Sitä pitää kysyä LG:n softan koodaajilta, mutta niin nuo vaan silloin tällöin tekevät. Kommentti pohjaa kolmeen meillä käytössä käytössä olleeseen LG:n OLED-televisioon ja näyttääpä
tämäkin heppu videollaan mainitsevan tuosta ilmoituksesta juuri laitteen käynnistyksen yhteydessä. Teknisestihän sillä ei ole mitään väliä tehdäänkö tuo käynnistettäessä vai sammutettaessa, kunhan se tehdään joskus. Sammutusvaiheessa se ei vaan haittaisi käyttöä samalla tavalla. En tiedä tarkemmin miten logiikka tuossa toimii, kun en ole välittänyt selvitellä, mutta saattaa liittyä siihen, jos edellinen suoritus on keskeytynyt, tai sen ei ole antanut syystä tai toisesta käynnistyä edellisen kerran kun sitä on ehdoteltu, mutta yhtä kaikki, se voi ilmaantua myös laitetta käynnistettäessä.
Ja siis tarkoitan tässä juuri sitä useita minuutteja kestävää toimintoa, jonka aikana laite ei voi olla käytössä. Vanhemmissa LG:n oledeissa se oli ensin nimeltään "Clear Pixel Noise", sitten "Pixel Refresher" ja uudemmissa "Pixel Cleaning". Meillä juuri tässä kesällä ostettu olohuoneen töllö teki tuon ensimmäisen kerran parin kuukauden käytön jälkeen, eli ei siinä nyt mitään hirveän pitkiä aikoja mene ennen kuin tuo tulee eteen.
Ominaisuuden voi käynnistää manuaalisesti myös laitteen asetusvalikosta ja varmaan niin kannattaakin tehdä, ettei sitten tosiaan tarvitse kaivella kaukosäädintä esiin sellaisella hetkellä, kun olisi kiire saada laite päälle ja ohitettua ne ylimääräiset ilmoitukset.
Help library: Learn how to use, update, maintain and troubleshoot your LG devices and appliances.
www.lg.com