Mitä et enää siedä videopeleissä?

[Markkees]

Multiplayer only pelit ilman mahdollisuutta botteihin. Monta hyvää peliä jäänyt hommaamatta ihan tuon takia. Ennemmin tai myöhemmin ne pelaajat katoaa ja sitten omistatkin pelin jota et voi enään pelata nostalgioissa.

 

[arcane]

Service-mallin pelit. Toki nämä nyt osuvat lähinnä moninpeleihin, joihin pätee myös tuo pelaajien puutos tai servereiden lakkauttaminen, jolloin omistat pelkän tiiliskiven.

Mutta vaikka peli olisi elinvoimainen, en pidä siitä että peli voi olla jotain ihan muuta mitä se oli julkaisussa, eikä pääsyä vanhempaan ole. Tai sisältöä yksinkertaisesti poistetaan, koska et sitä itse omista. Esimerkiksi nyt vaikkapa PUBG, Fortnite, World of Warcraft, Destiny 2 jotka kaikki ovat jotain aivan muuta nyt kuin aiemmin pelatessa. WoWi nyt poikkeus sikäli, että siitä tarjottiin Classic, mutta sekin näyttää olevan vain toinen kierros sitä samaa. Muista peleistä sen sijaan on selvästi karsittu sisältöä, muutettu tai lisätty ominaisuuksia, joilla on yleensä virtaviivaistettu pelikokemusta.

Olen monta kertaa miettinyt top 50 pelejäni ja pohtinut kirjoittavani listaa suosituksena muille - ikään kuin suositukseni muita kiinnostaisivat. Joka kerta tajuan, etten vain yksinkertaisesti voi suositella yhtäkään Game as a Service -mallin peliä joita olen pelannut, ja nauttinutkin satoja tunteja, koska ne eivät ole tarjolla nyt lainkaan, tai ne eivät ole sitä mitä minä joskus pelasin.

En enää siedä lainkaan tätä kulttuuria, että jotain pitää olla ostamassa ja pelaamassa tietyllä ajanhetkellä, jotta saa oikean kokemuksen, muuten se on menetetty. Ymmärrän toki, että pelejä halutaan kehittää eteenpäin jotta pelaajat pysyvät, varsinkin jos peli tarvitsee toimiakseen kymmeniä tai satoja pelaajia, mutta tämä myös laadukkaasti estää pelien pelaamiset ns. jälkijunassa tai vanhaan palaamiseen nostalgiamielessä.

Keskityn mieluummin sitten vain yksinpeleihin tai kavereiden kanssa peer-to-peer toimiviin peleihin. Nykyään täytyy muuten olla pelaamassa early access -raakileita pysyäkseen aallonharjan huipulla, trendi on muuten jo mennyt ohi ja peli vanhentunut ennen kuin se on edes julkaistu.

 

[perato]

Joka kerta tajuan, etten vain yksinkertaisesti voi suositella yhtäkään Game as a Service -mallin peliä joita olen pelannut, ja nauttinutkin satoja tunteja, koska ne eivät ole tarjolla nyt lainkaan, tai ne eivät ole sitä mitä minä joskus pelasin.

En enää siedä lainkaan tätä kulttuuria, että jotain pitää olla ostamassa ja pelaamassa tietyllä ajanhetkellä, jotta saa oikean kokemuksen, muuten se on menetetty. Ymmärrän toki, että pelejä halutaan kehittää eteenpäin jotta pelaajat pysyvät, varsinkin jos peli tarvitsee toimiakseen kymmeniä tai satoja pelaajia, mutta tämä myös laadukkaasti estää pelien pelaamiset ns. jälkijunassa tai vanhaan palaamiseen nostalgiamielessä.

Tämän olen myös kokenut itse siinä mielessä ongelmaksi, että kun pelejä päivitellään(etes ihan vaan qol päivityksiä yms.) nii sitä on lopulta ihan eri peli laadullisesti kuin julkasussa. Alat lukemaan arvosteluja, nii siellä ruoditaan asioita jotka oli ongelma julkasussa, mutta ei koskaan sen jälkeen. Yritäppä siinä sit keskustella jostain pelin laadusta, kun se on kahtena eri ajankohtana merkittävästi erilainen niin laadullisesti kuin pelimekaniikoiltaan. Esimerkkinä nyt vaikka Paradoxin pelit ja tai vaikka Rome 2 Total War.

 

[cl0]

Mitä et enää siedä videopeleissä, mutta lapsena/nuorena siedit ja se ei sinua haitannut?


Itse en enää jaksa yrittää jotain vaikeaa kohtaa tai vastusta kovin montaa kertaa. Eilenkin jäin C&C Remasterissa yhteen tehtävään jumiin, koitin kaksi kertaa ja enää en siihen koske. Ei vaan riitä kärsivällisyys saatika mielenkiinto, menee hermo ja se siitä.
Myöskään perheellisenä ei enää aikaa ole pelata niin paljoa, se on varmasti se suurin syy siihen, ehkä jopa ainoa, miksi epäonnistuminen turhauttaa niin paljon, siihen kuluu sitä kallisarvoista aikaa.



Aihe ryövätty muualta, mutta keskustelua internettiin vielä mahtuu.

En tiedä saako näin vanhoihin viesteihin vastata mutta poistakoon modet jos siltä tuntuu.

Mutta vaikeusaste on se joka saa jättämään pelin kesken. Liian kova vaikeusaste valitettavasti näkyy monissa autopeleissä ja vaikka ajopeleistä pidänkin niin moni peli on jäänyt kesken hermojen petettyä.
Driver: San Fransiscossa se tehtävä missä piti ajaa siltaa pitkin 6 minuutissa. Yritin 10 kertaa ennen kuin jätin kesken. En ole 3 vuoteen jaksanut edes pelata koko peliä tuon takia.

Midnight Club: LA ja Test Drive Unlimited 2 sisältävät tehtäviä mistä ei vain tunnu selviävän millään. Pitäisi varmaan olla joku formulakuski jotta pystyy ajamaan nopeasti, ja tarkasti samalla kun välttelee muuta liikennettä.

 

[Keimo]

Olen monta kertaa miettinyt top 50 pelejäni ja pohtinut kirjoittavani listaa suosituksena muille - ikään kuin suositukseni muita kiinnostaisivat.

Hienoinen OT: Itse asiassa kyllä kiinnostavat. Olen pitänyt teksteistäsi "Viimeksi pelaamasi peli ja mietteitä siitä" -ketjussa ja ihan mielelläni lukisin lisääkin. Aika monta peliä on päätynyt myös ostoslistalle ansiostasi. (Sama pätee pariin muuhun vakiokasvoon ketjussa, kuten @perato ja @Refloni)

Eli kirjoita ihmeessä, jos intoa riittää!

 

[Sadness]

Siinähän on tämä kuuluisa intro / "tutorial" semmonen, että ei meinaa ensin läpi päästä, etkä voi skipata eli jos et pääse läpi niin et sitten pelaakaan juonta.

En ole koskaan käsittänyt että tuo ollut jollekin iso haaste, itselleni aiheutti silloin ps1 aikaan ongelmia ainoastaan 180 asteen käännökset eteepäin ajaessa ja peruuttaessa ja Shalom taisin jostain sanakirjasta katsoa vaiko vahingossa keksin sen.



Ite olen pelanut Driver 1 ja 2 läpi mutta se kolmonen jäi PS2 aikaan kesken, oli se niin halpa versio GTA:sta että Driver sarjan alamäki alkoikin siitä että kun alettaan kakkosessa tuomaan hahmoa ulos autosta.

Tulispa tuosta nykyajan versio ja ilman mitään että saa omaa hahmoa ulos, puhdasta rallia ja kytät perässä.

 

[Partis]

Tulispa tuosta nykyajan versio ja ilman mitään että saa omaa hahmoa ulos, puhdasta rallia ja kytät perässä.

Onko driver san francisco pelattu?

 

[Village Fool]

Kapea fov (field of view), eikä säätömahdollisuutta. Varsinkin konsolipeleissä tuo on häirinnyt. Toisena tulee mieleen huono ääninäyttely, mm. AC: Odyssey ja Metro: Exodus, joissa puhutaan englantia typerillä aksenteilla (vähän sama kuin huonoissa sotaelokuvissa saksalaiset vääntää englantia saksalaisaksentilla). Onneksi Metro: Exoduksessa saa tuon puhekielen venäjäksi.

 

[Sadness]

Onko driver san francisco pelattu?

Mä olen joskus kokeilut sitä X360 tai ps3.lla mutta en innostunut siitä kun voit vaihtaa autoa lennosta ja se selitettiin jotenkin että Tanner on koomassa tai vastaavaa mutta voisi yrittää joskus uudestaan.

En muista enää, mutta joku oli vaikea saada tehtyä niin, että peli suorituksen hyväksyy ja aikaraja meinaa, että pitää suht' virheetön sarja saada tehtyä ja oikeassa järjestyksessä.

Tosin kokeilin myöhemmin miten nopsaan saan ite tehtyä huvikseni ja jos en väärin muista niin 40 ... 45 sekuntia oli ihan mahdollista ja varmaan paremmilla taidoilla vielä nopeemmin (PC, näppäimistöllä).

Tästä alkaa varmaan olemaan jo kohta 20v viimeksi pelanut tuota mutta mä en muistellut sitä vaikeana tai no n.s vaikeana, siinä piti kyllä opetella noi 180 käänökset tekemään oikein, en muista pitikö jarrua napauttaa että sai sen oikean asteen siihen ja sitten piti kehittää että teki oikeassa järjestyksessä noi että sulla pysyi n.s rytmi päällä.

Vaikeampaa minusta oli pelissä osua ihmis hahmoihin mutta sekin oli mahdollista... auto menee vain hahmojen läpi.

Mulla oli kyllä tuo peli tallessa jokunen vuosi sitten vielä, pitäs alkaa laatikkoja kaivelemaan tai sitten kokeilla rommina pc:llä

 

[vetten äärelle istutettu]

Aijaij, Driverin eka tehtävä. Ihan klassikko! Oon ton pelannu kolmesti edelliseen vuoteen, siis ekan tehtävän (ja muutama päälle)

Sinänsähnän se ei ole edes vaikea, opettelet vaan pelimekaniikat ja se on sillä selvä.

 

[Refloni]

Tuon takia en enää pidä kovin pitkiä taukoja peleissä. Jos joku peli jää yli kahdeksi viikoksi hyllylle, se jää todennäköisesti kokonaan kesken.

 

[gtrwll]

Olematonta tarinaa ja huonoa/keskinkertaista kirjoittamista. Nämä onneksi pystyy aika helposti eliminoimaan ennen pelin hankkimista.

 

[Booldie]

Ei nyt varsinaisesti skidinä mutta vielä muutama vuosi takaperin kaikki nämä avoimen maailman 50+ tuntiset "eepokset" maistuivat mutta jostain syystä ei vaan meinaa löytyä motivaatiota pelata vastaavia tänäpäivänä. Arvostan enemmän pelejä kuten AMID EVIL, Risk of Rain, Doom Eternal jne joissa on vähemmän "filleriä".

 

[Junaski]

En siedä enää helpolla vaikeustasolla pelaamista. Ennen otti aina pattiin kun kuolo korjasi, niin pelasin helpolla. Nykyään pelaan aina vaikemmalla tasolla, ja hankaan munat vaahdossa niin kauan kuin onnistuu. Pitäsikö kokeilla Dark Soulseja?.

 

[Hyrava]

AI hitto, kun peli käynnistyttyään ilmoittaisi: "Edellisestä kerrastasi onkin aikaa, tässä kertaus tärkeimmistä asioista."

Tuo olisi kyllä nykyään aika jees, välillä ainakin itselläni saattaa olla jopa kuukausien taukoja jonkun pelin pelaamisessa ja sitten ensimmäinen tunti meneekin taas opetteluun. Toinen mikä olisi kiva, olisi joku tehtävälokikirja johon automaattisesti kirjaantuisi meneillään olevat hommat, niitäkin kun on joskus varsin ikävä muistella kuukausien päästä. Tai olisi edes joku savetiedostoon tallentuva vähän pidempi vaikkapa itse kirjoitettava description että vähän pääsisi heti kärryille mihin on jäänyt. Joissakin peleissä tuollainen quest log on toteutettukin ja jopa yllättävän hyvin, kertoo mitä piti tehdä mutta ei paljasta yhtään liikaa.

Tuo Driverin eka tehtävä eli se hiton harjoittelu oli kyllä yllättävän haastava, sitä tuli joskus tahkottua pitkän aikaa ennenkuin oppi kaikki jutut niin hyvin että sai tehtyä ne kaikki putkeen. Siitä eteenpäin peli tuntuikin ainakin hetken paljon helpommalta.

 

[cl0]

Oletko muuten pelannut alkuperäistä Driveriä koskaan?

Siinähän on tämä kuuluisa intro / "tutorial" semmonen, että ei meinaa ensin läpi päästä, etkä voi skipata eli jos et pääse läpi niin et sitten pelaakaan juonta.

PC:lle taisi saada modin, jolla intron sai skipattua, mutta PS:llä siihenpä sitten jäit jos jäit.
Varmaan moni menettikin tämän pelin tuon tutorialin takia.

Mikä on sääli, koska Driver on hyvä peli. On siinä myöhemminkin käsittämättömiä tehtäviä eipä silti ja kesken jäi itseltäkin aikanaan kun loppui into.

En ole pelannut muita Drivereita. Tekisi kyllä mieli kokeilla ainakin Parallelsia.

 

[Graf af Kexholm]

Pari vuotta sitten tajusin, etten enää nauti videopeleistä kuten ennen, vaikka pelaan nykyäänkin vielä vaihtelevasti.

Tiettyihin piirteisiin olen kyllä lopen kyllästynyt, vaikka joskus olisinkin sietänyt:

- Ziljoona DLC:tä (*krhm* Paradox *krhm*). Ei kiinnosta koko ajan olla lompakko auki, eikä selvittää mitkä DLC:t nyt ovat oikeasti hyödyllisiä. Lopputuloksena joko ostan pelit vasta kun DLC:dein julkaisu on jo lopetettu (5-6 vuotta ensijulkaisusta), tai en osta peliä ollenkaan.

- Pelimekaniikoiden päivitys (jälleen Paradoxin synti). Tämä varmasti jakaa mielipiteitä, mutta olisi kiva voida palata sen saman vanhan pelin periin (bugit korjattuina), ilman että monet pelin perusmekaniikat ovat heittäneet kuperkeikkaa (Stellaris). Tiedän että Steamissa voisi aina lukita pelin vanhempaan versioon, mutta sekin tuntuu väärältä (+ bugit ovat tallella).

- Hassunhauska huumori. Olen rasistifascisti, mutta Baldur's Gate -sarja olisi ollut paljon parempi jos se vitun Minsc typerine hamstereineen olisi poistettu pelistä ennen julkaisua. Sellainen kjehräh ei oo niin vakavaa -huumori ei vaan uppoa.

- Pelimekaniikan ulkopuolinen vaikeus (huijaava tietokone). En tiedä kuka oikeasti nauttii siitä, että esim. Total War -peleissä on jotain salaisia skriptejä, joilla tietokone voi pieraista uusia armeijoita tyhjästä mukamas haasteeksi. Miksi pelaajan vaivautuisin sitten tuhoamaan infraa tai tiedustelemaan, jos tietokone voi luoda armeijoita tyhjästä?

 

[perato]

- Hassunhauska huumori. Olen rasistifascisti, mutta Baldur's Gate -sarja olisi ollut paljon parempi jos se vitun Minsc typerine hamstereineen olisi poistettu pelistä ennen julkaisua. Sellainen kjehräh ei oo niin vakavaa -huumori ei vaan uppoa.

Mitä vanhemmaks tulee nii sitä enemmän. Pelit on kyl vakavuudeltaan tasoa Pixar piirretty, vähän kaikille jotain, pikkulapsille ja aikuisille ja kaikkea siltä väliltä. Harva peli pystyy olemaan mitenkää haudanvakava alusta loppuun mikä on kyl sääli.

 

[Jurppii]

Oletko muuten pelannut alkuperäistä Driveriä koskaan?

Siinähän on tämä kuuluisa intro / "tutorial" semmonen, että ei meinaa ensin läpi päästä, etkä voi skipata eli jos et pääse läpi niin et sitten pelaakaan juonta.

PC:lle taisi saada modin, jolla intron sai skipattua, mutta PS:llä siihenpä sitten jäit jos jäit.
Varmaan moni menettikin tämän pelin tuon tutorialin takia.

Mikä on sääli, koska Driver on hyvä peli. On siinä myöhemminkin käsittämättömiä tehtäviä eipä silti ja kesken jäi itseltäkin aikanaan kun loppui into.

Tulee mieleen Far Cry 5, jossa intron autopako on pelin vaikein tehtävä...

 

[Snydenthur]

Fps-rajoitukset. Nykyään tuppaa olemaan jo harvinaisia (vaikka on niitä 30fps välivideoita näkynyt vieläkin), mutta ärsyttävää silti. Muutenkin tuo "60fps on tarpeeksi hyvä" on omasta mielestä ollut todella vanhentunut käsite jo pidemmän aikaa.

Toisena on "immersio". En ainakaan itse uppoa peliin ellei se ole oikeasti hyvä, joten kaikki kikka kolmoset, joilla immersiota yritetään "parantaa", 99% mahdollisuudella tekevät vaan itse pelaamisesta ärsyttävämpää ja surkeampaa, joka sitten vähentää sitä immersiota.

 

[shakal]

Fps-rajoitukset. Nykyään tuppaa olemaan jo harvinaisia (vaikka on niitä 30fps välivideoita näkynyt vieläkin), mutta ärsyttävää silti. Muutenkin tuo "60fps on tarpeeksi hyvä" on omasta mielestä ollut todella vanhentunut käsite jo pidemmän aikaa.

Toisena on "immersio". En ainakaan itse uppoa peliin ellei se ole oikeasti hyvä, joten kaikki kikka kolmoset, joilla immersiota yritetään "parantaa", 99% mahdollisuudella tekevät vaan itse pelaamisesta ärsyttävämpää ja surkeampaa, joka sitten vähentää sitä immersiota.

Aikasempi: Tietenkin. Eri +144hz näyttö ollut kohta 10 vuotta. Masentavaa.

Jälkimmäinen: Toisella näytölläni pyörii parhaillaan Divinity Original Sin 2 ja peli on vuodelta 2017. On todella piekseennyttävää kun viimiset vuodet on mennyt pelaajien kalastamisessa, tekniikalla keulimisessa ja ei keskitytä siihen itse peliin ollenkaan. Kun otat 4-10v vanhemman pelin, pelin jota et ole välttämättä edes pelannut ennen, masentaa välittömästi kuinka surkeaksi peliskene on mennyt. En suostu uskomaan varttunutta ikääni, koska laita Bioshock Infinite pyörimään ja koita keksiä viimiseltä parilta vuodelta peli moisella lorella ja kaikella muulla mitä sillä on tarjota, sen lisäksi että se näyttää vieläkin melkoisen hyvältä. Divinityssa on niin suuret onnistumisen tunteet että kyyneleet meinaa valua silmäkulmasta vanhalta mieheltä.

Haluan painottaa että pelaan erittäin paljon, eri pelejä, yleensä kokonaan lävitse asti.

 

[Jurppii]

Ihmeellinen varustepanttaus monissa moderneissa open world shootereissa käy kanssa hermoon. Syyllisiä MGS5, FC5 jne. Lähes poikkeuksetta alkuun lyödään käteen Colt 1911 tai joku Mosin Nagant rautatähtäimillä ja viidennen tehtävän kohdalla joku tiputtaa Kalashnikovin. Aseet on tehottomia ja äänekkäitä sohloja ja pelien henki on hiippailu. Äänenvaimenninta ei kukaan suostu myymään sinulle ennen kuin olet vapauttanut viisi aluetta tai kaatanut metsän korkeimman puun silakalla ja sama koskee kiikaritähtäintä sun muuta. Jostain syystä kiikaritähtäimen ja vaimentimen saaminen samaan torrakkoon jätetään johonkin 50% juonesta takana vaiheeseen. Peli menee loppua kohden täydeksi läpijuoksuksi kun osaamisen kasvaessa saa sitten ne hyvät kamatkin ja vaikeuskäyrä heittää häränpyllyä.

Onneksi Ubilla on sentään nuo club rewardsit sun muut prestige weaponsit, joista saa usein parempia aseita jo pelin alussa jollain premium valuutalla (jota ei kaikkea tarvitse oikealla rahalla ostaa).

 

[shakal]

Ihmeellinen varustepanttaus monissa moderneissa open world shootereissa käy kanssa hermoon. Syyllisiä MGS5, FC5 jne. Lähes poikkeuksetta alkuun lyödään käteen Colt 1911 tai joku Mosin Nagant rautatähtäimillä ja viidennen tehtävän kohdalla joku tiputtaa Kalashnikovin. Aseet on tehottomia ja äänekkäitä sohloja ja pelien henki on hiippailu. Äänenvaimenninta ei kukaan suostu myymään sinulle ennen kuin olet vapauttanut viisi aluetta tai kaatanut metsän korkeimman puun silakalla ja sama koskee kiikaritähtäintä sun muuta. Jostain syystä kiikaritähtäimen ja vaimentimen saaminen samaan torrakkoon jätetään johonkin 50% juonesta takana vaiheeseen. Peli menee loppua kohden täydeksi läpijuoksuksi kun osaamisen kasvaessa saa sitten ne hyvät kamatkin ja vaikeuskäyrä heittää häränpyllyä.

Onneksi Ubilla on sentään nuo club rewardsit sun muut prestige weaponsit, joista saa usein parempia aseita jo pelin alussa jollain premium valuutalla (jota ei kaikkea tarvitse oikealla rahalla ostaa).

Fallouteissa power armor oli aina sellanen rare ellei loppupelin herkku. Nelosen irvikuvassa power armor on malliin pipe gunin jälkeen seuraava asia mitä saat ja pelin puolessa välissä voit ampua pistoolilla Deathclawin harppukuoroon yhdellä-kahdella laukauksella vaikeimmalla vaikeustasolla. Deathclaw joka on ennen ollut pelisarjassa vihollinen mitä kuuluu aina pelätä.

 

[Kallek505]

Rockstarin peleissä(etenkin Gta V) tää ainainen ongelmien ja errorien esiintyminen. Millon mikäkin ongelma tai joining error ilmestyy koneelle. Ja jos ei mulle niin jollekin pelikavereista. Ei ole sidottu aikaan paikkaan servuun tai muuhunkaan koska niitä tulee kaikille. Ja sit kun haet vinkkiä viasta niin pitää ladata se tää ja toi ja korvata niillä ne nää ja noi. Prkl jos mä maksan pelistä niin mä haluan prkl pelata sitä enkä tapella näitten errorien kanssa. Eikö niitä ongelmia voi oikeesti korjata tekijän toimesta ilman että tarvii maksavan pelaajan ite hakea ratkaisut näihin ongelmiin ja käyttää vielä vähäistä kallista vapaa-aikaansa tällaiseen shaisse en. No tänään lähti Rockstarin paske poistoon KO. ongelmien takia ja olen varma että uutta ei enää tule oli kuinka hieno ja hyvä tahansa.

 

[Mustapastori]

Pelinsisäisen logiikan muuntelu välinäytöksen ajaksi draaman tai juonenkehityksen vuoksi jurppii ihan kerpeleesti. Ensin olet pelistä riippuen tyyliin jumalan poika tai universumin kovin sälli, vedät kaikkea liikkuvaa ja pomotaistelussa päävastustajan juoksupoikaa turpaan 100-0 kunnes hän on lähes kuollut: sitten tuleekin välinäytös jonka aikana aiemmin köysissä ollut jantteri vetääkin sinua ja tiimikavereitasi pataan koska kaverit maagisesti unohtivat vuosikausia hiomansa taistelutaidot, varastaa tarinan kannalta oleellisen asian aivan nenäsi alta ja paetessaan kuittailee miten onneton säkki päähenkilö on. Välinäytöksen jälkeen pelaajan hahmo taas syö pahiksen kätyreitä aamupalaksi.

 

[perato]

Pahikset jurppii. Siis surkeasti kirjoitetut pahikset. Varsinki ne jotka "filosofoi" jotain höpöä; "Ihmiset on koiria, kaaos on vain luontainen ihmisen olomuoto, kurkut on yleensä vihreitä, pikkelssi on hyvää" ja sit päähahmo antaa sen jätkän vetää sitä monologiaan siinä ennen ku se tekee jotain "shokeeraavaa". Liittyy hyvin vahvasti tuohon alla olevaan quoteen mihin se monesti sit yhdistyy. Tarvisko peleissä olla enää semmosia pahiksia, jotka pitää voittaa jossain areenalla. Aika usein edelleen näitä on, peleissä joihin ne ei jotenki sovi.

Pelinsisäisen logiikan muuntelu välinäytöksen ajaksi draaman tai juonenkehityksen vuoksi jurppii ihan kerpeleesti. Ensin olet pelistä riippuen tyyliin jumalan poika tai universumin kovin sälli, vedät kaikkea liikkuvaa ja pomotaistelussa päävastustajan juoksupoikaa turpaan 100-0 kunnes hän on lähes kuollut: sitten tuleekin välinäytös jonka aikana aiemmin köysissä ollut jantteri vetääkin sinua ja tiimikavereitasi pataan koska kaverit maagisesti unohtivat vuosikausia hiomansa taistelutaidot, varastaa tarinan kannalta oleellisen asian aivan nenäsi alta ja paetessaan kuittailee miten onneton säkki päähenkilö on. Välinäytöksen jälkeen pelaajan hahmo taas syö pahiksen kätyreitä aamupalaksi.

Just tätä, että voit vetää headshotilla joka vihun, mutta sit tulee se pakollinen välivideo missä ammutaan metristä ohi kuus seitsemän kertaa ja unohtuu ne kaikki kyvyt yms. Mass Effect sortu tähän turhan monta kertaa, missä Shepard ammuskelee jollain pistoolilla jonku perään, vaikka kädessä oli äskön kiikarikivääri ja mahdollisuus nostaa ihmisiä levitaatiolla ilmaan. Tai sit se Tomb Raiderin, "en tapa ketään, voi ei, tapoin jonku, byhhyhhyy" --> välivideota ennen ja jälkeen konekiväärillä kymmeniä henchmenejä aikaiseen hautaan.

 

[Deviant]

Outo muutos tapahtunut mielenmaisemassa +30 ikään päästessä. Nuorempana rakastin tarinavetoisia pelejä ja metsästin sinemaattisia kokemuksia. Nyt ei jaksa niin millään.

Se tarina on kumminkin vähän kökkö. Lähes aina. Usein tarpeettoman monimutkainen. Keskeyttää pelaamisen. Ja väkisinkin tuntuu videopelin kontekstissa tyhmälle. Pakotetuista tekotaiteellisista kikkareista puhumattakaan. Anteeksi Remedy ja Kojima, siltä on vain tuntunut viimevuosina.

Kyllä. Vaikkapa Last of Us II kosketti, shokeerasi ja kuljetti dialogia kauniisti välidemoissaan eteenpäin. Mutta vaikka se on elokuvamaisten pelien virstanpylväs, on se edelleen minusta hyvin irtonaisia paloja liimattua tarinaa pelaamisen väleissä. Juuri tappanut satoja vastuksia pelissä ja yhtäkkiä välidemossa se yksikin on muka niin sydäntä riipaisevan koskettava ja iso juttu. Usein videopeli muuttaa tarinan tyhmäksi (ja tarpeettomaksi) ja vice versa. Leffat leffoina, pelit peleinä. Kenties poikkeuksena lukuun jotkin interactive story "pelit".

Pelissä voitte antaa minulle tarinan ja motivaattorin luokkaa "pelasta prinsessa tai maailma" sekä seuraavan haasteen joka minun pitää kiehtovilla pelimekaniikoilla ratkaista tai suorittaa. Ei oikeasti tarvitse yrittää paljon enempää. En ainakaan jaksa katsoa varttia kun 3d hahmot hörisevät toisilleen tasojen välissä.

 

[PÌÎUW®[ªøËrhl¾ÇÌ°1¿¼]

Outo muutos tapahtunut mielenmaisemassa +30 ikään päästessä. Nuorempana rakastin tarinavetoisia pelejä ja metsästin sinemaattisia kokemuksia. Nyt ei jaksa niin millään.

Se on kumminkin vähän kökkö. Lähes aina. Usein tarpeettoman monimutkainen. Keskeyttää pelaamisen. Ja väkisinkin tuntuu videopelin kontekstissa tyhmälle. Pakotetuista tekotaiteellisista kikkareista puhumattakaan. Anteeksi Remedy ja Kojima, siltä on vain tuntunut viimevuosina.

Kyllä. Vaikkapa Last of Us II kosketti, shokeerasi ja kuljetti dialogia kauniisti välidemoissaan eteenpäin. Mutta vaikka se on elokuvamaisten pelien virstanpylväs, on se edelleen minusta hyvin irtonaisia paloja liimattua tarinaa pelaamisen väleissä. Juuri tappanut satoja vastuksia pelissä ja yhtäkkiä välidemossa se yksikin on muka niin sydäntä riipaisevan koskettava ja iso juttu. Usein videopeli muuttaa tarinan tyhmäksi (ja tarpeettomaksi) ja vice versa. Leffat leffoina, pelit peleinä. Kenties poikkeuksena lukuun jotkin interactive story "pelit".

Pelissä voitte antaa minulle tarinan ja motivaattorin luokkaa "pelasta prinsessa tai maailma" sekä seuraavan haasteen joka minun pitää kiehtovilla pelimekaniikoilla ratkaista tai suorittaa. Ei oikeasti tarvitse yrittää paljon enempää. En ainakaan jaksa katsoa varttia kun 3d hahmot hörisevät toisilleen tasojen välissä.

Vaatimukset ja näkökannat muuttuu. Itsellä käynyt päinvastoin. Ennen pelasin nopeita räimeitä ja hypi-pompi-kerää-kolikko pelejä ja vastaavia. En tiennyt oliko näissä peleissä jotain taustajuonta tai motivaattoria miksi tehtiin asioita. Nykyään ei kiinnosta pelata peliä yksin jos ei ole hyvää tarinaa ja selitettä miksi asiat on miten on ja mikä on se motivaatio lähteä ratkaisemaan asioita. Pitää olla syy pelastaa joku ja samaistuminen on tärkeää. Toisin sanoen haluan pelaajana pelata, mutta ehdoton vaatimus että minun pitää saada eläytyä ja kokea hahmon kautta asioita jotka säväyttää. Ehkä myös miehinen kyynel olisi hyvä tulla rankoissa hetkissä mutta se piilotetaan nopeasti esittämällä vaikka haukotusta tai aivastusta.

Ennen se marion kolikon keräys ääni pilim herätti suuria tunteita ja sitä piti saada lisää ja lisää. Nyt nuo pilim pum ja pox äänet ei annan mitään reaktiota kehossa ja pelissä täytyy olla jotain merkityksellistä ja syvällistä.

TLDR: En siedä enää pilipalipelejä ilman juonta paitsi jos ne on jotain moninpelejä joissa piestään toisia pelaajia.

 

[Dargol]

Nykyään en enää siedä sitä, jos open world -pelin kartta on täynnä vaikka mitä tauhkaa. Kymmeniä ja kymmeniä sivutehtäviä, kysymysmerkkejä, mielenkiinnon kohteita ja ties mitä siellä täällä - aiheuttaa vain ahdistusta.

 

[Snydenthur]

Nykyään en enää siedä sitä, jos open world -pelin kartta on täynnä vaikka mitä tauhkaa. Kymmeniä ja kymmeniä sivutehtäviä, kysymysmerkkejä, mielenkiinnon kohteita ja ties mitä siellä täällä - aiheuttaa vain ahdistusta.

Eikös se tarkoita, että open world ei oo vaan sun juttu? Ite oon enemmän sitä mieltä, että open world -pelissä pitää nimenomaan olla paljon tekemistä siellä maailmassa tai se olisi sitten parempi tehdä putkijuoksuna. Esimerkkinä tästä vaikka cyberpunk. Se ois voinut olla oikein loistava peli, jos ei oltais yritetty lähteä mahdottomaan ja tehty vaan suosiolla paljon putkimaisempi toteutus.

 

[Dargol]

Eikös se tarkoita, että open world ei oo vaan sun juttu? Ite oon enemmän sitä mieltä, että open world -pelissä pitää nimenomaan olla paljon tekemistä siellä maailmassa tai se olisi sitten parempi tehdä putkijuoksuna. Esimerkkinä tästä vaikka cyberpunk. Se ois voinut olla oikein loistava peli, jos ei oltais yritetty lähteä mahdottomaan ja tehty vaan suosiolla paljon putkimaisempi toteutus.

Tykkään kyllä avoimen maailman peleistä, mutta se informaation määrä kartalla on välillä uuvuttavaa. Cyberpunk 2077 on pahimpia esimerkkejä - loistava peli siitä huolimatta. Esim. Skyrimin kartta on paljon nautittavampi.

 

[Graf af Kexholm]

Nykyään en enää siedä sitä, jos open world -pelin kartta on täynnä vaikka mitä tauhkaa. Kymmeniä ja kymmeniä sivutehtäviä, kysymysmerkkejä, mielenkiinnon kohteita ja ties mitä siellä täällä - aiheuttaa vain ahdistusta.

Ei ole edes mikään uusi ongelma. Meinasin aikoinaan lopettaa Baldur's Gate II:sen kesken jo alussa, kun alkoi vituttamaan se ettei voinnut edes paskalle mennä ilman että kaiken maailman jantterit tulivat avautumaan ongelmistaa ja pyytämään apua.

 

[Dargol]

Ei ole edes mikään uusi ongelma. Meinasin aikoinaan lopettaa Baldur's Gate II:sen kesken jo alussa, kun alkoi vituttamaan se ettei voinnut edes paskalle mennä ilman että kaiken maailman jantterit tulivat avautumaan ongelmistaa ja pyytämään apua.

Mass Effect 3:ssa taas saa sivutehtäviä vain kuulemalla jonkun juttelemassa jollekin, kun juoksee ohi

 

[Hyrava]

Yksi ärsyttävä asia on nuo hiton välivideot. Miksi pitää tunkea jotain puolen tunnin videopätkää väliin kun saman asian voisi käydä ihan perinteisellä keskustelullakin läpi. Immersio katkeaa koko ajan kun välissä tulee jotain erilaista videoshittiä. Esimerkiksi jossain wanhassa Ultima 5:ssa sentään tarina jatkui katkeamattomana kun meni juttelemaan jollekin, ei tullut mitään välivideoita tai muuta häiritsevää vaan vastapuoli kertoi samassa interfacessa asiansa (jos kertoi) eikä oma ajatus kerinnyt harhailemaan turhien höpöhöpöjen aikana muualle.

 

[roystered]

Kyllä mun mielestä ”järkevintä” pelaamista on esim. joku Fortnite-tyylinen peli ilman tarinaa, videoita ja tekstiseiniä, kilpailullinen ja kaikki load/save rumba siivottuna pois. Harmi vaan että itse olen niin paska noita pelaamaan, eikä aikaakaan ole riittävästi että voisi mitään mp:tä hallita kunnolla.

Itseä ei vaan nykyään motivoi myöskään nuo pitkät välivideot, saatika mitkään rpg-pelien tekstiseinät. Yksi hyvä esimerkki on ne Skyrimin kirjat, joo mä luen ne…

 

[Booldie]

En siedä enää helpolla vaikeustasolla pelaamista. Ennen otti aina pattiin kun kuolo korjasi, niin pelasin helpolla. Nykyään pelaan aina vaikemmalla tasolla, ja hankaan munat vaahdossa niin kauan kuin onnistuu. Pitäsikö kokeilla Dark Soulseja?.

Samat itsellä.. Ennen pelailin kaikkea normalilla mutta nykyään laitan suoraan korkeimmalle, ei perma-death vaikeusasteelle suurimmassa osassa pelejä.
Jotain cRPG tai vastaavia tekeleitä joissa on suuria RNG tekijöitä, en jaksa vetää korkealla vaikeusasteella.. Niissä alkaa vain vanne kiristämään päätä kun omat huitoo ilmaa viisi minuuttia mutta vihulaisten jokainen isku tulee läpi.

Olen huomannut että valtaosassa pelejä pelkästään alku/ensimmäiset tunnit ovat vaikeat. Hyvinä esimerkkeinä vaikka Witcher 3 Death Marchilla, alkuperäinen Bioshock Survivorilla (tämän meinasin jättää kesken kun edes haulikko ei tuntunut tekevän juuri mitään normaaleille Splicereille) ja Mass Effectit Insanityllä. Toki peleissä on myös niitä yksittäisiä kohtia joihin meinaa jäädä jumiin mutta selkeästi hankalinta on yleensä alku.
Mitä nyt nopeasti tulee mieleen pelejä jotka muistaakseni olivat tasaisen haastavia:
-Bioshock Infinite 1999 modessa (ja Burial at Sea part 2 1998 modessa), muistelisin että tuota 1999 moodia jopa nerfattiin kun jengi valitti että se on liian vaikea
-Doom Eternal + lisärit Nightmarella
-Dawn of War 2 (/Chaos Rising) Primarchilla.. Tämä proggis jäi kesken sen hetkisen ajan puutteen takia ja en koskaan ole palannut kyseisen sorvin ääreen

Muutamaa Soulsborne genren peliä olen kokeillut mutta ne eivät vaan iske minuun. Remnant From the Ashes tuli vedettyä läpi co-opissa ja pelin voi summata: 50% kuperkeikkoja ja 50% ampumista. Toki, ei varmaan mikään Soulsborne genren kruununjalokivi mutta..

 

[vetten äärelle istutettu]

Varmasti mainittu nämäkin, mutta laitetaan silti.

Tämä on täysin oma ongelma ja pelit voisi pelata kevyesti, mutta minkäs tekee, kun on perfektionisti.

Pelien aivan turhat keräily roskat, mitä erinäköisempiä lappuja ja kippoja mitä kerätään pitkin peliä. Näistä ei mitään muuta saa kuin jonkun saavutuksen piilotettuun pelitiliin.

Tavaran piilottaminen kaikkien pöytien yms juttujen alle mihin pitää osata kyykistyä löytääkseen.

Ylipitkät tutorialit, jossa on pakko hiiviskellä jonkun ketun perässä 5min ampuakseen sen nuolella. Todennäköisesti olet jo ennen tutorialia tappanut kymmeniä näitä.

Vie kauheasti pelin tarinasta, kun joutuu joka huoneessa jokaisen nurkan ja kolon tutkimaan olisiko siellä jotain. Unohtaa aina koko tarinan kun tehtävien välissä on kuusi tuntia tutkinut jotain laaksoa kukkasista.
Tietysti pelit voisi pelata vain päätehtävää pelaten ilman turhia nuuskimisia ja aloittaa vaikka uudelleen missä keräilee kaiken, mutta itsellä ainakin pelejä on niin paljon listalla ja aikaa pelaamiseen ei niin paljoa ole, että kauheasti kahteen kertaan jaksaisi pelata. Omaa tyhmyyttä ja lähinnä vaan oma jääräpäisyys vituttaa.

Itsellä oli ennen sama, sitten tiedostin ongelman ja korjasin sen. Nykyään menen ns. sillä miltä tuntuu. Välillä pelaan rauhallisin mielin päivän missä tutkin maailmaa ja lorea, joskus haluan vain tapella ja tappaa joskus taas kiinnostaa edetä suoraviivaisesti päätarinaa.

Juttu on se, että peli on aina sinun mielialojesi näköinen eikä sulla olemitään keinotekoista pakotetta käskemässä sinua, kuten perfektionismi josta ei Rentouttavassa harrastelussa ole mitään muuta kuin haittaa sillä se pakonomainen tarve suorittaa syö sen rentouden siitä ja pelaamisen pitäisi olla rentouttavaa? Vai pitäiskö, kukapa sen määrittää ellet sinä, se että mitä sinä peliltäsi haluat ja pystyykö se sitä tarjoamaan. Vai alistutko vaan riippuvuuden ruokinnalle suorittaen aivokuolleille suunniteltuja rotanhäntäquesteja.

Hyvän olon tunne kyllä tulee, mutta lähinnä siitä että sai lääkityksen riippuvuuteensa. Ei siksi, että olisi ainoastaan nautiskellut harrastuksestaan.

Mikäli peli on niin hyvä, että matkan varrella huomaatkin että oot tehnyt kaiken niin se ei varmaan haittaa ketään jos se on poikkeus sääntöön että joku peli on tehnyt sinulle niin paljon mielihyvää, että haluat viettää sen parissa aikaa uudelleen ja uudelleen.

Nykypelejä yleisesti paljon parjaankin ja syykin on tuossa. Pelit tehdään liian analyyttisesti. Ne haisee yritykseltä tehdä kaikki oikein, analytiikan pohjalta tietysti kunnioittaen maailman jokaista yksittäistä pientäkin poliittista liikehdintää joissa on räjähdyavaara. Mutta on täysin hengetöntä, kliiniseksi kuristettua paskaa jossa ei ole ihmissielua ollenkaan mukana vaan se on koneella luotu jokaista yksityiskohtaa myöten, laskelmoidusti. Mikä myös ruokkii siis keskivertokuluttajan aivojen koukutusmekanismeja tuhlaamaan siihen paljon lisää aikaa=paljon lisää rahaa =90% mainstream peleistä "nykyään".

Viihteen suurkuluttajana pahin harrastukseni vihollinen on siis kylmä kapitalismi joka on vienyt pelialaltakin sen parhaan terän kuten musiikille ja elokuville on käynyt.

Onneksi menneisyyden viihdettä on loputtomasti. Kiitos alustasta vuodattaa tuntoja ja anteeksi tekstiseinästä.

 

[Xiyng]

Pienenä yksityiskohtana tuli mieleen lopputekstit, jotka ennen jaksoi katsoa jo siinä toivossa, että niiden jälkeen tulisi jotain. Nykyään niitä ei enää jaksa, koska niihin menee niin paljon enemmän aikaa kuin ennen. Tuntuu sille, että "vain" vartin kestävät lopputekstit alkavat olla harvinaisuus. Osaltaan kyse on varmasti siitä, että yksittäisilläkin peleillä yksinkertaisesti on paljon enemmän tekijöitä, mutta toisaalta minusta tuntuu, että lopputeksteissä listataan nykyään myös paljon porukkaa, jota ei ennen olisi listattu. Ei hirveästi kiinnosta niiden kymmenen markkinointitiimin jäsenten nimet, kun tyypit eivät ole tehneet mitään itse pelin vaan "vain" sen menestyksen eteen. Onneksi lopputekstit voi nykyään jo ohittaa eikä lopputekstien jälkeen taida nykyään yleensä edes olla mitään kiinnostavaa.

Nykypelejä yleisesti paljon parjaankin ja syykin on tuossa. Pelit tehdään liian analyyttisesti. Ne haisee yritykseltä tehdä kaikki oikein, analytiikan pohjalta tietysti kunnioittaen maailman jokaista yksittäistä pientäkin poliittista liikehdintää joissa on räjähdyavaara. Mutta on täysin hengetöntä, kliiniseksi kuristettua paskaa jossa ei ole ihmissielua ollenkaan mukana vaan se on koneella luotu jokaista yksityiskohtaa myöten, laskelmoidusti. Mikä myös ruokkii siis keskivertokuluttajan aivojen koukutusmekanismeja tuhlaamaan siihen paljon lisää aikaa=paljon lisää rahaa =90% mainstream peleistä "nykyään".

Viihteen suurkuluttajana pahin harrastukseni vihollinen on siis kylmä kapitalismi joka on vienyt pelialaltakin sen parhaan terän kuten musiikille ja elokuville on käynyt.

Vähän alkaa mennä ohi aiheen, mutta tämän allekirjoitan täysin. Tämä haju tulee useimmista peleistä läpi erittäin selvästi, ja se ei ole kovin hyvä haju. Kyllähän tällaisiakin pelejä pelaa enemmän tai vähemmän mielellään (jos siis peli muuten miellyttää), mutta niistä jää silti puuttumaan jotain.

 

[vetten äärelle istutettu]

Pienenä yksityiskohtana tuli mieleen lopputekstit, jotka ennen jaksoi katsoa jo siinä toivossa, että niiden jälkeen tulisi jotain. Nykyään niitä ei enää jaksa, koska niihin menee niin paljon enemmän aikaa kuin ennen. Tuntuu sille, että "vain" vartin kestävät lopputekstit alkavat olla harvinaisuus. Osaltaan kyse on varmasti siitä, että yksittäisilläkin peleillä yksinkertaisesti on paljon enemmän tekijöitä, mutta toisaalta minusta tuntuu, että lopputeksteissä listataan nykyään myös paljon porukkaa, jota ei ennen olisi listattu. Ei hirveästi kiinnosta niiden kymmenen markkinointitiimin jäsenten nimet, kun tyypit eivät ole tehneet mitään itse pelin vaan "vain" sen menestyksen eteen. Onneksi lopputekstit voi nykyään jo ohittaa eikä lopputekstien jälkeen taida nykyään yleensä edes olla mitään kiinnostavaa.


Vähän alkaa mennä ohi aiheen, mutta tämän allekirjoitan täysin. Tämä haju tulee useimmista peleistä läpi erittäin selvästi, ja se ei ole kovin hyvä haju. Kyllähän tällaisiakin pelejä pelaa enemmän tai vähemmän mielellään (jos siis peli muuten miellyttää), mutta niistä jää silti puuttumaan jotain.

Ymmärsit siis juuri mitä tarkoitan. Ja se jokin on ihmiskosketus. Jonkun visionäärin sekä kehitystiimin henkilökohtainen kiinnostus ja into luomukseensa. Jos sitä ei ole vaan asiat ovat koneella laskelmoituja, niin se on just se. Kylmä, kliininen, hengetön. Vaikka teoriassa olisi täydellinen peli niin se "jokin" mikä siitä puuttuu on just se, asia mitä ei voi paremmin sanoiksi pukea eikä sitä mikään analytiikka tunnista.

 

[yeoltelly]

Kyrsii vähän kun aina pitää olla joku skilltree ja weapon unlockit/modit, joista hitaasti saa aukaistua kaikki kivat jutut ja aikaa menee vain johonkin menuissa hieromiseen. Nousi taas, kun aloitin Doomin (2016) ja ajattelin, että tää vois olla aika suoraviivainen räiskintä. Haluan vain aseen käteen ja murhata örkkimörkkejä.

 

[Booldie]

Varmaan jo mainittu mutta:
Unskippable cutscenes.. Voi jummi, mikään ei tapa uudelleenpeluuarvoa niin pahasti kuin nämä.
Pidin Max Payne 3sta mutta kyseisestä pelistä varmaan 40% on cutsceneja ja niitä ei tosiaan voi skipata. Muistaakseni Rockstar sanoi tämän johtuvan siitä että latausruudut on piilotettu cutscenejen alle.
Kiva kun peli pitää läpäistä useampaan kertaan jos halajaa korkeampia vaikeusasteita mutta jokasella läpipeluulla joudut istumaan näitten jännien välivideoiden läpi.

 

[Rehtimustalainen]

Näkisin itse jos välivideot vituttaa, johtuu se siitä että ne on huonosti toteutettu tai sitten koko tarina on surkea eikä kiinnosta pelaajaa.

Kyllä itse ainakin esimerkiksi Sonyn, Rockstarin ja CDPR:n peleissä pidän välivideoita nimenomaan pienenä palkintona gameplayn päätteeksi. Kyllähän hyvän pelin kokonaisuus muodostuu myös hyvästä tarinasta ja usein välivideot ovat mitä mainioin tapa kertoa tarinaa.

Luonnollisesti on myös näitä heikomman tarinan omaavia pelejä jolloin itsekin huomaa välillä ajattalevansa, että jatkuisi jo. Etenkin jos peli on ostettu nimenomaan sitä gameplayta varten (Doom, Darksiders, Crashit tulee ekana mieleen).

 

[Booldie]

Näkisin itse jos välivideot vituttaa, johtuu se siitä että ne on huonosti toteutettu tai sitten koko tarina on surkea eikä kiinnosta pelaajaa.

Pääasiassa pointti oli uudelleenpeluun näkökulmasta.
Toki jos ensimmäistä kertaa pelailee niin katsoo ihan mielellään välivideot. Olettaen että tarina on kiinnostava, hahmot mielenkiintoisia ja videoiden ohjaus/näyttely on laadukasta.

 

[Hyrava]

Tai sitten on sopivasti tallennuspiste juuri ennen pitkää välivideota ja vähän videon jälkeen joku pirun vaikea kohta. Muutaman latauskerran jälkeen alkaa kyllä pikkuisen syömään kun joutuu joka kerta katsomaan sen videon. Toisaalta se samalla kyllä tsemppaa yrittämään parhaansa ettei enää tarvitsisi sitä videota uusiksi katsoa.

 

[Julistaja]

Isoja avoimia maailmoja ei oikein jaksa enää tällä iällä. Nuorempana rakastin niitä, mutta nyt kun on töissä sen 40h viikossa ja on muita harrastuksia yms, niin se peliaika viikossa on aika kortilla. Ei vaan oikein jaksa kiinnostaa ylisuuret maailmat joissa ne samat side questit vaan täyttää koko kartan. Hae kymmenen sitä tai tätä yms. Nopeesti siihen kyllästyy kun maailma on kyllä iso, mutta suhteellisen autio kuitnekin ja saman toistoa hieman eri maisemissa vaan.

Nykyään pelaa melkein mielummin jotain "putkijuoksua". Ei tule ähky niin nopeasti siitä. Esimerkiksi kaikki kolme viimeistä Assassins Creediä on jäänyt kesken. Ei vaan mielenkiinto kestä kuin jonkun 20h sitä "avointa maailmaa" tahkoa.

 

[Dargol]

En ole koskaan sietänyt sitä, että kun pelin grafiikka-asetuksista laittaa graphics presetin tai vastaavan korkeimmalle ja silti joistain yksittäisistä asetuksista löytyy vielä jokin korkeampi asetus. Viimeksi näin kävi tällä viikolla Rise of The Tomb Raiderissa.

 

[miksu8]

Tämä kirjoitus tiivistää hienosti yhden nykypelejä vaivaavan ongelman:

It's time for open world games to ditch the question marks

Let's have less emphasis on the destination, and more on what happens on the road.

www.pcgamer.com

Enempää ei kerkee kirjotella kun pitää lähteä Cyberpunkkiin siivoamaan karttaa.

 

[BFFAF]

Tämä viesti ei suoranaisesti kuulu ketjun otsikon alle, mutta uskoisin osuvan sen verran lähelle, että uskallan tähän kirjottaa. Elikäs, kauan kauan sitten, kaukaisessa galaksissa nimeltä menneisyys peleissä oli varsin usein sellainen jippo, että kun läpäisit pelin, niin ei tullu New game+, vaan sait laittaa esim. loputtomat ammukset tai kuolemattomuuden päälle. Miksi helvetissä tällaista ei nykypeleissä ole? Oli äärimmäisen nautinnollista, kun hikihatussa olit vihdoin ja viimein pelin läpäissyt, niin sait seuraavan kierroksen pelata rennosti rellestäen ja hauskaa pitäen. Hitto, että ottaa päähän!!!!

 

[vuorinen]

Enää ei pysty pelaamaan pelejä, joissa tilanne ei tallennu automaattisesti jatkuvasti. Joskus aloitin Skyrimin, pelasin vähän, kuolin ja kun huomasin, että oli mennyt tekemisiä hukkaan niin lopetin pelaamisen.

 

[Xiyng]

Tämä kirjoitus tiivistää hienosti yhden nykypelejä vaivaavan ongelman:

It's time for open world games to ditch the question marks

Let's have less emphasis on the destination, and more on what happens on the road.

www.pcgamer.com

Enempää ei kerkee kirjotella kun pitää lähteä Cyberpunkkiin siivoamaan karttaa.

Tämäpä tämä. Pidän nykyään laiskana pelisuunniteluna ikonispämmiä, joka kaupan päälle tuhoaa immersion ja muistuttaa harvinaisen selkeästi siitä, miten pelit eivät ole kokonaisuuksia vaan läjä yhteen ympättyjä irrallisia pelimekaniikkoja.