Mozilla Firefox -keskustelu

Toimii itsellä normaalisti. Liekkö joku adblock tai yms sääntö sulla syynä et ei toimi?
ublock on, mutta ei johdu siitä. Johtuu siitä että tuo imgur kuva on laitettu https muodossa eikä http

Uuteen välilehteen se kyllä avautuu https muodossa.
 
Johtuu siitä että tuo imgur kuva on laitettu https muodossa eikä http
Oli ilman ässää upittu imguriin. Mutta koska chrome-pohjaisilla ei tunnetusti näy ilman kikkakutostelua niin enempien naamaliikkeiden välttämiseksi upin ne io-techin serverille ja poistin imgur-linkit.
Nyt näkyy kaikille.
 
Jaa tota ei ollut ennen 94 versiota. Vasta vahingossa poistin kaikki tabit ja harmitti vietävästi, mutta eipä tapahdu enää.

Olen kyllä ihan varma että tuo on aiemmissa versioissa ollut valittavana.
 
Jaa tota ei ollut ennen 94 versiota. Vasta vahingossa poistin kaikki tabit ja harmitti vietävästi, mutta eipä tapahdu enää.
Postaamillani 93.0-asetuksilla jos minulla oli Firefoxin "pääikkuna" auki (jossa siis useita kymmeniä ellei peräti satoja täbejä) ja sen lisäksi avattuna yksi tai useampia lisäikkunoita (joissa niissäkin mahdollisesti useampia täbejä), niin jos aloit epähuomiossa sulkea "pääikkunaa" niin Firefox varoitti tyyliin että "Haluatko sulkea 123 välilehteä?". Tällöin käyttäjä tiesi että taustalla on muitakin ikkunoita auki. Tällöin "pääikkunan" sulkemisen voi skipata ja sulkea ensin ne muut ikkunat (joiden osalta Firefox myös kysyi että haluatko sulkea N kpl välilehtiä mikäli niitä oli avattuna useampia). Ja vasta sitten voi sulkea "pääikkunan" jolloin se sulkeutui enempiä kyselemättä ja seivasi kaikki täbit seuraavaa käynnistystä varten kuten asetuksissa oli säädettynä (= Restore previous session).

Nyt versiossa 94.0.x hommaa ei käsittääkseni saa menemään samalla lailla.

Joka tapauksessa tässä uudessa versiossa kannattaa tsekata että kohdassa "Open previous windows and tabs" on täppä. Tällöin kaikkien täbien pitäisi olla tallessa seuraavalla kerralla.
 
Viimeksi muokattu:
Moi

Ja ISOT kiitokset jotka annoitte hyviä vinkkejä tuohon ongelmaani Firefox ESR selaimen kirjanmerkkien suhteen.

Neuvoillanne sain onneksi viimeisimmät kirjanmerkit takaisin talteen (ja iso kivi vierähti sydämeltä).

Kun asensin Firefox ESR aikaisemman version entisen päälle, niin selain todellakin herjas jotain on pakko luoda kokonaan uusi profiili koska vanha voi vioittua tai jotain muuta sellaista.
Joten painoin ilmoituksen Luo uusi profiili nappia. Silloin "pelästyin" että ei hitto häviskö nyt kaikki kirjanmerkit.

Kaiken lisäksi kun EN ole edes luonut UUTTA Firefox tiliä (mulla oli aikaisemmin firefox tili mutta jostain syystä salasana ei enää toiminut joten unohdin koko asian).

@_j03_ vinkistä tuolta kyseisestä kansiosta löysin todellakin bookmarkien backups piti vain katsoa missä on viimeisimmin muokkauspäivä. Ja ottaa sitten käyttöön Kirjanmerkit --> Näytä kaikki kirjanmerkit ---> Palauta --> valitse tiedosto. Sain takaisin käyttööni kaikki kirjanmerkit.

Tosin Firefox Profiles kansiossa oli useita profiileja (johtuneeko siitä kun aikaisemmin käytin
Firefox selainta (siis ei ESR versio).

Mutta nyt toinen pieni ongelma tämä FIrefox ESR 78.9.0 version selain herjaa vähän väliä, että olisi saatavilla uusin versio. Mutta kun uusimmista versioista FTP tuki on otettu kokonaan pois.

Saako tuota päivitys herjaa mitenkään poistettua ettei siitä tuleva ilmoitus hyppisi selaimen oikeaan ylälaitaan.

Aikaisemmin FF asetuksissa oli kohta että ei muistuttaa uusimmista päivityksistä mutta tämäkin ominaisuus mentiin sitten poistamaan.

Sellainen pikkulisä kysymys.

Minkä takia Firefox kirjanmerkkipalkin joihinkin pikalinkkeihin EI tule sitä pikkukuvaketta.
Vaikka nettisivulla ON kuvake esimerkiksi S-Kanavalla on se S logo.
Tai sitten esimerkiksi Discovery+ sivusto...ei vain tule siitäkään logoa kirjanmerkkipalkkiin.
 
En kyllä suosittele käyttämään vanhaa versiota, ihan tietoturvan takia, ei muuta kuin hankkii ongelmia vaan lisää tulevaisuudessa. Ei se FTP tuki todellakaan voi olla niin tärkeä, ettei siihen voisi jotain muuta softaa käyttää tarvittaessa (en ole vuosiin tarvinnu ainakaan itse). Jos käytät lisäosia kaikenlisäksi, niin voipi jossain vaiheessa lakata toimimasta tai toimia virheellisesti tietämättä ja aiheuttaa kaikenlaista.
 
Samaa mieltä eli tietoturvan vuoksi on kyllä ihan mahdotonta suositella käyttämään vanhaa versiota, johon ei tule enää päivityksiä. FTP-hommiin löytyy muitakin työkaluja, ja on aika vaikea nähdä, miten tietoturvan uhraaminen selaimen FTP-tuen vuoksi olisi kokonaisuudessaan järkevää. Kai siihenkin voi jokin hyvä syy löytyä, mutta aika kyseenalaiselta kuulostaa.
 
Postaamillani 93.0-asetuksilla jos minulla oli Firefoxin "pääikkuna" auki (jossa siis useita kymmeniä ellei peräti satoja täbejä) ja sen lisäksi avattuna yksi tai useampia lisäikkunoita (joissa niissäkin mahdollisesti useampia täbejä), niin jos aloit epähuomiossa sulkea "pääikkunaa" niin Firefox varoitti tyyliin että "Haluatko sulkea 123 välilehteä?". Tällöin käyttäjä tiesi että taustalla on muitakin ikkunoita auki. Tällöin "pääikkunan" sulkemisen voi skipata ja sulkea ensin ne muut ikkunat (joiden osalta Firefox myös kysyi että haluatko sulkea N kpl välilehtiä mikäli niitä oli avattuna useampia). Ja vasta sitten voi sulkea "pääikkunan" jolloin se sulkeutui enempiä kyselemättä ja seivasi kaikki täbit seuraavaa käynnistystä varten kuten asetuksissa oli säädettynä (= Restore previous session).

Nyt versiossa 94.0.x hommaa ei käsittääkseni saa menemään samalla lailla.

Joka tapauksessa tässä uudessa versiossa kannattaa tsekata että kohdassa "Open previous windows and tabs" on täppä. Tällöin kaikkien täbien pitäisi olla tallessa seuraavalla kerralla.

Siis onhan noi tabit saanu aina palautettua, jos on sulkenut ikkunan ja kaikki tabit samalla: Avaa FF -> hampurilais-kuvake -> History -> Restore previous session.

Eikä mulla ainakaan oo koskaan yhden ikkunan sulkeminen ole sulkenu muita ikkunoita ja niissä olevia tabeja samalla, niin en nyt ymmärrä mitä tarkoitat, tai missä on ongelma.
 
En kyllä suosittele käyttämään vanhaa versiota, ihan tietoturvan takia, ei muuta kuin hankkii ongelmia vaan lisää tulevaisuudessa. Ei se FTP tuki todellakaan voi olla niin tärkeä, ettei siihen voisi jotain muuta softaa käyttää tarvittaessa (en ole vuosiin tarvinnu ainakaan itse). Jos käytät lisäosia kaikenlisäksi, niin voipi jossain vaiheessa lakata toimimasta tai toimia virheellisesti tietämättä ja aiheuttaa kaikenlaista.

Jep, ja jos FTP-tukea todellakin tarvitsee niin siihen löytyy erillisiä softia jotka sen osaavat. Itse en muista, että olisin FTP:tä käyttänyt selaimen kautta vuosiin ja nykyään monet entiset FTP-palvelimet toimivat myös HTTP(S):n kautta, esim. Funetin Linux mirrorit.
 
Tuosta FTP-tuesta.
Sen takia tarvitsen sellaisen selain version, jossa olisi tuo FTP-tuki.

Kun joittenkin Commodore aiheisten sivujen kuusnelos ohjelmat on ladattavissa FTP serveriltä kuten on esimerkiksi gb64.com sivusto tai sitten Commodore 8-bit sivusto, ja niin edelleen (kuva alla)

Image1.jpg

Verkkopankkia varten asensin uudestaan varsinaisen Firefox selaimen viimeisimmän version.
 
En edelleenkään ymmärrä, miksi haluat riskeerata tietoturvan tuollaisen asian takia, kun voisit käyttää jotain FTP -ohjelmaa noita varten, ei se todellakaan paljoa lisää vaivaa ja en usko että päivittäin tarvitset jotain FTP tukea. Omapahan on valintasi, mutta turha sitten valittaa ku napsahtaa...

Ja kuitenkin sitten asennat erillisen selaimen verkkopankkia varten, mutta FTP ohjelma on liikaa? Meinaatko siis kuitenkin jatkaa normaalia surffausta tuolla vanhentuneella versiolla?
 
Tuosta FTP-tuesta.
Sen takia tarvitsen sellaisen selain version, jossa olisi tuo FTP-tuki.
Kun joittenkin Commodore aiheisten sivujen kuusnelos ohjelmat on ladattavissa FTP serveriltä kuten on esimerkiksi gb64.com sivusto tai - -
Nuo latauslinkithän voi esimerkiksi kopioida leikepöydälle ja liittää erilliseen FTP-asiakassovellukseen, jolla lataus onnistuu. Vaikkapa siis FileZilla Client, josta julkaistiin versio 3.56.2 keskiviikkona 27. lokakuuta 2021;
 
Onnistuu myös liittämällä Explorerin osoiteriville.
 
Ja voihan noi FTP-linkit myös pistää avautumaan suoraan jollain erillisellä FTP-clientillä: Asetukset -> Sovellukset -> Oletussovellukset -> Valitse oletussovellukset protokollan mukaan -> klikkaa FTP ja valitse FTP-clientti
 
LastPass alkoi katkoilemaan Firefoxia käytettäessä, eli tulee ilmoitus: "We couldn't contact the server. Check your internet connection and try again." Klikkaamalla kuvaketta, alkaa taas 10 sekuntia toimimaan

Ohjeiden mukaan olen LastPassin asetuksista käyttänyt Clear Local Cache jne. mutta ongelma jatkuu..
Mikäpä avuksi?
 
Mutta nyt toinen pieni ongelma tämä FIrefox ESR 78.9.0 version selain herjaa vähän väliä, että olisi saatavilla uusin versio. Mutta kun uusimmista versioista FTP tuki on otettu kokonaan pois.

Saako tuota päivitys herjaa mitenkään poistettua ettei siitä tuleva ilmoitus hyppisi selaimen oikeaan ylälaitaan.

Aikaisemmin FF asetuksissa oli kohta että ei muistuttaa uusimmista päivityksistä mutta tämäkin ominaisuus mentiin sitten poistamaan.
Kokeiles tuota tuolla ohjeella pitäisi saada update herja pakotettua pois.
Toki omalla vastuulla ja en suosittele käyttämään tuota selainversiota mihinkään muuhun kuin noihin FTP latailuihin.
 
LastPass alkoi katkoilemaan Firefoxia käytettäessä, eli tulee ilmoitus: "We couldn't contact the server. Check your internet connection and try again." Klikkaamalla kuvaketta, alkaa taas 10 sekuntia toimimaan

Ohjeiden mukaan olen LastPassin asetuksista käyttänyt Clear Local Cache jne. mutta ongelma jatkuu..
Mikäpä avuksi?
Vastaus ei ole ehkä toivottu, mutta suosittelen vaihtamaan LastPassin johonkin muuhun. Sen selainlaajennus on melkoista tuubaa, niin käytettävyydeltään kuin koodiltaankin. Ilmaisia parempia vaihtoehtojakin löytyy.

Bitwarden on ainakin ollut todella toimiva.

Vastaus ei ole ehkä toivottu, mutta suosittelen vaihtamaan LastPassin johonkin muuhun. Sen selainlaajennus on melkoista tuubaa, niin käytettävyydeltään kuin koodiltaankin. Ilmaisia parempia vaihtoehtojakin löytyy.

Millainen kokemus koodintarkistuksessa tai muusta vastaavasta sinulla on LastPassista ja vastaavista tuotteista koska jopa suosittelet? Itselläni ei koskaan aiemmin ole ollut ongelmia maksullisesta LastPassProsta. Käyttö sujuvaa ja helppokäyttöistä näiden vuosien aikana.
Varmuuskopiona minulla on Fsecure KEY/ID PROTECTION
 
Viimeksi muokattu:
Onko missään olemassa mitään lisäosaa, joka mahdollistaisi samanlaiset tab groupit kuin Chromessa?

Googlella suositeltiiin Simple Tab group tjsp. mutta joko se on ihan naurettavan paska tai sitten en osannut käyttää. Tein tab groupin niin tabit meni jonnekin hevon kuuseen ja niiden käyttäminen muuttui tarpeettoman monimutkaiseksi.
 
Käytin aikoinaan LastPassia monta vuotta. Erään salasanamanagerin kehitystiimissä olen ollut jo nelisen vuotta. LastPassin selainlaajennuksen koodirakennettakin on tullut siis tutkailtua.
Toivottavasti kyseessä ei ole KeePassXC. Halusin käyttää avointa koodia olevaa softaa, mutta käytettävyys oli niin jäätävää kuraa ettei vaan pystynyt vaan oli pakko vaihtaa pois. Onhan siitä jo pari vuotta aikaa kun sen hylkäsin, mutta merkittävästi pitäisi olla parantunut että voisi kellekkään ehdottaa edes testattavaksi.
 
Ei kuulu tähän ketjuun, mutta kerro toki mikä sen käytettävyydessä tökki?
Nää oli ainakin mitkä raivostutti todella paljon ja aivan liian usein (vähintään kerran viikossa). Saattoi olla vielä joku muukin mutten enää muista kun aikaa on jo vierähtänyt ja löytänyt omia tarpeita hyvin palvelevan palvelun (1Passsword).
- ei löytänyt kenttiä joihin käyttäjä/salasana tulisi täyttää (tai jos löytyi niin melko usein jätti esim. salasanan täyttämättä)
- selaimen lisäosan yhteys itse pääsoftaan toimi miten sattuu ja aika ajoin lisäosa hukkasi koko yhteyden
 
Käytin aikoinaan LastPassia monta vuotta. Erään salasanamanagerin kehitystiimissä olen ollut jo nelisen vuotta. LastPassin selainlaajennuksen koodirakennettakin on tullut siis tutkailtua.
Hmmm. Voitko osoittaa asiantuntemuksesi kertomalla LastPassista jotakin muuta kuin että "selainlaajennus on melkoista tuubaa"? Kerro hiukan sen koodista ja ns. epävarmuuksista? Mitä eroa on LastPasssin laajennuksella kohdistuen eri selaimiin? Mitä muuta
Tämä siksi, että netissä on jo liian monta eri alojen asintuntijaa.

Lisäys: Olet siis FSecuren porukkaa, koska Suomessa ainoastaan heillä on ollut pääsy osaan LastPassin koodista.
Tämä ymmärrys, koska kirjoitit: "LastPassin selainlaajennuksen koodirakennettakin on tullut siis tutkailtua"
 
Viimeksi muokattu:
Lyhyesti.

Omia mielipiteitäni:
Ainakin selainlaajennuksen koodipuoli on melkoista bloatia. Sen koodin määrä on melko suuri, ja näyttää siltä, että sitä on hyvin hankala hallita kehitysmielessä. LastPass on kunnostautunut siinä, että siitä on löytynyt varmaan eniten bugeja suosituimmista salasanamanagereista. Lisäksi master passwordin kirjoittaminen selaimeen on aina tietoturvariski. Mm. näistä syistä vaihdoin itsekin pois.

Muuta:
LastPassilla on ollut ainakin kolme tapausta joissa dataa on mahdollisesti vuotanut ulkopuolelle. Luultavasti salattua sellaista tosin. Silti tällaiset vuodot eivät anna palvelusta hyvää kuvaa. Lisäksi LastPassin omistajalla LogMeInillä ei ole kovin hyvä maine. Ovat ainakin kovia myymään käyttäjädataa eteenpäin. Eipä tuosta kauaa ole, kun Android-clientistäkin löytyi trackereitä.

Hmmm. Googlella löytää kaikki mitä tässä kerrot, eikä se osoita että olisit jonkinlainen alan ammattilainen tai minkään tason asiantuntija. Kysyn uudelleen että kerro hiukan sen Firefoxin selainlaajennuksen koodista ja ns. epävarmuuksista?
 
Päivitin vihdoin uusimpaan firefoxin versioon ja nyt bongasin 1 pikkujutun suomenkielisessä firefoxissa;

Jos tahdon poistaa jonkun tallennetun kirjainmerkin/kirjainmerkkikansion - hiiren oikealla napilla - delete bookmark/delete folder?? saakos tuota tekstiä jotenkin suomeksi jostain asetuksista tms? :hmm:
Erikoista että ks valikossa kaikki muut on suomeksi paitsi tuo "delete bookmark/folder"..
 
Joo se on jo parin version ajan ollut tuo erikoisuus. Ei muu auta kuin palautteen lähettely ja mahdollisesti mahdollinen osallistuminen Firefoxin käännöstyöhön.
 
En edelleenkään ymmärrä, miksi haluat riskeerata tietoturvan tuollaisen asian takia, kun voisit käyttää jotain FTP -ohjelmaa noita varten, ei se todellakaan paljoa lisää vaivaa ja en usko että päivittäin tarvitset jotain FTP tukea. Omapahan on valintasi, mutta turha sitten valittaa ku napsahtaa...

Ja kuitenkin sitten asennat erillisen selaimen verkkopankkia varten, mutta FTP ohjelma on liikaa? Meinaatko siis kuitenkin jatkaa normaalia surffausta tuolla vanhentuneella versiolla?

Päätin jo paljon aikaisemmin palata FF ESR selaimesessa viimeisimpään versioon ja TURVALLISUUDEN takia. Sekä asentaa @sjii vinkistä tuon Filezilla FTP ohjelman (vaikka olen jotenkin mieltänyt nuo erilliset FTP ohjelmat 2000 luvun alun ohjelmiksi).
Sitä vain edelleen hiukan ihmettelen, että minkä Mozilla luopui FTP tuesta? FF ESR versiossakin.

Sekä toiseksi miksi käytän ESR versiota on Youtube videot (joista kirjoitin jokunen kuukausi sitten, että normi FF tökkii Youtube videoiden kanssa MUTTA EI ESR versio).
 
^ Miksikö verkkoselaimissa ei enää sisäänrakennettua FTP-tukea tapaa olla?

Koska tarve kyseiselle ominaisuudelle on keskimäärin selvästi vähentynyt ja verkkoselainten ylläpitämisen kannalta on huomattavasti helpompaa, kun huolehdittavia osasia on mahdollisimman vähän. Välillä tällainen ajattelu voi toki sinänsä mennä (ja on myös mennyt) myös överiksi, kuten rajusti supistettaessa käyttöliittymien mukautettavuutta – tai niistä löytyviä muita säätötoimintoja – aiempaan tilanteeseen peilaten. Tällaista on tapahtunut Firefoxin lisäksi monissa muissakin ohjelmistotuotteissa, mukaan lukien muttei likimainkaan ainoastaan Microsoft Windows -käyttöjärjestelmissä.

Verkkoselainten sisäisen FTP-tuen hylkäys on päätöksenä sen sijaan aidosti ymmärrettävämpi. Erinäisten tietoturvauhkien määrä ja vakavuus kun eivät ole Internetissämme laantumassa, on hyvä, että voidaan paremmin keskittyä niiltä eri tavoin suojautumista tukevien ominaisuuksien syväluotaavampaan tarkasteluun ja kehittämiseen sen sijaan, että ohjelmiston osille jouduttaisiin rajallisin resurssein tekemään vain 'tekohengitystä', laahaten käytännössä jatkuvasti kaikesta huolimatta pahemmin jälkijunassa kuin tällä rönsyttömämmällä menettelyllä.

YouTube-videotoiston ongelmista puolestaan useammat lisätiedot olisivat tarpeen asian selvittelemiseksi ja mahdollisesti ratkaisemiseksikin. Ainakin siis tietokoneen laitteistokokoonpano (vähintään työmuisti-, suoritin- ja näyttösovitintiedot sekä ajuri- eli ohjainohjelmistoversiot), käyttöjärjestelmän versiotiedot, ja varmuus YouTubessa käytetyistä videovirtamuodoista (ESR:ssä ja perus-Firefoxissa) (tubesta siis videon "Tekniset tiedot" ---> "Codecs"); liittyykö ongelma kenties vaikka tiettyyn kodekkiin?; entä miten asian laita on muissa verkkoselaimissa, kuten Windows 10:een sisältyvässä Edgessä?
 
löytyykö täältä ketään joka olisi saanut userChrome.css filua sörkittyä? olen koittanut mutten ilmeisesti löydä oikeaa polkua minne tuo pitäisi laittaa. auttakaa viisaammat!

Win 10 siis käytössä
 
löytyykö täältä ketään joka olisi saanut userChrome.css filua sörkittyä? olen koittanut mutten ilmeisesti löydä oikeaa polkua minne tuo pitäisi laittaa. auttakaa viisaammat!

Win 10 siis käytössä
Toimii se kyllä:
  1. Asetushallintasivun kautta eli about:config -sivulta käsin ensiksi määritä asetus toolkit.legacyUserProfileCustomizations.stylesheets ---> totuusarvoksi TRUE.
  2. Saat suoran tiedostokansiopolun Firefox-profiilillesi, kun avaat Firefoxin valikosta "Ohje" ---> "Lisää vianmääritystietoja" (tai avaa suoraan about:support -sivu). Sitten katso sieltä taulukon 11. rivi, eli "Profiilikansio".
  3. Luo kyseiseen tiedostokansioon alakansio "chrome" ja sinne sitten se tiedosto userChrome.css kera haluamiesi ulkoasumukautusten.
  4. Kun Firefox-selain seuraavan kerran käynnistetään, muutokset astuvat käyttöön.
 
Mitähän nyt on 94.0.1 koneessa ja yrittää päivittää jotain uudempaa mutta "asennusympyrä" pyörii vaan muttei asennu mitään....? :hmm:
 
jää väliin jos jokin syy että ei mozillan mukaan kannata.
Eiköhän siellä asennus ole ajan myötä mennyt jotenkin solmuun (itsellä myös joskus noin tehnyt). Asennuksen poisto ja uudelleen asennus. Mielellään myös uusi profiili, jos ongelma on siellä.
 
Eiköhän siellä asennus ole ajan myötä mennyt jotenkin solmuun (itsellä myös joskus noin tehnyt). Asennuksen poisto ja uudelleen asennus. Mielellään myös uusi profiili, jos ongelma on siellä.
Asennus meni sutjakasti ja käyttö tuntuu ihan hyvältä, en ole eroa vanhaan huomannut.... :comp:
 
Jos Firefox jää jumiin niin, ettei sivut lataudu, kannattaa kokeilla tätä: disable HTTP3 support with the network.http.http3.enabled key in about:config and then restart Firefox.

Parissa eri työkoneessa tuli tuo ongelma 95 päivittyessä 96 versioon.
 
Juu tuolla korjaantui,jäi aamulla jumiin.
 
Nää on kyllä hauskoja viestejä kun itse en edes huomannut mitään eroa 95 ja 96 ulkoasulla.
Ei kai niissä ollutkaan mitään eroa, jos oli aikaisemminkin jo tyytynyt niihin samannäköisiin leijuviin välilehtilaatikoihin ja väriteemaan, joka ei seurannut edes järjestelmän teeman värejä.
Etsin yöllä korjausta niihin pari tuntia, kunnes huomasin sen korjatun version Firefox-UI-Fixistä
(minulla oli vielä elokuinen).

Näyttökuva 2022-01-13 143535.jpg
 
Mitä on nämä mystiset samanväriset leijuvat välilehdet?

Mystiset.JPG

Siis tällaiset irralliset, ilamassa leijuvat, Windowsin teeman väriasetuksia seuraamattomat välilehden otsikkolaatikot, joista ei erota edes aktiivista välilehteä.
Eli toimii täysin eri tavalla kuin muissa selaimissa. Typerin ulkoasu-uudistus, jonka olen kokenut niiden 19 vuoden aikana, jonka olen käyttänyt Firefoxia (ja sen varhaisia versioita).
 
Statistiikka

Viestiketjuista
301 415
Viestejä
5 130 847
Jäsenet
81 986
Uusin jäsen
Tozaah

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom