Mount & Blade II: Bannerlord (PC, EA 30.3.2020)

Liittynyt
02.12.2016
Viestejä
3 573
Ajattelin, että pelille voisi luoda vihdoin oman ketjunsa, sillä demoversio on pelattavissa E3-messuilla viikon päästä.

Toki kyseessä on luultavasti hyvin kontrolloitu tilanne (esim. pelkkää taistelua), mutta aina voi herätellä toivoa jostain Early Access -päivämäärän julkaisusta messujen yhteydessä. Alkuperäinen Mount & Bladehan oli Early Accessin edelläkävijä jo vuonna 2004, joten sen kannalta kyseinen julkaisutapa on odotettua.
 
Liittynyt
02.12.2016
Viestejä
3 573
23.8.-26.8. järjestetään Gamescom, jolloin tulee jonkun verran uutta materiaalia pelistä. Tässä vaiheessa on kuitenkin selvää, että julkaisupäivää ei tulla tietämään hetkeen.

TaleWorlds on palkannut uuden community managerin, jonka ansiosta tulee uusi blogipostaus joka torstai.

Dev Blog 10/08/17 - Tiimin esittelyä
Dev Blog 17/08/17 - Miksi pelillä ei ole julkaisupäivää
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
19
Tätä odotellaan kieli pitkällä. Hyvä että tekevät kaikessa rauhassa loppuun asti, ei ilmeisesti ole ketään rahoittajaa tms. joka painostaisi julkaisuun keskeneräisenä. :tup:
 
Liittynyt
02.12.2016
Viestejä
3 573
Nostellaas tätä ketjua taas.

Mount & Blade II: Bannerlord :: Dev Blog 27/06/19

This week, we started inviting members of our community to participate in a closed beta.
...
The game is far from feature and content complete, and these early tests are very much focused on testing the game’s systems and mechanics, as well as, stability before it’s ready for a more general audience.
...
After this stage of closed beta tests, our plan is to transition to an open beta, meaning a large number of players will be able to access the game and be involved in the testing process. When that time comes, we will make an announcement detailing how you can apply to take part.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
328
Ensimmäinen Mount & Blade oli ensimmäinen peli jonka ostin kehitysvaiheessa mutta tämän kanssa ei malttaisi tehdä samaa vaikka kuinka houkuttaisi. Näyttää kyllä hyvältä...
 
Liittynyt
02.12.2016
Viestejä
3 573

Mount & Blade II: Bannerlord will be released in Early Access on 31st March 2020. The game will be available for purchase through Steam and TaleWorlds website, for $49.99/€49.99/£39.99.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 057
Ei tule kyllä kauppoja tuohon hintaan, ei tuo beta niin paljoa kolahtanu.
Tosin, yksinpelin takia tuo lähinnä kiinnostaisikin mutta siitäkin pitäs saada vähän jonkinlaista gameplay videota nähtäväksi ennenkuin tuon hinnan mukisematta maksan..
 
Liittynyt
05.01.2020
Viestejä
286
Itse en betaa päässyt pelaamaan, mutta odotukset on kyllä edelleen tapissa. Mahtavaa että tämä julkaistaan vihdoin. En ole mitää peliä odottanut useita vuosia. Warband oli vaan niin mahtava kokemus.
 
Beta oli täysin turha yksinpelin pelaajille, toki siinä sai vähän kokeiltua miten pelimoottori toimii. Ihan hyvä yleistuntuma jäi pelistä ainakin itselle.

Ei tule kyllä kauppoja tuohon hintaan, ei tuo beta niin paljoa kolahtanu.
Tosin, yksinpelin takia tuo lähinnä kiinnostaisikin mutta siitäkin pitäs saada vähän jonkinlaista gameplay videota nähtäväksi ennenkuin tuon hinnan mukisematta maksan..
Tuo 50€ taitaa olla pelin lopullinen hinta, jännä ettei early access tuo mitään alennusta peliin. Vähän ehkä tyyris hinta myös itselleni, sen verran pelattavaa varastossa. Katsotaan jos ostaisi esim. alennuksesta.
 
Liittynyt
05.06.2018
Viestejä
1 062
Saattaapi olla ensimmäinen peli varmaan kymmeneen vuoteen, mistä voisi maksaa täyden hinnan. Ja vielä ea:na.
 
Liittynyt
05.12.2018
Viestejä
2 382
Tämä mount and blade pelisarja onkin yksi suosikkini melkein niitä kaikki tullut pelattua niiden alusta saakka. Mitä kattelin gameplay videota niin mukasti ovat kyllä lisänneet juttuja tuohon millä parantaneet alkuperästä peliä.

Sulla esim. voi olla paljon tekoäly alaisia joita kutsut avuksi tai voit olla itsekin jonkun toisen alainen, joka kutsuu sua palvelemaan itseään herrana. Näytti hauskalta kun armeijan pysty kutsuu kasaan feudaali herra tyylliin käskemällä kaikki pikku aateliset ryhmineen tulemaan avuksi.

Jos eivät ryssi peliä niin pakko tääkin on hankkia. Sitten voit olla kunkku tai pikkuaatelinen ihan miten iso kala haluat lammessa olla. :D
 
Liittynyt
05.01.2020
Viestejä
286
Mainitut olivat jo modintekijöiden tuomia vakio-ominaisuuksia niin kartalla kuin taistelukentällä Warbandiin. Ellet sitten meinaa että toteutusta olisi siitäkin hiottu luontaisemmaksi, jos on tullut kokeiltua esimerkiksi Anno Domini 1257:ää tai sen Steam Workshop-johdannaista Medieval_Conquestsia.

Onkin mielenkiintoista nähdä, miten hyvin alkuperäinen visio muovaantuu modien vaikutuksesta. Esimerkiksi Warband ja Fire & Sword vaativat käytännössä modin asentamisen, kun firma piti erikoisemmista ratkaisuistaan kiinni, mitkä pahimmillaan asettivat pelaajan sivustaseuraajan asemaan, kun peli rankaisi aikalailla älyttömästi, jos meni itse hyökkäyksen keihäänkärkenä heilumaan. Modeissa sai sentään pelaamalla yrittää, mikä on kivempaa kuin himmailla takamiehenä toimintapelissä. Uhkakuvana lie että ilman moditukea Bannerlord olisi samaa sarjaa.
Kieltämättä tuo oli kummallinen ratkaisu aijemmilta peleiltä. Modit onneksi korjasivat asian, joten toivottovasti tähänkin tulee moditukia sitten jos asia on samallailla tässäkin.
 
Liittynyt
05.12.2018
Viestejä
2 382
Onkin mielenkiintoista nähdä, miten hyvin alkuperäinen visio muovaantuu modien vaikutuksesta. Esimerkiksi Warband ja Fire & Sword vaativat käytännössä modin asentamisen, kun firma piti erikoisemmista ratkaisuistaan kiinni, mitkä pahimmillaan asettivat pelaajan sivustaseuraajan asemaan, kun peli rankaisi aikalailla älyttömästi, jos meni itse hyökkäyksen keihäänkärkenä heilumaan. Modeissa sai sentään pelaamalla yrittää, mikä on kivempaa kuin himmailla takamiehenä toimintapelissä. Uhkakuvana lie että ilman moditukea Bannerlord olisi samaa sarjaa.
On suositut modit aina vaikuttaneet pelinkehitykseen ja niistä on imetty vaikutteita ja ideoita, koko Dota 2 ei esim. olisi olemassakaan ilman Defence of the Ancient Starcraft 2 modia. Muitaakseni Valve taisi jopa palkata alkuperäisiä modaajia suunnittelemaan mekaanikkoja Dota 2.
 
Liittynyt
16.05.2017
Viestejä
514
Minkälainen multiplayer tähän oli tiedossa vai onko mitään varmaa vielä kerrottu? Olisi kyllä tosi upea kun pystyisi pelata kaverin tai useamman kanssa samaan aikaan ja jokaisella oma armeija. Taidan odottaa liikoja tältä peliltä :drool:
 
Multi-player on saman kaltainen kuin aiemmissa peleissä, toki sisältää myös uusia pelimuotoja.

Tarkoitit varmaankin co-op pelimuotoa kampanjaan. Sitä ei ole tulossa ainakaan julkaisuun ja vaikuttaa muutenkin erittäin epätodennäköiseltä.
 
Liittynyt
01.08.2019
Viestejä
622

Kivasti näköjään isommalla joukolla pärjää paremmin kuin paremmilla joukoilla. Warbandissa pärjäsi eliittijoukolla aika kivasti isoakin enemmistöä vastaan mutta ainakin toistaiseksi Bannerlordissa enemmistöllä poikkeuksellinen etu.
 
Liittynyt
27.04.2017
Viestejä
2 559
Vähä kyykky peli, mutta vaikutti lupaavalle. Yksinpeliä tuossa kaipailisi vielä tesmiin.
 
Liittynyt
02.12.2016
Viestejä
3 573
Peli tulee näköjään myyntiin myös Humble Storeen. Itselleni mieluinen ostopaikka, sillä rahaa on kertynyt lompakkoon referoinneista vähän yli 30€ sekä Humble Choicen tilaajat mahdollisesti saavat vielä cashbackia ostoksesta :comp:

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
414
Tämä kuuluu minulla TES VI:n kanssa niihin peleihin, jotka tuntuu, että ovat olleet tulossa jo niin pitkään, ettei niitä oikein osaa enää edes odottaa. Mutta tiistainahan tätä herkkua olisi tarjolla!?! Mitenköhän keskeneräinen vaan on tuo early access? Koska jos kyseessä on vieläkin kovin raakile peli, niin mieluusti sitä odottelisi muutama kuukautta (vuotta) sitä versio 1.0:aa.
 
Liittynyt
02.12.2016
Viestejä
3 573

Early Access -julkaisua on aikaistettu päivällä, julkaisu tapahtuu maanantaina 30.3. klo 12 Suomen aikaa. Peli tulee olemaan 10% alennuksessa, minkä lisäksi minkä tahansa aikaisemman M&B pelin omistajat saavat 10% lisäalennuksen (tietyissä kaupoissa).

Uutisessa käydään myös läpi, mitä ominaisuuksia peli tulee sisältämään tässä vaiheessa.
 
Ei sentään voita tullut kaupan päälle :D
 
Ransteri

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
12.11.2019
Viestejä
737

Early Access -julkaisua on aikaistettu päivällä, julkaisu tapahtuu maanantaina 30.3. klo 12 Suomen aikaa. Peli tulee olemaan 10% alennuksessa, minkä lisäksi minkä tahansa aikaisemman M&B pelin omistajat saavat 10% lisäalennuksen (tietyissä kaupoissa).

Uutisessa käydään myös läpi, mitä ominaisuuksia peli tulee sisältämään tässä vaiheessa.
Mulla on ne kaikki, missä saa alennusta?
 
Liittynyt
02.12.2016
Viestejä
3 573
Mitä tämä maksaa euroissa? Puhutaan prosenteista vain
50€, mistä saa sitten tuota lisäalennusta. 10% alennuksen saa kaikkialta ja ylimääräisen 10% lisäalennuksen kaupoista ei ole vielä tietoa, mutta oletettavasti ainakin Steam ja TaleWorldsin oma kauppa.
 
Liittynyt
27.04.2017
Viestejä
2 559
50€, mistä saa sitten tuota lisäalennusta. 10% alennuksen saa kaikkialta ja ylimääräisen 10% lisäalennuksen kaupoista ei ole vielä tietoa, mutta oletettavasti ainakin Steam ja TaleWorldsin oma kauppa.
Onhan tuo esijulkaisusta vähän suolainen hinta. Mutta sen verran kauan odotellut, että pitää hommata.
 
Liittynyt
02.12.2016
Viestejä
3 573
Onhan tuo esijulkaisusta vähän suolainen hinta. Mutta sen verran kauan odotellut, että pitää hommata.
Olen samaa mieltä, että Early Access -statukselle kova hinta. Tulee kuitenkin muistaa, että Mount & Bladea voi pitää yhtenä Early Accessin lanseeraajista, sillä pelihän tuli myyntiin jo vuonna 2007.

Uskon, että peli on sisällöltään laaja huolimatta EA-statuksesta.
 
Ransteri

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
12.11.2019
Viestejä
737
Olen samaa mieltä, että Early Access -statukselle kova hinta. Tulee kuitenkin muistaa, että Mount & Bladea voi pitää yhtenä Early Accessin lanseeraajista, sillä pelihän tuli myyntiin jo vuonna 2007.

Uskon, että peli on sisällöltään laaja huolimatta EA-statuksesta.
Mä oon ostanut sen jo 2006 huhtikussa.
 
Liittynyt
01.08.2019
Viestejä
622
Sitten voi miettiä jos maksat alennusten jälkeen 40 euroa ja pelaat sitä kaikkien vielä tulossa olevien isojen modien kanssa vaikka tuhat tuntia niin 4 senttiä tunnilta :D

Voidaanko nyt aloittaa puhe mount&blade kolmosesta vai puhutaanko vielä mahdollisesta co op päivityksestä? :D
 
Liittynyt
27.04.2017
Viestejä
2 559
Yksinpeliä itse odottelen, aikoinansa orginaalin yksinpeli tuli hakattua monesti läpi
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
359
En uskonut että ehdin omana elinaikana tämän näkemään, mutta ehkä nyt uskaltaa jo luottaa että peli julkaistaan! Omalla listalla odotetuimpien pelien listalla kakkosena heti TES 6:n jälkeen.
 
Liittynyt
02.12.2016
Viestejä
3 573
Julkaisuun hieman alle tunti aikaa. Peli tuli myyntiin Humble Storeen, Choicen tilaajille hinta oli 38.24€.

Itselle jäi maksettavaa hieman yli viisi euroa krediittien käytön jälkeen :comp:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 057
Steamissa ei ole edes hintaa näkyvillä vielä. Mulla joku M&B peli kirjastosta löytyy, siitä taisi saada sen vitskan lisäalennuksen..? :think:
En nyt vaa vieläkään oikein tiedä onko tämä oma juttu, moninpeli ei ainakaan kauheasti jaksanu innostaa.
 
Peli julkaistaan vasta yhdeltä, silloin tulee tarjolle myös Steamiin. Jos hankit pelin ja haluat tukea kehittäjää, voit ostaa Steam-avaimen suoraan heidän kauttaan ja näin Steam ei ota välistä mitään. Heidän sivuilleen saa lisättyä aiemmat pelit, jolloin sieltä pitäisi myös saada se 10% lisäale. Itselle tuo Humble Bundle oli halvin paikka.

Yksinpeliähän varten suurin osa ihmisistä näitä pelailee.
 
Liittynyt
01.08.2019
Viestejä
622
Steam ei halunnut lisätä ostoskoriin, sitten ei halunnut ottaa maksua vastaan ja nyt puoli tuntia myöhemmin lataus alkoi ja puoli tuntia niin ladannut :)
 
Liittynyt
05.06.2018
Viestejä
1 062
Lataukseen lähti, 39,99€ Steamissä jos omistaa aiemman osan. Kokoa latauspaketilla 31,1GB.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
414
Ostin tuolta TaleWorldsin sivuilta 40 € hintaan, kun omasin aikasemman Mount & Blade -pelin. Alennus aktivoidaan siis aikaisemmalla M&B -pelin avaintunnuksella. Sen löytää, kun menee Steam -kirjastossa pelin kohdalle ja klikkaa oikealla --> Hallinnoi --> Tuotetunnukset.

Hitaasti lataa, voi olla että pääsee vasta huomenna pelaamaan.

Edit. Johtui omasta netistä, kännykän hotspotilla latailee ihan hyvää nopeutta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.06.2018
Viestejä
1 062
Pyörii ihan ok 3600+5700XT, 5120x1440 kaikki tapissa n. 45 fps, 1k sotilaan taisteluissa n. 35 fps. Osaa käyttää kaikkia 12 säiettä.

Liittynyt
05.06.2018
Viestejä
1 062
Muutoin näytti mahtavalta päivitykseltä alkuperäiseen, mutta tässä on ilmeisesti sama vika kuin alkuperäisessä Warbandissa ja sen sisarpeleissä eli taistelu päättyy heti pelaajahahmosi kaaduttua. Taistelu tuomitaan häviöksi sillä sekunnilla.
Kyllä itsellä jatkui kun kaaduin, ja omat joukot hoiti taistelun. Ehkä jokin asetus tuon määrää?
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 412
Viestejä
4 160 198
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom