Mikä auto minulle?

Liittynyt
27.10.2017
Viestejä
1 972
Kuten on tullut mainittua, olen ajellut tovin 1.8-hybridicorollalla. Siinä ajassa olen tykästynyt hybridin käyttäytymiseen ja todennut, että se sopii todella hyvin omaan ajoprofiiliin ja kuljettuihin matkoihin. En ole nyt ihan satavarma, haluanko kuitenkaan ottaa autoa itselleni (kuolinpesän omaisuutta tällä hetkellä), mutta ajatus reilun kymmenvuotiaan bensa-auton vaihtamisesta plugariin on alkanut kiinnostaa.

Ioniqista on sellainen käsitys, että se on hinta-laatusuhteeltaan kohtuullinen. Mutta onko jotain tiettyjä vuosimalleja tai moottoriversioita, joita olisi syytä välttää? Entä talvikäytössä, onko niissä selkeitä suunnitteluvirheitä? Käyttö pääosin eteläisessä Suomessa, mutta lämpötilat voi toki olla -20..-30C. Töissä pystyy ainakin lataamaan ja kotiin pitää myös suunnitella laturivaihtoehtoa kun pihaa on vähän muokattava jossain vaiheessa ja kaapeloinnit voisi uusia/vetää siinä samalla. Autotallin normirasialle taitaa olla vaan perus-10A nalli ja en ole varma, mitä muuta sen takana on. Auto toki olisi pihassa illasta aamuun, joten pienelläkin virralla saisi tuupattua tarpeeksi mehua akkuun.

Tai onko jotain muita vaihtoehtoja, mitä kannattaisi tutkailla tarkemmin (pl. Prius, joka on susiruma)? Budjetti varmaan 15-20 k€ paikkeilla, toki pientä joustovaraa ylöspäin tarvittaessa.
 
Liittynyt
06.01.2017
Viestejä
93
Oon katsonut vaimon kanssa tuota Nissan Qashqaita ja menossa koeajamaan 2018 mallia ( DIG-T 115 Tekna 2WD Xtronic Design Pack 19" PFEB ). Auto tulee yksityisleasing kautta, joten huollot yms kuuluu hintaan, mutta onko tässä nimenomaisessa mallissa ja vuosimallissa mitään sen suurempia ongelmia? Yritin googletella ja tästä tulee vähän niin ja näin mielipiteitä, kuten toki jokaisesta autosta. Olisi 2 vuotta meillä käytössä. Tarjolla on 2018-2020 malleja bensakoneella, joskis 2019 alkaen on heti vissiin isompi moottori ja kulutuskin nousee aika paljon.

edit: no ilmeisesti täältä foorumiltakin löytyi vielä keskustelua nimenomaan tuosta koneesta ja sitä pitäisi välttää suosiolla. Ehkäpä siirrymme katsomaan 2019 alkaen, jossa on tuo DIG-T 160 kone.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.05.2017
Viestejä
567
Onko Kia stonic:sta mimmosia kokemuksia, tai riosta? Nyt ois lopulta se auton osto jo likellä.. Tuosta Kia litraisesta turbosta ei mahdottomasti juttua löydy. Liekösit niin viattomia ..
 
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
5 383
Haaveilin Hyundai Ioniq Hybridistä, ja kävin nyt sitten koeajamassa moista. Voimalinja oli vähän pettymys, kun olen tottunut vuokraamiini hybridi-Toyotiin (uudehko Yaris ja viimevuotinen Corolla). Tehoa löytyi kyllä, mutta esim. Yariksessa ei tarvita mitään sport-moodia siihen, että voimalinja vastaa kaasuun hyvin.

Näkyvyys taakse ja takaviistoihin oli aika huono pienten ikkunoiden takia.

Olin vahvasti ostohousut jalassa mennessäni koeajamaan, mutta koeajo laittoi jäitä hattuun.

Vähän ikävää, kun olen hemmotellut itseni pilalle melkein uusilla vuokrahybrideillä, kun vanhemmat Toyotat eivät ole samaa tasoa, ja ei nyt viitsisi kovin paljon upottaa rahaa autoon.
 
Liittynyt
02.01.2017
Viestejä
881
Mimmoinen pikku bmw 118i olis käyttöpelinä? 2017vm ja ajettu 85tkm , kone 1,5 bensa
B38-kone ihan luotettavan maineessa, kuten muutkin B-sarjan koneet. ZF 8hp-laatikko on loistava.

Kuten muittenkin bemareiden kohdalla varusteita kannattaa vähän katsoa penkit, hifit ja navi tuo paljon. M-sportit hyvän näköisiä ja varustepaketti mikä etenkin käytetyssä pitää hyvin arvonsa.

Vakuutukset ja huollot merkkarilla kohtuu arvokkaita mutta merkkiin erikoistuneita yksityisiä huoltoja paljon.
 
zet

Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
2 405
Mimmoinen pikku bmw 118i olis käyttöpelinä? 2017vm ja ajettu 85tkm , kone 1,5 bensa
Mielenkiintoinen toi 3-pyttyisen käyntiääni. Tehojahan tuosta ei saa ohjelmallakaan kovasti ulos mutta jos 136hv riittää niin mikäs siinä
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 854

Mites tälläinen mannelavetti? No kohtuu kilsoilla, kaksi omistajaa, nelikko nostaa hintaa varmaankin. Mutta -07 niin haistan ruosteen jos ei nyt niin hyvin pian. Webasto on, mutta ei toimi. Eka omistaja joku nokian pamppu, seuraavalla ollut pidemmän aikaa. Mutta että 10ke tuollaisesta kuulostaa paksulta.

Mersu(nuori)mies ostamassa, en minä...

Valikot ainakin englanniksi, ja oon tuollaisilla ajanut mutten omistanut joten en ole sen enempää mitään valikoita käynyt läpi tms. Ja suomiauto kuitenkin.
 
Liittynyt
08.02.2022
Viestejä
51

Takapuskuri aivan täynnä kolhuja, navin näytössä häikkää, takakaarissa ruosteen alkua, vanteissa hapettumaa, maali lähtenyt helmasta vänkärin puolelta eturenkaan takaa, herjaa vikakoodia tyhjästä renkaasta, nuo siis vain huomioita pelkästään kuvia katsomalla.
Onhan tuo kutoskone + tomaatti + nelikko älyttömän mukava ajaa, mutta hinta on kyllä mielestäni pahasti pielessä. Eikä mikään halvin auto ylläpitää.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 396
Vajaan viikon ajoa vm2021 Hyundai ionic hybrid- autolla. En voisi tyytyväisempi olla.
Autossa on mukavasti herkkuja, hiljainen ajaa ja sopivan kokoinen. Ei iso mutta ei mikään riisikuppi kuitenkaan.
Kulutus myös ok sekalaisella kaupunki-maantie-moottoritieajolla 5,6l/100km.
Kesällä voi mennä vielä hieman tuon alle.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 793
Miten luotettavia noi hyundain hybridit on verrattuna esim. toyotaan?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 396
Miten luotettavia noi hyundain hybridit on verrattuna esim. toyotaan?
Sen mitä luin netistä ennen ostopäätöstä niin ei tullut negatiivista palautetta Hyndaista. Tojotalla on taas perinteinen hyvä maine.
Koeajoin ensin Toyotan ennen Hyundaita niin kyllä tämä korealainen vei voiton 6-0.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 854
Takapuskuri aivan täynnä kolhuja, navin näytössä häikkää, takakaarissa ruosteen alkua, vanteissa hapettumaa, maali lähtenyt helmasta vänkärin puolelta eturenkaan takaa, herjaa vikakoodia tyhjästä renkaasta, nuo siis vain huomioita pelkästään kuvia katsomalla.
Onhan tuo kutoskone + tomaatti + nelikko älyttömän mukava ajaa, mutta hinta on kyllä mielestäni pahasti pielessä. Eikä mikään halvin auto ylläpitää.
Siis toi autohan on ihan kasa paskaa. Ruostetta on, röökiä ei ole säästelty, öljy haisee sisällä, turbo kait paskana, ohjaustehostin pitää ääntä jne, jotain kolinoita. Luulis että huutokaupassa tuollaiset olis, mutta ei näköjään... ainakaan vielä.
 
Liittynyt
16.01.2017
Viestejä
262
Vajaan viikon ajoa vm2021 Hyundai ionic hybrid- autolla. En voisi tyytyväisempi olla.
Autossa on mukavasti herkkuja, hiljainen ajaa ja sopivan kokoinen. Ei iso mutta ei mikään riisikuppi kuitenkaan.
Kulutus myös ok sekalaisella kaupunki-maantie-moottoritieajolla 5,6l/100km.
Kesällä voi mennä vielä hieman tuon alle.
Tarkista laahaako jarrut tai onko jotain muuta vastaavaa, mulla ei viiden vuoden ajon aikana kulutus ollut käytännössä missään tilanteessa yli 5l/100km. Kesällä mentiin n.4,2l/100km ja talvella puoli litraa enemmän.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 396
Tarkista laahaako jarrut tai onko jotain muuta vastaavaa, mulla ei viiden vuoden ajon aikana kulutus ollut käytännössä missään tilanteessa yli 5l/100km. Kesällä mentiin n.4,2l/100km ja talvella puoli litraa enemmän.
Ostohetkellä mittarissa oli 32 000km ja auto oli seissyt liikkeessä tammikuusta. Ei ole ollut havaittavissa laahaamista eikä muutenkaan mitään outoja ääniä näillä kilometreillä.
Ensi viikolla kesätassut alle ja vielä pehmeämpää ajoa.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 871

Nyt jo kesärenkaat alle :confused:
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 707
Nyt jo kesärenkaat alle :confused:
Ei kai siinä jos voi valita milloin ajaa/milloin ei. On tuon MX:n kaivaminen ollut välillä jo mielessä, mutta olen malttanut. Ja näkee noita prätkiä jo satunnaisesti PK-seudulla.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 871
Täällä pk- seudulla ei tarvi pidempään talvirenkailla ajella kun ennusteet näyttää +5 - +10 asteen lämpöjä pääsiäisen jälkeen.
Aamuisin vain saattaa olla jopa pakkasta tai tiet muuten jäässä, mutta mikäs siinä lipsutellessa kesärenkailla. En tosin asu pk-seudulla.
En ole ikinä ymmärtänyt miten joillakin on niin jäätävä kiire saada kesärenkaat alle.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 396
Aamuisin vain saattaa olla jopa pakkasta tai tiet muuten jäässä, mutta mikäs siinä lipsutellessa kesärenkailla.
En ole ikinä ymmärtänyt miten joillakin on niin jäätävä kiire saada kesärenkaat alle.
No eipä ole ajoa aamuisin eikä muutenkaan lyhyessä kaupunkiajossa ole tarvetta nastoille tähän aikaan vuodesta. Mennään kelien ja sääennusteiden mukaan.
Toki muualla suomessa eri juttu.
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 707
Aamuisin vain saattaa olla jopa pakkasta tai tiet muuten jäässä, mutta mikäs siinä lipsutellessa kesärenkailla. En tosin asu pk-seudulla.
En ole ikinä ymmärtänyt miten joillakin on niin jäätävä kiire saada kesärenkaat alle.
Onhan se huomattavasti mukavampi painaa kesärenkailla jos optio siihen on. Jos ei olisi tarvetta ajella pitkin suomea ties mihin aikoihin, voisin itsekin harkita kesänakkeja jo nyt. Joutuu todnäk sietämään yhden takatalven, mutta olisi se sen arvoista.

Ei prkl... nyt tekee mieli hakea harraste ajoon ja ajella sillä kun ei ole tarvetta lähteä pidemmälle... Tosin työsuhdeautossa ei bensan hinta tunnu vs harrasteessa joka imee 98:a... Plus suola ei ole hyvä asia 90-luvun japsille.
 
Riippuu autosta ja renkaista. Mut mä arvostan sitä, et pysyn turvallisesti tiellä.
 
Liittynyt
11.10.2017
Viestejä
1 095
Aamuisin vain saattaa olla jopa pakkasta tai tiet muuten jäässä, mutta mikäs siinä lipsutellessa kesärenkailla. En tosin asu pk-seudulla.
En ole ikinä ymmärtänyt miten joillakin on niin jäätävä kiire saada kesärenkaat alle.
Pakkasta on ollut joskus myös juhannuksena, en silti aja nastoilla kesäkuussa vaikka itä-Suomessa asunkin.
Järjellä pärjää pitkälle...
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 871
Pakkasta on ollut joskus myös juhannuksena, en silti aja nastoilla kesäkuussa vaikka Itä-Suomessa asunkin.
Järjellä pärjää pitkälle...
Nyt on maaliskuu eikä kesäkuu. Enkä tiedä miten se järki liittyy siihen pitääkö se rengas vai ei, mut tehkää mitä tykkäätte.
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 707
Riippuu autosta ja renkaista. Mut mä arvostan sitä, et pysyn turvallisesti tiellä.
Ei se aina ole noin simppeliä. Olen ajanut junnuna kolarin juuri niinä kriittisinä kesä vs talvinakki aikoina. Edellä olevalla oli kesärenkaat, itsellä talvirenkaat. "Jännästi" ne se edellä oleva pysähtyi nopeammin kuin minä. Järkeä tosiaan käyttää ja valitsee milloin ajaa, milloin ei niin hyvin pärjää. Tai ylipäätään tietää omat, auton, tien ja niiden yhdistelmän rajat ja ajaa niiden mukaan. Ylläreitä voi aina tulla, itsellä oli Cupra aikanaan varsin isossa kulmassa vaikka oli keli reilusti plussalla. Kehä1 itään, Myllypuron liittymän jälkeen on alamäessä varjoisa kohta joka olikin yhä jäässä. Säikäytti kyllä varsin hyvin ja sain oikeasti tehdä töitä että auto pysyi tiellä. Ottaen huomioon että kesänakit olivat jo about kaikilla alla ja keli oli ollut koko päivän plussalla ja pääasiassa 5c+, kyllä tuo tuli ihan puskista.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
11.10.2017
Viestejä
1 095
Nyt on maaliskuu eikä kesäkuu. Enkä tiedä miten se järki liittyy siihen pitääkö se rengas vai ei, mut tehkää mitä tykkäätte.
Juuri näin, onneksi jokainen saa valita renkaansa ihan itse.
Järki liittyy pitoon siinä mielessä, että pitää tiedostaa millä renkailla ajaa. Se talvirengas on aivan tappopeli märällä motarilla vs. kesärengas. Jäisellä tiellä tilanne on toki aivan eri...
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 871
Juuri näin, onneksi jokainen saa valita renkaansa ihan itse.
Järki liittyy pitoon siinä mielessä, että pitää tiedostaa millä renkailla ajaa. Se talvirengas on aivan tappopeli märällä motarilla vs. kesärengas. Jäisellä tiellä tilanne on toki aivan eri...
En ole huomannut mitään vaarallista talvirenkaissa märällä kelillä suuremmissa nopeuksissa.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 871
Eli et vaan ole joutunut tiukkaan tilanteeseen.
Talvirengas on huono märällä pinnalla, piste.
Miksi arvostelet muiden rengasvalintoja kun et itse tiedä ilmesesti paljoakaan asiasta?
En arvostele, ihmettelin vain miksi joku vaihtaa nyt jo kesärenkaat alle. Ehkä itse ajelen sitten sen verran rauhallisesti, etten ole joutunut tilanteisiin, joissa olisin huomannut jotain eroa.
 
Liittynyt
02.01.2018
Viestejä
905
Eikä kesärenkaissa talvella kunhan ajaa kelin ja renkaiden mukaan, mutta kyllähän tuollainen talvirenkaiden 20% pidempi jarrutusmatka tiukassa tilanteessa voi ratkaista...
Ja väistötilanteissa talvirenkaan "lötköys " voi aiheuttaa ihmetystä. Etenkin kitkoilla. Kokemusta on peuran kohdalla.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 871
Jos talvirenkaat on noin epäturvalliset, niin te varmaan ajatte kesärenkailla läpi vuoden.
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 707
Se on pakko sanoa ennen loppukommentteja... Ero ohjattavuudessa ja ABS:ttömässä jarrutuksessa kuten @kaba mainitsi on aivan valtava. Sitä ei edes oikein tajua kunnes auto on yhtäkkiä aivan eri auto. Ja tuo vain korostuu mitä sporttisempi auto kyseessä. Jo täysin normi perhekipossa tuo ero on valtava, saati hot hatchissä... siitä hyppy urheiluautoon on aivan valtava. Aivan kuin ajaisi täysin eri autoa.

Ja @null kyllä talvirenkaat voivat olla oikeasti helvetin vaaralliset väärässä kelissä, aivan kuten kesärenkaat väärässä kelissä.

Eiköhän viedä tämä keskustelu kesärenkaat/talvirenkaat ketjuihin ja jatketa siellä.
 
Kerro toki, että missä tilanteessa näin on. Mieluiten siinä toisessa ketjussa. Ei paskota tätä lisää.
 
Liittynyt
21.02.2019
Viestejä
2 063
Mä voisin muuten vaihtaa kesänakit alle jo alkuviikosta, mutta pitää käydä pitkäperjantaina sukuloimassa kehäkolmosen ulkopuolella. Kelien puolesta olisin voinut vaihtaa jo aikoja sitten. En mä autoa mihinkään tarvitse kovinkaan usein, enkä varsinkaan aamuisin. Oli liukasta tai ei, käytän julkisia. Niin yksinkertaista.
 
madi

Tukijäsen
Liittynyt
19.07.2017
Viestejä
3 592
Nyt kun sivun verran mietitty kuka saa laittaa kesärenkaat alle niin onkos nuo Opel Amperat minkälaisia pelejä? Alle kymppiin useampaa nettiautossa tarjolla. Mimmosia kompastuskiviä ja paljonko ajettuja uskaltaa vielä ostaa?
 
Liittynyt
21.05.2017
Viestejä
567
Pitää kysyä uudelleen onko millaisia kokemuksia kia rio/stonic? Tähtäimessä tuommoinen vm-21 auto jossa km alle 55tkm. Hintaa noilla on se 16 tonnia pyöreästi josta yritän tinkiä likemmä 15 tonniin. Ja kun ton verran on kiesiin laittamassa niin takuu on se mikä kian puoleen saa kääntymään. Meitä on kaksi , joten tilat riittää.

Mitä havaintoja itsellä. Ilm kulutus ei mikään todella nuuka ole, mutta suuria murheita ei ole
kuulunut.

Bemari 118i käytiin ajamassa. Tuore vaimo ois tykännyt mutta itse koin että penkki on liian matala ja en saanut oikein mieleistä asentoa. Kun tottunut dusterilla ajamaan.

Jännä juttu muuten. Kun duster on sellainen halpis periaatteessa. Niin aina luulee miten paljon parempia ne uudet on kaikin puolin.. Mut ei ne ole siinä määrin kun kuvittelee. Ajettavuuden tai edes melun suhteen jos dusterissa on hiljaiset renkaat.
 
Liittynyt
24.10.2017
Viestejä
4 476

Tämä on muuten totta. Ajettavuus, mukavuus ja hiljaisuus eivät ole mitenkään oletusarvoisesti uusissa parempia. Sanoisin, että ajomelun osalta kasvaneet rengaskoot tekevät ärsyttävän huminan jopa paremman luokan uusiin autoihin, sinänsä desibelit varmaan pysyvät aisoissa, mutta äänensävy on ärsyttävä.
 
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
5 383
Nyt kun sivun verran mietitty kuka saa laittaa kesärenkaat alle niin onkos nuo Opel Amperat minkälaisia pelejä? Alle kymppiin useampaa nettiautossa tarjolla. Mimmosia kompastuskiviä ja paljonko ajettuja uskaltaa vielä ostaa?
Kuulemma vuosimallissa 2013 on korjattu useita lastentauteja. Myyntipalstat on täynnä vuosimallia 2012...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 346
Kyllä uudemmat autot tuntuu olevan kautta linjan todella meluisia jopa kalliimmissa hintaluokissa.
Vanhemmissa ei ollut niin tarkkaa paljonko sitä äänieristettä ladattiin tai kuinka paksut ikkunalasit laitettiin. Nykypäivänä kaikki tehostetaan painonsäästössä luokkaan maximit, joten joku perusbemari ei kovin hiljainen ole...

Kyllä sitä kaiholla muistelee niitä ääniä kun ajeltiin e39:llä ja väykyllä joissa se melu oli lähinnä kutoskoneen soundit korkeammilla kierroksilla ja miellyttävä matala humina taustalla.
Nykyään kun lähdet sillä "perus" 5-sarjalaisella tai E-Mersulla niin 4 mukinen sepelimylly huutaa putki punasena ja renkaiden kohina kuuluu seuraavaan lääniin asti.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 854
Eikös tämä rengasmelu ole vähän suomalainen juttu. Asfalti paskassa kunnossa, sitten jos onnistuiu kesällä löytämään jonkun juuri asfaltoidun pätkän niin äänimaailma on jotain muuta - kunnes palataan sille normaalille tielle.
 
Ongelmana on, että nastarenkaiden takia pitää käyttää karkeampaa asvalttia kuin jossain Keski-Euroopassa. Hiljainen asvaltti ei kestä yhtä hyvin.
 
jrp

Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
914
Ongelmana on, että nastarenkaiden takia pitää käyttää karkeampaa asvalttia kuin jossain Keski-Euroopassa. Hiljainen asvaltti ei kestä yhtä hyvin.
Onko tälle jotain lähdettä?
Olen kuullut myös toisenlaisen väitteen, eli täällä käytetty pinnoite ei olisi niin liukas talvikelillä.
 
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
5 383
Onko tälle jotain lähdettä?
Olen kuullut myös toisenlaisen väitteen, eli täällä käytetty pinnoite ei olisi niin liukas talvikelillä.
No tässä nyt yksi pikagooglauksen perusteella:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 854
Ongelmana on, että nastarenkaiden takia pitää käyttää karkeampaa asvalttia kuin jossain Keski-Euroopassa. Hiljainen asvaltti ei kestä yhtä hyvin.
Tuotapa en tiennytkään. Tuli vaan mieleen kun testiajojen jutuissa mainitaan että "auto on hiljainen täällä Espanjassa tms..." ja siihen perään spekulaatio että mitenhän suomen teillä.

No joo ollaan vähän väärässä topicissa, kuten aina välillä.
 
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
5 383
Olen pitkästä aikaa rupeamassa autoilijaksi, ja nyt on sopivan mallin pähkäily mielessä. Speksit ovat seuraavat:
- Hinta max 15 tonnia (todella hyvästä syystä voisi olla 16 tonnia, mutta mieluummin alle 15 tonnin)
- LED/Xenon-ajovalot
- Automaattivaihteisto
- Focus/Golf-kokoluokka
- Ei farmaria
- Pieni kulutus
- Mukautuva vakionopeudensäädin
- Ajettu alle 150 tkm (mitä vähemmän, sitä parempi)
- Bensa tai hybridi (ei plugin)
- Ehkä joku 2015 tai uudempi

Ford Focus ei taida olla perinteisellä automaatilla kovin taloudellinen. Houkuttaisi Ioniq Hybrid. Golfia olisi ilmeisesti jonkin verran tarjolla. Toyota Aurista en ole koskaan ajanut, mutta ilmeisesti ei ole ajettavuudeltaan erityisen innostava?
Valinta kohdistui lopulta Skoda Scalaan. Budjetti ei ihan pitänyt.
 
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
5 383
Minkä vuosimallin ostit? Eikö dsg automaatin viat pelota?
2021. En nyt ole erityisen tarkalla sihdillä seurannut DSG-keskusteluja, mutta ymmärtääkseni DSG-vaihteistoissa ilmenee eniten ongelmia ennen 2010-luvun puoliväliä valmistetuissa autoissa.
 
Liittynyt
31.07.2019
Viestejä
1 895
Eikös tämä rengasmelu ole vähän suomalainen juttu. Asfalti paskassa kunnossa, sitten jos onnistuiu kesällä löytämään jonkun juuri asfaltoidun pätkän niin äänimaailma on jotain muuta - kunnes palataan sille normaalille tielle.
Ei pelkästää suomalainen juttu. Esim Ruotsissa paljon samanlaista asfalttia.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
247 792
Viestejä
4 322 970
Jäsenet
72 103
Uusin jäsen
kehveli62

Hinta.fi

Ylös Bottom