Mitä et enää siedä videopeleissä?

[draco76]

Molemmat ovat moninverroin parempaa harrastamista kuin vaikkapa telkkarin tuijottaminen. Usein sosiaalista ja aivosoluja aktivoivaa toimintaa.

En lähtisi tuohon. Samalla tasolla nuo ovat. Tosin minä pelaan yleensä yksin kun taas televisiota katson puoliso kainalossa.

Mitä taas tulee muuhun pelaamiseen niin miniatyyripelit ovat varsin ukkoutuneita, niissä on aika vähän nuoria. Ehkä kuitenkin nuorempaa väkeä kuin pienoismallijunien harrastajissa. Konsolipelaaminen on taas koko perheen yhdistävää toimintaa jota voi harrastaa lasten kanssa, siinä missä perinteisiä kortti- ja lautapelejä.

Minulla menee digipelaamisesta reilusti yli puolet simuiluun. Perheellisen työssäkäyvänkin on helppo pelata yli viisi tuntia viikossa. Vivilization pelisarja on sellainen jossa uudetkin osat jaksaa kiinnostaa vaikka erot eivät olisi isoja. Sitäkin voi pelata vaikka hotseattinä lasten kanssa.

 

[ympyr]

Ubin peleistä Ghost Recon Wildlands oli viimeisin ja suurin pettymys. Tiesin kyllä etukäteen ettei sillä ole vanhojen Ghost Reconien kanssa muuta yhteistä kuin nimi, mutta siitä huolimatta pääsi yllättämään kuinka paskalta se tuntui. Tuli lähinnä mieleen Far Cry 3 (mikä oli ihan jees) tyhmillä tekoälykavereilla. Kun pelasi ensimmäisen alueen läpi ja tajusi että loppupeli on saman toistoa niin into loppui siihen.

Tästä päästään itse aiheeseen, eli immersiota rikkovat stealth/hiiviskelymekaniikat. Edellä mainitussa Wildlandsissa ärsytti suunnattomasti vihollisten haukansilmät, vaikka olit naamioitunut päästä varpaisiin ja makasit jossain pusikossa niin ohiajavat viholliset kykenivät silti huomaamaan sinut. Ja jos paljastit olemassaolosi yhdellä laukauksella, sijainti paljastui välittömästi. Omat tekoälykaverit saivat sen sijaan seikkailla missä vaan eikä niistä välitetty juurikaan. Paitsi silloin kun käskytit ne menemään jonnekin kauas ja ne päättävät oikaista vihollisleirin lävitse aiheuttaen hälytyksen.

 

[Jumi]

Olin iso avointen maailmojen fani vielä Oblivionin aikoihin, mutta into meni Fallout 3:n kohdalla kun huomasin ettei tutkimisesta palkita ja kaikelle on oikeastaan aivan sama. Skyrimin ostin vasta monta vuotta myöhemmin kovasta alesta ja nyt kun tarkistin niin jopa 80h tullut pelattua, vaikka muistelen pelin erittäin keskinkertaiseksi. Witcher 3:n avoin maailma oli hyvä ja sitä tutki mielellään, mutta vasta Zelda: BotW vei avoimen maailman pelit uudelle tasolle, ja siitä Elden Ringkin otti mallia. Saa nähdä vetääkö se tuleva Zelda vielä jonkun ässän hihasta.

 

[venalaine]

Aktiivipelailuaikanani jo 30€ oli suuri raha upopttaa yksittäiseen peliin. Nykyään ostan ainoastaan kovalla alennuksella Steamistä tai muutoin halvalla muualta. En tajua, kuka suostuu maksamaan noita täysiä hintoja koskaan. En ole vuosikausiin maksanut pelistä 19 euroa enempää, ja se on siis maksimihinta AAA-pelistä.

Nyt on kyllä kirjastokin sellainen, ettei varmaan tule enää juuri mitään muutenkaan hankittua, ellei jotain aivan uskomatonta osu silmään.

Se nyt on niin subjektiivista, että mitä arvoa kukin millekin asialle antaa. En oikein ymmärrä, että miksi pelit pitäisi saada puoli-ilmaiseksi. Verrataan asiaa vaikka leffassa käyntiin. Käyt katsot elokuvan, mikä voi maksaa vaikka sen 20€. Se on se 2 - 3 tunnin huvi, kun taas peliin voit mahdollisesti upottaa satoja tunteja. Itse ainakin olen valmis maksamaan hyvästä pelistä ihan mukisematta täyden hinnan, jos tiedän, että sitä tulee paljon hakattua. Niiden AAA-pelien, ja toki pienempienkin, tekeminen imee myös ihan kiitettävästi rahaa ja se on pelintekijöille päivätyötä. Pelailin tuossa eilen Smash Bros Ultimatea ja kun siivä vetää Classic Moden läpi, niin tulee perään listaus pelintekijöistä leffatyyppisesti esitettynä. Olin aika äimänä, kun porukkaa oli kuin suuressa Hollywood elokuvassa (varmasti satoja nimiä). Sitäkin peliä on yhteensä kehitetty jotain 8 vuotta, joten varmaan aikamoinen potti on rahaa palanut. Jotain siitä on saatava takaisinkin päin, ja liiketoimintaahan sekin lopulta on. Voittoakin on tehtävä osakkeenomistajille.

 

[draco76]

Olin iso avointen maailmojen fani vielä Oblivionin aikoihin, mutta into meni Fallout 3:n kohdalla kun huomasin ettei tutkimisesta palkita ja kaikelle on oikeastaan aivan sama. Skyrimin ostin vasta monta vuotta myöhemmin kovasta alesta ja nyt kun tarkistin niin jopa 80h tullut pelattua, vaikka muistelen pelin erittäin keskinkertaiseksi. Witcher 3:n avoin maailma oli hyvä ja sitä tutki mielellään, mutta vasta Zelda: BotW vei avoimen maailman pelit uudelle tasolle, ja siitä Elden Ringkin otti mallia. Saa nähdä vetääkö se tuleva Zelda vielä jonkun ässän hihasta.

Skyrim muuttui paljon paremmaksi kun päätin unohtaa sivutehtävät. Sata tuntia meni läpipeluuseen, joitain sivutehtäviä tuli suoritettua mutta pääpaino oli tarinalla. Alunperin jäi kesken kun jän haahuilemaan, sitten VR version myötä pelasin uusiksi. Erityisesti Dawnguard oli hyvä.

Tuo Wildlands on yhä kesken, sitä olen vuosien mittaan välillä jatkanut. Avoimet maailmat ei oikein enää kieltämättä iske. Nuorempana Operation Flashpoint oli parhaimpia FPSiä, nyt tuollainen 10-20 tunnin tarina on ihan hyvä kun saa katsella välillä videoita. Nykyään lisäksi pelaan kaikkein helpoimmalla vaikeustasolla, se lienee yksi näkyvistä muutoksista. Sen sijaan pelejä tulee nyt enemmän ostettua katsomatta hintaan nin paljoa. 5 euroa tunnilta on ihan hyvä hinta.

 

[CaseAce]

Se nyt on niin subjekstiivista, että mitä arvoa kukin millekin asialle antaa. En oikein ymmärrä, että miksi pelit pitäisi saada puoli-ilmaiseksi. Verrataan asiaa vaikka leffassa käyntiin. Käyt katsot elokuvan, mikä voi maksaa vaikka sen 20€. Se on se 2 - 3 tunnin huvi, kun taas peliin voit mahdollisesti upottaa satoja tunteja. Itse ainakin olen valmis maksamaan hyvästä pelistä ihan mukisematta täyden hinnan, jos tiedän, että sitä tulee paljon hakattua. Niiden AAA-pelien, ja toki pienempienkin, tekeminen imee myös ihan kiitettävästi rahaa ja se on pelintekijöille päivätyötä. Pelailin tuossa eilen Smash Bros Ultimatea ja kun siivä vetää Classic Moden läpi, niin tulee perään listaus pelintekijöistä leffatyyppisesti esitettynä. Olin aika äimänä, kun porukkaa oli kuin suuressa Hollywood elokuvassa (varmasti satoja nimiä). Sitäkin peliä on yhteensä kehitetty jotain 8 vuotta, joten varmaan aikamoinen potti on rahaa palanut. Jotain siitä on saatava takaisinkin päin, ja liiketoimintaahan sekin lopulta on. Voittoakin on tehtävä osakkeenomistajille.

Se on oikeastaan tottumuskysymys mistä on tottunut maksamaan. Joku 30€ menee monella nykyään helposti pariin tai kolmeen "microtransaktioon" jossain mobiilipelissä. Siihen verrattuna 70€ uudesta kokonaisesta AAA-pelistä tuntuu jo halvalta. Saati sitten 30€ kokonainen AAA-peli alennusmyynnistä.

 

[armas]

Skyrim muuttui paljon paremmaksi kun päätin unohtaa sivutehtävät. Sata tuntia meni läpipeluuseen, joitain sivutehtäviä tuli suoritettua mutta pääpaino oli tarinalla. Alunperin jäi kesken kun jän haahuilemaan, sitten VR version myötä pelasin uusiksi. Erityisesti Dawnguard oli hyvä.

Tuo Wildlands on yhä kesken, sitä olen vuosien mittaan välillä jatkanut. Avoimet maailmat ei oikein enää kieltämättä iske. Nuorempana Operation Flashpoint oli parhaimpia FPSiä, nyt tuollainen 10-20 tunnin tarina on ihan hyvä kun saa katsella välillä videoita. Nykyään lisäksi pelaan kaikkein helpoimmalla vaikeustasolla, se lienee yksi näkyvistä muutoksista. Sen sijaan pelejä tulee nyt enemmän ostettua katsomatta hintaan nin paljoa. 5 euroa tunnilta on ihan hyvä hinta.

Pelit saattaisivat myydä paremmin, jos hinta olisi heti aluksi järkevämpi. Hinnat kuitenkin putoavat suht nopeasti useimmilla peleillä ja kuluttajat tietävät tämän.

 

[draco76]

Pelit saattaisivat myydä paremmin, jos hinta olisi heti aluksi järkevämpi. Hinnat kuitenkin putoavat suht nopeasti useimmilla peleillä ja kuluttajat tietävät tämän.

Odottelen monesti että tulee alennukseen. Varsinkin lentosimujen ja rekkapelien lisurit tulevat aina välillä alennukseen. XP12 tuli suoriltaan alennukseen Steamissä, olen ehtinyt sitäkin pelata jo yli 20 tuntia.

 

[venalaine]

Pelit saattaisivat myydä paremmin, jos hinta olisi heti aluksi järkevämpi. Hinnat kuitenkin putoavat suht nopeasti useimmilla peleillä ja kuluttajat tietävät tämän.

Kyllä tämä varmaan on asiasta ymmärtävien (ja dataa omaavien) henkilöiden toimesta aika moneen kertaan laskettu, että miten voitot maksimoidaan. Ihan fiksua se on ensin tarjota kalliimpaan hintaan, kun kuitenkin pelille kun pelille on olemassa se joukko, joka sitä odottaa kieli pitkällä ja ostaa melkein hinnalla millä hyvänsä.

 

[CaseAce]

Pelit saattaisivat myydä paremmin, jos hinta olisi heti aluksi järkevämpi. Hinnat kuitenkin putoavat suht nopeasti useimmilla peleillä ja kuluttajat tietävät tämän.

Uskon että rahallisen myynnin maksimoimiseksi nykysysteemi on optimaalinen. Ne jotka haluaa pelin heti, ovat valmiita maksamaan siitä enemmän. Sitten kun pelin hinta laskee ajan myötä, jokaiselle ostajalle tulee se hetki jolloin hinta on sopiva eikä jaksa odotella enää. Toisille se tulee aikaisemmin korkeammalla hinnalla, ja toiset odottavat vielä että hinta tippuu. Näin jokaiselta saadaan se maksimihinta minkä ostaja on valmis pelistä maksamaan. Niiltä early adoptereilta ja joille raha ei ole niin tiukassa, on saatava rahat pois jotta tulee maksimimäärä euroja kassaan. Samoin pelin pitää lopulta olla sen hintainen että pienempituloisella tai ei niin innostuneellakin on siihen varaa ja halua.

 

[arcane]

Pelit saattaisivat myydä paremmin, jos hinta olisi heti aluksi järkevämpi. Hinnat kuitenkin putoavat suht nopeasti useimmilla peleillä ja kuluttajat tietävät tämän.

Ilmainen -> lol free to play roskaa
Pari euroa -> jotain kengännauhabudjettiroskaa
5-20€ -> joku indiepeliroskaa, tääkin on varmaan alennuksessa kohta
20+€ -> Odotan varmasti alennusta
60€ -> No joopa joo ei kukaan hullu osta tällä hinnalla, odotan ainakin 50% alennusta

Myös jos kerran lasket 20€ pelin 15€ alennukseen, niin täydellä hinnalla ei peliä osta enää kukaan, vaikka 20€ olisi ollut se alkuperäinen hyväksi arveltu hinta.

Ja jos erehdyt jakamaan peliäsi joskus ilmaiseksi, niin sen jälkeen siitä ei tule käytännössä enää saamaan kuin yksittäisiä myyntejä.

Yritin etsiä videota jossa tätä käsiteltiin paremmin Indie-devaajan ja AAA-pelien parissa työskennellyn toimesta, mutta en yhtään muista kenen (mahdollisesti Game Developers Conference) esityksessä tämä käytiin läpi.

Tähän päälle vielä alueelliset hinnoittelut, jossa sitten kaikenmaailman iotechiläiset keksivät ostaa pelinsä Instant-Gamingeilta ja Kinguinilta ja vastaavilta, jossa peliavain on ostettu halvemmalta alueelta ja myydään kalliimman alueen käyttäjille.

 

[shaminy]

En pidä nopeasta toiminnasta, esim God of Warit tai Halot eivät maistu. En myöskään pidä CoDeista tai Doomeista.

Omaan makuun on hidas toiminta jossa voi edetä omaan tahtiin, kuten Dishonored, Hitman tai Metal Gearit. Jopa FarCry maistuu, koska siinä voi monesti pelata stealth-tyylillä.

 

[Tenebrae Aeternae]

En lähtisi tuohon. Samalla tasolla nuo ovat.

Ei ole. Asiasta on kyllä ihan kunnollista tutkimusdataa.

 

[Kan Dee Dokata]

Se nyt on niin subjektiivista, että mitä arvoa kukin millekin asialle antaa. En oikein ymmärrä, että miksi pelit pitäisi saada puoli-ilmaiseksi. Verrataan asiaa vaikka leffassa käyntiin. Käyt katsot elokuvan, mikä voi maksaa vaikka sen 20€. Se on se 2 - 3 tunnin huvi, kun taas peliin voit mahdollisesti upottaa satoja tunteja. Itse ainakin olen valmis maksamaan hyvästä pelistä ihan mukisematta täyden hinnan, jos tiedän, että sitä tulee paljon hakattua. Niiden AAA-pelien, ja toki pienempienkin, tekeminen imee myös ihan kiitettävästi rahaa ja se on pelintekijöille päivätyötä. Pelailin tuossa eilen Smash Bros Ultimatea ja kun siivä vetää Classic Moden läpi, niin tulee perään listaus pelintekijöistä leffatyyppisesti esitettynä. Olin aika äimänä, kun porukkaa oli kuin suuressa Hollywood elokuvassa (varmasti satoja nimiä). Sitäkin peliä on yhteensä kehitetty jotain 8 vuotta, joten varmaan aikamoinen potti on rahaa palanut. Jotain siitä on saatava takaisinkin päin, ja liiketoimintaahan sekin lopulta on. Voittoakin on tehtävä osakkeenomistajille.

Itse taas en tajua vapaaehtoisen ylihinnan maksamista, jos sama tuote on alelaarissa. Minulla ei ole tarvetta ostaa juuri sitä viimeisintä teosta, kun kirjasto kasvaa muutenkin. Tällöin ne nimikkeet, joita edes ostelen, ovat monesti jo muutenkin "alennuksessa", eli sillä hinnalla saatavilla, mitä tällainen vanhakaartilainen pitää normaalina.

En tosin kyllä maksa elokuvalipuistakaan ns. täyttä hintaa, koska sen vähän mitä esim. Finnkinossa käyn, teen sen sarjalippujen kautta.

 

[draco76]

Ei ole. Asiasta on kyllä ihan kunnollista tutkimusdataa.

Yleisesti ottaen totta mutta television katselussa ei ole otettu huomioon kaikkia vaikutuksia jos katsotaan sitä yhdessä toisessa kiinni, jolloin erittyy esimerkiksi oksitosiinia. Myöskin ohjelmia on erilaisia joten vaikka yksinkertaistetusti pelaaminen on hyödyllisempää niin en lähtisi teilaamaan television katselua.

 

[CaseAce]

Yleisesti ottaen totta mutta television katselussa ei ole otettu huomioon kaikkia vaikutuksia jos katsotaan sitä yhdessä toisessa kiinni, jolloin erittyy esimerkiksi oksitosiinia. Myöskin ohjelmia on erilaisia joten vaikka yksinkertaistetusti pelaaminen on hyödyllisempää niin en lähtisi teilaamaan television katselua.

No jos telkkaria katsotaan "yhdessä toisessa kiinni" niin silloin sitä pitää verrata pelaamiseen "yhdessä toisessa kiinni". Joku kiva co-op peli jossa pitää ihan erilailla kommunikoida ja suunnitella ja miettiä yhdessä mitä tehdään, kuin vain tuijotetaan ruutua yhdessä. Pelaaminen voittaa jälleen.

 

[venalaine]

Itse taas en tajua vapaaehtoisen ylihinnan maksamista, jos sama tuote on alelaarissa. Minulla ei ole tarvetta ostaa juuri sitä viimeisintä teosta, kun kirjasto kasvaa muutenkin. Tällöin ne nimikkeet, joita edes ostelen, ovat monesti jo muutenkin "alennuksessa", eli sillä hinnalla saatavilla, mitä tällainen vanhakaartilainen pitää normaalina.

En tosin kyllä maksa elokuvalipuistakaan ns. täyttä hintaa, koska sen vähän mitä esim. Finnkinossa käyn, teen sen sarjalippujen kautta.

Valintojen maailma. Kuka haluaa pelinsä, tai minkä tahansa muun hyödykkeen, mieluummin ennenmmin kuin myöhemmin, maksaa siitä enemmän ja toinen hankkii sitten myöhemmin vähän halvemmalla tai on hankkimatta. Siis kuten @CaseAce juuri edellä kuvasi. Ja mikäpä se sitten on se absoluuttisen "oikea" hinta pelille, mihin vertaamalla voi sanoa, että nyt menee yli- tai alihintaan? Hintahan joustaa useimmilla hyödykkeillä kysynnän mukaan, joten eipä sellaista sinällään voi edes määritellä.

 

[draco76]

No jos telkkaria katsotaan "yhdessä toisessa kiinni" niin silloin sitä pitää verrata pelaamiseen "yhdessä toisessa kiinni". Joku kiva co-op peli jossa pitää ihan erilailla kommunikoida ja suunnitella ja miettiä yhdessä mitä tehdään, kuin vain tuijotetaan ruutua yhdessä. Pelaaminen voittaa jälleen.

Ei siinä ole samaa, molempia tehneenä kommentoin. Tutkimuksen kannalta vakiointi on hyvä, mutta jos tarkoitus verrata reaalimaailman tapauksia niin eri asia. Ehkä paras olisi lienee joku tanssipeli yhdessä jossa saisi vielä liikuntaa.

Toki yleisesti ottaen pelaaminen on parempi kuten sanoin aiemmin, ei silti kannata teilata television katselua. Varsinkin kun moni opettavainen peli on pakkopullaa ellei faktoja uhrata pelin takia siinä missä dokumenttejä katsoo mielellään.

 

[Juhukka]

en siedä kiina servujen floodia. järkytyn siitä määrästä kuinka paljon CN servuja on kokonaisuudesta. Miksi ne ei voi olla omassa ympäristössä vain. Ja millä ne saisi filtteröityä veks

 

[Jumi]

en siedä kiina servujen floodia. järkytyn siitä määrästä kuinka paljon CN servuja on kokonaisuudesta. Miksi ne ei voi olla omassa ympäristössä vain. Ja millä ne saisi filtteröityä veks

Street Fighter 5:ssa oli sama vika, lobbyja ei voinut filtteröidä ja niitä näytettiin vain 16 kpl. Vaikka kuinka painoi refresh niin silti pelkkää Kiinaa ja Amerikkaa, joita vastaan ei voi pelata korkean latenssin takia. Se peli oli muutenkin niin huonosti tehty, ettei mikään ihme että tuollaisetkin jutut jäänyt huomaamatta.

 

[Kan Dee Dokata]

Nykyään tuntuu suurin osa isoista peleistä olevan putkijuoksuja, jotka ovat olevinaan jotain kinemaattisia kokemuksia. Olen niitä aina yrittänyt ja käteen jää vain vitutus, ei itselle iske yhtään semmoiset. Otetaan esimerkiksi vaikka RDR2, hulluna kehuttu, isot avoimet maailmat ja muut hienot jutut löytyy, mutta todellisuudessa todella rajoittunut putkijuoksu. Jaksoin sitä 10 tuntia ennen kuin meni hermot, katsoisin ennemmin sen tarinan elokuvana telkkarista. Laitetaan pari esimerkkiä vielä lisäksi, Control ja DOOM Eternal, peleissä selvästi panostettu graffoihin, mutta itse pelaaminen yhtä tylsää saman grindausta.

Jollakin varmasti tekee mieli sanoa "ei niitä ole pakko pelata", ei niin, mutta harmittaa kun en niistä pysty nauttimaan. Juuri valitin kaverille kun kaikki pelit mitä jaksan pelata ovat 10-30v vanhoja, yhtään siedettävää modernia en ole toistaiseksi löytänyt. Mukaavahan semmoinen olisi saada jo ihan grafiikkojen puolesta.

Itse huomannut saman, että pitää palata joko vanhempiin tuotoksiin tai kokeilla jotain indie-tuotantoa, jossa on menty intohimo edellä.

 

[Archon]

Otetaan esimerkiksi vaikka RDR2, hulluna kehuttu, isot avoimet maailmat ja muut hienot jutut löytyy, mutta todellisuudessa todella rajoittunut putkijuoksu.

Joo no.. mielestäni "putkijuoksu" tarkoittaa aivan jotain muuta, kuin mitä RDR2 tarjoaa. Eri mieltä saa olla, mutta suhteellisuustajua voi käyttää.

 

[Kasikaks]

Nykyään tuntuu suurin osa isoista peleistä olevan putkijuoksuja, jotka ovat olevinaan jotain kinemaattisia kokemuksia. Olen niitä aina yrittänyt ja käteen jää vain vitutus, ei itselle iske yhtään semmoiset. Otetaan esimerkiksi vaikka RDR2, hulluna kehuttu, isot avoimet maailmat ja muut hienot jutut löytyy, mutta todellisuudessa todella rajoittunut putkijuoksu. Jaksoin sitä 10 tuntia ennen kuin meni hermot, katsoisin ennemmin sen tarinan elokuvana telkkarista. Laitetaan pari esimerkkiä vielä lisäksi, Control ja DOOM Eternal, peleissä selvästi panostettu graffoihin, mutta itse pelaaminen yhtä tylsää saman grindausta.

Jollakin varmasti tekee mieli sanoa "ei niitä ole pakko pelata", ei niin, mutta harmittaa kun en niistä pysty nauttimaan. Juuri valitin kaverille kun kaikki pelit mitä jaksan pelata ovat 10-30v vanhoja, yhtään siedettävää modernia en ole toistaiseksi löytänyt. Mukaavahan semmoinen olisi saada jo ihan grafiikkojen puolesta.

En itsekään jaksanut RDR2 kun oli alku täynnä cinematiikkaa ja sen lisäksi konsolilla 30 fps.

Doom Eternal taas tuli pelattua kaikenkaikkiaan kahdella konsolilla ja pc:llä läpi. Yksi eniten pelattuja pelejö viime vuosina itsellä. Pelin arcademaisuus oli varmaan se juttu mikä iski. Muutenkin tuollaiset pelit on nykyään parhaita mihin voi vaan hypätä yhtäkkiä ja pelata hetken.

 

[TUHOMURSU]

Se mitä nykyään ei jaksa peleissä on liiallinen elokuvamaisuus.

Death Strandingista hommailin Director's Cutin, koska lisähärpäkkeet tavallaan kiinnostivat ja selkeästi jotain open worldin seesteistä härväämistä tässä kaipaillut. Muistin sitten kuitenkin aloitellessa, että ei helvetti, ei tätä toistamiseen jaksa katsella. Kertaalleen sen siis olen pelannut. No, saipahan Kojima sitten tikkarirahaa multa lisää.

Tavallaan ymmärrän tuon kiiman yhdistää elokuvamaista kokemusta ja pelejä, mutta monesti lopputuloksen jompi kumpi jalka ontuu karulla tavalla lähes poikkeuksetta. Ehkä joku voi onnistua, RDR2:n suhteen olin jo aika kypsää kamaa jossain välissä siihen "stooriin", joka ei tuntunut menevän yhtään minnekkään vaan samat jutut aina eri lokaatiossa, ja Dutch alkoi vtuttamaan jo ensimmäisen 10h aikana. Remedyn härväämistä näillä mailla seuraillut myös vähän kauhulla, että missä vaiheessa mennään full retard modeen ja unohdetaan pelien pelimäisyys. Control oli kuitenkin ihan toimiva arcaderytke, jota pyrittiin seesteyttämään "uusi kumma" maailmankuvalla välipätkissä.

Niin se maailma muuttuu. Nuorena Final Fantasy VII:n välipätkistä ei saanut tarpeekseen ja toivoi, että uusi välipätkä tulisi pian, ja että jokaisessa pelissä olisi tällaista hienoa.

 

[smicke]

Juu Kojiman loputtomat ja sekavat blaastit olivat huonoin osa peliä. Erehdyin pelaamaan pelin illalla loppuun ja jouduin sitten katsomaan yötä vasten sitä varmaan ainakin tunnin-kaksi kestänyttä loppuelokuvapaskaa. Teki mieli heittää monitori jo ikkunasta kun ei meinannut loppua koskaan.

 

[virveli76]

Konsoli peli porttaukset PC:lle. Ei ole mitään konsoleita vastaan,mutta huomaan heti että peli ei ole alkuperäisesti tehty PC:lle.
Liikkuminen ja osa asioista on edelleen jotenkin hassua.
PC:llä myös toiminta tai FPS peleissä oleva yleinen geneerisyys ja hengettömyys, jonka huomaa alun kauniin ulkokuoren alta. Ehkä oma ikä tekee myös kyynisyyttä ja peli(t) ei vain jaksa kiinnostaa alkua pidemmälle kun tuntuu että tämä on niin nähty ja kaikki asiat sitä samaa loppuun asti.

 

[YGrizzly_]

Nykyään tuntuu suurin osa isoista peleistä olevan putkijuoksuja, jotka ovat olevinaan jotain kinemaattisia kokemuksia. Olen niitä aina yrittänyt ja käteen jää vain vitutus, ei itselle iske yhtään semmoiset. Otetaan esimerkiksi vaikka RDR2, hulluna kehuttu, isot avoimet maailmat ja muut hienot jutut löytyy, mutta todellisuudessa todella rajoittunut putkijuoksu. Jaksoin sitä 10 tuntia ennen kuin meni hermot, katsoisin ennemmin sen tarinan elokuvana telkkarista.

Joo no.. mielestäni "putkijuoksu" tarkoittaa aivan jotain muuta, kuin mitä RDR2 tarjoaa. Eri mieltä saa olla, mutta suhteellisuustajua voi käyttää.

Kummankin kanssa samaa mieltä vaikka olette eri mieltä. RDR2 sisältää avoimen maailman, mutta on samaan aikaan todella putkijuoksu peli.
Tehtävien välillä saat kyllä tutkia ja mennä villissä lännessä miten haluat mutta tehtävien aikana peli on todella todella putkijuoksua. Mitä tarkoitan tällä niin peli on todella tarkka mihinkä se haluaa pelaajan menevän ja mitenkä tehtävät tulee tehdä, jos otat väärässä paikkaa muutaman sivuaskeleen niin se on automaattisesti misison failed. Rockstar on valitettavasti mennyt koko ajan enemmän ja enemmän tähän suuntaan että he ohjaavat peliä ja mitä siinä tapahtuu jotta saadaan pelistä mahdollisimman elokuvamainen. Toki voidaan kinastella että tottakai tehtävät pitää olla tiukan rajattuja jotta ne voidaan toteuttaa mutta liiallinen toteutustavan poisvienti pelaajalta on mielestäni yksi nyky rockstar pelien heikkous. Vaikka open worldi ei ole täynnä markkereita mihinkä mennä, on sitten vastaavasti tehtävistä tehty sellaisia että jos et mene mapin markkereiden mukaan on se automaattinen fail ja tehtävä alkaa alusta.

 

[hanse]

Minusta pelituotannossa pitäisi alkaa viljelemään kesken pelin vaihdettavaa vaikeustasoa jonka mukaan palkinnot määräytyy.

En erityisemmin tykkää Lost Arkista, mutta Dungeonien toteutus on paras mitä olen tähän mennessä nähnyt (en pelaa paljon).
Aina kun vastaan tuli uusi Dungeon valitsin vaikeustason fiiliksen mukaan. Riippumatta siitä minkä vaikeustason valitsin niin Dungeonin läpäisy tuntui palkitsevalta.
Parhaassa tapauksessa kenttä oli niin hauska että pelasin sen heti uudestaan läpi vaikeammalla tasolla.

Vastauksena ketjun alkuperäiseen kysymykseen; en siedä huonosti toteutettuja save/checkpoint järjestelmiä ja huonoja pelimekaniikkoja.

 

[arijuahni]

Itselle alkaa kanssa tulla vähän mitta täyteen noiden ubimnaisten open world pelien kanssa. Varsinkin viimeisimmät AC, FC ja WD ovat tuntuneet todella tylsille/työläille.

Elden Ring on malliesimerkki hyvästä open world pelistä. Kaikki paikat/alueet on yksilöllisiä, mielenkiintoisia ja houkuttelevat tutkimaan. Pelissä ei ole oikeastaan mitään "turhaa" kerättävää, vaan kaikella tavaralle löytyy käyttöä. Asiat pitä ämyös itse löytää, eikä kartassa ole valmiin ajuuri mitään. Putkena en olisi välttis Ringiä jakanut pelata läpi, sillä itselle juuri se vapaus mennä muualle tekemään ihan muuta, kun tuli seinä vastaan oli se juttu, että jaksoi tuota vaikeutta. Tämä puuttuu esim sekirosta, mikä jäi itsellä aika alkumetreille kesken. Muita souls like pelejä en ole edes koittanut.

Tämähän se olis. AC Valhalla jäi kesken, kun tykkään hemmetisti tutkia paikkoja ja tehdä sivutehtäviä ym. Mutta niitä tulee ihan kokoajan uusia ja ne on niitä "kerää 5 kukkaa ja juttele minulle sitten" tätä kun on tehnyt sen 20h ja mitään mullistavaa ei kuitenkaan ole tullut eteen, niin ei tarinaakaan enää jaksa pelata. Elden ringissä oli just se tutkimisen fiilis, samoin kun breath of The wildissä.

 

[CaseAce]

Minusta pelituotannossa pitäisi alkaa viljelemään kesken pelin vaihdettavaa vaikeustasoa jonka mukaan palkinnot määräytyy.

Tästäpä tulikin mieleen että en voi sietää pelejä joissa alussa valitaan vaikeustaso ja sitä ei voi muuttaa enää sen jälkeen. Onneksi tällaisia ei juuri enää ole.

Mutta sitäkin on vaikea sietää, jos vaikeustaso on one-difficulty-fits-all -tyylinen eli valintaa ei edes ole. Ja yleensä se on vielä viritetty kohtalaisen haastavalle tasolle. Ihmiset on eritasoisia pelaajia, toisilla on nopeammat sormet ja nopeampi hahmotus/reagointikyky, ja rajoitteitakin voi näissä olla. Lisäksi en tykkää jos on ollut vaikka paska päivä, ja haluan rentoutua hyvän pelin äärellä, niin se pelikin antaa sulle lisää turpaan. Töissä on mennyt kaikki pieleen, niin pelissä saat lisää epäonnistumisen elämyksiä.

 

[P c L A Y E R]

Nykyään tuntuu suurin osa isoista peleistä olevan putkijuoksuja, jotka ovat olevinaan jotain kinemaattisia kokemuksia. Olen niitä aina yrittänyt ja käteen jää vain vitutus, ei itselle iske yhtään semmoiset. Otetaan esimerkiksi vaikka RDR2, hulluna kehuttu, isot avoimet maailmat ja muut hienot jutut löytyy, mutta todellisuudessa todella rajoittunut putkijuoksu. Jaksoin sitä 10 tuntia ennen kuin meni hermot, katsoisin ennemmin sen tarinan elokuvana telkkarista. Laitetaan pari esimerkkiä vielä lisäksi, Control ja DOOM Eternal, peleissä selvästi panostettu graffoihin, mutta itse pelaaminen yhtä tylsää saman grindausta.

Jollakin varmasti tekee mieli sanoa "ei niitä ole pakko pelata", ei niin, mutta harmittaa kun en niistä pysty nauttimaan. Juuri valitin kaverille kun kaikki pelit mitä jaksan pelata ovat 10-30v vanhoja, yhtään siedettävää modernia en ole toistaiseksi löytänyt. Mukaavahan semmoinen olisi saada jo ihan grafiikkojen puolesta.

R* pelit ollu jo pitkään semmosia, että niissä.on kyllä iso mappi, missä voi vapaasti rellestää, mutta vain tehtävien välissä. Itse juoni tehtävät ovat hemmetin tarkkaan rajattuja "putkia". RDR2 paskin osa on juurikin se samaa asiaa toistavat pääjuoni. Lokaatiot vaihtuu, mutta samaa toistetaan joka paikassa. Tehätävt on tarkkaan rajattuja putkia.

Mutta juoni tehtävien ulkopuolella RDR2 on todella immersiivistä ja kivaa pelattavaa. RDR:ssä löytyy ihan hemmetisti tekemistä ja tutkittavaa niiden tylsien juoni tehtävien lisäksi. RDR2 on parasta juurikin semmosiena western fiilistelypelinä, kun metsästelee, etsii aarteita ja tutkii mielenkiintoisia paikkoja, tekee ryöstöjä yms.

Välillä toki pakko vähän edistellä pääjuonta, mutta kyllä sitä aina pari tehtävää jaksaa putkeen vetää.

Uudet Doomit on pelattava vaikeillla tasoilla, että niistä saa irti koko potentiaalin. Areenataistelut on todella koukuttavia, kun vaikeutta on tarpeeksi, koska Doomin combat on toteutettu niin hyvin, että koko ajan on tunne, että seuraavalla se menee. Vaikka ei menisikään, niin Doom ei itseä ainakaan turhautua yhtään, kuten monet muut pelit, joissa vaikeus on toteutettu vaan epäreiluudella.

Helpolla vaikeistasolla homma käy varmasti tylsäksi kyllä. Toki jos semmoinen itsensä haastaminen/ylittäminen ei ole se juttu, niin uudet Doomit ei välttis ole parhaita valintoja, koska tuo Areena homma alkaa sitten vaan tuntua tylsällä toistolle, kun pelaa liian helpolla tasolla.

 

[Kasikaks]

Konsoli peli porttaukset PC:lle. Ei ole mitään konsoleita vastaan,mutta huomaan heti että peli ei ole alkuperäisesti tehty PC:lle.
Liikkuminen ja osa asioista on edelleen jotenkin hassua.

Eli kaikki lähes kaikki nykypelit pl. strategia?

PC:llä myös toiminta tai FPS peleissä oleva yleinen geneerisyys ja hengettömyys, jonka huomaa alun kauniin ulkokuoren alta. Ehkä oma ikä tekee myös kyynisyyttä ja peli(t) ei vain jaksa kiinnostaa alkua pidemmälle kun tuntuu että tämä on niin nähty ja kaikki asiat sitä samaa loppuun asti.

Tämä.

 

[Kasikaks]

Tästäpä tulikin mieleen että en voi sietää pelejä joissa alussa valitaan vaikeustaso ja sitä ei voi muuttaa enää sen jälkeen. Onneksi tällaisia ei juuri enää ole.

Mutta sitäkin on vaikea sietää, jos vaikeustaso on one-difficulty-fits-all -tyylinen eli valintaa ei edes ole. Ja yleensä se on vielä viritetty kohtalaisen haastavalle tasolle. Ihmiset on eritasoisia pelaajia, toisilla on nopeammat sormet ja nopeampi hahmotus/reagointikyky, ja rajoitteitakin voi näissä olla. Lisäksi en tykkää jos on ollut vaikka paska päivä, ja haluan rentoutua hyvän pelin äärellä, niin se pelikin antaa sulle lisää turpaan. Töissä on mennyt kaikki pieleen, niin pelissä saat lisää epäonnistumisen elämyksiä.

Itse taas haluaisin ettei peleissä olisi kuin yksi vaikeustaso. Esim. Trophyissa aina joku että pelaa jollain Nightmare-vaikeustasolla niin saat uuden pytyn… Souls-peleissä parasta kun vaikeustaso on se mikä on ja deal with it.

 

[perato]

Tästäpä tulikin mieleen että en voi sietää pelejä joissa alussa valitaan vaikeustaso ja sitä ei voi muuttaa enää sen jälkeen. Onneksi tällaisia ei juuri enää ole.

Tämä on kyllä ärsyttävää, eikä sille oikeen mitään perustetta ole. Aika monet haluais pelata pelejä just niin ku ne itelle sopii, eikä niinku yleisö tykkää.

Mutta sitäkin on vaikea sietää, jos vaikeustaso on one-difficulty-fits-all -tyylinen eli valintaa ei edes ole. Ja yleensä se on vielä viritetty kohtalaisen haastavalle tasolle. Ihmiset on eritasoisia pelaajia, toisilla on nopeammat sormet ja nopeampi hahmotus/reagointikyky, ja rajoitteitakin voi näissä olla. Lisäksi en tykkää jos on ollut vaikka paska päivä, ja haluan rentoutua hyvän pelin äärellä, niin se pelikin antaa sulle lisää turpaan. Töissä on mennyt kaikki pieleen, niin pelissä saat lisää epäonnistumisen elämyksiä.

Ite taas toisaalta tykkään tästä siinä mielessä, että tiiän että peli on sidottu just tähän vaikeusasteeseen ja kaikki mitä keksin on "omaa" eikä sitä vaan, että nyt on helppo vaikeusaste. Tietyllä tavalla se luo myös vähän sinnikkyyttä pelata peliä kun tietää, että "tämä on tarkoitettu läpäistäväksi" ihan kaikista natseimpiatasoloikkapelejä joiden ainoa funktio on olla vaikeita. Myös arvosteluihin ja muiden mielipiteeseen helpompi luottaa kun tietää, että kaikki pelaa samalla vaikeusasteella. Esim. Alien Isolation on saanut aika paljon rapaa niskaan siitä Alienistaan, joka itseasiassa muuttaa käytöstään helpommilla vaikeusasteilla, lähes aina valittajalla on ollut joku Hard vaikeusaste päällä.

Sit taas toisaalta jos pelissä on neljä vaikeusastetta eikä mitää hajua mitä ne käytännössä tarkottaa, nii joutuu melkeen aina googlettaan, että mihin se vaikuttaa. Joskus helppokin on vaikea ja joskus vaikein on helppo, esimerkiksi nyt vaikka Alien: Isolation vs Wolfenstein New Order, joista jälkimmäinen oli kohtuu simppeli räiskintä jopa vaikeimmalla asteella.

Mutta ehkä kaikki tämä taas palaa siihen, että peli ei kommunikoi mekaanikoistaan. Sen sijaan, että vaikeusastetta valitessa lukisi mitä se käytännössä tekee, niin ei kerrotaan vaan "sopii vähemmän kuin lähes paljon räiskintöjä pelaaville pelaajille".

 

[Partis]

Itse taas haluaisin ettei peleissä olisi kuin yksi vaikeustaso. Esim. Trophyissa aina joku että pelaa jollain Nightmare-vaikeustasolla niin saat uuden pytyn… Souls-peleissä parasta kun vaikeustaso on se mikä on ja deal with it.

Tässä on vaan se ongelma, että harvassa on ne pelaajat joiden mielestä vaikeustaso on just sopiva. Suurimman osan mielestä pelit on sitten joko liian helppoja tai liian vaikeita joten aika harva on tyytyväinen.
Jos taas kyse on vaan jostain pystien keräämisestä niin ne voi jättää aina omaan arvoonsa.

 

[CaseAce]

Tässä on vaan se ongelma, että harvassa on ne pelaajat joiden mielestä vaikeustaso on just sopiva. Suurimman osan mielestä pelit on sitten joko liian helppoja tai liian vaikeita joten aika harva on tyytyväinen.
Jos taas kyse on vaan jostain pystien keräämisestä niin ne voi jättää aina omaan arvoonsa.

No sepä se. Ei se ole keneltäkään pois jos sen tason voi säätää itselle sopivaksi. Trophyt voi ihan hyvin olla sidottuja vaikeustasoon, se ei ole ongelma. Mutta se on ongelma jos joku peli on täysin mahdoton pelattava jollekin joka ei ole sen pelityypin veteraani tai jostain muusta rajoitteesta johtuen reaktioaika ei ole tarpeeksi nopea. Ei siitä ole mitään etua että kaikki pelaa samalla vaikeustasolla, kun se sama vaikeustaso ei ole kuitenkaan sama kaikille. Toisille liian helppo, ja toisille liian vaikea.

 

[ympyr]

Autopeleistä voisi ottaa muutkin genret mallia. Ajoapujen tapaan apuja päälle tai pois yksi kerrallaan pelaajan taitojen mukaan.

Itse tykkään siitä että vaikeusastetta voi tarvittaessa säätää. Voi esimerkiksi helpottaa kohtaa joka on huonosti tehty ja epäreilu pelaajaa kohtaan, tai vääntää ruuvia tiukemmalle jos ”normaali” onkin omalla kohdalla ”helppo”.

 

[Partis]

Autopeleistä voisi ottaa muutkin genret mallia. Ajoapujen tapaan apuja päälle tai pois yksi kerrallaan pelaajan taitojen mukaan.

Itse tykkään siitä että vaikeusastetta voi tarvittaessa säätää. Voi esimerkiksi helpottaa kohtaa joka on huonosti tehty ja epäreilu pelaajaa kohtaan, tai vääntää ruuvia tiukemmalle jos ”normaali” onkin omalla kohdalla ”helppo”.

Useammassa pelissä tämä jo onnistuu.
Esim guardians of the galaxy antaa säätää kuinka paljon pelaaja tai vihut ottaa vahinkoa, kuinka pitkään vihollisten stunnaus kestää kun käyttää sitä elementtiä joille ne on heikkoja tai sitten voi ottaa vaikka quick time eventit kokonaan pois.
Tuo viimeinen on se eka asia jonka otan nykyään pois jos mahdollista ja samalla muutan myös nappien naputtamisen vain napin pohjassa pitämiseksi jos mahdollista.
Ilmeisesti sonyn peleistä ainakin uusi god of war ja last of us part 2 tarjoaa samat säädöt. Spidermanissa voi ottaa myös qte:t pois ja muuttaa napin näpyttämisen pohjassa pitämiseksi ja saman tekee myös metro exodus. Siinä taisi saada nuo hoidettua myös ihan vaan yhdellä napin painalluksella.

Vaikka itsekin olen pelannut jo pienen ikuisuuden tälleen vuonna 1980 syntyneenä niin varsinkin quick time eventit on tulleet päätökseensä jo aikoja sitten mun mielestä ja ainoa peli jossa ne tavallaan vielä kuului peliin on shen-mue 3, koska siinä ne on ollut aina ja siinäkin epäonnistuminen aiheutti hauskan välivideon ja niiden aikana oli checkpointeja.

 

[Joenssen]

En siedä oikein mitään. Jos pelissä on joku ärsyttävä juttu, menee se uninstalliin 5min jälkeen. Sen vuoksi tuleekin pelattua lähinnä samoja hyväksi koettuja pelejä kuten Xcom2 ja Civit.

 

[klasunen]

Pelien mainosvideot missä on oikeita näyttelijöitä, on syvältä. Eli semmonen elokuva like "tiiseri", hyi että ärsyttää.

 

[Partis]

Pelien mainosvideot missä on oikeita näyttelijöitä, on syvältä. Eli semmonen elokuva like "tiiseri", hyi että ärsyttää.

Itse olen jo muutaman vuoden ihmetellyt, että ketä nämä live action trailerit edes palvelee.
Rahaa kyllä palaa kun välillä palkataan isoja nimiä esiintymään, mutta pelikuvaa ei näytetä ja sitten näitä yleensä näkee vaikka just call of dutyn kohdalla jonka kaikki tietää muutenkin.
Muutenkin ihmettelen miksi edelleen käytetään miljoonia pelin markkinointiin kun voi vaan antaa sen pelin latauskoodin suosituille tubettajille ja twitch striimaajille ja se peli tavoittaa ihan ilmaiseksi miljoonat ihmiset jotka myös näkee sitä pelikuvaa samalla.
Joku powerwash simulator osoitti aika hyvin kuinka pelistä voi tulla just tuolla tavoin varsin suosittu kun pari isoa nimeä pelaa sitä.

 

[perato]

Överit pomovastustajat on kyl jotenki väsyttäny jo pitempään. Jotenki vaan niin väsyttäviä yleensä monessa pelissä, että se loppuvastus on jotain isoa jota ammutaan paljon ja pitkään ja siinä on useita vaiheita. Aika monesti jo huomaa, että ei välttämättä riitä edes mielenkiinto sen viimeisen pomon voittamiseen vaan voi lyödä pelin pois ja todeta että eiköhän se ollut siinä. Välipomotkaan harvoin on meikän "lempikohtia" missään pelissä jos ne edustaa jotain kategoriassa "jättiläinen/jättikone/superöllimölli". Souls-peleissäkin tykkäsin aina niistä perusmosureista yms. ympäristöstä enemmän ku niistä jättiläisen kokoisista pomovastustajista. Varsinki vielä puuduttavampia jos sillä on jotain "insta-kill" erikoishyökkäyksiä joita sit vaan väistellään.

 

[Lare]

Ennalta-arvattavuus ärsyttää. Dying Light 2 edelleen menossa ja voit olla varma, että jos jossain tehtävässä kytket rakennukseen sähköt päälle, katkeavat ne pian uudestaan. Sitten valot pimenevät, tulee jännittävää ja pitää lähteä tutkimaan sulakkeita zombien hyökätessä. Metro Exoduksessa oli myös paikoin tilanteita, joissa arvasi, että kohta joku hyökkää. Samoin boss fightien ennakointi, eli näet jonkun alueen ja tiedät, että kohta taistellaan jotain isoa vastaan.

 

[arcane]

"Isojen numeroiden psykologiaa", joita pelit erityisesti harjoittavat. En tiedä mikä tälle on oikea termi, mutta ihmismieli saa usein jonkinlaista mielihyvää isoista numeroluvuista ja ruudulla hyppivistä damagenumeroista. Nämähän ovat pitkälti se ainoa syy, minkä vuoksi clickerit, Diablo 3, ja esimerkiksi viime aikojen suosikki Vampire Survivors koukuttaa ihmisiä. Isojen numeroiden psykologiaa on selitetty esimerkiksi tällä videolla. Ehkä juuri tämän vuoksi minun mielenkiintoni kyseisiin peleihin kuihtuu myös vartissa tai alle. En esimerkiksi välittänyt Vampire Survivorista sitten yhtään, ja minua ärsytti suuresti jo nuorempana yrittää seurata vierestä kun kaveri pelasi jotain JRPGtä, jonka taistelussa vain pomppii numeroita sadoissatuhansissa ja miljoonissa.

Lienen jonkinlainen luonnonoikku, koska minua suuresti häiritsee numeroiden paisuttelu jonkinlaisen koukuttavuuden nimissä.

Minä tykkään esimerkiksi siitä, että Slay the Spiressä vahinkonumerot pysyvät yleensä 0-45 välillä ja vihollisten kestokin on isoimmillaan muutamia satoja. Xcomissa ja Druidstonessa vahinkoa tehdään 1-5 ja vihollisilla on kestoa lähes aina alle 10. Loppuvastuksella on energiaa 30 ja panssaria 3 pistettä, himmeän kestävä tankki! Selkeitä lukuja, joista laskee nopeasti oikean kokoluokan. Jos teen vahinkoa 5638-10 343 ja vihollisella on 50 500 500 kestoa, niin kuinkahan monta iskua tarvitaan?

Vastaavasti kaikenlaisissa räiskinnöissä haluan nähdä sen visuaalisen iskuvaikutuksen, maksimissaan jonkinlaisen energiapalkin joka hupenee, enkä vain valkoisena vilkkuvia mörköjä joiden päälle hyppii lukuja 3483, 2342, 1933, 2733. Rumaa ja kankeaa, enkä osaa erityisesti vertailla kahden pyssyn tehokkuutta lukuja tuijottamalla, vaan joudun enemmän menemään fiilispohjalta "kuoliko möröt tehokkaammin edellisellä aseella kuin nykyisellä".

Ehkä tämä preferenssini pieniin lukuihin johtuu lautapeleistä. Niissä luvut on pakko pitää pieninä, koska ihmisen vastuulla on pitää kirjaa säännöistä ja laskea kaikki. Useimmiten lautapeleissäkin loppupisteenlasku on jo ärsyttävää tai laskimella tarkastettavaa, jos pisteet karkaavat moniin satoihin. Onhan se hieman höhlää vaikkapa autotehdasta "mallintavassa" lautapelissä tuottaa auto 1 dollarin hinnalla tai sotia 2 puupalikan armeija vastaan 3 puupalikan armeija, mutta harvemmin tämä on mitenkään peli-iloa laskeva asia. Jos asia häiritsee, niin esimerkiksi pahvikolikoihin voidaan painaa "5 thousand".

Sikälihän tämä ei ole "mitä et enää siedä", koska mielestäni tämä paisuttelu on ollut enemmän viimevuosien trendi, ja se ärsytti heti alkuunsa. En muista jossain Super Mariossa koskaan edes kiinnittäneeni huomiota siihen että vihollisten litistämisestä saa pisteitä, vaan siihen tarvitseeko niiden päälle hypätä kerran vai kahdesti.

 

[perato]

"Isojen numeroiden psykologiaa", joita pelit erityisesti harjoittavat.

Minä tykkään esimerkiksi siitä, että Slay the Spiressä vahinkonumerot pysyvät yleensä 0-45 välillä ja vihollisten kestokin on isoimmillaan muutamia satoja. Xcomissa ja Druidstonessa vahinkoa tehdään 1-5 ja vihollisilla on kestoa lähes aina alle 10. Loppuvastuksella on energiaa 30 ja panssaria 3 pistettä, himmeän kestävä tankki! Selkeitä lukuja, joista laskee nopeasti oikean kokoluokan. Jos teen vahinkoa 5638-10 343 ja vihollisella on 50 500 500 kestoa, niin kuinkahan monta iskua tarvitaan?

Vastaavasti kaikenlaisissa räiskinnöissä haluan nähdä sen visuaalisen iskuvaikutuksen, maksimissaan jonkinlaisen energiapalkin joka hupenee,

Mobiilipelejä hetken nyt pelanneena niin niiden mainoksista tajusin kuinka paljon tuota käytetään niissä. Asiaan vähän perehdyttyäni totesin, että varsinkin niissä se on juurikin tämän vuoksi, että siihen jää "koukkuun" ja toisaalta se on pelaajalle todella epäselvää ja nimenomaan tarkoituksella. Jopa Xcomin tuleva mobiiliversion mainokset tarjoaa räjähtäviä numerosarjoja ruudulle. Itteä korpeaa juuri myös tämä miljardien upgradet, numeroiden vilkkuminen ja yleensä se lähtee lapasesta kun mukaan otetaan prosenttien kasvut "+10%" koska siinä vaiheessa lähetään kehittymään logaritmisella kaavalla ja se vaan kiihtyy.

Se epäselvyyden tarkoitus on juuri siinä, että saadaan ihmiset jatkamaan saman pelin peluuta näennäisellä upgradella, vaikka oikeasti vihut kasvaa skaalassa ja oikeasti mitään kehitystä ei tapahdu. Myös erilaiset ostot saadaan näyttämään paremmilta kun upgradet on epäselviä. Ehkä härskeimmät esimerkit PC puolelta oli se joku moninpeliammuskelu Anthem/Destiny, jossa lvl1 pyssy teki yhtä paljon vahinkoa vihuihin ku lvl 50 pyssy, numerot kyllä kasvo, mutta vahinko ei todellisuudessa mihinkään. Ja sit toinen esimerkki AC: Odyssey jossa vihut ja hahmo kasvaa koko ajan keskenään, eikä missään vaiheessa oikeastaan kehitytä mihinkään, eli hahmon kehitykselle ei ole mitään iloa tiettyjen kykyjen saavuttamisen jälkeen.

Vastaavasti kaikenlaisissa räiskinnöissä haluan nähdä sen visuaalisen iskuvaikutuksen, maksimissaan jonkinlaisen energiapalkin joka hupenee,

Tämä korpeaa noin pelien kehityksen kannalta, että yhä tänä päivänä joudutaan monessa pelissä joko turvautumaan "vaiheisiin" tai "energiapalkkiin" tai sit johonki dmge numeroihin ja muutamaan vaihtuvaan animaatioon, että nähdään viholliseen tapahtuva vahinko. Edellä mainitsin pomovastustajista ja juuri näissä se ongelma tulee ku se ammuskelu on semmosta "ammu tota kohtaa tohon noin minuutin ajan, sit tulee seuraava vaihe" eikä mitään todellista vahinkoa näytä tapahtuvan. Tähän ku vielä ympätään se, että tehdään superiskuja ja lähinnä numerot vilkkuu niin ei siinä saa mitään tuntuvaa palautetta että tekis jotain. Edelleen liian vaikeaa tuntuu olevan saada vastustajia jotka vahingoittuvat niin että se myös vaikuttaa niihin.

 

[Xiyng]

Veitte kyllä sanat suustani tuon numerohomman kanssa. Näennäiskehitys peleissä on varsin tympeä suunnitteluratkaisu. Moni saattaa edelleen muistaa Oblivionin rosvot huipputason varusteineen, kun peliä pelasi vähän pidemmälle...

 

[hänk_]

Nykyään vähän varttuneempana pelaajana rupeaa ärsyttämään lähes kaikki puzzlet, olisipa tulevaisuudessa mahdollisuus saada vaan skipattua halutessaan jokainen ja jatkaa etenemistä. Samoin old school bossitaistelut, jossa pitää mennä yrityksen ja erehdyksen kautta, jotta saat selville mitä pitää ensin tehdä, ennen kuin pieni aikaikkuna vahingon tekemiselle avautuu. Nämä asiat eivät kunnioita pelaajan aikaa yhtään.

 

[perato]

Nykyään vähän varttuneempana pelaajana rupeaa ärsyttämään lähes kaikki puzzlet, olisipa tulevaisuudessa mahdollisuus saada vaan skipattua halutessaan jokainen ja jatkaa etenemistä. Samoin old school bossitaistelut, jossa pitää mennä yrityksen ja erehdyksen kautta, jotta saat selville mitä pitää ensin tehdä, ennen kuin pieni aikaikkuna vahingon tekemiselle avautuu. Nämä asiat eivät kunnioita pelaajan aikaa yhtään.

Ite taas arvostan yhä enemmän just Puzzleja sen takia, että ne monesti on sellasia, että "kaikki säännöt on selvillä, ja senku ratkot". Possitaistelut on taas sellasia, että "sääntöjä kerrotaan tipotellen, selvittele niitä kuoleman kautta".

 

[venalaine]

Puzzlet ja pakolliset kaavamaiset bossitaistelut on toki monessa pelissä määh, mutta ihan kategorisesti en niitä lyttäisi. Esim. uusimmassa Zeldassa on jotain 120 shrineä, joista suurin osa on puzzleja. Ne on kuitenkin hyvin toteutettuja ja niin isa osa peliä, että kokonaisuus olisi ihan eri ilman niitä. Samoin joku viime kesänä jonkinlaiseksi hitiksi noussut Stray rakentui lopulta sisältönsä osalta aika pitkälti kevyiden puzzlejen varaan. Siinäkään ei ilman niitä olisi paljon mitään jäljellä. Toki monessa pelissä on vain tylsiä puzzleja, kun niitä nyt pitää olla.

Bossitaisteluissa oikeastaan sama juttu. Jossain peleissä tulee tosiaan olo, että onko näitä nyt pakko olla, mutta toisaalta raastavankin vaikeat bossit on joskus piristävä juttu, kunhan on jälleen kerran ajatusta mukana. Esim. itselleni maistui tosi hyvin Metroid Dread, jonka bosseja voi pitää ainakin nykymittareilla vaikeina. Kaikki perustuivat siihen, että pitää opetella bossin liikeet ja varmasti harvassa on ne pelaajat, jotka kaataa bossit ekalla, tokalla tai ehkä vielä viidennelläkään yrittämällä siinä pelissä. Itselleni oli ainakin tosi palkitsevaa, kun se mörkö aina lopulta kaatui.

 

[Saunakalja]

Nykyään nää jää kauppaan mutta... Pelit joissa hakataan yhtä tai kahta nappulaa ja se tekee sinusta mestaritaistelijan... Millään muulla kuin korkeintaan ajoituksella ole väliä. Samaten pelit joissa tulee jokin cutscene ja edetäksesi pitää painaa esim E tai F ja tällöin "pelaat peliä" vaikka todellisuudessa et juurikaan voi epäonnistua. Moni peli on nykyään liian anteeksiantava ja helppo. Moni peli ei saa aikaan sitä "kuoleman pelkoa" koska epäonnistuessa on loputon määrä vaihtoehtoja jatkaa. Myöskin ne liialliset cutscenet ja ettet voi skipata niitä vaikka olisit ne jo nähnyt, ai että se menee tunteisiin.