Mikä ärsyttää pyöräilijöissä (Oli: Kilpapyöräilijöiden "pakat"..)

Käsityksesi on ihan typerä.

Kyllä se syy on se, että jos normaaliin risteykseen laitetaan väistämisvelvollisuus yhdestä suunnasta tuleville, pitää se tietysti velvoittaa väistämään kaikkea risteävän tien liikennettä (klv on osa tietä). Samaa periaatetta on loogista noudattaa myös ympyröissä.
Eli ei löytynyt yhtään asetusta, joka niin määräisi, niin pitää alentua haukkumaan?

On niitä erillään tiestä samaan suuntaisia kevyenliikenteenväyliä varsin paljon myös. Niissä etäisyys itse ajoväylään voi olla merkittäväkin. Onko se silloin samaa tietä käsityksesi mukaan?
 
Ajoradan ja klv:n väliin pyritään aina rakentamaan välialue mikäli tilaa vain riittää. On ne silti samaa tieltä. Tuolta noita suunniteluohjeita voi lukea jos kiinnostaa: https://julkaisut.vayla.fi/pdf3/lo_2013-29_tien_poikkileikkauksen_web.pdf
 
Annappa esimerkki niistä asetuksista, jotka määräävät? Itse olen ollut siinä käsityksessä, että lähinnä käytännöksi on vain muodostunut moinen (todenäköisesti johtuen siitä, etteivät keskivertopyöräilijät osaa tai välitä liikennesäännöistä; varsinkaan jos ne asettaisivat velvollisuuksia oikeuksien sijaan). Ei haluta kuolonkolareita(, joissa pyöräilijä olisi syyllinen.)
https://julkaisut.vayla.fi/thohje/pdf/2000006-v-03liikennemerkkiohje.pdf

Esim tuolla on kärkikolmion sijoittelusta ohjeistusta. Jos se pyörätien on rinnalla kulkeva pyörätie niin jatkekin on ympyrän kanssa samaa tietä ja tällöin kärkikolmio on automaattisesti ohjeen mukaan ennen pyörätietä. Mikäli pyörätie on selkeästi erotettuna siitä ympyrästä, niin kuten sanottua silloin tuota merkkiä ei tarvita, mutta käytännössä silloin pyörätie on jo selkeästi kauempana ympyrästä. Laita mulle esimerkkinä edes joku rajatapaus, missä pyörätie olisi edes kohtuulähellä ympyrää ja merkki sen jälkeen.
 
Ajoradan ja klv:n väliin pyritään aina rakentamaan välialue mikäli tilaa vain riittää. On ne silti samaa tieltä. Tuolta noita suunniteluohjeita voi lukea jos kiinnostaa: https://julkaisut.vayla.fi/pdf3/lo_2013-29_tien_poikkileikkauksen_web.pdf
Suunnitteluohjeet ovat hieman eri kuin laki tai asetus, joka määräisi. edit. myös @jonesky12345 Eli ainoa yleispätevä ohje pyöräilijälle on väistää autoa, mikäli autoilijalle ei ole väistämisvelvollisuutta osoittavaa kolmiota (suoraan ristetessä), kuten laissa sanotaan. Oletus on munauksen äiti sanotaan

Mitä tuohon aiempaan kommenttiisi, että väistämisvelvollisuuden tulee koskea kaikkia väylän käyttäjiä tulee, niin onhan klv ristetessä tien kanssa suojatiellä jalankulkijalla etuoikeus, mutta pyöräilijällä väistämisvelvollisuus autoilijaan nähden (kun kolmioita ei ole).
 
Viimeksi muokattu:
Ympyrään (tai risteykseen, jollainen ympyräkin on) tultaessahan sillä etäisyysellä ei ole mitään merkitystä vaan sääntö on sama oli väliä sitten sentti tai kilometri: jos kolmio (tai stop) on ennen niin auto väistää, muuten pyörä väistää. Käytännössähän se kolmio on aina ennen pyörätietä jos ympyrän vieressä ollaan(toki on mahdollista, että jostain löytyy poikkeus), mutta sääntö on silti täysin yksiselitteinen.

Poistuttaessa voisi teoriassa tulla tulkinnanvaraa, jos pyörätie olisi suht lähellä, mutta ei kuitenkaan aivan ympyrässä, jolloin voisi olla epäselvää onko se samaa risteystä ja auto kääntymässä, vai eri risteys ja auto ajamassa suoraan. Typerää liikennesuunnittelua tuo kyllä olisi, tai ainakin toivottavasti lisämerkeillä olisi selvennetty ajojärjestys (eli kolmio joko pyörätielle tai autoille, niin ettei tulkinnanvaraa jää).
 
Poistuessa nyrkkisääntönä on varmaan se, että jos saapuvalla autolla on kolmio niin poistuvakin väistää. Siitä @yberkurko kanssa samaa mieltä, että kolmio määrää, mutta haluaisin esimerkin paikasta missä sitä ei ole, siitähän tässä oli kyse kun yberkurko moista mainosti.
 
En niistä niin pidä kirjaa, kun liikun liikennesääntöjen mukaan. En oletusten. Joskus vaan on silleen kattonu, että oho vasta klv:n jälkeen kolmio. Ei päivittäisillä reiteillä kyllä ole.

Paljon on liikenteessä muitakin outouksia ja liikesuunnittelun kukkasia
 
Annapa esimerkki tai en usko. Käytännössä asetukset määräävät noihin liikenneympyröihin kolmiot ennen pyörätienjatkeita. Toki joku mesta voi olla, jossa pyörätie on selkeästi erillään siitä ympyrästä, esim 15 metriä ennen ympyrää, mutta taitaa olla niin, että karkeasti kaikki 10 metrin sisällä siitä ajoradasta on kuitenkin sitä "rinnalla" kulkevaa pyörätietä, jolloin kolmion sijoittelu on ennen sitä jatketta.
Minä olen nähnyt yhden ainoan kerran tilanteen, jossa kolmio on ollut sijoitettuna vasta suojatien jälkeen ja sekin on sittemmin korjattu.

Paikka on tässä ja näköjään Googlesta löytyy tällainen välimallin versio, jossa on maahan on maalattu kolmio ennen suojatietä, mutta se varsinainen merkki on kuitenkin vasta suojatien jälkeen. Tuolla maalauksella taas voi pyyhkiä peppua, kun ei se näy mm. talvella lainkaan. Mutta kuten sanottua, tuossa oli käynyt tienpitäjälle kämmi ja tilanne on sittemmin korjattu, eli nyt siellä on kolmio oikeassa paikassa, mutta tässä välissä ehti vierehtää useampikin vuosi.

Tiivistetysti homma menee kuitenkin niin, että ympyrästä poistuva ajoneuvo on aina käätyvä ja tällä on siten väistämisvelvollisuus risteävän kevyen liikenteen käyttäjiin nähden ihan samalla tavalla kuin missä tahansa muussakin risteyksessä. Vastaavasti ympyrään saapuva ajoneuvo velvoitetaan väistämään ennen suojatietä sijoitetulla kolmiolla, mutta jos se kolmio syystä tai toisesta puuttuu, niin sitten kelviä pitkin etenevät fillaristit väistävät, vaikka ympyrän suunnasta tuleville ajoneuvoille tilanne olisikin erilainen ja sillä siisti. Sellaista tilannetta ei pitäisi olla olemassakaan, mutta kuten tuossa juuri tuli todettua, niin virheitä sattuu.
 
Bike Horn 4.0

Tuollaisen tilasin vajaa kuukausi sitten. Tuo on ensimmäinen oikeasti kovaääninen pyörätorvi, minkä olen löytänyt. Ääni oli niin kova, että kun sitä kerran kokeili niin totesi että ei sitä halua toista kertaa huvikseen kokeilla vaan käyttää vaan tositilanteessa. Ergonomia on myös aika hyvä, käyttöliittymä (nappi) on erikseen tuosta itse summerista.

Kilpailevan tuotteen nimeltä ORP tilasin joskus pari vuotta sitten, se oli pettymyt, paljon hiljaisempi kuin mainostettiin.
Tarjouksessa $19 (17,72 € Paypalin kurssilla) ilmaisella toimituksella tällä hetkellä. Pistin tilaukseen.
 
Itse oon tuollaisella tööttäillyt sen jälkeen, kun joku ohitettaessa muistuttelee ostain kilikellosta :)
 
En niistä niin pidä kirjaa, kun liikun liikennesääntöjen mukaan. En oletusten. Joskus vaan on silleen kattonu, että oho vasta klv:n jälkeen kolmio. Ei päivittäisillä reiteillä kyllä ole.

Paljon on liikenteessä muitakin outouksia ja liikesuunnittelun kukkasia
Eli puhuit läpiä pääsi?
 
Eli puhuit läpiä pääsi?
Eli sinä et kykene muistamaan faktoja ilman tiettyä asiayhteyttä...
Eli puhuit läpiä pääsi?
Eli kun nollapostaukset hyökkäyksellä on okei, niin säkin puhuit läpiä päähäsi laeista höpistessäsi, mutten alkanut vittuilla siitä ja olit väärässä (vain ohjeistus liikennesuunnittelulle ja se ei ole laki ja sen antamiseen syyt ovat vain onnettomuuksien vähentäminen, jolloin pyöräilijöiden osaamattomuus ja välinpitämättömyys voi hyvinkin olla syy...). Itse vain en pidä kirjaa risteyksistä. Pidä hauskaa, jos se on elämäsi suola.
 
Eli sinä et kykene muistamaan faktoja ilman tiettyä asiayhteyttä...

Eli kun nollapostaukset hyökkäyksellä on okei, niin säkin puhuit läpiä päähäsi laeista höpistessäsi, mutten alkanut vittuilla siitä ja olit väärässä. Itse vain en pidä kirjaa risteyksistä. Pidä hauskaa, jos se on elämäsi suola.
Mitä selität? Totesit itse että on liikenneympyröitä, joissa kolmio on pyörötien jatkeen jälkeen ja tiedustelin esimerkkiä eikä sitä tullut. Tuo liikennemerkkiohje on ihan pätevä ohjeistus, joka on käytännössä velvoittava dokumentti.
 
Voi olla, että velvoittaa suunnittelijoita tuon antamisen jälkeen. Tosin jos on tehnyt virheen tieliikennelain mukaan pitää edetä, ei suunnitteluohjeen oletusten.

Ja olen kyllä nähnyt, en vain muista missä risteyksessä oli. Pienet piirit sulla, jos joka risteyksen muistat.
 
Noh, jos todisteita ei ole, niin en usko että tuollaista paikkaa on. Vaikuttaa siltä, että keksit sen esimerkin ja kun siihen tartuttiin niin alkaa puolustelu. Ei siitä sen enempää
 
Eikö se riitä, että minä laitoin sen yhden esimerkin? Siinä tapauksessa oli kyseessä virhe, mutta jos niitä on yksi, niin niitä voi olla useampiakin. Ei sillä, että olisin itse sellaista missään muualla nähnyt.
 
Täytyy kyllä nyt palata tähän keskustelun oikeaan aiheeseen ja todeta tässä erään keskustelijan olevan malliesimerkki (oletettavasti) siitä, mikä monissa pyöräilijöissä ärsyttää ...

Jyrkkiä oman kantansa edustajia ja toiset ovat aina väärässä, mikäli ei ole jotain esimerkkiä esittää (aiheesta, josta tuskin kukaan pitää kirjaa, sellaisen toiminnan tuottamattomuuden takia) tai lakikirjaa, jota luettaa paikanpäällä. Sanalla sanoen täysiä kokovartalo... Kyrpiä. (Tästä voin ottaa vaikka parin päivän bannit; työkierto alkamassa ja ei jaksa vaan tuota vänkäjää).
 
Jos tuolla tasolla on ihan pakko vittuilla, niin kannattaa sanoa suoraan nimimerkki ketä tarkoittaa, niin ei tarvitse kenenkään vähemmän ketjua lukevan arvailla. Yliptäätään typerää tuollainen henkilökohtaisuuksiin meneminen.

Olihan tuo Joneskyn tivaaminen vähän tarpeetonta, mutta toisaalta itse heittelit faktana, kuinka niitä mainitsemiasi poikkeustilanteita olisi useampiakin ja sitten kun kysyttiin että missä niitä on, niin alkoi tuo oma vänkäämisesi. Sanoisin, että kannattaa vilkaista ohikulkiessa itsekin peiliin.
 
Kiitos tästäkin. Sanoin niitä nähneeni. Se oli ainoa fakta. En niiden yleisyydestä mitään sanonut.
Tämäkin oli vain sivuraide, jolle jouduttiin kysyttyäni oliko autoilijalla kolmio, kun pitäisi usein tööttiä tarvita. Siitä taisi alkaa väite, ettei niitä ole kuin kolmiolla lain mukaan, johon sanoin nähneeni (jonka vääräksi todistamiseksi pitäisi tietää ainakin jokainen jossa olen käynyt). Minun osaltani olisi ollut siinä, kun ei edes ketjun aiheeseen liity, mutta alkoi tuo todisteiden tivaaminen ja valehtelijaksi syyttäminen. Se on yksi syytös, jonka otan hyvin vakavasti. Oikeastaan ainoita. Mies on vain sanansa mittainen.
 
Noh, koko keskusteluhistoria on tällä sivulla luettavissa ja pyysin edes yhtä tuollaista paikkaa. Ymmärtänet varmaankin, että netissä moni puhuu mitä sylki suuhun tuo ja sitten jos kysellään esimerkkiä eikä sellaista ole antaa, on melko helppoa vetää johtopäätökset, että on puhuttu ns "p*skaa"? Itsehän totesin vaan tuohon kommenttiisi, että kaipaisin esimerkkiä ja totesin vielä, että ohjeet, määräykset ja käytännöt aiheuttavat tuon kolmion tarpeen ja että mikäli pyörätie on siinä ajoradan rinnalla se kolmio yksiselitteisesti kuuluu ennen sitä pyörätien jatketta. Jos sulla olisi ollut antaa joku esimerkki, oltaisiin voitu miettiä, että mikä se tilanne on, onko siis esimerkiksi jatke sittenkin aika kaukana ympyrästä tms.

Itsehän tartuit minun kommenttiini aivan vastaavalla tavalla ja aloit tiedustella, että mistä moisia asetuksia jne löytyy ja niihin saitkin sitten selkesti vastauksen. Et kuitenkaan pystynyt vastaamaan itse mitään muuta kuin että muistisi mukaan jossain on määräystenvastainen paikka. Todistustaakka on kuitenkin siinä sinulla ja jos sellaisesta ei havaintoa löydy niin sellaista en usko olevan.
 
Ei löytynyt kuin suunnitteluohjeita sinultakaan.
Olennaista kysymyksessä ei ollut se kuuluisiko jonkin ohjeen mukaan niitä olla, vaan voiko jonkin sellaisen olettaman perusteella toimia. Laki on yksiselitteinen. Väistämisvelvollisuussäännöt ovat ja ei ole mitään "suunnitteluohjeen mukaan kuuluisi olla". Siksi on oleellista onko kolmiota, ei suunnitteluohje.

Pidätkö itse kirjaa kaikista huomaamistasi liikennesuunnittelun kukkasista sijaintikoordinaatteineen? Lait sentään löytyvät suoraan netistä järjestyksessä.

Ihan sama toisaalta. Ei liity juurikaan aiheeseen mikä spandexeissa ärsyttää.
 
Viimeksi muokattu:
Ei löytynyt kuin suunnitteluohjeita sinultakaan.
Olennaista kysymyksessä ei ollut se kuuluisiko jonkin ohjeen mukaan niitä olla, vaan voiko jonkin sellaisen olettaman perusteella toimia. Laki on yksiselitteinen. Väistämisvelvollisuussäännöt ovat ja ei ole mitään "suunnitteluohjeen mukaan kuuluisi olla". Siksi on oleellista onko kolmiota, ei suunnitteluohje.

Pidätkö itse kirjaa kaikista huomaamistasi liikennesuunnittelun kukkasista sijaintikoordinaatteineen? Lait sentään löytyvät suoraan netistä järjestyksessä.

Ih
Niin no etsin tuon liikennemerkkiohjeen joka täydentää tieliikennelakia ja asetusta, että miten mielestäsi asiaa ei virallista reittiä tule selväksi?
 
Ehdollista, eli ei mitään. Kohta sylkee taas.

Vanhaan hyvään aikaan nää vammaiset hakattiin saunan takana miesvoimin sellaiseen kuntoon ettei perseily jatkunut. Nykyään tulee torumista ettei näin saa tehdä. Mutta eihän mielenvikainen opi ja perseily jatkuu aina uudestaan.

Iltalehdenkin kommenteissa alfat uhoaa että tulisi heidän päälle, niin spandeksi saisi elämänsä opetuksen. Mutta alfat saisi itse siitä suuremman tuomion. Spandeksi todettaisiin mielenvikaiseksi ja syyntakeettomaksi ilman mitään tuomiota, eihän nämä edes töissä käy mistä maksaa kipukorvaukset syyttömille. Alfat saisi pahoinpitelystä kunnon syytteet ja he saattavat jopa töissäkin olla ja itse kustantavat kaiken.
 
Ihanko tosissaan olet sitä mieltä, että joku mielenvikainen pitäisi hakata?

Lähinnä hoitoon ja läääkitys kohdalleen tollaiselle pitäisi saada.

Ja mikä spandeksi? Kyseessä ihan tavallisella pyörällä liikkuva avohoitopotilas.
 
Tuommoisia vastaan suomalainen yhteiskunta on aika aseeton, ainakin sinne saakka kunnes jotain pahempaa sattuu. Ja silloinkin tuomio on aika mitätön, josta pääsee ensi kertalaisena vielä entistä helpommalla.
 
Alla oleva tilanne. Missä kohdassa kävelykadun reunaa odottaisit pyörällä, jotta siirtyminen vihreän nuolen suuntaan olisi mahdollisimman sujuvaa? Ja missä vaiheessa lähtisit liikkeelle?

Koukkaisitko suojatien yli autojen nenän edestä rikkoen väistämisvelvollisuutta vai odottaisit keskellä kävelykatua kunnes autot ovat ajaneet ohi? Ottaen huomioon myös sen, että autot pysähtyvät vähän väliä päästämään jalankulkijoita suojateiden yli. Yllättävän ongelmallinen risteys jos itse haluaa noudattaa liikennesääntöjä.

py-r-kysymys.jpg
 
Mikä tollasessa on ongelmana? Väistät autoja ja sitten kadulle. En usko, että tossa fillarin tarkalla ryhmittymiskohdalla on kauheasti väliä, kunhan ei ole tuossa suojatiellä venaamassa. Jos pelottaa niin jalkautuu, autot väistävät ja sitten pyörän selkään. Jos autot päästää jalankulkijoita niin se vaan helpottaa, kun liikennevirta katkeaa.
 
Alla oleva tilanne. Missä kohdassa kävelykadun reunaa odottaisit pyörällä, jotta siirtyminen vihreän nuolen suuntaan olisi mahdollisimman sujuvaa? Ja missä vaiheessa lähtisit liikkeelle?

Koukkaisitko suojatien yli autojen nenän edestä rikkoen väistämisvelvollisuutta vai odottaisit keskellä kävelykatua kunnes autot ovat ajaneet ohi? Ottaen huomioon myös sen, että autot pysähtyvät vähän väliä päästämään jalankulkijoita suojateiden yli. Yllättävän ongelmallinen risteys jos itse haluaa noudattaa liikennesääntöjä.

py-r-kysymys.jpg
Jos olet pyörän selässä, olet ajoneuvo poistumassa piha-alueelta tmv. vähäiseltä alueelta jolloin väistät kaikkia muita. Hyppäämällä pyörän selästä pois muutut jalankulkijaksi ja ylität tien suojatietä pitkin.
 
Alla oleva tilanne. Missä kohdassa kävelykadun reunaa odottaisit pyörällä, jotta siirtyminen vihreän nuolen suuntaan olisi mahdollisimman sujuvaa? Ja missä vaiheessa lähtisit liikkeelle?

Koukkaisitko suojatien yli autojen nenän edestä rikkoen väistämisvelvollisuutta vai odottaisit keskellä kävelykatua kunnes autot ovat ajaneet ohi? Ottaen huomioon myös sen, että autot pysähtyvät vähän väliä päästämään jalankulkijoita suojateiden yli. Yllättävän ongelmallinen risteys jos itse haluaa noudattaa liikennesääntöjä.

py-r-kysymys.jpg

Eikös tuossa ole selkeät säännöt, kun ei ole pyörätien jatke tms..
Pyöräilijä EI pyöräile tien yli s.e. autot väistää. Pyöräilijä väistää.
TAI
Pyöräilijä pysäyttää, käy pois pyörän kyydistä ja etenee tien yli jalankulkijana.
 
Juuri näin. Pyörällä väistämissäännöt ovat tasan samat kuin jos tuosta lähtisi autolla liikenteeseen. Ei mitään erikoista.
 
Tuossa tilanteessa pyöräilijä väistää muuta liikennettä (kevyt liikenne mukaanlukien) ja, ennen kaikkea, valitsee itse tavan ja reitin kuinka liittyy autotielle.
Sama sääntö toistuu kun "vaihdat" ajoradalta pyörätielle tai pyörätieltä ajoradalle, ajat pihaan/kauppaan/kiinteistölle, lähdet liikkeelle parkista, tai jollain muulla tavoin saat itsesi polkemaan autotielle. Pyöräilijä kokee tätä jatkuvasti.

Mielestäni tuota sääntöä ja kuinka tilanteessa kannattaa toimia neuvotaan pyöräilijöille liian vähän. Ihan jokapäiväinen tilanne pyöräilijälle, ja valitettavan usein aiheuttaa ongelmia kun ei osata toimia järkevästi.
 
Tulipa tässä pariin otteeseen MELKEIN jyrättyä kaksi pyöräilijää. Ensimmäinen tuli Martinlaakson liikenneympyrässä kun 50km/h tuleva musta-valko-pukuinen ninja oli näkymätön musta-valkoista koivumetsää vasten - oli ihan sekunnin murto-osan päässä. My bad, olin väistämisvelvollinen. Vähän sen jälkeen toinen tuli Ylästöntien suojatiellä, kun en MELKEN en huomannut suojatiellä 50 km/h tien yli pyöräilevää mustapukuista ninjaa (hän olisi ollut väistämisvelvollinen). Voisitteko, hyvät ninjat, huomioida että autoilijoiden refleksit eivät ole niin hyviä kuin teillä ninja-pyöräilijöillä jotka näette tilanteet jo kilometrin päästä.
Olisiko tuhovoimaisemmalla ajoneuvolla liikkuessa kuitenkin syytä suurempaan vastuun kantamiseen ja ympäristön tarkkailuun erityisesti väistämisvelvollisena.
 
Olisiko ninjamaisella ajoneuvolla liikkuessa kuitenkin syytä vähempään hyökkääväisyyteen sivustasta ja ympäristön tarkkailuun erityisesti väistämisvelvollisena?
 
Vähän ärsyttää, että täälläpäin alan harrastajat ajelevat autoteitä myöten, vaikka vierellä seuraa KLV. Ymmärrän, että sen kevyen liikenteen väylän kunto on heikko, mutta se ei valitettavasti vaikuta liikennesääntöihin.

Vaihtakaa reittinne pyörälle sopivaksi, tai pyörä reitille sopivaksi.
 
Olisiko tuhovoimaisemmalla ajoneuvolla liikkuessa kuitenkin syytä suurempaan vastuun kantamiseen ja ympäristön tarkkailuun erityisesti väistämisvelvollisena.
Ennemminkin vaikeammin havaittavalla, olemattoman kevyellä ja täysin suojaamattomalla ajoneuvolla kannattaa kiinnittää siihen liikkumiseensa enemmän huomiota, eikä edetä, kuin päätön kana ja kuvitella, että muut huomaa.
Onni onnettomuudessa on kuitenkin se, että se pyöräilijä kun hölmöilee, niin asia kostautuu sille pyöräilijälle paljon pahemmin, kun auotoilijalla on kuitenkin kunnon panssari. Kohtuu helposti voi se pyöräily ja kaikki muukin loppua lopullisesti, kun kerrankin törmää kunnolla.
 
Onni onnettomuudessa on kuitenkin se, että se pyöräilijä kun hölmöilee, niin asia kostautuu sille pyöräilijälle paljon pahemmin, kun auotoilijalla on kuitenkin kunnon panssari.
Oikein hekumoit ajatuksella, että fillaristille käy huonosti?
 
Totesin vain faktat:
1. Pyörä on erittäin kevyt ajoneuvo, eikä suojaa kuljettajaansa ollenkaan. (Joten kun jotain sattuu auton kanssa, niin siinä on aina vakava onnettomuus vähintään lähellä.)
2. Pyörä on myöskin pieni (hyvin kapea) ajoneuvo, joka voi jäädä helposti autoilijan kannalta ns kuolleseen kulmaan, kun autoilija yrittää havaita muuta liikennettä. Esim pakussa on monasti vain sivupeilit, joilla pitää yrittää havannoida takatilanteet ja liikenne. ja vaiikka on ollut henkilöauto, niin olen huomannut, että kun paska tuuri sattuu, niin takatolpan varjostamalle alueelle voi jäädä esim henkilöauto ja sen huomaa vasta toisella vilkaisukerralla (joka yleensä riittää, kun ei kaahaile).
3. Myöskin pyörällä voi kaahata täysin vastuuttomasti, esim 30:n alueella ylinopeus ei ole temppu, eikä mikään. Lisäksi voi käyttäytyä arvaamattomasti hyvinkin helposti ja monin tavoin.

Jos pyöräilijä ei ota noita asioita huomioon vaan kuvittelee että mitään ei voi tapahtua, koska hänellä on etuajo-oikeus tai ei ajattele mitään, niinkuin tuossa aikaisemmassa jutussa mainittiin sen toisen pyöräilijän kohdalla, niin pyöräilijä on typerys ja noin vakava typeryys ansaitsee kyllä jo rangaistuksen ja se on mielestäni ihan hyvä, että toinen osapuoli ei kärsi siitä läheskään niin pahasti.

Tuollaista ultrakevyttä liikennettä ei pitäisi sotkea muuhun liikenteeseen ja ko liikennöijät pitäisi velvoittaa väistämään paljon nykyistä useammissa tilanteissa, niin turvallisuus parantuisi. Esimerkkinä kaikki risteykset, joissa on minkäänlaisia näköesteitä tai kevyt liikennevälineen kuljettaja voi tulla hankalasti havainnoitavasta suunnasta.
 
Kertokaas kyyryselkäiset työmatkapyöräilijät miksi ei viitsitä takaa ohittaessa edes kelloa soittaa vaan sujahdetaa siitä 50cm välistä hidastamatta. Tekis mieli työntää keppi pinnojen väliin.
 
Asiaton käytös

Spendex vaatii että kusta päässä :tup:
 
Ennemminkin vaikeammin havaittavalla, olemattoman kevyellä ja täysin suojaamattomalla ajoneuvolla kannattaa kiinnittää siihen liikkumiseensa enemmän huomiota, eikä edetä, kuin päätön kana ja kuvitella, että muut huomaa.
Onni onnettomuudessa on kuitenkin se, että se pyöräilijä kun hölmöilee, niin asia kostautuu sille pyöräilijälle paljon pahemmin, kun auotoilijalla on kuitenkin kunnon panssari. Kohtuu helposti voi se pyöräily ja kaikki muukin loppua lopullisesti, kun kerrankin törmää kunnolla.
Liikenteessä on myös paljon lapsia jotka ei todellakaan aina tajua ja ymmärrä kaikkea eivätkä osaa huomioida muuta liikennettä aina 100% varmuudella. Kyllä se on autoilijan vastuulla olla ajamatta kenenkään päälle. Joten ei sitä voi vaan ajaa kaikkien yli koska "minä olin oikeassa sääntöjen mukaan".
 
Kertokaas kyyryselkäiset työmatkapyöräilijät miksi ei viitsitä takaa ohittaessa edes kelloa soittaa vaan sujahdetaa siitä 50cm välistä hidastamatta. Tekis mieli työntää keppi pinnojen väliin.

Koska n. 60% ihmisistä tulkitsee sen kellon jotain "tarvitsen tietä" symboolina ja joko
1) alkaa vaan poikkelehtimaan edestakaisiin siinä edessä poikittain, mikä tekee siitä ohittamisesta vaarallista
2) suuttuu, että heitä käsketään antamaan tietä.
 
Klassikkolausahdus, kun itse asiaan ei keksitä muuta kommentoitavaa. Pakko kuitenkin päästä vähän tölväisemään.

Se, että käytetään tuolla tavalla virheellisiä termejä kertoo hyvin siitä asenneongelmasta, mikä sen termin käyttäjällä on. Kuvitellaan, että ajorata on nimenomaan autoja varten, vaikka se ei ole.

Ja jos KLV on ajokunnottamasssa kunnossa, se on ihan lainmukainen perustelu ajaa AJORADALLA, joka on tien osa, joka on tehty KAIKKIA kulkuneuvoja varten, ei vain autoja.

Ainoa ajorata missä polkupyörälllä ajo on aina kielletty on moottoritie.

Mutta joo, jotkut pyöräilijät kyllä ajaa sillä ajoradalla silloinkin kun vieressä oleva KLV on kunnossa. Tämä on silloin laitonta ja kusipäistä.
 
Viimeksi muokattu:
Koska n. 60% ihmisistä tulkitsee sen kellon jotain "tarvitsen tietä" symboolina ja joko
1) alkaa vaan poikkelehtimaan edestakaisiin siinä edessä poikittain, mikä tekee siitä ohittamisesta vaarallista
2) suuttuu, että heitä käsketään antamaan tietä.
No tämä. Hilma ja Martta kokevat oikeudekseen tukkia koko kevyen liikenteen väylän kävelysauvoineen. Soitat kelloa kauempaa, ei reaktiota. Himmailet taakse ja soitat uudelleen niin alkaa tulla huutoa että mitä sitä kelloa rinkutat. Työikäisillä kellonsoitto aiheuttaa juuri tuon eteen kävelyn, kun käännytään katsomaan taakse ja samalla kulkusuunta muuttuu keskelle tietä. Parhaiten kelloon reagoi alaikäinen nuoriso, varmaan siksi että kokemusta on sekä soittamisesta että soiton kohteena olemisesta.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
261 687
Viestejä
4 536 899
Jäsenet
74 863
Uusin jäsen
Tomppa85

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom