Mozilla Firefox -keskustelu

Mulla ei ole mitään tuollaisia grafiikkabugeja ollut ainakaan tähän asti mutta nyt alkaa kyllä pikkuhiljaa ärsyttämään kun se hiton proton puskettiin väkisin käyttöön ja esim välilehtipalkki vie reippaasti enemmän tilaa pystysuunnassa ja on vieläpä epäselvemmän näköinen. Itse en ainakaan enää jaksa joka päivityksen jälkeen puukotella about:configgia tai jotain satunnaisia fileitä että saisi taas entiselleen. Toisaalta, kaikki muutkin selaimet ovat menneet paskempaan suuntaan joten ei se ruoho ole vihreämpää aidan toisella puolellakaan.
 
Yhdyn ylempään, Proton oli kyllä miltei kaikinpuolin harppaus taaksepäin.

91 versiossa alkanut myös ilmeentymään bugi että sivustot unohtaa jotain asetuksia vaikka evästeet näyttää toimivan, esimerkiksi usein kun menen Twitch sivustolle neuvoo se mistä palata profiili sivulle ja mainostaa noita alentuneita hintoja jotka olisi tarkoitus tulla vain kirjautumisen jälkeen kerran, kun kuitattu nähdyksi ei pitäisi tulla uudestaan mutta silti joka päivä nuo palaa.
 
Juu, ja näköjään jotkut videoplayerit hajoavat fullscreenissä uudella firefoxilla eli se aikajana sun muut painikkeet eivät toimi kunnolla tai tule näkyviin / klikattavaksi silloin kun video pyörii. Kun videon pausettaa niin ne toimivat. Veikkaisin että tuo on uuden firefoxin syytä kun juuri eilen päivittelin pariin koneeseen firefoxin muiden päivitysten ohessa ja tuo bugi on tullut sen jälkeen. Tietty on mahdollista että joidenkin sivujen videoplayereihinkin on tullut tänään joku bugi mutta veikkaisin silti enemmän selainta.
 
Olisiko heittää esimerkkiä, jossa tuollainen ongelmallinen videoplayer, itsellä ei ainakaan ole ollut ongelmia missään sivulla joissa ollut videoita...
 
Olisiko heittää esimerkkiä, jossa tuollainen ongelmallinen videoplayer, itsellä ei ainakaan ole ollut ongelmia missään sivulla joissa ollut videoita...
Hmm... Pitääpä koittaa etsiskellä taas, tuossa työpäivän aikana ruokatauolla surffailin ja katselin random-videoita niin ei tullut pistettyä mieleen. Pistän linkkejä itselläni bugaaviin jos satun vielä löytämään.

edit:
Heti löytyi, nimittäin youtuben videot. Tosin, nyt kyllä epäilen jotain random-asetusta selaimessa jonka olen joskus kääntänyt päälle tai pois koska jos tuo olisi yleisempi ongelma niin kyllä youtuben toimimattomuudesta olisi noussut jo haloo. Pitääpä jatkaa tutkimuksia mistä tuo johtuu.

edit2:
Firefoxin uudelleenkäynnistys ei auttanut mutta kun boottasi koko koneen niin lähti taas fullscreen-videot toimimaan oikein. Eli joku siellä oli tilapäisesti solmussa. Kokeilin kahdella eri koneella ja sama juttu firefoxin päivityksen jälkeen. Jotain siinä päivityksessä tai sen jälkeisessä ensimmäisessä firefoxin käynnistyksessä on kun ainakin xubuntulla teki kahdella koneella saman jutun.
 
Viimeksi muokattu:
Tuo haun osoiteriviin hyppäys on järjetön keksintö, mutta korjautuu (ainakin toistaiseksi) asetuksella:
about:config
browser.newtabpage.activity-stream.improvesearch.handoffToAwesomebar --> false

Itse suoritan haut enimmäkseen hiirellä klikkailemalla hakuikkunan virtuaalinäppäimistöllä ja tuo muutos myös palauttaa siihen hakulootaan sen nuolen, jolla näppäimistön saa päälle.
Näyttökuva 2021-08-13 015930.png

Kiitos @ourasi vastauksesta. Kävin naapurin Firefoxista muuttamassa tuon asetuksen.
Hän oli oikein tyytyväinen kun teksti kursoreineen EI hypi enää osoiteriville.
 
Valikot näyttää nyt kutistetun takaisin siihen, mitä ne olivat aiemmin. Ilmeisen huonoa palautetta tullut siis tuosta uudistuksessa, jossa ne rampautettiin käyttökelvottoman suureksi.
 
Vaikka Firefoxia käytän aktiivisesti, en ollut seurannut näitä UI-päivitysasioita. Huomasin kyllä ulkoasun uudistuessa, että aktiivisen tabin ja container tabin indikaattorit muuttuivat vaikeiksi erottaa. Nyttemmin aktiivinen tab näkyy jo selkeästi ja kun vaihdoin taas yksinkertaisen teeman niin container tabinkin väri näkyy hyvin.

Noin yleisesti olen kyllä sitä mieltä, että oli jo aika päivittää ulkoasu moderniksi, ja että uusi on kokonaisuudessaan paljon parempi.

Juuri viestiä kirjoitteassani sattui perheenjäsen kyselemään että miksei OmaVero sivusto toimi. Ei ollut vain huomannut "Firefox blocked popups blabla"-palkkia. Ehkä sen pitäisi olla erottuvampi.
 
Firefox 92 julkaistu: Firefox 92.0, See All New Features, Updates and Fixes

Osoiterivin haku on ennen versiota 91 muistanut, millä hakutermeillä on avattu mitäkin sivuja. Esimerkiksi minulla kirjoittamalla pelkästään "tw" on ensimmäisenä tuloksena tullut Twitter, vaikka muutkin hakutulokset olisivat olleet ihan mahdollisia. Uusimmassa versiossa näin ei kuitenkaan ole, vaan tulokset ovat hyvin epämääräisessä ja epäkäytännöllisessä järjestyksessä (tai itse asiassa Firefox näyttää oppivan järjestyksen taas, mutta se myös unohtaa sen hyvin helposti). Aiheesta löytyi mm. Reddit-keskustelu ja Mozillan dokumentaatio ("The address bar suggestions adjust based on your browsing behavior, such as how frequently and recently you visited a web page and what result you chose based on what was typed. This way pages you visit all the time will show up at the top of the list, often after typing only one character. "), mutta mitään hyödyllistä en löytänyt.

Onko kellään mitään hajua tai havaintoja asiasta ja ennen kaikkea siitä, miten asian saisi korjattua?
Tämä on nyt korjattu, vaikkei sitä uusimman version muutostiedoissa näykään.
 
Ketään ahdista jatkuva keksien hyväksymiskysely sivustoilla? No, vaivaa ehkä vain meitä jotka ajelee aina yksityisessä tilassa ja joka kerta kun selaimen uudelleen avaa niin kyselyt jatkuu sivuja vaihdellessa. En tiedä onko tätä vielä käsitelty palstalla, mutta täähän on maailman toiseksi hienoin keksintö.

I don't care about cookies -lisäosa, löytyy muis muille selaimille.

Ja hienosti tuntuu toimivan.

The EU regulations require that any website using tracking cookies must get user's permission before installing them. These warnings appear on most websites until the visitor agrees with the website's terms and conditions. Imagine how irritating that becomes when you surf anonymously or if you delete cookies automatically every time you close the browser.

This add-on will remove these cookie warnings from almost all websites! You can report any website which still warns you about cookies: just click 'Report a cookie warning' from the extension menu (the brown cookie image next to your address bar).
 
Ketään ahdista jatkuva keksien hyväksymiskysely sivustoilla? No, vaivaa ehkä vain meitä jotka ajelee aina yksityisessä tilassa ja joka kerta kun selaimen uudelleen avaa niin kyselyt jatkuu sivuja vaihdellessa. En tiedä onko tätä vielä käsitelty palstalla, mutta täähän on maailman toiseksi hienoin keksintö.

I don't care about cookies -lisäosa, löytyy muis muille selaimille.
Ollut jo pitkään käytössä, loistava kun käytössä on "Firefox Multi-Account containers" ja "Temporary containers" lisäosat, saa pidettyä sivustot täysin erillään toisistaan.
Yksityisessä tilassa kaikki sivut edelleen "näkee" toisensa ja pystyy seurailemaan toimiasi, eli mistä tulet, minne menet jne... Tuo Temporary container luo itsellä jokaiselle uudelle sivulle (tietyin säännöin) oman tyhjän containerin, joten sivustot ei pääse "haistelemaan" toisiaan...
 
Pitääkö noi molemmat asentaa, miten säätö vaikeaako?
 
Pitääkö noi molemmat asentaa, miten säätö vaikeaako?
Ihan erillisiä lisäosia ne on, eli jos haluaa erotella esimerkiksi tabeja tiettyihin ryhmiin, niin siihen riittää tuo Multi-account, eli voi erotella näppärästi vaikka pelkästään email omaan ryhmään, kaupat omaan ja sitten ne sossu p*skeet omaan. Jos sitten haluaa, että ku surffailee ja availee sivuja ties minne ja haluaa ne aina omaan privaattiin suljettuun containeriin, niin sitten tuo Temporary auttaa siinä ja voi konffata tarpeen mukaan.

Itsellä siis on joku 9 eri ryhmää tuossa Multi-account lisärissä asetettu, jonne olen erotellut sivustot, joita käytän aktiivisesti (ja ne aukeaa omiin ryhmiin automaattisesti), mutta en halua kuitenkaan näkevän ns. toisiaan. Sitten kaikki uudet linkit avataan aina temp containeriin ja tuhotaan parin minuutin jälkeen sulkemisen jälkeen. Tällä hetkellä on luotu sellainen 10000 temp containeria ku ollut käytössä pari kuukautta, eli halutessaan saa juoksevan numeron containerin nimeen, jolla seurata asiaa.
 
Joidenkin maksupalvelujen ja vastaavien kanssa jossa siirrytään sivustolta toiselle sivustolle ja sitten takaisin kannattaa olla varovainen kun tietyt asetukset voivat särkeä tuon toiminnallisuuden jolloin esim. maksu epäonnistuu. Tämän voi välttää lisäämällä eri maksupalvelut exclusioneihin tai sitten sallimalla Temporary Containersin asetuksissa Isolation -> Global (tai per site) -> Navigation -> Never jolloin tuon ei pitäisi hajota, tosin ymmärtääkseni silloin samaan välilehteen avautuvat linkit pysyvät samassa containererissa. Itselleni tuo ei ole ongelma kun olen tottunut aina avaamaan linkit uuteen välilehteen.

Sama ongelma voi tulla myös jos sulla on vaikka Steam omassa containerissa ja yrität vaikka linkittää sitä Twitchiin joka on väliaikaisessa containerissa (tai omassa) niin linkitys ei välttämättä onnistu jos lisäosa pakottaa kaikki sivut omiin containereihin. Tätä voi väliaikaisesti kiertää poistamalla "Isolation" ominaisuuden käytöstä jolloin lisäosa ei yritä erottaa sivuja tai laittamalla sivut samaan containeriin.
 
Itsehän en siis käytä kauppa sun muita sivustoja laisinkaan Firefoxilla, kunhan laitoin esimerkkinä, niitä varten on "neitsyt" Edge, jolla teen kaiken virallisen kanssakäymisen tarvittaessa, eli online kaupoista ostaminen taikka valtion palvelut jne...
Niin monesti jo pelkkä mainosten esto lisäosa aiheuttanut ongelmia noiden kanssa, että turha alkaa niiden kanssa tappelee, helpompaa hoitaa erillisellä selaimella ja sillä ei sitten tehdäkään muuta, ettei sotketa.
 
Eikös tuo alkuvuodesta tullut 'Total Cookie Protection' myös estä sivuja näkemästä toisiaan, ainakin keksien osalta kun sivustoille on omat keksipurkkinsa?
https://blog.mozilla.org/security/2021/02/23/total-cookie-protection/
Ainakin pitäisi estää käyttäjän seuraamisen muille sivuille ellen koko ideaa ole ihan väärin ymmärtänyt.
Toki tuo multi-container on kätevä jos haluaa samassa selaimessa käyttää yhtä sivustoa useammalla tunnuksella.
 
Keksit on vain yksi tapa ja tuo muutos oli hyvä, mutta Temporary container eristää totaalisesti sen tabin ja kaikki tiedostot poistetaan sen jälkeen.
 
Joku pikku päivitys tippui mutta ei tullut aktiiviseen välilehteen edelleenkään minkäänlaista indikaattoria tai korostusta, tuo pikkasen harmaampi tuolla harmaan seassa kun erottuukin niin hyvin :whistling:
Vastaan vanhaan, mutta menköön, kun jouduin itsekin pitkästä aikaa userChrome.css puukottamaan. #BBBBBB kohdalle vaan sopivaa värsisävyä aktiiviselle välilehdelle valitsemaan.
CSS:
.tab-background[selected="true"] {
      background-color: #BBBBBB !important;
      background-image: none !important;
}
 
Sitten kaikki uudet linkit avataan aina temp containeriin ja tuhotaan parin minuutin jälkeen sulkemisen jälkeen. Tällä hetkellä on luotu sellainen 10000 temp containeria ku ollut käytössä pari kuukautta, eli halutessaan saa juoksevan numeron containerin nimeen, jolla seurata asiaa.

Pelkkä temp-containers riittää ihan hyvin automatic modessa. Pysyyhän ne pidempään auki olevat abit omissa konteissaan ihan automaattisesti. Joihinkin domaineihin tosin tarvii tehdä hans manual säätöjä, kuten sähköposti ja muut lähteet joista voi tulla ei luotettavia linkkejä. Niissä olen muuttanut asetukset oletuksena sellaiseksi, että aukeaa aina uuteen konttiin, vaikka avataankin jo olemassa olevasta kontista normaalina navigointina. Muuten käy helposti niin, että kaikki linkit mitä klikkaat aukeaa siihen samaan konttiin, josta niitä klikkasit. - Eihän tuo välttämätöntä ole, mutta johtaa helposti kämmiin, kun tulee jotain tracking linkkejä mailista (tai muista vastaavista lähteistä).

Tuossa Temp account containerin numeroinnissa on myös joku bugi, en tiedä kaatuiko selain vai mikä oli. Mulla on valittuna että re-use tab numbers ja siitä sitten seurasi se, että välillä oli monta saman nimistä / numeroista konttia, jotka oli kuitenkin teknisesti eri kontteja. Meni hetki kiroillessa, ennen kuin tajusin että ahaa normi päivä, bugihan se siellä.
 
Käytin noita multi-account ja temp containereita ainakin vuoden ajan. Esim. striimauspalveluilla oli oma containerinsa, yleisimmille verkkokaupoille omansa jne.

Suurimmat haasteet olivat niiden palveluiden kanssa, joissa kirjaudutaan sisään jossain toisessa osoitteessa. Ja tietenkin random linkit sähköpostista, Telegramista tms. jatkuivat niiden containereissa, eli "väärässä paikassa", ellei muista aina klikata että "avaa containerissa x". Aika innokas pitää olla, että jaksaa tuollaista pidemmän päälle.

Minulla on myös Firefoxin Sync päällä, ja se synkkasi niitä temp-containereita vaikkei pitäisi, ja lopulta koko synkkaus meni tukkoon. Sittemmin poistin temp containersin, ja sain monta kertaa manuaalisesti kliksutella läpi pitkän listan temp-containereiden poistoja. Nyttemmin niitä ei enää ilmesty synkkausten yhteydessä.

Nämä uudet Firefox-päivityset kuulostivat riittäviltä, ja jätin multi-account containerit pelkästään Googlelle ja Facebookille. Lisäksi laitoin päälle keksien poistamisen aina selaimen sammuttaessa, lukuunottamatta valikoituja saitteja (sähköposti, Tech-bbs jne.) En kyllä voi suositella tätäkään ratkaisua, sillä Firefox Sync ei sisällä tuota whitelistiä sivustoista, joiden keksejä ei poisteta. Eli sitä whitelistiä joutuu hankalasti siirtelemään erillisenä tiedostona profiilikansiosta koneiden välillä.

Kun laittoi tuon keksien poistamisen päälle aina selaimen sulkiessa, tulee cookie notifikaatioita vieläkin enemmän. Osan torjuu uBlock Originin keksikysely-filtteri (en halua mitään erillistä lisäosaa asentaa tuon vuoksi), mutta varsinkin kotimaisten sivustojen kanssa tämä on todella työlästä. iOS Firefoxissa ei tietty lisäosia edes ole, joten puhelimella niitä keksikyselyitä on vieläkin enemmän.
 
Viimeksi muokattu:
Itsellä on tosiaan tuo Temp container konfattu niin, että saman domainin sisällä olevat linkit avataan siihen samaan, mutta muille luodaan aina uusi, ellei tietenkin manuaalisesti avaa samaan niin halutessaan. Tottakai tuo vaatii käyttäjältä enemmän vaivaa, mutta itse näen sen hyödyllisenä eikä ainakaan itseä vaivaa yhtään, kun siitä tulee kuitenkin tapa kun hetken tuota tekee. Nyt menee ihan rutiinilla ja en edes huomaa asiaa normaalissa surffauksessa...

Jokainen tosiaan voi tehdä omat valintansa ja miettiä kuinka paljon on valmis näkemaan vaivaa, jos haluaa pikkasen rajoittaa tuota erinäisten sivujen keräämää dataa sinusta...
Suurin osa kuitenkin vetää ns. paljaalla, eli kyllä niille sitä dataa riittää.
 
Täällä on hyvin tiivistetty mitä kaikkea Firefoxissa on kustu ja miksi on mahdollista, että kohta se kuopataan lopullisesti:

Firefoxissa on pari muista selaimista puuttuvaa pikkujuttua, joiden vuoksi olen siinä vielä roikkunut, mutta meno on ikävä kyllä päivitys päivitykseltä huonompaa, joten kohta on pakko taipua ja unohtaa tämä dinosaurus.
 
Toivon mukaan Firefox jotenkin saisi lisää potkua jostain kehitykseen, koska niitä harvoja hyviä selaimia, joissa edes vähän mietitään yksityisyydenkin puolesta, vaikka kehitys onkin mennyt suuntaan jos toiseen viime aikoina.
 
Kuten yllä olevassa linkissä sanottiin “If I wanted my browser to look like Chrome I’d just use Chrome”.
Ilman userchrome.css loitsuja, olisin varmaan jo vuosia sitten joko hypännyt toisen Firefox forkin tai sitten Chromen kelkkaan.
Mutta viimeistään Firefox 57 kohdalla.

Kuten artikkelissa sanottiin, tabs on top toimii hyvin mobiilissa, mutta ei työpöydällä. Etenkin jos se toteutetaan kuten Chromessa ja Firefoxissa (oletus asetuksilla) ja korvataan järjestelmän title bar välilehdillä.

Toki Firefox antaa palauttaa title barin, mutta silloin herää kysymys että miksi edes siirtää välilehdet ylös jos se ei edes tuo tilansäästöä.
Saman verranhan se vie vertikaalista tilaa jos on
Title bar
Osoitepalkki
Kirjainmerkit
Välilehdet

Tai sitten
Title bar
Välilehdet
Osoitepalkki
Kirjainmerkit

Ainoa tapa säästää pystytilaa olisi yhdistää välilehdet ja title bar, mutta se ei valitettavasti ikkunoidussa käyttöliittymässä kuten työpöydät oikein toimi.
Kun se johtaa siihen että selaimen pitää arvuutella haluaako käyttäjä siirtää ikkunaa vai onko tarkoitus vaihtaa toiseen välilehteen.

Toki tuon voi kiertää sillä, että ei aktiivisen välilehden klikkaus on aina automaattisesti välilehden vaihto ja ainoastaan aktiivisen välilehden klikkaus sallii ikkunan liikuttamisen.

Mutta miten silloin hoidat välilehtien järjestyksen muuttamisen? Niinkö että se onnistuu vain kokoruudun tilassa?

Ei kyllä tuo käyttöliittymän venytys title bariin saakka toimi työpöydällä lainkaan, joten ainoa syy edes harkita välilehtiä ylimmäiseksi ei tuo mitään etua työpöydällä ja se pitäisi olla joko käyttäjän valittavissa tai "tabs not on top" eli välilehdet kirjanmerkkipalkin alla ja title bar päällä on se God tier vaihtoehto työpöydille.
Eikä se että "noku muutki" ole mitään muuta kuin typerä tekosyy ja saa tosiaan aikaan sen kysymyksen, että “If I wanted my browser to look like Chrome I’d just use Chrome”

Alkaa olla kyllä tälläkin Phoenix ja jopa Netscape navigator ajoista alkaen mukana olleen kärsivällisyys olla täynnä.

Kai se on kohta ostettava jokin 55 tuumainen 8k kosketusnäyttö, ainakin kun katsoo miten proton paisuu joka päivityksen jälkeen kuin pullataikina ja tyhjää "White spacea" tulee jatkuvasti lisää.
Ilman userchromea Firefox olisi varmaan jo haudattu turhana.

Typerää että tuo Firefoxin telemetria ei sisällä userchrome.css ja usercontent.css tiedostoja.
Saisi Mozilla ainakin tietoa siitä miltä käyttäjät haluaisivat Firefoxin näyttävän ja olen valmis syömään hattuni jos edes 10% userchromen käyttöön ottaneista käyttää selainta välilehdet ylimpänä.
 
Kuten artikkelissakin todetaan, kukaan vähänkään edistyneempi käyttäjä ei pidä niitä vakoilutelemetrioita päällä, joten kehittäjät saavat kaikesta kerätystä tiedosta joka tapauksessa väärän käsityksen.
 
Viimeksi muokattu:
Suurimmat haasteet olivat niiden palveluiden kanssa, joissa kirjaudutaan sisään jossain toisessa osoitteessa. Ja tietenkin random linkit sähköpostista, Telegramista tms. jatkuivat niiden containereissa, eli "väärässä paikassa", ellei muista aina klikata että "avaa containerissa x". Aika innokas pitää olla, että jaksaa tuollaista pidemmän päälle.

Nimenomaisesti tuohon hasteeseen viittasin, että noi tietyt saitit kannattaa laittaa niin, että jos navigointi jatkuu ulos domainista, linkit aukeaa uuteen containeriin. Silloin tuo ongelma poistuu. Eikä sitä tarvitse miettiä enää.
 
Kuten artikkelissakin todetaan, kukaan vähänkään edistyneempi käyttäjä ei pidä niitä vaikoilutelemetrioita päällä, joten kehittäjät saavat kaikesta kerätystä tiedosta joka tapauksessa väärän käsityksen.
totta toki tuokin, mutta ainakin itseä korpeaa se että jatkamalla foxin käyttöä mutta käyttämällä näitä userchrome.css kikkoja.
on kaikki mahdollinenkin telemetria vääristynyt ja näyttää siltä että olisin iloisesti käyttämässä protonilla pilattua selainta, vaikka koko ui on edelleen lähempänä FF 3.6 kuin protonia.
olisi edes jokin classic theme restorer lisäosa, niin sen käytttäjämäärät ja oletettavasti jatkuva käyttäjämäärien kasvu kertoisi heidän ui tiimille paljon enemmän todellista tarinaa.
silloin ei tarvittaisi edes telemetriaa, vaan pelkkä CTR lisäosan latausmäärä kertoisi että kaikki ei ole ihan kunnossa.

toki tuota ei koskaan saa tietää, kun FF57 tuli ja tappoi xul lisäosat mukaanlukien tuon crash team raci... eiku classic theme restorer lisäosan.
vaikka väki tuskin on yhtään sen tyytyväisempi käyttöliittymään, kuin mitä he olivat FF4 ilmestyessä chromen välilehtineen.
mutta jo ctr lisäosan lataus ja sieltä oikeiden vaihtoehtojen ruksiminen on isolle osalle liikaa, niin miltä kuulostaisi sama mutta css koodin räpeltelyn kautta.

koko firefoxin kayttöliittymä ja sen saamaan kritiikkiin antama mozillan palaute, on melkein kuin jos Microsoft olisi windows 8 julkaisun jälkeen sanonut että "ai te ette tykkää metro käyttöliittymästä, no kohta tulee Windows 8.1 ja me olemme poistaneet perinteisen työpöydän ja win32 sovellusten tuen" ja perusteluna olisi se että "meidän telemetria kertoi että 5/10 windows 8 käyttäjistä käytti vähintään yhtä metro ui sovellusta. kun taas perinteisiä win32 sovelluksia ei käyttänyt kukaan" "toki emme koskaan keränneet tietoa win32 sovellusten käyttäjamääristä, mutta se ei taas liity tähän ollenkaan"

olisiko koko windows alustaa enää olemassa jos perinteinen työpöytä olisi poistettu tai piilotettu vähintään Windows subsystem for linuxin taakse.
about saman luokan käyttäjäkokemuksen muutoksesta voidaan puhua firefoxin kohdalla, kun katsotaan selainta ennen ja jälkeen australis teeman pakkkosyötön.
harmi etteivät ajaneet samalla kertaa austalis teeman kanssa xul liäosia alas, niin olisi Firefox saanut kerralla kunnon niskalaukauksen eikä olisi raukka nykyisenaltaisessa kituma tilassa.
 
Viimeksi muokattu:
Täällä on hyvin tiivistetty mitä kaikkea Firefoxissa on kustu ja miksi on mahdollista, että kohta se kuopataan lopullisesti:

Firefoxissa on pari muista selaimista puuttuvaa pikkujuttua, joiden vuoksi olen siinä vielä roikkunut, mutta meno on ikävä kyllä päivitys päivitykseltä huonompaa, joten kohta on pakko taipua ja unohtaa tämä dinosaurus.
Muutama olennainen lainaus artikkelista: "Every protest from the userbase met the same response “You’re just a tiny minority, most people like the change”."

"Looking closely at the user numbers you could see a visible drop with every removal, only stabilising when a third party add-on or CSS would revert the change. Over and over, year after year. No lessons were learnt."

"Complaining about this change I again spoke to one of the lead developers (same guy). His response was (exact quote) “People don’t use Firefox because of add-ons. Our telemetry shows 80% of users never install any add-ons” i.e. the telemetry that any tech savvy person immediately turns off because they don’t want their browser spying on them and about which we have also complained numerous times."
 
Vastaan vanhaan, mutta menköön, kun jouduin itsekin pitkästä aikaa userChrome.css puukottamaan. #BBBBBB kohdalle vaan sopivaa värsisävyä aktiiviselle välilehdelle valitsemaan.
Jollei halua puukotella mitään, niin suosittelen käyttämään Firefox Color lisäosaa. Sillä saa tabeista haluamansa värisiä sekä paljon muutakin.

Eilen avasin foxin pitkästä aikaa ja sehän päivittyi uuteen 92 versioon ja nyt siinä on kokoajan turhia evästeiden kyselyitä ja jos koitat evästeitä tyhjentää foxissa itsessään sehän hukkaa kaiken ja keksi kysely alkaa alusta.. Saako mistään ns tärkeimpien sivujen keksit jotenkin laitettua "älä poista" tilaan??

Toinen huomio tuli että youtubessa videon oikealaita normitilassa ei suurennettuna on hieman mustana /liian aikaisin eli osa videota ja alapuolen nappeja myöten ja esim videon suurentaja-nappi alapuolelta ei näy kuin ihan vähäsen , saakos tuota jotenkin korjattua??

Et mitä vittua firefoxin kehittäjät??,ei tämä ainakaan parempaan päin näin mene..

Saako jostain edellistä vanhempaa firefoxi versiota palautettua toimintaan, edellinen tais olla 90.0.2 versio tms
 
Eilen avasin foxin pitkästä aikaa ja sehän päivittyi uuteen 92 versioon ja nyt siinä on kokoajan turhia evästeiden kyselyitä ja jos koitat evästeitä tyhjentää foxissa itsessään sehän hukkaa kaiken ja keksi kysely alkaa alusta.. Saako mistään ns tärkeimpien sivujen keksit jotenkin laitettua "älä poista" tilaan??
I don't care about cookie lisäosa poistaa suuren osan niistä EU:n vaatimista keksikyselyistä.
 
Eilen avasin foxin pitkästä aikaa ja sehän päivittyi uuteen 92 versioon ja nyt siinä on kokoajan turhia evästeiden kyselyitä ja jos koitat evästeitä tyhjentää foxissa itsessään sehän hukkaa kaiken ja keksi kysely alkaa alusta.. Saako mistään ns tärkeimpien sivujen keksit jotenkin laitettua "älä poista" tilaan??
Jotain keksilisäosaa käyttämällä ainakin onnistuu. Itse käytän Forget Me Not - Forget cookies & other data – Get this Extension for Firefox (en-US).
 
Mikä juttu ku firefoxilla menee iltasanomien etusivulle ja jättää sen päälle, ni firefoxin rammin käyttö lisääntyy tasaisesti, kunnes muutaman minuutin päästä se on melkeen täydet 32gigaa? Korjaantuu heti kun sulkee iltasanomien välilehden.

edit: Muilla sivuilla rammin käyttö on olematonta.
edit2: Näköjään tekee saman chromella kun jättää iltasanomien sivun auki, joten ei taida liittyäkkään selaimeen.
 
Viimeksi muokattu:
En tiedä mikä tämän sivun salaisuus on, mutta tuntuu jumittavan Firefoxin ihan totaalisesti kerta toisensa jälkeen:
Ongelma ehkä liittyy tai sitten ei liity temporary containereihin ja noscriptiin. Mutta hiukkasen raivostuttavaa kun pitää usein killata koko prosessi. Menee hetkessä niin jumiin, ettei edes tabeja saa auki / kiinni.
 
Viimeksi muokattu:
Pikaisella testillä toimii ongelmitta (Temporary Containers, Multi-Account Containers, uBlock Origin)
 
Pikaisella testillä toimii ongelmitta (Temporary Containers, Multi-Account Containers, uBlock Origin)
Testasin vielä että otin noscriptin ja ublockin pois tuolle saitille ja sivu edelleen jumittaa Firefoxin totaalisesti. Ehkä siellä on vaan niin rankkaa politiikkaa sitten.
 
Mikä juttu ku firefoxilla menee iltasanomien etusivulle ja jättää sen päälle, ni firefoxin rammin käyttö lisääntyy tasaisesti, kunnes muutaman minuutin päästä se on melkeen täydet 32gigaa? Korjaantuu heti kun sulkee iltasanomien välilehden.

edit: Muilla sivuilla rammin käyttö on olematonta.
edit2: Näköjään tekee saman chromella kun jättää iltasanomien sivun auki, joten ei taida liittyäkkään selaimeen.
Ei nouse kuormitus mitenkään, vaikka on Firefox (2 ikkunaa, 20 välilehteä), Chrome ja Edge yhtäaikaa päällä 10 minuuttia. Kaikissa uBlock Origin.
 
Testasin vielä että otin noscriptin ja ublockin pois tuolle saitille ja sivu edelleen jumittaa Firefoxin totaalisesti. Ehkä siellä on vaan niin rankkaa politiikkaa sitten.
Ei kuomita yhtään. Auki (Windows 11) yhtäaikaa Firefox 62 ja Firefox Portable 62. Kuvaa vaihtaessa käväisee n. 12 %, mutta tippuu heti 1 - 2 %:tiin. UBlock Origin käytössä.
Kone vanha 2,60 GHz AMD Athlon II X4 620, 8 G muisti. Netti Telian 4G, 106.79 Mbit/s.
 
En tiedä mikä tämän sivun salaisuus on, mutta tuntuu jumittavan Firefoxin ihan totaalisesti kerta toisensa jälkeen:
Ongelma ehkä liittyy tai sitten ei liity temporary containereihin ja noscriptiin. Mutta hiukkasen raivostuttavaa kun pitää usein killata koko prosessi. Menee hetkessä niin jumiin, ettei edes tabeja saa auki / kiinni.

Täällä esiintyy sama. Ja samaa oireilua esiintyy joskus hyvin satunnaisesti myös ihan io-tech.fi -sivustollakin. Alkoi muutama versio takaperin. En ole saanut aikaiseksi selvittää mistä johtuu. Alustana Linux ja tabeja auki aina useampi sata. Lisäosien disablointi ei vaikuta asiaan.
 
Mistä lie johtuu seuraava. Katson c-moren kautta liigaa. Kuva aivan loistava ensimmäiset noin 10min ja tämän jälkeen katsominen menee käytännössä mahdottamaksi eli kuvasta tulee nykivää. Muuten kone ei hidastele jos surffailen toisaalla.
Asensin Vivaldi -selaimen ja sen kanssa ei ole mitään ongelmaa. En viitsi skipata firefoxia kokonaan vain tämän vuoksi.
 
Kysymys onko muilla ongelmia youtube sivujen kanssa kun itsellä häviää valikko kun katsoo videoita tilattujen kanavien kanssa.
Refresh auttaa mutta on ärsyttävä vika.
Ghostery ja Ublock asennettu.
Ongelma ilmeni konepäivityksen ja win10 uudelleen asennukseen jälkeen.
 
Mistä lie johtuu seuraava. Katson c-moren kautta liigaa. Kuva aivan loistava ensimmäiset noin 10min ja tämän jälkeen katsominen menee käytännössä mahdottamaksi eli kuvasta tulee nykivää. Muuten kone ei hidastele jos surffailen toisaalla.
Asensin Vivaldi -selaimen ja sen kanssa ei ole mitään ongelmaa. En viitsi skipata firefoxia kokonaan vain tämän vuoksi.

Eikös joku sanonut että pelkkä iltasanomien etusivun päällä olo vetää muistit tappiin ajan kanssa. Olisiko sama vaiva?

Tässä tämä postaus: Mozilla Firefox -keskustelu
 
No tuo koko c-more on tekniseltä toteutukseltaan luokkaa "saatiin se toimitusjohtajan yläastelaisen pojan kesätyöprojekti valmiiksi, mutta onko se ihan varmasti valmis koko sivuston videosisällön toistoon?"
Eihän se toimi oikein yhdelläkään testaamallani selaimella.
Olen käynyt läpi jo Firefoxin, Chromen, legacy ja chromium edgen ja ihan jotta c-moren aspa olisi tyytyväinen yritin jopa jotain ikäkulua safarin Windows versiota.

Kaikilla muilla paitsi safarilla tulos oli seuraava.
Cpu kuorma huiteli siinä 15-25% välillä ja gpu ei ottanut mitään osaa videoiden purkamiseen.
Näin siis i7-8700k ja gtx-1070 yhdistelmällä ja vastaava testi YouTuben puolella taasen toi cpu kuormaksi noin 5% ja 50% gpu rautapurun puolella, kun laittoi pyörimään 8k 60fps hdr testipätkän.
Toki monitori on vain 1080p 60hz ilman hdr tukea, mutta pointti on siinä että ainakin lämpöjen osalta tuo 8k 60fps hdr video rasittaa omaa läppäriä vähemmän kuin tuo 720 30fps laadulla toistettu F1-striimi.

Toki itse striimit eivät tuolla koneella pätki, mutta se että YouTube rasittaa konetta vähemmän kuin C-More vaikka YouTube tarjoaa 8k sisältöä tuon 720p puuron sijaan.
Ja kaikki sen takia että luultavasti C-Moren kämänen drm kikkare estää gpu rautapurun, eikä ketään siellä kiinnosta asiaa korjata.

Joten ei ihme että C-More ei kaikilla kokoonpanoilla ja selaimilla toimi oikein.
 
Onkohan tämä Firefoxin vika kun muutti Englanniksi tuon "Laatikon" vaikka kaikki muut ovat Suomea....? :hmm:
-Siis kun asentui tuo 92.0.1-versio...
Kuvat....
Auttakaa vanhaa ukkoa kun haluan senkin Suomeksi kun ei taivu edes ralli enklanti.... :sori:
 
Liitteet

  • WP_20210928_23_27_16_Pro.jpg
    WP_20210928_23_27_16_Pro.jpg
    181,3 KB · Luettu: 82
  • WP_20210928_23_27_16_Pro 1.jpg
    WP_20210928_23_27_16_Pro 1.jpg
    181,3 KB · Luettu: 84
Onkohan tämä Firefoxin vika kun muutti Englanniksi tuon "Laatikon" vaikka kaikki muut ovat Suomea....? :hmm:
-Siis kun asentui tuo 92.0.1-versio...
Kuvat....
Auttakaa vanhaa ukkoa kun haluan senkin Suomeksi kun ei taivu edes ralli enklanti.... :sori:
sama ongelma ja pari ratkaisu ehdotusta Redditin puolelta
siellä oli neuvottu kokeilemaan päivitysten hakua lisäosat ja laajennukset valikon takaa, sekä toinen vaihtoehto olisi kirjoittaa about:support firefoxin osoitepalkkiin.
sieltä avautuvan valikon takaa valitse "tyhjennä käynnistyksen välimuisti" ja sen pitäisi korjata tuo ongelma.
kolmas vaihtoehto on odottaa seuraavaa firefoxin päivitystä, sen pitäisi viimeistään korjata tuo ongelma.
 
Onpa käsittämätön ratkaisu julkaista selaimesta uusi versio ilman tukea kaikille tuetuille kielille. Kaipa tuo saan korjattuakin, mutta ei valitun kielen käytön pitäisi vaatia käyttäjältä mitään...
 
Statistiikka

Viestiketjuista
301 068
Viestejä
5 145 829
Jäsenet
81 932
Uusin jäsen
Emkey3

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom