Varmasti mainittu nämäkin, mutta laitetaan silti.
Tämä on täysin oma ongelma ja pelit voisi pelata kevyesti, mutta minkäs tekee, kun on perfektionisti.
Pelien aivan turhat keräily roskat, mitä erinäköisempiä lappuja ja kippoja mitä kerätään pitkin peliä. Näistä ei mitään muuta saa kuin jonkun saavutuksen piilotettuun pelitiliin.
Tavaran piilottaminen kaikkien pöytien yms juttujen alle mihin pitää osata kyykistyä löytääkseen.
Ylipitkät tutorialit, jossa on pakko hiiviskellä jonkun ketun perässä 5min ampuakseen sen nuolella. Todennäköisesti olet jo ennen tutorialia tappanut kymmeniä näitä.
Vie kauheasti pelin tarinasta, kun joutuu joka huoneessa jokaisen nurkan ja kolon tutkimaan olisiko siellä jotain. Unohtaa aina koko tarinan kun tehtävien välissä on kuusi tuntia tutkinut jotain laaksoa kukkasista.
Tietysti pelit voisi pelata vain päätehtävää pelaten ilman turhia nuuskimisia ja aloittaa vaikka uudelleen missä keräilee kaiken, mutta itsellä ainakin pelejä on niin paljon listalla ja aikaa pelaamiseen ei niin paljoa ole, että kauheasti kahteen kertaan jaksaisi pelata. Omaa tyhmyyttä ja lähinnä vaan oma jääräpäisyys vituttaa.
Itsellä oli ennen sama, sitten tiedostin ongelman ja korjasin sen. Nykyään menen ns. sillä miltä tuntuu. Välillä pelaan rauhallisin mielin päivän missä tutkin maailmaa ja lorea, joskus haluan vain tapella ja tappaa joskus taas kiinnostaa edetä suoraviivaisesti päätarinaa.
Juttu on se, että peli on aina sinun mielialojesi näköinen eikä sulla olemitään keinotekoista pakotetta käskemässä sinua, kuten perfektionismi josta ei Rentouttavassa harrastelussa ole mitään muuta kuin haittaa sillä se pakonomainen tarve suorittaa syö sen rentouden siitä ja pelaamisen pitäisi olla rentouttavaa? Vai pitäiskö, kukapa sen määrittää ellet sinä, se että mitä sinä peliltäsi haluat ja pystyykö se sitä tarjoamaan. Vai alistutko vaan riippuvuuden ruokinnalle suorittaen aivokuolleille suunniteltuja rotanhäntäquesteja.
Hyvän olon tunne kyllä tulee, mutta lähinnä siitä että sai lääkityksen riippuvuuteensa. Ei siksi, että olisi ainoastaan nautiskellut harrastuksestaan.
Mikäli peli on niin hyvä, että matkan varrella huomaatkin että oot tehnyt kaiken niin se ei varmaan haittaa ketään jos se on poikkeus sääntöön että joku peli on tehnyt sinulle niin paljon mielihyvää, että haluat viettää sen parissa aikaa uudelleen ja uudelleen.
Nykypelejä yleisesti paljon parjaankin ja syykin on tuossa. Pelit tehdään liian analyyttisesti. Ne haisee yritykseltä tehdä kaikki oikein, analytiikan pohjalta tietysti kunnioittaen maailman jokaista yksittäistä pientäkin poliittista liikehdintää joissa on räjähdyavaara. Mutta on täysin hengetöntä, kliiniseksi kuristettua paskaa jossa ei ole ihmissielua ollenkaan mukana vaan se on koneella luotu jokaista yksityiskohtaa myöten, laskelmoidusti. Mikä myös ruokkii siis keskivertokuluttajan aivojen koukutusmekanismeja tuhlaamaan siihen paljon lisää aikaa=paljon lisää rahaa =90% mainstream peleistä "nykyään".
Viihteen suurkuluttajana pahin harrastukseni vihollinen on siis kylmä kapitalismi joka on vienyt pelialaltakin sen parhaan terän kuten musiikille ja elokuville on käynyt.
Onneksi menneisyyden viihdettä on loputtomasti. Kiitos alustasta vuodattaa tuntoja ja anteeksi tekstiseinästä.
