Musan tekijät, löytyykö ketään?

Kaikkea pitää kokeilla, myös vaporwavea. Maustetaan viellä tekoälytaiteella ja paskoilla Sony Vegasin videoefekteillä!

Tässä minulta uusin biisini kuunneltavaksi.Menee ebm osastolle.

Tykkäsin tästä. En tiedä, että mitä hait, mutta jotenkin ahdistavan yksinäinen tunnelma. Maailmanloppu on tullut ja muutama kone alkaa viimeisillä virroillaan yhdistelemään piuhoja musiikkia varten. :D
 
Tervehdys. Hienoa, että tällainenkin ketju on olemassa :) Itse aloitin tammikuussa musiikin teon lähes nollapohjalta. Kitaran soiton alkeita kävin n. puolivuotta viis-kuus vuotta sitten, mutta ei se oikein koskaan siitä sitten lähtenyt. Yks kaks sain tänä vuonna innostuksen, että voisi kokeilla alkaa tekeen koneella musaa ja sillä tiellä nyt ollaan.

Aluksi opettelin vain Studio Onen käyttöliittymää ilman sen kummempia tavoitteita minkään valmiin aikaansaamiseksi. Sitten löytyi tällaiselle aloittelijalle oikein mainio yhteisö kuin KVR sivuston One Synth Challenge (OSC). Siinä on ideana, että kerran kuukaudessa tehdään ainoastaan yhdellä ilmaisella softasynalla biisi ja kaikki käytettävät plugaritkin pitää olla ilmaisia. Tuo on hyvähenkinen kilpailu, jossa viisi parasta kunakin kuukautena voittaa pienimuotoisen palkinnon. Voittaminen toki ei ole tässä skapassa pääasia, vaan musiikin tekeminen, eli siis että saat aikaiseksi kappaleen kuukauden kuluessa. Se, mikä tässä on ehdottomasti kaikkein parasta, on se, että osallistujien täytyy kuunnella muiden kappaleet läpi ja arvostella ne. Lisäksi on enemmän kuin suotavaa, että jätetään SoundCloudiin palautetta kappaleesta. Itse olen saanut tosi hyviä vinkkejä tuon kautta, olen kokenut että kehitystä on tapahtunut saadun palautteen myötä. Lisää tietoa KVR OSC

Koska itsellä musiikkiteoria on aika olematonta, niin on kyllä mahtava homma, että on noita käteviä ja helppokäyttöisiä apuvälineitä musiikin tekemiseen. Ilman youtube videoita tästä ei olisi tullut mitään. Itse tulee käytettyä aika paljon Scaler2:sta ja Phraseboxistakin olen tykännyt paljon. Nyt kun innostus on vaan kasvanut koko ajan, niin on tullut hommattua Presonuksen Atom SQ daw-controlleriksi ja viimeisimpänä Korg SQ-64 sekvensseri. Vaikka käytän vain softasynikoita, niin nuo em. laitteet on kyllä hemmetin käteviä. Atom SQ:lla en voi soittaa vääriä nuotteja ja muutaman päivän oon kerennyt kokeilla SQ-64:sta ja on se vaan todella kivaa, kun voi painella fyysisiä nupikoita ja tehdä niitä kautta eri melodioita. SQ-64:n kanssa aika menee kyllä ihan siivillä ja tulee vaan pyöriteltyä nupikoita ja ihmeteltyä, mitä kaikkea sieltä tulekaan aikaiseksi.

Jos jotain nyt sattuu kiinnostaan, niin omat tuotokset löytyy täältä SoundCloud. Tosiaan muistutetaan, että nuo tuolta löytyvät kappaleet on ainoita, mitä oon koskaan saanut aikaiseksi, joten taso ei ole kovin korkealla :lol:. Liittykää ihmeessä kiinnostuneet tuonne KVR:n kisaan, olis kiva saada lisää suomalaisia osallistujia. Jos joku haluaa skaban kisalijoiden Discord ketjuun liittyä, niin voin laitella kutsulinkin vaikka tänne tai yv:llä tms.

Edit: tulipa vielä mieleen, että hyvä kauppapaikka musiikkisoftille on KnobCloud. Sieltä tekee välillä kyllä aika hyviä löytöjä.
 
Viimeksi muokattu:

Yritin tehdä tranceä,mutta tulikin ihan muuta.:)
 
Laitetaanpas vanhempaa tuotantoa ilmoille, rokahtavaa suomenkielistä vääntöä. Jos löytyy naissolistia, vinkatkaa niin voisin vaikka jatkaa tämän projektin parissa. Olkaapas hyvät:

Kaunis tyttö
 
Uutta musaa taas:Kommentteja saa antaa ja tietty kuunnella.
 
Tervehdys. Hienoa, että tällainenkin ketju on olemassa :) Itse aloitin tammikuussa musiikin teon lähes nollapohjalta. Kitaran soiton alkeita kävin n. puolivuotta viis-kuus vuotta sitten, mutta ei se oikein koskaan siitä sitten lähtenyt. Yks kaks sain tänä vuonna innostuksen, että voisi kokeilla alkaa tekeen koneella musaa ja sillä tiellä nyt ollaan.

Aluksi opettelin vain Studio Onen käyttöliittymää ilman sen kummempia tavoitteita minkään valmiin aikaansaamiseksi. Sitten löytyi tällaiselle aloittelijalle oikein mainio yhteisö kuin KVR sivuston One Synth Challenge (OSC). Siinä on ideana, että kerran kuukaudessa tehdään ainoastaan yhdellä ilmaisella softasynalla biisi ja kaikki käytettävät plugaritkin pitää olla ilmaisia. Tuo on hyvähenkinen kilpailu, jossa viisi parasta kunakin kuukautena voittaa pienimuotoisen palkinnon. Voittaminen toki ei ole tässä skapassa pääasia, vaan musiikin tekeminen, eli siis että saat aikaiseksi kappaleen kuukauden kuluessa. Se, mikä tässä on ehdottomasti kaikkein parasta, on se, että osallistujien täytyy kuunnella muiden kappaleet läpi ja arvostella ne. Lisäksi on enemmän kuin suotavaa, että jätetään SoundCloudiin palautetta kappaleesta. Itse olen saanut tosi hyviä vinkkejä tuon kautta, olen kokenut että kehitystä on tapahtunut saadun palautteen myötä. Lisää tietoa KVR OSC

Koska itsellä musiikkiteoria on aika olematonta, niin on kyllä mahtava homma, että on noita käteviä ja helppokäyttöisiä apuvälineitä musiikin tekemiseen. Ilman youtube videoita tästä ei olisi tullut mitään. Itse tulee käytettyä aika paljon Scaler2:sta ja Phraseboxistakin olen tykännyt paljon. Nyt kun innostus on vaan kasvanut koko ajan, niin on tullut hommattua Presonuksen Atom SQ daw-controlleriksi ja viimeisimpänä Korg SQ-64 sekvensseri. Vaikka käytän vain softasynikoita, niin nuo em. laitteet on kyllä hemmetin käteviä. Atom SQ:lla en voi soittaa vääriä nuotteja ja muutaman päivän oon kerennyt kokeilla SQ-64:sta ja on se vaan todella kivaa, kun voi painella fyysisiä nupikoita ja tehdä niitä kautta eri melodioita. SQ-64:n kanssa aika menee kyllä ihan siivillä ja tulee vaan pyöriteltyä nupikoita ja ihmeteltyä, mitä kaikkea sieltä tulekaan aikaiseksi.

Jos jotain nyt sattuu kiinnostaan, niin omat tuotokset löytyy täältä SoundCloud. Tosiaan muistutetaan, että nuo tuolta löytyvät kappaleet on ainoita, mitä oon koskaan saanut aikaiseksi, joten taso ei ole kovin korkealla :lol:. Liittykää ihmeessä kiinnostuneet tuonne KVR:n kisaan, olis kiva saada lisää suomalaisia osallistujia. Jos joku haluaa skaban kisalijoiden Discord ketjuun liittyä, niin voin laitella kutsulinkin vaikka tänne tai yv:llä tms.

Edit: tulipa vielä mieleen, että hyvä kauppapaikka musiikkisoftille on KnobCloud. Sieltä tekee välillä kyllä aika hyviä löytöjä.

Voisin olla kiinnostunut liittymään kilpailuun laita yv:tä.Musiikkisi kuulostaa hyvälle,mutta miksaukseen panostasin hieman.
 
Uutta musaa jälleen!
 
No, tässä treenataan ja koitetaan tulla paremmaksi koko ajan.

Jos ihan armoton on niin miksaushan kusee enemmän tai vähemmän kaikilla paitsi kunnon pro-tyypeillä. Miksauksen saaminen välittymään kaikille soittimille vaatii laajan kokemuksen, joten ei stressiä. Tykkäsin biisistä. Jännän synkeä itseasiassa. Tuli mieleen ihan äärilaidasta olevan suomalainen black metal -bändi Beherit. Samanlaista hypnoottista toistoa. Sinun biisiin mietin vähän, että olisi voinut testiä enemmän reverb/delay puolta.
 
Itsekkään en ole mikään pro, vaikka oon tehnyt konemusiikkia jo 20 vuotta.Kyllä se hyvä biisi kun trenaa niin taidot tulee esiin ja ennenkaikkea luovuutta.
 
Reasonin käyttäjille kova setti ilmaiseksi. Minulla on nuo muuta kautta. Melkein joka biisissä käytän jollain tavalla.
 
Kiitos linkistä,katsoin et kaupasta löytyy muutakin ilmaiseksi syntikoita jne.
 
Uutta musaa taas,kommentteja saa laittaa!
 
Laitetaan nyt sitten omakin viimeisin tekele tänne.

Musiikkitaustaa on muuten, mutta musan tekeminen koneella on aivan uusi juttu. Haluaisin tehdä 80-luvun musaa ja etenkin Italo Disco -tyyppistä sellaista.

Löytyy AKAI MPK Mini Play ja sitten kitaroita ja bassoja, jotka haluan soittaa erikseen biiseihin koskettimien sijaan. Millä ohjelmalla kannattaisi lähteä liikkeelle? MPC Beatsin käyttöä olen harjoitellut ja pari instrumentaalista lyhyttä coveria saanut onnistuneesti luotua kasaribiiseistä. Soundi ei vain ole yhtään kasarilta. Googlella löytyi sekä ilmaisia että maksullisia 80-luvun plugineita. Miten nuo käytännössä toimii? Tuleeko noissa joku tietty ohjelma mukana, vai asennetaanko plugin valmiiseen ohjelmaan, kuten esimerkiksi MCP Beatsiin? Esimerkiksi Thomannilla on tuollainen ja en ole ostamassa, mutta mietin sen toimintaa: Ueberschall 80s Synthwave – Thomann Suomi
 
Pitääkö olla ilmainen vaiko maksullinen

Ilmaisista renoise on siis myös maksullinen,mutta demolla pärjää jo aika hyvin.
Maksullisista
Reason,Fl studio,ableton ja tossa nyt muutamia.
MCP Beats ei ole tuttu,mutta jos tukee vst:tä niin saa ulkoisia synia.Tarvitset siis segun ja ne tossa jo mainitsin.Haluat siis lisäksi äänittää ulkosia tarvitset sitten laadukkaan äänikortin.Synthwawe vaatii että alkuperäisiä soittimia muunnetaan reasonilla ainakin löytyy hyviä oppaita siihen.
 
Onko sulla MPC Beat täysversio vai 8/2 raitainen demo? Joka tapauksessa kannattaa varmaan jatkaa sillä kun se on räätälöity tuolle MPK:lle. En näe suurta hyötyä vaihtaa toiseen DAW:iin kun olet jo saanut sillä jotain tehtyä ja päässyt kiinni sen toimintaan. DAW:t tekee kaikki kuitenkin samaa asiaa, tallentaa midiä ja audiota joita sitten editoidaan sopivaksi. Lisäplugarit toimii siis MPC:n sisällä lisäsoundeina ja tuo Thomann plugari on varmaan ihan passeli kasarikokoelma. Kannattaa silti googlailla muitakin vaihtoehtoja. Eli VST (tai VSTi) on se plugariversio mikä sopii MPC:een (windows). Niitä on yleisesti pilvin pimein, ilmaisiakin. Pluginit asennetaan koneelle (useimmiten program files/vst plugins kansioon) ja kaikki audio ohjelmat voi käyttää niitä. DAW:lle pitää osoittaa polku tuohon kansioon jos se ei osaa sinne itsekseen. Kannattaa asentaa kaikki plugarit sinne samaan niin säästyy askartelulta. Macistä ei ole kokemusta.

Soundin lisäksi kasari ilmeeseen tarvitaan sopiva reverb eli kaiku. En tiedä onko olemassa plugareita jotka jäljittelee kasarikaikuja kun ne oli monesti aika kehnoja nykymittareilla mutta hyvästä reverbistä saa kyllä säätämällä 'huonon' (ja pro harjoituksena reverbin perään vielä gate jolla saadaan Phil Collins meininkiä). Erityisesti kannattaa treenata eq:n käyttöä jotta saa haluamansa soundin eikä tyytyä suoraan presetteihin.

Äänikortti tosiaan tarvitaan viimeistään silloin kun aletaan äänittää audiota. DAW:ssa valitaan tällöin driveriksi ASIO (ei wasapi eikä wdm tms). Scarletit on edukkaita ja ajaa varmasti asian. Yli kymmenen vuotiaita käytettyjä ei kannata katsella, driverit ei välttämättä ole ajan tasalla.
 
Mpc beats ei ole minulle mitenkään tuttu. Nopeasti tsekkasin ja näyttää asialliselle, millä ainakin hyvä aloittaa ja miksi ei mennä pidemmällekin. Itse sen huomaa aikanaan, että palveleeko jokin enää. Suotta nyt kuitenkaan mitään muuta.

Suosittelen myös rauhassa ihan vaikka vanhan kunnon muistiinpanovihkon kanssa katsomaan youtubesta "how to setup homestudio" -videoita.

Vähän reilut kaksi vuotta sitten aloitin itse kotona tekemään ja tasoni oli melko heikko. Mitään en nauhottamisesta oikein tiennyt.

Ja tuollaista nykyään eniten tykkään tehdä.
 
Pitääkö olla ilmainen vaiko maksullinen

Ilmaisista renoise on siis myös maksullinen,mutta demolla pärjää jo aika hyvin.
Maksullisista
Reason,Fl studio,ableton ja tossa nyt muutamia.
MCP Beats ei ole tuttu,mutta jos tukee vst:tä niin saa ulkoisia synia.Tarvitset siis segun ja ne tossa jo mainitsin.Haluat siis lisäksi äänittää ulkosia tarvitset sitten laadukkaan äänikortin.Synthwawe vaatii että alkuperäisiä soittimia muunnetaan reasonilla ainakin löytyy hyviä oppaita siihen.
Ihan hirveitä summia en ole lähdössä maksamaan. Täytyy katsoa tarjontaa ja tutoriaaleja läpi.

Onko sulla MPC Beat täysversio vai 8/2 raitainen demo? Joka tapauksessa kannattaa varmaan jatkaa sillä kun se on räätälöity tuolle MPK:lle. En näe suurta hyötyä vaihtaa toiseen DAW:iin kun olet jo saanut sillä jotain tehtyä ja päässyt kiinni sen toimintaan. DAW:t tekee kaikki kuitenkin samaa asiaa, tallentaa midiä ja audiota joita sitten editoidaan sopivaksi. Lisäplugarit toimii siis MPC:n sisällä lisäsoundeina ja tuo Thomann plugari on varmaan ihan passeli kasarikokoelma. Kannattaa silti googlailla muitakin vaihtoehtoja. Eli VST (tai VSTi) on se plugariversio mikä sopii MPC:een (windows). Niitä on yleisesti pilvin pimein, ilmaisiakin. Pluginit asennetaan koneelle (useimmiten program files/vst plugins kansioon) ja kaikki audio ohjelmat voi käyttää niitä. DAW:lle pitää osoittaa polku tuohon kansioon jos se ei osaa sinne itsekseen. Kannattaa asentaa kaikki plugarit sinne samaan niin säästyy askartelulta. Macistä ei ole kokemusta.

Soundin lisäksi kasari ilmeeseen tarvitaan sopiva reverb eli kaiku. En tiedä onko olemassa plugareita jotka jäljittelee kasarikaikuja kun ne oli monesti aika kehnoja nykymittareilla mutta hyvästä reverbistä saa kyllä säätämällä 'huonon' (ja pro harjoituksena reverbin perään vielä gate jolla saadaan Phil Collins meininkiä). Erityisesti kannattaa treenata eq:n käyttöä jotta saa haluamansa soundin eikä tyytyä suoraan presetteihin.

Äänikortti tosiaan tarvitaan viimeistään silloin kun aletaan äänittää audiota. DAW:ssa valitaan tällöin driveriksi ASIO (ei wasapi eikä wdm tms). Scarletit on edukkaita ja ajaa varmasti asian. Yli kymmenen vuotiaita käytettyjä ei kannata katsella, driverit ei välttämättä ole ajan tasalla.
Midikoskettimien mukana tuli latausohjeet tuolle MPC Beatsille ja ihan ilmaisversio. Pitää opetella sen käyttöä pidemmälle ja katsoa, pärjäänkö sillä. Täytyy myös koittaa metsästää plugaria, jossa olisi sopivat kasarisoundit. Tuo Thomannin setti on aika kallis ja se oli ensimmäinen esimerkki, joka Googlella löytyi. Myös äänikortti pitää hankkia, jotta saan kitaran ja basson nauhoitettua erillisillä soittimilla. Basso vielä menisi koskettimilla, mutta kitara ei. Muutenkin Italo Discossa kuunnellut tarkkaan kitarasoundeja ja soitellut niitä musan päälle. Välillä on yksittäisten matalampien nuottien nopeaa pikkausta ja välillä taas takapotkua korkeita ääniä korostaen.

Sinänsä musan tekeminen koskettimilla oli yllättävän helppoa, kun oppi looppaamaan soittimia ohjelmalla. Hatusta keksi vain jonkun sointukierron jota veti kunnon syntikkaäänillä, sitten rummut ja bassokuvio, joku melodia ja päälle vielä tarttuvia fillejä. Heti kuulosti jo oikealta musiikilta. Aika äkkiä oppivat kielisoittimiin tottuneet sormet soittamaan koskettimia ja soinnut ja asteikotkin alkoivat löytymään. Kunnon soundit vain puuttuvat ja edelleen kyllä aika hukassa tuon MPC Beatsin kanssa, eli harjoitusta tarvitaan :D
 
Pirun vaikeaa ja hidastahan tämä on.

Ostin paketin 80-luvun soundeja ja ne kuulostavat pirun hyvältä. Mukana tuli joitakin midi-tiedostoja ja loput olivat sampleja WAV-muodossa. Mitä nuo midi-tiedostot käytännössä tekevät? Ja onko soundi tosiaan haettava niin, että MPC Beatsilla pilkon paloja sampleista ja muodostan niistä äänet koskettimille?

Lähes kaikki ohjevideot laittavat nuo samplet rumpupädeille. Löysin lopulta ominaisuuden, joka lyö ne automaattisesti koskettimille. Paikoin sävellaji ja nuotit menivät jopa oikein, mutta suurimmalla osalla kerroista se oli aivan pielessä. Ainoastaan oktaavit kuulostivat järkevältä, mutta kaikki siitä välistä oli kaukana kromaattisuudesta. Lisäksi soundi kärsi aika pahasti, jos samplesta koitan poimia sen C:n, joka kestää ehkä puoli sekuntia.

Ai että, kun olisi vain valmiina pakettina kaikki nuo 80-luvun soundit ja voisi vain alkaa soittamaan. Kolme tuntia yritin saada jotain järkevää aikaan, mutta ei.
 
Joku joka käyttää enemmän sampleja voi varmaan enemmän kertoa, mutta minun dawissa mukana olevat midi-tiedostot ovat esim. valmiita melodia- tai rumpukuvioita. Rumpukuvioita käytän, jos sopivaa on, mutta melodioita en.

Valmiita sampleja on myös läjä, mutta niitä käytän lähinnä erikoisefektijutuissa tai jossain muussa biisiä tukevassa mielessä. Käsittääkseni, jos sampleilla haluaa itse oikein kunnolla soittaa niin ne pitäisi samplerilla laittaa. Hivenen olen sitä testannut Bitwigin (minun äänityssofta) samplerilla ja siinä se helposti onnistuu.

Minä käytän kuitenkin erilaisia vsti syntikkasoftia, joissa valmiita presettejä sekä mahdollisuus äänet itse tehdä. Niillä soitan sitten biisini.
 
Pirun vaikeaa ja hidastahan tämä on.

Ostin paketin 80-luvun soundeja ja ne kuulostavat pirun hyvältä. Mukana tuli joitakin midi-tiedostoja ja loput olivat sampleja WAV-muodossa. Mitä nuo midi-tiedostot käytännössä tekevät? Ja onko soundi tosiaan haettava niin, että MPC Beatsilla pilkon paloja sampleista ja muodostan niistä äänet koskettimille?

Lähes kaikki ohjevideot laittavat nuo samplet rumpupädeille. Löysin lopulta ominaisuuden, joka lyö ne automaattisesti koskettimille. Paikoin sävellaji ja nuotit menivät jopa oikein, mutta suurimmalla osalla kerroista se oli aivan pielessä. Ainoastaan oktaavit kuulostivat järkevältä, mutta kaikki siitä välistä oli kaukana kromaattisuudesta. Lisäksi soundi kärsi aika pahasti, jos samplesta koitan poimia sen C:n, joka kestää ehkä puoli sekuntia.

Ai että, kun olisi vain valmiina pakettina kaikki nuo 80-luvun soundit ja voisi vain alkaa soittamaan. Kolme tuntia yritin saada jotain järkevää aikaan, mutta ei.

Eihän ne samplepaketit taikka loopit ole oikein tarkoitukseen sopivia, jos haluaa itse biittiä tehdä. Mutta jos haluaa "rakennussarjan", jolla koostaa valmiiksi miksattu biisi DAWin perusteiden ja kappaleen rakenteiden opiskeluun valmiista palikoista, niin samplepaketeilla voi olla hyvä aloittaa. Sävelkorkeutta niissä ei voi muuttaa nopeuden muuttumatta, joten vaatii luovuutta käyttää niitä muuten kuin mukana tulleilla midi-tiedostoilla.

Seuraava vaihe on sitten softasynat (VSTi), joita löytyy maksullisia ja ilmaisia yllin kyllin. Ensin selvitellä mitä synia halutussa genressä on käytetty ja mitä vastaavia VST-synia löytyy. Italossa on käytetty mm. Poly 61, Prophet 5, Jupiter 8 ja PPG synia ja tyypillisemmin Linndrumin Simmonsin rumpukoneita. Näin alkuun voi kokeilla esim. u-he Tyrell N6:sta, joka on ilmainen Prophet 5 tyylinen softasyna. Samplepaketteja em. rumpukoneista löytyy varmasti helposti ja kun tietää mitä etsiä, resurssina voi käyttää esim. KVR Audiota.
 
Jos silleen ihan aloitteleva, tai miksei muutenkin, niin tätä voi suositella alkuun, että vähän itseluottamus kasvaa. Muutenkin jotkut iPad / iPhone appsit antaa aika hyvän kuvan musiikin tekemisestä, oikeasti ihan sillä tasolla että painaa paria nappia, niin ihan loistavaa musiikkia seurauksena. Esim tää Playground app, sampleja (lähinnäkin rumpu) laitettu tasaiselle alustalle sekaisin, sitten sormella voi heilutella niiden päällä, niin ne soi.

Ehdotinkin tän tekijälle että jos sais joskus vielä semmoisen version, että voisi nauhoittaa noita midinä, eli sitten vois siirtää just soitetun oman version vaikka tietokoneelle, ja muokata esim jokaista soundia, vaikka syvemmät bassot rumpuihin yms. Eli ns. "oikeaa" musan tekoa.

Puhelin ja tai ipad appsit musiikin tekemiseen on vähäsen kankeita,paras sovellus, jonka olen löytänyt fl studio mobile.Sillä on ihan hauskaa leikkiä,mut ei sovellu minusta vakavampaan tekemiseen kyllä se tietokoneella pitää hoitaa sequt eli daw.
 
Harva taitaa nykyään ehdottaakaan mitään tommoista kuviota, kyllähän just luovuuteen kuuluu yhdistely. Esim taas pelkkä tietokone ja DAW helposti aika karmea kuvio, jotain luovempaa vaatii vielä monesti rinnalleen, esim just jotain luovaan liikkeeseen perustuvaa Ipad appsia (joku syna tai esim ton Playgroudin tyylinen), tai esim MPC:n rumpupadit, tai vaikka MPE-soitin.

Esim kuuluisin DAW:n valmistaja Ableton julkaisi juuri Ipad/Iphone appsin Ableton Note, biisien aloitteluun.
 
Pitää sit itsekkin perehtyä
 
Pianoa ja rosoista särkymistä.
Hienoa tunnelmointia tässä(kin :) ). Pidän paljon biisin pianomelodiasta, ja elektroniset kerrokset tuo mukaan rosoista dramaattisuutta. Olisin ehkä equttanut niistä vähän pois keskimatalia jotta pianolla olisi ko. kohdissa enemmän tilaa. Kuitenkin hyvää settiä.
 
Kiitos! Erityisesti equtus ideasta. :)

Oli koitos tehdä tuo biisi. Kolme viikkoa tein melkein joka päivä sävellystä. Muuttui alati ja lopulta asettui tuohon. Meinasin jättää jossain välissä jo kesken. Tärkeää oli saada valmiiksi.
 
Itsellä menee puolesta tunnista tuntiin tehdä yksinkertainen biisi. Sitten on niitä viritelmiä mitkä ei koskaan kuulosta hyvältä, vaikka niille tekis mitä. Eikä ne tule ikinä valmiiksi. Se on tämän taiteellisen luovuuden toisaalta onni ja toisaalta kirous.
 
Joo, vaihtelee minullakin. Tuon aiemmin laittamani groove-biisin tein kahdessa tunnissa.

Ja tosiaan joskus menee roskiin, kun tuntuu ettei saa energiaa vaan toimimaan ja biisintynkä ei puhuttele. 4am biisissä oli selkeä tunne, että haluan valmiiksi ja olisi ollut virhe keskeyttää.
 
Tässä yks ehkä onnistuneimmista biiseistä sekä biitin että melodian osalta

Tähän lähdin rakentamaan hieman kompleksisempaa äänimaisemaa

Hyviä ideoita oli siellä. Vähän ehkä olisivat vaihtelua kaivanneet. Mutta makukysymyksiä, miten biisin pitäisi kulkea ja tekijä toki omaa sen oman vision. Pari asiaa jäi eniten häiritsemään.

Ensimmäisessä biisissä piano tuntuu voluumissa pomppivan eli dynamiikka oli vähän liikaa. Sitä voisi sitoa kompuralla (tai volumea automatisoida) paremmin yhteen kuten koko biisiä oikeastaan. Pientä irrallisuutta oli minulle havaittavissa.

Toisessa biisissä olisi voinut kokeilla levittää biittiä pikkuisen stereokentässä. Makukysymys myös toki tämäkin, mutta eritysesti se biitti oli hyvin konemaisen digitaalinen. Jotain pehmeyttä voisi kokeilla: saturoida, equtus, kompuroiden väritys, eri efektit jne. En tiedä sinun prosessia, että kokeilitko jo näitä tai miten haluat, mutta tälläisiä asioita tuli mieleen. :)
 
Kiitos rehellisestä palautteesta! Tällainen kehittää mua enemmän kuin pelkästään positiivinen palaute. Koitetaan oppia uutta ja tulla paremmaksi muusikoksi.
 
Annan pienen vinkin kun ekutuksta oli puhetta aiemmin. Equlla pois kaikki ylimääräinen saundeista, etenkin kaikki alataajuudet haikoista, clapeista ym saundeista pois. Samoin matala basso ei tarvi ylätaajuutta. Antaa tilaa muille saundeille ja puhtaan biisin saa soimaan lujempaa. Jos joku instrumentti ei erotu, vaihda se tai tee sille tilaa miksauksessa equttamalla POiS muita taajuuksia muista raidoista (jotka tulevat sen tielle). Soundselection on yksi tärkeimmistä taidoista hallita. Kaikki instrumentit ei vaan soi hyvin yhdessä. Sillon suosiolla saundi vaihtoon.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
262 238
Viestejä
4 549 623
Jäsenet
74 947
Uusin jäsen
Wilmeri

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom