Mullistavat akkuteknologiat

Mielenkiintoista nähdä kyllä miten asia on. Pettymys tulee varmasti olemaan iso tuulipuvuille jotka tähän sijoittivat, mutta oliko Marko huijari, oliko Marko huijauksen uhri, vai oliko mahdollisesti jotain mielenterveys- tai huumeongelmia tai muita jotka sekoittivat pakkaa tässä?

Aika älytöntä spekulaatiota jotkut huume- ja mielenterveysongelmat. Jos nyt mennään sitten henkilökohtaisempiin maisemiin, niin jossain kommentissa Marko puhui pikkuisesta lapsesta kotona. En muista tarkkaan kommenttia, mutta aika tuore isä siis kyseessä. Sitten oli LinkedIn:ssä jonkun julkistuksen jälkeen kuva, kun olivat veljensä kanssa jossain kotikeittiössä poppareita syömässä, niin ikkunasta heijasti jotain perhettä tms naisväkeä. Jotenkin tästä perheenisästä ja perheellä jännitystä seuraamisesta asiat ei vaan mahdu kusettajan profiiliin tai minkään ongelmaisen profiiliin.
 
Tämän ensimmäisen testin perusteella sieltä tulee taas jotain ympäripyöreää ja eri tavalla puutteellista, josta ei lopulta tulla hullua hurskaammaksi.

No saihan tuosta ekastakin testistä rivien välistäkin irti jonkun verran. Kyllä jokainen testi kertoo siitä testatusta akusta jotain asioita, joiden perusteella voidaan tehdä päätelmiä.
 
Aika älytöntä spekulaatiota jotkut huume- ja mielenterveysongelmat. Jos nyt mennään sitten henkilökohtaisempiin maisemiin, niin jossain kommentissa Marko puhui pikkuisesta lapsesta kotona. En muista tarkkaan kommenttia, mutta aika tuore isä siis kyseessä. Sitten oli LinkedIn:ssä jonkun julkistuksen jälkeen kuva, kun olivat veljensä kanssa jossain kotikeittiössä poppareita syömässä, niin ikkunasta heijasti jotain perhettä tms naisväkeä. Jotenkin tästä perheenisästä ja perheellä jännitystä seuraamisesta asiat ei vaan mahdu kusettajan profiiliin tai minkään ongelmaisen profiiliin.
Hmmh. Varmistan vielä: sinun arvauksesi tässä kohtaa on, että akku tulee täyttämään annetut lupaukset?
 
Aika älytöntä spekulaatiota jotkut huume- ja mielenterveysongelmat. Jos nyt mennään sitten henkilökohtaisempiin maisemiin, niin jossain kommentissa Marko puhui pikkuisesta lapsesta kotona. En muista tarkkaan kommenttia, mutta aika tuore isä siis kyseessä. Sitten oli LinkedIn:ssä jonkun julkistuksen jälkeen kuva, kun olivat veljensä kanssa jossain kotikeittiössä poppareita syömässä, niin ikkunasta heijasti jotain perhettä tms naisväkeä. Jotenkin tästä perheenisästä ja perheellä jännitystä seuraamisesta asiat ei vaan mahdu kusettajan profiiliin tai minkään ongelmaisen profiiliin.
Ehkä kusettaminen onnistuu paremmin, jos ei anna itsestään kuvaa kusettajana?
 
Sinänsä ymmärrän kyllä ton "keppi" käyttäjän ihmettelyn tässä. Marko ei ole profiililtaan tyypillinen huijari.

Ehkä ei ollut asiallista minun osalta spekuloida mahdollisilla huumeongelmilla. Halusin vain kartoittaa mitä mahdollisuuksia tässä on. Ehkä teen sen vielä selkeämmin niin ei jää vaikutelmaa että olisin yrittänyt levittää jotain huhua.

Mahdollisuudet:

1. Akku toimii kuten luvattu, ja kyseessä on siten vuosisadan toiseksi tärkein teknologinen innovaatio (tärkeimpänä tietysti Markon keksimä super-tekoäly).

2. Akku ei toimi nyt ihan niin hyvin kuin on luvattu. Ehkä puolet lupauksista jotenkuten pätee. Jotain aidosti hyödyllistä teknologiaa on kuitenkin kehitetty. Tuulipukusijoittajat ovat tyytyväisiä.

3. Akku on täyttä huijausta. Marko on huijari.

4. Akku on täyttä huijausta. Markoa on huijattu.

5. Jonkinlaista sekoilua joka liittyy huumeisiin tai mielenterveysongelmiin tai muuhun näihin rinnastettavaan asiaan.
 
Eikös noita moottoripyöriä kuitenkin ala lähtemään asiakkaille nyt ensi viikon paikkeilla?

Ei, luapus oli Q1 (no ehkä välillä helmikuussa), mutta jossain välissä lykättiin Q2lle, jos alihnakkijat ja viranomaiset on reippaita.

Tosin sen jälkeen jossain arvsotelu dissausta ja lupailtiin kuitekin ensimmäisiä ensi kuun lopussa tai seuraavan alussa. Siis sama puhuva pää jolla olisi se 1GWh tuotanto.

Jos rahotushanat pidetään auki vielä Q2lla, niin jotain elonmerkkiä nähdään SSB brändyllä akkulla varustetusta pyörästä, mutta epäilen että niitä ei toimiteta satunaislle asiakkaille.

On ihan mahdollista että siellä motsakarin akkua labrataan , miten hanskataan se luvattu latausnopeus , lämmöt. Olisi erittäin iso juttu jos voisivat päästää ihmisiä katsomaan, joku kokeilemaan radalla ja lataus demoamaan. Tämän takia uskon että sitä tehdään, jos vain kassa kestää. Riskit on, ja pitää olla uskoa että voi ennakkomaksuilla ja tai muilla kassaantulevilla rahoilla sen kustannukset kattaa.

Itkupotkuraivarin ilmeisesti sai kun joku toimittaja oli käynyt pyörätehtaalla kurkkimassa, ilmeisesti itset kemia firmat ei ole kiinnostuneita.

Aika älytöntä spekulaatiota jotkut huume- ja mielenterveysongelmat. Jos nyt mennään sitten henkilökohtaisempiin maisemiin, niin jossain kommentissa Marko puhui pikkuisesta lapsesta kotona. En muista tarkkaan kommenttia, mutta aika tuore isä siis kyseessä. Sitten oli LinkedIn:ssä jonkun julkistuksen jälkeen kuva, kun olivat veljensä kanssa jossain kotikeittiössä poppareita syömässä, niin ikkunasta heijasti jotain perhettä tms naisväkeä. Jotenkin tästä perheenisästä ja perheellä jännitystä seuraamisesta asiat ei vaan mahdu kusettajan profiiliin tai minkään ongelmaisen profiiliin.

No voi olla yllättys mutta ammattirikollisillakkin on usein perhe ja lapsia. Joillain puoliso ja vanhemmat lapset tietää todellisen ammattin, ja joillain ei. Järkyttävä yllättys, en ikinä olisi uskonut on perus tarinaa.

Syrjäytyneet rikolliset sitten erikseen.
 
Viimeksi muokattu:
Aika älytöntä spekulaatiota jotkut huume- ja mielenterveysongelmat. Jos nyt mennään sitten henkilökohtaisempiin maisemiin, niin jossain kommentissa Marko puhui pikkuisesta lapsesta kotona. En muista tarkkaan kommenttia, mutta aika tuore isä siis kyseessä. Sitten oli LinkedIn:ssä jonkun julkistuksen jälkeen kuva, kun olivat veljensä kanssa jossain kotikeittiössä poppareita syömässä, niin ikkunasta heijasti jotain perhettä tms naisväkeä. Jotenkin tästä perheenisästä ja perheellä jännitystä seuraamisesta asiat ei vaan mahdu kusettajan profiiliin tai minkään ongelmaisen profiiliin.
No eihän tässä ole kuin kaksi vaihtoehtoa. Marko on keksinyt tarinoita ja kerännyt valheillaan rahaa syyntakeellisesti. Tai sitten hän on tehnyt saman syyntakeettomasti. Jos nyt kuitenkin suljetaan pois UFO-tason teknologiakeksinnöt eri aloilta muutaman kuukauden siään ilman huippuosaajia.
 
Akku juttu ilmeisesti tullut tuolta Nano firman kautta, jolla kytköksiä paikallisiin tutkijoihin, keskieuroopan pastaprinterikauppiaisiin,. (siinä periaatteessa mahdollista tarina missä tehty "löytö" ja vierasta viety alkuun)

Mikä tuon AI hankkeen juuret, ihan omasta päästä, vai onko siinäkin tehty "löytö" ?

Mutta amattisijottajan, starupyrittäjän pitäisi tietää, ei voi naamoitua sen taakse ette tajunnut kemiasta mitään, 1GWh kapan Nanopasta tulostin ei Nano sanasta ja HP vertauksesta huolimatta ole se takahuoneen mustesuihkutulostin. Gigabyten muistikortti on toki pieni, mutta silti. GWh, se on 1000 000 000 /0,4 kiloa akkuja

Päivässä enemmän kuin ikinä Verge pyörä valmistettu.
 
Viimeksi muokattu:
Joo jätä tuollaiset huume ja mielenterveysongelma huutelu pois täältä. Ei kuulu asialliseen keskusteluun.
Fakta on että huume ja mielenterveysongelmat ovat kovassa nousussa suomessa. Kuten muissakin länsimaissa. Ei olisi tilastollisesti mitenkään todella poikkeavaa että jollain suomalaisella toimitusjohtajalla voisi mahdollisesti olla mielenterveys ja -tai päihdeongelma.

Toistaiseksi käsittääkseni julkisuuden henkilöä voi/saa suomessa arvostella. Jopa suomalaisella keskustelufoorumilla. Tosin keskustelufoorumin omissa säännöissä voi olla sääntö/sääntöjä että julkisuuden henkilöitä ei kuitenkaan saa kyseisellä keskustelufoorumilla arvostella vaikka muualla saakin. Tai vastaavasti lista niistä julkisuuden henkilöistä ketä saa arvostella ja niistä julkisuuden henkilöistä ketä ei saa kyseisellä keskustelufoorumilla arvostella. Tai muita vastaavia erikoissääntöjä. Julkisuuden henkilön arvosteluun kuuluu myös se että voi miettiä että olisiko julkisuuden henkilö x:llä esim. mahdollinen päihdeongelma.

Yleensä "asiallisuuden" viiva vedetään julkisuuden henkilöiden arvostelussa vasta siihen jos henkilö rupeaa väittämään/vihjailemaan ilman todisteita että julkisuuden henkilö on tehnyt jotain laitonta tai osallistunut laittomuuksiin. Eli jotain rikollista.

Joten mitä sitten tulee asiallisuuteen niin on vaikeaa yleisesti muuten määrittää tarkasti mikä on asiallista kuin edellä mainittu viiva. Tai tarkoilla erikoissäännöillä. Sillä sen minkä henkilö x voi kokea asiattomaksi voi taasen henkilö y kokea asialliseksi. Täten juuri on yleisesti päätetty melko vapaa linja että julkisuuden henkilöä voi/saa arvostella koska muuten jokaisesta epäasiallisuudesta(miten kukin sitten epäasiallisuuden kokee) voitaisiin käydä mahdollisesti oikeutta ja jakaa rangaistuksia epäasiallisille. Tai vaan suoraan rangaista ilman oikeutta. Ja paljon on ennen sanan ja ilmaisunvapautta toki rangaistu.

Itse akkuaiheessa, eikä vain aiheessa suomalaiset julkisuuden henkilöt väitetyn Donut labin superhyperakun takana, kiinnostaa eniten se että jos superhyperakku paljastuu pannukakuksi kuten moni asiantuntijakin epäilee. Eli spekuloi. Niin mikä olisi rangaistus selvästi harhaanjohtavasta informaatiosta ja markkinoinnista. Vai tulisiko mitään rangaistusta jos joku ei varta vasten lähtisi käymään oikeutta Dunot labia vastaan.
 
Luulen että jonkinlainen solid akku on tulossa. Todennäköisesti jonkun muun keksimää teknologiaa pakattuna uuteen akkupakettiin. Jää nähtäväksi saadaanko akkuja tuotettua merkittäviä määriä ja miten ne toimii luonnossa.
Tarkoitatko Litium pohjainen ? ja tai mahdollista muuta herkkää raaka-ainetta ?
 
Viimeksi muokattu:
Luulen että jonkinlainen solid akku on tulossa.

Litium pohjainen ? ja tai mahdollista muuta herkkää raaka-ainetta ?
Vai olisiko niin, ettei "tulossa" ole mitään vaan testeihin on lähetetty(ja mahdollisesti moottoripyörien mukana toimitetaan, jos kupru vielä hetken jatkuu) edellisellä sivulla näytettyä Alibaban lipoa, joka listauksen otsikon mukaan on työlennokkiin tarkoitettu. Käytännössä siis tavaraa joka on jo tuotantokäytössä ja jollaisilla varmaan lannoitetaan tälläkin hetkellä metsää jossain päin maailmaa. Tai ehkä pommitetaan jotakuta tunnetusti parhaillaan Euroopassa käynnissä olevassa droonisodassa.
 
Onko sillä yhtään mitään väliä mistä se on tehty, jos on lupausten mukainen. Olkoot vaikka banaanista.
Mutta kun ei ole. Eikä tule olemaan.

Jos olisi, tuolla firmalla ei ole mitään tarvetta hakea pääomaa piensijoittajilta. Saa hetkessä miljardin tilille, mutta joutuu antamaan akun tutkittavaksi.

Ja jos vaikka olisi, on firman fokus ihan vinossa. Sitä mihinkään moottoripyörään ekana laiteta. Vaan pelkästään lisenssoimalla tuon arvo olisi jäätävä.

Väitteiden mukaan tuo akku mullistaisi maailman energiahuollon.
 
Onko sillä yhtään mitään väliä mistä se on tehty, jos on lupausten mukainen. Olkoot vaikka banaanista.
Jos yksi väitteistä on, että ei ole litiumiin perustuva, niin silloin sillä on hieman väliä. Banaaniin perustuva akku, muutkin väitteet toteuttaen, olisi lupaisten mukainen.

Banaaniin perustuva akku taitaa olla muuten huomattavasti todennäköisempi kuin noiden kaikkien Markon väitteiden mukainen akku.
 
Mutta kun ei ole. Eikä tule olemaan.

Jos olisi, tuolla firmalla ei ole mitään tarvetta hakea pääomaa piensijoittajilta. Saa hetkessä miljardin tilille, mutta joutuu antamaan akun tutkittavaksi.

Ja jos vaikka olisi, on firman fokus ihan vinossa. Sitä mihinkään moottoripyörään ekana laiteta. Vaan pelkästään lisenssoimalla tuon arvo olisi jäätävä.

Väitteiden mukaan tuo akku mullistaisi maailman energiahuollon.

Paitsi jos tuotantolinjan ja materiaaleja ovat CT-Coatingilta ostaneet tai vuokranneet. Mitä donutlab sitten kehittänyt, ei heillä välttämättä ole oikeutta myydä/lisenssoida omaa akkuaan eteenpäin. Tosin silloin luulisi että voisi CT-coatingin kanssa tehdä jonkun sopimuksen, eikä tarvitsisi moottoripyörään laittaa tai hakea rahaa piensijoittajilta
 
No silloin ne on se lisensoija. Viestintä vain on erilaista ja silloinkin valehdellaan sijoittajille.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
301 398
Viestejä
5 129 803
Jäsenet
81 982
Uusin jäsen
Aleksi94

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom