaa musaa.

Teen elektronista musiikkia laidasta laitaan, pääasiassa tanssittavaa sellaista.

Viime vuosina olen kiteyttänyt soundini termillä UG EDM. Alta löytyy tuore mixini, jolla esittelen tätä soundia.


Jos haluat sukeltaa syvemmälle musiikkini maailmaan, tässä Spotifyni.

 

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
255 123
Viestejä
4 435 934
Jäsenet
73 486
Uusin jäsen
keijooo

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom